Rakas NetAnttila.com

Voi NetAnttila kiltti.

Kunpa voisitte selittää minulle, mikä mahtaa olla se logiikka, jonka perusteella lähetätte minulle paperikuvastoja verkkokaupastanne? Oletteko mahdollisesti lainkaan miettinyt verkkokaupan olennaisinta funktiota: sitä, miksi asiakkaanne alunperinkin siirtyivät postimyyntikuvastokaupasta verkkokauppaan ja ryhtyivät tilaamaan sähköpostimainoksia?

Erityisesti minua kiinnostaisi tietää, miksi minun täytyy lähettää tämä sama viesti Teille joka kerran, kun olen erehtynyt tilaamaan jotakin verkkokaupastanne. Miksi, oi miksi lähetätte minulle näitä suoraan paperinkeräykseen meneviä, varmasti hinnakkaita painotuotteitanne jokaisen ostokseni jälkeen, vaikka olen sen jo moneen kertaan teidän asiakaspalvelussanne oikein erityisesti kieltänyt?

Nyt minun täytyy sanoa ikävästi, rakas NetAnttila.com. Jos minä vielä kerran saan Teiltä jonkinlaista paperiroskaa postilaatikkooni, se ikävä kyllä tietää loppua meidän pitkälle mutta hankalalle suhteellemme. Olen pahoillani, mutta näin on asia. En aio lähettää Teille tätä samaa viestiä enää kertaakaan. Suhteemme jatkuminen riippuu siis nyt täysin Teistä.

Ystävällisin (mutta myös hiukan turhautunein) terveisin,

Minna

Surullinen kevätjäätelötarina

Kävin tänään Sokoksen kahvilassa Spice Ice -jäätelöllä, ja totesin, että myyjällä ei tainnut olla ihan kaikkein huomiokykyisin päivänsä.

Tilasin häneltä suklaapehmiksen (kaikkien aikojen suosikkijäätelöni) ja siihen päälle lakritsikastikkeen -- halusin testata, olisiko sekoitus hyvä.

No, myyjä kääntyi konetta kohti ja alkoi tursottaa, ja huomasi yhtäkkiä, että olikin laittamassa tuuttiin nougatpehmistä (tai jotain vastaavaa). Minä en nähnyt mitä kyseisessä suuttimessa luki. No, myyjä sitten tyynesti avasi koneen yläkannen ja tipautti valmiiksi tursotetun jäätelöklöntin takaisin koneeseen ja siirtyi seuraavalle koneelle. Ja tursotti suklaapehmiksen samaan tuuttiin, josta oli juuri tipauttanut toisen jäätelön pois. Tuuttiin tarttuneena oli vielä sattumoisin aikamoinen kasa edellistä jäätelöä. Katsoin sitä hiukan ihmeissäni ja kiitin mielessäni onneani, etten ole sattumoisin millekään ruoka-aineelle allerginen. Olisin kyllä luullut, että kuuluisi asiaan laittaa jäätelö puhtaaseen tuuttiin -- huomatkaa, että myyjä ei edes kysynyt minulta, satuinko olemaan allerginen, tai inhosinko kyseistä jäätelömakua tai ylipäänsä, olisiko ok jos hän käyttäisi tätä samaa.

No, seuraavaksi sitten lakritsikastike, eikö niin? Ei. Myyjä uitti jäätelön liemessä ja vasta nostaessaan sitä ulos totesi, että: "Oho! Tämähän onkin suklaakastiketta". Hän tuijotteli tuuttia hetken ajan hämmentyneen näköisenä yrittäen ilmeisesti miettiä, millä voisi kaapia kastikkeen pois jäätelöstä, kunnes sain tarpeekseni ja sanoin ystävällisesti, että selvä, otetaan nyt sitten suklaapehmis suklaakastikkeella, menköön silleen. Arvelin, että eiköhän hän hyvitä asian jotenkin hinnassa. Tietysti ottaen huomioon, kuinka "clueless" hän oli siihen mennessä ollut, olisi ehkä pitänyt neuvotella asiasta ensin kirjallinen sopimus. No, maksoin kortilla ja tsekkasin sitten kuitin ja totesin, että turha toivo! Ihan saman (kiskuri)hinnan hän siitä otti kuin normaalistikin.

