LEHDISTÖTIEDOTE – vapaa julkaistavaksi
Tampereen Runoviikko ry perustettu – Tampere täyttyy runoudesta jo ensi kesänä
Edustava joukko tamperelaisia kirjallisuuden ja kulttuurin toimijoita on perustanut Tampereen Runoviikko ry:n. Perustava kokous pidettiin Tampere-talossa 23.9.2009, jolloin yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin päätoimittaja Ritva Hokka-Ahti. Yhdistys toimii hallinnoivana tahona ensi kesänä 7.–13.6.2010 järjestettävälle Runokaupunki-festivaalille. Runokaupunki täyttää Tampereella viikon ajaksi niin vakiintuneet tapahtumapaikat kuin erilaiset urbaanit kesannotkin erilaisilla runouteen liittyvillä tapahtumilla.
Runokaupunki-ajatuksen isät ovat runoilija Risto Ahti ja Runojen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Kiviniemi. Ahti on puhunut ideastaan, koko Tampereen kaupungin valtaavasta runojuhlasta, jo pitkään. Erkki Kiviniemi tarttui toimeen Annikin Runofestivaalin viime vuosien hyvän yleisömenestyksen innoittamana: Tampereelta ja Suomesta löytyy yleisöä runoudelle – paljon!
”Tampereelta on yksinkertaisesti puuttunut suurelle yleisölle suunnattu pitkäkestoinen ja koko kaupungin laajuinen runoustapahtuma. Tampereen asema suomalaisen runouden suurkaupunkina suorastaan vaatii sitä", Erkki Kiviniemi painottaa. "Täällä on lukuisia runotapahtumia ympäri vuoden ja ympäri kaupunkia. Todella hyvää työtä on tehty. Nyt runotoimijoilla on mahdollisuus yhdistää voimansa Runokaupungin sateenvarjon alle, ja siten vahvistaa myös omaa toimintaansa. Runokaupungista ollaan alusta asti tekemässä valtakunnallista ja myös kansainvälistä kirjallisuusfestivaalia."
”Olemme tekemässä tapahtumakokonaisuutta jossa on kynnys matalalla ja taivas kattona”, Tampereen Runoviikko ry:n puheenjohtaja Ritva Hokka-Ahti kuvailee. ”Runous kuuluu kaikille, ja siksi haluamme tarjota runo-ohjelmaa, joka kokoaa yhteen kaikenlaisia ihmisiä lapsista ja nuorista ikä-ihmisiin. Eikä vain yleisöksi vaan aktiivisesti itse osallistumaan tapahtumien ideointiin ja tekemiseen. Jos omia ideoita ei heti tule mieleen, niin olemme perustamassa ideapankkia, josta voi vapaasti varastaa hyviä tapahtumaideoita”, Hokka-Ahti kertoo. ”Odotamme jännityksellä, kuka ottaa omakseen vaikkapa runopuhelimen tai runopiknikin järjestämisen.”
Tampereen Runoviikko ry toivottaa tervetulleeksi Runokaupunkiin kaikki tahot, jotka haluavat järjestää erilaisia runouteen liittyviä tapahtumia Tampereella 7.–13.6.2010. Runokaupunki-festivaali kokoaa yhteen, koordinoi ja tiedottaa tapahtuman sateenvarjon alla järjestettävistä tapahtumista. Näin pienemmätkin runotapahtumat voivat saada osakseen tavallista suuremman huomion ja yleisön.
Myös muut kuin leimallisesti kirjallisuuden toimijat ovat tervetulleita. Festivaalin ideointiin toivotaan mukaan mm. teatterin, musiikin, tanssin, elokuvan ja kuvataiteen tekijöitä.
Runokaupunki-hankkeessa ovat tässä vaiheessa mukana mm. Annikin Runofestivaali, Elävän kirjallisuuden yhdistys, Pirkanmaan lausujat, Pirkkalaiskirjailijat, Runokauppa Kattila, Tampereen kaupunginkirjasto, Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut, Tampere-talo, Viitapiiri ja Yöstäjä.
Yhteystiedot:
Ritva Hokka-Ahti,
Tampereen Runoviikko ry:n puheenjohtaja
050 5426 752
Ritva.Hokka-Ahti(at)tampere.fi
torstaina, lokakuuta 15, 2009
Tampereen Runoviikko ry perustettu – Tampere täyttyy runoudesta jo ensi kesänä
sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2009
Runopihaan huomenna!
Tamperelainen kirjoittajayhdistys Viitapiiri ry järjestää jälleen jokakesäisen Runopiha-tapahtumansa Tampereen Tallipihalla (Kuninkaankatu 4). Runopiha on perinteiseen tapaan Eino Leinon päivänä 6.7. kello 18–21.
