Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, marraskuuta 09, 2012

Mitä lahjaksi naiselle?



Säännöllisin väliajoin ihminen kohtaa elämässään arkisen kriisin, joka kulkee juhlapäivän nimellä. Juhlapäivä tarkoittaa yleensä sitä, että jollekulle pitää antaa lahja; usein se joku on nainen. Usein lahjan hankkija on mies, jolla ei ole aavistustakaan, mitä hänen naisystävänsä/äitinsä/siskonsa mahtaisi haluta. Lopulta hän ostaa viime tingassa juhlapäivän aamuna ensimmäisen kaupassa näkemänsä tavaran ja viettää sitten lahjanvaihtoa seuraavan illan mykkäkoulun ukkospilvien varjossa, käsittämättä mikä meni vikaan.

Kun mies tulee tiettyyn ikään, hän on jo parisuhteessaan huomannut, että jos nainen sanoo, ettei hänelle tarvitse ostaa mitään, se tarkoittaa usein: yllätä minut ja osta kuitenkin. Tai tee itse, jos olet yksi niitä harvinaisia ja ihania tee-se-itse-miehiä. Mutta varsinkin, jos nainen ei ole erikseen sanonut, ettei hänelle saa missään tapauksessa hankkia lahjaa, lahjan tai edes kukkien puute erityisenä päivänä johtaa yleensä kaikkia osapuolia turhauttavaan juhlakriisiin ja mahdollisesti suurempiinkin ongelmiin, jos sama tyyli on jatkunut pitkään.


Aaargh!

Aiot siis selviytyä tästä juhlasta ilman parisuhdekeskusteluita: olet päättänyt käydä rohkeasti markkinavoimia päin ja uskaltautua myyntiliikkeeseen muzak-sävelmien keskelle. Et halua nikkaroida mitään, et tiedä naisesi vaatekokoja tai pukeutumistyyliä, sinulla ei ole aikaa eikä halua suunnitella mitään monimutkaisia juhlailtoja… Haluat vain viedä hänelle jonkin kivan lahjan, jonka saa kotimatkalla paikallisesta myymälästä. Mieluiten kaupassa paketoituna. Onko liikaa vaadittu?

Naisesi on vielä edes hitusen romantikko eikä ole vielä antanut periksi tavalle ojentaa hyvissä ajoin sinulle lista, jossa hänen lahjatoiveensa ovat kauppapaikkojen ja hintojen mukaan eriteltynä, koot ja värit suluissa. Hän ei ole edes ”vihjaissut” sinulle kiinnostavista lahjaideoista toistelemalla uudelleen ja uudelleen merkitsevään äänensävyyn, kuinka ihana se ja se tuote/palvelu olisikaan ja miten upeasti se sopisi juuri tähän sisustukseen tai tuohon asuun. Tai kuinka hän on ”aina toivonut” juuri sellaista asiaa, joka ihan sattumalta onkin tässä kuvastossa.

Niin. Naiset ovat niin vaikeita ymmärtää.


FreeDigitalPhotos.net

Perusvinkkejä

On muutamia tavallisia asioita, joita voi lähestulkoon aina antaa kenelle tahansa naiselle lahjaksi ja ne ilahduttavat kaikissa juhlatilanteissa. Parasta niissä on se, että ne kuluvat, eli samantyyppisiä asioita voi ostaa lahjaksi toistekin. Täten mielikuvitusta ei tarvitse venyttää ikuisesti vuodesta toiseen, vaan tästä listasta voi soveltuvin osin valikoida jonkinlaisen setin ja hyvin menee. Lisäksi näitä saa lähes mistä tahansa myyntiliikkeestä ja käyvät melkein mihin vain budjettiin. Kaikkea saa sekä halpoina että kalliina versioina.

 

Mutta ensin. Sinun täytyy tietää pari asiaa. Nyt kannattaa käväistä tarkistamassa, jollet millään muista:

1. Minkä väriset verhot hänellä on ikkunassa?

Myös muut sisustustekstiilit käyvät: minkä värinen pöytäliina, päiväpeitto, sisustustyynyt tms. Verhot ovat ehkä helpoin tarkistuskohde. Valitse jokin niissä oleva väri, kun ostat mitä tahansa, mikä liittyy kotiin. Valkoinen on hyvä, yleispätevä väri, joka käy melkein aina. Erityisesti, mikäli verhot ovat valkoiset, osta mieluiten valkoista. Mustaa ainoastaan siinä tapauksessa, että hänellä todellakin on mustat verhot ikkunassa. Jos vaihtoehdot ovat ”vähän sinnepäin” tai et ole käynyt hänen luonaan, valitse mahdollisimman neutraali väri: vaaleat sävyt, luonnonvalkoinen tms. Jos lahjan saaja on räiskyvien värien ystävä, silloin toki kannattaa valita jotain värikästä.