Eikä muuten vahingossakaan pyytänyt anteeksi. Yleensä olen kyllä saanut Sokoksella huomattavasti ammattitaitoisempaa palvelua, joten ehkäpä tuo keski-ikäinen rouvashenkilö oli siellä töissä vasta ensimmäistä päivää. Tai jotakin sellaista...

Siinä vaiheessa pakenin kuitenkin tiskiltä ennen lisäonnettomuuksia ja istuin mahdollisimman kauas syömään kiltisti kalliin jäätelöni, joka ei siis ollut tilaamani suklaapehmis lakritsikastikkeella, vaan nougat+suklaapehmis suklaakastikkeella. Tällainen traaginen jäätelöonnettomuus saattaa kyllä johtaa pysyvään kevätjäätelötraumaan, jonka seurauksena en uskalla enää koskaan tilata mitään Sokoksen kahvilasta. Minusta saattaa tulla pysyvästi jäätelötilauskyvytön, ajatelkaa.

Mitä tästä siis opimme?

Vahtikaa jäätelöitänne.

Risuja Suomalaiselle Kirjakaupalle

Tulin liittyneeksi Facebookissa Suomalaisen Kirjakaupan Ystävänpäivälahja-sovellukseen, jossa sai (oletettavasti) lahjaksi Anne B. Radgen Berliininpoppelit-pokkarin ja saattoi lahjoittaa sellaisen ystävilleenkin. On hyvä juttu, että yrityksetkin alkava herätä internetin uusiin mahdollisuuksiin, mutta ikävä kyllä kampanjan suunnittelu taisi kärsiä pahasta Facebookin suosion aliarvioinnista eikä siis oikein toiminut.

Lähetin asiasta palautetta kirjakaupalle, ja ajattelin, että koska en varmaankaan ole ainoa, jolle näin kävi, teitäkin ehkä saattaa kiinnostaa. Liitän siis lähettämäni palautteen tähän:

Mikäli yritys järjestää laajan mainoskampanjan, jossa jaetaan jotakin asiakkaille, kuten Suomalaisen Facebook-ystävänpäiväkampanjassa pokkareita, on syytä varautua riittävillä varastoilla ja sitoa esimerkiksi ystäväkutsujen määrä tiukasti olemassa oleviin lahjakappaleisiin. Varsinkin digitaalisessa ympäristössä tämä on hyvinkin mahdollista: tällöin lahjoitusmahdollisuus jatkuisi vain niin kauan kuin varastoa on jäljellä, vaikka muu mainoskampanja jatkuisi sen jälkeenkin. Aivan samoin kuin kirjoja tilatessa vaikkapa nettikaupasta - ettehän te silloinkaan myy kappaleita, joita teillä ei ole, vaan tilausmäärä on sidottu varastotietoihin.

Itse liityin tuohon kampanjaan jo hyvissä ajoin ja lähetin kutsut ystävillenikin, mutta kaupassa minulle tarjottiin vain eioota. Olivat kuulemma loppuneet päiväkausia sitten. Poistuin siis kaupasta tyhjin käsin, turhaan tulleena. En varmasti palkitse huonoa suunnittelua ostamalla mitään.

Olen tietoinen, että rajattomat varastot ovat mahdottomuus, mutta mikäli varatut kampanjalahjat ovat koko kaupungin kaupoista loppu jo monta päivää ennen itse kampanjan loppua [tarkennus: jolloin kyseisiä "lahjoja" saattoi edelleen lähettää sovelluksessa, vaikka niitä ei enää ollut], on koko tempaus silloin väärin arvioitu ja suunniteltu. Ei varmasti palvele etujanne, että pyydätte asiakkaan tulemaan luoksenne ja tarjoatte hänelle sitten kaupassa pelkän pettymyksen, niin kuin nyt kävi. Ei ole hyvää PR:ää luoda asiakkaalle vääriä odotuksia, joita ette pysty täyttämään. Tällaiset asiat jäävät muistiin ja vaikuttavat jatkossa ostopäätöksiini.

Olen pahoillani, että vaivauduin osallistumaan, ja vielä enemmän olen pahoillani, että menin kutsumaan ystäväni siihen mukaan - ja tein heille siten ikävän karhunpalveluksen. Olen kuitenkin oppinut läksyni, enkä tee niin enää toiste.

