Rakas NetAnttila.com

Voi NetAnttila kiltti.

Kunpa voisitte selittää minulle, mikä mahtaa olla se logiikka, jonka perusteella lähetätte minulle paperikuvastoja verkkokaupastanne? Oletteko mahdollisesti lainkaan miettinyt verkkokaupan olennaisinta funktiota: sitä, miksi asiakkaanne alunperinkin siirtyivät postimyyntikuvastokaupasta verkkokauppaan ja ryhtyivät tilaamaan sähköpostimainoksia?

Erityisesti minua kiinnostaisi tietää, miksi minun täytyy lähettää tämä sama viesti Teille joka kerran, kun olen erehtynyt tilaamaan jotakin verkkokaupastanne. Miksi, oi miksi lähetätte minulle näitä suoraan paperinkeräykseen meneviä, varmasti hinnakkaita painotuotteitanne jokaisen ostokseni jälkeen, vaikka olen sen jo moneen kertaan teidän asiakaspalvelussanne oikein erityisesti kieltänyt?

Nyt minun täytyy sanoa ikävästi, rakas NetAnttila.com. Jos minä vielä kerran saan Teiltä jonkinlaista paperiroskaa postilaatikkooni, se ikävä kyllä tietää loppua meidän pitkälle mutta hankalalle suhteellemme. Olen pahoillani, mutta näin on asia. En aio lähettää Teille tätä samaa viestiä enää kertaakaan. Suhteemme jatkuminen riippuu siis nyt täysin Teistä.

Ystävällisin (mutta myös hiukan turhautunein) terveisin,

Minna

Tyhmälaatikon rahoitus ihmemaassa

Facebook-kuomat lienevät jo tuttuja tämänkin mielipiteeni kanssa, mutta sanottakoon täälläkin.

Ensinnäkin haluaisin tietää: kenen tai keiden ääliöiden keksintöä on, että laite nimeltä televisio on valtion siunaama kotijumalamme, jota meidän kaikkien on pakko palvella?

Toisekseen: Allekirjoittakaa tämä (tai jokin vastaava) adressi.

Edelleenkään en keksi yhtään hyvää syytä, miksi minun pitäisi maksaa tuotteesta, jota en ole tilannut enkä ottanut vastaan.*

Vähän sama juttu kuin alkaisin laskuttaa kaikkia suomalaisia siitä, että heillä on mahdollisuus lukea minun blogiani, koska tämä on julkisena internetissä. Koskee myös kaikkia, joilla ei ole edes tietokonetta, saati nettiä. Eikö olekin loistava liikeidea?

Maksaisitko sinä?

Samalla periaatteellahan toimii YLE, vieläpä valtion siunauksella.


Having said that

Koska, kuitenkin, kannatan (edes periaatteessa) puolueetonta julkista tiedonvälitystä ja epäkaupallisen kulttuurin (kuten kirjallisuuden) saatavuutta, esimerkiksi valtion budjettirahoitus olisi minusta ihan hyvä kompromissiratkaisu.

Vaikkakin, jos YLEn toiminta maksettaisiin verovaroilla, siinä tapauksessa odotan toiminnalta huomattavasti parannettua järjenkäyttöä ja kustannustehokkuutta. Se tarkoittaa raakaa sisällön karsimista ja rakenteiden yksinkertaistamista. Ensimmäisenä saa lähteä kaikki, minkä kaupalliset kanavat tekevät jo, ja vieläpä paljon paremmin. Minä en maksa veroja kustantaakseni saippuasarjoja YLEn kanaville.

Pidän selviönä myös, että lähetyksiä voi siinä tapauksessa myös vastaanottaa tasapuolisesti kaikenlaisilla laitteilla, kuten esim. internetissä ja kännykällä.


*Ei, minulla ei ole televisiota -- eikä tule.

Nyt turvat kiinni siellä pohjan perukoilla

Olen aina suhtautunut YK:n ihmisoikeusneuvoston sanaan vähän niin kuin yhdysvaltalaiset Constitutioniinsa tai, sanotaan nyt vaikka uskonnolliset fundamentalistit pyhiin kirjoihinsa. Mahdollisesti olen hyväuskoinen hölmö, mutta olen silti kuvitellut, että tässä maailmassa on vielä jotakin sellaista, johon tällainen agnostikkokin voi vilpittömästi uskoa – jotakin, joka ei sorra ketään vaan päin vastoin puolustaa kaikkien ihmisten oikeuksia väriin, uskontoon (tai uskonnottomuuteen), sukupuoleen, ikään jne. katsomatta.

