Okei – kuka jätti kortsunsa kirjastoon?

Kirjastotyö on palkitsevaa ja mielenkiintoista, ajoittain erittäinkin mielenkiintoista. Mieleeni tulee esim. päivä, jolloin naimisiin menevät nuoret viettivät polttareitaan kirjastossa. Toinen oli pukeutunut sairaanhoitajaksi ja toinen hevarivermeisiin: molemmille hankittiin kavereiden opastuksella kirjastokortti ja siihen tunnusluku, molempien piti etsiä kirjastosta kirjoja ja lainata ne. Kaverit kulkivat mukana neuvomassa ja kuvaamassa. Herttaista.

Tänään eräs perheenäiti poimi lattialta mielenkiintoisen löytötavaran ja ojensi minulle. Sitä voi kysellä kirjastosta (jos kehtaa). Hukatun esineen tuntomerkit pitää kuitenkin aina kertoa. Sääliksi käy vain onnetonta tiputtajaa, jota odottaa ikävä yllätys, kun tarvetta kyseiselle välineelle olisi. Ellei hän sitten halunnut lahjoittaa niitä kirjastolaisille – mutta ihan niin mielenkiintoista kirjastotyö ei sentään vielä ole ollut. ;)

Kirjastossa kävi myös poliitikko, joka todisti minulle, että kokoomuslaisetkin ilmeisesti lukevat. Ja ei, minä en voi kertoa, kuka. Perheenäiti ehdotti, että löytötavara olisi tippunut poliitikolta, mutta niin pitkälle meneviin oletuksiin emme sentään mene.

Olen siis ollut melko kiireinen, mikäli joku on ihmetellyt, ettei minusta ole juuri kuulunut. En ole vielä kertaakaan eksynyt kirjaston ”Vain henkilökunnalle” -ovien taakse kätkeytyvään yllättävän laajaan labyrinttiin, ja yritän pitääkin tilanteen sellaisena. Mutta jos joskus huomaatte, että olen aivan kadonnut, olen todennäköisesti jossakin siellä.

Elävää runoutta Runopihassa - tänään!

Tänään on Tampereella tilaisuus nähdä ja kuulla Sirkka Turkkaa, Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjan voittajia ja muita ensiluokkaisia runoilijoita livenä Viitapiirin jokakesäisessä Runopihassa. Tapahtuma alkaa kello 18:00 Tallipihalla ja sinne on vapaa pääsy. Jollet tiedä, missä se sijaitsee, katso tästä kartta.

Halukkaat voivat käydä runotiskillä tilaamassa itselleen tai ystävälleen oman runon yhdellä eurolla ja/tai esittää illalla itse runoja Open Stagella.

Minä olen siellä, tule sinäkin!

Tilassa ja ajassa

Siinä me olimme, vain hieman kuuden jälkeen kesäkuisena maanantaiaamuna kaupungin ikkunoissa, ilman nimiä tai kasvoja, putoavan jään rummuttaessa puita ja autoja, asvalttia ja puutarhapensaita: luonnonilmiön synkronoimina kuin se olisi iso kello, jonka mukaan meidät vedetään kaikki samaan sydänrytmiin. Lapsi, nukkuvien hiljaisuus tai kamera mukanamme seisoimme kuuliaisesti läsnä, näennäisen erillisinä, seuraten raesadetta kuin kollektiivista, vedentuoksuista unta.

Internet, tuo ihmeellinen asia

Olin taannoin opiskelemassa eräässä instituutiossa. No, instituutio muisti minua kirjeellä, jossa kerrottiin, että he haluaisivat minun osallistuvan instituution laadunkehittämistyöhön liittyvään kyselyyn.

Kysely sijaitsee internetissä. Siispä paperilla oli pitkä ja monimutkainen verkko-osoite, joka sisälsi etupäässä numeroita ja erikoismerkkejä. Oikein isolla fontilla, lihavoituna ja alleviivattuna. Terveisin Rehtori.

Sattumoisin minä tiedän ilmoittaneeni instituutiolle sähköpostiosoitteeni, todennäköisesti parikin niistä. Suurin osa opiskelijoiden ja opettajien kirjeenvaihdosta käytiin nimittäin sähköpostin ja Moodlen välityksellä.

Arvatkaapa ryntäävätkö entiset opiskelijat – minä mukaan luettuna – riemusta kiljuen vastaamaan kyselyyn?

Oikein internetissä, herramunjee.

