maanantaina, huhtikuuta 24, 2006

Me lihavat tyytyväiset länsimaalaiset

Suomessa, kuten varmaan muissakin ns. sivistysvaltioissa, ihmetellään kahvipöytäkeskusteluissa epävakaiden maiden sotaisuutta: "Mitä ihmettä nekin koko ajan siellä sotii, eiks ne nyt vois vähän aikaa olla rauhassa?" Minäkin olen ihmetellyt sitä. Irakilaiset eivät saa rauhaa millään, Tshetsheniassa soditaan, jne. jne. Meikäläisestä vinkkelistä se tuntuu ihan käsittämättömältä, että jossakin ihmiset ovat tottuneita lahtaamaan toisiaan kuin karjaa. Syyksi tarjoillaan usein uskontoja, kiristyneitä konfliktitilanteita, jotka hiertävät välejä, veristä historiaa (kaikkia varmasti pätevistä syistä), ja jopa kansan mentaliteettia... (a.k.a. ”ne nyt vaan on sellaisia”).

Nyt taas luin, kuinka Afganistanissa rahtikoneen laskeutumisonnettomuudessa kone ajautui asuinalueelle ja tappoi kolmivuotiaan pikkutytön. Sortuneista taloista kaivettiin esiin lisää naisia ja lapsia. Kuinka suuri suru on menettää oma pieni lapsensa?

Mieleeni tuli uutisia, joissa amerikkalaiset pommittivat vahingossa (hupsista!) kouluja, sairaaloita ja esim. Punaisen Ristin keskuksen Irakissa – ja jopa 40:n hengen hääseurueen. Lapsia ja aikuisia kuoli täysin järjettömän teon seurauksena, vahingossa tapahtuneessa pommituksessa. (Amerikkalaiset eivät muuten pahemmin vaivaa omaatuntoaan tällaisilla vahingoilla, oletteko huomanneet? Viranomaisten reaktio tuntuu olevan ärsyyntynyt: ”No sehän oli VAHINKO, mitä te nyt tuollaisilla meitä ahdistelette? Älkää nyt häiritkö meidän tärkeitä tehtäviä!” Muiden talot, muiden lapset, vieraat ihmiset ja uskonnot. Ovatko irakilaiset ihmisiäkään heille enää. Ovatko he sitä meille?)

Kun länsimaalainen ihminen, tyytyväiseksi kasvanut, menettää läheisen, hän suistuu valtavaan suruun, joka kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Koko elämä tuntuu murentuvan alta. Me masennumme, reagoimme suruun vihalla, tekopirteydellä, itsetuhoisuudella, sairastumalla, työnteolla, siirtämällä vihantunteet jotakin sellaista asiaa kohtaan jota voimme käsitellä, potkia, muokata ja ajan kuluessa toivottavasti pienentää. Joskus sen kohde voi olla vaikka ihmisryhmä, jolla ei ole suoranaisesti mitään tekemistä asian kanssa. On helpompi vihata jotakin muuta kuin ihmistä, joka on pettänyt kuolemalla, tai itseään raastavien (yleensä aiheettomien) syyllisyyden tunteiden vuoksi. Teemme järjettömiä asioita, joita lähimmäisten on vaikea ymmärtää, vain koska meidän täytyy. Väkivaltainen ja äkillinen kuolema tuo suruun terävän piikin, joka pistää kauan ja syvälle – ei ehkä koskaan häviä. Koko sisäinen elämämme mullistuu moniksi vuosiksi, meille jää pysyvät arvet ja surun juovat muokkaavat meidän koko persoonallisuuttamme.

Kun irakilainen, afganistanilainen, tshetshenialainen menettää sisällissodassa, onnettomuudessa, pommi-iskussa, vahingossa läheisensä, mitä hänen pitäisi tehdä? Jatkaa elämäänsä normaalisti, leppoisana kaverina – unohtaa koko prosessi, johon meiltä itseltämme menee niin monta vuotta? Kun hän on menettänyt parissa vuodessa kymmenen sukulaista, kuvittelemmeko ettei häneen suru pure niin kuin meihin? Etteivät jäljet piirry hänen koko olemukseensa niin kuin meihin, länsimaisiin, tyytyväiseksi kasvatettuihin. Pitäisikö olettaa, että koska siellä ollaan joka tapauksessa sotatoimialueella, siellä ei surra niin kuin muualla? Ei tunneta raastavaa murhetta, vihaa, irrationaalista aggressiivisuutta, jota puretaan kaikin tavoin – myös aiheettomasti?