Luettuani tämän uutisen voitte siis ehkä kuvitella, että fiilis oli vähän sama kuin jollakulla, jota luotettu läheinen on juuri tempaissut turpaan. Ensiksi pidin sitä jonain aprillipilana tyyliin Italian spagettipuut, mutta luettuani Reutersin uutisen U.N. body adopts resolution on religious defamation (suom.*: YK:n ihmisoikeusneuvosto hyväksyi päätöslauselman uskontojen halventamisesta – julk. 26.3.) oli pakko uskoa, että en näe harhoja.

Ihmisoikeusneuvosto on todellakin äänestänyt uskontojen "halventamisen" (jollaiseksi helposti voidaan mieltää myös uskontokritiikki) ihmisoikeusrikokseksi ja kehottaa kaikkia YK-maita lainsäädännössään kieltämään sen. Pakistanin ja muslimimaiden lobbaamassa päätöksessä mainittiin oikein erikseen islam, sikäli mikäli se ketään kiinnostaa.


Julkisia kannanottoja

Pikainen tiivistelmä neuvostossa äänestäneistä, lainaus Piraattiliitto-sivulta (btw kaverit, olisitteko voineet keksiä sivustollenne vielä nörtimmän tittelin, jotta kukaan ei vahingossakaan ottaisi teitä vakavasti?):

"13 maata ihmisoikeusneuvostossa istuvasta 47:stä maasta pidättäytyi äänestämästä. Päätöksen puolesta äänestivät muslimimaiden rinnalla Valko-Venäjä ja Venezuela; sitä puolestaan vastustivat Kanada, kaikki EU-maat, Sveitsi, Ukraina ja Chile. "

Lainaus Reutersin uutisesta:

"It is individuals who have rights, not religions," Ottawa's representative told the body. "Canada believes that to extend (the notion of) defamation beyond its proper scope would jeopardize the fundamental right to freedom of expression, which includes freedom of expression on religious subjects."

Suomeksi*:

"Yksilöillä on oikeuksia, ei uskonnoilla," Ottawan edustaja kertoi ryhmälle. "Kanada uskoo, että herjaamisen (käsitteen) laajentaminen yli sen tavanomaisen laajuuden vaarantaisi perusoikeuden ilmaisunvapauteen, joka sisältää myös ilmaisunvapauden uskonnollisissa aiheissa."

Toinen lainaus Reutersilta:

Earlier this week, 180 secular, religious and media groups from around the world urged diplomats to reject the resolution which they said "may be used in certain countries to silence and intimidate human rights activists, religious dissenters and other independent voices" and ultimately restrict freedoms.

Eli*:

Aiemmin tällä viikolla 180 maallista, uskonnollista ja mediaryhmää ympäri maailman kehottivat diplomaatteja hylkäämään päätöksen, josta he sanoivat, että sitä "voidaan käyttää tietyissä maissa hiljentämään ja uhkaamaan ihmisoikeusaktivisteja, eriuskoisia ja muita riippumattomia ääniä" ja lopulta rajoittamaan vapauksia.

(*Suomennukset minun pikaisesti väsäämiäni, pahoittelen mahdollista laaduttomuutta.)


Suomi, sananvapauden puolustaja

Suomessahan asia on saavuttanut valtavan mediahuomion: siitä on tähän mennessä uutisoinut mm. Suomen Kuvalehti valtavalla 8 rivin tiivistelmällään, uskonnollinen Kotimaa ja... niin, siinä se sitten olikin.

Viime päivinä olen oikein urakalla ihmetellyt, kuinka suomalaiselta medialta on ilmeisesti mennyt täysin ohi, että YK:n ihmisoikeusneuvostossa näyttää olevan meneillään hullut päivät. Luulisi, että vähintäänkin jokin iltavässykkä-lehti olisi tästäkin repäissyt näyttävät lööpit Vanhasen parisuhdesotkujen rinnalle. Veikkaan, että muutama lehti olisi sillä myyty, ehkä.