Terveisiä vain Rehtorille, että usein yrityksen "laadunkehittäminen" kannattaa aloittaa niistä lähellä olevista asioista – kuten siitä kirjoituspöydän ja tuolin välistä.

Kauhua ja mallimammoja

Tätä te ette ehkä tienneet, mutta minä suorastaan rakastan kauhuelokuvia – varsinkin niitä todella huonoja. Jo teininä kaveripiirissämme oli tapana kokoontua katsomaan kauhuelokuvien "klassikoita jo syntyessään" (tietenkin huolimatta ikärajoista), kuten Bad Taste, The Texas Chainsaw Massacre, The Evil Dead (kaikki osat), Plan 9 from Outer Space, Poltergeist, Se/It ja monia muita, joiden nimiä en ole ehkä koskaan kuullutkaan. Joskus katsottiin elokuvia, jotka oli saatu jostakin ulkomailta: monia niistä ei kuulemma edes saanut myydä Suomessa. Ja toisinaan mukaan tuotiin jopa (kääk!) alkoholipitoisia juomia. Niin, sellaisia me olimme, kurittomia villikakaroita aina kun vanhempien silmät välttivät. Sori vaan äiti, enää et voi laittaa minua kotiarestiin. ;)

Muistaako kukaan muuten sattumalta sellaista todella huonoa, loistavaa camp-kauhuleffaa, jossa oli jonkinlaisia klovneiksi naamioituneita ulkoavaruuden hirviöitä, joiden alus oli naamioitu sirkusteltaksi, ja jotka tietenkin kaappasivat kaikki viattomat sirkushuvittelijat, ripustivat katosta roikkuviin pussukoihin, joista heidät sitten syötiin – pillillä! Ajatelkaa tyypit: ihmis-grandi! Kertokaa ihmeessä, jos olette nähneet, se on nimittäin kiusannut minua vuosia. Se oli niin hillitön, että tekisi mieli katsoa se uudestaankin, mutta en kuollaksenikaan muista rainan nimeä. Olisikohan se mahdollisesti tämä? Saakohan sitä enää mistään?

Toinen kauhuelokuvien helmi oli elokuva, jossa hirviöinä olivat jonkinlaiset iilimatoja muistuttavat otukset, jotka loikkasivat uhrin suusta sisään (glup!) ja söivät tietenkin aivot. Uhreista tuli jonkinlaisia zombeja jotka sitten tartuttivat muita viattomia teinejä. Harmittaa, kun en senkään nimeä muista.

Mistä pääsemmekin asiaan. Löytyykö muita huonojen kauhuleffojen ystäviä? Minä olen miettinyt jo jonkin aikaa, että olisi tosi hauska pitää Bad Taste Movies -ilta, jossa katsottaisiin todella karmeita vanhoja kauhuleffoja sekä tietty syötäisiin ja juotaisiin kaikkea hyvää. Siinä on vain se ongelma, että minulla ei tosiaan ole televisiota, ja dvd-leffojen katselulaitteen virkaa toimittaa pikkuinen läppärini, joka ei siis ole ryhmäkatseluystävällinen. Niin ja ne leffatkin pitäisi ensin löytää jostakin. (Se/It löytyy jo.) Any ideas?

"Carol Anne - don't go into the light..."

(Inspiraatio provided by Pazi-I-J. Kiitosta vaan.)

By the way, törmäsin tällaiseenkin uutiseen. Eikös ohjelmaa puffatessa vielä pidetty suurta meteliä siitä, että kaikkien kandidaattien pitää olla painoindeksiltään vähintään jotakin (en enää muista mitä, anteeksi). Sitten heti alussa valitettiin, että nyt sitä painoa sitten pitää pudottaa, ja loppuvaiheessa huokaistaan helpotuksesta, että ihanaa, nyt näistä ehdokkaista on vihdoinkin saatu kunnolla alipainoisia – työpaikka mallina on siten taattu. Voi jeesus. Miksei joku tao järkeä näiden hirviömäisten mallimammojen päähän, sanokaas se? Edes joku addressi, anyone? Nämä tantat ovat mielestäni huomattavasti karmeampia hirviöitä kuin, sanotaan nyt vaikka nuo avaruusklovnit. Nekin sentään söivät, vaikka ruokavalio ei välttämättä ollutkaan paras mahdollinen.

