torstaina, lokakuuta 12, 2006

Päivillä oli taas Hullua

Hullut päivät ovat kuin surrealistinen elokuva – ihmiset vyöryvät paikasta toiseen silmät kiiluen kauhomassa tavaraa (joka ei minusta vaikuta mitenkään erikoisen halvalta), kuin rytmitön vuorovesi, ensin sukkalaatikoita kohti, yhtäkkiä vaihtaen suuntaa kohti kaulahuiveja ja nahkahansikkaita, keltaiset laatikot kaikkialla kuin betoniporsaat, ohjaamassa kulkua kohti, ohi ja toisaalle. Ajelehdit virran mukana puolisokkona, et tiedä minne päin mutta vastavirtaan ei uskalla yrittää ohitat laatikollisia kenkiä, hiuslakkaa, leluja, heijastimia, röykkiöittäin koruja ja käsilaukkuja ja sukkahousuja, joita ihmiset kaivelevat kuin olisi dyykkauksen maailmanmestaruuskisat ja voittaja saa palkaksi koko kaatopaikan. Juuri kun luulet, että olet saavuttanut äimistyksessäsi jonkinlaisen kliimaksin, yhtäkkiä torvisoittokunta puhkeaa absurdiin humppaan rullaportaiden välissä, ihmiset sähköistyvät yhä kiivaampaan ostoliikkeeseen, ja suustasi purkautuu tahaton hihitys. Mutta kukaan ei huomaisi vaikka laulaisit hoosiannaa, asiakaskunta on eksynyt Maija Poppasen tähtikuvioiden sirkukseen ja vihdoinkin, lastenvaunut auraavat edelläsi tietä ulos, keltaisten pussien valtaamalle kadulle.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuvauksestasi tulee mieleen Leslie Nielsenin tilanne elokuvassa 'Alaston ase 33 ja 1/3'. Tilanne, jossa Nielsen pelastaa portaita alas vierivät lastenrattaat taistellen samaan aikaan roistojen kanssa ja pelastaen vielä jonkun mummonkin.

Tuosta mielikuvasta tuleekin sitten mieleen 'Panssarilaiva Potemkin' samoine portaineen ja lastenvaunuineen. Hulluilla päivillä ei vastaavaa dramatiikkaa varmaankaan ole koettu.

Wilhelmiina kirjoitti...

Jaa-a, ei sitä koskaan tiedä... ;)

elvenroot kirjoitti...

Minusta tuollaiset hullut päivät vastaavat tietyssä mielessä iltapäivälehtiä.
Sama hullunkiilto ja uteliaisuus, tunkeminen toisen reviirille, kaiken mahdollisen irti ottaminen.
Ja mitä iloa siitä lopulta on. Kaivelemisesta, turhuudesta.

Hohhoijaa tämä maailma.

Anna kirjoitti...

Hyvin kiteytetty.

Hullujen päivien viehätystä on hyvin vaikea rationaaliselta kannalta ymmärtää. Ehkä ei tarvitsekaan, mutta ahdistavaa siellä on yhtä kaikki. Paitsi jos absurdius yltää iloisesti niin korkealle tasolle että voi todellakin hihittää. Silloin hommassa alkaa olla taas ponttia :)

 
Clicky Web Analytics