Olen kuulkaa usein ihmetellyt, että mikä on, kun kaikki TAYS:sta (Tampereen yliopistollisen sairaalan Keskussairaala) kuulemani jutut vahvistavat käsitystäni, että tämän sairaalan poliklinikalla* ei potilas eikä omainen voi luottaa ensiapuhenkilökunnan apuun. Muut osastot sairaalassa tuntuvat toimivan ihan normaalisti, tietty resurssien ylärajalla, kiitos nykyisten säästöjen. Mutta polilla takkuaa aina. Mikä siinä oikein on?
Pitkästä aikaa luin Meten Kapallista kirsikoita, ja törmäsin jälleen uuteen pöyristyttävyyteen. Lukekaa nyt hyvät ihmiset, miten TAYS:in polilla ”autettiin” Meten miestä ja sivujuonteena myös kolmen pikkulapsen äitiä. Minä en aio tuota sen paremmin nyt kuvailla, koska joka kerran kun vain ajattelenkin asiaa, alkaa otsasuoni tykyttää raivosta ja käsi hamuta puhelinta: tekisi mieli vähän soittaa ja kysäistä, että mikä on meininki siellä polilla. (Mitä en tietenkään tee – kiirettähän se lisäisi ja siten vain potilaiden ongelmia.) Meten luulisi tietävän, milloin on aihetta huoleen, jos oma äiti on jo aivoverenkiertohäiriöstä saanut kärsiä; ja jäänyt pysyvästi halvaantuneeksi (mahdollisesti juuri tuon TAYS:in polin viivyttelyn takia). Uskon, että hänellä on tietoa asiasta ainakin sen verran, että tietää milloin on syytä huoleen – niin, että on todella tehtävä jotakin. Kuten tutkittava potilas, noin alkajaisiksi. Onneksi tällä kertaa näyttää siltä, että selvittiin pienimmällä mahdollisella vaaralla – mutta mitä jo tilanne olisi ollut se huonompi?
*Huom. huvittava lainaus TAYS:in ensiavun kuvauksesta: "Välitöntä hoitoa vaativat potilaat (esimerkiksi kolari-, sydäninfarkti- ja aivoinfarktipotilaat) ovat etusijalla."
Jepjep. (Korostus on kylläkin minun.)
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen pelottavia juttuja TAYS:in polin henkilökunnan huolimattomuudesta, ylikiireisyydestä ja jopa siitä, että sairasta tai omaisia ei millään tavalla huomioida, vaikka hengenvaarallinen tilanne on päällä. Ja kyllä, olen täysin sataprosenttisen subjektiivinen eikä minulla ole nyt ainuttakaan tilastoa potilasten kohtelusta kädessäni. Mutta minua pelottaisi joutua TAYS:in polille, oli syy mikä hyvänsä. Pelkästään ihmisten lisääntyvä epäluuloisuus ja pettymys polilla huonoksi kokemastaan hoidosta on minusta riittävä syy ryhtyä tarkastelemaan TAYS:in poliklinikan toimintaa kriittisemmällä katseella. Myös – ja ehkä etenkin – TAYS:in sisällä.
Ymmärrän kyllä että syytä on haettava ensimmäisenä määrärahoista, työvoimapulasta jne. Ehkä osastolla on piittaamaton ja vain rahasta piittaava johto, joka kyykyttää myös henkilökuntaa. Ehkä poliklinikan työilmapiiri ei ole kaikkein paras mahdollinen. Pienehkö epäily mielessäni kehottaa silti kysäisemään myös, olisikohan kyseiselle osastolle ikävissä olosuhteissa päässyt pesiytymään inhottava pieni loinen, mentaliteetti nimeltään ”Asiakas on vihollinen”. Sen oireita ovat johtopäätökset kuten mm. ”Välttele asiakasta hinnalla millä hyvänsä, se on kuitenkin luulosairas” ja ”Kaikki valitukset johtuvat asiakkaiden ääliömäisyydestä ja kiittämättömyydestä”. Toivottavasti ei olla vielä päästy vaiheeseen ”No se nyt vaan kuoli, ei liity minuun!”
Kaikupohjaa kaikelle kuullulle haetaan tietenkin omasta elämästä, ja sitä löytyy täältäkin. Minunkin omaiseni on umpisuolentulehduksen takia odottanut TAYS:in polilla päivästä pitkälle yöhön asti, aina niin kauan, että umpisuoli sitten lopulta oli leikkausta odotellessa puhjennut. Tätä ei tietenkään kukaan huomannut, ennen kuin itse leikkauksessa. Kuten leikannut lääkäri jälkeenpäin niin osuvasti sanaili: ”Vain pientä hetkeä myöhemmin olisi ollut jo liian myöhäistä”.