Niin, ja siskot: älkää seurustelko jalkapallofanien kanssa. Ainakaan espanjalaisten sellaisten. ;)

Habacuc ja kuoleva koira

Tiedättekö, ei ole aina viisasta uskoa ihan sellaisenaan kaikkea, josta vaahdotaan esimerkiksi kiertokirjeissä, jotka kiertävät sähköpostissa, Facebookin "seinillä" tai keskustelupalstoilla.

Nyt Suomeenkin ajautunut keskustelu taiteilija Guillermo Vargas'n (aka "Habacuc" tai "Habakkuk") näyttelystä, jossa "annettiin koiran nääntyä nälkään taidegalleriassa" kärsii samasta ongelmasta kuin niin moni muukin internetiä kiertävä kohu: kukaan ei ole oikeastaan vaivautunut ottamaan selvää siitä, pitääkö koko tarina ylipäätään paikkaansa ja jos siinä on totuutta, mikä osa on sitä ja mikä villiä huhua, väärinkäsityksiä tai urbaania legendaa.


Kiertokirje

Törmäsin samaan juttuun, kun se lähetettiin minulle Facebookissa, kuinkas muutenkaan. Saamani kiertokirje oli jotakuinkin tällainen:

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi. (Katso liitteen kuvat)

Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta? Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin. Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

(Lisäksi pari linkkiä nettivetoomuksiin, joista toinen oli ilmeisesti espanjankielinen[?] ja toinen erittäin huonoa englantia. En liitä niitä nyt tähän.)

Allekirjoitin sen kummemmin harkitsematta toisen internet-vetoomuksen, mikä nyt tuntuu hieman tyhmältä. Sitten tulin uteliaaksi ja tutkiskelin asiaa hiukan. Se ei tosiaan vaatinut mitään yli-inhimillisiä ponnistuksia, vain pikaisen googletuksen muutamalla jutussa käytetyllä fraasilla. (Kokeilkaa joskus – se on helppoa!)


Netistä löytyi aggressioita herättävä solmu

Faktat liittyen tähän juttuun ovat parhaimmillaankin epämääräisiä ja osittain täysin tuulesta temmattuja. Se ei kuitenkaan ole estänyt suomalaisia(kaan) tarjoutumasta erinäisillä keskustelupalstoilla parantamaan taiteilijan mainetta esim. kirveellä.

Mikä sitten on totta? No. Taiteilija Guillermo Vargas todellakin piti Galeria Codice:ssa Nicaraguassa näyttelyn, jossa tämän kirjeen kuvissa esiintynyt koira makaa. Sitä ei ole kiistetty. Koira oli kadulta löydetty kulkukoira, joka oli löydettäessä pitkällisen nälkiintyneisyyden tilassa ja erittäin huonossa kunnossa.

Sen sijaan se, mitä koiralle näyttelyssä tapahtui ja oliko koira näyttelyssä vain päivän vai useita päiviä, on vieläkin epäselvää. Ongelmana on myös se, että tapahtumista ei ole juurikaan saatavilla ensikäden tietoja edes englanniksi, saati suomeksi. Itse olen joutunut tyytymään epäsuoriin lähteisiin, esim. lehtiartikkeleihin. (Lähteet löytyvät lopusta.)


Mutta mitä tapahtui koiralle nimeltä Natividad?

Käsitys, että koira kuoli näyttelyssä nälkään ensimmäisen päivän jälkeen, on laajalle levinnyt – mm. juuri kiertokirjeissä. Näin väitti myös La Prensa -lehden toimittaja Marta Leonor González La Nacion -lehden artikkelissa lokakuussa 2007. ^[1] En yhtään epäile, etteikö niin huonossa kunnossa kadulta löydetty eläin olisi voinutkin kuolla (avustakin huolimatta) nälkään tai tauteihin. (Kannattaa muuten muistaa, että koirankokoista eläintä ei voi tappaa nälkään yhdessä päivässä.)

