Malliesimerkki onnistuneesta damage controllista

Lähetin siis eilen palautetta Suomalaiselle Kirjakaupalle tuosta mainostetusta lahjasta, jota ei sitten ollutkaan, ja sain vastauksen viestiini jo tänään. Tehokasta toimintaa! (On aina jonkinlainen ällistyttävä yllätys, jos yrityksen asiakaspalvelu on toimivaa ja nopeaa myös sähköpostitse. Pisteet Suomalaiselle siitä!) Vastauskin oli oikein miellyttävä:

"Hei!

Kiitos palautteestasi.

Kampanjan saama suosio yllätti kaiketi meillä markkinoinninkin. Valitettavasti kirjojen lisäerän saaminen myymälöille takkuili. Postittaisimme kirjan Sinulle mielellämme, kerrothan osoitetietosi.

Ystävällisin terveisin
Suomalainen Kirjakauppa oy / asiakaspalvelu"

Kannatti siis laittaa palautetta, sillä nyt saan sittenkin tuon luvatun kirjan, jota olinkin odottanut pääseväni lukemaan. Tähän voisi vielä lisätä, että tavallisesti kesken loppuneet tarjoukset tai muut sellaiset eivät minua suuremmin harmita, mutta viepä minulta kirja, ja minä puren. ;)


Aiheeseen sopivasti liitän tähän myös toiset kiitokset. Eilen illalla minulta katosi nettiyhteys aivan yhtäkkiä ja jonkin aikaa odoteltuani ja testailtuani, soitin Elisan puhelintukeen tehdäkseni häiriöilmoituksen. Selvittelyn jälkeen alkoi näyttää siltä, että ongelma onkin vanhassa modeemissani. Olin jo varma, että nettikatkokseni venyy, kunnes saan jostakin uuden modeemin, kunnes yhtäkkiä muistin, että olin ostanut uuden modeemin jokunen kuukausi sitten, mutten ollut ottanut sitä vielä käyttöön. No, minäpä sitten tänään soittamaan uudelleen Elisalle ilmoittaakseni uuden modeemin numeron.

Elisan mukava asiakaspalveluhenkilö ryhtyi hoitamaan asiaa samantien, ja lupasi ilmoitella minulle tekstiviestitse, jos yhteyden saaminen kestää kauemmin kuin joitakin tunteja. Hän vielä varoitteli, että nettiyhteyden päivittyminen saattaa venyä jopa huomiseen asti. Laitoin uuden modeemin valmiiksi kiinni ja valmistauduin pitkään odotusaikaan, kun asiaa hoitanut kaveri soitti minulle samantien takaisin ja kertoi saaneensa tiedot järjestelmään ja että kohta pitäisi toimia taas. Muutaman minuutin päästä olin taas netissä ja yhteys toimi ilman mitään ongelmia. Sanoisin, että aika hienoa palvelua, kiitos vain Elisan asiakaspalveluun.

Tänään siis tarjolla vain hyviä uutisia.

PS: Osaisiko joku kertoa, mikä olisi suomenkielinen vastine tuolle damage control -termille? Vaurioiden hallinta?

Risuja Suomalaiselle Kirjakaupalle

Tulin liittyneeksi Facebookissa Suomalaisen Kirjakaupan Ystävänpäivälahja-sovellukseen, jossa sai (oletettavasti) lahjaksi Anne B. Radgen Berliininpoppelit-pokkarin ja saattoi lahjoittaa sellaisen ystävilleenkin. On hyvä juttu, että yrityksetkin alkava herätä internetin uusiin mahdollisuuksiin, mutta ikävä kyllä kampanjan suunnittelu taisi kärsiä pahasta Facebookin suosion aliarvioinnista eikä siis oikein toiminut.

Lähetin asiasta palautetta kirjakaupalle, ja ajattelin, että koska en varmaankaan ole ainoa, jolle näin kävi, teitäkin ehkä saattaa kiinnostaa. Liitän siis lähettämäni palautteen tähän:

Mikäli yritys järjestää laajan mainoskampanjan, jossa jaetaan jotakin asiakkaille, kuten Suomalaisen Facebook-ystävänpäiväkampanjassa pokkareita, on syytä varautua riittävillä varastoilla ja sitoa esimerkiksi ystäväkutsujen määrä tiukasti olemassa oleviin lahjakappaleisiin. Varsinkin digitaalisessa ympäristössä tämä on hyvinkin mahdollista: tällöin lahjoitusmahdollisuus jatkuisi vain niin kauan kuin varastoa on jäljellä, vaikka muu mainoskampanja jatkuisi sen jälkeenkin. Aivan samoin kuin kirjoja tilatessa vaikkapa nettikaupasta - ettehän te silloinkaan myy kappaleita, joita teillä ei ole, vaan tilausmäärä on sidottu varastotietoihin.

