Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutiset. Näytä kaikki tekstit

torstaina, lokakuuta 15, 2009

Tampereen Runoviikko ry perustettu – Tampere täyttyy runoudesta jo ensi kesänä

LEHDISTÖTIEDOTE – vapaa julkaistavaksi

Tampereen Runoviikko ry perustettu – Tampere täyttyy runoudesta jo ensi kesänä

Edustava joukko tamperelaisia kirjallisuuden ja kulttuurin toimijoita on perustanut Tampereen Runoviikko ry:n. Perustava kokous pidettiin Tampere-talossa 23.9.2009, jolloin yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin päätoimittaja Ritva Hokka-Ahti. Yhdistys toimii hallinnoivana tahona ensi kesänä 7.–13.6.2010 järjestettävälle Runokaupunki-festivaalille. Runokaupunki täyttää Tampereella viikon ajaksi niin vakiintuneet tapahtumapaikat kuin erilaiset urbaanit kesannotkin erilaisilla runouteen liittyvillä tapahtumilla.

Runokaupunki-ajatuksen isät ovat runoilija Risto Ahti ja Runojen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Kiviniemi. Ahti on puhunut ideastaan, koko Tampereen kaupungin valtaavasta runojuhlasta, jo pitkään. Erkki Kiviniemi tarttui toimeen Annikin Runofestivaalin viime vuosien hyvän yleisömenestyksen innoittamana: Tampereelta ja Suomesta löytyy yleisöä runoudelle – paljon!

”Tampereelta on yksinkertaisesti puuttunut suurelle yleisölle suunnattu pitkäkestoinen ja koko kaupungin laajuinen runoustapahtuma. Tampereen asema suomalaisen runouden suurkaupunkina suorastaan vaatii sitä", Erkki Kiviniemi painottaa. "Täällä on lukuisia runotapahtumia ympäri vuoden ja ympäri kaupunkia. Todella hyvää työtä on tehty. Nyt runotoimijoilla on mahdollisuus yhdistää voimansa Runokaupungin sateenvarjon alle, ja siten vahvistaa myös omaa toimintaansa. Runokaupungista ollaan alusta asti tekemässä valtakunnallista ja myös kansainvälistä kirjallisuusfestivaalia."

”Olemme tekemässä tapahtumakokonaisuutta jossa on kynnys matalalla ja taivas kattona”, Tampereen Runoviikko ry:n puheenjohtaja Ritva Hokka-Ahti kuvailee. ”Runous kuuluu kaikille, ja siksi haluamme tarjota runo-ohjelmaa, joka kokoaa yhteen kaikenlaisia ihmisiä lapsista ja nuorista ikä-ihmisiin. Eikä vain yleisöksi vaan aktiivisesti itse osallistumaan tapahtumien ideointiin ja tekemiseen. Jos omia ideoita ei heti tule mieleen, niin olemme perustamassa ideapankkia, josta voi vapaasti varastaa hyviä tapahtumaideoita”, Hokka-Ahti kertoo. ”Odotamme jännityksellä, kuka ottaa omakseen vaikkapa runopuhelimen tai runopiknikin järjestämisen.”

Tampereen Runoviikko ry toivottaa tervetulleeksi Runokaupunkiin kaikki tahot, jotka haluavat järjestää erilaisia runouteen liittyviä tapahtumia Tampereella 7.–13.6.2010. Runokaupunki-festivaali kokoaa yhteen, koordinoi ja tiedottaa tapahtuman sateenvarjon alla järjestettävistä tapahtumista. Näin pienemmätkin runotapahtumat voivat saada osakseen tavallista suuremman huomion ja yleisön.

Myös muut kuin leimallisesti kirjallisuuden toimijat ovat tervetulleita. Festivaalin ideointiin toivotaan mukaan mm. teatterin, musiikin, tanssin, elokuvan ja kuvataiteen tekijöitä.

Runokaupunki-hankkeessa ovat tässä vaiheessa mukana mm. Annikin Runofestivaali, Elävän kirjallisuuden yhdistys, Pirkanmaan lausujat, Pirkkalaiskirjailijat, Runokauppa Kattila, Tampereen kaupunginkirjasto, Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut, Tampere-talo, Viitapiiri ja Yöstäjä.

Yhteystiedot:
Ritva Hokka-Ahti,
Tampereen Runoviikko ry:n puheenjohtaja

050 5426 752
Ritva.Hokka-Ahti(at)tampere.fi

lauantaina, huhtikuuta 04, 2009

Nyt turvat kiinni siellä pohjan perukoilla

Olen aina suhtautunut YK:n ihmisoikeusneuvoston sanaan vähän niin kuin yhdysvaltalaiset Constitutioniinsa tai, sanotaan nyt vaikka uskonnolliset fundamentalistit pyhiin kirjoihinsa. Mahdollisesti olen hyväuskoinen hölmö, mutta olen silti kuvitellut, että tässä maailmassa on vielä jotakin sellaista, johon tällainen agnostikkokin voi vilpittömästi uskoa – jotakin, joka ei sorra ketään vaan päin vastoin puolustaa kaikkien ihmisten oikeuksia väriin, uskontoon (tai uskonnottomuuteen), sukupuoleen, ikään jne. katsomatta.

Luettuani tämän uutisen voitte siis ehkä kuvitella, että fiilis oli vähän sama kuin jollakulla, jota luotettu läheinen on juuri tempaissut turpaan. Ensiksi pidin sitä jonain aprillipilana tyyliin Italian spagettipuut, mutta luettuani Reutersin uutisen U.N. body adopts resolution on religious defamation (suom.*: YK:n ihmisoikeusneuvosto hyväksyi päätöslauselman uskontojen halventamisestajulk. 26.3.) oli pakko uskoa, että en näe harhoja.

Ihmisoikeusneuvosto on todellakin äänestänyt uskontojen "halventamisen" (jollaiseksi helposti voidaan mieltää myös uskontokritiikki) ihmisoikeusrikokseksi ja kehottaa kaikkia YK-maita lainsäädännössään kieltämään sen. Pakistanin ja muslimimaiden lobbaamassa päätöksessä mainittiin oikein erikseen islam, sikäli mikäli se ketään kiinnostaa.


Julkisia kannanottoja

Pikainen tiivistelmä neuvostossa äänestäneistä, lainaus Piraattiliitto-sivulta (btw kaverit, olisitteko voineet keksiä sivustollenne vielä nörtimmän tittelin, jotta kukaan ei vahingossakaan ottaisi teitä vakavasti?):

"13 maata ihmisoikeusneuvostossa istuvasta 47:stä maasta pidättäytyi äänestämästä. Päätöksen puolesta äänestivät muslimimaiden rinnalla Valko-Venäjä ja Venezuela; sitä puolestaan vastustivat Kanada, kaikki EU-maat, Sveitsi, Ukraina ja Chile. "

Lainaus Reutersin uutisesta:
"It is individuals who have rights, not religions," Ottawa's representative told the body. "Canada believes that to extend (the notion of) defamation beyond its proper scope would jeopardize the fundamental right to freedom of expression, which includes freedom of expression on religious subjects."
Suomeksi*:
"Yksilöillä on oikeuksia, ei uskonnoilla," Ottawan edustaja kertoi ryhmälle. "Kanada uskoo, että herjaamisen (käsitteen) laajentaminen yli sen tavanomaisen laajuuden vaarantaisi perusoikeuden ilmaisunvapauteen, joka sisältää myös ilmaisunvapauden uskonnollisissa aiheissa."
Toinen lainaus Reutersilta:
Earlier this week, 180 secular, religious and media groups from around the world urged diplomats to reject the resolution which they said "may be used in certain countries to silence and intimidate human rights activists, religious dissenters and other independent voices" and ultimately restrict freedoms.
Eli*:
Aiemmin tällä viikolla 180 maallista, uskonnollista ja mediaryhmää ympäri maailman kehottivat diplomaatteja hylkäämään päätöksen, josta he sanoivat, että sitä "voidaan käyttää tietyissä maissa hiljentämään ja uhkaamaan ihmisoikeusaktivisteja, eriuskoisia ja muita riippumattomia ääniä" ja lopulta rajoittamaan vapauksia.
(*Suomennukset minun pikaisesti väsäämiäni, pahoittelen mahdollista laaduttomuutta.)