Jään miettimään, kuinka suuri osa sotien järjetöntä jatkumista on murhetta, joka on kasautunut niin valtaviin mittoihin, että sitä eivät näe enää edes murheelliset itse. Millainen surun hyökyaalto kasvaa siitä, kun on menettänyt joka ikisen perheensä jäsenen, ystävänsä, puolet suvustaan? Millainen piikki kasvaa sydämeen sille, jolla on kymmenen läheisen väkivaltaiset veret ihollaan? Millaisiksi kasvavat lapset, jotka on kasvatettu menettämään?

25 kommenttia:

Marimba kirjoitti...

"Kun irakilainen, afganistanilainen, tshetshenialainen menettää - - - läheisensä, mitä hänen pitäisi tehdä? - - - unohtaa koko prosessi, johon meiltä itseltämme menee niin monta vuotta?"

Tässä lienee asian ydin. Suhtaudumme kaukaisten maiden ihmisiin kuin eläimiin -nehän lissääntyykin niin runsaasti.

Tuska on tuskaa vaikka voissa paistais. Ja tasan yhtä kipeää sillekin, jolla ei voitakaan ole.

Wilhelmiina kirjoitti...

Näinhän se monesti tuntuu olevan. Kyllä minä tietysti sen ymmärrän, että kaukaisten maiden ihmiset tuntuvat kaukaisilta, mutta toisaalta olen törmännyt sellaisiinkin käsityksiin, että jotkut kansat eivät olisikaan sellaisia ihmisinä kuten me, vaan kulttuurin lisäksi jotenkin perustavanlaatuisesti erilaisia, melkeinpä kokonaan eri ihmislaji. Aivan kuin heillä ei olisi samanlaisia tunteita ja ajatuksia kuin meillä, vaan rikas tunne-elämä olisi vain meidän länsimaisten ihmisten etuoikeus. Ikään kuin meillä ei niitä jo olisi muutenkin tarpeeksi.

Mette kirjoitti...

Aikoinaan Amerikassa järkeiltiin, että neekeriorjia voitiin myydä, koska "niillä ei ole samanlaisia tunteita kuin ihmisillä".

Jos todella haluatte järkyttyä siitä, mitä ihmsiet ovat tehneet toisilleen, lukekaa seuraava kirja: Robert Fisk: The Great War for Civilization. Älkää kuitenkaan ihan heti, koska krijassa on yli tuhat sivua enkä ole ihan vielä saanut sitä luettua...

Kaura kirjoitti...

Kun tekee ihmisestä niinsanotusti toisen, hänet voi muuttaa kokonaan itsestä poikkeavaksi olennoksi. Kehitysvammaisiin ihmisiin suhtaudutaan hyvin usein näin, vaikka suhtautuja olisi mukamas kuinka sivistynyt ihminen. Olen nähnyt ehdotettavan jopa että kehitysvammaisista naisista voisi tehdä seksiorjia, jolloin raiskaukset ja prostituutio vähenisivät. Ihan vakavissaan :-0

Anonyymi kirjoitti...

No niin, Minna, aivan itsekö olet tuon keksinyt, olisit vielä lisännyt sen kuinka olemme (me ah! niin paatuneet ja kulttuurikermassamme voissapaistetut lihavat pikku nahkiaiset) siis länsimaalaiset, vihaan tuota sanaa, pai tö vei.

Olisit lisännyt kuinka olemme vieraantuneet kuolemasta, kun kaiken hoitavat lääkintäviranomaiset ja hoitotädit ja ruumiinavaajarummuttajat, hellallettas!

Olet kyllä Minna, oikein pikkutärkeän, kauhistelevan keskiluokkaisen pikku hutsun perikuva.

Niin, ja kuinka me länsimaalaiset olemme vieraantuneet omista jätöksistämmekin, voisit, Minna järjestää vaikka performanssitapahtuman jossa lapioit omaa vielä lämmintä ulostettasi päällesi ja voihkit sokeuttamme.


Hyvää päivänjatkoa.

Wilhelmiina kirjoitti...