Itse liityin tuohon kampanjaan jo hyvissä ajoin ja lähetin kutsut ystävillenikin, mutta kaupassa minulle tarjottiin vain eioota. Olivat kuulemma loppuneet päiväkausia sitten. Poistuin siis kaupasta tyhjin käsin, turhaan tulleena. En varmasti palkitse huonoa suunnittelua ostamalla mitään.

Olen tietoinen, että rajattomat varastot ovat mahdottomuus, mutta mikäli varatut kampanjalahjat ovat koko kaupungin kaupoista loppu jo monta päivää ennen itse kampanjan loppua [tarkennus: jolloin kyseisiä "lahjoja" saattoi edelleen lähettää sovelluksessa, vaikka niitä ei enää ollut], on koko tempaus silloin väärin arvioitu ja suunniteltu. Ei varmasti palvele etujanne, että pyydätte asiakkaan tulemaan luoksenne ja tarjoatte hänelle sitten kaupassa pelkän pettymyksen, niin kuin nyt kävi. Ei ole hyvää PR:ää luoda asiakkaalle vääriä odotuksia, joita ette pysty täyttämään. Tällaiset asiat jäävät muistiin ja vaikuttavat jatkossa ostopäätöksiini.

Olen pahoillani, että vaivauduin osallistumaan, ja vielä enemmän olen pahoillani, että menin kutsumaan ystäväni siihen mukaan - ja tein heille siten ikävän karhunpalveluksen. Olen kuitenkin oppinut läksyni, enkä tee niin enää toiste.

Habacuc ja kuoleva koira

Tiedättekö, ei ole aina viisasta uskoa ihan sellaisenaan kaikkea, josta vaahdotaan esimerkiksi kiertokirjeissä, jotka kiertävät sähköpostissa, Facebookin "seinillä" tai keskustelupalstoilla.

Nyt Suomeenkin ajautunut keskustelu taiteilija Guillermo Vargas'n (aka "Habacuc" tai "Habakkuk") näyttelystä, jossa "annettiin koiran nääntyä nälkään taidegalleriassa" kärsii samasta ongelmasta kuin niin moni muukin internetiä kiertävä kohu: kukaan ei ole oikeastaan vaivautunut ottamaan selvää siitä, pitääkö koko tarina ylipäätään paikkaansa ja jos siinä on totuutta, mikä osa on sitä ja mikä villiä huhua, väärinkäsityksiä tai urbaania legendaa.


Kiertokirje

Törmäsin samaan juttuun, kun se lähetettiin minulle Facebookissa, kuinkas muutenkaan. Saamani kiertokirje oli jotakuinkin tällainen:

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi. (Katso liitteen kuvat)

Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta? Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin. Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

(Lisäksi pari linkkiä nettivetoomuksiin, joista toinen oli ilmeisesti espanjankielinen[?] ja toinen erittäin huonoa englantia. En liitä niitä nyt tähän.)

Allekirjoitin sen kummemmin harkitsematta toisen internet-vetoomuksen, mikä nyt tuntuu hieman tyhmältä. Sitten tulin uteliaaksi ja tutkiskelin asiaa hiukan. Se ei tosiaan vaatinut mitään yli-inhimillisiä ponnistuksia, vain pikaisen googletuksen muutamalla jutussa käytetyllä fraasilla. (Kokeilkaa joskus – se on helppoa!)


Netistä löytyi aggressioita herättävä solmu

Faktat liittyen tähän juttuun ovat parhaimmillaankin epämääräisiä ja osittain täysin tuulesta temmattuja. Se ei kuitenkaan ole estänyt suomalaisia(kaan) tarjoutumasta erinäisillä keskustelupalstoilla parantamaan taiteilijan mainetta esim. kirveellä.

Mikä sitten on totta? No. Taiteilija Guillermo Vargas todellakin piti Galeria Codice:ssa Nicaraguassa näyttelyn, jossa tämän kirjeen kuvissa esiintynyt koira makaa. Sitä ei ole kiistetty. Koira oli kadulta löydetty kulkukoira, joka oli löydettäessä pitkällisen nälkiintyneisyyden tilassa ja erittäin huonossa kunnossa.