Eriarvoistumisesta

Eihän köyhyydessä mitään vikaa ole. Tarkoitan, aivan normaaleja ihmisiähän hekin ovat. Ei minulla ole ennakkoluuloja. Tietenkin se nyt on silkkaa liioittelua, että eriarvoistuminen yhteiskunnassamme olisi lisääntynyt. Höpö höpö, sanon minä. En minä ainakaan ole kohdellut ketään eriarvoisemmin vain koska joku on köyhä. Juuri viime viikolla, kun olin tullut Spinning-tunnilta ja olin aikeissa lähteä hiukan kahvittelemaan ystävieni Sinikan ja Anne-Marian kanssa, vastaani tuli joku ryysyläinen tai puliukko, pyytämään euroa. Ajatelkaa, eurohan on iso raha, vanhassa rahassa miltei kuusi markkaa. Ties mikä yhteiskunnan tukien väärinkäyttäjä sekin oli, saavat ilmaiseksi rahaa jo muutenkin -- ja mitä he tekevät, kehtaavat pyytää vielä lisääkin! No, koska olin niin lempeällä tuulella, annoin hänelle sitten 20 senttiä, yli markan siis, ja sanoin että voi mennä sillä kahville. Ei nyt tosin Strindbergille, hehe. Mutta ajattele, kaveri kehtasi haistatella minulle. Ja minä olin juuri antanut hänelle sentään rahaa! En voi edes toistaa sitä mitä hän sanoi, se oli niin loukkaavaa. Sinikkakin sanoi minulle kahvilassa, että mistä sen tietää mitä tuollaiset tekevät, siinä olisi voinut käydä huonosti. Mutta ei minusta köyhiä kovin paljoa ole, en minä ole nähnyt juuri yhtään. Käyn sentään paljon ulkona. Esimerkiksi kuntoklubilla, ja liikkeessäni tietenkin, kahviloissa ja ostoksilla -- ainahan sitä jotakin pientä ihminen tarvitsee, hehe... Olisihan minun pitänyt heitä tuolla nähdä, jos heitä niin hirveästi kerran on. Olen sentään avarakatseinen ihminen. No, en tietenkään kulje metrolla tai bussilla, likaisia paikkoja, ehkä ovat siellä kaikki. Matkustelevat linjoilla pitkin päivää. Mitäpä muuta he tekisivät, kun kerran ovat kaiken päivää vapaalla, työttömät. Tekisivät jotakin sivistävää! Menisivät vaikka teatteriin tai opiskelisivat jotakin, siivousalaa vaikka. Hyvistä siivoojista on aina pulaa. Ja onhan kirjastot ja kaikki, mutta tuskin nuo kirjoja lukevat. Voisi oikeastaan lakkauttaa koko laitoksen, kyllä kai jokainen joka on kirjoista kiinnostunut, voi ostaa itse kirjansa, halpojahan ne ovat. Ostin juuri Andalusiasta kertovan matkailuteoksen -- olemme menossa sinne ensi viikolla -- ja se maksoi vain 49 euroa. Ja kaikki se raha, mitä yhteiskunta käyttää noihin kirjastoihin, hukkaan heitettyä rahaa, sanon minä. Miljoonia euroja kirjoihin, joita kukaan ei lue. Puliukot siellä vain käyvät, nukkumassa. Menisivät kotiinsa, tai niihin yömajoihinsa, niitähän riittää. Kaikenmaailman mielenterveyskuntoutujat kaduilla. Menisivät jonnekin hoitoon, onhan meillä julkinen terveydenhuoltojärjestelmä. Minä en sitä tosin käytä, laitteetkin ovat siellä niin vanhoja, ja kaikenmaailman sairaalabakteereja pullollaan. Sitä paitsi, säästän yhteiskunnalta rahaa kun käytän yksityisiä. Minulla on aivan ihana lääkäri, häneltä saa ajan ihan koska tahansa. Aivan kuin hän olisi siellä vain minua