Ohhoh, olipas siinä kitkeränkatkera pikku kommentti nimettömältä kunniavieraaltamme. Se on mukavaa, että kirjoitukseni vaikuttaa johonkuhun näin syvällisesti ja aiheuttaa tällaista reipasta kiihkeyttä.

Haluaisitko kirjoittaa minulle vaikka listan, mitä muita sanoja vihaat, niin voisimme ehkä kaikki täällä blogeissamme yrittää vältellä niitä, ettei sinun päiväsi menisi aina vain kertakaikkiaan pilalle meidän inhottavan pikku keskiluokkaisuutemme vuoksi? Sinulla on varmaankin paljon sellaisia sanoja? Adjektiivien ylitsepursuavuus kommentissasi kertoo, että asia on sinulle selvästi Hyvin Tärkeä.

Olisit, kultaseni, varmasti paljon onnellisempi, jos et lukisi tällaisia kamalia kirjoituksia, jotka näemmä aiheuttavat sinulle näin pahaa mieltä, että tunnet pakonomaista tarvetta purkautua nimettömänä kommenttilaatikossa. Voi parkaa. Vai olisiko sittenkin niin, että sama paha mieli tulee melkein kaikesta mitä luet - paitsi ehkä omista, hirmu Tärkeistä ja Asiallisista kirjoituksistasi, jos sinulla sellaisia on?

Ehkä, tätä kannattaa miettiä, sitä pahan olon syytä kannattaisi etsiä jostain muualta kuin jonkun nahkean pikku bloggaajan kirjoituksista. En minä muuten ehdottaisi, mutta tätä menetelmää käyttäen et jotenkin vain vaikuta siltä kuin se tekisi sinut onnelliseksi. ;) Pikemminkin päinvastoin?

Mukavaa illanjatkoa sinullekin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä kun en polkkaa tanssi, beibi, luen vain säteitä ja juon valoa, en suodata, suodatun, en suutu

Olen Lev Nikolajevits Myshkinin kadonnut serkku ja minulla on lehmän hermot.

Auringonmiekan veriurissa lapioin pilvilakanoiden hautuneita celsiuksia.

Hämärissä otan ajatuksia kiinni, raskaiden rakenteiden ballerinoja tanssitan raunioissa, sulkiensa labyrenteissa näen puskapiilosilla intiaaninkoipia, ja Isä Aurinkoisen säteilevän hymyn, talonpoikien sormuksille tallotut vaakunat, aint it right baby,

aint it just like the night to play tricks when ya tryina be so quiet, ei siitä enempää, sillä olen syyllinen, kurkotin korkokatossuojatikkaillani kulttuuripilvesi reunalle, harpun välkkeissä lainelautailin internetin pintavuoksissa, Olavi Virran kuohuissa, kohti panimon

suvantoa, ja kyllä juon auvoisasti nektriasi baibi, vaikken olekaan lautturi.


En heijasta valoa, kuun symboli ei näyttäydy peilikuvassani, vaan olen dynamo.

Kiitos ja anteeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ja vielä rakenteista jotka kulkevat omalla painollaan.

Oletko koskaan kuullut paskaisen saaren apinoista.

Kaukana jossain, josta haju ei kantaudu ihmisten neniin, on saari joka täynnä apinoita jotka syövät paskaisista palmuista, vieläkin paskaisempia kookoksia, ja kun apinat syövät näitä kookoksiaan ne paskovat isoja kekoja, joista syntyy palmuja jotka haisevat vieläkin pahemmalta ja niin edelleen.

Se on loputon kierto.

On tiettyjä asioita joita kukaan ei voi enää pysäyttää kun ne pääsevät tarpeeksi pitkälle ;)

Wilhelmiina kirjoitti...

Ah, jälleen mielenkiintoista kommentointia. Sanopa, suunnitteletko tosiaan kaikki nämä hulppeat kielikukkaset tarkoittamaan jotakin, vai onko kommentointitapasi enemmänkin vapaan dadaistinen? Tällainen hilpeä kommentointi sopii sinuun kyllä paremmin kuin tuollainen piilokatkera vuodatus, tämä on paljon viihdyttävämpää (varmasti sinullekin). ;)

Carry on! Kiva kun kävit, anonyymi. (Vai pitäisikö sanoa Pentti, vai pitäisikö sanoa Jarmo - kumpaa nimeä mieluummin käytät?)

