Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajankohtaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajankohtaista. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, marraskuuta 09, 2012

Mitä lahjaksi naiselle?



Säännöllisin väliajoin ihminen kohtaa elämässään arkisen kriisin, joka kulkee juhlapäivän nimellä. Juhlapäivä tarkoittaa yleensä sitä, että jollekulle pitää antaa lahja; usein se joku on nainen. Usein lahjan hankkija on mies, jolla ei ole aavistustakaan, mitä hänen naisystävänsä/äitinsä/siskonsa mahtaisi haluta. Lopulta hän ostaa viime tingassa juhlapäivän aamuna ensimmäisen kaupassa näkemänsä tavaran ja viettää sitten lahjanvaihtoa seuraavan illan mykkäkoulun ukkospilvien varjossa, käsittämättä mikä meni vikaan.

Kun mies tulee tiettyyn ikään, hän on jo parisuhteessaan huomannut, että jos nainen sanoo, ettei hänelle tarvitse ostaa mitään, se tarkoittaa usein: yllätä minut ja osta kuitenkin. Tai tee itse, jos olet yksi niitä harvinaisia ja ihania tee-se-itse-miehiä. Mutta varsinkin, jos nainen ei ole erikseen sanonut, ettei hänelle saa missään tapauksessa hankkia lahjaa, lahjan tai edes kukkien puute erityisenä päivänä johtaa yleensä kaikkia osapuolia turhauttavaan juhlakriisiin ja mahdollisesti suurempiinkin ongelmiin, jos sama tyyli on jatkunut pitkään.


Aaargh!

Aiot siis selviytyä tästä juhlasta ilman parisuhdekeskusteluita: olet päättänyt käydä rohkeasti markkinavoimia päin ja uskaltautua myyntiliikkeeseen muzak-sävelmien keskelle. Et halua nikkaroida mitään, et tiedä naisesi vaatekokoja tai pukeutumistyyliä, sinulla ei ole aikaa eikä halua suunnitella mitään monimutkaisia juhlailtoja… Haluat vain viedä hänelle jonkin kivan lahjan, jonka saa kotimatkalla paikallisesta myymälästä. Mieluiten kaupassa paketoituna. Onko liikaa vaadittu?

Naisesi on vielä edes hitusen romantikko eikä ole vielä antanut periksi tavalle ojentaa hyvissä ajoin sinulle lista, jossa hänen lahjatoiveensa ovat kauppapaikkojen ja hintojen mukaan eriteltynä, koot ja värit suluissa. Hän ei ole edes ”vihjaissut” sinulle kiinnostavista lahjaideoista toistelemalla uudelleen ja uudelleen merkitsevään äänensävyyn, kuinka ihana se ja se tuote/palvelu olisikaan ja miten upeasti se sopisi juuri tähän sisustukseen tai tuohon asuun. Tai kuinka hän on ”aina toivonut” juuri sellaista asiaa, joka ihan sattumalta onkin tässä kuvastossa.

Niin. Naiset ovat niin vaikeita ymmärtää.


FreeDigitalPhotos.net

Perusvinkkejä

On muutamia tavallisia asioita, joita voi lähestulkoon aina antaa kenelle tahansa naiselle lahjaksi ja ne ilahduttavat kaikissa juhlatilanteissa. Parasta niissä on se, että ne kuluvat, eli samantyyppisiä asioita voi ostaa lahjaksi toistekin. Täten mielikuvitusta ei tarvitse venyttää ikuisesti vuodesta toiseen, vaan tästä listasta voi soveltuvin osin valikoida jonkinlaisen setin ja hyvin menee. Lisäksi näitä saa lähes mistä tahansa myyntiliikkeestä ja käyvät melkein mihin vain budjettiin. Kaikkea saa sekä halpoina että kalliina versioina.

