Päästäinen oli ja meni ja suklaamunat on syöty viimeiseenkin sulaneeseen möykkyyn – pöydänreunus täynnä mitä kummallisempia pääsiäismunayllätyksiä. Omaan kokoelmaani on kertynyt mm. miniatyyrikoira ja -lehmä, isopäinen "robotti"koira ja se Ihmeperheen venyvä äiti. I feel so blessed.
Pääsiäinen on oikeastaan aika kiva juhla, niin keväinen ja värikäs. Minä ainakin pidän kovasti kaikesta tuosta tipu- ja pupukrääsästä, rairuohosta ja pääsiäismunayllätyksistä. Tosin jonkun pitäisi vihjaista pääsiäismunien tuottajille, että se kummallinen, yli-imelä makeismassa mitä ”suklaa”munien valmistukseen käytetään on oikeasti todella karseaa. Samaa tököttiä ilmeisesti käytetään joulusuklaakalentereihin. Inhosin sitä jo lapsena. Ehkä tuottajille riittää että niitä ostetaan lelujen takia. Mutta miksi ihmeessä niitä ei voi tehdä oikeasta suklaasta? Vaikka jotakin ns. ”parempaa laatua”. Makutestissä kirkkaana ykkösenä on Mignon-muna, mutta se on ainoa. Ja lelu puuttuu, hei.
Ja miksei ikinä ole suklaamunaa, jonka sisältä paljastuisi tipu? Häh?!
Rairuohot eivät meidän perheessä kyllä oikein menestyneet: ensinnäkin ne istutettiin noin viikon liian myöhään, ja toisekseen, tipautin koko lautasen ikkunalaudalta siivotessani. (Minulla on jonkinlainen tappava peukalo kasvien suhteen – ne lakastuvat jo melkein jo siitä kauhusta, kun muuttavat meille.) Mies, ritarini, pelasti sitten jäänteet miten taisi toiselle lautaselle. Eivät ne tästä pakkomuutosta oikein tykänneet – vähän harvassa tuntuvat korret kasvavan. Mutta ei se mitään, nuo vihreät pöllämystyneesti hapsottavat korret ovat sinänsä oikein piristävä näky.
Aurinkokin tuntuisi löytyneen taas talven jäljiltä jostain vintiltä. Mukavaa. Kevään vaikutuksen alaisena otin päivä pari sitten muutaman kuvankin. Kuten huomaatte, valokuvaustaitoni eivät ole kehuttavat:
Ja aivan kuin auringonvalon lisääntyminen ei riittäisi piristämään talven tunkkaisuudessa pölyttyneitä aivoja, veljeni ja hänen vaimonsa pyöräyttivät juuri esikoiselleen pikkusisaren.
Pääsiäinen on oikeastaan aika kiva juhla, niin keväinen ja värikäs. Minä ainakin pidän kovasti kaikesta tuosta tipu- ja pupukrääsästä, rairuohosta ja pääsiäismunayllätyksistä. Tosin jonkun pitäisi vihjaista pääsiäismunien tuottajille, että se kummallinen, yli-imelä makeismassa mitä ”suklaa”munien valmistukseen käytetään on oikeasti todella karseaa. Samaa tököttiä ilmeisesti käytetään joulusuklaakalentereihin. Inhosin sitä jo lapsena. Ehkä tuottajille riittää että niitä ostetaan lelujen takia. Mutta miksi ihmeessä niitä ei voi tehdä oikeasta suklaasta? Vaikka jotakin ns. ”parempaa laatua”. Makutestissä kirkkaana ykkösenä on Mignon-muna, mutta se on ainoa. Ja lelu puuttuu, hei.
Ja miksei ikinä ole suklaamunaa, jonka sisältä paljastuisi tipu? Häh?!
Rairuohot eivät meidän perheessä kyllä oikein menestyneet: ensinnäkin ne istutettiin noin viikon liian myöhään, ja toisekseen, tipautin koko lautasen ikkunalaudalta siivotessani. (Minulla on jonkinlainen tappava peukalo kasvien suhteen – ne lakastuvat jo melkein jo siitä kauhusta, kun muuttavat meille.) Mies, ritarini, pelasti sitten jäänteet miten taisi toiselle lautaselle. Eivät ne tästä pakkomuutosta oikein tykänneet – vähän harvassa tuntuvat korret kasvavan. Mutta ei se mitään, nuo vihreät pöllämystyneesti hapsottavat korret ovat sinänsä oikein piristävä näky.
Aurinkokin tuntuisi löytyneen taas talven jäljiltä jostain vintiltä. Mukavaa. Kevään vaikutuksen alaisena otin päivä pari sitten muutaman kuvankin. Kuten huomaatte, valokuvaustaitoni eivät ole kehuttavat:
Ja aivan kuin auringonvalon lisääntyminen ei riittäisi piristämään talven tunkkaisuudessa pölyttyneitä aivoja, veljeni ja hänen vaimonsa pyöräyttivät juuri esikoiselleen pikkusisaren.
Onneksi olkoon M&E!
PS: Tässä aivan loistavat ohjeet kaikille, jotka aika ajoin unohtavat, miten tietokone käynnistetään: Automaattinen aateeekootuki, päivää..
Päivän vekkulina informaatikkona toimi tänään -Z-.