Pitäisikö vielä mainita sivumennen, että tämä omainen on lisäksi invalidi, ja polilla kukaan ei lukenut potilastietokorttia, joka kielsi ehdottomasti niskan taivuttamisen. Vain potilaan omaa ansiota on, että hän inttämällä intti asiaa niin kauan, että joku kuunteli ja vihdoin vilkaisi tietoja. Nukutuksessahan hengitysputken laitossa niska automaattisesti laitetaan takakenoon, nyt niin ei missään nimessä saanut tehdä. Omaiseni, jos esim. ei olisi ollut tajuissaan eikä olisi pystynyt asiasta jankuttamaan, olisi luultavasti halvaantunut tämän seurauksena.
Tämä ”läheltä piti” -tieto ei mitenkään varsinaisesti auta tuntemaan luottamusta TAYS:in polin henkilökunnan ammattitaitoa kohtaan. Olisiko jonkun aika ryhtyä kyselemään, toimiiko kaikki ihan niin kuin pitää? Onko esim. potilaiden vakavista vammautumisista tai jopa kuolemantapauksista polin kiireisyyden takia tehty minkäänlaista tutkimusta tai tilastoa? Kiinnostaisi vähän tietää.
Tutkimuksia odotellessa: jos sinä tai omaisesi olette menossa kyseiseen paikkaan jotakin toimenpidettä varten, yrittäkää pitää huoli, että teidän/omaisenne potilastiedot aivan oikeasti luetaan ja otetaan huomioon. Älkää luottako siihen, että osaava, ammattitaitoinen henkilökunta varmaankin pitää huolen siitä, että kaikki otetaan huomioon. Mikään meidän suomalaisessa ”huippu”-terveydenhuollossamme ei enää ole itsestään selvää. Tai edes huippua.
Säästöt olivat perusteltuja kaiketi vielä laman aikana, mutta nyt näyttää siltä, että kun se kerran on näinkin toiminut niin annetaan mennä samaan tyyliin jatkossakin. Vai olenko käsittänyt väärin? Ovatko määrärahat per henkilö kasvaneet takaisin lamaa edeltävälle tasolle? Epäilen. Suomen terveydenhuoltomenot bruttokansantuotetta kohti ovat pohjoismaiden alhaisimmat ja selvästi OECD-maiden tason alapuolella (v. 2003 tilasto - pdf). Miettikääpä sitä.
Yhtä kaikki, muilta osastoilta en ole kuullut kauhujuttuja, joitakin kehuja on jopa tullut mm. äitiysosastolta ja sisätautien hoidosta, ja ylipäänsä yleisestä hoitotasosta – onhan TAYS:issa paljolti uusimmat laitteet ja toimivuus muutenkin suuren sairaalan luokkaa. Kyllä ammattitaito siellä yleisesti voittaa pienemmät terveyskeskukset. Mutta niin kuin yrityselämässä verrataan: yksi huono vihannes pilaa kyllä loistavankin salaatin. (Kokeilkaapa itse: pistäkää parhaat ainekset salaatiksi ja pilkkokaa mukaan vaikkapa pilaantunut tomaatti. Tuliko hyvää? No eipä niin.)
Henkilökohtaisena tarkennuksena: Se mikä tässä oikein vihaksi pistää on se, kun avuttomia kyykytetään. Esim. sairaat, vanhukset, lapset, mielenterveysongelmaiset – kaikki ihmisiä, joille omien oikeuksiensa puolustaminen on muutenkin tavanomaista kinkkisempi juttu. Tuntuu että tätä sitten käytetään nyky-yhteiskunnassa täydesti hyväksi. Otetaan niiltä jotka eniten tarvitsisivat ja annetaan niille joilla on suurin suu vaatia, ja suurimmat varat ja valta laittaa uhkaukset käytäntöön. Heikkojen ääntä, eikä edes heidän omaisiaan viitsitä kuulla, elleivät nämä ole riittävän varakkaita vaatiakseen – ja varakkaat toki valitsevatkin ihan muut paikat: esim. yksityissairaalat, joissa rahalla kyllä saa ihan ilman vaatimuksiakin.
Mennäänkö täälläkin vielä vain evoluution ehdoilla: vahvimmat saavat valita ensin ja heikoimmat kaapivat kilpaa mitä jäljelle jää?
