Se on täällä taas

Tässä teille kaikille mukaville bloggaajille ja lukijoille:


Syökää hyvin, laiskotelkaa ja nauttikaa. :)

Ensimmäinen luukku

Halusin vain kertoa teille, että olen mitä ilmeisimmin ihastunut joulukalentereihin. Minulla on niitä jo kolme: yksi suklaakalenteri (ruma kuva mutta hyvä sisältö, ei siis sitä kammottavaa muovinmakuista "suklaankaltaista valmistetta"), kuvakalenteri ja arpakalenteri. Voittoa en hirveästi odottele, sain sellaisesta joskus jokusen euron voittoa, mutta unohdin hakea ne. Ystäväni aikoo myös lähettää minulle neljännen kalenterin, se taisi olla partiolaisten joulukalenteri. Jei!

Lisäksi olen bongannut netistä jo ainakin Positiivareiden joulukalenterin ja Sanojen ajan runo/proosakalenterin. Suosikkini on jälkimmäinen, tottakai. Jos joku on löytänyt muita nettijoulukalentereita, vinkatkaa kommenttilaatikkoon. Varsinkin runokalenterit olisivat aivan mahtava juttu, jos niitä olisi jossakin lisää. Seinälle ripustettavaa runojoulukalenteria kyselin jo kirjakaupastakin, mutta ilmeisesti sellaista ei ole tänä vuonna ilmestynyt.

Hassu juttu, mutta en ole kuunnellut vielä ainuttakaan joululaulua, vaikka yleensä olen aloittanut sen hullutuksen jo marraskuussa. Aiempina vuosina kuuntelin lähinnä amerikkalaisia vanhoja joulubiisejä, ne olivat minusta hauskempia kuin kotimaiset itkuvirret. Erityisesti välttelen tangotähtien määittäväksi annettuja huonoja uussanoituksia, joiden riimit ontuvat pahemmin kuin kolmijalkainen vuohi joulukuvaelmassa. Lienen kuitenkin kyynistynyt viime aikoina myös americanojen biiseissä esiintyvien hahmojen imelille stereotypioille ja/tai sanoitusten kliseille. Viime vuonna ne saivat minut tuhahtelemaan, tänä vuonna taidan vältellä ainakin tunkkaisimpia niistä.

Ei kukaan olisi sattunut törmäämään uusiin, hauskoihin joulubiiseihin, joissa ei olisi ihan hirveitä kliseitä? Onko niitä olemassa?

Niin ja. Mitenkäs teillä joulunodotus sujuu -- nihkeästi vai intoa puhkuen?

Äänestä lompakollasi

Nyt kun jouluteemassa ollaan, jatketaan vielä hiukan ekoasialla.

Jouluna ostetaan todella paljon elektroniikkaa, ja ehkä teidänkin perheessänne pukki saattaa tuoda jos jonkinlaista laitetta muassaan. Greenpeace on ehkä tätä hiukan ajatellutkin julkaistessaan kansainvälisten elektroniikkayritysten ekovertailun juuri tähän aikaan.

Nyt on siis loistava tilaisuus keventää hiukan omaa ekologista jalanjälkeä, vaikkei aikoisikaan jättää joululahjoja ostamatta. Mm. Tietokone-lehden juttu kertoo ketkä saivat kiitosta ja ketkä risuja ekovertailussa. Kauppalehti kertoo minijutussaan ytimekkäästi vain parhaat.

Ostoshuumassa kannattaa siis valikoida ympäristöystävällisempien yritysten tuotteita ja kannustaa piittaamattomia yrityksiä yrittämään ensi vuonna hiukan enemmän.

Lisäksi: hienoista ylpeyttä tuntien voimme todeta, että suomalainen yrityshän se voitti tämänkin vertailun. ;)

Koko vertailun tai sen tiedotteen voi lukea Greenpeacen sivuilta -- tosin vain englanniksi.


Ekovertailu tiivistettynä:

Vuoden parhaat: Nokia, Sony Ericsson, Toshiba, Samsung, LGE, FSC, Motorola, Sony, Panasonic

Vuoden häviäjät: Nintendo, Microsoft, Lenovo, Philips, Apple, HP, Acer, Dell, Sharp

Joulupukki ympäristöasialle! :)

Joulupaniikki iskee jälleen?

Päivitin linkkejä ja lisäsin monta uutta hyvän mielen jouluostospaikkaa vanhaan suosikkijuttuuni. Täältä se löytyy taas:

Lahjaideoita

Iloista joululahjashoppailua!

Pikkujouluaika

Viime viikon pe-la -yönä joku puukotti miestä tämän talon takapihalla. Tekijä oli uhrille tuntematon ja juoksi karkuun.

Viime pe-la -yönä joku puukotti kahta miestä parin kadun päässä.

Maltan tuskin odottaa ensi viikonloppua.

Invasion of ... what?

Koen hyvin mielenkiintoisena nykyisessä mediakeskustelussa sen, että ns. vanhoilliset mediat ovat kovin kärkkäitä vetämään keskustelua koulusurmista jonkinlaiseksi internet-ilmiöksi. Ymmärrän kyllä hyvin niiden reaktiot, viehän internet niiltä tilaajia, katsojia, asiakkaita. Jos se saataisiin leimattua jonkinlaiseksi helvetin esikartanoksi, tokihan lehdenmyynti ja televisionkatselu kasvaisi, kun ns. tyypilliset tilaajat eivät uskaltaisi astua nettikelkkaan. Tai se ainakin tuntuu olevan toiveena.

Kaukana eivät kuitenkaan ole nekään ajat, kun televisiota pidettiin kaiken pahan ruumiillistumana, tuleehan sieltä kaikenlaista väkivaltaviihdettä ja ties mitä pornoa. ;) Lisäksi tässä internet-keskustelussa on kuitenkin varsin tehokkaasti unohdettu eräs sangen ilmeinen tosiseikka.

Auvinen ja Saari eivät suunnitelleet tekojaan netissä, vaan ihan omassa päässään. He eivät myöskään lahdanneet ihmisiä netissä, vaan täällä ihan oikeassa maailmassa.

Syy ja seuraus on syytä asettaa oikeaan järjestykseen tässä yhtälössä. Ei internet ole tunkeutunut meidän maailmaamme tai vallannut ruumiitamme kuin jokin virtuaalinen body snatcher. Me olemme tehneet internetin. Kaikki mitä siellä on, on meistä lähtöisin. Kaikki mitä sinne tulee, on meistä lähtöisin.

Jos nettiä ei olisi, olisiko Auvinen jättänyt tekonsa tekemättä? Ei. Silloin vain syyttäisimme televisiota tai musiikkiartistia tai maailman pahuutta tai jotakin muuta joka sattuu nyt olemaan pop kahvipöytäkeskusteluissa. Jos nettiä ei olisi, olisiko Saari jättänyt vihjaamatta aikeistaan? Kenties. Olisiko se sitten ollut hyvä juttu? Ehkä hän olisi vain soittanut radioon tai lähettänyt kirjeen Hesariin. Ja olisiko Hesari jättänyt painamatta sen? Tuskin.


PS: Miksi on jatkuvasti kohistava siitä, miten lapset sitä ja nuoret tätä, ja lisää valvontaa nuorisolle? Matti Saari oli aikuinen, itsenäinen ihminen eikä mikään teini. Jos hän olisi jäänyt eloon, häntä ei oltaisi toimitettu lastenkotiin eikä nuorisovankilaan vaan ihan aikuisten-oikeaan vankilaan, ihan aikuisten-oikeista murhista. Olisiko keskustelu erilaista, jos teon olisi tehnyt joku keski- tai eläkeikäinen aikuisopiskelija? Tottakai. Ja oltaisiinko nettiä tai kouluja silloin pistämässä tehovalvontaan? Ei tietenkään.

(Älkää käsittäkö minua väärin, minun puolestani KRP saa surffailla netissä siinä missä kuka tahansa muukin -- lienee jo pikkuhiljaa aika poliisinkin päästä mukaan nykymaailmaan -- mutta älkää nyt hyvät ihmiset ryhtykö selittämään mitään tekopyhää jaadajaadaa siitä, kuinka tässä nyt pidetään huolta nuorista. Murhaaminen ei ole mikään nuorisoilmiö, vaan sitä harrastavat Suomessakin reippaasti ihan kaikki ikäryhmät, jotka siihen vain fyysisesti kykenevät.)

Hyvät toverit

Ilmeisesti minulla on näinä aikoina paljonkin sanottavaa, mutta se tuntuu tulevan ulos lähinnä tällä kielellä. Pahoittelen.

