Näytetään tekstit, joissa on tunniste vita luna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vita luna. Näytä kaikki tekstit

torstaina, syyskuuta 09, 2010

Salainen tie

Viime aikoina olen ajatellut paljon salaisia teitä ja käytäviä. P.I.J. julisti blogissaan kilpailun ja kysyi, millaisen salakäytävän haluaisin löytää. Aloin ajatella salaisia teitä. Ne ovat minulle sama asia: kaksi erimuotoista reittiä samaan paikkaan. Tajusin, että juuri sitä olen etsinyt – ja etsin vastakin. Ehkä sitä ei voi koskaan löytää. En saanut mietinnöistäni palkinnoksi kirjaa, mutta tässä kuitenkin tarina. Tarina on totta, jos ylipäänsä mikään on. Ehkä.

Kun kuljen koiran kanssa yöllä tuttua tietäni peltojen keskellä, näen yhtäkkiä jotakin, jota en ole ennen huomannut: tien, kaukana pellon toisella puolen, metsässä. En olisi muuten huomannut sitä, mutta se on valaistu, niin kuin yleiset tiet ovat. Ongelmana on vain se, että siellä ei ole mitään. Mitään risteystä ei ole, josta tie kääntyisi siihen suuntaan, metsien keskelle. Olen kulkenut näitä teitä ristiin rastiin joka päivä kuukausien ajan. Mitään sellaista tietä ei löydy kartasta; kartassa siinä on vain suuri yhtenäinen metsäalue. Ja kuitenkin, minä näen siellä taloja, ne häämöttävät puiden välissä. Öisin, kun on sumua, siellä haukkuu koira, kuin hätäänsä, ja yhtäkkiä jokin puhkeaa ulvomaan. Ääni kohoaa kunnes kuulostaa miltei inhimilliseltä – ja loppuu. Pimeässä metsässä on valoja, talojen tai jonkin muun.

Olen etsinyt järveä, joka näkyy kartassa, mutta jota ei ole. Siinä, missä kartassa on järvi, on vain peltoa ja metsää. Olen luullut, että järvet eivät yleensä häviä; ne eivät ole kovin hyviä piiloutumaan.

Näillä seuduin se on lähempänä kuin muualla. Outous. Kaikki tämä metsä ympärillä tuntuu kuiskivan ajatuksia, uteliaisuutta siitä, mitä saattaisi löytää, jos poikkeaisi hiukan polulta. Ja joka yö koira luulee jonkin seuraavan meitä.

Lähistöllä metsän reunassa on unohtunut talo, josta asukas puuttuu. Talo kutsuu minua kylään aina kun ohitan sen: rikkonaisessa ikkunassa liehuu punainen verho, ovi on raollaan. Kuisti on parempina aikoina ollut ihana: sieltä voi katsella suoraan metsään. Nyt maalit rapisevat seinistä, ikkunat ovat rikki ja taloa käyttää ilmeisesti nuorisoporukka tai ryyppyremmi. Kerran uskaltauduin kurkistamaan sisälle; ketään ei tuntunut olevan lähistöllä. Oli kuin asukas olisi vain lähtenyt käymään jossakin, jättänyt palaamatta. Eteisen naulakossa roikkui vaatteita, kumisaappaat seisoivat hattuhyllyn alla. Vintille vievässä portaikossa roikkui seinillä pusseja ja tavaroita. Keittiössä astiakaappi oli täynnä astioita, aterimet sievästi laatikoissaan. Huonekaluja ei ollut kovin paljon, mutta näytti siltä kuin niitä ei olisi ollutkaan juuri enempää. Taloon tunkeutuneet vieraat olivat sotkeneet, eivät välittäneet siitä, että talo oli koti. Lasinsirpaleita, roskaa, jätöksiä. Silti kaiken alla ihmeellinen koskemattomuus: henkarissa roikkuva mekko, kattilat alakaapissa pinottuina sisäkkäin. Paperinen vaatepussi lojui sohvalla kuin odottaen noutamista.