Gallerian johtaja Juanita Bermúdez ^[2] kertoi kuitenkin Observer-lehdessä 30.3.2008, että koiraa itse asiassa kohdeltiin galleriassa paremmin kuin kadulla: lukuun ottamatta näyttelyn kestoa (3 tuntia) koira sai vaeltaa vapaana hihnastaan ja koira ruokittiin säännöllisesti koiranruualla, jota taiteilija Vargas itse toi galleriaan. Bermúdez kertoi myös koiran karanneen takaisin kadulle ensimmäisen näyttelypäivän jälkeisenä yönä. ^{[1] [3] [4] [6]}

Asian tekee hankalaksi mm. se, että Vargas itse ei suostu ottamaan kantaa asiaan ^{[3] [4]} ja on antanut asiasta ristiriitaisia lausuntoja. ^[4] Hän haluaa nimenomaan herättää keskustelua asiasta, vaikka sitten oman maineensa hinnalla. Haastatteluiden perusteella hänen tarkoituksensa on ilmeisesti ollut herättää ihmiset huomaamaan, että he eivät piittaa pätkääkään kulkukoirista, ennen kuin joku roudaa sellaisen arvostettuun taidegalleriaan. ^{[3] [6]} Kadulla ne saavat kaikki kuolla ilman, että yksikään ohikulkija älähtää.

Guillermo Vargas kertoi ^{[1] [3]}, mielestäni hyvinkin valaisevasti, että koko näyttelyn aikana yksikään gallerian vieras ei soittanut poliisia, pyrkinyt ruokkimaan koiraa tai edes päästämään sitä irti, vaikka tätä ei oltu millään tavalla estetty. Tätä syyllisyyttäkö me sitten kompensoimme vaahtoamalla asiasta netissä?

(Olen pahoillani, mutta olen kyllä samaa mieltä hänen kanssaan. Nicaraguan ja aika monen muunkin maan kadut ovat täynnä tällaisia koiria ja kissoja, joita yksikään näyttelystä vaahtoaja ei nähdäkseni ole tarjoutunut auttamaan – sehän vaatisi muutakin kuin nettivetoomuksen allekirjoittamista. Jopa Suomessa elää luonnossa paljon heitteille jätettyjä kissoja ja koiria, joihin aika harva viitsii aikaansa tai edes rahaansa uhrata. Sori vain, jos kuulostan julmalta, mutta on todella helppoa naputella nimensä nettiin, ja kuvitella, että sillä on yhtään mitään vaikutusta eläintensuojeluun missään päin maailmaa. Ei sillä ole. Tällä suomin itseänikin: olinhan juuri niin tyhmä itsekin, vaikken edes uskonut, että sillä olisi mitään vaikutusta.)


Mitä biennaalia tässä nyt pitäisi vastustaa?

Mitä tulee väitteeseen "arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin" – se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Ensinnäkin, on sangen epäselvää, mihin näyttelyyn väitteessä viitataan. Oikein kukaan ei tunnu tietävän, onko Vargasia ylipäänsä kutsuttu jonnekin ja jos, niin minne. Tapahtumaa on tarinan eri versioissa kutsuttu eri nimillä, kuten esim. "Bienal Centroamericana Honduras 2008". ^[1] Näyttelyä eivät ole tunnistaneet tuolla nimellä edes latinalaisamerikkalaista taidemaailmaa tuntevat intendentit. ^[2]

Lopulta päädyttiin tulokseen, että sillä ehkä tarkoitettiin La Bienal de Artes Visuales de Honduras 2008 -näyttelyä. ^{[1] [2]} Kuitenkin, tapahtuman sivuilla kerrotaan ^{[1] [2]}, että näyttely on avoinna vain Hondurasin taiteilijoille, eli Costa Ricassa asuva Vargas ei tähän näyttelyyn voisi osallistua. Joidenkin arveluiden ^[1] mukaan tapahtuma olisi VI Bienal de Artes Visuales del Istmo Centroamericano (paikkana joidenkin lähteiden mukaan El Salvador, toisten mukaan Tegucigalpa, Honduras). Tähän näyttelyyn Vargas on osallistunut vuonna 2006 ^[2], joskaan minkäänlaisia eläimiä ei näyttelyihin ilmeisesti liittynyt. Näyttely järjestetään kahden vuoden välein, mutta tämänvuotisen näyttelyn tapahtumapaikasta tai -ajastakaan ei vielä ole julkaistu tietoja (englanniksi), saati siitä, keitä sinne osallistuu.

Toisekseen, löytämieni tietojen mukaan taiteilijaa ei ole kutsuttu toistamaan kyseistä näyttelyä, vaan esittämään uusi näyttely ^[5] – mitä hän aikoo esittää, siitä taiteilijalla itselläänkään ei ole vielä käsitystä. ^[4] Koiria tai muita eläimiä näyttelyyn ei kuitenkaan ilmeisesti liity. ^{[5] [6] [7]}


Kaiken tämän kohun perusteella oikeastaan ainoastaan yksi asia on varma: Vargas onnistui tavoitteessaan herättää huomiota jopa suuremmassa mittakaavassa kuin odotti. Mutta niin kuin yleensä netissä näy, väittelijöiden huomio kiinnittyi johonkin ihan muualle kuin varsinaisesti oli tarkoitus.