Suomi, sananvapauden puolustaja

Suomessahan asia on saavuttanut valtavan mediahuomion: siitä on tähän mennessä uutisoinut mm. Suomen Kuvalehti valtavalla 8 rivin tiivistelmällään, uskonnollinen Kotimaa ja... niin, siinä se sitten olikin.

Viime päivinä olen oikein urakalla ihmetellyt, kuinka suomalaiselta medialta on ilmeisesti mennyt täysin ohi, että YK:n ihmisoikeusneuvostossa näyttää olevan meneillään hullut päivät. Luulisi, että vähintäänkin jokin iltavässykkä-lehti olisi tästäkin repäissyt näyttävät lööpit Vanhasen parisuhdesotkujen rinnalle. Veikkaan, että muutama lehti olisi sillä myyty, ehkä.

Pari kirjailijaa on sentään pysynyt valveilla ja tiedottanut kanssakansalaisilleen asiasta – lisäksi muutama blogi ja keskustelupalsta on yrittänyt saada aiheesta aikaiseksi pientä keskustelua. Mediassa asiasta ollaan kuitenkin oltu hyvin hiljaa.

En voi kuin ihmetellä. Ei tässä maassa ole mahdollista saada aikaiseksi minkäänlaista julkista keskustelua päätöksen vaikutuksista sananvapauteen (saati YK:n ihmisoikeusneuvoston uskottavuuteen), kun koko asiasta tiedottaa Suomessa hihhuliryhmä, jokunen keskustelupalsta ja pari hassua bloggaajaa.

Olen yleensä pitänyt YLEä tämän maan asiallisimpana ja puolueettomimpana uutislähteenä. Se, että STT:n lisäksi myös YLEssä näköjään nukutaan tämän yli, on minusta hyvinkin huolestuttavaa. Eikö journalisteja enää nykyään kiinnosta sananvapaus?


Mut hei enivei, mitä se meihin kuuluu?

Ihan asian havainnollistamiseksi heitän pienen spekuloivan juonitiivistelmän siitä, miten tuolla hemmetinkaukana tehdyt linjaukset voivat (yllättäen) ilmaantua meidänkin kotirappusillemme tulevaisuudessa. Huomatkaa, että tämä on (tällä hetkellä) vain fiktiota:

Suomessa säädetään ihmisoikeusneuvoston käskystä ja Lex Nokia- ja estolistahuumassa laki, jossa kielletään uskontojen halventaminen, koska onhan se nyt hyihyi ja kyllähän valtion pitää ennakkovalvoa, että kansalaiset eivät ole tuhmia toisilleen. Meillähän on jo niin hyviä kokemuksia valtion uudesta lainsäädäntömentaliteetista.

Halventamiseksi katsotaan mm. kriittinen julkinen keskustelu kulttuureista, joissa uskonto määrittelee toimintaa enemmän kuin maallinen laki.

Halventamiseksi katsotaan myös uskontoa rumasti ja epäystävällisesti kritisoivat kirjat, kuten Hannu Salaman Juhannustanssit sekä tietty vanha kunnon Saatanalliset säkeet: niiden ja muiden vastaavien jäljellä olevat kappaleet kerätään kaupoista, kirjastoista ja antikvariaateista ja – niin ollaan jälleen lämmittävien kirjarovioiden äärellä.

Mitään uskontoa käsitteleviä kirjoja, dokumentteja yms. ei tietenkään voida enää julkaista – linnaahan siitä tulisi. Ollaan kaikki vain ihan hiljaa, jookosta joo, niin ei tule vaikeuksia. Yhtäkkiä joku valopää huomaa (sanoa ääneen), että meidän Raamatussa muuten halvennetaan niitä toisia uskontoja, ja niiden toistenkin pyhissä kirjoissa mollataan inhottavasti mm. kristinuskoa. Ja voilá!

Jokainen voi keskuudessaan miettiä, mitkä ovat ne pari eri reagointitapaa, joilla voidaan tuosta sitten jatkaa.

Sitä odotellessa, terveisiä vaan Kanadaan: Packing my books already. See you there!
_

torstaina, syyskuuta 25, 2008

Invasion of ... what?

Koen hyvin mielenkiintoisena nykyisessä mediakeskustelussa sen, että ns. vanhoilliset mediat ovat kovin kärkkäitä vetämään keskustelua koulusurmista jonkinlaiseksi internet-ilmiöksi. Ymmärrän kyllä hyvin niiden reaktiot, viehän internet niiltä tilaajia, katsojia, asiakkaita. Jos se saataisiin leimattua jonkinlaiseksi helvetin esikartanoksi, tokihan lehdenmyynti ja televisionkatselu kasvaisi, kun ns. tyypilliset tilaajat eivät uskaltaisi astua nettikelkkaan. Tai se ainakin tuntuu olevan toiveena.

Kaukana eivät kuitenkaan ole nekään ajat, kun televisiota pidettiin kaiken pahan ruumiillistumana, tuleehan sieltä kaikenlaista väkivaltaviihdettä ja ties mitä pornoa. ;) Lisäksi tässä internet-keskustelussa on kuitenkin varsin tehokkaasti unohdettu eräs sangen ilmeinen tosiseikka.

Auvinen ja Saari eivät suunnitelleet tekojaan netissä, vaan ihan omassa päässään. He eivät myöskään lahdanneet ihmisiä netissä, vaan täällä ihan oikeassa maailmassa.

Syy ja seuraus on syytä asettaa oikeaan järjestykseen tässä yhtälössä. Ei internet ole tunkeutunut meidän maailmaamme tai vallannut ruumiitamme kuin jokin virtuaalinen body snatcher. Me olemme tehneet internetin. Kaikki mitä siellä on, on meistä lähtöisin. Kaikki mitä sinne tulee, on meistä lähtöisin.

Jos nettiä ei olisi, olisiko Auvinen jättänyt tekonsa tekemättä? Ei. Silloin vain syyttäisimme televisiota tai musiikkiartistia tai maailman pahuutta tai jotakin muuta joka sattuu nyt olemaan pop kahvipöytäkeskusteluissa. Jos nettiä ei olisi, olisiko Saari jättänyt vihjaamatta aikeistaan? Kenties. Olisiko se sitten ollut hyvä juttu? Ehkä hän olisi vain soittanut radioon tai lähettänyt kirjeen Hesariin. Ja olisiko Hesari jättänyt painamatta sen? Tuskin.


PS: Miksi on jatkuvasti kohistava siitä, miten lapset sitä ja nuoret tätä, ja lisää valvontaa nuorisolle? Matti Saari oli aikuinen, itsenäinen ihminen eikä mikään teini. Jos hän olisi jäänyt eloon, häntä ei oltaisi toimitettu lastenkotiin eikä nuorisovankilaan vaan ihan aikuisten-oikeaan vankilaan, ihan aikuisten-oikeista murhista. Olisiko keskustelu erilaista, jos teon olisi tehnyt joku keski- tai eläkeikäinen aikuisopiskelija? Tottakai. Ja oltaisiinko nettiä tai kouluja silloin pistämässä tehovalvontaan? Ei tietenkään.

(Älkää käsittäkö minua väärin, minun puolestani KRP saa surffailla netissä siinä missä kuka tahansa muukin -- lienee jo pikkuhiljaa aika poliisinkin päästä mukaan nykymaailmaan -- mutta älkää nyt hyvät ihmiset ryhtykö selittämään mitään tekopyhää jaadajaadaa siitä, kuinka tässä nyt pidetään huolta nuorista. Murhaaminen ei ole mikään nuorisoilmiö, vaan sitä harrastavat Suomessakin reippaasti ihan kaikki ikäryhmät, jotka siihen vain fyysisesti kykenevät.)

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Hyvät toverit

Ilmeisesti minulla on näinä aikoina paljonkin sanottavaa, mutta se tuntuu tulevan ulos lähinnä tällä kielellä. Pahoittelen.

