tiistaina, toukokuuta 10, 2005

Oikeat vehkeet vanhempien housuissa takaavat parhaan lapsuuden, kertoo Jumalan PR-vastaava

Kyllä se arkkipiispa on sitten viisas mies. Kannatan kaikkea aliokirjoituksessa mainittua: arkkipiispa on nimittäin pitänyt taas pienen neuvotteluhetken Jumalan kanssa ja Pomohan neuvoi. Nyt on sitten Päivän Totuus taas valmis. Hallelujaa!

Kaikkihan tietävät, että sen semmoiset lesboparit ja muut kommuunit ovat vain sellaisia synnin pesiä jossa joillakin henkilöillä on yhteinen jääkaappi tai yhteinen vuode. Eiväthän ihmiset voi mitenkään olla hyvien, turvallisten ihmissuhteiden, luottamuksen ja keskinäisen huolenpidon sävyttämä yhteisö muutoin kuin Oikeiden ja Sopivien Sukupuolielinten™ välityksellä. Kaiken se kirkko tietääkin, heh heh! Siksi hedelmöityshoidot pitää kieltää muilta kuin avo- ja avioliitossa olevilta heteropareilta. (Unohdetaan se avioliittohöpinä, ei meidän sellaisesta enää tarvitse välittää kun on näitä kunnon vihollisia. Ja ollaanhan sentään Suomessa.)

Niin kuin arkkipiispakin kertoo, meillä kirkollisessa elämässä noudatetaan tasan niitä periaatteita, mitä YK:n Ihmisoikeuksien julistus kertoo: "rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvista rajoituksista riippumatta täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe".

Se ei tietenkään pidä sisällään käsitettä keskenään, vaan totta kai se tarkoittaa että yhdessä – pitää nääs osata katsoa tälleen rivien välistä. Sitä se Jumalakin aina sanoo, kun me jutellaan.

”Kysehän ei ole vain lääketieteen viimeisimpien saavutusten teknisluontoisesta soveltamisesta, vaan siitä, mitä yhteiskunnassamme pidetään hyvänä, arvokkaana ja oikeana.”

Niin juuri! Ja meillä pidetään hyvänä ja oikeana just sitä että kaikki sellaiset lesbot, yksinäiset naiset ja muut kummalliset pitää laittaa kaappiin ja upott... eikun siis, että ne ainakin elää erikseen ja silleen. Mieluusti esimerkiksi yleisessä liikenteessä vaikka bussin perällä omalla osastollaan, rinnassa nappi missä lukee ”perverssi” tai ”sinkku”, ettei meidän normaalien ihmisten tarvitse olla niitten kanssa – ja ettei ne vaan pääse vaikuttamaan meidän viattomiin pikku Kaino-Vienoihin ja Untamoihin niillä kummallisilla käsityksillään jostain tasa-arvosta... hah hah! Ja siis eihän niille ainakaan mitään lapsia saa antaa, herramunjeesus. Nehän on... nehän on... no, kais tiedät, Raamattukin sanoo. Sillain.

”Kirkon taholta annetut lausunnot ovat vaihdelleet jonkin verran, kun tietämys ja olosuhteet ovat muuttuneet. Ennen kaikkea kanta siihen, voidaanko keinohedelmöityksessä käyttää muun kuin perheen isän sukusoluja, on muuttunut kielteisestä positiiviseksi. Korostus on vaihtunut biologisen isän merkityksestä sosiaalisen isyyden korostamiseen.”

Niin että ihan turha kuulkaa lässyttää etteikö kirkko olisi ajassa mukana. Kyllä me muutetaan mieltä kun vain on hyvä syy! Jo Joosefkin, kyllähän te tiedätte... Maria ja Jumala, you know. Heh heh. Mutta mitään ”sosiaalista äitiyttä” lesboperheissä me ei kyllä hyväksytä, koska se nyt vaan on ...väärin. Ni. Eikä muuten hyväksytä semmoistakaan, ettäkö lapsella olisi osallistuva isä joka asuu muualla ja kaksi äitiä lapsen kanssa... tai ei ainakaan muuten kuin jos isä on eronnut ja hetero ja äiti yksinhuoltaja – tai sitten jos sillä lapsella on eronnut biologinen isä ja äidin uusi mies isäpuolena. Tai sitten eronneella isälläkin voi olla uusi vaimo eli äitipuoli, se voi olla ihan sosiaalista äitiyttä... mutta kuitenkin, ei siis missään tapauksessa saa olla niin kuin yhdessä, ne. Äidit. Sillain.