Eriarvoistumisesta

Eihän köyhyydessä mitään vikaa ole. Tarkoitan, aivan normaaleja ihmisiähän hekin ovat. Ei minulla ole ennakkoluuloja. Tietenkin se nyt on silkkaa liioittelua, että eriarvoistuminen yhteiskunnassamme olisi lisääntynyt. Höpö höpö, sanon minä. En minä ainakaan ole kohdellut ketään eriarvoisemmin vain koska joku on köyhä. Juuri viime viikolla, kun olin tullut Spinning-tunnilta ja olin aikeissa lähteä hiukan kahvittelemaan ystävieni Sinikan ja Anne-Marian kanssa, vastaani tuli joku ryysyläinen tai puliukko, pyytämään euroa. Ajatelkaa, eurohan on iso raha, vanhassa rahassa miltei kuusi markkaa. Ties mikä yhteiskunnan tukien väärinkäyttäjä sekin oli, saavat ilmaiseksi rahaa jo muutenkin -- ja mitä he tekevät, kehtaavat pyytää vielä lisääkin! No, koska olin niin lempeällä tuulella, annoin hänelle sitten 20 senttiä, yli markan siis, ja sanoin että voi mennä sillä kahville. Ei nyt tosin Strindbergille, hehe. Mutta ajattele, kaveri kehtasi haistatella minulle. Ja minä olin juuri antanut hänelle sentään rahaa! En voi edes toistaa sitä mitä hän sanoi, se oli niin loukkaavaa. Sinikkakin sanoi minulle kahvilassa, että mistä sen tietää mitä tuollaiset tekevät, siinä olisi voinut käydä huonosti. Mutta ei minusta köyhiä kovin paljoa ole, en minä ole nähnyt juuri yhtään. Käyn sentään paljon ulkona. Esimerkiksi kuntoklubilla, ja liikkeessäni tietenkin, kahviloissa ja ostoksilla -- ainahan sitä jotakin pientä ihminen tarvitsee, hehe... Olisihan minun pitänyt heitä tuolla nähdä, jos heitä niin hirveästi kerran on. Olen sentään avarakatseinen ihminen. No, en tietenkään kulje metrolla tai bussilla, likaisia paikkoja, ehkä ovat siellä kaikki. Matkustelevat linjoilla pitkin päivää. Mitäpä muuta he tekisivät, kun kerran ovat kaiken päivää vapaalla, työttömät. Tekisivät jotakin sivistävää! Menisivät vaikka teatteriin tai opiskelisivat jotakin, siivousalaa vaikka. Hyvistä siivoojista on aina pulaa. Ja onhan kirjastot ja kaikki, mutta tuskin nuo kirjoja lukevat. Voisi oikeastaan lakkauttaa koko laitoksen, kyllä kai jokainen joka on kirjoista kiinnostunut, voi ostaa itse kirjansa, halpojahan ne ovat. Ostin juuri Andalusiasta kertovan matkailuteoksen -- olemme menossa sinne ensi viikolla -- ja se maksoi vain 49 euroa. Ja kaikki se raha, mitä yhteiskunta käyttää noihin kirjastoihin, hukkaan heitettyä rahaa, sanon minä. Miljoonia euroja kirjoihin, joita kukaan ei lue. Puliukot siellä vain käyvät, nukkumassa. Menisivät kotiinsa, tai niihin yömajoihinsa, niitähän riittää. Kaikenmaailman mielenterveyskuntoutujat kaduilla. Menisivät jonnekin hoitoon, onhan meillä julkinen terveydenhuoltojärjestelmä. Minä en sitä tosin käytä, laitteetkin ovat siellä niin vanhoja, ja kaikenmaailman sairaalabakteereja pullollaan. Sitä paitsi, säästän yhteiskunnalta rahaa kun käytän yksityisiä. Minulla on aivan ihana lääkäri, häneltä saa ajan ihan koska tahansa. Aivan kuin hän olisi siellä vain minua varten, ja tavallaanhan hän tietty onkin. Siitähän minä maksan. Ja tällaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikille annetaan kaikkea ilmaiseksi, meille valitetaan jostakin eriarvoistumisesta. Mitä se edes tarkoittaa? Ikään kuin minä olisin vastuussa siitä, että jotkut hunsvotit eivät osaa pitää itsestään huolta. Pauli, mieheni, kertoi juuri että yksi tällainen ihminen oli hakenut hänelle töihin, ajattele. Eihän hänellä ollut edes kansainvälistä työkokemusta! Saati että olisi käynyt yliopiston tai edes tekun. Jonkin ammattiopiston vain. Kyllähän sen tietää, että ne ovat pelkkiä päivähoitopaikkoja noille vastuuttomille tyypeille, joilla ei ole riittävästi älyä että pääsisivät kunnon kouluihin. Eihän Pauli tietenkään hänellä olisi mitään tehnyt, joten hänen assistenttinsa lähetti hakijalle oikein kohteliaan sähköpostin, jossa kertoi, että tilanne on nyt sellainen, että ei ole tilaa, jne. Löytyihän siihenkin paikkaan sitten oikea ihminen, eräs ystävämme siskonpoika, joka on oikein mukava ja käynyt yliopiston ja matkustellut paljon esimerkiksi Italiassa ja Saksassa. Johan siinä kielitaitokin karttuu, vaikka lomalla olisikin. Ja kansainvälisyyden taju. Tiedä mitä tuosta pojasta vielä tulee, hänestä voi vielä tulla vaikka koko yrityksen toimitusjohtaja, kun mieheni jää eläkkeelle. Oma poikamme ei ole kiinnostunut siitä, mikä on tietty surettavaa, mutta hän on kuitenkin lääkäri, ja tällä hetkellä Australiassa konferenssissa. Toivottavasti hän nyt ehtii hiukan siellä ruskettuakin. Vaikka siellä on kyllä niitä hirmuisen kokoisia hämähäkkejä, olen kuullut. Ja sehän on loppujen lopuksi entisten vankien karkoituspaikka. Olen kyllä nyt vähän huolissani, pakko myöntää. Varoitin kyllä häntä kulkemasta kaikenmaailman syrjäkaduilla, parasta pysyä puhtaissa tiloissa, joissa on tarpeeksi turvahenkilökuntaa. Varminta tietysti olisi, jos pysyttelisi vain paikoissa, joissa puhutaan suomea, mutta hankalaahan sellaisia on löytää. Poikamme osaa tietenkin englantia loistavasti, se ei ole ongelma. Hän oppi englanninkieltä jo pienenä, meillä oli brittiläinen au pair lastenhoitajana, oikein mukava tyttö. Kansainvälisyys on opittava jo pienenä, niin minä olen aina sanonut! Myöhemmin hankimme hänelle myös espanjalaisen au pairin opettamaan hänelle espanjaa, mutta jouduimme luopumaan hänestä -- hän ei ollut oikein, kuinka tämän nyt sanoisin, riittävän sivistynyt. Miten hän olisi voinut opettaa poikaamme? Mm... Ai mutta, katsos vaan kuinka aika rientää kun on hauskaa! Minun täytyy ikävä kyllä nyt lähteä, meidän täytyy ehtiä eräisiin juhliin tänä iltana, ja tietäähän sen, tällaisia juttuja ei kannata jättää väliin, kun on sentään yrittäjä. Suhteillahan nämä jutut pelaavat, heh heh... noo, tietenkin me teemme PR:ää paljon muutenkin. Nyt täytyy rientää, tilasin auton tasaksi tuonne alaovelle, mutta oli tosiaan mukava jutella! Tavataan taas, pus pus ja sano terveisiä perheelle. Hei hei!


----------------------------------
Disclaimer:
Teksti on fiktiivinen eikä perustu mihinkään eikä kehenkään. Kaikki yhtäläisyydet nyky-yhteiskunnan kanssa ovat täysin sattumanvaraisia. Yhtäkään köyhää ei vahingoitettu teoksen valmistusprosessin aikana.

Hiukkasen kiihdyttävä laite

Olemme alttiita luottamaan erilaisiin järjestelmiin – mitä suurempi järjestelmä, sitä suurempi luottamus. Uskomme, että jos mikä tahansa järjestelmä kasvaa suuriin mittoihin, sen turvatoimet kasvavat samaa tahtia ja yksinkertaisen inhimillisen virheen mahdollisuus tuottaa vahinkoa vähenee mikroskooppiseksi. Näin ei tietenkään ole; me vain uskomme niin, koska meidän täytyy. Muutoin mahdollisuudet ovat liian kauhistuttavat: mitä suurempi järjestelmä, sitä suurempi tuho.

Cernin hiukkaskiihdytin (Large Hadron Collider eli tuttavallisemmin LHC) on aiheuttanut kohua mediassa, ja syystäkin. On kauhistuttavaa ajatella, kuinka suurta vahinkoa voi tuottaa yksinkertainen oletusvirhe laskukaavassa, kun puhutaan todennäköisyyksistä synnyttää mustia aukkoja, outokaisia tai muita reaktioita, joita emme täysin ymmärrä. "Meihin" luen tässä tapauksessa myös tutkijat.


Älä turhaan vaivaa pientä päätäsi tällaisilla asioilla

Mikä huolestuttaa minua enemmän kuin vaikkapa outokaiset (oudon viehättävä nimi, muuten) sinänsä, on Cernin tutkijoiden kollektiivinen asenne: vaivoin verhottu ylimielisyys, joka käy ilmi kommenteissa huolestunutta kritiikkiä kohtaan. Vastaukset, kuten "Ne, jotka väittävät LHC:n tuhoavan maapallon, ovat typeryksiä", eivät vakuuta siitä, että Cernissä on haluttu todella varmistaa, että asiasta ei seuraa mitään ikävää ja odottamatonta. Jos asenne kritiikkiä ja epäilyä kohtaan on "Se on hölynpölyä", kritiikin tai epäilyn ääneen esittäminen laitoksen sisällä ei varmaankaan ole niitä asioita, joita kannustetaan.