Pari kirjailijaa on sentään pysynyt valveilla ja tiedottanut kanssakansalaisilleen asiasta – lisäksi muutama blogi ja keskustelupalsta on yrittänyt saada aiheesta aikaiseksi pientä keskustelua. Mediassa asiasta ollaan kuitenkin oltu hyvin hiljaa.

En voi kuin ihmetellä. Ei tässä maassa ole mahdollista saada aikaiseksi minkäänlaista julkista keskustelua päätöksen vaikutuksista sananvapauteen (saati YK:n ihmisoikeusneuvoston uskottavuuteen), kun koko asiasta tiedottaa Suomessa hihhuliryhmä, jokunen keskustelupalsta ja pari hassua bloggaajaa.

Olen yleensä pitänyt YLEä tämän maan asiallisimpana ja puolueettomimpana uutislähteenä. Se, että STT:n lisäksi myös YLEssä näköjään nukutaan tämän yli, on minusta hyvinkin huolestuttavaa. Eikö journalisteja enää nykyään kiinnosta sananvapaus?


Mut hei enivei, mitä se meihin kuuluu?

Ihan asian havainnollistamiseksi heitän pienen spekuloivan juonitiivistelmän siitä, miten tuolla hemmetinkaukana tehdyt linjaukset voivat (yllättäen) ilmaantua meidänkin kotirappusillemme tulevaisuudessa. Huomatkaa, että tämä on (tällä hetkellä) vain fiktiota:

Suomessa säädetään ihmisoikeusneuvoston käskystä ja Lex Nokia- ja estolistahuumassa laki, jossa kielletään uskontojen halventaminen, koska onhan se nyt hyihyi ja kyllähän valtion pitää ennakkovalvoa, että kansalaiset eivät ole tuhmia toisilleen. Meillähän on jo niin hyviä kokemuksia valtion uudesta lainsäädäntömentaliteetista.

Halventamiseksi katsotaan mm. kriittinen julkinen keskustelu kulttuureista, joissa uskonto määrittelee toimintaa enemmän kuin maallinen laki.

Halventamiseksi katsotaan myös uskontoa rumasti ja epäystävällisesti kritisoivat kirjat, kuten Hannu Salaman Juhannustanssit sekä tietty vanha kunnon Saatanalliset säkeet: niiden ja muiden vastaavien jäljellä olevat kappaleet kerätään kaupoista, kirjastoista ja antikvariaateista ja – niin ollaan jälleen lämmittävien kirjarovioiden äärellä.

Mitään uskontoa käsitteleviä kirjoja, dokumentteja yms. ei tietenkään voida enää julkaista – linnaahan siitä tulisi. Ollaan kaikki vain ihan hiljaa, jookosta joo, niin ei tule vaikeuksia. Yhtäkkiä joku valopää huomaa (sanoa ääneen), että meidän Raamatussa muuten halvennetaan niitä toisia uskontoja, ja niiden toistenkin pyhissä kirjoissa mollataan inhottavasti mm. kristinuskoa. Ja voilá!

Jokainen voi keskuudessaan miettiä, mitkä ovat ne pari eri reagointitapaa, joilla voidaan tuosta sitten jatkaa.

Sitä odotellessa, terveisiä vaan Kanadaan: Packing my books already. See you there!
_

Surullinen kevätjäätelötarina

Kävin tänään Sokoksen kahvilassa Spice Ice -jäätelöllä, ja totesin, että myyjällä ei tainnut olla ihan kaikkein huomiokykyisin päivänsä.

Tilasin häneltä suklaapehmiksen (kaikkien aikojen suosikkijäätelöni) ja siihen päälle lakritsikastikkeen -- halusin testata, olisiko sekoitus hyvä.

