keskiviikkona, tammikuuta 25, 2006

Urheiluhullu

Ei sillä, että se mikään salaisuus olisi ollut, mutta nytpä tiedätte. ;)

Seuraava perustuu tositapahtumiin, mutta minun hataran muistini kautta. Osa keskustelusta on ”sinnepäin” ja suuri osa puheesta kaiken välissä on jo unohtunut. Tässä kuitenkin tarina. Se on subjektiivinen ja osin fiktiivinenkin, niin kuin ihmisten kertomat tarinat elämästään ovat. Antakaa se minulle anteeksi.

Odotin eilen tyypilliseen tapaani bussia kotimatkalla töistä, kuunnellen musiikkia kuten aina, tuijotellen hajamielisesti talojen kattoja ja pimenevää taivasta, kun huomasin sivusilmällä ohitseni pysäkille pyrähtävän miekkosen. Keski-ikäinen, pipo päässä, tummat vaatteet. Pikkuhiljaa aloin aistia jonkinlaista levotonta lähestymispyrkimystä, hän siirrähteli pikku askelin lähemmäs, kumartuen pikkuisen kuin haluten sanoa jotakin. Hänen ensimmäistä lausettaan en kuullut, ja laitoin musiikin pois.

”Anteeksi, mitä että?”
”Valitsivat sitten suomalaisen sinne!”
”Ahha... että minne?”
”Olympialaisiin!”
”Olympialaisiin?”
”Valitsivat suomalaisen hiihtäjän!”
”Juu juu.”
”Minäkin olen hiihtänyt, nääs, jonkun verran nuorena! Paljon, kisoissakin!”

Nyökyttelin. Hän sylkäisi sivuunsa niin, että jouduin pyyhkäisemään pärskeet poskeltani. (Tuuleen ei muuten kannata sylkäistä, ihan vinkkinä.) Olisin kaiketi voinut tässä kohtaa vetäistä torjuvan naaman ylleni (”tommonen outo, puhuu mulle, ja ihan mitä sattuu”) ja nyrpistellyt hänet pois, mutta hän oli kiinnostava.

”Enemmän minä olen kuitenkin tuota juossut!”
(Hän tosiaan puhui huutomerkin kanssa, innostuneesti ja nopeasti, paljon nopeammin kuin tämän lukeminen kestää.)
”Juossut?”
”Pitkänmatkanjuoksua! Kyllä. Se on kuule kovaa hommaa se, vaatii kestävyyttä! Kerrankin kun olin suunnistamassa suunnistusjoukkueen kanssa, ne olivat kovia juoksemaan – määrätyllä tavalla eri asia kuin pitkänmatkanjuoksu, siinä joutuu määrätyllä tavalla harjoittamaan eri lihaksia. Juoksentelemaan metsässä! Pirun nopeita kavereita, ihan erilaista kuin pitkänmatkanjuoksu! Määrätyllä tavalla se on tosiaan erilaista kuin se minun juoksuni!” Hän elehti pienin hilpein elein, vilkuillen iloisesti.

Lisää nyökyttelyä. Hymyilin, mies oli positiivisuuden ruumiillistuma, vähän outo, mutta hauska. Nenä oli Gerard Depardieun luokkaa, hieno perunamainen ilmestys. Vilkkaat silmät ja tapa syljeskellä jatkuvasti sivulleen. Puhe ei katkennut sekuntia pidemmäksi ajaksi.

”Jääkiekkojoukkueessa oli kova jätkä se, tuli köniin kyllä, määrätyllä tavalla joutuu tekemään nääs ratkaisun siinä, kun pelaa, voi nääs tulla semmoinen tilanne, pitää päättää siinä, mitä tekee. Määrätyllä tavalla se on kova laji, muuten kyllä ihan mukava, mutta pitää tehdä ratkaisu, että mitä tekee siinä tilanteessa. Että taklaako! Minä en tykänny siitä sitten, mutta maksoin kyllä potut pottuina sille, myöhemmin! Pistin kunnolla takasin (painissa tai jossakin kontaktilajissa tms, en muista enää, sekosin laskuissa jo kuunnellessani), kyllä siinä tuli maksettua potut pottuina, sille ja sille toiselle kaverille. Oli nöyrää poikaa sekin, sitten. Niin, määrätyllä tavalla erilainen laji kumminkin.”
”Juu, varmasti.” Hymyilin vain kauniisti ja ajattelin, että vähemmän urheilua ymmärtävää kuuntelijaa et olisi veikkonen voinut löytää. Joku muu olisi voinut pysyä kärryilläkin.