Olen taipuvainen uskomaan, että ilman kritiikkiä tai skeptisyyttä lähimainkaan objektiivisen tieteen tekeminen on lähestulkoon mahdotonta. Tieteellinen tutkimustyö on vähän niin kuin palapelin kokoamista: jos on koko ajan vakuuttunut siitä, että on oikeassa, lopulta sitä vain runnoo palasia paikalleen välittämättä siitä, sopivatko ne siihen – onhan jo etukäteen päätetty, että siihen ne menevät. Voitte ehkä kuvitella, millainen valmiista kuvasta tulee sillä metodilla.

Jos on esimerkiksi jo etukäteen päättänyt, että "Koska maapallo on edelleen paikallaan, ei ole syytä olettaa, että LHC:n toiminta olisi haitallista", silloin asiaa ei varmaankaan kannata mitenkään erityisesti ryhtyä tutkimaan, vai mitä? Selvä hommahan se on. Hassu juttu, mutta minua eivät vain turvallisuusmielessä vakuuta sanat "ei ole syytä olettaa". Aika paljon tapahtuu koko ajan asioita, joita ei ole ollut mitään syytä olettaa. Lause ei kuulosta siltä, että asialle olisi uhrattu kovin paljon työtunteja. Saatan tietysti olla väärässäkin, mutta onneksi minulla on varaa siihen – ei niin, että olisin esim. pystyttänyt valtavan tieteellisen tutkimuskeskuksen tutkimaan maailmankaikkeudelle merkittävää prosessia, jonka lopputuloksesta ei voi olla täyttä varmuutta.


Tietoturva hallussa?

Huolellisuudesta ja kaikkien mahdollisuuksien huomioonottamisesta ei kerro myöskään se, että kreikkalainen hakkeriryhmä on jo parin päivän sisällä koneen käynnistyksestä onnistunut murtautumaan järjestelmän keskeisiin osiin ja liittämään mukaan oman pilaviestinsä. Sattumalta ryhmä ei aiheuttanut mitään vahinkoa siellä käydessään. Syynä tähän ei ollut kuitenkaan se, etteivät he olisi siihen pystyneet – joko "tahallaan tai vahingossa" – vaan se, että he päättivät olla tekemättä niin.

Miksi – jos saa kysyä – järjestelmä on ylipäänsä saavutettavissa Internetin kautta? Se ei tunnu minusta mitenkään erityisen järkevältä tavalta suojella järjestelmää, jossa turvallisuus on ydinasemassa. Miksi verkkoa ei ole suljettu käytettäväksi ainoastaan laitoksen sisällä, omassa verkossaan? Tuntuisi järkevältä olettaa, että Internet–toiminnot ja hiukkaskiihdytintä operoiva järjestelmä olisivat eri verkoissa ja koneilla. Pikkurahasta ei varmaan ole puutetta, joten raha tuskin on syynä. Täytyykö tutkijoiden päästä käyttämään LHC:tä etänä, silloin kun eivät millään jaksaisi lähteä laitoksella käymään? Onko heidän pakko lukea sähköpostinsa samassa järjestelmässä? Vai eikö asiaa ole vain vaivauduttu miettimään? Mielessäni kummittelee sana: tietokonevirus. Enpä haluaisi olla se verkkojärjestelmien ylläpitäjä, joka tajuaa troijalaisen päässeen livahtamaan LHC:n käyttöjärjestelmään. Hupsista!

Uskoani tieteentekijöiden etiikkaan ei kohenna lukea, että "LHC:tä operoivien tiedemiesten mukaan tilanne oli varsin pelottava, sillä hakkerit olisivat voineet vahingossakin aiheuttaa suuria rahallisia tuhoja". Sekö on pelottavinta? Minua huolestuttaisi kyllä enemmän, millaista vahinkoa jokin fanaattinen aatteellinen hakkeriryhmä voisi saada aikaan päästessään LHC:n käyttöjärjestelmiin mellastamaan. Vai onko niin, että mitään vahinkoa ympäristölle tai ihmisille ei voi seurata esim. siitä, että toimintavirhe tai tahallinen sabotaasi sulkisi täydellä teholla pyörivän laitteen kaikki jäähdytysjärjestelmät?


Todellisuus vastaan James Bond

Luin jostakin nettikeskustelusta, että Cernin tutkijoiden intresseissä ei varmaan ole maapallon tuhoaminen, joten jos jotain riskiä tästä olisi, koetta ei jatkettaisi. Olen toki varma, että tutkijat eivät halua tuhota maailmaa – jätettäköön ne skenaariot James Bond -elokuviin – mutta riskienhallintakyvystä minulla on omat epäilykseni.

Ihminen on siitä hassu eläin, että joskus me emme ota huomioon asioita, joita emme halua, ja sen sijaan ajattelemme vain sitä, mitä haluamme – tai tarvitsemme. Jos olemme vakuuttaneet itsellemme, että riski epäonnistua (vrt. "mustia aukkoja ei pitäisi suhteellisuusteorian mukaan LHC:ssä syntyä") on paljon pienempi kuin mahdollisuus onnistua, tungemme epäilykset sikseen ja ryhdymme toimiin.

Lisättäköön tähän vielä tiedemaailman paine, joka vaatii uusia tuloksia jatkuvalla syötöllä, ja asiaan sijoitettu valtava rahamäärä, joka roikkuu kuin kirves pään päällä. Siinä tilanteessa yksittäinen tutkija ei varmasti ole kovin altis taistelemaan miljardien dollarien takaamaa vakuuttuneisuutta vastaan omalla henkilökohtaisella kustannuksellaan. Ei omien pikku epäilystensä tähden.

Maailmanloppu ei tunnu todelliselta, mitä jos vain myöntäisimme sen. Sehän on täysin abstrakti idea. Ettäkö me voisimme hävitä – muualla kuin viihdyttävissä katastrofielokuvissa? Hölynpölyä! Naurettava ajatus, vakuuttavat Cerninkin tiedotteet. Tokihan tutkijat ovat tässä suhteessa realistisempia kuin me.

Mutta jos niin on, että "meitä viisaammat" ovat varovaisempia ja reagoivat riskeihin vastuullisemmin, miksi ilmastonmuutos pahenee edelleen, vaikka me kaikki tiedämme, mihin se johtaa? Miksi hallitukset eivät aseta tiukempia ympäristörajoitteita tai noudata niitä? Miksi sademetsiä edelleen hakataan, vaikka ne ovat "maailman keuhkot"? Miksi lääkärit tupakoivat, vaikka tietävät varmasti mitä se tekee elimistölle?

Miksi kukaan meistä tekee asioita, joiden tiedämme olevan mahdollisesti tuhoavia? Koska emme todellisuudessa usko siihen. Ei niin voi meille käydä.

Eihän?

Täällä taas

Mökkielämää (1) Cottage life
Originally uploaded by Mina von M

Koska minulla on tänään vapaapäivä ja siten siivouspäivä, on parasta ryhtyä bloggaamaan. Täysin järkevää, eikös vain?

Haluan ensinnäkin kertoa, että vaikka olen ollut aika hiljaa enkä ole paljon mitään kommentoinut tai muutenkaan pitänyt yhteyttä, olette, kaikki kamut ja muut mussukat, ajatuksissani. Naamakirjan ja blogien yksi hieno puoli on siinä, että ne tavallaan havainnollistavat sitä, kuinka ystävät, sukulaiset ja kylännaiset ovat läsnä, vaikka ei jatkuvasti oltaisi aktiivisesti yhteyksissä. Te olette siellä, minä olen täällä.

Minä käyn töissä, huolehdin jatkotyöllistymisestä ja erinäisistä nettisivuista, odottelen ystävää luokseni loppuviikosta, haahuilen ja kirjoitan rivin silloin, toisen tällöin – tai lueskelen, kiroilen oikukasta dvd-asemaa, joka jättää minut nykyään miltei joka elokuvan kohdalla loppuratkaisua vaille tai ilman kuvan kuvaa. Siellä toisaalla Annareetta kärsii krapulasta ja aikoo jättää tämän ihanan kaupungin (onneksi näemme silti syksyllä!), Kaura tarjoilee kuulumisia ja ajatuksille purtavaa ihailtavan säännöllisesti, Veloena ja Kati ovat molemmat tahoillaan menneet naimisiin (Onnittelut vielä kerran!) ja Kati on juuri lähtenyt kaiketi häämatkalle. Asarum on ostanut kattotuulettimen (lucky you, minä en ole saanut omaani vielä kiinnitettyä; tuossa se lojuu lattialla kompastuskivenä) ja tehnyt ihanan näköisiä sinisiä muffineja (smurffimuffinit!), Varahvontta on harjoittanut kotimaanmatkailua, Jenni taitaa olla lomalla, Elma-täti on palannut töihin...