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Eriarvoistumisesta

Eihän köyhyydessä mitään vikaa ole. Tarkoitan, aivan normaaleja ihmisiähän hekin ovat. Ei minulla ole ennakkoluuloja. Tietenkin se nyt on silkkaa liioittelua, että eriarvoistuminen yhteiskunnassamme olisi lisääntynyt. Höpö höpö, sanon minä. En minä ainakaan ole kohdellut ketään eriarvoisemmin vain koska joku on köyhä. Juuri viime viikolla, kun olin tullut Spinning-tunnilta ja olin aikeissa lähteä hiukan kahvittelemaan ystävieni Sinikan ja Anne-Marian kanssa, vastaani tuli joku ryysyläinen tai puliukko, pyytämään euroa. Ajatelkaa, eurohan on iso raha, vanhassa rahassa miltei kuusi markkaa. Ties mikä yhteiskunnan tukien väärinkäyttäjä sekin oli, saavat ilmaiseksi rahaa jo muutenkin -- ja mitä he tekevät, kehtaavat pyytää vielä lisääkin! No, koska olin niin lempeällä tuulella, annoin hänelle sitten 20 senttiä, yli markan siis, ja sanoin että voi mennä sillä kahville. Ei nyt tosin Strindbergille, hehe. Mutta ajattele, kaveri kehtasi haistatella minulle. Ja minä olin juuri antanut hänelle sentään rahaa! En voi edes toistaa sitä mitä hän sanoi, se oli niin loukkaavaa. Sinikkakin sanoi minulle kahvilassa, että mistä sen tietää mitä tuollaiset tekevät, siinä olisi voinut käydä huonosti. Mutta ei minusta köyhiä kovin paljoa ole, en minä ole nähnyt juuri yhtään. Käyn sentään paljon ulkona. Esimerkiksi kuntoklubilla, ja liikkeessäni tietenkin, kahviloissa ja ostoksilla -- ainahan sitä jotakin pientä ihminen tarvitsee, hehe... Olisihan minun pitänyt heitä tuolla nähdä, jos heitä niin hirveästi kerran on. Olen sentään avarakatseinen ihminen. No, en tietenkään kulje metrolla tai bussilla, likaisia paikkoja, ehkä ovat siellä kaikki. Matkustelevat linjoilla pitkin päivää. Mitäpä muuta he tekisivät, kun kerran ovat kaiken päivää vapaalla, työttömät. Tekisivät jotakin sivistävää! Menisivät vaikka teatteriin tai opiskelisivat jotakin, siivousalaa vaikka. Hyvistä siivoojista on aina pulaa. Ja onhan kirjastot ja kaikki, mutta tuskin nuo kirjoja lukevat. Voisi oikeastaan lakkauttaa koko laitoksen, kyllä kai jokainen joka on kirjoista kiinnostunut, voi ostaa itse kirjansa, halpojahan ne ovat. Ostin juuri Andalusiasta kertovan matkailuteoksen -- olemme menossa sinne ensi viikolla -- ja se maksoi vain 49 euroa. Ja kaikki se raha, mitä yhteiskunta käyttää noihin kirjastoihin, hukkaan heitettyä rahaa, sanon minä. Miljoonia euroja kirjoihin, joita kukaan ei lue. Puliukot siellä vain käyvät, nukkumassa. Menisivät kotiinsa, tai niihin yömajoihinsa, niitähän riittää. Kaikenmaailman mielenterveyskuntoutujat kaduilla. Menisivät jonnekin hoitoon, onhan meillä julkinen terveydenhuoltojärjestelmä. Minä en sitä tosin käytä, laitteetkin ovat siellä niin vanhoja, ja kaikenmaailman sairaalabakteereja pullollaan. Sitä paitsi, säästän yhteiskunnalta rahaa kun käytän yksityisiä. Minulla on aivan ihana lääkäri, häneltä saa ajan ihan koska tahansa. Aivan kuin hän olisi siellä vain minua varten, ja tavallaanhan hän tietty onkin. Siitähän minä maksan. Ja tällaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikille annetaan kaikkea ilmaiseksi, meille valitetaan jostakin eriarvoistumisesta. Mitä se edes tarkoittaa? Ikään kuin minä olisin vastuussa siitä, että jotkut hunsvotit eivät osaa pitää itsestään huolta. Pauli, mieheni, kertoi juuri että yksi tällainen ihminen oli hakenut hänelle töihin, ajattele. Eihän hänellä ollut edes kansainvälistä työkokemusta! Saati että olisi käynyt yliopiston tai edes tekun. Jonkin ammattiopiston vain. Kyllähän sen tietää, että ne ovat pelkkiä päivähoitopaikkoja noille vastuuttomille tyypeille, joilla ei ole riittävästi älyä että pääsisivät kunnon kouluihin. Eihän Pauli tietenkään hänellä olisi mitään tehnyt, joten hänen assistenttinsa lähetti hakijalle oikein kohteliaan sähköpostin, jossa kertoi, että tilanne on nyt sellainen, että ei ole tilaa, jne. Löytyihän siihenkin paikkaan sitten oikea ihminen, eräs ystävämme siskonpoika, joka on oikein mukava ja käynyt yliopiston ja matkustellut paljon esimerkiksi Italiassa ja Saksassa. Johan siinä kielitaitokin karttuu, vaikka lomalla olisikin. Ja kansainvälisyyden taju. Tiedä mitä tuosta pojasta vielä tulee, hänestä voi vielä tulla vaikka koko yrityksen toimitusjohtaja, kun mieheni jää eläkkeelle. Oma poikamme ei ole kiinnostunut siitä, mikä on tietty surettavaa, mutta hän on kuitenkin lääkäri, ja tällä hetkellä Australiassa konferenssissa. Toivottavasti hän nyt ehtii hiukan siellä ruskettuakin. Vaikka siellä on kyllä niitä hirmuisen kokoisia hämähäkkejä, olen kuullut. Ja sehän on loppujen lopuksi entisten vankien karkoituspaikka. Olen kyllä nyt vähän huolissani, pakko myöntää. Varoitin kyllä häntä kulkemasta kaikenmaailman syrjäkaduilla, parasta pysyä puhtaissa tiloissa, joissa on tarpeeksi turvahenkilökuntaa. Varminta tietysti olisi, jos pysyttelisi vain paikoissa, joissa puhutaan suomea, mutta hankalaahan sellaisia on löytää. Poikamme osaa tietenkin englantia loistavasti, se ei ole ongelma. Hän oppi englanninkieltä jo pienenä, meillä oli brittiläinen au pair lastenhoitajana, oikein mukava tyttö. Kansainvälisyys on opittava jo pienenä, niin minä olen aina sanonut! Myöhemmin hankimme hänelle myös espanjalaisen au pairin opettamaan hänelle espanjaa, mutta jouduimme luopumaan hänestä -- hän ei ollut oikein, kuinka tämän nyt sanoisin, riittävän sivistynyt. Miten hän olisi voinut opettaa poikaamme? Mm... Ai mutta, katsos vaan kuinka aika rientää kun on hauskaa! Minun täytyy ikävä kyllä nyt lähteä, meidän täytyy ehtiä eräisiin juhliin tänä iltana, ja tietäähän sen, tällaisia juttuja ei kannata jättää väliin, kun on sentään yrittäjä. Suhteillahan nämä jutut pelaavat, heh heh... noo, tietenkin me teemme PR:ää paljon muutenkin. Nyt täytyy rientää, tilasin auton tasaksi tuonne alaovelle, mutta oli tosiaan mukava jutella! Tavataan taas, pus pus ja sano terveisiä perheelle. Hei hei!


----------------------------------
Disclaimer:
Teksti on fiktiivinen eikä perustu mihinkään eikä kehenkään. Kaikki yhtäläisyydet nyky-yhteiskunnan kanssa ovat täysin sattumanvaraisia. Yhtäkään köyhää ei vahingoitettu teoksen valmistusprosessin aikana.

maanantaina, syyskuuta 15, 2008

Hiukkasen kiihdyttävä laite

Olemme alttiita luottamaan erilaisiin järjestelmiin – mitä suurempi järjestelmä, sitä suurempi luottamus. Uskomme, että jos mikä tahansa järjestelmä kasvaa suuriin mittoihin, sen turvatoimet kasvavat samaa tahtia ja yksinkertaisen inhimillisen virheen mahdollisuus tuottaa vahinkoa vähenee mikroskooppiseksi. Näin ei tietenkään ole; me vain uskomme niin, koska meidän täytyy. Muutoin mahdollisuudet ovat liian kauhistuttavat: mitä suurempi järjestelmä, sitä suurempi tuho.