 

Mutta ensin. Sinun täytyy tietää pari asiaa. Nyt kannattaa käväistä tarkistamassa, jollet millään muista:

1. Minkä väriset verhot hänellä on ikkunassa?

Myös muut sisustustekstiilit käyvät: minkä värinen pöytäliina, päiväpeitto, sisustustyynyt tms. Verhot ovat ehkä helpoin tarkistuskohde. Valitse jokin niissä oleva väri, kun ostat mitä tahansa, mikä liittyy kotiin. Valkoinen on hyvä, yleispätevä väri, joka käy melkein aina. Erityisesti, mikäli verhot ovat valkoiset, osta mieluiten valkoista. Mustaa ainoastaan siinä tapauksessa, että hänellä todellakin on mustat verhot ikkunassa. Jos vaihtoehdot ovat ”vähän sinnepäin” tai et ole käynyt hänen luonaan, valitse mahdollisimman neutraali väri: vaaleat sävyt, luonnonvalkoinen tms. Jos lahjan saaja on räiskyvien värien ystävä, silloin toki kannattaa valita jotain värikästä.

2. Millaisia värejä hän yleensä käyttää?

Pukeutuuko hän tummiin? Onko hänellä aina vaaleita vaatteita päällä? Onko hänellä aina yllä jotakin vihreää tai punaista? Jos ostat jotakin, joka puetaan päälle, valitse samantyyppisiä värejä kuin mihin hän muutenkin pukeutuu.


Ostoksille!

Ja sitten se lista. Valitse tästä vähintään kaksi asiaa samaan pakettiin (jos ne ovat suht pieniä). Kolme-neljäkin on hyvä. Jos haluat brassailla, osta pienehkö lahjalaatikko tai -kori (verhojen väri/neutraali) tms. ja kokoa lahjat siihen. Kaupassa voidaan kietaista se sellofaaniin ja juhla on hyvällä alulla.

  • Kynttilät. Kaikenkokoiset käyvät. Muista verhojen väri! Jos hänen asunnossaan tuoksuu yleensä miellyttävältä, voit olla oikein romanttinen ja ostaa tuoksukynttilöitä. Jos hän on hajusteallergikko tai et tiedä onko hän, osta mieluiten tuoksuttomia. Älä kuitenkaan osta säästöpakettia perustuikkuja, vaan mieluiten jotain vähän juhlallisempaa. Vaikkapa vain yksi soma pöytäkynttilä tai jokin pieni rasia.
     
  • Kynttilälyhdyt. Loistoidea kauniin kynttilän kanssa on ostaa lyhty, joka sopii sen kanssa. Usein myydään myös settejä, joissa on molemmat, sellainen on aika varma valinta. Muista verhojen väri, jos tarjolla on värivaihtoehtoja. Jos saaja ei yleensä harrasta hyvin koristeellista tai kimaltavaa tyyliä, valitsisin jonkin suht neutraalin lyhdyn. Väritön lasi ja valkoinen tai musta ovat yleensä aika laajalti pidettyjä.
     
  • Ranneketjut ja kaulakorut (jos saaja sellaisia yleensä käyttää). Korujen ei tarvitse olla kultasepänliikkeestä! Jos naisesi käyttää usein koruja, hän todennäköisesti ilahtuu myös marketin koruosastolta juuri hänelle valitusta helminauhasta. Kannattaa yrittää muistella, millaisia koruja hän käyttää; erityisesti sitä, ovatko ne isoja vai hyvin hillittyjä. Pyri löytämään samantyyppisiä värejä kuin hän käyttää vaatteissaan.
     
  • Kaulahuivit, hansikkaat, rannekkeet. Lämmittävät pikkuasusteet ovat aina romanttisia. Muista vaateväri! Nämä pienet asusteet ovat yleensä sellaisia, että ne käyvät kaiken kokoisille. Sukkia vain, jos lattiat ovat kylmät ja tiedät hänen kengänkokonsa.
     
  • Kalenterit, muistikirjat ja kauniit kynät. Erityisesti, jos lahjan saaja käyttää paperisia muistiinpanovälineitä muutenkin. Tässä voit ajatella hänen tavallisia värejään, mutta se ei ole niin tarkkaa.
     
  • Se itsestään selvä: suklaa. Jos nainen ei ole suorin sanoin ilmaissut inhoavansa suklaata, se on yleensä aika varma valinta. Jos hän taas on hulluna lakritsiin, osta toki sitä. Jos et tiedä, osta jokin rasia, jossa on erilaisia makeisia.
     