2. Millaisia värejä hän yleensä käyttää?

Pukeutuuko hän tummiin? Onko hänellä aina vaaleita vaatteita päällä? Onko hänellä aina yllä jotakin vihreää tai punaista? Jos ostat jotakin, joka puetaan päälle, valitse samantyyppisiä värejä kuin mihin hän muutenkin pukeutuu.


Ostoksille!

Ja sitten se lista. Valitse tästä vähintään kaksi asiaa samaan pakettiin (jos ne ovat suht pieniä). Kolme-neljäkin on hyvä. Jos haluat brassailla, osta pienehkö lahjalaatikko tai -kori (verhojen väri/neutraali) tms. ja kokoa lahjat siihen. Kaupassa voidaan kietaista se sellofaaniin ja juhla on hyvällä alulla.

  • Kynttilät. Kaikenkokoiset käyvät. Muista verhojen väri! Jos hänen asunnossaan tuoksuu yleensä miellyttävältä, voit olla oikein romanttinen ja ostaa tuoksukynttilöitä. Jos hän on hajusteallergikko tai et tiedä onko hän, osta mieluiten tuoksuttomia. Älä kuitenkaan osta säästöpakettia perustuikkuja, vaan mieluiten jotain vähän juhlallisempaa. Vaikkapa vain yksi soma pöytäkynttilä tai jokin pieni rasia.
     
  • Kynttilälyhdyt. Loistoidea kauniin kynttilän kanssa on ostaa lyhty, joka sopii sen kanssa. Usein myydään myös settejä, joissa on molemmat, sellainen on aika varma valinta. Muista verhojen väri, jos tarjolla on värivaihtoehtoja. Jos saaja ei yleensä harrasta hyvin koristeellista tai kimaltavaa tyyliä, valitsisin jonkin suht neutraalin lyhdyn. Väritön lasi ja valkoinen tai musta ovat yleensä aika laajalti pidettyjä.
     
  • Ranneketjut ja kaulakorut (jos saaja sellaisia yleensä käyttää). Korujen ei tarvitse olla kultasepänliikkeestä! Jos naisesi käyttää usein koruja, hän todennäköisesti ilahtuu myös marketin koruosastolta juuri hänelle valitusta helminauhasta. Kannattaa yrittää muistella, millaisia koruja hän käyttää; erityisesti sitä, ovatko ne isoja vai hyvin hillittyjä. Pyri löytämään samantyyppisiä värejä kuin hän käyttää vaatteissaan.
     
  • Kaulahuivit, hansikkaat, rannekkeet. Lämmittävät pikkuasusteet ovat aina romanttisia. Muista vaateväri! Nämä pienet asusteet ovat yleensä sellaisia, että ne käyvät kaiken kokoisille. Sukkia vain, jos lattiat ovat kylmät ja tiedät hänen kengänkokonsa.
     
  • Kalenterit, muistikirjat ja kauniit kynät. Erityisesti, jos lahjan saaja käyttää paperisia muistiinpanovälineitä muutenkin. Tässä voit ajatella hänen tavallisia värejään, mutta se ei ole niin tarkkaa.
     
  • Se itsestään selvä: suklaa. Jos nainen ei ole suorin sanoin ilmaissut inhoavansa suklaata, se on yleensä aika varma valinta. Jos hän taas on hulluna lakritsiin, osta toki sitä. Jos et tiedä, osta jokin rasia, jossa on erilaisia makeisia.
     
  • Muut herkut. Jos tiedät, millaisista herkuista lahjan saaja pitää, niitä kannattaa ostaa. Kokkailusta pitävälle voi ostaa vaikka setin erikoismausteita. Juustoharrastajalle laadukkaita juustoja ja sopivaa viiniä. Tulisesta pitävälle voi vaikka valita erilaisia chilejä. Makeasta tykkäävälle suklaa- ja muita herkkukeksejä tms. Vain mielikuvituksesi (ja budjetti) on rajana tässä! Kaupoissa myydään valmiita herkkukoreja, jotka ovat käteviä peruslahjoja, jos haluaa säästää aikaa.
     