Mitä kauemmin asukkaan lähdöstä on, sitä enemmän vieraat ovat sotkeneet: viime kerralla näin, että joku oli heitellyt sekalaista tavaraa ulos puutarhaan, repinyt lintulaudankin alas. Mekko oli heitetty kuistille ja tallottu likaiseksi. Sydäntäni kivisti, kun nostin mekon kuistin penkille ja lähdin, uskaltamatta katsoa enää sisään.

Yhtäkkiä huomaan, että minä haluan sen talon. Haluan istua kuistilla ja katsoa metsään. Haluan säilyttää edellisen asukkaan muiston, ja istua sen kanssa keittiössä, vaiti. Haluan tietää, kuka hän oli, mitä hänelle tapahtui. Onko hän vanhainkodissa vai hautuumaalla? Kadonnut metsään – tai salaiselle tielle? Sille, jonka minä olen aina halunnut löytää.

Teoriani mukaan salainen tie näyttää risteyksessä miltä tahansa tieltä – yhdeltä niistä sadoista teistä, jotka kääntyvät jonnekin, minne en ole nyt menossa. Kuljen suoraan, ei minulla ole aikaa suhata pitkin poikin pelkkää uteliaisuuttani. Aika on rahaa ja bensa kallista. Olen ohittanut sen kymmeniä kertoja, enkä koskaan ajattele sitä – miksipä ajattelisinkaan. Mikä lie pikkutie. Risteyksessä saattaa olla tienviitta, mutta en koskaan huomaa katsoa sitä tai se on jotenkin epämääräinen; vaikka juuri katsoin, en enää muista mitä siinä luki. Ehkä siinä on vain numero. Niitä teitä on täällä paljon, eikä niitä löydy kartoista.

Oletamme, että ne vievät jonkin talon luo, järven rantaan, jotakin sellaista.

Tämä tie vie sinne, missä mysteerit asuvat. Siellä ovat parittomat sukat, järjettömiin kadonneet ihmiset ja lemmikit, pudonneet avaimet. Siellä saan tietää, kuka asui autiossa talossa ja miksi hän lähti eikä koskaan palannut. Minne hän meni? Kuka tästä kaikesta on vastuussa? Saan kuulla, mitä kaikki todella ajattelevat, ja mitä minusta olisi voinut tulla, jos – ja miksi ihmiset ovat hirviöitä toisilleen? Kuka on se tyyppi, joka kylvää tienvierille parittomia kenkiä ja vanhoja sohvia? Kenen salaisuuksia on piilotettu mummolan vintille? Mitä eläimet sanovat, kun ne puhuvat meille? Olenko tarpeeksi hyvä? Miksi onnettomuuksia tapahtuu ja kuka sen aloitti?

Siellä on vastaus, millaista on pilvimassaan yhtäkkiä auenneen aukon toisella puolen, ja mitä on unissani asumani talon kaikissa loputtomissa huoneissa. Aika ei lopu kesken, saan vihdoinkin niin kauan kuin tarvitsen. Mutta kaikella tiedolla on hintansa. Minusta tulee yksi kadonneista, en pääse takaisin kertomaan.

(Jos epäilet astuneesi sille tielle, käänny äkkiä takaisin, jos vielä haluat palata; kun olet ohittanut mutkan ja näet toiselle puolen, on myöhäistä.)

Siellä on metsän keskellä oleva kylä, jonka näen öisin peltojen yli, mutta jonne en pääse. Ehkä hekin katselevat tänne pimeässä ja miettivät, onko täällä jotenkin paremmin. Ovatko meidän talomme ja kuistimme heille salaperäisiä? Päällepäin kaikki näyttää varsin tavanomaiselta, mutta tarkemmin tutkiessa paljastuu, että kaikki on jollakin hienoisella tavalla täysin erilaista: kuin kanava, joka on viritetty hieman eri taajuudelle. Välillä viereiseltä kanavalta kuuluu räsähdyksiä, puheenpätkiä, mutta kunnolla voi kuunnella vain yhtä: siihen on sopeuduttava. Kylän vieressä on toinen kylä, maailman kyljessä toinen maailma – eikä ole tietä ylittää etäisyyttä, kulkea yhdestä toiseen. Vain linnut voivat tehdä sen – mutta me emme puhu niiden kieltä.