Yleisölle ilmaisessa runotapahtumassa esiintyvät Olli Sinivaara, jolle myönnettiin Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto hänen toisesta runokokoelmastaan Palava maa, tuore Pirkanmaan kirjoituskilpailu -voittaja Satu Lepistö, esikoisrunoilija Joona Kivirinta, monipuolinen ja palkittu runoilija-prosaisti Vilja-Tuulia Huotarinen, useita teoksia julkaissut Tuija Välipakka, monissa runolehdissä tekstejään julki saanut Juha Rautio, hallitseva Poetry Slamin eli lavarunouden suomenmestari Kari Raineranta sekä runoimprovisaatioryhmä Muuntaja. Illan musiikkiosuudesta vastaa loistava Iida Umpikuja. Myös sanataidekoululaiset esiintyvät illan aikana.
Illan päättää open stage -osuus, jossa yleisön sanataiturit saavat nousta lavalle esittämään omia runojaan.
Tänä vuonna Runopihan teemana on Kivi on rock! Aleksis Kivi saattaa kurkistella illan runoesityksissä ja niiden lomassa. Viitapiiri julistaa myös kaikille avoimen Aleksis Kivi -kaksoisolentokilpailun. Kivenkovista kloonikokelaista valitaan huutoäänestyksellä voittaja, joka palkitaan upealla Viitapiirin runollis-proosallisella ikikalenterilla. Kalentereita on myös myynnissä Runopihassa.
Tuttuun tapaan myös Runotiski päivystää Pihassa. Viitapiiriläisiltä saa käydä tilaamassa uniikin runon itselleen tai jollekulle toiselle edullisesti yhdellä eurolla.
Runopihan hienosta esiintyjäkaartista moni kuuluu kirjoittajayhdistys Viitapiiriin. Yhdistyksen jäsenet ovat kirjoittajakoulu Viita-akatemian entisiä ja nykyisiä opiskelijoita ja opettajia. Lasten ja nuorten sanataidekoulu on sekin osa Viita-akatemiaa, sen junioriryhmä, josta osa on siirtynyt tai siirtyy myöhemmin opiskelemaan aikuisille suunnattuun kolmivuotiseen kirjoittajakouluun.Kuva (c) MA
Runoimprovisaatioryhmä Muuntaja vuoden 2008 Runopihassa. Tapahtuma ja lisää kuvia aiemmista Runopihoista Facebookissa.
Tervetuloa mukaan nauttimaan kesälämpimästä tunnelmasta ja pirskahtelevista säkeistä!
perjantaina, maaliskuuta 06, 2009
Satunnaiset asiat
Anita Konkka haastoi minut meemiin.
Meemin säännöt:
1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
No tuota.
1. Minulla on kaksi pikkuveljeä, jotka tosin ovat nyt jo aikuisia. Silti tunnen usein kiusausta puuttua heidän asioihinsa isosiskon oikeudella, jollaista he eivät kyllä ole minulle varsinaisesti myöntäneet.
2. Kannan mukanani kaipuuta takaisin Irlantiin. Haluaisin ehkä jopa muuttaa sinne vielä joskus.
3. Vietin lapsuuteni pikkukaupungissa, jota vertaan joskus Twin Peaksiin. Sielläkin oli synkät nurkkansa, puhumattakaan julkisista salaisuuksista. Saattaa myös olla, että vertaan sitä, koska olen Twin Peaks -fani ja se antaa kotikaupungilleni hohtoa, jota sillä ei muutoin olisi.
4. Kirjoitan koska minun täytyy, vaikka epäilenkin joka toinen päivä olevani siinä aivan surkea, ja ystäväni eivät vain kehtaa kertoa sitä minulle, koska eivät halua loukata tunteitani. Kirjoitan, vaikka se olisi tottakin.
5. Rakastan elokuvia, jotka ovat visuaalisia runoja. Sellaisiksi määrittelen esimerkiksi elokuvat, joiden juoni ei ole kausaalinen, jotka sisältävät kuvakieltä ja asioita, joita ei voi ymmärtää järjellä, vaan ainoastaan vaikkapa unen logiikalla. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää.
6. Kun aloitan omien tekstieni editointiprojektin jotakin tarkoitusta varten, tarvitsen täsmällisen deadlinen päästäkseni alkuun. Alkuvaiheessa olen joskus niin turhautuneen raivon vallassa, että haluaisin hakata päätäni näppikseen, tehdä ihan mitä tahansa muuta sen sijaan ja antaa homman jollekin muulle. Onneksi se menee ohi.
Siinäpä se. Aion olla kapinallinen ja tarjota haastetta vain niille lukijoilleni, joita osallistuminen sattuu huvittamaan. Tulkaa kertomaan, jos otitte sen vastaan. :)
maanantaina, joulukuuta 01, 2008
Ensimmäinen luukku
Halusin vain kertoa teille, että olen mitä ilmeisimmin ihastunut joulukalentereihin. Minulla on niitä jo kolme: yksi suklaakalenteri (ruma kuva mutta hyvä sisältö, ei siis sitä kammottavaa muovinmakuista "suklaankaltaista valmistetta"), kuvakalenteri ja arpakalenteri. Voittoa en hirveästi odottele, sain sellaisesta joskus jokusen euron voittoa, mutta unohdin hakea ne. Ystäväni aikoo myös lähettää minulle neljännen kalenterin, se taisi olla partiolaisten joulukalenteri. Jei!