Siis jos jää.
Jälkihuomautuksena:
Koukkuniemen vanhainkodin likaisen pikku salaisuuden tultua päivänvaloon ihmettelen, kuinkahan paljon täällä ihanassa järvikaupungissamme oikein mennään riman alta? Sitä ilmeisesti tehdään juuri niin kauan kunnes joku huomaa ja luultavasti vielä jonkun aikaa sen jälkeenkin. Laura Tohka ja Pinserin Riitta kirjoittavat Koukkuniemen tapauksesta, ja löysin myös hyvän kirjoituksen, joka kuvaa hoitajan arkea ja sivuaa samalla tätä Koukkuniemen tapausta ihan käytännön kannalta. Lisäksi totean, että muitakin näemmä närkästyttää.
Yksi paise kaupungin terveydenhuollossa on siis puhkaistu - mutta miten käy muiden? Kuka tutkisi sairaanhoidon, esimerkiksi juuri TAYS:in ensiavun ongelmia?
-----------------------
Lisätietoa terveydenhuollon rahoituksesta:
Sosiaali- ja terveysministeriö: Sosiaali- ja terveyskertomuksessa painotetaan terveyserojen kaventamista
Stakes: Sosiaalimenot ja niiden rahoitus 2003
Sosiaali- ja terveysministeriö: Sosiaaliturvan suunta 2004 – Tiivistelmä
sunnuntai, huhtikuuta 16, 2006
Pahanlaatuista terveydenhuoltoa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
TAYS:n ensiapupoli on jokseenkin painajaismainen paikka. Oma äitini on joutunut sinne pariin otteeseen ja tullut sieltä kipeämpänä pois. Hänen tekohampaansa myös hukattiin siellä. Valmiiksi nälkäinen ja kuivahtanut vanhus menee tietenkin aika pahasti dehydraation puolelle loputtomien odottelutuntien kuluessa ja nostelu & siirtely saattavat olla niin kovakouraisia, että tuskat ovat hirveät ja murtumat ym. pahenevat. jne. En koskaan muista sitä näkyä, kun hauras äitinä makaa alastomana pritsillä EA:n käytävällä ohuen peiton alla.
Poli toimii aivan liian pienissä tiloissa alimiehitettynä ja lääkärienkin päivystysajat ovat järjettömiä jne. jne. Koko homma on paskasti hoidettu, jos minulta kysytään ja uskoisin, että työntekijät ovat siellä äärimmäisen vaikeassa välikädessä.
Nyt sitten myös Hatanpään päivystys siirtyy TAYSiin, kreit. Eipä se Hatanpääkään ollut järin loistava, mutta taidetaan joutua ojasta allikkoon.
Okei, nyt on rakenteilla uudet tilat sentään, ehkäpä niiden myötä saadaan koko homma vähän järjellisemmäksi.
Myös Malmin sairaalan päivystys Helsingissä kilpailee samassa [kyseenalaisessa] välinpitämättömyyssarjassa. Voisin kirjoittaa romaanin kokemuksistani siellä vanhan äitini monipolvisten tilanteiden parissa.
Hyvä Tampere, että näitä asioita saadaan nostettua esiin ja puheenaiheiksi! Ei voi eikä pidä hyväksyä.
Kyllä totisesti toivon että minä aikanani kuolen saappaat jalassa ensiavussa koskaan käymättä :/
Vaikka se kyllä täytyy sanoa, että henkilökunta oman paikkakuntani ensivavussa on kultaista ja ystävällistä. Huomioon ottaen ne asiakkaat, joita minäkin tänä viikonloppuna siellä näin niin ei voi kuin ihmetellä kuinka sellaista työtä jaksaa.
Sen verran kun minä olen seurannut näitä terveydenhuoltotouhuja sivusta, on kyllä vahvistunut se näkemys että ongelma on hyvin usein hoitohenkilökunnan asenteissa. Resurssipulaa ja kiirettäkin tietysti on, mutta ne eivät selitä kaikkia limboja koska on paikkoja joissa kyetään antamaan hyvää hoitoa kiireestä huolimatta. Toivoisin tietenkin että me kaikki joita asia koskee, ryhtyisimme pitämään meteliä sen vuoksi että resursseja riittäisi terveydenhuoltoon, mutta sekin kannattaa pitää mielessä etteivät mitkään maailman taloudelliset resurssit auta jos asenteet ovat sieltä pepun suunnasta.