lauantaina, huhtikuuta 04, 2009

Nyt turvat kiinni siellä pohjan perukoilla

Olen aina suhtautunut YK:n ihmisoikeusneuvoston sanaan vähän niin kuin yhdysvaltalaiset Constitutioniinsa tai, sanotaan nyt vaikka uskonnolliset fundamentalistit pyhiin kirjoihinsa. Mahdollisesti olen hyväuskoinen hölmö, mutta olen silti kuvitellut, että tässä maailmassa on vielä jotakin sellaista, johon tällainen agnostikkokin voi vilpittömästi uskoa – jotakin, joka ei sorra ketään vaan päin vastoin puolustaa kaikkien ihmisten oikeuksia väriin, uskontoon (tai uskonnottomuuteen), sukupuoleen, ikään jne. katsomatta.

Luettuani tämän uutisen voitte siis ehkä kuvitella, että fiilis oli vähän sama kuin jollakulla, jota luotettu läheinen on juuri tempaissut turpaan. Ensiksi pidin sitä jonain aprillipilana tyyliin Italian spagettipuut, mutta luettuani Reutersin uutisen U.N. body adopts resolution on religious defamation (suom.*: YK:n ihmisoikeusneuvosto hyväksyi päätöslauselman uskontojen halventamisesta – julk. 26.3.) oli pakko uskoa, että en näe harhoja.

Ihmisoikeusneuvosto on todellakin äänestänyt uskontojen "halventamisen" (jollaiseksi helposti voidaan mieltää myös uskontokritiikki) ihmisoikeusrikokseksi ja kehottaa kaikkia YK-maita lainsäädännössään kieltämään sen. Pakistanin ja muslimimaiden lobbaamassa päätöksessä mainittiin oikein erikseen islam, sikäli mikäli se ketään kiinnostaa.


Julkisia kannanottoja

Pikainen tiivistelmä neuvostossa äänestäneistä, lainaus Piraattiliitto-sivulta (btw kaverit, olisitteko voineet keksiä sivustollenne vielä nörtimmän tittelin, jotta kukaan ei vahingossakaan ottaisi teitä vakavasti?):

"13 maata ihmisoikeusneuvostossa istuvasta 47:stä maasta pidättäytyi äänestämästä. Päätöksen puolesta äänestivät muslimimaiden rinnalla Valko-Venäjä ja Venezuela; sitä puolestaan vastustivat Kanada, kaikki EU-maat, Sveitsi, Ukraina ja Chile. "

Lainaus Reutersin uutisesta:
"It is individuals who have rights, not religions," Ottawa's representative told the body. "Canada believes that to extend (the notion of) defamation beyond its proper scope would jeopardize the fundamental right to freedom of expression, which includes freedom of expression on religious subjects."
Suomeksi*:
"Yksilöillä on oikeuksia, ei uskonnoilla," Ottawan edustaja kertoi ryhmälle. "Kanada uskoo, että herjaamisen (käsitteen) laajentaminen yli sen tavanomaisen laajuuden vaarantaisi perusoikeuden ilmaisunvapauteen, joka sisältää myös ilmaisunvapauden uskonnollisissa aiheissa."
Toinen lainaus Reutersilta:
Earlier this week, 180 secular, religious and media groups from around the world urged diplomats to reject the resolution which they said "may be used in certain countries to silence and intimidate human rights activists, religious dissenters and other independent voices" and ultimately restrict freedoms.
Eli*:
Aiemmin tällä viikolla 180 maallista, uskonnollista ja mediaryhmää ympäri maailman kehottivat diplomaatteja hylkäämään päätöksen, josta he sanoivat, että sitä "voidaan käyttää tietyissä maissa hiljentämään ja uhkaamaan ihmisoikeusaktivisteja, eriuskoisia ja muita riippumattomia ääniä" ja lopulta rajoittamaan vapauksia.
(*Suomennukset minun pikaisesti väsäämiäni, pahoittelen mahdollista laaduttomuutta.)