No, myyjä kääntyi konetta kohti ja alkoi tursottaa, ja huomasi yhtäkkiä, että olikin laittamassa tuuttiin nougatpehmistä (tai jotain vastaavaa). Minä en nähnyt mitä kyseisessä suuttimessa luki. No, myyjä sitten tyynesti avasi koneen yläkannen ja tipautti valmiiksi tursotetun jäätelöklöntin takaisin koneeseen ja siirtyi seuraavalle koneelle. Ja tursotti suklaapehmiksen samaan tuuttiin, josta oli juuri tipauttanut toisen jäätelön pois. Tuuttiin tarttuneena oli vielä sattumoisin aikamoinen kasa edellistä jäätelöä. Katsoin sitä hiukan ihmeissäni ja kiitin mielessäni onneani, etten ole sattumoisin millekään ruoka-aineelle allerginen. Olisin kyllä luullut, että kuuluisi asiaan laittaa jäätelö puhtaaseen tuuttiin -- huomatkaa, että myyjä ei edes kysynyt minulta, satuinko olemaan allerginen, tai inhosinko kyseistä jäätelömakua tai ylipäänsä, olisiko ok jos hän käyttäisi tätä samaa.

No, seuraavaksi sitten lakritsikastike, eikö niin? Ei. Myyjä uitti jäätelön liemessä ja vasta nostaessaan sitä ulos totesi, että: "Oho! Tämähän onkin suklaakastiketta". Hän tuijotteli tuuttia hetken ajan hämmentyneen näköisenä yrittäen ilmeisesti miettiä, millä voisi kaapia kastikkeen pois jäätelöstä, kunnes sain tarpeekseni ja sanoin ystävällisesti, että selvä, otetaan nyt sitten suklaapehmis suklaakastikkeella, menköön silleen. Arvelin, että eiköhän hän hyvitä asian jotenkin hinnassa. Tietysti ottaen huomioon, kuinka "clueless" hän oli siihen mennessä ollut, olisi ehkä pitänyt neuvotella asiasta ensin kirjallinen sopimus. No, maksoin kortilla ja tsekkasin sitten kuitin ja totesin, että turha toivo! Ihan saman (kiskuri)hinnan hän siitä otti kuin normaalistikin.

Eikä muuten vahingossakaan pyytänyt anteeksi. Yleensä olen kyllä saanut Sokoksella huomattavasti ammattitaitoisempaa palvelua, joten ehkäpä tuo keski-ikäinen rouvashenkilö oli siellä töissä vasta ensimmäistä päivää. Tai jotakin sellaista...

Siinä vaiheessa pakenin kuitenkin tiskiltä ennen lisäonnettomuuksia ja istuin mahdollisimman kauas syömään kiltisti kalliin jäätelöni, joka ei siis ollut tilaamani suklaapehmis lakritsikastikkeella, vaan nougat+suklaapehmis suklaakastikkeella. Tällainen traaginen jäätelöonnettomuus saattaa kyllä johtaa pysyvään kevätjäätelötraumaan, jonka seurauksena en uskalla enää koskaan tilata mitään Sokoksen kahvilasta. Minusta saattaa tulla pysyvästi jäätelötilauskyvytön, ajatelkaa.

Mitä tästä siis opimme?

Vahtikaa jäätelöitänne.

Pikkujouluaika

Viime viikon pe-la -yönä joku puukotti miestä tämän talon takapihalla. Tekijä oli uhrille tuntematon ja juoksi karkuun.

Viime pe-la -yönä joku puukotti kahta miestä parin kadun päässä.

Maltan tuskin odottaa ensi viikonloppua.

Invasion of ... what?

Koen hyvin mielenkiintoisena nykyisessä mediakeskustelussa sen, että ns. vanhoilliset mediat ovat kovin kärkkäitä vetämään keskustelua koulusurmista jonkinlaiseksi internet-ilmiöksi. Ymmärrän kyllä hyvin niiden reaktiot, viehän internet niiltä tilaajia, katsojia, asiakkaita. Jos se saataisiin leimattua jonkinlaiseksi helvetin esikartanoksi, tokihan lehdenmyynti ja televisionkatselu kasvaisi, kun ns. tyypilliset tilaajat eivät uskaltaisi astua nettikelkkaan. Tai se ainakin tuntuu olevan toiveena.

Kaukana eivät kuitenkaan ole nekään ajat, kun televisiota pidettiin kaiken pahan ruumiillistumana, tuleehan sieltä kaikenlaista väkivaltaviihdettä ja ties mitä pornoa. ;) Lisäksi tässä internet-keskustelussa on kuitenkin varsin tehokkaasti unohdettu eräs sangen ilmeinen tosiseikka.