Lisäksi olen bongannut netistä jo ainakin Positiivareiden joulukalenterin ja Sanojen ajan runo/proosakalenterin. Suosikkini on jälkimmäinen, tottakai. Jos joku on löytänyt muita nettijoulukalentereita, vinkatkaa kommenttilaatikkoon. Varsinkin runokalenterit olisivat aivan mahtava juttu, jos niitä olisi jossakin lisää. Seinälle ripustettavaa runojoulukalenteria kyselin jo kirjakaupastakin, mutta ilmeisesti sellaista ei ole tänä vuonna ilmestynyt.
Hassu juttu, mutta en ole kuunnellut vielä ainuttakaan joululaulua, vaikka yleensä olen aloittanut sen hullutuksen jo marraskuussa. Aiempina vuosina kuuntelin lähinnä amerikkalaisia vanhoja joulubiisejä, ne olivat minusta hauskempia kuin kotimaiset itkuvirret. Erityisesti välttelen tangotähtien määittäväksi annettuja huonoja uussanoituksia, joiden riimit ontuvat pahemmin kuin kolmijalkainen vuohi joulukuvaelmassa. Lienen kuitenkin kyynistynyt viime aikoina myös americanojen biiseissä esiintyvien hahmojen imelille stereotypioille ja/tai sanoitusten kliseille. Viime vuonna ne saivat minut tuhahtelemaan, tänä vuonna taidan vältellä ainakin tunkkaisimpia niistä.
Ei kukaan olisi sattunut törmäämään uusiin, hauskoihin joulubiiseihin, joissa ei olisi ihan hirveitä kliseitä? Onko niitä olemassa?
Niin ja. Mitenkäs teillä joulunodotus sujuu -- nihkeästi vai intoa puhkuen?
keskiviikkona, heinäkuuta 09, 2008
Okei – kuka jätti kortsunsa kirjastoon?
Kirjastotyö on palkitsevaa ja mielenkiintoista, ajoittain erittäinkin mielenkiintoista. Mieleeni tulee esim. päivä, jolloin naimisiin menevät nuoret viettivät polttareitaan kirjastossa. Toinen oli pukeutunut sairaanhoitajaksi ja toinen hevarivermeisiin: molemmille hankittiin kavereiden opastuksella kirjastokortti ja siihen tunnusluku, molempien piti etsiä kirjastosta kirjoja ja lainata ne. Kaverit kulkivat mukana neuvomassa ja kuvaamassa. Herttaista.
Tänään eräs perheenäiti poimi lattialta mielenkiintoisen löytötavaran ja ojensi minulle. Sitä voi kysellä kirjastosta (jos kehtaa). Hukatun esineen tuntomerkit pitää kuitenkin aina kertoa. Sääliksi käy vain onnetonta tiputtajaa, jota odottaa ikävä yllätys, kun tarvetta kyseiselle välineelle olisi. Ellei hän sitten halunnut lahjoittaa niitä kirjastolaisille – mutta ihan niin mielenkiintoista kirjastotyö ei sentään vielä ole ollut. ;)
Kirjastossa kävi myös poliitikko, joka todisti minulle, että kokoomuslaisetkin ilmeisesti lukevat. Ja ei, minä en voi kertoa, kuka. Perheenäiti ehdotti, että löytötavara olisi tippunut poliitikolta, mutta niin pitkälle meneviin oletuksiin emme sentään mene.
Olen siis ollut melko kiireinen, mikäli joku on ihmetellyt, ettei minusta ole juuri kuulunut. En ole vielä kertaakaan eksynyt kirjaston ”Vain henkilökunnalle” -ovien taakse kätkeytyvään yllättävän laajaan labyrinttiin, ja yritän pitääkin tilanteen sellaisena. Mutta jos joskus huomaatte, että olen aivan kadonnut, olen todennäköisesti jossakin siellä.
keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008
Kauhua ja mallimammoja
Muistaako kukaan muuten sattumalta sellaista todella huonoa, loistavaa camp-kauhuleffaa, jossa oli jonkinlaisia klovneiksi naamioituneita ulkoavaruuden hirviöitä, joiden alus oli naamioitu sirkusteltaksi, ja jotka tietenkin kaappasivat kaikki viattomat sirkushuvittelijat, ripustivat katosta roikkuviin pussukoihin, joista heidät sitten syötiin – pillillä! Ajatelkaa tyypit: ihmis-grandi! Kertokaa ihmeessä, jos olette nähneet, se on nimittäin kiusannut minua vuosia. Se oli niin hillitön, että tekisi mieli katsoa se uudestaankin, mutta en kuollaksenikaan muista rainan nimeä. Olisikohan se mahdollisesti tämä? Saakohan sitä enää mistään?