  • Muut herkut. Jos tiedät, millaisista herkuista lahjan saaja pitää, niitä kannattaa ostaa. Kokkailusta pitävälle voi ostaa vaikka setin erikoismausteita. Juustoharrastajalle laadukkaita juustoja ja sopivaa viiniä. Tulisesta pitävälle voi vaikka valita erilaisia chilejä. Makeasta tykkäävälle suklaa- ja muita herkkukeksejä tms. Vain mielikuvituksesi (ja budjetti) on rajana tässä! Kaupoissa myydään valmiita herkkukoreja, jotka ovat käteviä peruslahjoja, jos haluaa säästää aikaa.
     
  • Tee tai kahvi. Yleensä ihmiset juovat ainakin jompaakumpaa. Jos hän juo vain vihreää tai valkoista teetä tai vaikkapa rooibosta, ei kannata ostaa mustaa teetä. Mene kaupan kahviosastolle tai erikoiskahviliikkeeseen ja kysy, mitä he suosittelevat. Kahviliikkeissä on yleensä myös laaja valikoima teelaatuja. Jollei teenjuoja ole hifistelijä, teepussipaketti on ihan ok – mutta älä silti osta sitä Rainbowta. Ihan tosi. Ei sitä halpamerkkiä.
     
  • Saippua. Juu-u, ihan tosi. Palasaippua, suihkusaippua, mikä vain – kunhan se on jotain vähän erilaista, luksusta. Pikkuliikkeen luomu-yrttisaippua, tuoksuva suihkusaippua lasipullossa, jopa kylpyvaahto, jos hänellä on kylpyamme. Yleensä ihmisistä on mukavaa kokeilla erilaisia saippuoita, ellei heillä ole hajuste- tms. allergiaa. Saippuaa kuluu paljon jokapäiväisessä elämässä ja kiva erikoissaippua voi ilahduttaa joka päivä monta kertaa. Saippuaa myydään melkein kaikissa liikkeissä, sellaisen löytäminen ei todellakaan ole vaikeaa. Valitse jokin, jossa on nätti pakkaus. Konsultoi myyjää, jos tarvis.
     
  • Kukat. Klassikko. Syystä. (Ei kuitenkaan tuoksuallergisille!)
     
  • Lahjakortit. Jos et todellakaan jaksa miettiä tai olet kaupassa viime tipassa ja sinulla on aikaa viisi minuuttia, lahjakortti on pätevä valinta. Jos et yhtään tiedä, millaisia kulttuuririentoja tai vapaa-ajanjuttuja lahjan saaja harrastaa, osta lahjakortti isoon tavarataloon, josta saa kaikkea. Älä kuitenkaan ruokamarkettiin! Toisaalta jokin erikoismyymälä, jossa myydään kotimaista/eettistä ruokaa, teetä/kahvia, käsityötä ym., voi olla hyvä kohde. Tue kotimaista työtä ja/tai eettistä tuotantoa; tästä voi tulla vielä tyylipisteitäkin. 
FreeDigitalPhotos.net

Kyllä. Ihan tosi, nämä olivat aika itsestään selviä lahjoja. Siihen on kuitenkin syynsä, miksi nämä ovat kestosuosikkeja. Minusta ja monesta muusta naisesta on ihanaa saada juuri tällaisia asioita vaikka joka juhlassa, vuodesta toiseen. Suklaata ja kynttilöitä kuluu koko ajan, ei ole pelkoa että niitä kertyisi kotiin liikaa. Kynttilälyhtyjähän voi teoriassa olla liikaa, mutta itse en ole sellaista ihmettä vielä päässyt todistamaan. Saippuaa ja asusteita käytetään koko ajan, niitä tarvitaan aina. Teet ja kahvit juodaan, herkut syödään, aina on mukavaa löytää uusia maisteltavia.