  • Tee tai kahvi. Yleensä ihmiset juovat ainakin jompaakumpaa. Jos hän juo vain vihreää tai valkoista teetä tai vaikkapa rooibosta, ei kannata ostaa mustaa teetä. Mene kaupan kahviosastolle tai erikoiskahviliikkeeseen ja kysy, mitä he suosittelevat. Kahviliikkeissä on yleensä myös laaja valikoima teelaatuja. Jollei teenjuoja ole hifistelijä, teepussipaketti on ihan ok – mutta älä silti osta sitä Rainbowta. Ihan tosi. Ei sitä halpamerkkiä.
     
  • Saippua. Juu-u, ihan tosi. Palasaippua, suihkusaippua, mikä vain – kunhan se on jotain vähän erilaista, luksusta. Pikkuliikkeen luomu-yrttisaippua, tuoksuva suihkusaippua lasipullossa, jopa kylpyvaahto, jos hänellä on kylpyamme. Yleensä ihmisistä on mukavaa kokeilla erilaisia saippuoita, ellei heillä ole hajuste- tms. allergiaa. Saippuaa kuluu paljon jokapäiväisessä elämässä ja kiva erikoissaippua voi ilahduttaa joka päivä monta kertaa. Saippuaa myydään melkein kaikissa liikkeissä, sellaisen löytäminen ei todellakaan ole vaikeaa. Valitse jokin, jossa on nätti pakkaus. Konsultoi myyjää, jos tarvis.
     
  • Kukat. Klassikko. Syystä. (Ei kuitenkaan tuoksuallergisille!)
     
  • Lahjakortit. Jos et todellakaan jaksa miettiä tai olet kaupassa viime tipassa ja sinulla on aikaa viisi minuuttia, lahjakortti on pätevä valinta. Jos et yhtään tiedä, millaisia kulttuuririentoja tai vapaa-ajanjuttuja lahjan saaja harrastaa, osta lahjakortti isoon tavarataloon, josta saa kaikkea. Älä kuitenkaan ruokamarkettiin! Toisaalta jokin erikoismyymälä, jossa myydään kotimaista/eettistä ruokaa, teetä/kahvia, käsityötä ym., voi olla hyvä kohde. Tue kotimaista työtä ja/tai eettistä tuotantoa; tästä voi tulla vielä tyylipisteitäkin. 
FreeDigitalPhotos.net

Kyllä. Ihan tosi, nämä olivat aika itsestään selviä lahjoja. Siihen on kuitenkin syynsä, miksi nämä ovat kestosuosikkeja. Minusta ja monesta muusta naisesta on ihanaa saada juuri tällaisia asioita vaikka joka juhlassa, vuodesta toiseen. Suklaata ja kynttilöitä kuluu koko ajan, ei ole pelkoa että niitä kertyisi kotiin liikaa. Kynttilälyhtyjähän voi teoriassa olla liikaa, mutta itse en ole sellaista ihmettä vielä päässyt todistamaan. Saippuaa ja asusteita käytetään koko ajan, niitä tarvitaan aina. Teet ja kahvit juodaan, herkut syödään, aina on mukavaa löytää uusia maisteltavia.

Tällaisten settien antamisessa on se hieno puoli, että kun ajattelet läheistä naistasi ja valitset itse hänelle setin tällaisia mukavia juttuja lahjaksi, annat itsestäsi todella sympaattisen ja fiksun kuvan – ja herätät ihailua vielä naisen ystävissäkin. Olethan niin ajattelevainen ja ehkä romanttinenkin.
 
Se, että löysit nämä vinkit blogista, voi jäädä meidän salaisuudeksemme. 