Auvinen ja Saari eivät suunnitelleet tekojaan netissä, vaan ihan omassa päässään. He eivät myöskään lahdanneet ihmisiä netissä, vaan täällä ihan oikeassa maailmassa.

Syy ja seuraus on syytä asettaa oikeaan järjestykseen tässä yhtälössä. Ei internet ole tunkeutunut meidän maailmaamme tai vallannut ruumiitamme kuin jokin virtuaalinen body snatcher. Me olemme tehneet internetin. Kaikki mitä siellä on, on meistä lähtöisin. Kaikki mitä sinne tulee, on meistä lähtöisin.

Jos nettiä ei olisi, olisiko Auvinen jättänyt tekonsa tekemättä? Ei. Silloin vain syyttäisimme televisiota tai musiikkiartistia tai maailman pahuutta tai jotakin muuta joka sattuu nyt olemaan pop kahvipöytäkeskusteluissa. Jos nettiä ei olisi, olisiko Saari jättänyt vihjaamatta aikeistaan? Kenties. Olisiko se sitten ollut hyvä juttu? Ehkä hän olisi vain soittanut radioon tai lähettänyt kirjeen Hesariin. Ja olisiko Hesari jättänyt painamatta sen? Tuskin.


PS: Miksi on jatkuvasti kohistava siitä, miten lapset sitä ja nuoret tätä, ja lisää valvontaa nuorisolle? Matti Saari oli aikuinen, itsenäinen ihminen eikä mikään teini. Jos hän olisi jäänyt eloon, häntä ei oltaisi toimitettu lastenkotiin eikä nuorisovankilaan vaan ihan aikuisten-oikeaan vankilaan, ihan aikuisten-oikeista murhista. Olisiko keskustelu erilaista, jos teon olisi tehnyt joku keski- tai eläkeikäinen aikuisopiskelija? Tottakai. Ja oltaisiinko nettiä tai kouluja silloin pistämässä tehovalvontaan? Ei tietenkään.

(Älkää käsittäkö minua väärin, minun puolestani KRP saa surffailla netissä siinä missä kuka tahansa muukin -- lienee jo pikkuhiljaa aika poliisinkin päästä mukaan nykymaailmaan -- mutta älkää nyt hyvät ihmiset ryhtykö selittämään mitään tekopyhää jaadajaadaa siitä, kuinka tässä nyt pidetään huolta nuorista. Murhaaminen ei ole mikään nuorisoilmiö, vaan sitä harrastavat Suomessakin reippaasti ihan kaikki ikäryhmät, jotka siihen vain fyysisesti kykenevät.)

Hiukkasen kiihdyttävä laite

Olemme alttiita luottamaan erilaisiin järjestelmiin – mitä suurempi järjestelmä, sitä suurempi luottamus. Uskomme, että jos mikä tahansa järjestelmä kasvaa suuriin mittoihin, sen turvatoimet kasvavat samaa tahtia ja yksinkertaisen inhimillisen virheen mahdollisuus tuottaa vahinkoa vähenee mikroskooppiseksi. Näin ei tietenkään ole; me vain uskomme niin, koska meidän täytyy. Muutoin mahdollisuudet ovat liian kauhistuttavat: mitä suurempi järjestelmä, sitä suurempi tuho.

Cernin hiukkaskiihdytin (Large Hadron Collider eli tuttavallisemmin LHC) on aiheuttanut kohua mediassa, ja syystäkin. On kauhistuttavaa ajatella, kuinka suurta vahinkoa voi tuottaa yksinkertainen oletusvirhe laskukaavassa, kun puhutaan todennäköisyyksistä synnyttää mustia aukkoja, outokaisia tai muita reaktioita, joita emme täysin ymmärrä. "Meihin" luen tässä tapauksessa myös tutkijat.


Älä turhaan vaivaa pientä päätäsi tällaisilla asioilla

Mikä huolestuttaa minua enemmän kuin vaikkapa outokaiset (oudon viehättävä nimi, muuten) sinänsä, on Cernin tutkijoiden kollektiivinen asenne: vaivoin verhottu ylimielisyys, joka käy ilmi kommenteissa huolestunutta kritiikkiä kohtaan. Vastaukset, kuten "Ne, jotka väittävät LHC:n tuhoavan maapallon, ovat typeryksiä", eivät vakuuta siitä, että Cernissä on haluttu todella varmistaa, että asiasta ei seuraa mitään ikävää ja odottamatonta. Jos asenne kritiikkiä ja epäilyä kohtaan on "Se on hölynpölyä", kritiikin tai epäilyn ääneen esittäminen laitoksen sisällä ei varmaankaan ole niitä asioita, joita kannustetaan.