Tällaisten settien antamisessa on se hieno puoli, että kun ajattelet läheistä naistasi ja valitset itse hänelle setin tällaisia mukavia juttuja lahjaksi, annat itsestäsi todella sympaattisen ja fiksun kuvan – ja herätät ihailua vielä naisen ystävissäkin. Olethan niin ajattelevainen ja ehkä romanttinenkin.
 
Se, että löysit nämä vinkit blogista, voi jäädä meidän salaisuudeksemme. 

(Meidän kolmen, jos sait linkin tähän kirjoitukseen läheiseltä naiseltasi. Ota se vinkkinä. ;))

maanantaina, elokuuta 20, 2012

Huolenpitovastuu


En tiedä, miten kouluissa nykyään yritetään käytännössä kitkeä kiusaamista, mutta tuli mieleeni eräs idea. Kertokaapa te koululaisten vanhemmat, jos jokin tällainen on jo käytössä kouluissa tai ideassa on vikoja.

Olen ajatellut, että jokainen pieni koululainen tarvitsisi koulussa isoveljen tai -siskon, joka katsoo välitunneilla perään ja puuttuu asiaan, jos häntä kiusataan. Lisäksi jokaisen pitäisi oppia pitämään huolta toisistaan ja ottamaan vastuuta toistensa pärjäämisestä. Voisikohan nämä kaksi asiaa yhdistää? 

Kuva: FreeDigitalPhotos.net
Mitä jos koulussa olisi jonkinlainen systeemi, jossa jokaiselle koululaiselle nimetään oma, alemmalla luokalla oleva ”pikkusisko/-veli”, jota on velvollinen auttamaan ja puuttumaan asiaan, jos lasta kiusataan (huutamalla, ilmoittamalla opettajalle)? Lukuvuoden alussa oppilasparit voisivat vähän tutustua toisiinsa, ainakin sen verran, että tietää nimen ja luokan. Jokainenhan puuttuu todennäköisemmin oman pienemmän kaverinsa kiusaamiseen kuin itselleen tuntemattoman alaluokkalaisen kiusaamiseen, varsinkin, jos se on annettu hänen vastuulleen. Jos oman oppilaan kiusaamiseen ei ole puuttunut, vaikka on nähnyt, siitä voisi tulla puhuttelu tms.

Jokaisella, paitsi ylimmän ja alimman luokan oppilailla, olisi tällöin sekä oma pienempi vastuuoppilas sekä ylemmällä luokalla isompi kaveri, jolta kysyä neuvoa, jos jokin koulujuttu tuottaa hankaluuksia. Luonnollisesti oikeat ongelmat pitäisi vanhemman oppilaan aina kertoa opettajalle.

Luulisin, että tällainen huolenpitovastuu nimetyistä nuoremmista koulukavereista voisi ainakin vähentää kiusaamista ja tuoda jonkinlaista solidaarisuuttakin oppilaiden välille. Yhteistyötä ja vastuuntunnetta se varmaankin lisäisi – samoin ymmärrystä, että pienemmistä ja heikommista täytyy jokaisen pitää huolta.

Mitä olette mieltä?

perjantaina, toukokuuta 18, 2012

Huh huh, onpas täällä pölyistä


Kuka tämän blogin tähän kuntoon on jättänyt? Hämähäkinseittejäkin kaikkialla. Köh! Kyllä tänne on siivooja tilattu, mutta ei näköjään ole vieläkään ehtinyt.

Tämä on nyt joko sellainen ”vielä kerran tytöt” -polkkaus, kun tuolla Facebookin bloginostalgiatiimissä yllyttivät, tai sitten polkkaajan tädin kumminkaiman serkun paluu. Tai sitten hento yritys vältellä siivousvaivaa keskellä koiraeläimen megalomaanista karvanlähtöaikaa (jossa karvalautat ajelehtivat lattioilla, vaikka joka päivä imuroisi). Ei vaan voi tietää. Ettäs tiedätte.