Sen sijaan se, mitä koiralle näyttelyssä tapahtui ja oliko koira näyttelyssä vain päivän vai useita päiviä, on vieläkin epäselvää. Ongelmana on myös se, että tapahtumista ei ole juurikaan saatavilla ensikäden tietoja edes englanniksi, saati suomeksi. Itse olen joutunut tyytymään epäsuoriin lähteisiin, esim. lehtiartikkeleihin. (Lähteet löytyvät lopusta.)


Mutta mitä tapahtui koiralle nimeltä Natividad?

Käsitys, että koira kuoli näyttelyssä nälkään ensimmäisen päivän jälkeen, on laajalle levinnyt – mm. juuri kiertokirjeissä. Näin väitti myös La Prensa -lehden toimittaja Marta Leonor González La Nacion -lehden artikkelissa lokakuussa 2007. ^[1] En yhtään epäile, etteikö niin huonossa kunnossa kadulta löydetty eläin olisi voinutkin kuolla (avustakin huolimatta) nälkään tai tauteihin. (Kannattaa muuten muistaa, että koirankokoista eläintä ei voi tappaa nälkään yhdessä päivässä.)

Gallerian johtaja Juanita Bermúdez ^[2] kertoi kuitenkin Observer-lehdessä 30.3.2008, että koiraa itse asiassa kohdeltiin galleriassa paremmin kuin kadulla: lukuun ottamatta näyttelyn kestoa (3 tuntia) koira sai vaeltaa vapaana hihnastaan ja koira ruokittiin säännöllisesti koiranruualla, jota taiteilija Vargas itse toi galleriaan. Bermúdez kertoi myös koiran karanneen takaisin kadulle ensimmäisen näyttelypäivän jälkeisenä yönä. ^{[1] [3] [4] [6]}

Asian tekee hankalaksi mm. se, että Vargas itse ei suostu ottamaan kantaa asiaan ^{[3] [4]} ja on antanut asiasta ristiriitaisia lausuntoja. ^[4] Hän haluaa nimenomaan herättää keskustelua asiasta, vaikka sitten oman maineensa hinnalla. Haastatteluiden perusteella hänen tarkoituksensa on ilmeisesti ollut herättää ihmiset huomaamaan, että he eivät piittaa pätkääkään kulkukoirista, ennen kuin joku roudaa sellaisen arvostettuun taidegalleriaan. ^{[3] [6]} Kadulla ne saavat kaikki kuolla ilman, että yksikään ohikulkija älähtää.

Guillermo Vargas kertoi ^{[1] [3]}, mielestäni hyvinkin valaisevasti, että koko näyttelyn aikana yksikään gallerian vieras ei soittanut poliisia, pyrkinyt ruokkimaan koiraa tai edes päästämään sitä irti, vaikka tätä ei oltu millään tavalla estetty. Tätä syyllisyyttäkö me sitten kompensoimme vaahtoamalla asiasta netissä?

(Olen pahoillani, mutta olen kyllä samaa mieltä hänen kanssaan. Nicaraguan ja aika monen muunkin maan kadut ovat täynnä tällaisia koiria ja kissoja, joita yksikään näyttelystä vaahtoaja ei nähdäkseni ole tarjoutunut auttamaan – sehän vaatisi muutakin kuin nettivetoomuksen allekirjoittamista. Jopa Suomessa elää luonnossa paljon heitteille jätettyjä kissoja ja koiria, joihin aika harva viitsii aikaansa tai edes rahaansa uhrata. Sori vain, jos kuulostan julmalta, mutta on todella helppoa naputella nimensä nettiin, ja kuvitella, että sillä on yhtään mitään vaikutusta eläintensuojeluun missään päin maailmaa. Ei sillä ole. Tällä suomin itseänikin: olinhan juuri niin tyhmä itsekin, vaikken edes uskonut, että sillä olisi mitään vaikutusta.)


Mitä biennaalia tässä nyt pitäisi vastustaa?

Mitä tulee väitteeseen "arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin" – se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Ensinnäkin, on sangen epäselvää, mihin näyttelyyn väitteessä viitataan. Oikein kukaan ei tunnu tietävän, onko Vargasia ylipäänsä kutsuttu jonnekin ja jos, niin minne. Tapahtumaa on tarinan eri versioissa kutsuttu eri nimillä, kuten esim. "Bienal Centroamericana Honduras 2008". ^[1] Näyttelyä eivät ole tunnistaneet tuolla nimellä edes latinalaisamerikkalaista taidemaailmaa tuntevat intendentit. ^[2]