Anonyymi kirjoitti...

Wow, traissaatko sanojenkäyttöä noin hyvin, vai ylläpidon perkeleetkö ne hiukkasista siivilöi?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä on Mina Mon ami, asia on näin, että siitä lähtien kun luin kokoelmasi Polyesteri tajusin täsmälleen millainen tekopirteän tärkeän poksahtelevan ja poreilevan feministin kanssa ollaan tekemisissä.

Kuten sanoin, jos et pidä katseista käänny Islamiin.

Tämä kuilu joka erottaa naisen peittämisen ja vapaan ihoon kirjoitetun kulttuurin kartaston on niin syvä, ettei sen pohjaa näe, vertigon syövereissä.

Kun Nietzsche puhui naisesta ja ruoskasta hän tarkoitti tiettyä henkisyyden astetta jolle olemme taantuneet.

Ja eniten minua huvittaa, että kaltaisesi pikkunätit kolmikymppiset vitunkantajat katsovat kaltaisiani nuoria, kiinteitä ja kauniita poikia ja jurraavat insinöörinsä kanssa pikkuisessa nukketeatterissaan.

Ja sitten kun pikku humalassa vaikka yleisessä liikennevälineessä tällaiselle sanoo suorat sanat niin kuinka pikku prinsessan maailmankuva järkkyy.

Huvittaa kuvitella mistä sinäkin ammennat "taiteesi".

Mutta ei siinä mitään, en vihaa sinua, mutta kaltaistesi ihmisten olemassaolo pakottaa minut myöntämään, että muutosta ei kansakuntamme henkiseen ilmapiiriin ole lähiaikoina havaittavissa, en sano tätä siksi, että sinä itse olisit niin tärkeä, pikku pakkelikerros ei vielä tee silkkiperhosta ;), vaan siksi, että kärpäset syövät vaikka Norsun jos niitä on paljon :)

Wilhelmiina kirjoitti...

Jarmo/Pentti, sanon tämän kaikella ystävällisyydellä ja lempeydellä: olisi sinulle varmasti hyväksi kyetä erottamaan fiktiivinen teksti ja todellisuus toisistaan. ;)

Olen iloinen että pidät itseäsi kauniina, se varmasti tukee itsetuntoasi tässä kauheassa maailmassa, joka on sinulle aivan vääränlainen. Ihan sääliksi käy, kun ajattelee kuinka tuskailet koko maailmaa joka on sinua vastaan - eivät perkeleet tajua millään, kuinka oikeassa sinä olet. Voi, voi. Kun tuo maailman muuttaminen ei näytä sinulta juuri luonnistuvan, niin ehkä voisit sen sijaan koota ympärillesi oman pikku maailmasi, jossa kaikki ymmärtävät asiat sinun kannaltasi ja palvovat sinun Oikeita Mielipiteitäsi - eikö se olisikin niin mukavaa...? Vai oletko jo tehnyt niin?

No niin, olen pahoillani, että lopetan omalta osaltani keskustelun tähän, mutta olet sekavine, pikkutärkeine selostuksinesi käynyt vain niin hirveän tylsäksi. Heissulivei vaan!

Terv. poksahteleva ja poreileva feministi.

Anonyymi kirjoitti...

Kun Mina pidät minusta noinkin paljon, niin anna toki osoitteesi niin voin lähettää postiennakolla pari kappaletta kirjaani a 25 euroa. Jos vielä epäilet voin antaa ilmaisnäytteen.




Suo


Kaikki on vain metaforaa, siitä lähtien kun ihminen lähti paratiisista on hänet pakotettu joko vaeltamaan kaaoksessa
tai uimaan Platonin kuplasta ahtaaseen ilmanalaan.


Surffata internetissä, sammakko suossaan kutemassa, pettävän nevan ja leton sylissä.

etkö näe sinä eläimistä polveutunut omaa kuvaasi näissä ihmisyyden metaforissa?

Vesielementti puutarhassa,

surffailu uuden kevyemmän tekniikan aalloilla

surffaus vesien pauhinoineen ja kirkuvine päivänpaisteen valoprisman häikäisevine säteineen,

eikö se ole liitämistä, perhostanssia merihevosten paraateissa?