varten, ja tavallaanhan hän tietty onkin. Siitähän minä maksan. Ja tällaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikille annetaan kaikkea ilmaiseksi, meille valitetaan jostakin eriarvoistumisesta. Mitä se edes tarkoittaa? Ikään kuin minä olisin vastuussa siitä, että jotkut hunsvotit eivät osaa pitää itsestään huolta. Pauli, mieheni, kertoi juuri että yksi tällainen ihminen oli hakenut hänelle töihin, ajattele. Eihän hänellä ollut edes kansainvälistä työkokemusta! Saati että olisi käynyt yliopiston tai edes tekun. Jonkin ammattiopiston vain. Kyllähän sen tietää, että ne ovat pelkkiä päivähoitopaikkoja noille vastuuttomille tyypeille, joilla ei ole riittävästi älyä että pääsisivät kunnon kouluihin. Eihän Pauli tietenkään hänellä olisi mitään tehnyt, joten hänen assistenttinsa lähetti hakijalle oikein kohteliaan sähköpostin, jossa kertoi, että tilanne on nyt sellainen, että ei ole tilaa, jne. Löytyihän siihenkin paikkaan sitten oikea ihminen, eräs ystävämme siskonpoika, joka on oikein mukava ja käynyt yliopiston ja matkustellut paljon esimerkiksi Italiassa ja Saksassa. Johan siinä kielitaitokin karttuu, vaikka lomalla olisikin. Ja kansainvälisyyden taju. Tiedä mitä tuosta pojasta vielä tulee, hänestä voi vielä tulla vaikka koko yrityksen toimitusjohtaja, kun mieheni jää eläkkeelle. Oma poikamme ei ole kiinnostunut siitä, mikä on tietty surettavaa, mutta hän on kuitenkin lääkäri, ja tällä hetkellä Australiassa konferenssissa. Toivottavasti hän nyt ehtii hiukan siellä ruskettuakin. Vaikka siellä on kyllä niitä hirmuisen kokoisia hämähäkkejä, olen kuullut. Ja sehän on loppujen lopuksi entisten vankien karkoituspaikka. Olen kyllä nyt vähän huolissani, pakko myöntää. Varoitin kyllä häntä kulkemasta kaikenmaailman syrjäkaduilla, parasta pysyä puhtaissa tiloissa, joissa on tarpeeksi turvahenkilökuntaa. Varminta tietysti olisi, jos pysyttelisi vain paikoissa, joissa puhutaan suomea, mutta hankalaahan sellaisia on löytää. Poikamme osaa tietenkin englantia loistavasti, se ei ole ongelma. Hän oppi englanninkieltä jo pienenä, meillä oli brittiläinen au pair lastenhoitajana, oikein mukava tyttö. Kansainvälisyys on opittava jo pienenä, niin minä olen aina sanonut! Myöhemmin hankimme hänelle myös espanjalaisen au pairin opettamaan hänelle espanjaa, mutta jouduimme luopumaan hänestä -- hän ei ollut oikein, kuinka tämän nyt sanoisin, riittävän sivistynyt. Miten hän olisi voinut opettaa poikaamme? Mm... Ai mutta, katsos vaan kuinka aika rientää kun on hauskaa! Minun täytyy ikävä kyllä nyt lähteä, meidän täytyy ehtiä eräisiin juhliin tänä iltana, ja tietäähän sen, tällaisia juttuja ei kannata jättää väliin, kun on sentään yrittäjä. Suhteillahan nämä jutut pelaavat, heh heh... noo, tietenkin me teemme PR:ää paljon muutenkin. Nyt täytyy rientää, tilasin auton tasaksi tuonne alaovelle, mutta oli tosiaan mukava jutella! Tavataan taas, pus pus ja sano terveisiä perheelle. Hei hei!