Jos ketään kiinnostaa (ja vaikka ei kiinnostaisikaan), olen viime aikoina lähinnä vaeltanut maalaismaisemassa isokorvaisen hurtan kanssa, päivitellyt Teonsanaa ja ohjannut kirjoitusryhmää. Ei välttämättä tässä järjestyksessä. Elokuussa menen ohjaamaan lasten ja nuorten kirjoituskesäleiriä, mutta muuten ohjaan vähän erilaista kirjoitusryhmää, jossa kirjoitetaan oman elämän asioista, arvostelematta ja luokittelematta. Kirjoittajat ovat ihmisiä, joita säännöllinen kirjoittaminen auttaa pääsemään elämässä eteenpäin.

Olen siitä aika innoissani, ja niin ovat kirjoittajat itsekin. He ovat aikas ihania tyyppejä. Monet eivät ole aiemmin harrastaneet lainkaan kirjoittamista, mutta kun he tulevat pöydän ääreen, on kuin he odottaisivat vain lähtölaukausta. Ja minä sanon: olkaa hyvät! Kynät alkavat rapista paperilla, muistot tulvivat riveille, ja tunteet. Lukiessa nauretaan, itketään. Jokainen haluaa kertoa, vaikkei ole pakko. Jokainen haluaa tulla kuulluksi, ja tuleekin. Miten kauniita maailmoja heistä kaikista paljastuu. Ja miten surullisia – niin, niitäkin. Mutta päivän lopussa, kun noustaan, hymyillään. Tämä on tärkeää, olennaista. Minulle, ja heille. Riveiltä paljastuu uusia ajatuksia, ideoita, voimia. Elämät kääntyvät kuin laivat.

(Tämän yksityiskohtaisemmin en oikein voi ryhmästä kertoa, mutta jos idea kiinnostaa, lisää saa kysyä. Profiilisivulta löytyy meiliosoite, josta minut tavoittaa, edelleen)

Täällä minä vielä siis häslään, kaikenlaista kirjoittamiseen liittyvää. Ufot eivät ole napanneet minua (tai sitten ovat, mutta olen valmiiksi niin omituinen, ettei sitä edes huomaa). Olen vapaa-aikani luuhannut lähinnä tuolla Naamaston puolella, niin kuin melkein kaikki muutkin vanhat bloggaajat.

Pitäisiköhän pudistella pölyt tästäkin bloginrohjakkeesta ja ryhtyä päivittelemään useammin? Esim. kerran vuodessa, parhaana kaksi? Sanokaas se.

sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2009

Runopihaan huomenna!

Tamperelainen kirjoittajayhdistys Viitapiiri ry järjestää jälleen jokakesäisen Runopiha-tapahtumansa Tampereen Tallipihalla (Kuninkaankatu 4). Runopiha on perinteiseen tapaan Eino Leinon päivänä 6.7. kello 18–21.

Yleisölle ilmaisessa runotapahtumassa esiintyvät Olli Sinivaara, jolle myönnettiin Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto hänen toisesta runokokoelmastaan Palava maa, tuore Pirkanmaan kirjoituskilpailu -voittaja Satu Lepistö, esikoisrunoilija Joona Kivirinta, monipuolinen ja palkittu runoilija-prosaisti Vilja-Tuulia Huotarinen, useita teoksia julkaissut Tuija Välipakka, monissa runolehdissä tekstejään julki saanut Juha Rautio, hallitseva Poetry Slamin eli lavarunouden suomenmestari Kari Raineranta sekä runoimprovisaatioryhmä Muuntaja. Illan musiikkiosuudesta vastaa loistava Iida Umpikuja. Myös sanataidekoululaiset esiintyvät illan aikana.

Illan päättää open stage -osuus, jossa yleisön sanataiturit saavat nousta lavalle esittämään omia runojaan.

Tänä vuonna Runopihan teemana on Kivi on rock! Aleksis Kivi saattaa kurkistella illan runoesityksissä ja niiden lomassa. Viitapiiri julistaa myös kaikille avoimen Aleksis Kivi -kaksoisolentokilpailun. Kivenkovista kloonikokelaista valitaan huutoäänestyksellä voittaja, joka palkitaan upealla Viitapiirin runollis-proosallisella ikikalenterilla. Kalentereita on myös myynnissä Runopihassa.