Olen siis vielä täällä, tavoitettavissa, vaikken muista aina viestitellä itsestäni. :)

Hanniina pohdiskeli sitä, kuinka ihmiset tuntuvat pitävän aina eniten ”omasta” vuodenajastaan: siis siitä, jolloin ovat syntyneet. Hän pitää elokuusta, minä rakastan syyskuuta. Se on minulle aina värikäs ja kirkkaan viileä kuukausi, kuulas kuin kesän valmistama omena. Silloin silkka ilo tuntuu saapuvan tuulen mukana. (Niin, minä tiedän että se kuulostaa mahtipontiselta ja kliseiseltä. Kiittäkää, etten sentään tehnyt siitä tähän runoa.)

Tulin miettineeksi: eikö se, että kuukausi, jossa olemme ensimmäisen rääkäisymme kajauttaneet, on miltei aina lempikuukautemme, kirkkain ja sykähdyttävin kaikista vuodenajoista – eikö se ole ehkä merkki siitä, että kun olemme syntyneet, olemme halunneet tulla tähän maailmaan: että koimme synnyttyämme ensimmäistä kertaa aitoa ja niin valtavaa elämänriemua, että heijastus siitä palaa joka vuosi, kun sama aika koittaa? Vaikea kuvitella, että sellainen ilo ja tyytyväisyys johtuisi vain vuosittaisista synttärikemuista, vaikka kakut, lahjat ja ilmapallot aina mukavia olivatkin.

Joskus, niin kuin tällaisina aurinkoisina laiskoina kesäiltapäivinä, on lupa heittäytyä ihan pikkuisen hellämieliseksi, niin kuin nyt. Lupaan olla kyynisempi taas lokakuussa, kun on pimeää. Tosin, ajattelin yrittää saada liput lokakuiseen mahtavaan konserttiin, joten saatan silloinkin ihkuttaa. Mutta jos en saa lippuja, niin kyllä minä sitten varmaankin taas valitan täällä jostakin, synkeänä talvenodottajana. Lupaan sen.

Okei – kuka jätti kortsunsa kirjastoon?

Kirjastotyö on palkitsevaa ja mielenkiintoista, ajoittain erittäinkin mielenkiintoista. Mieleeni tulee esim. päivä, jolloin naimisiin menevät nuoret viettivät polttareitaan kirjastossa. Toinen oli pukeutunut sairaanhoitajaksi ja toinen hevarivermeisiin: molemmille hankittiin kavereiden opastuksella kirjastokortti ja siihen tunnusluku, molempien piti etsiä kirjastosta kirjoja ja lainata ne. Kaverit kulkivat mukana neuvomassa ja kuvaamassa. Herttaista.

Tänään eräs perheenäiti poimi lattialta mielenkiintoisen löytötavaran ja ojensi minulle. Sitä voi kysellä kirjastosta (jos kehtaa). Hukatun esineen tuntomerkit pitää kuitenkin aina kertoa. Sääliksi käy vain onnetonta tiputtajaa, jota odottaa ikävä yllätys, kun tarvetta kyseiselle välineelle olisi. Ellei hän sitten halunnut lahjoittaa niitä kirjastolaisille – mutta ihan niin mielenkiintoista kirjastotyö ei sentään vielä ole ollut. ;)

Kirjastossa kävi myös poliitikko, joka todisti minulle, että kokoomuslaisetkin ilmeisesti lukevat. Ja ei, minä en voi kertoa, kuka. Perheenäiti ehdotti, että löytötavara olisi tippunut poliitikolta, mutta niin pitkälle meneviin oletuksiin emme sentään mene.

Olen siis ollut melko kiireinen, mikäli joku on ihmetellyt, ettei minusta ole juuri kuulunut. En ole vielä kertaakaan eksynyt kirjaston ”Vain henkilökunnalle” -ovien taakse kätkeytyvään yllättävän laajaan labyrinttiin, ja yritän pitääkin tilanteen sellaisena. Mutta jos joskus huomaatte, että olen aivan kadonnut, olen todennäköisesti jossakin siellä.

Elävää runoutta Runopihassa - tänään!

Tänään on Tampereella tilaisuus nähdä ja kuulla Sirkka Turkkaa, Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjan voittajia ja muita ensiluokkaisia runoilijoita livenä Viitapiirin jokakesäisessä Runopihassa. Tapahtuma alkaa kello 18:00 Tallipihalla ja sinne on vapaa pääsy. Jollet tiedä, missä se sijaitsee, katso tästä kartta.

Halukkaat voivat käydä runotiskillä tilaamassa itselleen tai ystävälleen oman runon yhdellä eurolla ja/tai esittää illalla itse runoja Open Stagella.

Minä olen siellä, tule sinäkin!

Tilassa ja ajassa

Siinä me olimme, vain hieman kuuden jälkeen kesäkuisena maanantaiaamuna kaupungin ikkunoissa, ilman nimiä tai kasvoja, putoavan jään rummuttaessa puita ja autoja, asvalttia ja puutarhapensaita: luonnonilmiön synkronoimina kuin se olisi iso kello, jonka mukaan meidät vedetään kaikki samaan sydänrytmiin. Lapsi, nukkuvien hiljaisuus tai kamera mukanamme seisoimme kuuliaisesti läsnä, näennäisen erillisinä, seuraten raesadetta kuin kollektiivista, vedentuoksuista unta.

Internet, tuo ihmeellinen asia

Olin taannoin opiskelemassa eräässä instituutiossa. No, instituutio muisti minua kirjeellä, jossa kerrottiin, että he haluaisivat minun osallistuvan instituution laadunkehittämistyöhön liittyvään kyselyyn.

Kysely sijaitsee internetissä. Siispä paperilla oli pitkä ja monimutkainen verkko-osoite, joka sisälsi etupäässä numeroita ja erikoismerkkejä. Oikein isolla fontilla, lihavoituna ja alleviivattuna. Terveisin Rehtori.

Sattumoisin minä tiedän ilmoittaneeni instituutiolle sähköpostiosoitteeni, todennäköisesti parikin niistä. Suurin osa opiskelijoiden ja opettajien kirjeenvaihdosta käytiin nimittäin sähköpostin ja Moodlen välityksellä.

Arvatkaapa ryntäävätkö entiset opiskelijat – minä mukaan luettuna – riemusta kiljuen vastaamaan kyselyyn?

Oikein internetissä, herramunjee.

Terveisiä vain Rehtorille, että usein yrityksen "laadunkehittäminen" kannattaa aloittaa niistä lähellä olevista asioista – kuten siitä kirjoituspöydän ja tuolin välistä.

Kauhua ja mallimammoja

Tätä te ette ehkä tienneet, mutta minä suorastaan rakastan kauhuelokuvia – varsinkin niitä todella huonoja. Jo teininä kaveripiirissämme oli tapana kokoontua katsomaan kauhuelokuvien "klassikoita jo syntyessään" (tietenkin huolimatta ikärajoista), kuten Bad Taste, The Texas Chainsaw Massacre, The Evil Dead (kaikki osat), Plan 9 from Outer Space, Poltergeist, Se/It ja monia muita, joiden nimiä en ole ehkä koskaan kuullutkaan. Joskus katsottiin elokuvia, jotka oli saatu jostakin ulkomailta: monia niistä ei kuulemma edes saanut myydä Suomessa. Ja toisinaan mukaan tuotiin jopa (kääk!) alkoholipitoisia juomia. Niin, sellaisia me olimme, kurittomia villikakaroita aina kun vanhempien silmät välttivät. Sori vaan äiti, enää et voi laittaa minua kotiarestiin. ;)

Muistaako kukaan muuten sattumalta sellaista todella huonoa, loistavaa camp-kauhuleffaa, jossa oli jonkinlaisia klovneiksi naamioituneita ulkoavaruuden hirviöitä, joiden alus oli naamioitu sirkusteltaksi, ja jotka tietenkin kaappasivat kaikki viattomat sirkushuvittelijat, ripustivat katosta roikkuviin pussukoihin, joista heidät sitten syötiin – pillillä! Ajatelkaa tyypit: ihmis-grandi! Kertokaa ihmeessä, jos olette nähneet, se on nimittäin kiusannut minua vuosia. Se oli niin hillitön, että tekisi mieli katsoa se uudestaankin, mutta en kuollaksenikaan muista rainan nimeä. Olisikohan se mahdollisesti tämä? Saakohan sitä enää mistään?

Toinen kauhuelokuvien helmi oli elokuva, jossa hirviöinä olivat jonkinlaiset iilimatoja muistuttavat otukset, jotka loikkasivat uhrin suusta sisään (glup!) ja söivät tietenkin aivot. Uhreista tuli jonkinlaisia zombeja jotka sitten tartuttivat muita viattomia teinejä. Harmittaa, kun en senkään nimeä muista.