Olen taipuvainen uskomaan, että ilman kritiikkiä tai skeptisyyttä lähimainkaan objektiivisen tieteen tekeminen on lähestulkoon mahdotonta. Tieteellinen tutkimustyö on vähän niin kuin palapelin kokoamista: jos on koko ajan vakuuttunut siitä, että on oikeassa, lopulta sitä vain runnoo palasia paikalleen välittämättä siitä, sopivatko ne siihen – onhan jo etukäteen päätetty, että siihen ne menevät. Voitte ehkä kuvitella, millainen valmiista kuvasta tulee sillä metodilla.

Jos on esimerkiksi jo etukäteen päättänyt, että "Koska maapallo on edelleen paikallaan, ei ole syytä olettaa, että LHC:n toiminta olisi haitallista", silloin asiaa ei varmaankaan kannata mitenkään erityisesti ryhtyä tutkimaan, vai mitä? Selvä hommahan se on. Hassu juttu, mutta minua eivät vain turvallisuusmielessä vakuuta sanat "ei ole syytä olettaa". Aika paljon tapahtuu koko ajan asioita, joita ei ole ollut mitään syytä olettaa. Lause ei kuulosta siltä, että asialle olisi uhrattu kovin paljon työtunteja. Saatan tietysti olla väärässäkin, mutta onneksi minulla on varaa siihen – ei niin, että olisin esim. pystyttänyt valtavan tieteellisen tutkimuskeskuksen tutkimaan maailmankaikkeudelle merkittävää prosessia, jonka lopputuloksesta ei voi olla täyttä varmuutta.


Tietoturva hallussa?

Huolellisuudesta ja kaikkien mahdollisuuksien huomioonottamisesta ei kerro myöskään se, että kreikkalainen hakkeriryhmä on jo parin päivän sisällä koneen käynnistyksestä onnistunut murtautumaan järjestelmän keskeisiin osiin ja liittämään mukaan oman pilaviestinsä. Sattumalta ryhmä ei aiheuttanut mitään vahinkoa siellä käydessään. Syynä tähän ei ollut kuitenkaan se, etteivät he olisi siihen pystyneet – joko "tahallaan tai vahingossa" – vaan se, että he päättivät olla tekemättä niin.

Miksi – jos saa kysyä – järjestelmä on ylipäänsä saavutettavissa Internetin kautta? Se ei tunnu minusta mitenkään erityisen järkevältä tavalta suojella järjestelmää, jossa turvallisuus on ydinasemassa. Miksi verkkoa ei ole suljettu käytettäväksi ainoastaan laitoksen sisällä, omassa verkossaan? Tuntuisi järkevältä olettaa, että Internet–toiminnot ja hiukkaskiihdytintä operoiva järjestelmä olisivat eri verkoissa ja koneilla. Pikkurahasta ei varmaan ole puutetta, joten raha tuskin on syynä. Täytyykö tutkijoiden päästä käyttämään LHC:tä etänä, silloin kun eivät millään jaksaisi lähteä laitoksella käymään? Onko heidän pakko lukea sähköpostinsa samassa järjestelmässä? Vai eikö asiaa ole vain vaivauduttu miettimään? Mielessäni kummittelee sana: tietokonevirus. Enpä haluaisi olla se verkkojärjestelmien ylläpitäjä, joka tajuaa troijalaisen päässeen livahtamaan LHC:n käyttöjärjestelmään. Hupsista!

Uskoani tieteentekijöiden etiikkaan ei kohenna lukea, että "LHC:tä operoivien tiedemiesten mukaan tilanne oli varsin pelottava, sillä hakkerit olisivat voineet vahingossakin aiheuttaa suuria rahallisia tuhoja". Sekö on pelottavinta? Minua huolestuttaisi kyllä enemmän, millaista vahinkoa jokin fanaattinen aatteellinen hakkeriryhmä voisi saada aikaan päästessään LHC:n käyttöjärjestelmiin mellastamaan. Vai onko niin, että mitään vahinkoa ympäristölle tai ihmisille ei voi seurata esim. siitä, että toimintavirhe tai tahallinen sabotaasi sulkisi täydellä teholla pyörivän laitteen kaikki jäähdytysjärjestelmät?


