maanantaina, tammikuuta 30, 2006

Pyynikillä

Sunnuntaina, kun suurin osa kansasta oli luultavasti äänestämässä, kävin juuri ennen auringonlaskua Pyynikin näkötornilla ottamassa muutaman kuvan. Inspiraation siihen tarjosi Ilona.



Näkötornissa on kylmää ja liukasta - onneksi tasannetta ympäröi kunnon muuri, johon saattaa tukea kameran (ja itsensä). Sormet kangistuvat kylmästä nopeasti, hansikkaat tekevät kuvaamisesta kömpelöä, tuuli puhaltaa silmiin niin että kohta ne vuotavat vettä. Tuntuu hassulta itkeä kuvatessaan, on vaikeaa tarkentaa.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa hotelli Scandic Rosendahl, jolla on kuulemma hyvä uimaranta. Kesällä se on täynnä ihmisiä, aamusta yöhön saakka.

Jäätynyt Pyhäjärvi on kuin suuri autio kenttä, jolle kukaan ei ole uskaltanut rakentaa. Talvisella kävelylenkillä jokunen vuosi sitten luulin sitä pelloksi - kunnes mies osoitti nauraen kumollaan olevia soutuveneitä ja kysyi, lähdetäänkö pellolle vähän soutelemaan.


Tampere on mielessäni metsien ja tehtaiden kaupunki, jossa teollisuus ja luonto sovittautuvat toistensa lomaan oudossa sopusoinnussa. Tammerkoskea ja vesivoimalaitosta ei enää voi erottaa toisistaan - ne ovat yhtä: tiili ja vesi, putoavien massojen pauhina, pakkasessa kohoava höyry ja kävelysillat, jotka piirtyvät taustalle. Tehtaiden höyry kohoaa taivaalla kuin me valmistaisimme pilviä.




Näsinneula näkyy miltei kaikkialta, siitä on tullut merkki. Katse hakeutuu piikkiin pakottomasti: se on yksinäinen torni kaukaisuudessa, vilkkuva valo joka kertoo millaista säätä sopii odottaa.

Kun sen näkee piirtyvän taustalla, tietää olevansa siellä missä pitääkin.






Joskus Pyynikillä kävellessä voi unohtaa olevansa kaupungin keskellä. On vain polkuja ja metsää, linnunlaulua ja askelten ääni. Yllättäen ollaan keskellä puutalokylää rinteellä.

Jyrkät polut ja natisevat rappuset vievät alas Pyhäjärven rantaan. Talot ovat erivärisiä, tulee Irlanti mieleen. Rapistuneet ikkunanpokat ja pitsiverhot ovat osa maisemaa samoin kuin portaat ja jylhä järvenselkä. On ahdasta, kotoisaa - ja samalla katse hakeutuu kaukaisuuteen horisontissa, missä järvi ja kaukainen ranta kohtaavat. Kaukaisuus ei tunnu miltään todelliselta paikalta. Aurinko laskee, tuntuu kuin pitäisi lähteä - jonnekin, tietämättä minne.

Tuuli puhaltaa kylmästi, mieli palaa nykyhetkeen. Pimenee hiljakseen, on palattava alas rappusia, jotka on rakennettu liian kauan sitten, liian jyrkiksi. Rappusten alla odottaa ylös tulijoita, pieni lapsi isänsä sylissä kyselee tornista ja portaista, isä lupaa kantaa hänet ylös. Liukkain kengin pitää rappusia tulla alas varovasti, vaikka siellä odotetaan.

5 kommenttia:

Ylläpitäjät kirjoitti...

Kiva, että toimin inspiraatiosi lähteenä! Itse otin kuvan Pyynikin näkötornista aamupäivällä, joten et varmaankaan ollut siellä samaan aikaan.

Katsohan myös tämä:
http://photos1.blogger.com/blogger/2271/1568/1600/Manse%20053.jpg

Rita Maestra kirjoitti...

Hitsi miten ihana Pyynikkipostaus. Olen muuten juuri pistämässä sinut sivulinkikseni... Tulin vaan hakemaan osoitteesi. Hih.

Marimba kirjoitti...

Hieno kuvaus!

Maurelita Pligaa kirjoitti...

Löysin tänne Ritan kautta, iiiiiiiiiiihania kuvia !

*vilkutus Pariisista*

antti kirjoitti...

Kauniita maisemakuvia.

 
Clicky Web Analytics