Mistä pääsemmekin asiaan. Löytyykö muita huonojen kauhuleffojen ystäviä? Minä olen miettinyt jo jonkin aikaa, että olisi tosi hauska pitää Bad Taste Movies -ilta, jossa katsottaisiin todella karmeita vanhoja kauhuleffoja sekä tietty syötäisiin ja juotaisiin kaikkea hyvää. Siinä on vain se ongelma, että minulla ei tosiaan ole televisiota, ja dvd-leffojen katselulaitteen virkaa toimittaa pikkuinen läppärini, joka ei siis ole ryhmäkatseluystävällinen. Niin ja ne leffatkin pitäisi ensin löytää jostakin. (Se/It löytyy jo.) Any ideas?

"Carol Anne - don't go into the light..."

(Inspiraatio provided by Pazi-I-J. Kiitosta vaan.)

By the way, törmäsin tällaiseenkin uutiseen. Eikös ohjelmaa puffatessa vielä pidetty suurta meteliä siitä, että kaikkien kandidaattien pitää olla painoindeksiltään vähintään jotakin (en enää muista mitä, anteeksi). Sitten heti alussa valitettiin, että nyt sitä painoa sitten pitää pudottaa, ja loppuvaiheessa huokaistaan helpotuksesta, että ihanaa, nyt näistä ehdokkaista on vihdoinkin saatu kunnolla alipainoisia – työpaikka mallina on siten taattu. Voi jeesus. Miksei joku tao järkeä näiden hirviömäisten mallimammojen päähän, sanokaas se? Edes joku addressi, anyone? Nämä tantat ovat mielestäni huomattavasti karmeampia hirviöitä kuin, sanotaan nyt vaikka nuo avaruusklovnit. Nekin sentään söivät, vaikka ruokavalio ei välttämättä ollutkaan paras mahdollinen.

Niin, ja siskot: älkää seurustelko jalkapallofanien kanssa. Ainakaan espanjalaisten sellaisten. ;)

Habacuc ja kuoleva koira

Tiedättekö, ei ole aina viisasta uskoa ihan sellaisenaan kaikkea, josta vaahdotaan esimerkiksi kiertokirjeissä, jotka kiertävät sähköpostissa, Facebookin "seinillä" tai keskustelupalstoilla.

Nyt Suomeenkin ajautunut keskustelu taiteilija Guillermo Vargas'n (aka "Habacuc" tai "Habakkuk") näyttelystä, jossa "annettiin koiran nääntyä nälkään taidegalleriassa" kärsii samasta ongelmasta kuin niin moni muukin internetiä kiertävä kohu: kukaan ei ole oikeastaan vaivautunut ottamaan selvää siitä, pitääkö koko tarina ylipäätään paikkaansa ja jos siinä on totuutta, mikä osa on sitä ja mikä villiä huhua, väärinkäsityksiä tai urbaania legendaa.


Kiertokirje

Törmäsin samaan juttuun, kun se lähetettiin minulle Facebookissa, kuinkas muutenkaan. Saamani kiertokirje oli jotakuinkin tällainen:

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi. (Katso liitteen kuvat)

Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta? Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin. Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

(Lisäksi pari linkkiä nettivetoomuksiin, joista toinen oli ilmeisesti espanjankielinen[?] ja toinen erittäin huonoa englantia. En liitä niitä nyt tähän.)

Allekirjoitin sen kummemmin harkitsematta toisen internet-vetoomuksen, mikä nyt tuntuu hieman tyhmältä. Sitten tulin uteliaaksi ja tutkiskelin asiaa hiukan. Se ei tosiaan vaatinut mitään yli-inhimillisiä ponnistuksia, vain pikaisen googletuksen muutamalla jutussa käytetyllä fraasilla. (Kokeilkaa joskus – se on helppoa!)


Netistä löytyi aggressioita herättävä solmu

Faktat liittyen tähän juttuun ovat parhaimmillaankin epämääräisiä ja osittain täysin tuulesta temmattuja. Se ei kuitenkaan ole estänyt suomalaisia(kaan) tarjoutumasta erinäisillä keskustelupalstoilla parantamaan taiteilijan mainetta esim. kirveellä.

Mikä sitten on totta? No. Taiteilija Guillermo Vargas todellakin piti Galeria Codice:ssa Nicaraguassa näyttelyn, jossa tämän kirjeen kuvissa esiintynyt koira makaa. Sitä ei ole kiistetty. Koira oli kadulta löydetty kulkukoira, joka oli löydettäessä pitkällisen nälkiintyneisyyden tilassa ja erittäin huonossa kunnossa.

Sen sijaan se, mitä koiralle näyttelyssä tapahtui ja oliko koira näyttelyssä vain päivän vai useita päiviä, on vieläkin epäselvää. Ongelmana on myös se, että tapahtumista ei ole juurikaan saatavilla ensikäden tietoja edes englanniksi, saati suomeksi. Itse olen joutunut tyytymään epäsuoriin lähteisiin, esim. lehtiartikkeleihin. (Lähteet löytyvät lopusta.)


Mutta mitä tapahtui koiralle nimeltä Natividad?

Käsitys, että koira kuoli näyttelyssä nälkään ensimmäisen päivän jälkeen, on laajalle levinnyt – mm. juuri kiertokirjeissä. Näin väitti myös La Prensa -lehden toimittaja Marta Leonor González La Nacion -lehden artikkelissa lokakuussa 2007. ^[1] En yhtään epäile, etteikö niin huonossa kunnossa kadulta löydetty eläin olisi voinutkin kuolla (avustakin huolimatta) nälkään tai tauteihin. (Kannattaa muuten muistaa, että koirankokoista eläintä ei voi tappaa nälkään yhdessä päivässä.)

Gallerian johtaja Juanita Bermúdez ^[2] kertoi kuitenkin Observer-lehdessä 30.3.2008, että koiraa itse asiassa kohdeltiin galleriassa paremmin kuin kadulla: lukuun ottamatta näyttelyn kestoa (3 tuntia) koira sai vaeltaa vapaana hihnastaan ja koira ruokittiin säännöllisesti koiranruualla, jota taiteilija Vargas itse toi galleriaan. Bermúdez kertoi myös koiran karanneen takaisin kadulle ensimmäisen näyttelypäivän jälkeisenä yönä. ^{[1] [3] [4] [6]}

Asian tekee hankalaksi mm. se, että Vargas itse ei suostu ottamaan kantaa asiaan ^{[3] [4]} ja on antanut asiasta ristiriitaisia lausuntoja. ^[4] Hän haluaa nimenomaan herättää keskustelua asiasta, vaikka sitten oman maineensa hinnalla. Haastatteluiden perusteella hänen tarkoituksensa on ilmeisesti ollut herättää ihmiset huomaamaan, että he eivät piittaa pätkääkään kulkukoirista, ennen kuin joku roudaa sellaisen arvostettuun taidegalleriaan. ^{[3] [6]} Kadulla ne saavat kaikki kuolla ilman, että yksikään ohikulkija älähtää.

Guillermo Vargas kertoi ^{[1] [3]}, mielestäni hyvinkin valaisevasti, että koko näyttelyn aikana yksikään gallerian vieras ei soittanut poliisia, pyrkinyt ruokkimaan koiraa tai edes päästämään sitä irti, vaikka tätä ei oltu millään tavalla estetty. Tätä syyllisyyttäkö me sitten kompensoimme vaahtoamalla asiasta netissä?

(Olen pahoillani, mutta olen kyllä samaa mieltä hänen kanssaan. Nicaraguan ja aika monen muunkin maan kadut ovat täynnä tällaisia koiria ja kissoja, joita yksikään näyttelystä vaahtoaja ei nähdäkseni ole tarjoutunut auttamaan – sehän vaatisi muutakin kuin nettivetoomuksen allekirjoittamista. Jopa Suomessa elää luonnossa paljon heitteille jätettyjä kissoja ja koiria, joihin aika harva viitsii aikaansa tai edes rahaansa uhrata. Sori vain, jos kuulostan julmalta, mutta on todella helppoa naputella nimensä nettiin, ja kuvitella, että sillä on yhtään mitään vaikutusta eläintensuojeluun missään päin maailmaa. Ei sillä ole. Tällä suomin itseänikin: olinhan juuri niin tyhmä itsekin, vaikken edes uskonut, että sillä olisi mitään vaikutusta.)


Mitä biennaalia tässä nyt pitäisi vastustaa?