Eivätkö Neuvostoliiton perhoset, balettitanssijat liitäneet, nivelettömät kobrat päkiöillään?

Leijuvassa maailmassaan jossa siiveniskut kaikuivat etäisinä tähdenlentoina, marssikenkien kopina salien porteilla.

Portinvartija, portonhymy kasvoillaan.

Soidintansseineen keskellä tuhottua kaupunkia,

illan kohtalon käsiinsä ottaneet riikinkukot kantavat
tiiliskiviä raskaampia professiosymboleita sulkiensa labyrinteissa.

Internetaalloilla liitelyä, raskasta materiaa ajatuksen lentokyvyn turvaamiseksi.
.
Kuka puhui tästä aiheesta ellei Calvino, joka talviyönä matkasi, ja olletikin satoi lunta.

Herra Palomar oli häkeltynyt auringonmiekan kärjessä uidessaan iltana synnyissä syvissä, ja rannalla, sen ollessa metafora: uuden harjan,

paikallaan pysymistä vastaan käydyn taistelun allegorinen
v
e
s
i
p
u
t
o
u
s.

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, ja vielä mainos:

Lauluja Marginaalista,

Visioita reunamerkintöjen lomasta, Siveltimenvetoja Spenglerin suttupapereihin, puhalluksia hiillokseen.

"Jos saisin vapaalipun tuuleen, aaltoileviin etäisyyksiin, muusan huuleen, ajatuksen sysäyksiin..."

Rockia, Dylania, mentaalisuossa tarpomista oravannahkaisin saapikkain, juhannuskokon polttoa, rituaalitanssia haravanväleissä.

Agraaritaivaan pastellisävyjä, sinivoittoisin laveerauksin.

Suurten linjojen minimalistista makrorakennetta, rakennemuutoksen piraijanhampaiden viilailua, kansan syvien rivien, elintasovallihautojen paikkausta liimapyssyllä. Kansanlaulua säröisellä nuotilla.

Wilhelmiina kirjoitti...

Kiitos, mutta ei tarvitse. Tekstisi ei vain, hm, jotenkin koskettanut minua. Parasta kun jaat viisauttasi niille, joiden pitämistä sinun ei tarvitse kuvitella... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kun nyt Wilhelmiinaiseni, pikku iinesankkaiseni, olet nähnyt sen vaivan, että käyt kanssani tätä, jo omaa häntäänsä purevaa keskusteluntynkää, sanon vain, että syy miksi et tahdo ostaa kirjaani johtuu ainoastaan siitä, että et ole tavannut minua henkilökohtaisesti.

Ensinnäkin, olen klassisen komea suomalainen mies, puukasvoinen, jykeväleukainen ja tuikkivan vihersilmäinen, pitkäripsinen päiväperhonen, jäntevä, kapeauumainen, leveäharteinen ja omaan upean ylemmän hammasrivistön, en ainoastaan hohtavan valkoisen, vaan myös täydellisen muotoisen, siis sekä kokonaisuutena, että myöskin yksittäisten hampaiden osalta. Huuleni ovat kohtuullisen täyteläiset, suomifilmi tyyliin. Voisi sanoa, että olen sekoitus Tomi Metsäketoa ja Santeri Kinnusta.

Markkinoin kirjaani ainoastaan naisille, vähän kainosti ja hermostuneen oloisesti kun joudun paljastamaan sisimpäni. Olen tottunut siihen, että naiset katsovat minua, mutten osaa iskeä naisia, olen sellainen viaton maalaispoikamainen pikku narsissi, kedon puhdas kukkanen ja antaudun aina hieman vastahakoisesti.
Olen hetero, mutta kiihotun toisinaan peilikuvastani ;)

Wilhelmiina kirjoitti...

:D

What ever gets you through the night, kiddo.

Itse olen mieluummin ostanut kirjoja enemmänkin Pedro Hietasen, Martti Servon tai jänispukuisen M.A. Nummisen näköisiltä miehiltä. Eihän sillä niin väliä ole mitä siellä kansien välissä on, eikös juu.

Anonyymi kirjoitti...

Yeah, its alright, its alright, your money or your life aint it so groovy sister of mine ;)

Narsismini on tahatonta.