Cernin hiukkaskiihdytin (Large Hadron Collider eli tuttavallisemmin LHC) on aiheuttanut kohua mediassa, ja syystäkin. On kauhistuttavaa ajatella, kuinka suurta vahinkoa voi tuottaa yksinkertainen oletusvirhe laskukaavassa, kun puhutaan todennäköisyyksistä synnyttää mustia aukkoja, outokaisia tai muita reaktioita, joita emme täysin ymmärrä. "Meihin" luen tässä tapauksessa myös tutkijat.


Älä turhaan vaivaa pientä päätäsi tällaisilla asioilla

Mikä huolestuttaa minua enemmän kuin vaikkapa outokaiset (oudon viehättävä nimi, muuten) sinänsä, on Cernin tutkijoiden kollektiivinen asenne: vaivoin verhottu ylimielisyys, joka käy ilmi kommenteissa huolestunutta kritiikkiä kohtaan. Vastaukset, kuten "Ne, jotka väittävät LHC:n tuhoavan maapallon, ovat typeryksiä", eivät vakuuta siitä, että Cernissä on haluttu todella varmistaa, että asiasta ei seuraa mitään ikävää ja odottamatonta. Jos asenne kritiikkiä ja epäilyä kohtaan on "Se on hölynpölyä", kritiikin tai epäilyn ääneen esittäminen laitoksen sisällä ei varmaankaan ole niitä asioita, joita kannustetaan.

Olen taipuvainen uskomaan, että ilman kritiikkiä tai skeptisyyttä lähimainkaan objektiivisen tieteen tekeminen on lähestulkoon mahdotonta. Tieteellinen tutkimustyö on vähän niin kuin palapelin kokoamista: jos on koko ajan vakuuttunut siitä, että on oikeassa, lopulta sitä vain runnoo palasia paikalleen välittämättä siitä, sopivatko ne siihen – onhan jo etukäteen päätetty, että siihen ne menevät. Voitte ehkä kuvitella, millainen valmiista kuvasta tulee sillä metodilla.

Jos on esimerkiksi jo etukäteen päättänyt, että "Koska maapallo on edelleen paikallaan, ei ole syytä olettaa, että LHC:n toiminta olisi haitallista", silloin asiaa ei varmaankaan kannata mitenkään erityisesti ryhtyä tutkimaan, vai mitä? Selvä hommahan se on. Hassu juttu, mutta minua eivät vain turvallisuusmielessä vakuuta sanat "ei ole syytä olettaa". Aika paljon tapahtuu koko ajan asioita, joita ei ole ollut mitään syytä olettaa. Lause ei kuulosta siltä, että asialle olisi uhrattu kovin paljon työtunteja. Saatan tietysti olla väärässäkin, mutta onneksi minulla on varaa siihen – ei niin, että olisin esim. pystyttänyt valtavan tieteellisen tutkimuskeskuksen tutkimaan maailmankaikkeudelle merkittävää prosessia, jonka lopputuloksesta ei voi olla täyttä varmuutta.


Tietoturva hallussa?

Huolellisuudesta ja kaikkien mahdollisuuksien huomioonottamisesta ei kerro myöskään se, että kreikkalainen hakkeriryhmä on jo parin päivän sisällä koneen käynnistyksestä onnistunut murtautumaan järjestelmän keskeisiin osiin ja liittämään mukaan oman pilaviestinsä. Sattumalta ryhmä ei aiheuttanut mitään vahinkoa siellä käydessään. Syynä tähän ei ollut kuitenkaan se, etteivät he olisi siihen pystyneet – joko "tahallaan tai vahingossa" – vaan se, että he päättivät olla tekemättä niin.

Miksi – jos saa kysyä – järjestelmä on ylipäänsä saavutettavissa Internetin kautta? Se ei tunnu minusta mitenkään erityisen järkevältä tavalta suojella järjestelmää, jossa turvallisuus on ydinasemassa. Miksi verkkoa ei ole suljettu käytettäväksi ainoastaan laitoksen sisällä, omassa verkossaan? Tuntuisi järkevältä olettaa, että Internet–toiminnot ja hiukkaskiihdytintä operoiva järjestelmä olisivat eri verkoissa ja koneilla. Pikkurahasta ei varmaan ole puutetta, joten raha tuskin on syynä. Täytyykö tutkijoiden päästä käyttämään LHC:tä etänä, silloin kun eivät millään jaksaisi lähteä laitoksella käymään? Onko heidän pakko lukea sähköpostinsa samassa järjestelmässä? Vai eikö asiaa ole vain vaivauduttu miettimään? Mielessäni kummittelee sana: tietokonevirus. Enpä haluaisi olla se verkkojärjestelmien ylläpitäjä, joka tajuaa troijalaisen päässeen livahtamaan LHC:n käyttöjärjestelmään. Hupsista!

Uskoani tieteentekijöiden etiikkaan ei kohenna lukea, että "LHC:tä operoivien tiedemiesten mukaan tilanne oli varsin pelottava, sillä hakkerit olisivat voineet vahingossakin aiheuttaa suuria rahallisia tuhoja". Sekö on pelottavinta? Minua huolestuttaisi kyllä enemmän, millaista vahinkoa jokin fanaattinen aatteellinen hakkeriryhmä voisi saada aikaan päästessään LHC:n käyttöjärjestelmiin mellastamaan. Vai onko niin, että mitään vahinkoa ympäristölle tai ihmisille ei voi seurata esim. siitä, että toimintavirhe tai tahallinen sabotaasi sulkisi täydellä teholla pyörivän laitteen kaikki jäähdytysjärjestelmät?


Todellisuus vastaan James Bond

Luin jostakin nettikeskustelusta, että Cernin tutkijoiden intresseissä ei varmaan ole maapallon tuhoaminen, joten jos jotain riskiä tästä olisi, koetta ei jatkettaisi. Olen toki varma, että tutkijat eivät halua tuhota maailmaa – jätettäköön ne skenaariot James Bond -elokuviin – mutta riskienhallintakyvystä minulla on omat epäilykseni.

Ihminen on siitä hassu eläin, että joskus me emme ota huomioon asioita, joita emme halua, ja sen sijaan ajattelemme vain sitä, mitä haluamme – tai tarvitsemme. Jos olemme vakuuttaneet itsellemme, että riski epäonnistua (vrt. "mustia aukkoja ei pitäisi suhteellisuusteorian mukaan LHC:ssä syntyä") on paljon pienempi kuin mahdollisuus onnistua, tungemme epäilykset sikseen ja ryhdymme toimiin.

Lisättäköön tähän vielä tiedemaailman paine, joka vaatii uusia tuloksia jatkuvalla syötöllä, ja asiaan sijoitettu valtava rahamäärä, joka roikkuu kuin kirves pään päällä. Siinä tilanteessa yksittäinen tutkija ei varmasti ole kovin altis taistelemaan miljardien dollarien takaamaa vakuuttuneisuutta vastaan omalla henkilökohtaisella kustannuksellaan. Ei omien pikku epäilystensä tähden.

Maailmanloppu ei tunnu todelliselta, mitä jos vain myöntäisimme sen. Sehän on täysin abstrakti idea. Ettäkö me voisimme hävitä – muualla kuin viihdyttävissä katastrofielokuvissa? Hölynpölyä! Naurettava ajatus, vakuuttavat Cerninkin tiedotteet. Tokihan tutkijat ovat tässä suhteessa realistisempia kuin me.

