Runotorstain syksyssä

*

On syksy ja rakkaus nukkuu
liian, liian hiljaa.
Tuuli ajaa lehtiä pimeään,
päivisin valo hajoaa ajatuksen
mahdottomuuteen, sinisiin pilviin.
Minä kuljen lyhyitä päiviä pientä labyrinttiäni
edes ja takaisin, sinne ja tänne
alusta loppuun ja takaisin
enkä tiedä osaisinko pois.

On syksy ja kaipuu asuu
repaleisilla oksilla.
Mustat ojat virtaavat vettä,
kaivot asvaltissa pimeitä ovia
painajaisiin, lapsuuden satuihin.
Minä nukun raskaita unia yksin labyrintissäni
kynttilä palaen, ikkunassa
heijastukset häilähtelevät
kuin odotus avaraan valkoiseen.

*

Teematorstaita

Valokuvatorstain viesti:

Vain miehille.

______________________________________________

Runotorstain kuoresta putkahti omituinen viesti. Vaikka se ei olekaan runo, menköön nyt silleensä tällä kertaa, kun kerran tänne tuli. Tähän voisi lisätä esittelynä, että sanotaan, että nuoruuden huikean ja ihastuttavan olemuksen mukaisesti, nuorten odotukset tulevaisuudestaan ovat ehkä hiukan epärealistisia. Tämä ei siis ole lainaus, vaikka löysinkin joskus tämäntyyppisen kirjeen varastoistani. Ehkä tämä on jonkinlainen mukaelma sen kirjeen muistosta.

Pyydän näin jälkikäteen anteeksi toiveikkaalta nuorelta minulta. Toivottavasti en loukkaantunut. Mutta onneksi en tuntenut minua vielä silloin. ;)


"Rakas minä,

kun luet tätä, olet varmasti jo muuttunut aivan eri ihmiseksi kuin tätä kirjoittava minä. Kadehdin sinua jo, olet varmasti niin kaunis ja onnellinen.

Olethan jo menestynyt, niin kuin halusin, ja hankkinut loistavan vaatevaraston kuuluisimmista liikkeistä – ei tietenkään suomalaisista? Sait sen lottovoiton ja muutit Karibialle? Tai opit soittamaan pianoa niin kuin pitää, ilman sormien hermostunutta hyppelyä väärillä koskettimilla – pitänyt huippukonsertteja kansainvälisillä lavoilla? Olet varmasti joka tapauksessa rikas, esimerkiksi kuuluisa kansainvälinen kirjailija – vaikka sanotaankin että kirjailemisella ei voi rikastua niin eihän se toki sinua koske, niin kuin ei Kaari Utriotakaan. Ehkä tunnetkin hänet?

Oletko jo tavannut lukuisilla matkoillasi sen Michael Knightin näyttelijän ja todennut hänet yhtä hurmaavaksi luonnossa kuin Ritari Ässänä? Tai edes sen MacGyver -tyypin, mikäsenytolikaan? Olet varmasti käynyt hurmaavia keskusteluita monien kuuluisien ihmisten kanssa. Oletko jo muuttunut häikäiseväksi kaunottareksi, jota ihailevat katseet seuraavat, niin kuin niissä kirjoissa, joita luit – tai no, minähän luen niitä edelleen.

Minä olen täällä menneisyydessä ikuisesti, sinun varjonasi, eikö se tunnukin kummalliselta? Tämän kirjeen kirjoittaja ei ole koskaan muuttunut niin kuin sinä. Muistatko minut vielä?

Muutithan kotoa jo kuusitoistavuotiaana, muutithan? Jeez, toivottavasti et ainakaan ENÄÄ asu siellä, näiden vanhusten kanssa! Yyh! Niin kuin se naapuri, muistatko? Oikeesti hei, ethän?

Olet kai naimisissa ja sinulla on komea mies ja ihania lapsia, jotka eivät ole sellaisia takapihan kakaroita niin kuin täällä, eikö niin? Äläkä anna tyttäresi pussailla mitään luusereita metsiköissä, muista se. Vaikka nehän ovat kai jossain hienossa koulussa jo. Etkä ole varmaankaan päästänyt itseäsi repsahtamaan, vaikka olet jo niinkin vanha. Jo kaksikymmentäviisivuotias. Huh, onpa vaikea kuvitella minua niin vanhana!

No, onnea matkaan kuitenkin, jatka samaa rataa. Muista aina että minä olen täällä, sinun sisälläsi. Elät sitten 125-vuotiaaksi, niin kuin lupasit minulle. Vaikka oletkin silloin kurttuinen ja vanha, ei se haittaa. Tiede keksii varmasti siihen mennessä nuorennuspillerin, jotta voit olla taas niin kuin minä. Paitsi rikkaampi ja paremman näköinen, tietysti.

Ystävyydellä,
sinä, 13 vee."

Valokuvatorstai

*

15. haaste on
Valo

Runotorstai

*

Minä haluaisin pitää sinua sylissäni kuin
perhosensiipiä, avoimesti
varoen sateenkaaresi värejä.

Sinä olisit valmis lähtemään milloin tahansa
päättäisit silti jäädä tähän: valoon,
keveään lämpöön.

Minä haluaisin ojentaa painavan sydämeni
ja ottaa sinut sinne
pelkäämättä että muserrut minuun.

Puheemme olisi äänetöntä aaltoliikettä,
silmistä toisiin versovaa vihreää
syyslehtisessä mullassa.

Jos haluaisit, voisit pitää kädestäni kiinni
väkijoukossa, keskellä meteliä –
me olisimme yhdessä hiljaa.

Minä tuntisin kämmenesi lämmön, ja
elämänviivani lepäisi ihoasi vasten
niin kuin perhosen siipi.



*