Olet ehkä tottunut kyyniseen kyräilyyn ja tikkaiden kapuamiseen, kunnes lasikatto tulee vastaan.

Minä katson tällaisia ihmisiä vähän samalla tavoin, kuin kissa katsoo ihmisten hyörinää, ymmälläni, ja surullisena.

Ja ensimmäiseen kommenttiini, kyllä suutuin, mutta olenkin suurimman osan aikaa kuin pms-oireinen nainen.

Suutun ja unohdan, ja ihmettelen kun ihmiset kantavat vihaa, voin vain hymyilä ja yrittää sulattaa jään.

Minun on toisinaan vaikeaa ymmärtää puutarhojen pikku koreutta tai sitä miksi naiset käyttävät niin vahvaa ripsiväriä, myös sitä miksi maan alla kulkee kaikenlaisia johtoja ja putkia, miksi käsin ei saa syödä ja miksei autojen yli saa hyppiä.

voin lähettää kirjan valitsemaasi osoitteeseen, tai sähköisessä muodossa, voit sponsoroida runoilijaa antamalla lahjoituksen Osuuspankin tilille 509209-2170733.

Ei muistella pahalla, voit laittaa vaikka voikukkia ja kamomillaa sinne tilille ;)

Wilhelmiina kirjoitti...

"Minun on toisinaan vaikeaa ymmärtää puutarhojen pikku koreutta tai sitä miksi naiset käyttävät niin vahvaa ripsiväriä, myös sitä miksi maan alla kulkee kaikenlaisia johtoja ja putkia, miksi käsin ei saa syödä ja miksei autojen yli saa hyppiä."

Jaa-a, enpäs tiedä. Minusta kun puutarhojen pitäisi rehottaa vapaina metsään asti, johdoista en osaa sanoa ja seuraavia saa minun puolestani harrastaa niin paljon kuin sielu sietää. Mutta sehän ei tietenkään sovi siihen simppeliin pikku kuvaan johon olet minut mielessäsi määritellyt, näin parin kirjoituksen perusteella, vai mitä. ;)

Minä en erota voikukkaa kamomillasta vaikka se ehkä olisikin sinänsä mielenkiintoinen tieto, joten en valitettavasti voi laittaa niitä tilillesi, mutta ei, ei tietenkään muistella pahalla(kaan). ;)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt saat kyllä selittää.

Nimittäin kuinka sinä joka olet kirjoittanut kirjoitelmiesi otsikoksi Kato tosta, se on niin suloisesti sanottu, että kun luin sen niin ajattelin, että nainen joka kirjoittaa jotain tuollaista ei voi olla täysin kyynistä, siinä on sellaista lapsekasta riehakkuutta johon itse olen aina rakastunut. Niin kuinka olet voinut kirjoittaa jotain niin kukkakakkuhattutätimäistä kuin Tämä. Tai aukealla...

Siinä ei ole pintaa, jännite on hetkeksi renderoitunut, ja kuvissasi..., mutta ehkä kyse on siitä, että turhaan yrität sanoilla, ehkä olet visualisti ja siksi tekstistäsi paistaa katkeruus joka tarttuu, tarttui minuunkin, hetkeksi, sitten karistin vedet sulistani...

"There is two of you can`t you see? One that loves and one that kills."

Tappaa minkä?, lapsen sisälläsi.

Minkä takia rimpuilemme?

Luomamme maailma ei ole kaupunki, vaan sen vedestä heijastunut kuvajainen, jos siihen heittää kiven se väreilee, ja aallot ovat syklejä joiden rantautuminen kestää sivilisaatioiden syntymässä ja kuolemassa mitattavan ajan. Ja kyllä, vihaan keskiluokkaisuutta. Minulla ei ole mitään, jos minua yritään sitoa, niin lennän. En kaipaa rahaa, mutta en voi antaa kirjaani ilmaiseksikaan. Ihmisille tuottaa iloa maksaa jostain, itse ostotapahtuma antaa sille arvon. Minulle suurinta iloa tuottaa, kun saan ihmisiä hetkeksi vaihtamaan lasit, kuin meskaliinitrippi, kaikki on vain kielen luomaa illuusiota, maailmaa sinällään ei ole, on vain valon räiskeaaltoja, ilmavirtaa ja liikettä. Miehiä ja naisia ei ole, on vain kolikon kaksi puolta. Ei ole myöskään puutarhoja, tai kuntataloutta, ainostaan tukahdutetun sielun siipien räpinää, ja vankiloita. Ei ole silmiä, on vain katse, on eteenpäinsuuntautuva pyrkimys ja se mikä jää marginaaliin.

ja sitten:

Onnittelut Jarmolle/Pentille kirjasta näin alkuun.