Toinen kauhuelokuvien helmi oli elokuva, jossa hirviöinä olivat jonkinlaiset iilimatoja muistuttavat otukset, jotka loikkasivat uhrin suusta sisään (glup!) ja söivät tietenkin aivot. Uhreista tuli jonkinlaisia zombeja jotka sitten tartuttivat muita viattomia teinejä. Harmittaa, kun en senkään nimeä muista.
Mistä pääsemmekin asiaan. Löytyykö muita huonojen kauhuleffojen ystäviä? Minä olen miettinyt jo jonkin aikaa, että olisi tosi hauska pitää Bad Taste Movies -ilta, jossa katsottaisiin todella karmeita vanhoja kauhuleffoja sekä tietty syötäisiin ja juotaisiin kaikkea hyvää. Siinä on vain se ongelma, että minulla ei tosiaan ole televisiota, ja dvd-leffojen katselulaitteen virkaa toimittaa pikkuinen läppärini, joka ei siis ole ryhmäkatseluystävällinen. Niin ja ne leffatkin pitäisi ensin löytää jostakin. (Se/It löytyy jo.) Any ideas?
"Carol Anne - don't go into the light..."
(Inspiraatio provided by Pazi-I-J. Kiitosta vaan.)
By the way, törmäsin tällaiseenkin uutiseen. Eikös ohjelmaa puffatessa vielä pidetty suurta meteliä siitä, että kaikkien kandidaattien pitää olla painoindeksiltään vähintään jotakin (en enää muista mitä, anteeksi). Sitten heti alussa valitettiin, että nyt sitä painoa sitten pitää pudottaa, ja loppuvaiheessa huokaistaan helpotuksesta, että ihanaa, nyt näistä ehdokkaista on vihdoinkin saatu kunnolla alipainoisia – työpaikka mallina on siten taattu. Voi jeesus. Miksei joku tao järkeä näiden hirviömäisten mallimammojen päähän, sanokaas se? Edes joku addressi, anyone? Nämä tantat ovat mielestäni huomattavasti karmeampia hirviöitä kuin, sanotaan nyt vaikka nuo avaruusklovnit. Nekin sentään söivät, vaikka ruokavalio ei välttämättä ollutkaan paras mahdollinen.
Niin, ja siskot: älkää seurustelko jalkapallofanien kanssa. Ainakaan espanjalaisten sellaisten. ;)
tiistaina, huhtikuuta 29, 2008
Outoja aikoja
Jenni on kirjoittanut Teonsanan blogiin kirjailija, filosofi Eero Ojasen kirjan Sivistyksen filosofia julkistamistilaisuudesta Hämeenlinnan kirjastossa, käykäähän lukemassa!
Blogin voi muuten nyt tilata myös Blogilistalta, jos ette olleet vielä huomanneet. Kannattaa tilata: uusia vierailevia kirjoittajia otetaan mukaan ja kirjoitukset voivat olla kaikkea pakinoiden ja tiedotusten välillä. Jos haluat kirjoittaa blogiin jutun/juttuja, ota yhteyttä! Voit jättää viestin kommenttilaatikkoon tai laittaa vaikka meiliä minulle Teonsanan sähköpostiin kirjallisuuskalenteri(siellä)gmail.com. Sama pätee tapahtumien ilmoittamiseen ja kaikkeen muuhunkin aiheeseen liittyvään.
Teonsanan tarkoitus ei ole pystyttää nettiin uutta elitististä sivustoa, jonne ovat tervetulleet vain kirjalliset oppineet, vaan sen tarkoitus on nimenomaan tehdä aiheesta helposti lähestyttävä ja saada ihmiset kiinnostumaan tapahtumista, joissa on hauskaa. Kaikki ovat tervetulleet osallistumaan!
Mitä tuohon yläkulman kuvaan tulee, niin tällaisia ilmiöitä olen ollut huomaavinani tuolla ulkona. Tuollaisia sinisiä ja keltaisiakin juttuja puskee esiin pusikoista ja ojista. Oksista punnertaa ulos vihertäviä myttyjä (luoja tietää mitä niistä vielä tulee!) ja lisäksi minusta alkaa tuntua, että ne pienehköt lentävät ja metelöivät otukset ovat vaivihkaa lisääntyneet. Mistä niitä oikein tulee? Enkä tajua alkuunkaan, miksei ole pimeää, niin kuin normaalisti. Jotain siellä on selvästikin meneillään. Täytyy ehkä mennä tutkimaan asiaa ja raportoida sitten, onko syytä huoleen.
torstaina, huhtikuuta 24, 2008
Intoilija tilittää
Olen mahdollisesti tullut hulluksi. Kirjallisuushulluksi.