”Ne periaatteet, joista käsin tätä vaikeaa ongelmaryhmää on käsitelty, ovat koko ajan olleet lausuntojen punaisena lankana.”

Koska meillähän ei ole mitään semmoisia epäloogisia väitteitä niin kuin noilla muilla.

”Ihmisarvon esillä pitäminen on oltava lähtökohtana. Silloin hedelmöitymiseen, lapsen perimään ja syntymiseen puuttuminen on mahdollista vain nöyrällä ja aralla, jokaista yksilöä kunnioittavalla tavalla.”

Niin. Paitsi siis yksinäisten naisten ja lesboparien ihmisarvon. Nehän eivät ole mitään yksilöitä, vaan pelkästään semmoista kasvotonta joukkoa. Siksi me voidaan lätkäistä niille semmoinen ihka oikea laki, mikä kieltää sen niiltä kaikilta.

”Lapsen saaminen ei ole subjektiivinen oikeus eikä ihmisoikeus, vaikka keskustelussa maassamme on niinkin väitetty. Mikään ihmisoikeus- tai perusoikeussopimus ei anna katetta sellaiselle väitteelle.”

Niin. Ei edes yllämainittu YK:n ihmisoikeussopimus, koska eihän siinä puhuta perheen perustamisesta... tai siis eihän perheillä tarkoiteta vanhempia, joilla on lapsia... eh.

”Turvallinen ja vakiintunut, toisiinsa sitoutuneiden isän ja äidin suhde takaa syntyvälle lapselle inhimillisesti katsoen parhaan kasvun paikan, kodin.”

Näin juuri. Katsokaas kun turvallinen ja vakiintunut, toisiinsa sitoutuneiden äidin ja äidin suhde takaa lapselle vain huonoja viboja ja... Tai siis silloin ei voi kasvaa, koska... Raamattukin... kylläs tiedätte. Ja yksinhuoltajien lapset, ne ovat kaikki hunsvotteja. Kaikki tietävät, että yksikään huumeidenkäyttäjä, rikollinen tai huonosti kasvatettu teini-ikäinen ei ole kasvanut isän ja äidin muodostamassa oikeassa perheessä.

Lapsen hyvälle elämälle on katsokaas olennaista se, että vanhemmilla on oikeanlaiset ja yhteensopivat sukupuolielimet – koska sukupuolielimethän ovat olennainen osa kasvatustyötä ja eh... taadadaada, hmm mm mmm... Mistäs me puhuttiinkaan?

”...ihanteena on naisen ja miehen välinen elinikäinen avioliitto, julkinen ja laillinen sopimus yhteiselämästä. Se on turvallisin ja siten suositeltavin ratkaisu parisuhteelle niin puolisoiden kuin etenkin lapsen kannalta.”

Niin. Julkinen ja laillinen sopimus, jonka sopivat toisiinsa yhteensopivat sukupuolielimet. Se on turvallisin vaihtoehto kaikkien kannalta. Avoliitossa oleville yhteensopiville sukupuolielimille voidaan kuitenkin myöntää oikeus keinohedelmöitykseen, koska vaikka sekin on syntiä, niin se on kuitenkin ihan jees verrattuna ...tiedättehän. Niihin.

”...lapsella on oikeus vanhempiinsa, isään ja äitiin. Lapsi tarvitsee isää, kuten kasvattajat ja lapsipsykologit korostavat. Ei ole mitenkään toivottavaa, että lain turvin saatettaisiin maailmaan lapsia, joilla ei ole isää. Tämän vuoksi en osaa puoltaa sitä, että hedelmöityshoitoja sallittaisiin yksin eläville naisille tai naispareille...”

Ja siksi myös ne lapset, joiden isä on tuntematon, häipynyt, kuollut tai ei suostu tunnustamaan lastaan, pitää ehdottomasti adoptoida kunnon perheeseen tai lopettaa sosiaalitoimiston päätöksellä, ihan niiden oman hyvinvoinnin takia. Ja lasten tekemiseen pitää hankkia joku lupa, ettei kukaan vain vahingossa hanki lapsia, eikä vääränlaiseen perheeseen. Koska isä pitää olla, kyllä se näin on. On tieteellisesti todistettua (on varmasti, jossain!), että jopa lastaan vihaava, väkivaltainen ja päihteitä väärinkäyttävä isä on lapsen kasvatukselle suurempi etu kuin yksinhuoltajaäiti tai – kammotus! – kaksi rakastavaa äitiä. Eikä isä saa olla siis vapaaehtoinen luovuttaja, joka osallistuu kasvatukseen, koska... tai siis ei ainakaan lesbopareille tai yksinäisille naisille, koska... Yksikään terve aikuinen ei ole koskaan varttunut ilman isää. Ei yksikään. Raamattukin...