Suomi, sananvapauden puolustaja

Suomessahan asia on saavuttanut valtavan mediahuomion: siitä on tähän mennessä uutisoinut mm. Suomen Kuvalehti valtavalla 8 rivin tiivistelmällään, uskonnollinen Kotimaa ja... niin, siinä se sitten olikin.

Viime päivinä olen oikein urakalla ihmetellyt, kuinka suomalaiselta medialta on ilmeisesti mennyt täysin ohi, että YK:n ihmisoikeusneuvostossa näyttää olevan meneillään hullut päivät. Luulisi, että vähintäänkin jokin iltavässykkä-lehti olisi tästäkin repäissyt näyttävät lööpit Vanhasen parisuhdesotkujen rinnalle. Veikkaan, että muutama lehti olisi sillä myyty, ehkä.

Pari kirjailijaa on sentään pysynyt valveilla ja tiedottanut kanssakansalaisilleen asiasta – lisäksi muutama blogi ja keskustelupalsta on yrittänyt saada aiheesta aikaiseksi pientä keskustelua. Mediassa asiasta ollaan kuitenkin oltu hyvin hiljaa.

En voi kuin ihmetellä. Ei tässä maassa ole mahdollista saada aikaiseksi minkäänlaista julkista keskustelua päätöksen vaikutuksista sananvapauteen (saati YK:n ihmisoikeusneuvoston uskottavuuteen), kun koko asiasta tiedottaa Suomessa hihhuliryhmä, jokunen keskustelupalsta ja pari hassua bloggaajaa.

Olen yleensä pitänyt YLEä tämän maan asiallisimpana ja puolueettomimpana uutislähteenä. Se, että STT:n lisäksi myös YLEssä näköjään nukutaan tämän yli, on minusta hyvinkin huolestuttavaa. Eikö journalisteja enää nykyään kiinnosta sananvapaus?


Mut hei enivei, mitä se meihin kuuluu?

Ihan asian havainnollistamiseksi heitän pienen spekuloivan juonitiivistelmän siitä, miten tuolla hemmetinkaukana tehdyt linjaukset voivat (yllättäen) ilmaantua meidänkin kotirappusillemme tulevaisuudessa. Huomatkaa, että tämä on (tällä hetkellä) vain fiktiota:

Suomessa säädetään ihmisoikeusneuvoston käskystä ja Lex Nokia- ja estolistahuumassa laki, jossa kielletään uskontojen halventaminen, koska onhan se nyt hyihyi ja kyllähän valtion pitää ennakkovalvoa, että kansalaiset eivät ole tuhmia toisilleen. Meillähän on jo niin hyviä kokemuksia valtion uudesta lainsäädäntömentaliteetista.

Halventamiseksi katsotaan mm. kriittinen julkinen keskustelu kulttuureista, joissa uskonto määrittelee toimintaa enemmän kuin maallinen laki.

Halventamiseksi katsotaan myös uskontoa rumasti ja epäystävällisesti kritisoivat kirjat, kuten Hannu Salaman Juhannustanssit sekä tietty vanha kunnon Saatanalliset säkeet: niiden ja muiden vastaavien jäljellä olevat kappaleet kerätään kaupoista, kirjastoista ja antikvariaateista ja – niin ollaan jälleen lämmittävien kirjarovioiden äärellä.

Mitään uskontoa käsitteleviä kirjoja, dokumentteja yms. ei tietenkään voida enää julkaista – linnaahan siitä tulisi. Ollaan kaikki vain ihan hiljaa, jookosta joo, niin ei tule vaikeuksia. Yhtäkkiä joku valopää huomaa (sanoa ääneen), että meidän Raamatussa muuten halvennetaan niitä toisia uskontoja, ja niiden toistenkin pyhissä kirjoissa mollataan inhottavasti mm. kristinuskoa. Ja voilá!