Mitä tulee väitteeseen "arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin" – se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Ensinnäkin, on sangen epäselvää, mihin näyttelyyn väitteessä viitataan. Oikein kukaan ei tunnu tietävän, onko Vargasia ylipäänsä kutsuttu jonnekin ja jos, niin minne. Tapahtumaa on tarinan eri versioissa kutsuttu eri nimillä, kuten esim. "Bienal Centroamericana Honduras 2008". ^[1] Näyttelyä eivät ole tunnistaneet tuolla nimellä edes latinalaisamerikkalaista taidemaailmaa tuntevat intendentit. ^[2]

Lopulta päädyttiin tulokseen, että sillä ehkä tarkoitettiin La Bienal de Artes Visuales de Honduras 2008 -näyttelyä. ^{[1] [2]} Kuitenkin, tapahtuman sivuilla kerrotaan ^{[1] [2]}, että näyttely on avoinna vain Hondurasin taiteilijoille, eli Costa Ricassa asuva Vargas ei tähän näyttelyyn voisi osallistua. Joidenkin arveluiden ^[1] mukaan tapahtuma olisi VI Bienal de Artes Visuales del Istmo Centroamericano (paikkana joidenkin lähteiden mukaan El Salvador, toisten mukaan Tegucigalpa, Honduras). Tähän näyttelyyn Vargas on osallistunut vuonna 2006 ^[2], joskaan minkäänlaisia eläimiä ei näyttelyihin ilmeisesti liittynyt. Näyttely järjestetään kahden vuoden välein, mutta tämänvuotisen näyttelyn tapahtumapaikasta tai -ajastakaan ei vielä ole julkaistu tietoja (englanniksi), saati siitä, keitä sinne osallistuu.

Toisekseen, löytämieni tietojen mukaan taiteilijaa ei ole kutsuttu toistamaan kyseistä näyttelyä, vaan esittämään uusi näyttely ^[5] – mitä hän aikoo esittää, siitä taiteilijalla itselläänkään ei ole vielä käsitystä. ^[4] Koiria tai muita eläimiä näyttelyyn ei kuitenkaan ilmeisesti liity. ^{[5] [6] [7]}


Kaiken tämän kohun perusteella oikeastaan ainoastaan yksi asia on varma: Vargas onnistui tavoitteessaan herättää huomiota jopa suuremmassa mittakaavassa kuin odotti. Mutta niin kuin yleensä netissä näy, väittelijöiden huomio kiinnittyi johonkin ihan muualle kuin varsinaisesti oli tarkoitus.


Lähteet:

1. Daily Campello Art News: It started with a dog (22.4.2008)
2. ArtNet News: Contretemps Over "Starving Dog Art" (17.4.2008)
3. Guardian.co.uk: Outrage at 'starvation' of a stray dog for art (30.3.2008)
4. About.com: Starving Dog as Art - Analysis
5. Snopes.com: Starving Dog Art
6. The Humane Society of the United States: Starving Dog as "Art" (23.4.2008)
7. WSPA International: No excuses for cruelty


Espanjaksi(?) voi etsiä lisää faktoja:
La Bienal de Artes Visuales de Honduras 2008 -tapahtuman sivut Bavh08.com: Noticias
La Nacion: Artista tico envuelto en polémica por muerte de perro en obra

Yhtä juhlaa

Sain tänään kutsun ylioppilasjuhliin, lienee yleistä näihin aikoihin. Kutsussa kerrottiin, että "Suvi-Petterillä" on juhlat osoitteessa se ja se ja päivämäärä. Jep jep. Asiassa on vain yksi ongelma.

Minulla ei ole aavistustakaan, kuka tämä "Suvi-Petteri" mahtaa olla.

Kirjekuoressa ei ollut lähettäjän tietoja. Kutsukortissa ei vahingossakaan mainittu "Suvi-Petterin" sukunimeä tai edes puhelinnumeroa, josta sen voisi saada selville. Osoite sijaitsee kaupungissa jossa en ole koskaan käynyt, saati että tietääkseni tuntisin sieltä ketään. Tekemäni salapoliisintyön kautta Enirosta löytyi osoitteen ja etunimen perusteella minulle aivan tuntematon sukunimi.

Arvelen, että kyse ei ole kenenkään ystäväni lapsesta. Voidaan siis olettaa, että kyseessä on todennäköisemmin joku sukulainen. Ehkä. Tai sitten ei. Nimeni ei ole mitenkään harvinainen, ja esim. Eniron puhelinluettelosta samannimisiä ihmisiä pelkästään lähialueelta löytyy neljä. Olen saanut aiemminkin kutsun sukujuhliin, jossa vastaanottajan osoitteena luki vain nimi ja kaupunki. Tietääkseni en tuntenut heitäkään – he sentään olivat liittäneet kutsuun sukunimensäkin. Posti ilmeisesti oli vain arponut jonkun samannimisen listalta.

Okei. Minulla on aika paljon sukulaisia. Toinen mummoni kasvatti 14 lasta, useimmat tyttöjä. Näistä miltei jokainen on muuttanut toiselle paikkakunnalle, mennyt naimisiin ja samalla vaihtanut sukunimensä. Kuten varmaan arvaattekin, suvun tapana ei ole ollut lisääntyä kitsaasti, joten serkkuja minulla on arviolta ainakin nelisenkymmentä ympäri Suomen. Monet heistä olen tavannut ohimennen pikkulapsena tai ehkä kerran jossakin sukujuhlassa, joissa perinteisesti voi olla reilusti yli satakin ihmistä. Joitakin en ole tavannut koskaan. Useimmat näistä serkuistani ovat myös jo itse lisääntyneet, jotkut monilukuisestikin. Muutamien serkkujen lapsetkin todennäköisesti ovat jo ylioppilasiässä. Useiden lasten nimiä en ole koskaan kuullutkaan, saati että olisin tavannut heidät.

Tällainen epämääräinen kutsu ei ole suvussamme ollut mikään erikoisuus, ja se jaksaa ihmetyttää minua edelleen. Kyllähän me kaikki tiedämme, kuinka paljon porukkaa meitä on siroteltuna ympäri maata, ja että kaikki eivät tunne kaikkia.

Joten. Te kaikki, joilla on suuri suku. Kun lapsenne valmistuu jostakin koulusta, menee ripille tms. ja pidätte juhlat joihin kutsutaan ihan kaikki – voisitteko kutsuissanne mitenkään ottaa huomioon nämä pari asiaa:

1. Juuri teidän pienokaisenne ei välttämättä ole maailman ainoa sen niminen henkilö. Useimmat tuntevat ehkä moniakin samannimisiä ja suunnilleen saman ikäisiäkin lapsia.
2. Joka ikinen suuren suvun jäsen ei välttämättä muista tai edes tiedä juuri teidän Suvi-Petterinne nimeä.
3. Vaikka samaa sukua ollaankin, välillämme ei silti ole mitään geneettistä telepatiaa, millä osaamme yhdistää juuri oikean kutsun oikeaan perheeseen, jonka jonkun toisen jäsenen olemme ehkä tavanneet jossakin silloin, kun olimme kolme- tai viisivuotiaita.
4. Kutsuun siis kannattaa laittaa pari perustietoa. Esimerkiksi sukunimi ja puhelinnumero olisi kiva. Jos kutsuttu on hiukankin etäisempi, ehkä kannattaa myös lisätä, mitä kautta olemme sukua.

Ja ihan sivuhuomautuksena: olisi tosi kiva saada tieto juhlista edes pari viikkoa etukäteen, jolloin aikataulun muuttaminen siihen sopivaksi voisi vielä onnistuakin.

Kiitos.

Ahh, perjantai!

Huvittaisiko käydä viikonloppuna jossakin?

Perjantaina ja lauantaina olisi tarjolla taas paljon mielenkiintoisia ja hauskoja kirjallisuustapahtumia täällä Tampereella (mm. Tampereen Teatterin kahvila Kivessä - siitä kuva), sekä Toijalassa, Kotkassa ja roppakaupalla Oulussa. (Nyt käy kyllä oululaisia kateeksi, pakko myöntää.)

Jos siis runous, musiikki, kirjat ja teatteri sattuisivat kiinnostamaan, katso lisätietoja täältä.

Mukavaa viikonloppua!

Päivän sanoma

Tässä kaikille äideille - ja yhdelle aivan erityisesti:



Ihanaa äitienpäivää. :)

J-P Koskinen Kirjoilla linnassa

Kirjailija Juha-Pekka Koskinen esiintyi 3.5. Hämeenlinnassa Kirjoilla linnassa -tapahtuman Saman asian puolesta? -paneelikeskustelussa ja kirjoitti siitä Teonsanan blogiin.

Ilmoitusluonteinen asia: Jos olet tilannut Teonsanan blogin päivitykset Blogilistalta, kannattaa käydä tekemässä se uudelleen. Pahoittelen ylimääräistä vaivaa, mutta äskettäinen Blogilistan päivitys uuteen versioon hävitti kaikki viimeaikaiset tilaukset.

Kansalaissurinalisti-lehdestä päivää

Moikka! Ajattelin vain kertoa, että Pirkanmaan kirjoituskilpailun 2008 voittajat on julkistettu - kuvan kera - Teonsanan blogissa.

Mielenkiintoista sinänsä, että tätä kirjoittaessani asiasta tiedottamaan ei ole vielä ehtinyt kisan järjestänyt Tampereen kaupunginkirjasto (tiedote julkaistaan joskus keskiviikon aikana), Aamulehti, Helsingin Sanomat, eikä tietojeni mukaan mikään muukaan instanssi (ainakaan internetissä).

Tämä on nyt kuulkaa ihmiset sitä kansalaisjournalismia. Jos siis haluat pysyä mukana viimeisimmissä kirjallisuusuutisissa, kannattaisi varmaan tilata upouudelta, lievähkösti takkuilevalta Blogilistalta Teonsanan blogiuutiset. ;)

Ei mul muuta. Tästä tähän, kansalaissurinalistinne kuittaa.