Totesin nimittäin, että tuo edelliseen kirjoitukseen "liimattu" kalenteri ei ole oikein kunnollisen kokoinen ja ajattelin, että olisipa kätevää, jos olisi jokin nettisivu, jolle sen voisi laittaa, noin niin kuin pysyvästi. Tuohan päivittyy koko ajan.
No. Tulin sitten tehneeksi kirjallisuustapahtumille omistetut nettisivut. Blogeineen kaikkineen. Kirjallisuuskalenteri on siellä omalla sivullaan. En ole ihan varma mikä minuun meni, mutta näin kävi.
Tiedän kyllä, että joudun näkemään hirvittävän määrän vaivaa metsästäessäni tietoja kirjallisuustapahtumista ympäri Suomen (siis koko Suomesta! Miettikää jätkät! Enkö olisi voinut keskittyä vaikka Tampereen tapahtumiin?) ja todennäköisesti teen jotakin väärin, koska en ole koskaan ylläpitänyt nettisivuja. Mutta... siellä se nyt kumminkin on. Ja täytyy myöntää, että pidän nettisivujen nimestä aika tavalla.
Blogissa julkaistaneen jatkossa vähän kaikkea: tiedotteita tapahtumista, linkkivinkkejä, kertomuksia pidetyistä tapahtumista ja sen sellaista. Jos joku sattumalta haluaisi julkaista jutun kirjallisesta tapahtumasta, jossa on käynyt, niitä otetaan vastaan. Kuviakin saa lähettää.
Ja ennen kaikkea, jos kuulette juttua jostakin kirjallisuuteen liittyvästä tapahtumasta jossakin - etenkin kaikenlaisista pienemmistä, joita ei mainosteta ylitsevuotavasti - kertokaa siitä.
Sivuston hyödyllisyys riippuu täysin siitä, kuinka paljon siellä käydään ja tapahtumia sinne ilmoitetaan, joten saapi mainostaa. Kiitos.
PS: Jos jollakulla olisi ehjä ja hyväkuntoinen suhteellisuudentaju myytävänä, laittakaa viestiä.
sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008
Tiiliskivi-klubi 15.2.
[Edit 8.2. Lisäsin parit linkit.]
Tulkaa tänne. Minä ainakin olen siellä. :)
Tiedote 31.1.2008
Tiiliskivi-klubi ottaa varaslähdön kirjamessuviikonloppuun
Tiiliskivi-klubi kerää perjantaina 15.2., Henki & Elämä -kirjamessujen aattona, kulttuuriravintola Telakalle runoilijoita, kirjailijoita sekä kirjallisuuden ystäviä. Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry., kirjoittajayhdistys Viitapiiri ry. ja sanataideyhdistys Yöstäjä ry. haluavat yhdessä järjestämällään tapahtumalla elävöittää tamperelaista kirjallisuustalvea entisestään.
Rennossa ja eloisassa tapahtumassa esiintyy kolme runoilijaa: Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla neljästi palkittu Markku Toivonen, niin ikään tamperelainen Katariina Vuorinen sekä turkulaistunut, vastikään Nuori Manner -palkittu Vilja-Tuulia Huotarinen. Illan aikana oman panoksensa antavat myös tunnelman sähköistävä runoimprovisaatioryhmä Muuntaja sekä vastikään antologian Hellyyden kiertotie julkaissut runoryhmä Ihoteollisuus. Oman värinsä iltaan tuo tällä kertaa soolona esiintyvä Tuomas "Moppi" Toiviainen, joka ei ole jättänyt juuri ketään kylmäksi samaan aikaan provosoivalla että herkällä levyllään Homorakkautta.
Illan jännittävin hetki on tietenkin Teema ry:n vuotuisen Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinnon jako. Seitsemättä kertaa jaettava suuri tiiliskivi on peräisin Finlaysonin seinästä ja symboloi kirjallisuuden jykevää sanomaa. Tiiliskivi-raati valitsee vuoden kirjasadosta finalisteiksi omintakeisia ja raikkaita teoksia. Vuoden 2006 Tiiliskivi-palkinnon sai Riikka Pelo romaanillaan Taivaankantaja. Tämän vuoden Tiiliskivi-finalistit ovat Essi Henriksson (Ilmestys), Päivi Honkapää (Viides tuuli), Juhani Laulajainen (Erämaan kautta tullut yksinäinen susi), Antti Nylén (Vihan ja katkeruuden esseet) sekä Miia Toivio (Loistaen olet). Heistä Antti Nylén, Päivi Honkapää, Juhani Laulajainen sekä Miia Toivio esiintyvät myös klubilla.
Vapaa pääsy, käsiohjelma 2 euroa. Tervetuloa henkimään elävää kirjallisuutta!