Jokainen voi keskuudessaan miettiä, mitkä ovat ne pari eri reagointitapaa, joilla voidaan tuosta sitten jatkaa.

Sitä odotellessa, terveisiä vaan Kanadaan: Packing my books already. See you there!
_

lauantaina, marraskuuta 22, 2008

Pikkujouluaika

Viime viikon pe-la -yönä joku puukotti miestä tämän talon takapihalla. Tekijä oli uhrille tuntematon ja juoksi karkuun.

Viime pe-la -yönä joku puukotti kahta miestä parin kadun päässä.

Maltan tuskin odottaa ensi viikonloppua.

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Hyvät toverit

Ilmeisesti minulla on näinä aikoina paljonkin sanottavaa, mutta se tuntuu tulevan ulos lähinnä tällä kielellä. Pahoittelen.

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Kauhua ja mallimammoja

Tätä te ette ehkä tienneet, mutta minä suorastaan rakastan kauhuelokuvia – varsinkin niitä todella huonoja. Jo teininä kaveripiirissämme oli tapana kokoontua katsomaan kauhuelokuvien "klassikoita jo syntyessään" (tietenkin huolimatta ikärajoista), kuten Bad Taste, The Texas Chainsaw Massacre, The Evil Dead (kaikki osat), Plan 9 from Outer Space, Poltergeist, Se/It ja monia muita, joiden nimiä en ole ehkä koskaan kuullutkaan. Joskus katsottiin elokuvia, jotka oli saatu jostakin ulkomailta: monia niistä ei kuulemma edes saanut myydä Suomessa. Ja toisinaan mukaan tuotiin jopa (kääk!) alkoholipitoisia juomia. Niin, sellaisia me olimme, kurittomia villikakaroita aina kun vanhempien silmät välttivät. Sori vaan äiti, enää et voi laittaa minua kotiarestiin. ;)

Muistaako kukaan muuten sattumalta sellaista todella huonoa, loistavaa camp-kauhuleffaa, jossa oli jonkinlaisia klovneiksi naamioituneita ulkoavaruuden hirviöitä, joiden alus oli naamioitu sirkusteltaksi, ja jotka tietenkin kaappasivat kaikki viattomat sirkushuvittelijat, ripustivat katosta roikkuviin pussukoihin, joista heidät sitten syötiin – pillillä! Ajatelkaa tyypit: ihmis-grandi! Kertokaa ihmeessä, jos olette nähneet, se on nimittäin kiusannut minua vuosia. Se oli niin hillitön, että tekisi mieli katsoa se uudestaankin, mutta en kuollaksenikaan muista rainan nimeä. Olisikohan se mahdollisesti tämä? Saakohan sitä enää mistään?

Toinen kauhuelokuvien helmi oli elokuva, jossa hirviöinä olivat jonkinlaiset iilimatoja muistuttavat otukset, jotka loikkasivat uhrin suusta sisään (glup!) ja söivät tietenkin aivot. Uhreista tuli jonkinlaisia zombeja jotka sitten tartuttivat muita viattomia teinejä. Harmittaa, kun en senkään nimeä muista.

Mistä pääsemmekin asiaan. Löytyykö muita huonojen kauhuleffojen ystäviä? Minä olen miettinyt jo jonkin aikaa, että olisi tosi hauska pitää Bad Taste Movies -ilta, jossa katsottaisiin todella karmeita vanhoja kauhuleffoja sekä tietty syötäisiin ja juotaisiin kaikkea hyvää. Siinä on vain se ongelma, että minulla ei tosiaan ole televisiota, ja dvd-leffojen katselulaitteen virkaa toimittaa pikkuinen läppärini, joka ei siis ole ryhmäkatseluystävällinen. Niin ja ne leffatkin pitäisi ensin löytää jostakin. (Se/It löytyy jo.) Any ideas?



"Carol Anne - don't go into the light..."