Olen itse takavuosina kiemurrellut sappikohtauksen kourissa yöllä Malmin sairaalan polilla useita tunteja. Kun lopulta pääsin taakoitetun päivystäjän vastaanotolle, hän ei saanut selvää siitä, mikä minua mahtoi vaivata. Onneksi sain akuutin sappitulehduksen lomamatkalla Vaasassa. Siellä ne osasivat tehdä diagnoosin. Antibioottia suoneen ja sairaalapäiviä. Ainoa harmi oli sitten, että joudui siihen kuuluisaan leikkausjonoon Hesassa...
No, nyt ei ole jonoja, ei ainakaan sellaisia.
Olisi hyvä, jos sairaaloissa ja terveyskeskuksissa kiinnitettäisiin päähuomio siihen, mikä potilasta vaivaa, kun tämä pyrkii lääkäriin.
Mielenkiintoista keskustelua aiheesta. Toivon Tays ensiapupolin hoitajana, että olette vieneet epäkohtia AKTIIVISESTI eteenpäin. Toivon ,että osaatte olla avarakateisimpia, ettekä syyllistä tilanteilla yksittäistä hoitajaa tai lääkäriä. Potilaskapasiteetti verrattuna hoitohenkilöstön määrään on varsinkin iltaisin ja öisin riittämätön, jolloin kokemukseni pohjalta priorisoidaan usein tärkeimmästä, eli ajan antamisesta potilaalle, vuorovaikutuksesta, ohjauksesta jne. Tämä vain sen takia, että päivystys pyörisi edes jotenkin.
Tays ensiapu hoitaa yli 100 potilasta päivässä. Potilaiden hoito on lisääntynyt päivystysalueella roimasti. Aikaisemmin potilaista otettiin Hb, nyt heistä vedetään CT. Ensiavussa ei ole epänormaalia, että potilas joutuu odottamaan tutkimuksiin tai lääkärin puheille pääsyä useita tunteja. Verikokeet valmistuvat n. kahdessa tunnissa, ultraääni- tai tietokonetomografiatutkimuksiin saattaa jonotus pahimmillaan olla jopa 6-8 tuntia. Tämä sen takia, että Tays:ssa päivystysaikana tutkimuksista antaa pikalausunnon vain yksi radiologi, ja lisäksi päivystystutkimuksia tehdään myös teholta, osastoilta ja lastenpolilta. Lisätkää tähän aikaan vielä se, miten lääkärimme ehtii tehdä jatkohoitopäätökset niin, pahimmillaan odotus voi olla jopa 12 tuntia!
Hoitajapulan ollessa paha, myös ensiavussa on paljon uusia sijaisia, joilta ei voi vielä vaatia samanlaisia suorituksia kuin kokeneelta ensipapupolin hoitajalta. Perehtyminen ensiapuhoitotyöhön kestää jopa kaksi vuotta. Se on pitkä aika. Kompetenssi akuuttihoitotyössä on laaja-alainen. Hoitajalta vaaditaan perustietotaito jokaiselta lääketieteelliseltä erikoisalalta. Omahoitajakäsite antaa mielestäni virheellisen vaikutelman todellisuudesta. Jokaisella potilaalla ei ole omaa hoitajaa, vaan yhdellä hoitajalla ja lääkärillä saattaa olla vastuullaan jopa 20 päivystyspotilaan asiat kerrallaan. Työn luonne on sellaista, että on tehtävä yksi asia kerrallaan, jotta langat pysyvät käsissä. Ruuhkatilanteissa jokainen huomaa, että myös ensiapupolin työntekijät ovat ihmisiä. Rajat tulevat vastaan, ja homma karka käsistä. Alkaa kaaos, jolloin työn tekemisestä lähtee mielekkyys. Se on kahlaamista eteenpäin.