Lähteet:

1. Daily Campello Art News: It started with a dog (22.4.2008)
2. ArtNet News: Contretemps Over "Starving Dog Art" (17.4.2008)
3. Guardian.co.uk: Outrage at 'starvation' of a stray dog for art (30.3.2008)
4. About.com: Starving Dog as Art - Analysis
5. Snopes.com: Starving Dog Art
6. The Humane Society of the United States: Starving Dog as "Art" (23.4.2008)
7. WSPA International: No excuses for cruelty


Espanjaksi(?) voi etsiä lisää faktoja:
La Bienal de Artes Visuales de Honduras 2008 -tapahtuman sivut Bavh08.com: Noticias
La Nacion: Artista tico envuelto en polémica por muerte de perro en obra

Yhtä juhlaa

Sain tänään kutsun ylioppilasjuhliin, lienee yleistä näihin aikoihin. Kutsussa kerrottiin, että "Suvi-Petterillä" on juhlat osoitteessa se ja se ja päivämäärä. Jep jep. Asiassa on vain yksi ongelma.

Minulla ei ole aavistustakaan, kuka tämä "Suvi-Petteri" mahtaa olla.

Kirjekuoressa ei ollut lähettäjän tietoja. Kutsukortissa ei vahingossakaan mainittu "Suvi-Petterin" sukunimeä tai edes puhelinnumeroa, josta sen voisi saada selville. Osoite sijaitsee kaupungissa jossa en ole koskaan käynyt, saati että tietääkseni tuntisin sieltä ketään. Tekemäni salapoliisintyön kautta Enirosta löytyi osoitteen ja etunimen perusteella minulle aivan tuntematon sukunimi.

Arvelen, että kyse ei ole kenenkään ystäväni lapsesta. Voidaan siis olettaa, että kyseessä on todennäköisemmin joku sukulainen. Ehkä. Tai sitten ei. Nimeni ei ole mitenkään harvinainen, ja esim. Eniron puhelinluettelosta samannimisiä ihmisiä pelkästään lähialueelta löytyy neljä. Olen saanut aiemminkin kutsun sukujuhliin, jossa vastaanottajan osoitteena luki vain nimi ja kaupunki. Tietääkseni en tuntenut heitäkään – he sentään olivat liittäneet kutsuun sukunimensäkin. Posti ilmeisesti oli vain arponut jonkun samannimisen listalta.

Okei. Minulla on aika paljon sukulaisia. Toinen mummoni kasvatti 14 lasta, useimmat tyttöjä. Näistä miltei jokainen on muuttanut toiselle paikkakunnalle, mennyt naimisiin ja samalla vaihtanut sukunimensä. Kuten varmaan arvaattekin, suvun tapana ei ole ollut lisääntyä kitsaasti, joten serkkuja minulla on arviolta ainakin nelisenkymmentä ympäri Suomen. Monet heistä olen tavannut ohimennen pikkulapsena tai ehkä kerran jossakin sukujuhlassa, joissa perinteisesti voi olla reilusti yli satakin ihmistä. Joitakin en ole tavannut koskaan. Useimmat näistä serkuistani ovat myös jo itse lisääntyneet, jotkut monilukuisestikin. Muutamien serkkujen lapsetkin todennäköisesti ovat jo ylioppilasiässä. Useiden lasten nimiä en ole koskaan kuullutkaan, saati että olisin tavannut heidät.

Tällainen epämääräinen kutsu ei ole suvussamme ollut mikään erikoisuus, ja se jaksaa ihmetyttää minua edelleen. Kyllähän me kaikki tiedämme, kuinka paljon porukkaa meitä on siroteltuna ympäri maata, ja että kaikki eivät tunne kaikkia.