(Inspiraatio provided by Pazi-I-J. Kiitosta vaan.)

By the way, törmäsin tällaiseenkin uutiseen. Eikös ohjelmaa puffatessa vielä pidetty suurta meteliä siitä, että kaikkien kandidaattien pitää olla painoindeksiltään vähintään jotakin (en enää muista mitä, anteeksi). Sitten heti alussa valitettiin, että nyt sitä painoa sitten pitää pudottaa, ja loppuvaiheessa huokaistaan helpotuksesta, että ihanaa, nyt näistä ehdokkaista on vihdoinkin saatu kunnolla alipainoisia – työpaikka mallina on siten taattu. Voi jeesus. Miksei joku tao järkeä näiden hirviömäisten mallimammojen päähän, sanokaas se? Edes joku addressi, anyone? Nämä tantat ovat mielestäni huomattavasti karmeampia hirviöitä kuin, sanotaan nyt vaikka nuo avaruusklovnit. Nekin sentään söivät, vaikka ruokavalio ei välttämättä ollutkaan paras mahdollinen.

Niin, ja siskot: älkää seurustelko jalkapallofanien kanssa. Ainakaan espanjalaisten sellaisten. ;)

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Porsaita äidin oomme kaikki ...kai?

Blogiini tullaan aika paljon Googlen kautta, etsimään sellaisia juttuja, joita olen joskus kirjoittanut. Niitä olenkin jälkikäteen merkinnyt tuon sivupalkista löytyvän tagin ”Google diggaa” avulla, joten voitte halutessanne tarkastella niitä sen kautta. Ilmeisesti ne ovat olleet jollekulle joskus hyödyksi tai huviksi, ja hyvä niin.

Nyt on taas se aika vuodesta, kun Google ohjaa blogiini paljon kävijöitä hakusanalla ”lahjaideoita” – ja tuoltahan niitä löytyy, yhä edelleen. Kannattaa tsekata, jollet ole aiemmin käynyt. Jos teille tulee lisää mieleen verkkokauppoja, joista olisi kiva ostaa lahjoja eettisemmillä perusteilla, vinkkejä otetaan edelleen vastaan.

Lisäsin sinne loppuun myös tiedot Joulupuu-keräyksestä, jolla kerätään joululahjoja niille miltei 60 000 suomalaislapselle, jotka ovat tällä hetkellä lastensuojelun piirissä, ja jotka eivät ehkä muutoin saisi minkäänlaista joululahjaa. Osa lapsista joutuu viettämään joulunsa jossain ihan muualla kuin kotona, ja olisi tosi kiva, jos joulupukki löytäisi nämäkin muksut. Käykää tsekkaamassa!


Tällä kertaa omituisen monta kertaa blogiini ollaan tultu etsimään ”selviytymisohjeet pikkujouluista”. No, niitä ei kyllä tuolta löydy, mutta jos minulta kerran kysytään, niin vastataan nyt sitten. Aika perusjuttujahan nämä ovat:

