maanantaina, elokuuta 29, 2005

Syysväriläiskiä

Turisti ei pidä syksystä. En ymmärrä. Syksyhän on vuodenajoista ehdottomasti paras.

Syksyllä blogihenkilö yleensä löytää jälleen kesään hukkaamansa pään. Sieltä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista, niin kuin ajatuksia ja mielenkiintoa kaikenlaisiin asioihin. Ajatukset säilyvätkin paremmin viileässä eivätkä pilaannu niin helposti.

Siksipä syksyllä on niin miellyttävää aloittaa kaikenlaisia hauskoja, turhaakin turhempia kursseja, kuten japanin tai italian alkeet, meditaatio tai taiji. Turhia sikäli, että talven kynnyksellä, kun ajatukset alkavat jäätyä pohjoisen pakkasissa, into laimenee, kunnes haihtuu kokonaan ja lupaavasti alkaneet harrastukset jäävät vaivihkaa Keskenjääneiden Innostusten romukoppaan. Sieltä niitä saattaa toisinaan kaivella ja tarkastella, ihmetellen että mikäköhän tässäkin nyt niin kiehtoi – tai miettiä että olisipa ollut kiva jos sittenkin... ja ehkä sitten seuraavana syksynä taas aloittaakin samaisen kurssin toiveikkaana uudestaan.

Syksyllä on myös miellyttävää käydä kävelyllä. Kaikkialla on koivu- ja vaahteranlehtikujia, puistoja ja polkuja. Sateella on mukavaa tulla kotiin ja kuunnella ropinaa ikkunalaudalla. Illan pimetessä voi sytytellä kynttilöitä ja lueskella oikein hyviä kirjoja. Tai lähteä pihalle sadekävelylle – kastumasta pääsee sateenvarjon ja kunnon saappaiden avulla. Kuivalla ja kauniilla säällä viisto valo lankeaa niin kauniisti, että olisi synti lähteä ulos ilman kameraa. Ilma on kirkas ja raikas ja tunnelma epämääräisen kaihoisa.

Ilmojen viiletessä runoilija kirjoittaa paljon syysrunoja – hyviä tai huonoja, merkityksetöntä. Blogihenkilön heikkoutena ovat tankarunot: olen lakannut laskemasta kuinka monta syystankaa on jo tullut kirjoitettua. Liikaa, epäilen. Myös musiikki kuulostaa jollain tapaa paljon eläväisemmältä ja merkityksellisemmältä – enkä nyt tarkoita viimeisimpiä listahittejä, vaan klassista musiikkia tai itselle tärkeitä vanhoja lempilevyjä.

Syksyllä kaikki on värikästä: tuntuu että mihin tahansa katsookin, vastassa on hehkuvaa punaista, oranssia, maanruskeaa, hilpeää keltaista, vihreää ja erilaisia murrettuja värisävyjä – jopa ihmisten pukeutuminen noudattelee luonnon värejä. Myöhemmin valikoimaan astuu kirkas valkoinen: kuura-aamuina nurmikko on hileessä, talven lähestyessä puut keräävät jäätä kuin kristallia.

Taivaalla voi nähdä muuttolintuparvia matkalla eteläisiin maihin. Kajattavat satapäiset naakkaparvet muuttavat Pohjois-Suomesta etelämmäs ja laskeutuvat iltahämärässä naapuruston puihin – valtava, tumma parvi lehahdellen taivaalle ja takaisin täyttämään puunoksat ääriään myöten. Minusta naakat kuulostavat joltakin koiran vinkulelulta ja ääni moninkertaistettuna iltapimeässä kuulostaa sangen erikoiselta.

Jopa hiljaisen alakuloisissa, tihkusateisissa harmaasävyisissä iltapäivissä on oma viehätyksensä: silloin on hyvä pysähtyä pohtimaan syntyjä syviä ja muistella menneitä paikkoja ja ihmisiä. Voi tehdä vaikka menneisyyden uudelleenarviointia, kunhan ei liikaa keskity niihin ikäviin asioihin. Mutta ikävillekin asioille on hyvä antaa aikaansa, etteivät ne joudu kolkuttelemaan alitajunnan ovia ainaisesti – huomiotta jätetyillä asioilla, niin kuin ihmisilläkin, on ikävä tapa häiriköidä väärällä hetkellä, jos oikeaa ei anneta.

Kaiken kaikkiaan syksy on mielestäni syvällistä ja merkityksellistä aikaa, jolloin aloitetaan uusia ja innostavia asioita ja arvioidaan menneitä, nautitaan ulkoilusta ja luonnonilmiöistä. Kesä on kyllä ihan mukavaa aikaa, mutta yleensä niin ärsyttävän lämmintä ja nihkeää, että syksyn viileys on kerrassaan ihastuttava asia. Niin kuin kew sanoo, "sopivan viileää tällaisille Siperian perillisille jotka pitävät yli viiden asteen lämpötiloja jo tukalina". Kyllä minä syksyn valitsen kesän sijaan milloin tahansa. Ehkä olen outo. Ja olenkin.

2 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Kyllähän se tuolla tavoin esitettynä alkaa tuntua houkuttelevalta se syksy. Mutta minä tykkään silti enemmän keväästä.

Kirsti kirjoitti...

Ai niin, miten tankarunoja voisi koskaan kirjoittaa liikaa?

 
Clicky Web Analytics