(Meidän kolmen, jos sait linkin tähän kirjoitukseen läheiseltä naiseltasi. Ota se vinkkinä. ;))

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Se on täällä taas

Tässä teille kaikille mukaville bloggaajille ja lukijoille:


Syökää hyvin, laiskotelkaa ja nauttikaa. :)

maanantaina, joulukuuta 01, 2008

Ensimmäinen luukku

Halusin vain kertoa teille, että olen mitä ilmeisimmin ihastunut joulukalentereihin. Minulla on niitä jo kolme: yksi suklaakalenteri (ruma kuva mutta hyvä sisältö, ei siis sitä kammottavaa muovinmakuista "suklaankaltaista valmistetta"), kuvakalenteri ja arpakalenteri. Voittoa en hirveästi odottele, sain sellaisesta joskus jokusen euron voittoa, mutta unohdin hakea ne. Ystäväni aikoo myös lähettää minulle neljännen kalenterin, se taisi olla partiolaisten joulukalenteri. Jei!

Lisäksi olen bongannut netistä jo ainakin Positiivareiden joulukalenterin ja Sanojen ajan runo/proosakalenterin. Suosikkini on jälkimmäinen, tottakai. Jos joku on löytänyt muita nettijoulukalentereita, vinkatkaa kommenttilaatikkoon. Varsinkin runokalenterit olisivat aivan mahtava juttu, jos niitä olisi jossakin lisää. Seinälle ripustettavaa runojoulukalenteria kyselin jo kirjakaupastakin, mutta ilmeisesti sellaista ei ole tänä vuonna ilmestynyt.

Hassu juttu, mutta en ole kuunnellut vielä ainuttakaan joululaulua, vaikka yleensä olen aloittanut sen hullutuksen jo marraskuussa. Aiempina vuosina kuuntelin lähinnä amerikkalaisia vanhoja joulubiisejä, ne olivat minusta hauskempia kuin kotimaiset itkuvirret. Erityisesti välttelen tangotähtien määittäväksi annettuja huonoja uussanoituksia, joiden riimit ontuvat pahemmin kuin kolmijalkainen vuohi joulukuvaelmassa. Lienen kuitenkin kyynistynyt viime aikoina myös americanojen biiseissä esiintyvien hahmojen imelille stereotypioille ja/tai sanoitusten kliseille. Viime vuonna ne saivat minut tuhahtelemaan, tänä vuonna taidan vältellä ainakin tunkkaisimpia niistä.

Ei kukaan olisi sattunut törmäämään uusiin, hauskoihin joulubiiseihin, joissa ei olisi ihan hirveitä kliseitä? Onko niitä olemassa?

Niin ja. Mitenkäs teillä joulunodotus sujuu -- nihkeästi vai intoa puhkuen?

maanantaina, marraskuuta 24, 2008

Äänestä lompakollasi

Nyt kun jouluteemassa ollaan, jatketaan vielä hiukan ekoasialla.

Jouluna ostetaan todella paljon elektroniikkaa, ja ehkä teidänkin perheessänne pukki saattaa tuoda jos jonkinlaista laitetta muassaan. Greenpeace on ehkä tätä hiukan ajatellutkin julkaistessaan kansainvälisten elektroniikkayritysten ekovertailun juuri tähän aikaan.

Nyt on siis loistava tilaisuus keventää hiukan omaa ekologista jalanjälkeä, vaikkei aikoisikaan jättää joululahjoja ostamatta. Mm. Tietokone-lehden juttu kertoo ketkä saivat kiitosta ja ketkä risuja ekovertailussa. Kauppalehti kertoo minijutussaan ytimekkäästi vain parhaat.

Ostoshuumassa kannattaa siis valikoida ympäristöystävällisempien yritysten tuotteita ja kannustaa piittaamattomia yrityksiä yrittämään ensi vuonna hiukan enemmän.

Lisäksi: hienoista ylpeyttä tuntien voimme todeta, että suomalainen yrityshän se voitti tämänkin vertailun. ;)

Koko vertailun tai sen tiedotteen voi lukea Greenpeacen sivuilta -- tosin vain englanniksi.


Ekovertailu tiivistettynä:

Vuoden parhaat: Nokia, Sony Ericsson, Toshiba, Samsung, LGE, FSC, Motorola, Sony, Panasonic

Vuoden häviäjät: Nintendo, Microsoft, Lenovo, Philips, Apple, HP, Acer, Dell, Sharp

Joulupukki ympäristöasialle! :)

sunnuntaina, marraskuuta 23, 2008

Joulupaniikki iskee jälleen?