----------------------------------
Disclaimer:
Teksti on fiktiivinen eikä perustu mihinkään eikä kehenkään. Kaikki yhtäläisyydet nyky-yhteiskunnan kanssa ovat täysin sattumanvaraisia. Yhtäkään köyhää ei vahingoitettu teoksen valmistusprosessin aikana.

Internet, tuo ihmeellinen asia

Olin taannoin opiskelemassa eräässä instituutiossa. No, instituutio muisti minua kirjeellä, jossa kerrottiin, että he haluaisivat minun osallistuvan instituution laadunkehittämistyöhön liittyvään kyselyyn.

Kysely sijaitsee internetissä. Siispä paperilla oli pitkä ja monimutkainen verkko-osoite, joka sisälsi etupäässä numeroita ja erikoismerkkejä. Oikein isolla fontilla, lihavoituna ja alleviivattuna. Terveisin Rehtori.

Sattumoisin minä tiedän ilmoittaneeni instituutiolle sähköpostiosoitteeni, todennäköisesti parikin niistä. Suurin osa opiskelijoiden ja opettajien kirjeenvaihdosta käytiin nimittäin sähköpostin ja Moodlen välityksellä.

Arvatkaapa ryntäävätkö entiset opiskelijat – minä mukaan luettuna – riemusta kiljuen vastaamaan kyselyyn?

Oikein internetissä, herramunjee.

Terveisiä vain Rehtorille, että usein yrityksen "laadunkehittäminen" kannattaa aloittaa niistä lähellä olevista asioista – kuten siitä kirjoituspöydän ja tuolin välistä.

Mopolopy ...eiku molpo... molonpol... monpo -

Se ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua kuinka huonosti ihmiset voivat kirjoittaa omaa äidinkieltään. Ilmiön olen huomannut (suomalaisten lisäksi) ainakin brittien ja yhdysvaltalaisten keskuudessa, so far. Ainakin otaksun tämän keskustelun käydyn henkilöiden omalla äidinkielellä:

Nimim. budmci (USA): The problem with virtual monoplies is the institutional arrogence that comes with it.

Nimim. robwylie (UK): The reason they have a "virtual mopnopoly" as you call it [sic!] is that they have a world class product ...

Korostukset minun. Koko kommentit täällä.

Kiitos PA:lle linkistä, jonka kautta eksyin tuonne harhailemaan.

Mitä tähän voi sanoa? Ilmeisesti kirjoittaminen on todella hyvin vaativa laji.

Vaalikarttua, siskot ja veljet!

Olen mielenkiinnolla seurannut Blogistaniassa vellovaa keskustelua vaalilupauksista lapsiperheille ja siitä kuinka se herättää närää yksinasuvissa – miksei meille luvata mitään? Meitä on paljon, me äänestämme. Joo, totta.

Benropella oli mielestäni hyvä huomio, josta kaikki varmaankin ovat kohtuullisen samaa mieltä: Puheena olleessa artikkelissa ”lapsiperheen elämän vaikeudesta” esimerkkinä käytetty perhe, jonka Metroauto Areenan toimitusjohtaja/perustaja/osakkeenomistajan kotivaimo ja pikkuperijöiden äiti valittelee lapsilisän pienuutta, ei välttämättä osu kaikkein kireimpään saumaan esimerkkinä ”köyhästä lapsiperheestä”. Mut hei, ehkä Iltahötön toimittajat eivät vaan tunne yhtäkään muuta lapsiperhettä, niitähän on niin harvassa. Tai ehkä tosiaan on niin, että toimitusjohtajalla vain kerta kaikkiaan menee niin paljon rahaa työauton bensaan, että pikkuvaimo kasvattelee kolme lasta ihan pelkillä lapsilisillä. Ja Iltahötön palkkioilla.

En halua(isi) provosoitua, koska nähdäkseni kaikki [sic!] osapuolet ovat jo suoriutuneet siitä puolesta jo ihan kiitettävästi, mutta eräs näkökulma särähti pahasti korvaani Mean blogilla kyläillessäni.

”Mistä lähtien joidenkin ei ole tarvinnut laskea etukäteen, minkä halun pystyy tyydyttämään ja mistä pitää luopua, koska rahaa ei ole? Olenko ymmärtänyt jotain väärin? Eikö enää tarvitsekaan itse kustantaa omia mielihalujaan?”
Ja vielä (kommenteissa) "Minä tosin olen hiukan sitä mieltä, että ennen nykyistä kaikki-mulle-nyt-heti-mentaliteettia perheet suunnittelivat lastenhankinnan nimenomaan oman tilipussinsa mukaan. Tukia ei juurikaan ollut, joten oli pakko."

Mjaah. Että siis esimerkiksi mummoni, jonka ympärivuorokautiset päivät nuorna vaimona sodan jälkeen kuluivat lähinnä sotainvalidimiehensä hoitamiseen (miehen eläkerahoilla ilman omia tuloja), teki ihan huvikseen (ts. tyydyttääkseen mielihalujaan) omaishoitaja-kotiäitinä 16 lasta jaloissa pyörimään "suunnitellen tilipussinsa mukaan"?