Mutta jos niin on, että "meitä viisaammat" ovat varovaisempia ja reagoivat riskeihin vastuullisemmin, miksi ilmastonmuutos pahenee edelleen, vaikka me kaikki tiedämme, mihin se johtaa? Miksi hallitukset eivät aseta tiukempia ympäristörajoitteita tai noudata niitä? Miksi sademetsiä edelleen hakataan, vaikka ne ovat "maailman keuhkot"? Miksi lääkärit tupakoivat, vaikka tietävät varmasti mitä se tekee elimistölle?

Miksi kukaan meistä tekee asioita, joiden tiedämme olevan mahdollisesti tuhoavia? Koska emme todellisuudessa usko siihen. Ei niin voi meille käydä.

Eihän?

sunnuntaina, heinäkuuta 06, 2008

Elävää runoutta Runopihassa - tänään!

Tänään on Tampereella tilaisuus nähdä ja kuulla Sirkka Turkkaa, Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjan voittajia ja muita ensiluokkaisia runoilijoita livenä Viitapiirin jokakesäisessä Runopihassa. Tapahtuma alkaa kello 18:00 Tallipihalla ja sinne on vapaa pääsy. Jollet tiedä, missä se sijaitsee, katso tästä kartta.

Halukkaat voivat käydä runotiskillä tilaamassa itselleen tai ystävälleen oman runon yhdellä eurolla ja/tai esittää illalla itse runoja Open Stagella.

Minä olen siellä, tule sinäkin!

sunnuntaina, toukokuuta 25, 2008

Habacuc ja kuoleva koira

Tiedättekö, ei ole aina viisasta uskoa ihan sellaisenaan kaikkea, josta vaahdotaan esimerkiksi kiertokirjeissä, jotka kiertävät sähköpostissa, Facebookin "seinillä" tai keskustelupalstoilla.

Nyt Suomeenkin ajautunut keskustelu taiteilija Guillermo Vargas'n (aka "Habacuc" tai "Habakkuk") näyttelystä, jossa "annettiin koiran nääntyä nälkään taidegalleriassa" kärsii samasta ongelmasta kuin niin moni muukin internetiä kiertävä kohu: kukaan ei ole oikeastaan vaivautunut ottamaan selvää siitä, pitääkö koko tarina ylipäätään paikkaansa ja jos siinä on totuutta, mikä osa on sitä ja mikä villiä huhua, väärinkäsityksiä tai urbaania legendaa.


Kiertokirje

Törmäsin samaan juttuun, kun se lähetettiin minulle Facebookissa, kuinkas muutenkaan. Saamani kiertokirje oli jotakuinkin tällainen:

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi. (Katso liitteen kuvat)

Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta? Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin. Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

(Lisäksi pari linkkiä nettivetoomuksiin, joista toinen oli ilmeisesti espanjankielinen[?] ja toinen erittäin huonoa englantia. En liitä niitä nyt tähän.)

Allekirjoitin sen kummemmin harkitsematta toisen internet-vetoomuksen, mikä nyt tuntuu hieman tyhmältä. Sitten tulin uteliaaksi ja tutkiskelin asiaa hiukan. Se ei tosiaan vaatinut mitään yli-inhimillisiä ponnistuksia, vain pikaisen googletuksen muutamalla jutussa käytetyllä fraasilla. (Kokeilkaa joskus – se on helppoa!)


Netistä löytyi aggressioita herättävä solmu

Faktat liittyen tähän juttuun ovat parhaimmillaankin epämääräisiä ja osittain täysin tuulesta temmattuja. Se ei kuitenkaan ole estänyt suomalaisia(kaan) tarjoutumasta erinäisillä keskustelupalstoilla parantamaan taiteilijan mainetta esim. kirveellä.

Mikä sitten on totta? No. Taiteilija Guillermo Vargas todellakin piti Galeria Codice:ssa Nicaraguassa näyttelyn, jossa tämän kirjeen kuvissa esiintynyt koira makaa. Sitä ei ole kiistetty. Koira oli kadulta löydetty kulkukoira, joka oli löydettäessä pitkällisen nälkiintyneisyyden tilassa ja erittäin huonossa kunnossa.

Sen sijaan se, mitä koiralle näyttelyssä tapahtui ja oliko koira näyttelyssä vain päivän vai useita päiviä, on vieläkin epäselvää. Ongelmana on myös se, että tapahtumista ei ole juurikaan saatavilla ensikäden tietoja edes englanniksi, saati suomeksi. Itse olen joutunut tyytymään epäsuoriin lähteisiin, esim. lehtiartikkeleihin. (Lähteet löytyvät lopusta.)


Mutta mitä tapahtui koiralle nimeltä Natividad?

Käsitys, että koira kuoli näyttelyssä nälkään ensimmäisen päivän jälkeen, on laajalle levinnyt – mm. juuri kiertokirjeissä. Näin väitti myös La Prensa -lehden toimittaja Marta Leonor González La Nacion -lehden artikkelissa lokakuussa 2007. [1] En yhtään epäile, etteikö niin huonossa kunnossa kadulta löydetty eläin olisi voinutkin kuolla (avustakin huolimatta) nälkään tai tauteihin. (Kannattaa muuten muistaa, että koirankokoista eläintä ei voi tappaa nälkään yhdessä päivässä.)

Gallerian johtaja Juanita Bermúdez [2] kertoi kuitenkin Observer-lehdessä 30.3.2008, että koiraa itse asiassa kohdeltiin galleriassa paremmin kuin kadulla: lukuun ottamatta näyttelyn kestoa (3 tuntia) koira sai vaeltaa vapaana hihnastaan ja koira ruokittiin säännöllisesti koiranruualla, jota taiteilija Vargas itse toi galleriaan. Bermúdez kertoi myös koiran karanneen takaisin kadulle ensimmäisen näyttelypäivän jälkeisenä yönä. [1] [3] [4] [6]

Asian tekee hankalaksi mm. se, että Vargas itse ei suostu ottamaan kantaa asiaan [3] [4] ja on antanut asiasta ristiriitaisia lausuntoja. [4] Hän haluaa nimenomaan herättää keskustelua asiasta, vaikka sitten oman maineensa hinnalla. Haastatteluiden perusteella hänen tarkoituksensa on ilmeisesti ollut herättää ihmiset huomaamaan, että he eivät piittaa pätkääkään kulkukoirista, ennen kuin joku roudaa sellaisen arvostettuun taidegalleriaan. [3] [6] Kadulla ne saavat kaikki kuolla ilman, että yksikään ohikulkija älähtää.

Guillermo Vargas kertoi [1] [3], mielestäni hyvinkin valaisevasti, että koko näyttelyn aikana yksikään gallerian vieras ei soittanut poliisia, pyrkinyt ruokkimaan koiraa tai edes päästämään sitä irti, vaikka tätä ei oltu millään tavalla estetty. Tätä syyllisyyttäkö me sitten kompensoimme vaahtoamalla asiasta netissä?

(Olen pahoillani, mutta olen kyllä samaa mieltä hänen kanssaan. Nicaraguan ja aika monen muunkin maan kadut ovat täynnä tällaisia koiria ja kissoja, joita yksikään näyttelystä vaahtoaja ei nähdäkseni ole tarjoutunut auttamaan – sehän vaatisi muutakin kuin nettivetoomuksen allekirjoittamista. Jopa Suomessa elää luonnossa paljon heitteille jätettyjä kissoja ja koiria, joihin aika harva viitsii aikaansa tai edes rahaansa uhrata. Sori vain, jos kuulostan julmalta, mutta on todella helppoa naputella nimensä nettiin, ja kuvitella, että sillä on yhtään mitään vaikutusta eläintensuojeluun missään päin maailmaa. Ei sillä ole. Tällä suomin itseänikin: olinhan juuri niin tyhmä itsekin, vaikken edes uskonut, että sillä olisi mitään vaikutusta.)


Mitä biennaalia tässä nyt pitäisi vastustaa?