Outoja aikoja

Jenni on kirjoittanut Teonsanan blogiin kirjailija, filosofi Eero Ojasen kirjan Sivistyksen filosofia julkistamistilaisuudesta Hämeenlinnan kirjastossa, käykäähän lukemassa!

Blogin voi muuten nyt tilata myös Blogilistalta, jos ette olleet vielä huomanneet. Kannattaa tilata: uusia vierailevia kirjoittajia otetaan mukaan ja kirjoitukset voivat olla kaikkea pakinoiden ja tiedotusten välillä. Jos haluat kirjoittaa blogiin jutun/juttuja, ota yhteyttä! Voit jättää viestin kommenttilaatikkoon tai laittaa vaikka meiliä minulle Teonsanan sähköpostiin kirjallisuuskalenteri(siellä)gmail.com. Sama pätee tapahtumien ilmoittamiseen ja kaikkeen muuhunkin aiheeseen liittyvään.

Teonsanan tarkoitus ei ole pystyttää nettiin uutta elitististä sivustoa, jonne ovat tervetulleet vain kirjalliset oppineet, vaan sen tarkoitus on nimenomaan tehdä aiheesta helposti lähestyttävä ja saada ihmiset kiinnostumaan tapahtumista, joissa on hauskaa. Kaikki ovat tervetulleet osallistumaan!

Mitä tuohon yläkulman kuvaan tulee, niin tällaisia ilmiöitä olen ollut huomaavinani tuolla ulkona. Tuollaisia sinisiä ja keltaisiakin juttuja puskee esiin pusikoista ja ojista. Oksista punnertaa ulos vihertäviä myttyjä (luoja tietää mitä niistä vielä tulee!) ja lisäksi minusta alkaa tuntua, että ne pienehköt lentävät ja metelöivät otukset ovat vaivihkaa lisääntyneet. Mistä niitä oikein tulee? Enkä tajua alkuunkaan, miksei ole pimeää, niin kuin normaalisti. Jotain siellä on selvästikin meneillään. Täytyy ehkä mennä tutkimaan asiaa ja raportoida sitten, onko syytä huoleen.

Intoilija tilittää

Olen mahdollisesti tullut hulluksi. Kirjallisuushulluksi.

Totesin nimittäin, että tuo edelliseen kirjoitukseen "liimattu" kalenteri ei ole oikein kunnollisen kokoinen ja ajattelin, että olisipa kätevää, jos olisi jokin nettisivu, jolle sen voisi laittaa, noin niin kuin pysyvästi. Tuohan päivittyy koko ajan.

No. Tulin sitten tehneeksi kirjallisuustapahtumille omistetut nettisivut. Blogeineen kaikkineen. Kirjallisuuskalenteri on siellä omalla sivullaan. En ole ihan varma mikä minuun meni, mutta näin kävi.

Tiedän kyllä, että joudun näkemään hirvittävän määrän vaivaa metsästäessäni tietoja kirjallisuustapahtumista ympäri Suomen (siis koko Suomesta! Miettikää jätkät! Enkö olisi voinut keskittyä vaikka Tampereen tapahtumiin?) ja todennäköisesti teen jotakin väärin, koska en ole koskaan ylläpitänyt nettisivuja. Mutta... siellä se nyt kumminkin on. Ja täytyy myöntää, että pidän nettisivujen nimestä aika tavalla.

Blogissa julkaistaneen jatkossa vähän kaikkea: tiedotteita tapahtumista, linkkivinkkejä, kertomuksia pidetyistä tapahtumista ja sen sellaista. Jos joku sattumalta haluaisi julkaista jutun kirjallisesta tapahtumasta, jossa on käynyt, niitä otetaan vastaan. Kuviakin saa lähettää.

Ja ennen kaikkea, jos kuulette juttua jostakin kirjallisuuteen liittyvästä tapahtumasta jossakin - etenkin kaikenlaisista pienemmistä, joita ei mainosteta ylitsevuotavasti - kertokaa siitä.

Sivuston hyödyllisyys riippuu täysin siitä, kuinka paljon siellä käydään ja tapahtumia sinne ilmoitetaan, joten saapi mainostaa. Kiitos.

PS: Jos jollakulla olisi ehjä ja hyväkuntoinen suhteellisuudentaju myytävänä, laittakaa viestiä.

Kirjallisuuskalenteri

Tässäpä olisi kaikille kirjallisista asioista kiinnostuneille kirjallisuuskalenteri. Sisältää voimassa olevia kirjoituskilpailuja, kirjallisuustapahtumia, kirjallisia päiviä, esiintymisiä jne. ympäri Suomen.

Lisää jos tulee mieleen, voipi lähettää minulle sähköpostiin kaikkine asiaankuuluvine linkkeineen. Jos teillä on jo Googlen kalenteri, voitte laittaa tämän näkymään omassa kalenterissanne ja kopioida tapahtumia itsellenne. Kirjoitatte vain hakukenttään kirjallisuuskalenteri ja klikkaatte nappia "hae julkisista kalentereista". Olkaa hyvät.



Löytyy myös suorasta osoitteesta. Jos teillä on ongelmia kalenterin kanssa, ilmoitelkaa minulle.

Tiiliskivi-klubi 15.2.

[Edit 8.2. Lisäsin parit linkit.]

Tulkaa tänne. Minä ainakin olen siellä. :)

Tiedote 31.1.2008

Tiiliskivi-klubi ottaa varaslähdön kirjamessuviikonloppuun

Tiiliskivi-klubi kerää perjantaina 15.2., Henki & Elämä -kirjamessujen aattona, kulttuuriravintola Telakalle runoilijoita, kirjailijoita sekä kirjallisuuden ystäviä. Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry., kirjoittajayhdistys Viitapiiri ry. ja sanataideyhdistys Yöstäjä ry. haluavat yhdessä järjestämällään tapahtumalla elävöittää tamperelaista kirjallisuustalvea entisestään.

Rennossa ja eloisassa tapahtumassa esiintyy kolme runoilijaa: Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla neljästi palkittu Markku Toivonen, niin ikään tamperelainen Katariina Vuorinen sekä turkulaistunut, vastikään Nuori Manner -palkittu Vilja-Tuulia Huotarinen. Illan aikana oman panoksensa antavat myös tunnelman sähköistävä runoimprovisaatioryhmä Muuntaja sekä vastikään antologian Hellyyden kiertotie julkaissut runoryhmä Ihoteollisuus. Oman värinsä iltaan tuo tällä kertaa soolona esiintyvä Tuomas "Moppi" Toiviainen, joka ei ole jättänyt juuri ketään kylmäksi samaan aikaan provosoivalla että herkällä levyllään Homorakkautta.

Illan jännittävin hetki on tietenkin Teema ry:n vuotuisen Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinnon jako. Seitsemättä kertaa jaettava suuri tiiliskivi on peräisin Finlaysonin seinästä ja symboloi kirjallisuuden jykevää sanomaa. Tiiliskivi-raati valitsee vuoden kirjasadosta finalisteiksi omintakeisia ja raikkaita teoksia. Vuoden 2006 Tiiliskivi-palkinnon sai Riikka Pelo romaanillaan Taivaankantaja. Tämän vuoden Tiiliskivi-finalistit ovat Essi Henriksson (Ilmestys), Päivi Honkapää (Viides tuuli), Juhani Laulajainen (Erämaan kautta tullut yksinäinen susi), Antti Nylén (Vihan ja katkeruuden esseet) sekä Miia Toivio (Loistaen olet). Heistä Antti Nylén, Päivi Honkapää, Juhani Laulajainen sekä Miia Toivio esiintyvät myös klubilla.

Vapaa pääsy, käsiohjelma 2 euroa. Tervetuloa henkimään elävää kirjallisuutta!

Lisätietoja:
Hanna Laitinen hanna.m.laitinen@uta.fi (Tiiliskivi-raati)
Tytti Rantanen tytti.p.rantanen@uta.fi (Tiiliskivi-klubi)
www.tiiliskivi.info

Ekotekomeemi

Ilona nakitti minua meemillä, ja minäpä nyt sitten osallistun. Tällainen oli ohjeistus:

"Lähetä tämä ruusukimppu vähintään viidelle blogi-ystävällesi tai sähköpostilla ystävillesi! Mainitse oma päivän ekotekosi ja pyydä vastaanottajaa mainitsemaan oma ekotekonsa uusien haasteiden yhteydessä."

No, koska minä olen tänään erityisen laiska, niin en voi heittää tähän ekotekoa, jonka olisin tehnyt erityisesti juuri tänään, joten listaan, kuten Ilonakin, yleisempiä ekotapojani.

• Kuljen bussilla. Minulla ei ole ajokorttia, eikä luultavasti tulekaan. Tampereella on niin hyvä julkinen liikenne että oman auton pitäminen (varsinkin jos ei ole isoa perhettä kuskattavana) olisi melko turhaa.
  