Lopulta päädyttiin tulokseen, että sillä ehkä tarkoitettiin La Bienal de Artes Visuales de Honduras 2008 -näyttelyä. ^{[1] [2]} Kuitenkin, tapahtuman sivuilla kerrotaan ^{[1] [2]}, että näyttely on avoinna vain Hondurasin taiteilijoille, eli Costa Ricassa asuva Vargas ei tähän näyttelyyn voisi osallistua. Joidenkin arveluiden ^[1] mukaan tapahtuma olisi VI Bienal de Artes Visuales del Istmo Centroamericano (paikkana joidenkin lähteiden mukaan El Salvador, toisten mukaan Tegucigalpa, Honduras). Tähän näyttelyyn Vargas on osallistunut vuonna 2006 ^[2], joskaan minkäänlaisia eläimiä ei näyttelyihin ilmeisesti liittynyt. Näyttely järjestetään kahden vuoden välein, mutta tämänvuotisen näyttelyn tapahtumapaikasta tai -ajastakaan ei vielä ole julkaistu tietoja (englanniksi), saati siitä, keitä sinne osallistuu.

Toisekseen, löytämieni tietojen mukaan taiteilijaa ei ole kutsuttu toistamaan kyseistä näyttelyä, vaan esittämään uusi näyttely ^[5] – mitä hän aikoo esittää, siitä taiteilijalla itselläänkään ei ole vielä käsitystä. ^[4] Koiria tai muita eläimiä näyttelyyn ei kuitenkaan ilmeisesti liity. ^{[5] [6] [7]}


Kaiken tämän kohun perusteella oikeastaan ainoastaan yksi asia on varma: Vargas onnistui tavoitteessaan herättää huomiota jopa suuremmassa mittakaavassa kuin odotti. Mutta niin kuin yleensä netissä näy, väittelijöiden huomio kiinnittyi johonkin ihan muualle kuin varsinaisesti oli tarkoitus.


Lähteet:

1. Daily Campello Art News: It started with a dog (22.4.2008)
2. ArtNet News: Contretemps Over "Starving Dog Art" (17.4.2008)
3. Guardian.co.uk: Outrage at 'starvation' of a stray dog for art (30.3.2008)
4. About.com: Starving Dog as Art - Analysis
5. Snopes.com: Starving Dog Art
6. The Humane Society of the United States: Starving Dog as "Art" (23.4.2008)
7. WSPA International: No excuses for cruelty


Espanjaksi(?) voi etsiä lisää faktoja:
La Bienal de Artes Visuales de Honduras 2008 -tapahtuman sivut Bavh08.com: Noticias
La Nacion: Artista tico envuelto en polémica por muerte de perro en obra

Vaalikarttua, siskot ja veljet!

Olen mielenkiinnolla seurannut Blogistaniassa vellovaa keskustelua vaalilupauksista lapsiperheille ja siitä kuinka se herättää närää yksinasuvissa – miksei meille luvata mitään? Meitä on paljon, me äänestämme. Joo, totta.

Benropella oli mielestäni hyvä huomio, josta kaikki varmaankin ovat kohtuullisen samaa mieltä: Puheena olleessa artikkelissa ”lapsiperheen elämän vaikeudesta” esimerkkinä käytetty perhe, jonka Metroauto Areenan toimitusjohtaja/perustaja/osakkeenomistajan kotivaimo ja pikkuperijöiden äiti valittelee lapsilisän pienuutta, ei välttämättä osu kaikkein kireimpään saumaan esimerkkinä ”köyhästä lapsiperheestä”. Mut hei, ehkä Iltahötön toimittajat eivät vaan tunne yhtäkään muuta lapsiperhettä, niitähän on niin harvassa. Tai ehkä tosiaan on niin, että toimitusjohtajalla vain kerta kaikkiaan menee niin paljon rahaa työauton bensaan, että pikkuvaimo kasvattelee kolme lasta ihan pelkillä lapsilisillä. Ja Iltahötön palkkioilla.

En halua(isi) provosoitua, koska nähdäkseni kaikki [sic!] osapuolet ovat jo suoriutuneet siitä puolesta jo ihan kiitettävästi, mutta eräs näkökulma särähti pahasti korvaani Mean blogilla kyläillessäni.

”Mistä lähtien joidenkin ei ole tarvinnut laskea etukäteen, minkä halun pystyy tyydyttämään ja mistä pitää luopua, koska rahaa ei ole? Olenko ymmärtänyt jotain väärin? Eikö enää tarvitsekaan itse kustantaa omia mielihalujaan?”
Ja vielä (kommenteissa) "Minä tosin olen hiukan sitä mieltä, että ennen nykyistä kaikki-mulle-nyt-heti-mentaliteettia perheet suunnittelivat lastenhankinnan nimenomaan oman tilipussinsa mukaan. Tukia ei juurikaan ollut, joten oli pakko."