Päivitin linkkejä ja lisäsin monta uutta hyvän mielen jouluostospaikkaa vanhaan suosikkijuttuuni. Täältä se löytyy taas:

Lahjaideoita

Iloista joululahjashoppailua!

lauantaina, marraskuuta 22, 2008

Pikkujouluaika

Viime viikon pe-la -yönä joku puukotti miestä tämän talon takapihalla. Tekijä oli uhrille tuntematon ja juoksi karkuun.

Viime pe-la -yönä joku puukotti kahta miestä parin kadun päässä.

Maltan tuskin odottaa ensi viikonloppua.

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Joulueväät

Taas on aika tarkastaa palohälyttimet, hakea kaappien perukoilta pidempi vyö housuihin (tai ottaa kokonaan pois jouluaterialle ryhtyessä) ja ripustaa se joulustressi pimeimpään komeroon piiloon.

Pasi Ilmari Jääskeläinen on kirjoittanut oivallisesti joulun pinta-alasta ja tontuista (suosittelen) ja melkein kaikki muutkin bloggaajat ovat jo joulutunnelmissa. Niin myös minä.

Tänä vuonna olen mm. ihmetellyt miten kummallisia joululauluja me näihin aikoihin veisaammekaan. Melko synkeää paikka paikoin:

Oi jouluyö, oi juhlahetki suuri, kun
poikas syntynyt on päälle maan. Hän
meidät synneistämme vapahtaakseen,
on käynyt tuskien tuonelaan. Nyt kautta
maailman käy säde toivon, ja meret,
maisemat se kirkastaa. Polvistukaatte
nyt kansat riemumielin! Oi jouluyö, hän
meidät vapahtaa. Oi jouluyö, hän
meidät vapahtaa.

Hän murskannut on meiltä velkataakan,

nyt taivas siis on ja kahleetta maa. Sun
veljes on myös outo muukalainen ja
vihamiestäsi voit rakastaa. Toi
Vapahtaja rauhan taivahista ja meidän
vuoksemme hän piinat saa.
Polvistukaatte nyt kansat riemumielin! Oi
jouluyö, hän meidät vapahtaa. Oi
jouluyö, hän meidät vapahtaa.


[OI JUHLAYÖ (O Holy Night)
Melody and lyrics: A. Adam
Finnish translation: M. Ojapuu]

Mutta ei se haita, kunhan vain lauletaan duurissa ruotsalaisen kansanlaulun mukaan:
Hei, tonttu-ukot hyppikää,
nyt on riemun raikkahin aika!
Hei, tonttu-ukot hyppikää,
nyt on riemun raikkahin aika!
Hetken kestää elämä
ja sekin synkkä ja ikävä.

Hei, tonttu-ukot hyppikää,
nyt on riemun raikkahin aika!
Niin, että eiköhän siirrytä lepotilaan. Ai niin, ja...


torstaina, joulukuuta 06, 2007

Porsaita äidin oomme kaikki ...kai?

Blogiini tullaan aika paljon Googlen kautta, etsimään sellaisia juttuja, joita olen joskus kirjoittanut. Niitä olenkin jälkikäteen merkinnyt tuon sivupalkista löytyvän tagin ”Google diggaa” avulla, joten voitte halutessanne tarkastella niitä sen kautta. Ilmeisesti ne ovat olleet jollekulle joskus hyödyksi tai huviksi, ja hyvä niin.

Nyt on taas se aika vuodesta, kun Google ohjaa blogiini paljon kävijöitä hakusanalla ”lahjaideoita” – ja tuoltahan niitä löytyy, yhä edelleen. Kannattaa tsekata, jollet ole aiemmin käynyt. Jos teille tulee lisää mieleen verkkokauppoja, joista olisi kiva ostaa lahjoja eettisemmillä perusteilla, vinkkejä otetaan edelleen vastaan.

Lisäsin sinne loppuun myös tiedot Joulupuu-keräyksestä, jolla kerätään joululahjoja niille miltei 60 000 suomalaislapselle, jotka ovat tällä hetkellä lastensuojelun piirissä, ja jotka eivät ehkä muutoin saisi minkäänlaista joululahjaa. Osa lapsista joutuu viettämään joulunsa jossain ihan muualla kuin kotona, ja olisi tosi kiva, jos joulupukki löytäisi nämäkin muksut. Käykää tsekkaamassa!