Kyllähän te tiedätte.




Lainaukset:
Arkkipiispa Jukka Paarman aliokirjoitus: Lapsen oikeudet ensisijaiset hedelmöityshoidoissa

9 kommenttia:

Lauri kirjoitti...

Joo, mutta mihin lesbopari tarvitsee hedelmöityshoitoja? Eikö jostain löydy spermanluovuttaja tai parhaimmassa tapauksessa spermanluovuttaja pari. Mielestäni hedelmöityshoitoja pitäisi antaa ihmisille, joilla hedelmöitykseen liittyy lääketieteellisiä ongelmia. Jos tällaisia ongelmia on, hoitoa pitäisi tietysti saada sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta.

Loppuen lopuksi minulle on hyvin samantekevää mitä arkkipiispa tuumii lapsen hankkimisesta ja toivottavasti myös lainsäätäjälle. Vanhan maailman kaikuja, ja arkkipiispa osoittaa edustavansa eri ajattelutapaa kuin häntä ympäröivä yhteiskunta. Joillekin muille on tärkeää, että vanhemmat rakastavat lastaan ja parhaassa tapauksessa myös toisiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minä kieltäisin hedelmöityshoidot tasapuolisesti kaikilta. Ei mene minulla jakeluun se että ylikansoitetussa maailmassa pidetään ongelmana sitä että joku ei saa lasta. No totta kai ymmärrän asian inhimillisen puolen ja miten suuri tuska se voi jollekin olla jos lasta ei kuulu, mutta silti.

Paarmaa olen aikaisemmin arvostanut, mutta viime aikoina hän on osoittautunut kyllä aika munattomaksi hurskastelijaksi.

Kirsti

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Lauri, en tietenkään ole mikään asiantuntija aiheessa, mutta eivätköhän lesboparit tarvitse hedelmöityshoitoja ihan samalla tavalla kuin muutkin - eli siis jos muutoin ei lapsen hankkiminen onnistu. Kyllä lesbopareilla (ja yksin elävillä naisilla) on asiassa lääketieteellisiä ongelmia ihan samalla tavalla kuin muillakin. Heiltäkin kuitenkin laki hoidon kieltäisi, mikä minusta tuntuu absurdilta.

Suomessakin lesbopareilla lienee yleinen käytäntö koti-inseminaatio, jossa käytetään juuri luovuttajan spermaa, eikä siinä mitään apua tarvita. Joskus kuitenkin käy myös niin, että tuttavapiiristä ei löydy ihmistä joka haluaisi toimia luovuttajana, ja silloin pari tarvitsee klinikka-inseminaation, vaikka mitään elimellistä vikaa ei olisikaan. Myös esim. yksinäinen nainen tarvitsee klinikan apua, ellei halua käyttää hyväkseen jotakuta yhdenyön suhdetta - sitä olisi syytä kunnioittaa.

Kannattaa muistaa että aina varsinaista vikaa ei voida todeta heteroparissakaan, ja silti lasta ei kuulu. Silloin hoidot ovat mahdollisuus myös heille. Eihän siellä kukaan huvikseen käy.

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Kirsti, globaalisti olisi toki parempaa adoptoida ulkomailta tänne Suomeen ja tasata hiukan lukuja, mutta eihän inhimillisiä tragedioita voi mitata ja korjata tilastoin ja poliittisin ratkaisuin. Jollekulle adoptio ulkomailta voi olla henkilökohtaisesti hyvä ratkaisu, vaikka sekään ei ole eettisesti ongelmaton. Jollekulle hedelmöityshoito on ainoa mahdollisuus. En minä pidä oikeutenani päättää näin isoa asiaa kenenkään puolesta.

Minusta politiikan ja yhteiskunnan ei tulisi sekaantua näin yksityiseen ja henkilökohtaiseen asiaan ollenkaan. Ratkaisun pitäisi olla oma. Aina.

Anonyymi kirjoitti...

Minua hämmästyttää erityisesti termi siunauksellisuus - on siunauksellista, että aviopari voi saada odottamansa ja toivomansa lapsen hedelmöityshoitojen avulla.