Tuttuun tapaan myös Runotiski päivystää Pihassa. Viitapiiriläisiltä saa käydä tilaamassa uniikin runon itselleen tai jollekulle toiselle edullisesti yhdellä eurolla.

Runopihan hienosta esiintyjäkaartista moni kuuluu kirjoittajayhdistys Viitapiiriin. Yhdistyksen jäsenet ovat kirjoittajakoulu Viita-akatemian entisiä ja nykyisiä opiskelijoita ja opettajia. Lasten ja nuorten sanataidekoulu on sekin osa Viita-akatemiaa, sen junioriryhmä, josta osa on siirtynyt tai siirtyy myöhemmin opiskelemaan aikuisille suunnattuun kolmivuotiseen kirjoittajakouluun.

Kuva (c) MA

Runoimprovisaatioryhmä Muuntaja vuoden 2008 Runopihassa. Tapahtuma ja lisää kuvia aiemmista Runopihoista Facebookissa.

Tervetuloa mukaan nauttimaan kesälämpimästä tunnelmasta ja pirskahtelevista säkeistä!

sunnuntaina, huhtikuuta 26, 2009

Tyhmälaatikon rahoitus ihmemaassa


Facebook-kuomat lienevät jo tuttuja tämänkin mielipiteeni kanssa, mutta sanottakoon täälläkin.

Ensinnäkin haluaisin tietää: kenen tai keiden ääliöiden keksintöä on, että laite nimeltä televisio on valtion siunaama kotijumalamme, jota meidän kaikkien on pakko palvella?

Toisekseen: Allekirjoittakaa tämä (tai jokin vastaava) adressi.

Edelleenkään en keksi yhtään hyvää syytä, miksi minun pitäisi maksaa tuotteesta, jota en ole tilannut enkä ottanut vastaan.*

Vähän sama juttu kuin alkaisin laskuttaa kaikkia suomalaisia siitä, että heillä on mahdollisuus lukea minun blogiani, koska tämä on julkisena internetissä. Koskee myös kaikkia, joilla ei ole edes tietokonetta, saati nettiä. Eikö olekin loistava liikeidea?

Maksaisitko sinä?

Samalla periaatteellahan toimii YLE, vieläpä valtion siunauksella.


Having said that

Koska, kuitenkin, kannatan (edes periaatteessa) puolueetonta julkista tiedonvälitystä ja epäkaupallisen kulttuurin (kuten kirjallisuuden) saatavuutta, esimerkiksi valtion budjettirahoitus olisi minusta ihan hyvä kompromissiratkaisu.

Vaikkakin, jos YLEn toiminta maksettaisiin verovaroilla, siinä tapauksessa odotan toiminnalta huomattavasti parannettua järjenkäyttöä ja kustannustehokkuutta. Se tarkoittaa raakaa sisällön karsimista ja rakenteiden yksinkertaistamista. Ensimmäisenä saa lähteä kaikki, minkä kaupalliset kanavat tekevät jo, ja vieläpä paljon paremmin. Minä en maksa veroja kustantaakseni saippuasarjoja YLEn kanaville.

Pidän selviönä myös, että lähetyksiä voi siinä tapauksessa myös vastaanottaa tasapuolisesti kaikenlaisilla laitteilla, kuten esim. internetissä ja kännykällä.


*Ei, minulla ei ole televisiota -- eikä tule.

lauantaina, huhtikuuta 04, 2009

Nyt turvat kiinni siellä pohjan perukoilla

Olen aina suhtautunut YK:n ihmisoikeusneuvoston sanaan vähän niin kuin yhdysvaltalaiset Constitutioniinsa tai, sanotaan nyt vaikka uskonnolliset fundamentalistit pyhiin kirjoihinsa. Mahdollisesti olen hyväuskoinen hölmö, mutta olen silti kuvitellut, että tässä maailmassa on vielä jotakin sellaista, johon tällainen agnostikkokin voi vilpittömästi uskoa – jotakin, joka ei sorra ketään vaan päin vastoin puolustaa kaikkien ihmisten oikeuksia väriin, uskontoon (tai uskonnottomuuteen), sukupuoleen, ikään jne. katsomatta.