Hän jatkoi. Urheilulajista toiseen, tyypistä toiseen. Lauseet olivat sellaisia lyhyitä, tarkentamattomia, kun puhutaan perheenjäsenelle, jolle riittää kun sanoo: ”Se mies siitä elokuvasta, joka meni sinne, mikässenyolikaan, juttuun?” (”Joo, niin se just!” sanoisi äitini, joka arvaa heti.) Ikään kuin suurin osa lauseen kertovasta osasta olisi jäänyt pois ja jäljelle olisivat jääneet vain sanat, jotka viittaavat siihen. Lopulta lauseiden sisältö ei enää tuntunut olennaiselta, vaan vain se, että siinä me vain juttelimme, kaksi tuntematonta, iloisesti virnistellen, ilman mitään syytä. Olimme olemassa toistemme maailmassa, hetken verran, poikkeuksellisesti.

Pidin tuosta nopeasti puhuvasta kaverista, joka selvästi ei liikoja miettinyt, mitä ihmiset hänen seurallisesta juttelustaan ajattelevat. Oliko outo vai ei, en tiedä. Mielenkiintoinen joka tapauksessa. Keskustelu oli surrealistisella tavalla hauska. Kohta tuli hänen bussinsa ja hän lähti. Jatkuukohan sama litania bussissa työpaikalla, harrastuksissa?

Bussiin mennessään hän vielä kääntyi, puhuen urheilusta viimeiseen hetkeen, nikkasi silmää ja virnisti, ja huikkasi: ”Terve! Hyvää uutta vuotta!”
”Samoin!” huikkasin ja heilautin. Jäin seisomaan pysäkille virnistellen ja jatkoin hyvällä tuulella koko bussimatkan kotiin.

Saisi Suomessa olla lisääkin vähän outoja, hassuja ihmisiä. Tai vaikka tavallisiakin, juttelevia. Tosiaan kannattaisi jutella enemmän tuntemattomille, se voi olla hyvinkin antoisaa ja ilostuttavaa. Minulle ainakin oli.

Terveisiä vaan urheiluhullulle! :)

5 kommenttia:

LL kirjoitti...

Tervetuloa niin sanotusti takaisin. Ei päivittämistahdista pitäisi paineita ottaa, vaikka mukava tietysti välillä huomata elonmerkkejäkin.

Bitten kirjoitti...

Sinut on haastettu sattumalta:
http://www.pureskeltavaa.net/?p=71

Marimba kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Marimba kirjoitti...

Kaskas.

MvM tulee uudestaan juuri kun luulit sen jo kuolleen, kuin terminator kakkonen, kuin...

Ei mutta hyvä juttu, siis.

Tuossa yllä oli paljon muitakin kuineja, mutta otin ne pois.

Wilhelmiina kirjoitti...

Hei Bitten. Tiedoksi lukijoille:
"Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Kyllä nyt on kaikilla tylsää, mutta minulla on kuin onkin päälläni musta neulepaita ja tummat farkut, mustat sukat ja kaikki asiaankuuluvat alusvaatteet. Ei yhtään jännää. Koska kaikki eivät meemeistä tykkää, niin pistän etiäpäin vain ja ainoastaan kaikille niille, jotka haluavat osallistua.

Marimba, miksi turhaan lyhensit. :) Olisi ollut hauskaa kuulla lisääkin vertauksia. Harvoinpa tällaista alamittaista tätiä on sentään aitoon Terminaattoriin verrattu. Huh huh, nyt tuli paineita. ;)

Ja Laura. Lupaan ottaa bloggaamisen rennosti, yritän ainakin. Olipa mukava että kävit. :)

 
Clicky Web Analytics