Tällä kertaa omituisen monta kertaa blogiini ollaan tultu etsimään ”selviytymisohjeet pikkujouluista”. No, niitä ei kyllä tuolta löydy, mutta jos minulta kerran kysytään, niin vastataan nyt sitten. Aika perusjuttujahan nämä ovat:

* Syö kunnollinen päivällinen ennen kuin alat juoda.
* Mainitse taksia tilatessa jos kyydittäviä on yli neljä.
* Ota mukaan päänsärkylääke, kännykkä, kondomit ja laastaria.
* Älä ota mukaan mitään minkä kadottaminen harmittaa seuraavat puoli vuotta.
* Ota tarpeeksi lämmin takki, jos juhla-asuna on vain jokin kevyt mekko tai muu asu.
* Älä juo liikaa, tai juo edes joka drinkin jälkeen lasi vettä tai limua.
* Älä varsinkaan yritä juoda sitä isoa korstoa pöydän alle – taas.
* Huomioi, että baarissa saattaa yllättäen olla ruuhkaa näin pikkujouluaikaan.
* Jos kohtelet baarin henkilökuntaa niin kuin he olisivat alansa tuntevia ammattilaisia, hekin todennäköisesti kohtelevat sinua niin kuin hyvää asiakasta.
* Älä jätä drinkkiä vahtimatta pöydälle kun menet käymään jossakin.
* Yritä olla tappelematta muiden juhlijoiden kanssa, vaikka laskuhumala vaivaisikin.
* Yritä suhtautua nakkikiskalla ja taksijonossa odottamiseen filosofisesti – tai vaihtoehtoisesti lähde baarista jo sellaiseen aikaan, että takseihin ei ole jonoja.
* Useamman kilometrin kävelymatka kotiin, kovassa pakkasessa, pelkkä ohut juhla-asu päällä neljältä yöllä ei välttämättä ole kovin hyvä idea, vaikka alkoholi lämmittäisikin.
* Käveleminen kotiin mainituissa olosuhteissa pimeillä ja eristyneillä seuduilla on vielä tuplasti huonompi idea.
* Älä oksenna taksiin – jos tulee paha olo, pyydä kuskia pysäyttämään (se tulee paljon halvemmaksi).
* Jätä taksikuskille tippiä tai ole ainakin mahdollisimman asiallinen ja miellyttävä asiakas.
* Ota se taksikuitti mukaasi. Jos/kun unohdat laukkusi taksiin, kuitissa on kuskin yhteystiedot.
* Juo paljon vettä tai jotain sokeripitoista ennen nukahtamista.
* Laita päänsärkylääke yöpöydälle valmiiksi.
* Tarkista aamulla ettei maksukorttisi tms. tärkeää ole hävinnyt ja jos on, tee asialle jotakin mieluiten mitä pikimmin.

Tämä oli siis vain minun subjektiivinen näkemykseni. Ottakaa tai jättäkää, muuta ei ole nyt tarjolla. ;)

Iloista ja mukavaa pikkujouluaikaa kaikille!

lauantaina, marraskuuta 25, 2006

Lahjaideoita

Lahjoja pitäisi ostaa? Ruuhkat eivät houkuta? Haluaisit olla eettinen kuluttaja? Näistä verkkokaupoista voi hankkia lahjoja ja käyttötavaraa hiukan paremmalla mielellä.

Hyväntekeväisyys-, avustus- ja ihmisoikeusjärjestöjen verkkokaupat:

Unicefin verkkokauppa
Täältä löytyy mm. kortteja (myös yrityskortit), leluja, pehmoeläimiä, pelejä, vaatteita, kalentereita, muistikirjoja, kirjepaperisettejä jne. Ostamalla täältä autat Unicefin kansainvälistä lastensuojelutyötä. Unicefilla on myös valtavan hienoja Pehmeitä paketteja.

Mannerheimin lastensuojeluliitto
Verkkokaupasta löytyy esim. vaatteita ja muita tekstiilejä (Lapset Ensin -mallisto) sekä korusähkeitä ja adresseja. MLL tekee varoilla suomalaista lastensuojelutyötä ja tukee lapsiperheitä vaikeissa elämäntilanteissa.

Pelastakaa lapset
Tarjolla laadukasta keramiikka- ja lasitaidetta, leluja, paitoja ja pusakoita, sekä erikoisia tarina-, myytti yms. korttisarjoja. Ostamalla täältä tuet lastensuojelua meillä ja maailmalla.