Luettuani tämän uutisen voitte siis ehkä kuvitella, että fiilis oli vähän sama kuin jollakulla, jota luotettu läheinen on juuri tempaissut turpaan. Ensiksi pidin sitä jonain aprillipilana tyyliin Italian spagettipuut, mutta luettuani Reutersin uutisen U.N. body adopts resolution on religious defamation (suom.*: YK:n ihmisoikeusneuvosto hyväksyi päätöslauselman uskontojen halventamisesta – julk. 26.3.) oli pakko uskoa, että en näe harhoja.

Ihmisoikeusneuvosto on todellakin äänestänyt uskontojen "halventamisen" (jollaiseksi helposti voidaan mieltää myös uskontokritiikki) ihmisoikeusrikokseksi ja kehottaa kaikkia YK-maita lainsäädännössään kieltämään sen. Pakistanin ja muslimimaiden lobbaamassa päätöksessä mainittiin oikein erikseen islam, sikäli mikäli se ketään kiinnostaa.


Julkisia kannanottoja

Pikainen tiivistelmä neuvostossa äänestäneistä, lainaus Piraattiliitto-sivulta (btw kaverit, olisitteko voineet keksiä sivustollenne vielä nörtimmän tittelin, jotta kukaan ei vahingossakaan ottaisi teitä vakavasti?):

"13 maata ihmisoikeusneuvostossa istuvasta 47:stä maasta pidättäytyi äänestämästä. Päätöksen puolesta äänestivät muslimimaiden rinnalla Valko-Venäjä ja Venezuela; sitä puolestaan vastustivat Kanada, kaikki EU-maat, Sveitsi, Ukraina ja Chile. "

Lainaus Reutersin uutisesta:
"It is individuals who have rights, not religions," Ottawa's representative told the body. "Canada believes that to extend (the notion of) defamation beyond its proper scope would jeopardize the fundamental right to freedom of expression, which includes freedom of expression on religious subjects."
Suomeksi*:
"Yksilöillä on oikeuksia, ei uskonnoilla," Ottawan edustaja kertoi ryhmälle. "Kanada uskoo, että herjaamisen (käsitteen) laajentaminen yli sen tavanomaisen laajuuden vaarantaisi perusoikeuden ilmaisunvapauteen, joka sisältää myös ilmaisunvapauden uskonnollisissa aiheissa."
Toinen lainaus Reutersilta:
Earlier this week, 180 secular, religious and media groups from around the world urged diplomats to reject the resolution which they said "may be used in certain countries to silence and intimidate human rights activists, religious dissenters and other independent voices" and ultimately restrict freedoms.
Eli*:
Aiemmin tällä viikolla 180 maallista, uskonnollista ja mediaryhmää ympäri maailman kehottivat diplomaatteja hylkäämään päätöksen, josta he sanoivat, että sitä "voidaan käyttää tietyissä maissa hiljentämään ja uhkaamaan ihmisoikeusaktivisteja, eriuskoisia ja muita riippumattomia ääniä" ja lopulta rajoittamaan vapauksia.
(*Suomennukset minun pikaisesti väsäämiäni, pahoittelen mahdollista laaduttomuutta.)


Suomi, sananvapauden puolustaja

Suomessahan asia on saavuttanut valtavan mediahuomion: siitä on tähän mennessä uutisoinut mm. Suomen Kuvalehti valtavalla 8 rivin tiivistelmällään, uskonnollinen Kotimaa ja... niin, siinä se sitten olikin.

Viime päivinä olen oikein urakalla ihmetellyt, kuinka suomalaiselta medialta on ilmeisesti mennyt täysin ohi, että YK:n ihmisoikeusneuvostossa näyttää olevan meneillään hullut päivät. Luulisi, että vähintäänkin jokin iltavässykkä-lehti olisi tästäkin repäissyt näyttävät lööpit Vanhasen parisuhdesotkujen rinnalle. Veikkaan, että muutama lehti olisi sillä myyty, ehkä.