Lisätietoja:
Hanna Laitinen hanna.m.laitinen@uta.fi (Tiiliskivi-raati)
Tytti Rantanen tytti.p.rantanen@uta.fi (Tiiliskivi-klubi)
www.tiiliskivi.info
torstaina, tammikuuta 24, 2008
Ekotekomeemi

Ilona nakitti minua meemillä, ja minäpä nyt sitten osallistun. Tällainen oli ohjeistus:
"Lähetä tämä ruusukimppu vähintään viidelle blogi-ystävällesi tai sähköpostilla ystävillesi! Mainitse oma päivän ekotekosi ja pyydä vastaanottajaa mainitsemaan oma ekotekonsa uusien haasteiden yhteydessä."
No, koska minä olen tänään erityisen laiska, niin en voi heittää tähän ekotekoa, jonka olisin tehnyt erityisesti juuri tänään, joten listaan, kuten Ilonakin, yleisempiä ekotapojani.
- Kuljen bussilla. Minulla ei ole ajokorttia, eikä luultavasti tulekaan. Tampereella on niin hyvä julkinen liikenne että oman auton pitäminen (varsinkin jos ei ole isoa perhettä kuskattavana) olisi melko turhaa.
- En syö punaista lihaa. No, okei, jos olisin tosi ekologinen, en söisi mitään lihaa, mutta olen oikeasti niin surkea kokki että kuolisin varmaan aliravitsemukseen, ellen söisi edes kanaa/kalaa silloin tällöin. Tavoitteena olisi luopua myös kanasta, mutta se saa odottaa sitä hetkeä, kun viitsin kiinnostua ruuanlaitosta. (Don't hold your breath...) Mutta mulle saa aina tulla tekemään ruokaa, jos huolestuttaa. Melkein mikä vain käy, paitsi ne isot elukat. Ja ötökät *inhonväristys*.
- Käytän energiansäästölamppuja. Tietenkin.
- Ostan, mitä tarvitsen, mieluummin esim. kirppiksiltä.
- Myös melkein kaikki huonekaluni on hankittu käytettyinä. (Jep, asuntoni ei välttämättä miellyttäisi sisustussuunnittelijaa, mutta minua se kyllä miellyttää.) Plussana mainittakoon, että melkein kaikilla huonekaluilla on siis oikea historia. Esim. minulla on kaappi, jonka ovien sisäpuolella on rakkaan, jo kuolleen enoni nuorna poikana keräämiä ja liimaamia eri kaupunkien viirejä. Huisia!
- Suuri osa kirjoistani tulee talouteen Metso-kirjaston poistomyynnistä, kirppareilta jne. Minulle saapi myös lahjoittaa kaikki sellaiset kirjat, joista joku haluaa eroon. Kiitän kauniisti.
- En lue paperilehtiä. Helsingin Sanomista soittelevat sitkeästi, vaikka olen kertonut, että heti kun tulee tarjous verkkolehdestä, minä ostan, muussa tapauksessa ei ole toivoakaan. Mutta niin, milläs puhelinmyyjistä pääsisi.
- En tilaa paperikuvastoista. Voi kun nuo kaupatkin tajuaisivat antaa asiakkaalle vaihtoehdon "haluan kaikki mainokset vain sähköisessä muodossa". Miksi ne aina vain sitkeästi lähettävät minulle meilimainosten lisäksi niitä pahuksen paperikuvastoja? Ihan turhaan heittävät rahaa hukkaan, en minä edes avaa niitä koskaan. Ja Biltema, lakkaa jo häiriköimästä niillä hautakivenkokoisilla ja -painoisilla kuvastoilla! Uskokaa huviksenne, ettei minua kiinnosta teidän ilmastointiteippi- ja ruuvitarjouksenne. Jessus.
- Niin paljon kuin vihaankin sitä valtavan paperimainosvyöryn kanniskelua, ne kuitenkin päätyvät onneksi paperinkeräykseen.
- Sanomalehdet hyötykäytetään äitini kissan "hiekkalaatikossa". Tampereella jaetaan niin paljon ilmaislehtiä, että kuivikkeista ei todellakaan ole pulaa lähiaikoina. Kiitti vaan, Tamperelainen ja muut lärpäkkeet.
- Kierrätän myös kartongit, maitopurkit, lasit jne. mille vain keräyslaatikko löytyy. Poikkeuksena tällä hetkellä on biojäte, koska (lame excuse, I know) se kaappi, missä on biojäteastia, on tavoittamattomissani, syystä että pakastin on jämähtänyt siihen eteen niin etten saa ovea auki. Se pahuksen pakastin ei mahdu mihinkään! Ja se on vieläpä ruma! Grrr!
- Vanhat vaatteet, tavarat jne. poistuvat taloudestani joko jollekin tutulle eteenpäin, UFF:in laatikkoon, kierrätykseen tms., jos ne vain jonnekin vielä kelpaavat.