Mitä tulee väitteeseen "arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin" – se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Ensinnäkin, on sangen epäselvää, mihin näyttelyyn väitteessä viitataan. Oikein kukaan ei tunnu tietävän, onko Vargasia ylipäänsä kutsuttu jonnekin ja jos, niin minne. Tapahtumaa on tarinan eri versioissa kutsuttu eri nimillä, kuten esim. "Bienal Centroamericana Honduras 2008". [1] Näyttelyä eivät ole tunnistaneet tuolla nimellä edes latinalaisamerikkalaista taidemaailmaa tuntevat intendentit. [2]

Lopulta päädyttiin tulokseen, että sillä ehkä tarkoitettiin La Bienal de Artes Visuales de Honduras 2008 -näyttelyä. [1] [2] Kuitenkin, tapahtuman sivuilla kerrotaan [1] [2], että näyttely on avoinna vain Hondurasin taiteilijoille, eli Costa Ricassa asuva Vargas ei tähän näyttelyyn voisi osallistua. Joidenkin arveluiden [1] mukaan tapahtuma olisi VI Bienal de Artes Visuales del Istmo Centroamericano (paikkana joidenkin lähteiden mukaan El Salvador, toisten mukaan Tegucigalpa, Honduras). Tähän näyttelyyn Vargas on osallistunut vuonna 2006 [2], joskaan minkäänlaisia eläimiä ei näyttelyihin ilmeisesti liittynyt. Näyttely järjestetään kahden vuoden välein, mutta tämänvuotisen näyttelyn tapahtumapaikasta tai -ajastakaan ei vielä ole julkaistu tietoja (englanniksi), saati siitä, keitä sinne osallistuu.

Toisekseen, löytämieni tietojen mukaan taiteilijaa ei ole kutsuttu toistamaan kyseistä näyttelyä, vaan esittämään uusi näyttely [5] – mitä hän aikoo esittää, siitä taiteilijalla itselläänkään ei ole vielä käsitystä. [4] Koiria tai muita eläimiä näyttelyyn ei kuitenkaan ilmeisesti liity. [5] [6] [7]


Kaiken tämän kohun perusteella oikeastaan ainoastaan yksi asia on varma: Vargas onnistui tavoitteessaan herättää huomiota jopa suuremmassa mittakaavassa kuin odotti. Mutta niin kuin yleensä netissä näy, väittelijöiden huomio kiinnittyi johonkin ihan muualle kuin varsinaisesti oli tarkoitus.


Lähteet:

1. Daily Campello Art News: It started with a dog (22.4.2008)
2. ArtNet News: Contretemps Over "Starving Dog Art" (17.4.2008)
3. Guardian.co.uk: Outrage at 'starvation' of a stray dog for art (30.3.2008)
4. About.com: Starving Dog as Art - Analysis
5. Snopes.com: Starving Dog Art
6. The Humane Society of the United States: Starving Dog as "Art" (23.4.2008)
7.
WSPA International: No excuses for cruelty


Espanjaksi(?) voi etsiä lisää faktoja:

L
a Bienal de Artes Visuales de Honduras 2008 -tapahtuman sivut Bavh08.com: Noticias
La Nacion: Artista tico envuelto en polémica por muerte de perro en obra

keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008

Kansalaissurinalisti-lehdestä päivää

Moikka! Ajattelin vain kertoa, että Pirkanmaan kirjoituskilpailun 2008 voittajat on julkistettu - kuvan kera - Teonsanan blogissa.

Mielenkiintoista sinänsä, että tätä kirjoittaessani asiasta tiedottamaan ei ole vielä ehtinyt kisan järjestänyt Tampereen kaupunginkirjasto (tiedote julkaistaan joskus keskiviikon aikana), Aamulehti, Helsingin Sanomat, eikä tietojeni mukaan mikään muukaan instanssi (ainakaan internetissä).

Tämä on nyt kuulkaa ihmiset sitä kansalaisjournalismia. Jos siis haluat pysyä mukana viimeisimmissä kirjallisuusuutisissa, kannattaisi varmaan tilata upouudelta, lievähkösti takkuilevalta Blogilistalta Teonsanan blogiuutiset. ;)

Ei mul muuta. Tästä tähän, kansalaissurinalistinne kuittaa.

lauantaina, huhtikuuta 19, 2008

Kirjallisuuskalenteri

Tässäpä olisi kaikille kirjallisista asioista kiinnostuneille kirjallisuuskalenteri. Sisältää voimassa olevia kirjoituskilpailuja, kirjallisuustapahtumia, kirjallisia päiviä, esiintymisiä jne. ympäri Suomen.

Lisää jos tulee mieleen, voipi lähettää minulle sähköpostiin kaikkine asiaankuuluvine linkkeineen. Jos teillä on jo Googlen kalenteri, voitte laittaa tämän näkymään omassa kalenterissanne ja kopioida tapahtumia itsellenne. Kirjoitatte vain hakukenttään kirjallisuuskalenteri ja klikkaatte nappia "hae julkisista kalentereista". Olkaa hyvät.



Löytyy myös suorasta osoitteesta. Jos teillä on ongelmia kalenterin kanssa, ilmoitelkaa minulle.

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Tiiliskivi-klubi 15.2.

[Edit 8.2. Lisäsin parit linkit.]

Tulkaa tänne. Minä ainakin olen siellä. :)

Tiedote 31.1.2008

Tiiliskivi-klubi ottaa varaslähdön kirjamessuviikonloppuun

Tiiliskivi-klubi kerää perjantaina 15.2., Henki & Elämä -kirjamessujen aattona, kulttuuriravintola Telakalle runoilijoita, kirjailijoita sekä kirjallisuuden ystäviä. Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry., kirjoittajayhdistys Viitapiiri ry. ja sanataideyhdistys Yöstäjä ry. haluavat yhdessä järjestämällään tapahtumalla elävöittää tamperelaista kirjallisuustalvea entisestään.

Rennossa ja eloisassa tapahtumassa esiintyy kolme runoilijaa: Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla neljästi palkittu Markku Toivonen, niin ikään tamperelainen Katariina Vuorinen sekä turkulaistunut, vastikään Nuori Manner -palkittu Vilja-Tuulia Huotarinen. Illan aikana oman panoksensa antavat myös tunnelman sähköistävä runoimprovisaatioryhmä Muuntaja sekä vastikään antologian Hellyyden kiertotie julkaissut runoryhmä Ihoteollisuus. Oman värinsä iltaan tuo tällä kertaa soolona esiintyvä Tuomas "Moppi" Toiviainen, joka ei ole jättänyt juuri ketään kylmäksi samaan aikaan provosoivalla että herkällä levyllään Homorakkautta.

Illan jännittävin hetki on tietenkin Teema ry:n vuotuisen Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinnon jako. Seitsemättä kertaa jaettava suuri tiiliskivi on peräisin Finlaysonin seinästä ja symboloi kirjallisuuden jykevää sanomaa. Tiiliskivi-raati valitsee vuoden kirjasadosta finalisteiksi omintakeisia ja raikkaita teoksia. Vuoden 2006 Tiiliskivi-palkinnon sai Riikka Pelo romaanillaan Taivaankantaja. Tämän vuoden Tiiliskivi-finalistit ovat Essi Henriksson (Ilmestys), Päivi Honkapää (Viides tuuli), Juhani Laulajainen (Erämaan kautta tullut yksinäinen susi), Antti Nylén (Vihan ja katkeruuden esseet) sekä Miia Toivio (Loistaen olet). Heistä Antti Nylén, Päivi Honkapää, Juhani Laulajainen sekä Miia Toivio esiintyvät myös klubilla.

Vapaa pääsy, käsiohjelma 2 euroa. Tervetuloa henkimään elävää kirjallisuutta!

Lisätietoja:
Hanna Laitinen hanna.m.laitinen@uta.fi (Tiiliskivi-raati)
Tytti Rantanen tytti.p.rantanen@uta.fi (Tiiliskivi-klubi)
www.tiiliskivi.info

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Pirkanmaan taidetoimikunta palkitsi Viita-akatemian

Niina Hakalahti vinkkasi meille sunnuntaina, että kannattaa käväistä Pirkanmaan taidetoimikunnan sivuilla maanantaina, vaikka ei kertonutkaan mistä on kysymys. Tällaista sieltä sitten löytyi. :)

Kopioin tähän kyseisen tiedotteen suoraan, koska taidetoimikunnan sivuilla se on vain dokumenttina, joka täytyy ladata ensin koneelle:


Pirkanmaan taidetoimikunta on myöntänyt

KULTTUURITYÖN KUNNIAMAININNAN
Viita-akatemialle

kohta kaksi vuosikymmentä jatkuneesta määrätietoisesta ja tavoitteellisesta työstä kirjallisen kulttuurin alueella.