Suomen Punainen Risti: Hyvän Mielen Verkkokauppa
Verkkokaupassa näyttääkin olevan aivan erityisen monipuolinen tuotevalikoima, josta löytyy mm. ihana Martta Wendelin -seinäkalenteri, musiikki- ja dvd-levyjä, kauniita kortteja, Aarikka-tuotteita, tekstiilejä, koruja ja myös kaikenlaista käytännöllistä.

Kummijärjestö Plan Suomen verkkokauppa
Sieltä löytyy mm. pelejä, satukirja, vaatteita, Aurinkolintu- ja Eko-koruja, kortteja, CD:itä ja muuta lahjaksi sopivaa. Yrityksille yhteistyömahdollisuuksista löytyy tietoa Yritysyhteistyö-sivulta. (Plan Suomen järjestön sivut löytyvät täältä.)

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen verkkokauppa
Paitoja, muita tekstiilejä, joulukortteja yms.

WWF Suomen verkkokauppa
Eläin- ja luontoaiheisia tavaroita luonnonsuojelun hyväksi. Korttien lisäksi liikkeessä on kattava valikoima vaatteita, pehmoeläimiä, leluja, kodintekstiilejä ja muuta lahjatavaraa. Kortteja myös yrityksille. WWF eli Maailman luonnonsäätiö toimii yli 100 maassa.

Eläinsuojeluliitto Animalian verkkokauppa
Tarjolla taidetta, postikortteja, t-paitoja, kirjoja, koruja ja monenlaista muuta.

Suomen Luonnonsuojeluliiton Luontokauppa
Kaupasta löytyy hyvin monipuolisesti kaikenlaista: retkeily- ja ulkoilutuotteita, hoitotuotteita, Norppa-tuotteita, lahjatavaroita, kodintavaroita, tekstiilejä yms.

Kirkon ulkomaanavun nettikauppa
Täältä löytyy paljon joulutuotteita, kuten joulukortteja, kahvia, joulukoristeita, leluja, tekstiilejä, laukkuja ja kaikenlaista muuta mukavaa. Helsingissä on myös kauppa.

Syöpäjärjestöjen verkkokauppa
Tekstiilejä (mm. Syöpä-tuotteet), Aarikan Hiiri-tuotteita sekä kortteja ja adresseja.

Invalidiliiton verkkokauppa
Valikoimissa on paljon turva- ja terveystuotteita (kuten ensiapupakkauksia, kuumavesipullo, saunamyssy...), mutta myös muuta, esim. jäälyhtymuotit. Tulot menevät vaikeavammaisten palvelujen kehittämiseen Suomessa.

Autismi- ja Aspergerliitto
Verkkokaupasta löytyy esim. lasten maalaamia joulukortteja, kirjoja, paitoja ja muuta aiheeseen liittyvää.

Hyvän mielen lahjoja heille joilla on jo kaikkea:

World Visionin hieno idea: Lahjaksi lehmä -verkkokaupassa voit ostaa ystäville tai perheellesi lahjaksi tarvikkeita, jotka toimitetaan hänen nimissään lapsille ja heidän perheilleen kansainvälisillä kriisialueilla. Ystäväsi saa kortin, jossa lahjoituksestasi kerrotaan. Lahjat (esim. terveystarkastus, koulutarvikkeet tai ruokakori) toimitetaan perheille suoraan. World Visionilla on myös verkkokauppa, josta voi ostaa hauskoja paitoja. World Vision on maailman suurin kansainvälinen kummilapsijärjestö.

Kirkon ulkomaanavun Toisenlaisesta lahjakaupasta voit antaa ystävällesi lahjaksi mm. koulupukuja lapsille, puuntaimia, lääkkeitä, kanoja, puhdasta vettä, vuohen ja kaikkea muutakin tarpeellista lähetettäväksi ihmisille, jotka niitä tarvitsevat. Tarjolla myös erinomainen yrityslahjaidea.

Lahjoita solidaarisuutta!
Kansainvälisen solidaarisuussäätiön verkkokaupassa voit antaa lahjaksi esimerkiksi ammatin tai turvallisen yöpaikan. Säätiöllä on sivujen mukaan tällä hetkellä yhteistyö- ja kehityshankkeita Väli-Amerikassa, Afrikassa ja Karjalassa. Hankkeiden tavoitteena on auttaa ihmisiä auttamaan itse itseään.