Moni on kysynyt, kuinka me jaksamme. Jotkut jaksavat vielä, toiset eivät. Meillä on eniten sairaslomia verrattuna Tays muihin yksiköihin. Työ on mielenkiintoista ja haasteellista, jaksamme puhaltaa ainakin vielä yhteen hiileen. Väitän, että meillä ei ole "asiakas on vihollinen"-filosofiaa, vaan yritämme parhaamme. Meillä on ollut viime aikoina useita YT-kokouksia johdon kanssa, muutosta toivottavasti tulee parempaan, mutta hitaasti. Henkilökuntaresurssien lisäämisitä ei ole kuitenkaan mitään tietoa
Haluaisin vielä lisätä aiempaan kommenttiini muutaman asian. Aiemmissa keskusteluissa puhuttiin muunmuassa asenneongelmista. On totta, että meitä on moneen lähtöön myös täällä ensiavussa. Työn luonteesta johtuen me emme edusta sairaanhoitajien kilttiä, hellää ja alatihymyilevää prototyyppiä. Joudumme tekemään joskus vastuullisia ja vaikeitakin päätöksiä liittyen hoitotyöhön, jolloin ensiavun hoitajille on ominaista omat luonteenpiirteensä, kuten mm. määrätietoisuus ja nopeatempoisuus, ote työhön on erilaista kuin esimerkiksi vuodeosastolla työskentelevillä hoitajilla. Olemme myös tempperamenttisia, toiset enemmän, toiset vähemmän.
Kuitenkin ystävällisyys ja toisen ihmisen arvostaminen ei saa missään vuorovaikutustilanteessa unohtua. Se on erittäin tärkeää, ja ohjaa koko toimintaa. Ilmeemme, eleemme ja käyttäyttymisemme kertovat paljon vuorovaikutustilanteissa. Vuorovaikutussuhteet ovat erittäin lyhyitä ensiavussa, mutta niihin on aina panostettava. Ensiapu on portti sairaalaan, jolloin edustamme muun muassa näissä asioissa osana koko sairaalaa.
Saamme usein palautetta hoidosta, kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta. Se on enimmäkseen myönteistä. Potilaat ja heidän omaisensa kiittävät hoidosta usein myös kaaoksen keskellä, ja se tuntuu tosi hyvältä. Suullisen palautteen lisäksi saamme postikortteja ja kukkasia sekä henkilökohtaisesti nimetyille että myös koko ensiavun hoitohenkilökunnalle. Meitä muistetaan myös karkeilla, pikkusuolaisella, joskus eräs potilaista toi meille ison korin tuoreita munkkeja kiitokseksi.
Saamme toki kielteistäkin palautetta. Ne ovat usein pitkään, monia tunteja odottaineilta ihmisiltä, mikä on ymmärrettävää. Humalaisilta saamme ihmisarvoa alentavaa kielteistä palautetta. Haistatellaan ja huoritellaan, vaikka kaikkia potilaita hoidetaan samojen protokollien mukaisesti. Lisäksi mielenterveyspotilaat valittavat usein. Meillä ei ole tarpeeksi heille aikaa. Ensiaputoimintaa ei kuitenkaan saa koskaan sellaiselle tasolle, että resursseja olisi toisen ihmisen kuuntelemiseen useita tunteja. Niin tärkeää kuin se olisikin heille, se aika vastaavasti on muilta pois, potilailta joilla on välitön tai uhkaava hengenvaara. Suomessa on erilaisia mielenterveystukiverkostoja, jossa on resurseja toivottavasti syvällisempään keskusteluun ja toisen ihmisen henkiseen avunantoon. Ensiapupoliklinikka antaa psykiatrin konsultaatioita vain virka-aikana, valitettavasti.
Monet ongelmat varjostavat myös meidän toimintaamme. Tampereella on riittämätön perusterveydenhuolto. Osastopaikoista on pulaa. Hatanpäältä tulee potilaita päivittäin lähetteillä, joissa mainitaan "koska Hatanpään osastot täynnä, suositellaan kohteliaammin sairaalahoitojaksoa Tays:siin". Erikoissairaanhoidon väärinkäyttöähän tämä on ja kalliiksikin tämä tulee. Myös Tays:n osastopaikoista on pulaa, jolloin ensiapu on ihmeissään, minne potilaat voidaan siirtää. Mehän emme voi lähettää potilasta paikkaan, jossa voisi mahdollisesti olla tilaa. Tilamme eivät ole kehuttavat. Ne ovat valmistuneet 80-90-luvun vaihteessa, potilasmäärien kasvaessa vuosittain ne ovat tulleet liian ahtaiksi. Hoitohuoneeisa on potilaita 2-6, jolloin esimerkiksi omaisten läsnäolo huoneissa ei ole mahdollista. Vuodepaikkoja erottaa verhot, eli kaikki kuulevat mitä huoneissa puhutaan. Ikävä asia yksityisyyden kannalta. Kaikki omaiset eivät ymmärrä, miksi eivät saa olla huoneissa, mutta pyrimme kuitenkin säilyttämään muiden potilaiden jonkinlaisen yksityisyyden, vaikkakin muut potilaat kuulevat sairaushistoriat ja joskus hyvinkin yksityiskohtaisia suolen toimimattomuudesta päänsärkyyn ja niin edelleen. Huoneissa tehdään myös paljon tutkimuksia ja toimenpiteitä. ei varmasti ole hauskaa, kun sermin takana olevaa potilasta autetaan alusastialle tämän ulostaessa verta, tai virtsakatetria laittaessa on henkilökunnalla ongelmia.