Jäin ihmettelemään, että missä sanotaan, ettei taiteilijoiden tarvitse veroja maksaa, mutta totean että Minna-Maarit näemmä puhui nimenomaisesti yrittäjän arvonlisäverosta, ei siis henkilökohtaisesta verosta niin kuin tulkitsin tuon nimettömän tarkoittaneen. Tarkennan siis [luento alkaa tästä], että pienen itsenäisen yrittäjän ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa (jonka siis maksaa varsinaisesti asiakas myyntihinnan lisänä, ja yrittäjä sen vain kerää ja tilittää pois) myyntitulosta 8500 euroon asti, mutta kaikesta tulostaan taiteilijakin maksaa aina henkilökohtaista veroa, eli progressiivista veroa.

Taiteilija voisi toimia esim. ns. freelance-verokortilla, ja maksaa sosiaalimaksunsa, pakolliset vakuutukset yms. itse (!), tai jos toiminta olisi suurta, oltaisiin jo perinteisen yksityisyrittäjän verotuksen piirissä, joka siis koostuu sekä pääoma- että progressiivisesta verotuksesta. (+Yksityisyrittäjällä on tietty yksinkertainen kirjanpitovelvollisuus.) Mutta muutaman omakustanteen myynti ei kuitenkaan yleensä ylitä tätä rajaa, vaan jää pienen henkilökohtaisen myyntityön piiriin, josta verotus on vain tuo henkilökohtainen.

Arvonlisäverosta muuten sen verran, että jos myy pelkästään julkaisuoikeuden tekstiin, esim. runoteoksen julkaistavaksi lehdessä, se on arvonlisäverotonta toimintaa aina. Mutta tämä pätee ainoastaan tekstiin. Valokuvaajat, mielenkiintoista sinänsä, joutuvat laskuttamaan ja pulittamaan eteenpäin teostensa julkaisuoikeuksien myynnistä alv. 22%. Ainoastaan valokuvaajan itsensä vedostama signeerattu ja numeroitu valokuva, joiden vedosmäärä on rajoitettu kolmeenkymmeneen, katsotaan alkuperäiseksi taideteokseksi (alv. 8 %), kaikki muu on 22% piirissä. Samoin kuvataiteilijan teos on Alv.-mielessä taideteos vain jos teos on taiteilijan kokonaan itse käsin tekemä. Reproduktiot (kalenterit, julisteet ym.) ja tekijänoikeuksien myynnit teoksesta ovat 22%.
[luento päättyy tähän]


Mitä tuo todella on? MIksi luennoit veroista? Mitä sisälläsi on särkynyt että joudut turvautumaan tuollaiseen kapulakieleen epävirallisessa yhteydessä?

Minä olen nähnyt miehen joka liimaa saumoistaan irtoavan minänsä tiukkaan liituraitapukuun. Olen myös nähnyt lapsen katseen supermarketin vilinässä. Katsoin niihin silmiin ja ymmärsin, tunsin seisovani kuun pinnalla...

Sinäkin olet seisonut siellä, tai sitten kuvasi puhuvat omalla aaltopituudellaan...

Ja kyllä, myös minä jähmetyn toisinaan kauhusta, mutta onneksi on vielä silmiä jotka heijastavat, toimivat peileinä, heijastavista pinnoista näet vain astian, silmistä itsesi, hymy hymystä ja ihmiset jotka eivät kykene siihen, he ovat tyhjiä, mutta mustalla aukolla on hirvittävä voima, sävelet kulkevat tyhjyyden läpi,

Jossain on silta, eikä sitä voi polttaa takanaan...

katsele, mutta älä yritä sisällyttää.

Wilhelmiina kirjoitti...

No voi hyvänen aika sinun kanssasi. Etkö sinä tiedä milloin olisi viisasta lopettaa.