Muistan kuulleeni joskus, että tukien puuttumisen lisäksi ei silloin ennen ollut juuri ehkäisymenetelmiäkään. Saatoin kuulla väärin.

PS: Vaikka pari lapsista kuoli jo pienenä ja he säästivät näin kätevästi rahaa, kaikista lopuista kasvoi ihmeen kaupalla sittemmin aikuisia veronmaksajia, jotka tekivät Suomeen lisää veronmaksajia, jotka tekevät Suomeen tällä hetkellä lisää veronmaksajia... jokusen.

Minulla ei ole lapsia. Mutta minäkin olen lapsiperheeseen syntynyt. Niin kuin varmaan joku muukin. Ehkä jopa muutkin yksineläjät kuin minä.

Itse olen valitettavan pienituloisella alalla, enkä uskalla edes kuiskata sanaa ”asuntolaina”, koska lähitulevaisuudessa ei ole mitään tietoa siitä, millä sen varsinaisesti maksaisin takaisin. Siltikään en kehtaisi tästä hyvästä moittia lapsiperheitä lasten hankkimisesta näinä pätkätyöllisyyden ja hyvinvointiyhteiskunnan käsitteen äärimmilleen venymisen aikoina. Pikemminkin pidän sitä ihailtavan rohkeana vastavetona, joka osoittaa että kaikki toivo ei ole vielä mennyt.

On se biologia vaan kumma juttu, pistää ihmisen lisääntymään, vaikka se ei välttämättä ole taloudellisen suunnittelun näkökulmasta kovin järkevää. Ihmiskuntahan on historiallisen tunnettu järkevästä suunnittelukyvystään ja loogisesta toiminnastaan.

Siksi kehitysmaissakaan ei hankita juuri koskaan lapsia, koska sehän ei ole niissä oloissa taloudellisesti järk... öh.

Voitaisiin vaikkapa sanoa, että jos kaikki ihmiset olisivat aina olleet näin järkeviä rahankäyttönsä suunnittelussa, sitä olisi kulunut aikojen saatossa paljon vähemmän. Niin kuin luontoakin. Eihän pari villi-ihmistä paljon kuluta.



– Jälkeiset –

Muuten: Käsi ylös, ketä ei naurata kun kuulee samassa lauseessa sanat ”edellyttää”, ja ”kohtuullisuutta vaalilupauksissa”.

Muuten 2: Käsi ylös, joka on joskus todennut että vaalilupaus + ehdokkaan valinta ei pääsääntöisesti = toteutunut lupaus. (Osaatteko kuvitella millainen taivas maan päällä Suomi olisi – niin yksin asuville, lapsiperheille kuin vanhuksillekin – jos puoletkaan olisi toteutunut; tai edes yritetty toteuttaa?)

Muuten 3: Käsi ylös, kuka on todella vakavissaan sitä mieltä, että pienituloinen (oikeasti pienituloinen) pariskunta, joka saa lapsia, ei keskimäärin ota ”vastuuta elämässään tekemistä ratkaisuista”. [Kolkkoa naurua tähän väliin.]

Muuten 4 (tämä on viimeinen, lupaan!): Käsi ylös, kenen mielestä äkkijyrkkä muiden osapuolien nenänvarttaan pitkin tuomitseminen ja täysi kyvyttömyys ymmärtää kenenkään muun toimintaa kuin omaansa, on jo jotenkin niin junttimaista ja aivan passé.


En muista kenen blogista ajatuksen luin, mutta mahtavastihan hyvätuloisilla kansanedustajakonkareilla menee, kun pienituloiset lapsiperheet/yksinasuvat/sinkut/ eläkeläiset/yksinhuoltajat/lainanmaksajat mätkivät vain vaalikartulla toisiaan – eivätkä siis ryhdy yhteiseen kuoroon, jota kaiketi jokusen edustajan olisi pakko jo vähän kuunnellakin. Ja ehkä tehdä vähän töitäkin sen valtaisan päivärahansa eteen.

Mutta miksipä turhaan, kun voi ottaa Arkadianmäellä mukavan asennon ja seurata komediaa, johon ei tarvitse edes ostaa lippuja.