Mjaah. Että siis esimerkiksi mummoni, jonka ympärivuorokautiset päivät nuorna vaimona sodan jälkeen kuluivat lähinnä sotainvalidimiehensä hoitamiseen (miehen eläkerahoilla ilman omia tuloja), teki ihan huvikseen (ts. tyydyttääkseen mielihalujaan) omaishoitaja-kotiäitinä 16 lasta jaloissa pyörimään "suunnitellen tilipussinsa mukaan"?

Muistan kuulleeni joskus, että tukien puuttumisen lisäksi ei silloin ennen ollut juuri ehkäisymenetelmiäkään. Saatoin kuulla väärin.

PS: Vaikka pari lapsista kuoli jo pienenä ja he säästivät näin kätevästi rahaa, kaikista lopuista kasvoi ihmeen kaupalla sittemmin aikuisia veronmaksajia, jotka tekivät Suomeen lisää veronmaksajia, jotka tekevät Suomeen tällä hetkellä lisää veronmaksajia... jokusen.

Minulla ei ole lapsia. Mutta minäkin olen lapsiperheeseen syntynyt. Niin kuin varmaan joku muukin. Ehkä jopa muutkin yksineläjät kuin minä.

Itse olen valitettavan pienituloisella alalla, enkä uskalla edes kuiskata sanaa ”asuntolaina”, koska lähitulevaisuudessa ei ole mitään tietoa siitä, millä sen varsinaisesti maksaisin takaisin. Siltikään en kehtaisi tästä hyvästä moittia lapsiperheitä lasten hankkimisesta näinä pätkätyöllisyyden ja hyvinvointiyhteiskunnan käsitteen äärimmilleen venymisen aikoina. Pikemminkin pidän sitä ihailtavan rohkeana vastavetona, joka osoittaa että kaikki toivo ei ole vielä mennyt.

On se biologia vaan kumma juttu, pistää ihmisen lisääntymään, vaikka se ei välttämättä ole taloudellisen suunnittelun näkökulmasta kovin järkevää. Ihmiskuntahan on historiallisen tunnettu järkevästä suunnittelukyvystään ja loogisesta toiminnastaan.

Siksi kehitysmaissakaan ei hankita juuri koskaan lapsia, koska sehän ei ole niissä oloissa taloudellisesti järk... öh.

Voitaisiin vaikkapa sanoa, että jos kaikki ihmiset olisivat aina olleet näin järkeviä rahankäyttönsä suunnittelussa, sitä olisi kulunut aikojen saatossa paljon vähemmän. Niin kuin luontoakin. Eihän pari villi-ihmistä paljon kuluta.



– Jälkeiset –

Muuten: Käsi ylös, ketä ei naurata kun kuulee samassa lauseessa sanat ”edellyttää”, ja ”kohtuullisuutta vaalilupauksissa”.

Muuten 2: Käsi ylös, joka on joskus todennut että vaalilupaus + ehdokkaan valinta ei pääsääntöisesti = toteutunut lupaus. (Osaatteko kuvitella millainen taivas maan päällä Suomi olisi – niin yksin asuville, lapsiperheille kuin vanhuksillekin – jos puoletkaan olisi toteutunut; tai edes yritetty toteuttaa?)

Muuten 3: Käsi ylös, kuka on todella vakavissaan sitä mieltä, että pienituloinen (oikeasti pienituloinen) pariskunta, joka saa lapsia, ei keskimäärin ota ”vastuuta elämässään tekemistä ratkaisuista”. [Kolkkoa naurua tähän väliin.]

Muuten 4 (tämä on viimeinen, lupaan!): Käsi ylös, kenen mielestä äkkijyrkkä muiden osapuolien nenänvarttaan pitkin tuomitseminen ja täysi kyvyttömyys ymmärtää kenenkään muun toimintaa kuin omaansa, on jo jotenkin niin junttimaista ja aivan passé.


En muista kenen blogista ajatuksen luin, mutta mahtavastihan hyvätuloisilla kansanedustajakonkareilla menee, kun pienituloiset lapsiperheet/yksinasuvat/sinkut/ eläkeläiset/yksinhuoltajat/lainanmaksajat mätkivät vain vaalikartulla toisiaan – eivätkä siis ryhdy yhteiseen kuoroon, jota kaiketi jokusen edustajan olisi pakko jo vähän kuunnellakin. Ja ehkä tehdä vähän töitäkin sen valtaisan päivärahansa eteen.

Mutta miksipä turhaan, kun voi ottaa Arkadianmäellä mukavan asennon ja seurata komediaa, johon ei tarvitse edes ostaa lippuja.