Joten. Te kaikki, joilla on suuri suku. Kun lapsenne valmistuu jostakin koulusta, menee ripille tms. ja pidätte juhlat joihin kutsutaan ihan kaikki – voisitteko kutsuissanne mitenkään ottaa huomioon nämä pari asiaa:

1. Juuri teidän pienokaisenne ei välttämättä ole maailman ainoa sen niminen henkilö. Useimmat tuntevat ehkä moniakin samannimisiä ja suunnilleen saman ikäisiäkin lapsia.
2. Joka ikinen suuren suvun jäsen ei välttämättä muista tai edes tiedä juuri teidän Suvi-Petterinne nimeä.
3. Vaikka samaa sukua ollaankin, välillämme ei silti ole mitään geneettistä telepatiaa, millä osaamme yhdistää juuri oikean kutsun oikeaan perheeseen, jonka jonkun toisen jäsenen olemme ehkä tavanneet jossakin silloin, kun olimme kolme- tai viisivuotiaita.
4. Kutsuun siis kannattaa laittaa pari perustietoa. Esimerkiksi sukunimi ja puhelinnumero olisi kiva. Jos kutsuttu on hiukankin etäisempi, ehkä kannattaa myös lisätä, mitä kautta olemme sukua.

Ja ihan sivuhuomautuksena: olisi tosi kiva saada tieto juhlista edes pari viikkoa etukäteen, jolloin aikataulun muuttaminen siihen sopivaksi voisi vielä onnistuakin.

Kiitos.

Ahh, perjantai!

Huvittaisiko käydä viikonloppuna jossakin?

Perjantaina ja lauantaina olisi tarjolla taas paljon mielenkiintoisia ja hauskoja kirjallisuustapahtumia täällä Tampereella (mm. Tampereen Teatterin kahvila Kivessä - siitä kuva), sekä Toijalassa, Kotkassa ja roppakaupalla Oulussa. (Nyt käy kyllä oululaisia kateeksi, pakko myöntää.)

Jos siis runous, musiikki, kirjat ja teatteri sattuisivat kiinnostamaan, katso lisätietoja täältä.

Mukavaa viikonloppua!

Päivän sanoma

Tässä kaikille äideille - ja yhdelle aivan erityisesti:



Ihanaa äitienpäivää. :)

J-P Koskinen Kirjoilla linnassa

Kirjailija Juha-Pekka Koskinen esiintyi 3.5. Hämeenlinnassa Kirjoilla linnassa -tapahtuman Saman asian puolesta? -paneelikeskustelussa ja kirjoitti siitä Teonsanan blogiin.

Ilmoitusluonteinen asia: Jos olet tilannut Teonsanan blogin päivitykset Blogilistalta, kannattaa käydä tekemässä se uudelleen. Pahoittelen ylimääräistä vaivaa, mutta äskettäinen Blogilistan päivitys uuteen versioon hävitti kaikki viimeaikaiset tilaukset.

Kansalaissurinalisti-lehdestä päivää

Moikka! Ajattelin vain kertoa, että Pirkanmaan kirjoituskilpailun 2008 voittajat on julkistettu - kuvan kera - Teonsanan blogissa.

Mielenkiintoista sinänsä, että tätä kirjoittaessani asiasta tiedottamaan ei ole vielä ehtinyt kisan järjestänyt Tampereen kaupunginkirjasto (tiedote julkaistaan joskus keskiviikon aikana), Aamulehti, Helsingin Sanomat, eikä tietojeni mukaan mikään muukaan instanssi (ainakaan internetissä).

Tämä on nyt kuulkaa ihmiset sitä kansalaisjournalismia. Jos siis haluat pysyä mukana viimeisimmissä kirjallisuusuutisissa, kannattaisi varmaan tilata upouudelta, lievähkösti takkuilevalta Blogilistalta Teonsanan blogiuutiset. ;)

Ei mul muuta. Tästä tähän, kansalaissurinalistinne kuittaa.

Outoja aikoja

Jenni on kirjoittanut Teonsanan blogiin kirjailija, filosofi Eero Ojasen kirjan Sivistyksen filosofia julkistamistilaisuudesta Hämeenlinnan kirjastossa, käykäähän lukemassa!

Blogin voi muuten nyt tilata myös Blogilistalta, jos ette olleet vielä huomanneet. Kannattaa tilata: uusia vierailevia kirjoittajia otetaan mukaan ja kirjoitukset voivat olla kaikkea pakinoiden ja tiedotusten välillä. Jos haluat kirjoittaa blogiin jutun/juttuja, ota yhteyttä! Voit jättää viestin kommenttilaatikkoon tai laittaa vaikka meiliä minulle Teonsanan sähköpostiin kirjallisuuskalenteri(siellä)gmail.com. Sama pätee tapahtumien ilmoittamiseen ja kaikkeen muuhunkin aiheeseen liittyvään.