Taidetoimikunta pitää oikeana tulkintaa, että Pirkanmaan vahva asema kirjoittavien ihmisten maakuntana on viime vuosikymmeninä monilta osin perustunut sille työlle, jonka laaja kirjallisuudesta kiinnostunut ja kirjoittajakoulutuksen merkityksestä vakuuttunut yhteistyöorganisaatio käynnisti vuonna 1989 perustamalla Tampereelle Viita-akatemian. Tuosta kauaskantoisesta päätöksestä seuranneen työn tuloksia ovat sen jälkeen voineet seurata myös muut kirjallisuuden ystävät suurella tyytyväisyydellä ja kunnioituksella. Viita-akatemia on tänä aikana kehittynyt monipuoliseksi luovan kirjoittamisen koulutusohjelmaksi, joka sisältää kolmivuotisen kirjoittajakoulun, avoimet kirjoittajaryhmät aikuisille sekä lasten ja nuorten sanataidekoulun.

Viita-akatemian kirjoittajakoulun vaikutus on ollut nähtävissä monien julkaisseiden kirjailijoidemme taustalla. Vierailevina opettajina ovat toimineet myös kirjailijat, joista osa on itsekin saman koulun kasvatteja. Paljon kertoo sekä hakijakunnan että kouluttajien vakavasta suhtautumisesta kirjoittamiseen se, että vain neljännes pyrkijöistä pääsee tekstinäytteen perusteella mukaan tähän tavoitteelliseen koulutukseen.

Viita-akatemia ei ole kuitenkaan ainoastaan ammattikirjailijakoulu, vaan se kannustaa ja ohjaa tuottamaan hyvin erilaisia tekstejä pitäen yllä kaikille avoimia kirjoittajaryhmiä, joissa annetaan opetusta sekä kirjallisten teosten julkaisemiseen pyrkiville että erilaisia kirjallisuuden muotoja ja lajeja vain harrastaville. Jotta kirjoittaminen ja yleisemminkin sanankäyttötaito pysyvästi säilyvät kulttuurissamme keskeisessä asemassa, Viita-akatemia on ottanut huolekseen myös kaikkein tärkeimmän ikäryhmän ja antaa lasten ja nuorten sanataiteen perusopetusta kolmelle ikäryhmälle. Myös akatemian sanataideopetus on luonnollisesti suunnitelmallista, tasolta toiselle etenevää ja sisällöltään kattavaa.

Pirkanmaan taidetoimikunta kiittää niitä taustavaikuttajia, joiden päätöksestä Viita-akatemia on syntynyt. Taidetoimikunnan antaman kunniamaininnan myötä kiitokset ohjautuvat myös kaikille sen tähänastisille kirjallisuuden ja sanataiteen opettajille, joiden ansiota on se, että akatemia on edelleen voimissaan.

Tampereella 17.12.2007
Pirkanmaan taidetoimikunta

Pertti Timonen
puheenjohtaja

Armas Ketonen
pääsihteeri

Kunniamaininta sisältää kunniakirjan ja Labyrintti-lasiveistoksen.


Ammulehtihän ei tietenkään tällaista sivuseikkaa tullut maininneeksi palkinnoista kertovassa jutussaan.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Täällä tänään

Sunnuntai-iltana Tampereella:

Ystävä on lähdössä Scrabble-pelailuksi muuntuneista kirjoitustreeneistä kotiin.
Samaan aikaan kaupungin toisella laidalla...
poliisit piirittävät taloa.
Parvekkeella piileskelee kauhuissaan teini-ikäinen poika. Hän heittää poliiseille kotiavaimensa.
Sisäpuolella perheriidan päätteeksi pojan isä ampuu vaimonsa.

En osaa sanoa tähän mitään. Tällaisia perheuutisia tuntuu tulevan jo melkein yhtä paljon kuin vihki- tai vauvauutisia. Aika pahoinvoiva fiilis.

Miten kukaan voi -- ei jumalauta.

Pitäisikö ihmisille ryhtyä jakamaan häälahjoina luotiliivejä? Minusta alkaa vähän tuntua, että taidan mieluummin kyllä pysyä sinkkuna.


PS: Vihkivalasta pitäisi määrätä jollakin lakimuutoksella muutettavaksi "kunnes kuolema teidät erottaa" muotoon "kunnes avioero teidät erottaa". Alkaa olla jo kansanterveydellinen riski, että se otetaan noin helvetin kirjaimellisesti.

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007

Päivän uutinen

STT:ltä mojova uutistujaus: Saksa vie minkeiltä lebensraumia.

Jotenkin sitä välillä ihmettelee, että uutisia pidetään jotenkin niin kauhean vakavana asiana. Loistavaa kieli-iloittelua uutisissa - tällaista lisää!

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Luettavaa tarjolla!

Todennäköisesti monikaan teistä ei tiedä/muista/ole huomannut, että pyörin myös harrastussivusto Aukea.netissä kirjoittajapuolella, ja ylläpidän siellä jo viidettä vuotta Kirjallisuuden kuukausiteema -nimistä sarjaa, jossa kirjoitetaan noin kuukausittain jostakin ennalta määritellystä aiheesta. Nämä työt ilmestyvät sitten yhteisessä kokoelmassa, jossa lukijat voivat arvioida, kuinka erilaisilla tavoilla samaa aihetta voivat eri kirjoittajat käsitellä.

Kuukausiteema oli pitkään katkolla, koska Aukea.net kaatui jokin aika sitten niin pahasti, että koko sivusto oli rakennettava uudestaan. Nyt kun Aukea on taas päässyt kunnolla vauhtiin, kuukausiteematkin ovat palanneet entistä ehompina.

Tänään on julkaistu uuden Aukean ensimmäinen kirjallisuuspuolen kuukausiteemakokoelma, ja kirjoitusten aiheena on tällä kertaa Kuuhulluus. Kokoelmassa on 11 mielenkiintoista työtä eri tekijöiltä, joten jos aihe tuntuu kiinnostavalta, tervetuloa lukemaan!

Töiden kommentointi uudella Aukealla on rajoitettu rekisteröityjen käyttäjien oikeudeksi, mutta jos haluat, voit kommentoida (asiallisesti) kokoelmaa ja teemoja yleensäkin tämän kirjoituksen kommenttilaatikkoon. Sen verran rajoitan, että tekijöiden nimiä ei saa kommenttilaatikossa mainita, koska kaikki aukealaiset eivät halua nimiensä indeksoituvan Googleen ja muihin vastaaviin.

Otan myös mielelläni vastaan ideoita tulevien teemakokoelmien aiheiksi, jos haluatte sellaisia ehdottaa. Ja jos osallistuminen sattuisi kiinnostamaan, ei tarvitse muuta kuin rekisteröityä Aukealle - teemailuun saavat vapaasti osallistua ihan kaikki Aukea.netin jäsenet.

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

maanantaina, toukokuuta 07, 2007

Epäterveellinen muistutus

On melko ankeaa huomata, että jotakuinkin kaikesta tässä maailmassa on tullut epäterveellistä.

Tutkimukset paljastavat, että jo teinityttöjen elimistöt ovat täynnä kemikaalijäämiä mm. ”hoitotuotteista”, joita päivittäin sivelemme ihoillemme. Muovituotteet sisältävät elimistöön liukenevia ftalaatteja, maalit ja lakat lyijyä, kromia ja ties mitä vielä. Ruuassa ja tavaroissa joita ostamme saattaa olla miltei mitä tahansa. Ilma on täynnä erinäisiä pienhiukkasia, merenpohja kupruilee sinne dumpatuista jätteistä. Suomalainen ”puhdas luonto” ja pohjavedet myrkyttyvät lepsujen ympäristösäädösten takia, jotka sallivat myrkyllisen jätemaan kuormaamisen tavalliselle kaatopaikalle, ”jos käsittely ei kuitenkaan ole taloudellisesti mahdollista” – ja koskapa se sitä olisi, jos yritykseltä kysytään?