  
• En syö punaista lihaa. No, okei, jos olisin tosi ekologinen, en söisi mitään lihaa, mutta olen oikeasti niin surkea kokki että kuolisin varmaan aliravitsemukseen, ellen söisi edes kanaa/kalaa silloin tällöin. Tavoitteena olisi luopua myös kanasta, mutta se saa odottaa sitä hetkeä, kun viitsin kiinnostua ruuanlaitosta. (Don't hold your breath...) Mutta mulle saa aina tulla tekemään ruokaa, jos huolestuttaa. Melkein mikä vain käy, paitsi ne isot elukat. Ja ötökät *inhonväristys*.
  
  
• Käytän energiansäästölamppuja. Tietenkin.
  
  
• Ostan, mitä tarvitsen, mieluummin esim. kirppiksiltä.
  
  
• Myös melkein kaikki huonekaluni on hankittu käytettyinä. (Jep, asuntoni ei välttämättä miellyttäisi sisustussuunnittelijaa, mutta minua se kyllä miellyttää.) Plussana mainittakoon, että melkein kaikilla huonekaluilla on siis oikea historia. Esim. minulla on kaappi, jonka ovien sisäpuolella on rakkaan, jo kuolleen enoni nuorna poikana keräämiä ja liimaamia eri kaupunkien viirejä. Huisia!
  
  
• Suuri osa kirjoistani tulee talouteen Metso-kirjaston poistomyynnistä, kirppareilta jne. Minulle saapi myös lahjoittaa kaikki sellaiset kirjat, joista joku haluaa eroon. Kiitän kauniisti.
  
  
• En lue paperilehtiä. Helsingin Sanomista soittelevat sitkeästi, vaikka olen kertonut, että heti kun tulee tarjous verkkolehdestä, minä ostan, muussa tapauksessa ei ole toivoakaan. Mutta niin, milläs puhelinmyyjistä pääsisi.
  
  
• En tilaa paperikuvastoista. Voi kun nuo kaupatkin tajuaisivat antaa asiakkaalle vaihtoehdon "haluan kaikki mainokset vain sähköisessä muodossa". Miksi ne aina vain sitkeästi lähettävät minulle meilimainosten lisäksi niitä pahuksen paperikuvastoja? Ihan turhaan heittävät rahaa hukkaan, en minä edes avaa niitä koskaan. Ja Biltema, lakkaa jo häiriköimästä niillä hautakivenkokoisilla ja -painoisilla kuvastoilla! Uskokaa huviksenne, ettei minua kiinnosta teidän ilmastointiteippi- ja ruuvitarjouksenne. Jessus.
  
  
• Niin paljon kuin vihaankin sitä valtavan paperimainosvyöryn kanniskelua, ne kuitenkin päätyvät onneksi paperinkeräykseen.
  
  
• Sanomalehdet hyötykäytetään äitini kissan "hiekkalaatikossa". Tampereella jaetaan niin paljon ilmaislehtiä, että kuivikkeista ei todellakaan ole pulaa lähiaikoina. Kiitti vaan, Tamperelainen ja muut lärpäkkeet.
  
  
• Kierrätän myös kartongit, maitopurkit, lasit jne. mille vain keräyslaatikko löytyy. Poikkeuksena tällä hetkellä on biojäte, koska (lame excuse, I know) se kaappi, missä on biojäteastia, on tavoittamattomissani, syystä että pakastin on jämähtänyt siihen eteen niin etten saa ovea auki. Se pahuksen pakastin ei mahdu mihinkään! Ja se on vieläpä ruma! Grrr!
  
  
• Vanhat vaatteet, tavarat jne. poistuvat taloudestani joko jollekin tutulle eteenpäin, UFF:in laatikkoon, kierrätykseen tms., jos ne vain jonnekin vielä kelpaavat.
  
  
• En shoppaile huvikseni. En kyllä ymmärrä, mitä hauskaa on hirvittävän ruuhkan keskellä sompailu vain siksi että saisi jonkun hilakitkuttimen tai ekstra-vegetal-anti-ageing-hydro-gel-Q10-kemikaalipurkin, jota ei ole ennen mainosta tullut koskaan edes kaivanneeksi, ja jota nyt sitten saa sanoinkuvaamattoman supertarjouksen vuoksi 20% alennuksella vain 89,90€. Just joo.
  
  
• Elektroniikkaa yms. minulla on vain sen verran kuin on välttämätöntä. Esim. tietokone on välttämätön, mutta televisio ei, eikä minulla sen myötä ole myöskään mitään tarvetta digisovittimille ja mitä niitä nyt sitten onkaan.
  
  
• Lahjon mieluummin palveluilla kuin tavaroilla, jos se vain lahjansaajan persoonaan/harrastuksiin yms. sopii.
  
  
• Jos sen voi ostaa sähköisenä versiona, otan mieluummin sen. (Esim. netistä suoraan ladattavat elokuvat, musiikki jne.)
  
  
• Otan myös viralliset tiedotteet, kuitit, tiliotteet, laskut yms. elektronisina, jos vain mahdollista. E-kirjatkin kelpaisivat, jos olisi näppärä lukulaite.
  
  
• I looov Kirjasto. Ihanaisesta kirjastosta saapi mielin määrin kirjoja, musiikkia, elokuvia ja elämyksiä ihan ilmatteeksi lainaan, eikä siis tarvitse täyttää nurkkiaan jollakin sellaisella mitä aikoo katsoa/kuunnella vain sen yhden kerran. Voiko tällaista onnenpotkua järkevä ihminen edes uskoa todelliseksi?
  
  
• Roskaaminen on ehkä yksi järjettömimmistä asioista mitä ihminen voi tuolla kaduilla tehdä. Hei, jos se on tullut taskusta täytenä, niin se varmasti mahtuu takaisin sinne myös tyhjänä. Seuraavaa roskalaatikkoa ei varmasti tarvitse kaukaa etsiä. Ja kyllä, joskus kun oikein sieppaa, olen keräillyt kaduilta muidenkin ihmisten roskia. Siinähän tuijottavat.

No niin, kyllähän tällaisia pikkujuttuja varmaan lisääkin keksisi, mutta tosiasia on, että monessa asiassa olen myös ekoilumielessä täysi sika, ja yritän ajan myötä parantaa tapani. Ihan tosi, yritän minä. Uskottehan te mua, kaverit? Kaverit?

Koska tämä on meemi, minä nakitan. Mutta koska olen kiva, nakitan vain ne, joita muutenkin huvittaa osallistua. Niin että ottakaa siitä, jos kiinnostaa. Kommenttilaatikossa on tarjolla palkinnoksi virtuaalista kahvia ja pullaa. (Ajatelkaa hei, kuinka ekologista - ja kaiken lisäksi terveellistä! Hei, mihin te kaikki menette? Hei! Tyypit? Kukaan? Äh.)

Ru-uusut tulipunaiset ...eiku

Toveri antoi minulle tällaisia lisääntyviä kukkia. :) Niissä on tällainen kortti mukana:
Jaa palkinto eteenpäin 10 henkilölle, joiden blogit tuovat sinulle hyvää mieltä ja inspiraatiota ja tekevät elosi blogistaniassa onnelliseksi. Ilmoita palkinnosta heille kommentilla, jotta he voivat jakaa sitä eteenpäin. Varaudu siihen, että voit saada palkinnon useita kertoja."

Nyt minä saankin heitellä kukkakimppuja pitkin Blogistaniaa, vaikken ole edes naimisiin menossa. Hahhaa! Toisella puolella heittelin jo toisen persoonani puolesta kymmenen kimppua, ja nyt aion nakella toiset kymmenen. On kuin olisi kukkakaupassa töissä, paitsi ettei tarvitse osata käyttää kassaa. Täydellistä.

Jotkut teistä ovat jo saaneet kukkia, mutta minäpä en välitä siitä, vaan lahjon vielä lisää.

Minä haluan antaa kukkia
älykkötoveri Varahvontalle, joka nyt vaan on niin ihana,
Harmaalle Hatulle jota palvon salÄH,
Vt:lle jota palvon julkisesti,
Saaralle jonka blogissa viihtyy silloinkin kun hän itse on tauolla,
Turistille, joka sanoo usein ääneen sen, mille itse en keksinyt edes sanoja,
Näkymättömälle kirjastolle ansiokkaasta ryhmäblogailusta,
Naurispajalle, jossa puhutaan mukavia ja lisäksi asiaa,
Tuomakselle, joka kyllä saisi jo päivittää,
Verkkomerkkien Annalle, joka sanoo paljon vaikka kirjoittaa vähän,
ja vielä Pohdiskelevalle liftarille, joka tekee tuntemattomista melkein tuttuja.

Olipas siinä. Rankkaa puuhaa tämä linkittäminen, huh huh.

Kiitos. Ja jatkakaa samaan malliin. Paitsi muutamat teistä saisivat päivittää vähän useammin (sanoi pata kattilalle). Enkä velvoita ketään lähettelemään mitään eteenpäin, ellei huvita. :)

Hiphurlaa

Kävinpä tänään pitkästä aikaa elokuvissa. Ikävä kyllä kokemus hieman latistui.