- En shoppaile huvikseni. En kyllä ymmärrä, mitä hauskaa on hirvittävän ruuhkan keskellä sompailu vain siksi että saisi jonkun hilakitkuttimen tai ekstra-vegetal-anti-ageing-hydro-gel-Q10-kemikaalipurkin, jota ei ole ennen mainosta tullut koskaan edes kaivanneeksi, ja jota nyt sitten saa sanoinkuvaamattoman supertarjouksen vuoksi 20% alennuksella vain 89,90€. Just joo.
- Elektroniikkaa yms. minulla on vain sen verran kuin on välttämätöntä. Esim. tietokone on välttämätön, mutta televisio ei, eikä minulla sen myötä ole myöskään mitään tarvetta digisovittimille ja mitä niitä nyt sitten onkaan.
- Lahjon mieluummin palveluilla kuin tavaroilla, jos se vain lahjansaajan persoonaan/harrastuksiin yms. sopii.
- Jos sen voi ostaa sähköisenä versiona, otan mieluummin sen. (Esim. netistä suoraan ladattavat elokuvat, musiikki jne.)
- Otan myös viralliset tiedotteet, kuitit, tiliotteet, laskut yms. elektronisina, jos vain mahdollista. E-kirjatkin kelpaisivat, jos olisi näppärä lukulaite.
- I looov Kirjasto. Ihanaisesta kirjastosta saapi mielin määrin kirjoja, musiikkia, elokuvia ja elämyksiä ihan ilmatteeksi lainaan, eikä siis tarvitse täyttää nurkkiaan jollakin sellaisella mitä aikoo katsoa/kuunnella vain sen yhden kerran. Voiko tällaista onnenpotkua järkevä ihminen edes uskoa todelliseksi?
- Roskaaminen on ehkä yksi järjettömimmistä asioista mitä ihminen voi tuolla kaduilla tehdä. Hei, jos se on tullut taskusta täytenä, niin se varmasti mahtuu takaisin sinne myös tyhjänä. Seuraavaa roskalaatikkoa ei varmasti tarvitse kaukaa etsiä. Ja kyllä, joskus kun oikein sieppaa, olen keräillyt kaduilta muidenkin ihmisten roskia. Siinähän tuijottavat.
Koska tämä on meemi, minä nakitan. Mutta koska olen kiva, nakitan vain ne, joita muutenkin huvittaa osallistua. Niin että ottakaa siitä, jos kiinnostaa. Kommenttilaatikossa on tarjolla palkinnoksi virtuaalista kahvia ja pullaa. (Ajatelkaa hei, kuinka ekologista - ja kaiken lisäksi terveellistä! Hei, mihin te kaikki menette? Hei! Tyypit? Kukaan? Äh.)
perjantaina, tammikuuta 18, 2008
Ru-uusut tulipunaiset ...eiku
Toveri antoi minulle tällaisia lisääntyviä kukkia. :) Niissä on tällainen kortti mukana:
Jaa palkinto eteenpäin 10 henkilölle, joiden blogit tuovat sinulle hyvää mieltä ja inspiraatiota ja tekevät elosi blogistaniassa onnelliseksi. Ilmoita palkinnosta heille kommentilla, jotta he voivat jakaa sitä eteenpäin. Varaudu siihen, että voit saada palkinnon useita kertoja."
Nyt minä saankin heitellä kukkakimppuja pitkin Blogistaniaa, vaikken ole edes naimisiin menossa. Hahhaa! Toisella puolella heittelin jo toisen persoonani puolesta kymmenen kimppua, ja nyt aion nakella toiset kymmenen. On kuin olisi kukkakaupassa töissä, paitsi ettei tarvitse osata käyttää kassaa. Täydellistä.
Jotkut teistä ovat jo saaneet kukkia, mutta minäpä en välitä siitä, vaan lahjon vielä lisää.
Minä haluan antaa kukkia
älykkötoveri Varahvontalle, joka nyt vaan on niin ihana,
Harmaalle Hatulle jota palvon salÄH,
Vt:lle jota palvon julkisesti,
Saaralle jonka blogissa viihtyy silloinkin kun hän itse on tauolla,
Turistille, joka sanoo usein ääneen sen, mille itse en keksinyt edes sanoja,
Näkymättömälle kirjastolle ansiokkaasta ryhmäblogailusta,
Naurispajalle, jossa puhutaan mukavia ja lisäksi asiaa,
Tuomakselle, joka kyllä saisi jo päivittää,
Verkkomerkkien Annalle, joka sanoo paljon vaikka kirjoittaa vähän,
ja vielä Pohdiskelevalle liftarille, joka tekee tuntemattomista melkein tuttuja.
Olipas siinä. Rankkaa puuhaa tämä linkittäminen, huh huh.
Kiitos. Ja jatkakaa samaan malliin. Paitsi muutamat teistä saisivat päivittää vähän useammin (sanoi pata kattilalle). Enkä velvoita ketään lähettelemään mitään eteenpäin, ellei huvita. :)
torstaina, joulukuuta 06, 2007
Porsaita äidin oomme kaikki ...kai?