Miksi juuri suuriksi taiteilijoiksi itseään esittävät ovat niitä, jotka tiukimmin ja ennakkoluuloisimmin haluavat kategorisoida ihmiset tähän tai tuohon luokkaan, liituraitoineen voikukkineen, ahtaaseen pikkukarsinaan jossa ollaan yksinkertaisia olentoja, ei paljon ihmisen käsitystä karjasta kummempaa? Mitä? Sinä, esität itsesi kuin suurestikin vapaamielinen, etkä ymmärrä niin yksinkertaista asiaa että ihmistä et voi sulkea ahtaaseen muottiin yhden taikka toisen puheenvuoron perusteella. Sinun täytyy vielä kasvaa, niin kuin loputtomasti meidän kaikkien muidenkin. Mitä sinä ihannoit, lapsekkuutta, höperyyttä, loputonta naiiviutta, etkä tajua, että vain typerys puhuu veroja(kin!) käsittelevässä keskustelussa vain itseriittoisesta omakuvastaan, voi hellanlettas sentään. Ai että vastasin veroja käsittelevään kysymykseen puhumalla veroista - mitä sitten, olisiko pitänyt ruveta esittämään puhuvaa apinaa niin kuin sinä?

Niin, niin, kaiken pitäisi varmaan käsitellä sinua, sinun erinomaisuuttasi, sinun nöyhtäistä napaasi ja sinun Taidettasi isolla P:llä. Ei kiinnosta! Itserakas kukkoilu ei ole kiinnostavaa muiden kuin itsesi mielestä, etkö vielä ole sitä huomannut? Vaikea varmaan huomata muiden kiinnostuksia tai kiinnostuksettomuutta, jos viettää aikansa ihaillen omia sanojaan, peilikuvaansa, "performanssiaan".

"kansan syvien rivien, elintasovallihautojen paikkausta liimapyssyllä" - HAH! Ethän sinä tässäkään keskustelussa ole osannut tehdä mitään muuta kuin käyttäytyä kuin kymmenvuotias pikkurakkari, järsiä omaa häntääsi ja lokeroida ihmisiä täysin fiktiivisiin luokkiin. Ihmistuntemuksesi on kuin suoraan jostakin romattisista pokkareista tai miesten herttasarjoista: sotajännäreistä, Philip Marlowen naiskuvasta! Minä en ottaisi kirjaasi edes ilmaiseksi!

Hei! Minulla on idea: mitä jos sen sijaan että nuoleskelet peiliä peräkammarissasi, silloin tällöin pistäisit pääsi ulos ja tutustuisit ihan oikeisiin ihmisiin? Se voisi tuoda mielenkiintoisen lisän "Taiteeseesi" - kosketuksen todellisuuteen.

Mitä minä sinulle puhun? Sama kuin väittelisi aidanseipään kanssa. Menehän nyt jo siitä, sinä kyllästytät minua.

Anonyymi kirjoitti...

Kato pikkurouvan liituraidoista löyty tiikeri. ;)

Sä kuvotat mua.

Wilhelmiina kirjoitti...

Oho, sattuiko ylpeyteen, että joku haukkui kerran takaisinkin? :D

Minulla ei ole noin voimakkaita tunteita sinua kohtaan. Itse asiassa, minulla ei ole sinua kohtaan minkäänlaisia tunteita.

Heippa vaan itsellesikin.

Anonyymi kirjoitti...

Ota huomioon, että runoilijaa tulee käsitellä silkkihansikkain, ei moralistin lipsuvin ottein, saati nälkäisen suun kanssa saman ruumiin jakavan ottimen ahneudella ;)

ja vielä, pikku prinsessalle, et ole ainoa joka tekee tässä miskalkulaatioita :
"
Hei! Minulla on idea: mitä jos sen sijaan että nuoleskelet peiliä peräkammarissasi, silloin tällöin pistäisit pääsi ulos ja tutustuisit ihan oikeisiin ihmisiin? Se voisi tuoda mielenkiintoisen lisän "Taiteeseesi" - kosketuksen todellisuuteen"

Aiheet runouteeni olen saanut sossunluukulta, hanttihommista, kadulta.

Kuulun taloudelliseen alaluokkaan ja henkiseen yläluokkaan. Ja silloin kun on todellisesta visiosta kyse, ne ovat eksklusiivisia.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava kirjoitus!

 
Clicky Web Analytics