* Syö kunnollinen päivällinen ennen kuin alat juoda.
* Mainitse taksia tilatessa jos kyydittäviä on yli neljä.
* Ota mukaan päänsärkylääke, kännykkä, kondomit ja laastaria.
* Älä ota mukaan mitään minkä kadottaminen harmittaa seuraavat puoli vuotta.
* Ota tarpeeksi lämmin takki, jos juhla-asuna on vain jokin kevyt mekko tai muu asu.
* Älä juo liikaa, tai juo edes joka drinkin jälkeen lasi vettä tai limua.
* Älä varsinkaan yritä juoda sitä isoa korstoa pöydän alle – taas.
* Huomioi, että baarissa saattaa yllättäen olla ruuhkaa näin pikkujouluaikaan.
* Jos kohtelet baarin henkilökuntaa niin kuin he olisivat alansa tuntevia ammattilaisia, hekin todennäköisesti kohtelevat sinua niin kuin hyvää asiakasta.
* Älä jätä drinkkiä vahtimatta pöydälle kun menet käymään jossakin.
* Yritä olla tappelematta muiden juhlijoiden kanssa, vaikka laskuhumala vaivaisikin.
* Yritä suhtautua nakkikiskalla ja taksijonossa odottamiseen filosofisesti – tai vaihtoehtoisesti lähde baarista jo sellaiseen aikaan, että takseihin ei ole jonoja.
* Useamman kilometrin kävelymatka kotiin, kovassa pakkasessa, pelkkä ohut juhla-asu päällä neljältä yöllä ei välttämättä ole kovin hyvä idea, vaikka alkoholi lämmittäisikin.
* Käveleminen kotiin mainituissa olosuhteissa pimeillä ja eristyneillä seuduilla on vielä tuplasti huonompi idea.
* Älä oksenna taksiin – jos tulee paha olo, pyydä kuskia pysäyttämään (se tulee paljon halvemmaksi).
* Jätä taksikuskille tippiä tai ole ainakin mahdollisimman asiallinen ja miellyttävä asiakas.
* Ota se taksikuitti mukaasi. Jos/kun unohdat laukkusi taksiin, kuitissa on kuskin yhteystiedot.
* Juo paljon vettä tai jotain sokeripitoista ennen nukahtamista.
* Laita päänsärkylääke yöpöydälle valmiiksi.
* Tarkista aamulla ettei maksukorttisi tms. tärkeää ole hävinnyt ja jos on, tee asialle jotakin mieluiten mitä pikimmin.

Tämä oli siis vain minun subjektiivinen näkemykseni. Ottakaa tai jättäkää, muuta ei ole nyt tarjolla. ;)

Iloista ja mukavaa pikkujouluaikaa kaikille!

keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Primitiivireaktio

Aika harvoin tekee mieli sylkäistä halveksunnasta ketään kohti. Nyt tekisi.

En piittaa piiruakaan, millainen päivä tai elämä on ihmisellä ollut, jotta tuohon päätyy. En piittaa siitäkään, että tyyppi on 75-vuotias. En ymmärrä, en edes halua ymmärtää. Alimpaan helvettiin lähettäisin tuollaiset. Perkele.

(Tällä kertaa ette voi ainakaan väittää, että kirjoitin liian pitkän postauksen.)

Edit 21:18
Toisaalle kirjoitin näköjään hiukan pidemmän.

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Raamatullista lapsikauppaa

Visukinttu heitti mielenkiintoisella linkillä, joka sai minut todella ihmettelemään Yhdysvaltain lastensuojelupolitiikkaa.

Marry Our Daughter -sivustossa myydään morsiamia - eikä vain mitä tahansa morsiamia, vaan teinimorsiamia; tällä hetkellä tarjolla alkaen 13-vuotiaista. Diili on tämä: me esittelemme tyttäremme [!] mahdollisimman lolitamaisissa kuvissa, sinä teet tarjouksen (=kosit) ja osallistut huutokauppaan, jossa tytär myydään korkeiten tarjoavalle. Perhe saa uima-altaan, uuden auton ja maatilan - sinä saat lapsimorsiamen.

Yhdysvalloissa virallinen Age of Consent eli ikä jolloin laillisesti saa harrastaa seksiä, on pääsääntöisesti 16 ja joissain osavaltioissa 18 vuotta. Tätä nuoremman kanssa seksiä harrastavaa aikuista odottaa vankilatuomio. Mutta ei hätää! Tämän voivat pedofiilisedät mainiosti kiertää ostamalla ja naimalla [sic!] kyseisen lapsen. Tarjoavia perheitä löytyy näemmä pilvin pimein.

Kaikki on laillista - ja myynnistä tyrmistyjää lyödään päähän raamatulla: näin sanotaan jo Vanhassa Testamentissa. Vaikka laillinen naimisiinmenoikä on suurimmassa osassa osavaltioita 16 tai 18 vuotta, porsaanreikänä monin paikoin on, että nuoremmat saavat mennä naimisiin, jos vanhemmat suostuvat. Joissain osavaltioissa on tälle alaikäraja, mutta toisissa mitään rajaa ei ole: laki sanoo vain, että nuoremmat voivat mennä naimisiin, jos vanhemmat suostuvat. Ja tällä sivustolla ne todella suostuvat!