Nyt on sitten todettu alkoholijuomienkin myrkyllisyysasteen olevan samaa luokkaa kuin asbestin. Sanokaa hyvästit juhlamaljoille ja saunakaljoille, ystävät hyvät. Unohtakaa se tutkimus, missä suositeltiin punaviinilasillista päivässä – nyt viinin sijasta voisi kaiketi yhtä hyvin nauttia arsenikkia. Näin tieto lisää tuskaa.

Kertokaa minulle, mikä maailmassa on enää terveellistä – tai hei, edes myrkytöntä? Ennen niin terveellisenä pidetty kala on täynnä raskasmetalleja. Liha – hullun lehmän tautia. Kana – lintuinfluenssaa ja tietty ympäristömyrkkyjä. Kasvikset? Hah, ympäristömyrkkyjä niissäkin!

Teinpä mitä hyvänsä, olen pian täynnä myrkkyjä. Ei tarvitse kuin hengittää. Näinä aikoina kaikessa kulminoituu vanha sanonta: ihminen on ihmiselle susi. Itselleenkin. Me lienemme tehneet tästä maapallosta arvoisemme paikan?

Alkoholijutussa haastateltu sosiaali- ja terveysministeriön hallitussihteeri Ismo Tuominen heittää yhtenä mahdollisuutena sen, että alkoholijuomat kielletään koko EU:ssa, mutta ei usko että siihen tullaan. Lisätään vain varoituksia juomapulloihin, niinhän. Sillähän meidät on ennenkin pelastettu.

Mutta hei: miksipä ei kiellettäisi alkoholia? Vanha kunnon kieltolaki koko EU:n alueelle. Minua kiinnostaisi aika tavalla tietää, millaiset vaikutukset länsimaiseen yhteiskuntaan sillä olisi. Ihan tosi.

Ajatelkaa yhteiskuntaa jossa ei enää juhlita ottamalla samppanjaa – vaan ehkä vettä (ellei sekin ole jo liian myrkyllistä). Ajatelkaa häitä, kotibileitä, syntymäpäiviä. Ajatelkaa lauantai-iltoja. Hei, ehkä meidän suomalaistenkin pitää kohtapuoliin opetella pariutumaan ilman vanhaa kunnon humalaa. Jos suomalaiset eivät kuole sukupuuttoon siitä hyvästä, se voisi olla ihan hyväkin asia. Miksei?

Miettikää vaikka baareja. Ei siinä mitään, että niissä ei kohta enää tupakoida. Kohta niissä ei enää edes juoda.

Jotenkin minusta tuntuu, että seuraavan kerran lähikaupassa katselen siideri- ja olutrivistöjä ihan eri silmin. En ehkä koskaan enää voi pitää viinilasia kädessäni ajattelematta samalla asbestia. Kiitos vaan.

En enää oikeastaan ihmettele yhtään, että maailmassa on niin paljon vainoharhaisia ihmisiä, jotka kyyristelevät komeroissaan foliohattu päässä. Osa minusta ihmettelee, miten emme jo kaikki ole sellaisia.

Pahoittelen jos kuulostan jotenkin kyyniseltä. Ehkä ei vain pitäisi enää lukea uutisia. Mitenkäs se sanonta menikään – Ignorance is bliss?

sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007

Hajamielinen lukija sai tänään pitkän nenän

Muistin tänään aprillipäivän noin kolme sekuntia sen jälkeen kun aloin lukea Aamulehden tupakkakoppijuttua lehden Asiat-liitteessä. Sen jälkeen olen hilpeästi bongaillut erinäisiä aprillipiloja uutisista ympäri internetiä. Mukava sunnuntainviettotapa.

Nekin joita en älynnyt itse käydä lukemassa paljastettiin harmillisesti jo tänään Hesarin ja Iltalehden jutuissa. Parhaita mielestäni olivat tuon tupakkajutun lisäksi IRC-Gallerian myyminen Ruotsiin, SAS:n lentokoneiden matkustamoiden täyttäminen heliumilla (ruotsiksi) ja Olkiluodon kelluva ydinvoimala.

Missään en ole vielä nähnyt mikä mahtoi olla Hesarin aprillipila – eivät kai he sentään niin huumorintajuttomia ole? Yhtäkaikki, jos sellainen nettilehdestä löytyi, se ei tainnut olla riittävän uskomaton tarttuakseen haaviini. Mielestäni liian uskottavat aprillipilat ovat vähän hölmöjä – missä huumori, jollei lukija lankea retkuun oikein kunnolla? Saatan epäillä muutamaakin tarinaa, mutta aika vaisuja piloja ne joka tapauksessa olisivat. Aamulehden jutussa sentään vetäistään höplästä oikein olan takaa: niin että ainakin tupakoivat lukijat alkavat jo kunnolla raivostua, kunnes viimeistään asiantuntijat Usko Itko ja Tror Aldrig alkavat raottaa hupailun verhoja.

Myös Nightwish "julkaisi" tänään uuden albumin kansikuvan, ja Britney Spearskin kuulemma saapuu Suomen Idolsien vierailevaksi juontajaksi. Lisäksi F-Secure kertoi tänään uudesta kauheasta viruksesta.

Lisäyksiä:
Microsoft on ostanut Firefoxin ja lupaa mitä huimimpia parannuksia. ...like seriously. Uusina ominaisuuksina mm. mahdollisuus lukea ja tilata RSS:ää (Real Simple Sex).

Tietoviikko kertoo, että Suomi joutuu olemaan ilman televisiolähetyksiä syyskuussa. Katkon ajaksi kansalaisten viihteennälkää järjestetään tyydyttämään mm. kiertäviä vitsinkertojia, humoristeja ja hauskalla tavalla kaatuilevia esiintyjiä.

Kaikkia aprillipiloja ei liene vielä bongattu: huippuvinkeä uutinen löytyi esim. Taloussanomien sivuilta: luottokortti, johon on liitetty kasvihuonekaasuja vähentävä ohjelma ja jota ei ole tehty muovista vaan maissista.

Klassisimpia aprillipiloja on listattu BBC:n sivuilla (englanniksi): mukana mm. ikisuosikki sveitsiläisten spagettipuiden uuden sadon riskeistä kertova juttu. Suomeksi aprillipilojen parhaista kerrotaan myös Ylen jutussa.

Aprillipiloista jutellaan myös Ilta-Sanomien keskustelussa.

Itse odottelin saavani haaviini joitain todella uskomattomia vedätyksiä, mutta Taloussanomia, SAS:ia, Aamulehteä ja IRC-Galleriaa lukuun ottamatta kunnon naurut jäivät saamatta. Täten kerronkin tässä muutaman vinkin, joita olisi voitu käyttää uutisankkoina.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) siirtyy vihreiden puolueeseen henkilökohtaisiin syihin vedoten
”Yhteiset näkemykset Merikukan kanssa nyt tärkeitä”, kertoo rakastunut Matti.

Uudesta pika-kotikaljauutteesta ennustetaan vapun hittituotetta
Ensimmäistä kertaa uutteella voidaan valmistaa kotonakin 4,7% olutta – vain parissa minuutissa! Näytepusseja 5 litran erään jaetaan tänään ilmaiseksi Alkoissa, mutta vain täysi-ikäisille.

Geenitutkijat julkistavat uusia mahdollisuuksia:
Todennäköisesti ensi vuonna jo saatavana geeniteknologian avulla valmiiksi maustettua lihaa.

----------------

Mikä oli sinun suosikkipilasi tänään? Onko sinulla hauskoja aprilli-ideoita? Kerro ideasi tuleviksi aprillipiloiksi kommenttilaatikossa!

Lisäys 2.4.2007
Hyvänen aika, kommenttilaatikko oli jostakin syystä hävinnyt tästä jutusta! Tahaton moka, anteeksi vain lukijoille. :) Nyt laitoin kommentit takaisin, toivottavasti nyt toimii. Jos teille sattui hauskoja aprillijuttuja eilen, kertokaa ihmeessä!

 
Clicky Web Analytics