Hyvän musiikin yö

Hain tänään kirjastosta vanhan tutun, The Wayfaring Strangersin levyn Shifting Sands of Time. Tuo häkellyttävän kaunis levy sai seurakseen tänään Helsingistä asti saapuneen uuden musiikkituttavuuden, Laura Sippolan levyn Sahara. Ja niin yöni soi ja jatkuu, vaikka huomenna olen menossa ahnehtimaan uusia kirjoja Henki & Elämä -kirjamessuille.

Shifting Sands of Time -levyn nimikappaleessa Jennifer Kimball laulaa:

"On the shifting sands of time
God stretches out his hand
Makes an ocean from dry land
Sails us home across the sands of time."

Laulu on mielestäni hyvin kaunis ja lohdullinen - ja eikö joskus tunnukin siltä kuin jokin olisi kuljettanut kuivalta maalta kirkasvetiselle rannalle? Kohtalo, henki, mikälie - jokin tuntematon voima on avannut oven ulos tukalasta tilanteesta ilman, että itse olisi asiaa mitenkään osannut auttaa. Sellainen jättää ihmettelemään, miten yhtäkkiä kävi sittenkin hyvin, vaikkei pitänyt.

Laura Sippolan levyssä on jotakin samankaltaisuutta - ei niinkään samanlaisuutta, vaan pikemminkin hengenheimolaisuutta: ääntämisen moni-ilmeisyyttä, sanomisen merkityksellisyyttä, salaperäistä kauneutta. Lauran levyllä ei laulella samantekeviä pikkuasioita, vaan hänen tapansa laulaa tekee kaikesta henkilökohtaista - ja miksei tekisi, onhan hän laulut kirjoittanut. On kuitenkin oma erityinen taitonsa saada kerrotut asiat kuulostamaan omilta, vaikka maailmassa ei kuulemma ole mitään uutta enää keksittävissä.

Musiikki on aivan loistavaa, vaikeaa määritellä mihinkään tiettyyn tyyliin. Välillä kuulee bluesin, toisinaan soi herkkä balladi, välillä pianon juoksutukset tuovat etäisesti mieleen Tori Amosinkin. Kuulee kuinka soitin ja soittaja, laulu ja musiikki ovat kasvaneet kiinni toisiinsa, symbioosiin jossa musiikki virtaa ulos soittimesta sanojen väliin, luontevasti kuin välissä ei olisikaan sormia, koskettimia, mekaanisia eleitä - vaan pelkkä ajatus, joka vie mukanaan.

Minua miellyttää Lauran tapa kertoa asioita mutkattomasti, jutustella rennolla puhekielellä. Kolmikielinen kappale "Tebon sanoi (my love)" on myös mielenkiintoinen lisä, raikas kuin trooppinen hedelmä. Levyn vihkoseen painetuissa sanoissa näkyisi olevan muutama kielioppivirhe, lieneekö sitten vain juuri tuota puhekielisyyttä. Kaikkineen levy on kuitenkin piristävää vaihtelua nykyisten mainstream-poppareiden kankeaan harmauteen. Jos voisin näin kollektiivisesti esittää toiveen kaikille Suomen radioasemille, se olisi: soittakaa paljon Laura Sippolaa. Sillä se paranee, palikkamusiikista jäytämään jäänyt lattea olo.

Sahara-levystä voisin antaa kehotuksen: Kuuntele se kerran läpi. Laita sitten levy uudestaan soimaan ja jatka arkirutiinejasi. Jollet jossain vaiheessa havahdu siihen, että olet alkanut laulaa, hyräillä tai huojua sävelen mukana, olet todennäköisesti toivottoman sävelkorvaton.