Blogiini tullaan aika paljon Googlen kautta, etsimään sellaisia juttuja, joita olen joskus kirjoittanut. Niitä olenkin jälkikäteen merkinnyt tuon sivupalkista löytyvän tagin ”Google diggaa” avulla, joten voitte halutessanne tarkastella niitä sen kautta. Ilmeisesti ne ovat olleet jollekulle joskus hyödyksi tai huviksi, ja hyvä niin.
Nyt on taas se aika vuodesta, kun Google ohjaa blogiini paljon kävijöitä hakusanalla ”lahjaideoita” – ja tuoltahan niitä löytyy, yhä edelleen. Kannattaa tsekata, jollet ole aiemmin käynyt. Jos teille tulee lisää mieleen verkkokauppoja, joista olisi kiva ostaa lahjoja eettisemmillä perusteilla, vinkkejä otetaan edelleen vastaan.
Lisäsin sinne loppuun myös tiedot Joulupuu-keräyksestä, jolla kerätään joululahjoja niille miltei 60 000 suomalaislapselle, jotka ovat tällä hetkellä lastensuojelun piirissä, ja jotka eivät ehkä muutoin saisi minkäänlaista joululahjaa. Osa lapsista joutuu viettämään joulunsa jossain ihan muualla kuin kotona, ja olisi tosi kiva, jos joulupukki löytäisi nämäkin muksut. Käykää tsekkaamassa!
Tällä kertaa omituisen monta kertaa blogiini ollaan tultu etsimään ”selviytymisohjeet pikkujouluista”. No, niitä ei kyllä tuolta löydy, mutta jos minulta kerran kysytään, niin vastataan nyt sitten. Aika perusjuttujahan nämä ovat:
* Syö kunnollinen päivällinen ennen kuin alat juoda.
* Mainitse taksia tilatessa jos kyydittäviä on yli neljä.
* Ota mukaan päänsärkylääke, kännykkä, kondomit ja laastaria.
* Älä ota mukaan mitään minkä kadottaminen harmittaa seuraavat puoli vuotta.
* Ota tarpeeksi lämmin takki, jos juhla-asuna on vain jokin kevyt mekko tai muu asu.
* Älä juo liikaa, tai juo edes joka drinkin jälkeen lasi vettä tai limua.
* Älä varsinkaan yritä juoda sitä isoa korstoa pöydän alle – taas.
* Huomioi, että baarissa saattaa yllättäen olla ruuhkaa näin pikkujouluaikaan.
* Jos kohtelet baarin henkilökuntaa niin kuin he olisivat alansa tuntevia ammattilaisia, hekin todennäköisesti kohtelevat sinua niin kuin hyvää asiakasta.
* Älä jätä drinkkiä vahtimatta pöydälle kun menet käymään jossakin.
* Yritä olla tappelematta muiden juhlijoiden kanssa, vaikka laskuhumala vaivaisikin.
* Yritä suhtautua nakkikiskalla ja taksijonossa odottamiseen filosofisesti – tai vaihtoehtoisesti lähde baarista jo sellaiseen aikaan, että takseihin ei ole jonoja.
* Useamman kilometrin kävelymatka kotiin, kovassa pakkasessa, pelkkä ohut juhla-asu päällä neljältä yöllä ei välttämättä ole kovin hyvä idea, vaikka alkoholi lämmittäisikin.
* Käveleminen kotiin mainituissa olosuhteissa pimeillä ja eristyneillä seuduilla on vielä tuplasti huonompi idea.
* Älä oksenna taksiin – jos tulee paha olo, pyydä kuskia pysäyttämään (se tulee paljon halvemmaksi).
* Jätä taksikuskille tippiä tai ole ainakin mahdollisimman asiallinen ja miellyttävä asiakas.
* Ota se taksikuitti mukaasi. Jos/kun unohdat laukkusi taksiin, kuitissa on kuskin yhteystiedot.
* Juo paljon vettä tai jotain sokeripitoista ennen nukahtamista.
* Laita päänsärkylääke yöpöydälle valmiiksi.
* Tarkista aamulla ettei maksukorttisi tms. tärkeää ole hävinnyt ja jos on, tee asialle jotakin mieluiten mitä pikimmin.
Tämä oli siis vain minun subjektiivinen näkemykseni. Ottakaa tai jättäkää, muuta ei ole nyt tarjolla. ;)
Iloista ja mukavaa pikkujouluaikaa kaikille!
keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007
Päivän uutinen
STT:ltä mojova uutistujaus: Saksa vie minkeiltä lebensraumia.
Jotenkin sitä välillä ihmettelee, että uutisia pidetään jotenkin niin kauhean vakavana asiana. Loistavaa kieli-iloittelua uutisissa - tällaista lisää!