Interpedia tarjoaa mahdollisuuden lahjoittaa esim. joulukortti- tai merkkipäiväkukkarahat kehitysmaiden lapsille. Tiedon lahjoituksesta voit lähettää vastaanottajan sähköpostiin Interpedian e-kortilla. Voit myös ohjata oman merkkipäiväsi lahjoitukset kehitysyhteistyöhön, ja sopia etukäteen jopa lahjoituksen kohteesta. Tulleista lahjoituksista saat itsellesi halutessasi listan. Interpedia myy myös adoptioaiheisia julkaisuja sekä tekstiilejä, joiden tuotto menee Interpedian lapsityöhön.

Ympäristöjärjestö Dodon iloinen ympäristölahja vie Madagasgarin pienviljelijöille mehiläishoidon aloituspaketteja ja Länsi-Afrikan Malin naisille puutarhakoulutusta ja viljelyvälineitä. Hyvää mieltä ja lisäksi tukea sekä ihmisille että ympäristölle.

I-Aidin Hyvät lahjat -kaupassa voit myös antaa lahjoja Intian Jaipuriin lastenkoteihin, katulapsille ja slummissa asuville perheille. Tarjolla koulupäiviä, vettä, ruokaa, huopia ja vaatteita.

Suomen lähetysseuran Onnen lahjat -kaupassa voit antaa lahjaksi kehitysmaiden lapsille mm. rokotteita, puhdasta vettä, koulukirjoja tai vaikkapa kaksi lammasta.

Muita hyvän mielen kauppoja:

Mentalwear on myös kiva paikka ostella lahjoja, vaikka kaikki sen tuotto ei menekään hyväntekeväisyyteen. Mentalwear avustaa joka vuosi erilaisia järjestöjä, kuten Suomen Mielenterveysseuraa, Alzheimer keskusliitto ry:tä sekä Aids-tukikeskusta. Mentalwearin suunnittelemia kampanjapaitoja voi ostaa Suomen Mielenterveysseuran verkkokaupasta.

Karma Shop myy sertifioituja reilun kaupan vaatteita sekä luomupuuvillasta ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita, joiden tuotantovaiheissa on tuettu kehitysmaiden työntekijöitä sekä ympäristöystävällisempiä tuotantotapoja.

MUMs helping mums tuo maahan eettistä designia eteläafrikkalaisten naisten pajoista. Tarjolla mm. vaatteita, koruja, laukkuja ja jopa huonekaluja.

Left-Online
Reilua kauppaa ja käsityötä suosivasta verkkokaupasta löytyy mm. koruja, vaatteita, kosmetiikkaa, pashmina-huiveja, tyynyjä yms. Sivusto on nykyään vain englanninkielinen.


Joulukin tulee joka vuosi:
Jos joulumieli on hukassa, anna sitä lahjaksi - saat samalla itsellesikin.


Joulukuussa alkaa myös vanha kunnon Joulupata-keräys haastemahdollisuuksineen. Kipaiskaapa siellä laittamassa muutama euro pataan. Niillä muutamalla eurolla viedään iso jouluilo johonkin perheeseen.

Muistathan myös Joulupuu-keräyksen, jolla Suomen nuorkauppakamarit keräävät joululahjoja eri kaupunkien lastensuojelun piirissä oleville lapsille. Kaipa melkein joka perheestä liikenisi pieni joulupaketti lapselle tai nuorelle, joka sen lisäksi, ettei ehkä voi edes mennä jouluksi omaan kotiin, näkisi muutoin Joulupukinkin menevän vain muille kylään?

Paikalliset lahjojenkeräyspaikat löytyvät omalta sivultaan, samoin kuin ohjeetkin. Helppoa kuin mikä, ja hyvä mieli kaupan päälle - sekä saajalle että lahjoittajalle. Suosittelen lämpimästi!


PS: Lisää vastaavia liikkeitä ja sivustojen linkkejä saapi lähettää. Päivitetään kun ehditään.
Kiitos vinkeistä, Marjut, Elvenroot, Qtea, Kulutusjuhlija, Vamppu, Jaatiina, Ilona ja Rndm.

(Edit 23.11.2008: Linkkejä päivitetty ja uusia lisäilty! Kaikkien linkkien pitäisi taas toimia. Jos jokin ei toimi, laitahan viestiä kommenttikenttään. :)

 
Clicky Web Analytics