Olisi paljon vielä asioita joita haluaisin kertoa Tays ensiavusta ja siitä, millaista ensiavussa työskentely on, mutta tämä nyt ensihätään, "ensiavuksi".
Luin juuri Wilhelmiina vastauksesi. Tilanteemme saama julkisuus internetissä ja Aamulehdessä on mielestäni ollut siinä mielessä hyvä, että asioille on lähdetty tekemään jotain (tai ainakin on luvattu tehdä) - tuntuu, että ensiavun johtokin on osittain herännyt jo vuosia kestäneeseen tilanteeseen. Ikävä kyllä isossa organisaatiossa muutokset ilmenevät hitaasti, ja kaikki muutokset eivät välttämättä ole parhaaksi. Mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Kuitenkin hoitajaresursseja ei veiläkään ole lisätty. Kunnilta saamat rahat ovat kortilla, väärästä päästähän tässä koko ajan säästetään..
Halusin aiemmilla viesteillä valaista sitä, miksi ensiavussa joutuu odottamaan useita tunteja, miksi ensiapu ei ole samanlainen paikka kuin sairaalan vuodeosastot ja miksi kohtelu ja vuorovaikutus ei aina ole sellaista, mitä sen pitäisi olla - ystävällistä ja toista ihmistä arvostavaa. Iltapäivästä aamun pikkutunneille asti ensiapu on miltei päivittäin ylikuormitettu, täynnä potilaita, joilla jokaisella on omat tarpeensa ja ongelmat, jotka päivystyksen tulee hoitaa. Ne hoidetaan, mutta hoidon edellytämässä priorisointijärjestyksessä. Verhon toisella puolen olevan kaverin tilanne saattaa olla huomattavasti vakavampi kuin verhon toisella puolen, vaikka oma tilanne tuntuisi itsestä todella vakavalta ja apua pitäisi saada siihen heti. Hoito on myös erilaatuista jos potilasta hoitaa kokenut hoitotiimi toisin kuin vähemmän kokematon. Kukaan ei ole seppä syntyessään.
Haluan muistuttaa vielä siitä, että blogeissa olevat subjektiiviset kokemukset herkästi leimaavat koko yksikön. Suomessa ja kansainvälisestikin tarkasteltuna isoissa päivystyspisteissä ilmenee samat epäkohdat. Monen tunnin odotukset, hoitohenkilökunnan kiire, reklamaatiot odottamisesta ja kohtelusta. Tays ensiapu ei ole tässä suhteessa ainutlaatuinen. Omasta mielestäni kokeneet, monta vuotta Tays ensiavussa työskennelleet työkaverini ovat erittäin ammattitaitoisia sairaanhoitajia. Meillä on myös monta pätevää erikoistuvaa lääkäriä ja erikoislääkäriä päivystyksessä. Heidän kanssaan on ilo työskennellä, kunnioitan ja arvostan heidän osaamistaan paljon. Uudet hoitajasijaisemme tulevat hyvää vauhtia perässä, mutta kuten aiemmassa viestissä mainitsin, perehtyminen ensiavun hoitajaksi kestää vuosia.
Yksityiskohtaisemmin en pysty kertomaan työpaikastani. Salassapitovelvollisuus velvoittaa minua valitettavasti siinä. Toivon silti, että mikäli katsotte oman turvallisuutenne, hoitonne tai kohdelluksi tulemisenne kyseenalaiseksi missä tahansa sairaanhoidossa johtuen erinäisistä seikoista, viekää asiaa ehdottomasti eteenpäin potilasasiamiehelle, sairaalan ylilääkärille ja Lääninhallitukseen asti. Nostakaa kokemuksistanne meteli. Teillä potilailla ja omaisilla on enemmän valtaa vaikuttaa kohti parempaa hoitoa toisin kuin meillä terveydenhuoltoalan henkilökunnalla. Me ruohojuuritasolla työskentelevät viemme aktiivisesti epäkohtia johdolle - näin ei saa jatkua, tähän täytyy puuttua. Mutta me tarvitsemme myös teidän ison panoksenne.
Lähetä kommentti