Todellisuus vastaan James Bond

Luin jostakin nettikeskustelusta, että Cernin tutkijoiden intresseissä ei varmaan ole maapallon tuhoaminen, joten jos jotain riskiä tästä olisi, koetta ei jatkettaisi. Olen toki varma, että tutkijat eivät halua tuhota maailmaa – jätettäköön ne skenaariot James Bond -elokuviin – mutta riskienhallintakyvystä minulla on omat epäilykseni.

Ihminen on siitä hassu eläin, että joskus me emme ota huomioon asioita, joita emme halua, ja sen sijaan ajattelemme vain sitä, mitä haluamme – tai tarvitsemme. Jos olemme vakuuttaneet itsellemme, että riski epäonnistua (vrt. "mustia aukkoja ei pitäisi suhteellisuusteorian mukaan LHC:ssä syntyä") on paljon pienempi kuin mahdollisuus onnistua, tungemme epäilykset sikseen ja ryhdymme toimiin.

Lisättäköön tähän vielä tiedemaailman paine, joka vaatii uusia tuloksia jatkuvalla syötöllä, ja asiaan sijoitettu valtava rahamäärä, joka roikkuu kuin kirves pään päällä. Siinä tilanteessa yksittäinen tutkija ei varmasti ole kovin altis taistelemaan miljardien dollarien takaamaa vakuuttuneisuutta vastaan omalla henkilökohtaisella kustannuksellaan. Ei omien pikku epäilystensä tähden.

Maailmanloppu ei tunnu todelliselta, mitä jos vain myöntäisimme sen. Sehän on täysin abstrakti idea. Ettäkö me voisimme hävitä – muualla kuin viihdyttävissä katastrofielokuvissa? Hölynpölyä! Naurettava ajatus, vakuuttavat Cerninkin tiedotteet. Tokihan tutkijat ovat tässä suhteessa realistisempia kuin me.

Mutta jos niin on, että "meitä viisaammat" ovat varovaisempia ja reagoivat riskeihin vastuullisemmin, miksi ilmastonmuutos pahenee edelleen, vaikka me kaikki tiedämme, mihin se johtaa? Miksi hallitukset eivät aseta tiukempia ympäristörajoitteita tai noudata niitä? Miksi sademetsiä edelleen hakataan, vaikka ne ovat "maailman keuhkot"? Miksi lääkärit tupakoivat, vaikka tietävät varmasti mitä se tekee elimistölle?

Miksi kukaan meistä tekee asioita, joiden tiedämme olevan mahdollisesti tuhoavia? Koska emme todellisuudessa usko siihen. Ei niin voi meille käydä.

Eihän?

Internet, tuo ihmeellinen asia

Olin taannoin opiskelemassa eräässä instituutiossa. No, instituutio muisti minua kirjeellä, jossa kerrottiin, että he haluaisivat minun osallistuvan instituution laadunkehittämistyöhön liittyvään kyselyyn.

Kysely sijaitsee internetissä. Siispä paperilla oli pitkä ja monimutkainen verkko-osoite, joka sisälsi etupäässä numeroita ja erikoismerkkejä. Oikein isolla fontilla, lihavoituna ja alleviivattuna. Terveisin Rehtori.

Sattumoisin minä tiedän ilmoittaneeni instituutiolle sähköpostiosoitteeni, todennäköisesti parikin niistä. Suurin osa opiskelijoiden ja opettajien kirjeenvaihdosta käytiin nimittäin sähköpostin ja Moodlen välityksellä.

Arvatkaapa ryntäävätkö entiset opiskelijat – minä mukaan luettuna – riemusta kiljuen vastaamaan kyselyyn?

Oikein internetissä, herramunjee.

Terveisiä vain Rehtorille, että usein yrityksen "laadunkehittäminen" kannattaa aloittaa niistä lähellä olevista asioista – kuten siitä kirjoituspöydän ja tuolin välistä.