Teonsanan tarkoitus ei ole pystyttää nettiin uutta elitististä sivustoa, jonne ovat tervetulleet vain kirjalliset oppineet, vaan sen tarkoitus on nimenomaan tehdä aiheesta helposti lähestyttävä ja saada ihmiset kiinnostumaan tapahtumista, joissa on hauskaa. Kaikki ovat tervetulleet osallistumaan!

Mitä tuohon yläkulman kuvaan tulee, niin tällaisia ilmiöitä olen ollut huomaavinani tuolla ulkona. Tuollaisia sinisiä ja keltaisiakin juttuja puskee esiin pusikoista ja ojista. Oksista punnertaa ulos vihertäviä myttyjä (luoja tietää mitä niistä vielä tulee!) ja lisäksi minusta alkaa tuntua, että ne pienehköt lentävät ja metelöivät otukset ovat vaivihkaa lisääntyneet. Mistä niitä oikein tulee? Enkä tajua alkuunkaan, miksei ole pimeää, niin kuin normaalisti. Jotain siellä on selvästikin meneillään. Täytyy ehkä mennä tutkimaan asiaa ja raportoida sitten, onko syytä huoleen.

Intoilija tilittää

Olen mahdollisesti tullut hulluksi. Kirjallisuushulluksi.

Totesin nimittäin, että tuo edelliseen kirjoitukseen "liimattu" kalenteri ei ole oikein kunnollisen kokoinen ja ajattelin, että olisipa kätevää, jos olisi jokin nettisivu, jolle sen voisi laittaa, noin niin kuin pysyvästi. Tuohan päivittyy koko ajan.

No. Tulin sitten tehneeksi kirjallisuustapahtumille omistetut nettisivut. Blogeineen kaikkineen. Kirjallisuuskalenteri on siellä omalla sivullaan. En ole ihan varma mikä minuun meni, mutta näin kävi.

Tiedän kyllä, että joudun näkemään hirvittävän määrän vaivaa metsästäessäni tietoja kirjallisuustapahtumista ympäri Suomen (siis koko Suomesta! Miettikää jätkät! Enkö olisi voinut keskittyä vaikka Tampereen tapahtumiin?) ja todennäköisesti teen jotakin väärin, koska en ole koskaan ylläpitänyt nettisivuja. Mutta... siellä se nyt kumminkin on. Ja täytyy myöntää, että pidän nettisivujen nimestä aika tavalla.

Blogissa julkaistaneen jatkossa vähän kaikkea: tiedotteita tapahtumista, linkkivinkkejä, kertomuksia pidetyistä tapahtumista ja sen sellaista. Jos joku sattumalta haluaisi julkaista jutun kirjallisesta tapahtumasta, jossa on käynyt, niitä otetaan vastaan. Kuviakin saa lähettää.

Ja ennen kaikkea, jos kuulette juttua jostakin kirjallisuuteen liittyvästä tapahtumasta jossakin - etenkin kaikenlaisista pienemmistä, joita ei mainosteta ylitsevuotavasti - kertokaa siitä.

Sivuston hyödyllisyys riippuu täysin siitä, kuinka paljon siellä käydään ja tapahtumia sinne ilmoitetaan, joten saapi mainostaa. Kiitos.

PS: Jos jollakulla olisi ehjä ja hyväkuntoinen suhteellisuudentaju myytävänä, laittakaa viestiä.

Kirjallisuuskalenteri

Tässäpä olisi kaikille kirjallisista asioista kiinnostuneille kirjallisuuskalenteri. Sisältää voimassa olevia kirjoituskilpailuja, kirjallisuustapahtumia, kirjallisia päiviä, esiintymisiä jne. ympäri Suomen.

Lisää jos tulee mieleen, voipi lähettää minulle sähköpostiin kaikkine asiaankuuluvine linkkeineen. Jos teillä on jo Googlen kalenteri, voitte laittaa tämän näkymään omassa kalenterissanne ja kopioida tapahtumia itsellenne. Kirjoitatte vain hakukenttään kirjallisuuskalenteri ja klikkaatte nappia "hae julkisista kalentereista". Olkaa hyvät.



Löytyy myös suorasta osoitteesta. Jos teillä on ongelmia kalenterin kanssa, ilmoitelkaa minulle.