Sillä aikaa ne, jotka eivät ahtaaseen muottiin sovi, saavat niellä odotuksensa ja toivomuksensa eikä heille heru siunauksellisuutta. Ei oikein vastaa minun käsitystäni jumalan rakkaudesta.

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Niinpä.

Anonyymi kirjoitti...

Minä en sitten ymmärrä tätä Suomen luterilaista kansaa. Suurin osa porukasta kuuluu kirkkoon, joten olisi kai luultavaa elää kirkon oppien mukaan?
Vai onko täällä vain tapa kuulua kirkkoon?
Juuri jossain Kokkolassa avovanhemmat itkivät, kun kirkon taholta oli tullut ehdotus avioitua lapsen syntyessä. Se kun oli kuulema ollut loukkaavaa. Ei ymmärrä. Mikäli ihmisellä on tarve kuulua johonkin tuollaiseen uskonnolliseen yhteisöön kuin ev.lut.kirkko, niin luulisi sitten hyväksyvän ja noudattavan sen sääntöjä.
Ehei, suomalaiset ovat tekopyhää kansaa, joka kastaa lapsensa ja suorittaa kirkkovihkimisiä.
Kaikki pitäisi saada, mutta ei itse antaa mitään.
Niin kuin nämä hedelmällisyyshoidot. Ihan sama, onko kyseessä luterilaisittain pätevä aviopari tai sateenkaaripari, tiukasti raamatun sanoman mukaan Paarma voisi julistaa, että hedelmällisyyshoidot ovat turhia kaikille. Kyllä jumala antaa naisen tulla raskaaksi, jos hän niin on säätänyt.
Tuon opin mukaan luulisi niiden yli 90 % suomalaisen elävän, kun nyt kerran kirkkoon kuuluvat. Tyytyvän siihen, mitä on säädetty, eikä haikailevan muun perään. Ovathan he uskossa? Vai eikö kirkkoon kuuluminen tarkoita uskossa olemista? Siis pelkkä tapa?
En ymmärrä tuollaista "uskoa".

Vaan minäpä olen iloinen pakana, eikä minun lapsiani ole kastettu, eikä 24 vuoden suhdettä miehen kanssa ole vielä tarvinnut kuuluttaa missään.

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Minä kun olen aina luullut kirkon pitävän sitä kristillistä hyvyyttä vapaaseen tahtoon liittyvänä asiana - eihän se ole mitään hyvyyttä tehdä jotain mitä on väkisin pakotettu. Eiks niin?

Minulle on sen siunaaman hailee mitä kukin uskonnollinen henkilö sattuu päättämään lisääntymisensä suhteen, se on kai hänen ja jumalansa välinen asia. Mielestäni kirkolla ei kuitenkaan ole mitään asiaa yrittää painostaa valtion lainsäädäntöä johonkin sellaiseen asiaan, joka määrää myös niiden ihmisten elämästä, jotka eivät kirkkoon kuulu tai eivät sitä kannata.

Luulen kyllä, että on aikamoista liioittelua kuvitella että 90% suomalaisista olisi uskossa. Suurin osa kuulunee kirkkoon laiskuuttaan tai kummina olon tms. vuoksi - onhan suurin osa meistä kysymättä kastettu. Mikä minusta on täysin väärä tapa. En minä ainakaan olisi koskaan kirkkoon liittynyt jo minulta olisi asiaa kysytty - enkä minä usko luterilaiseen kirkkoon, jollei se tuosta parodiatekstistä jo ilmi käynyt.

Oli uskonto mikä hyvänsä, wiccasta katolisuuteen, uskonnolliset asiat ja elintavat hoidetaan kirkon, Jumalan ja yksilön välillä, ei kirkon ja valtion välillä. Eiks ni? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Vekkuliksihan tän homman kirkon kannalta tekee se, että iso siivu hedelmöityshoitoja kaipaavista heteropareista on ryssinyt mahiksensa saada jlkikasvua luonnollisin menetelmin ihan itse hommaamalla jonkun hyppykupan. Tässä suhteessa moraalista ja vanhemmaksisopivuudesta ei olla huolissaan..

Laurin ehdottama ns. muumimuki-menetelmä eli spermaa tutulta mieheltä ei käytännössä vaan toimi ilman ongelmia. Meneppä kupin kanssa kerjäämään spermaa tuttaviltasi ja vastaa sitten kaikkiin lakiteknisiin kysymyksiin, että "voidaanko mut vahvistaa isäksi, jos te satuttekin eroamaan ja haluatte multa elatusrahaa?"

 
Clicky Web Analytics