13-vuotiaan Courtneyn hinta on tällä hetkellä $49,995 ja lisää tarjouksia odotellaan. Kuvassa tyttö poseeraa lapsellisen "viettelevä" ilme kasvoillaan ja sormet levittäen vihjailevasti paidankaulusta. Häntä markkinoidaan sillä, että jo hänen äitinsä ja isoäitinsä ovat menneet naimisiin 13-vuotiaana ja tytöllä on sama tavoite. Tokihan 13-vuotias jo tietää mihin on ryhtymässä, ja mitä loppuelämältään tavoittelee. Epäilemättä jotakuta tuntematonta rikasta vanhaa miestä, joka kustantaa hänen vanhemmilleen uuden traktorin.

Sivuhuomautuksena: ei Suomessakaan laki kovin tiukka tämän asian suhteen ole. Vaikka laissa sanotaan, että avioitujan alaikäraja on 18 vuotta, se myös sanoo (4 §): "Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon." Minkälaisia nämä erityiset syyt voisivat olla? Kumma, että mieleeni ei tule yhtään pakottavaa syytä, jolloin avioliitto esim. pelastaisi alle 18-vuotiaan hengen tai terveyden. On vaikea kuvitella, että järkevät suomalaiset ryhtyisivät myymään lapsiaan morsiamiksi, mutta toisaalta, on minusta montaa muutakin asiaa vaikea kuvitella. Kuten vaikkapa sitä, että joku oikeasti maksaa rahaa kuullakseen Matti Nykäsen laulavan.

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Kirje

Sellainen vaatimaton valkoinen kirjekuori. Printattu nimi. Sisällä muutama paperi, joista päällimmäinen alkaa:

"Onneksi olkoon Viita-akatemialainen

Tampereen työväenopiston alaisuudessa toimivan Viita-akatemian kolmivuotiseen kirjoittajakoulutukseen pyrki tänä vuonna 61 hakijaa. Olet valittujen joukossa."


Hymyilyttää.

_

torstaina, lokakuuta 12, 2006

Päivillä oli taas Hullua

Hullut päivät ovat kuin surrealistinen elokuva – ihmiset vyöryvät paikasta toiseen silmät kiiluen kauhomassa tavaraa (joka ei minusta vaikuta mitenkään erikoisen halvalta), kuin rytmitön vuorovesi, ensin sukkalaatikoita kohti, yhtäkkiä vaihtaen suuntaa kohti kaulahuiveja ja nahkahansikkaita, keltaiset laatikot kaikkialla kuin betoniporsaat, ohjaamassa kulkua kohti, ohi ja toisaalle. Ajelehdit virran mukana puolisokkona, et tiedä minne päin mutta vastavirtaan ei uskalla yrittää – ohitat laatikollisia kenkiä, hiuslakkaa, leluja, heijastimia, röykkiöittäin koruja ja käsilaukkuja ja sukkahousuja, joita ihmiset kaivelevat kuin olisi dyykkauksen maailmanmestaruuskisat ja voittaja saa palkaksi koko kaatopaikan. Juuri kun luulet, että olet saavuttanut äimistyksessäsi jonkinlaisen kliimaksin, yhtäkkiä torvisoittokunta puhkeaa absurdiin humppaan rullaportaiden välissä, ihmiset sähköistyvät yhä kiivaampaan ostoliikkeeseen, ja suustasi purkautuu tahaton hihitys. Mutta kukaan ei huomaisi vaikka laulaisit hoosiannaa, asiakaskunta on eksynyt Maija Poppasen tähtikuvioiden sirkukseen ja vihdoinkin, lastenvaunut auraavat edelläsi tietä ulos, keltaisten pussien valtaamalle kadulle.

 
Clicky Web Analytics