Pari kirjailijaa on sentään pysynyt valveilla ja tiedottanut kanssakansalaisilleen asiasta – lisäksi muutama blogi ja keskustelupalsta on yrittänyt saada aiheesta aikaiseksi pientä keskustelua. Mediassa asiasta ollaan kuitenkin oltu hyvin hiljaa.

En voi kuin ihmetellä. Ei tässä maassa ole mahdollista saada aikaiseksi minkäänlaista julkista keskustelua päätöksen vaikutuksista sananvapauteen (saati YK:n ihmisoikeusneuvoston uskottavuuteen), kun koko asiasta tiedottaa Suomessa hihhuliryhmä, jokunen keskustelupalsta ja pari hassua bloggaajaa.

Olen yleensä pitänyt YLEä tämän maan asiallisimpana ja puolueettomimpana uutislähteenä. Se, että STT:n lisäksi myös YLEssä näköjään nukutaan tämän yli, on minusta hyvinkin huolestuttavaa. Eikö journalisteja enää nykyään kiinnosta sananvapaus?


Mut hei enivei, mitä se meihin kuuluu?

Ihan asian havainnollistamiseksi heitän pienen spekuloivan juonitiivistelmän siitä, miten tuolla hemmetinkaukana tehdyt linjaukset voivat (yllättäen) ilmaantua meidänkin kotirappusillemme tulevaisuudessa. Huomatkaa, että tämä on (tällä hetkellä) vain fiktiota:

Suomessa säädetään ihmisoikeusneuvoston käskystä ja Lex Nokia- ja estolistahuumassa laki, jossa kielletään uskontojen halventaminen, koska onhan se nyt hyihyi ja kyllähän valtion pitää ennakkovalvoa, että kansalaiset eivät ole tuhmia toisilleen. Meillähän on jo niin hyviä kokemuksia valtion uudesta lainsäädäntömentaliteetista.

Halventamiseksi katsotaan mm. kriittinen julkinen keskustelu kulttuureista, joissa uskonto määrittelee toimintaa enemmän kuin maallinen laki.

Halventamiseksi katsotaan myös uskontoa rumasti ja epäystävällisesti kritisoivat kirjat, kuten Hannu Salaman Juhannustanssit sekä tietty vanha kunnon Saatanalliset säkeet: niiden ja muiden vastaavien jäljellä olevat kappaleet kerätään kaupoista, kirjastoista ja antikvariaateista ja – niin ollaan jälleen lämmittävien kirjarovioiden äärellä.

Mitään uskontoa käsitteleviä kirjoja, dokumentteja yms. ei tietenkään voida enää julkaista – linnaahan siitä tulisi. Ollaan kaikki vain ihan hiljaa, jookosta joo, niin ei tule vaikeuksia. Yhtäkkiä joku valopää huomaa (sanoa ääneen), että meidän Raamatussa muuten halvennetaan niitä toisia uskontoja, ja niiden toistenkin pyhissä kirjoissa mollataan inhottavasti mm. kristinuskoa. Ja voilá!

Jokainen voi keskuudessaan miettiä, mitkä ovat ne pari eri reagointitapaa, joilla voidaan tuosta sitten jatkaa.

Sitä odotellessa, terveisiä vaan Kanadaan: Packing my books already. See you there!
_

perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Surullinen kevätjäätelötarina

Kävin tänään Sokoksen kahvilassa Spice Ice -jäätelöllä, ja totesin, että myyjällä ei tainnut olla ihan kaikkein huomiokykyisin päivänsä.

Tilasin häneltä suklaapehmiksen (kaikkien aikojen suosikkijäätelöni) ja siihen päälle lakritsikastikkeen -- halusin testata, olisiko sekoitus hyvä.

No, myyjä kääntyi konetta kohti ja alkoi tursottaa, ja huomasi yhtäkkiä, että olikin laittamassa tuuttiin nougatpehmistä (tai jotain vastaavaa). Minä en nähnyt mitä kyseisessä suuttimessa luki. No, myyjä sitten tyynesti avasi koneen yläkannen ja tipautti valmiiksi tursotetun jäätelöklöntin takaisin koneeseen ja siirtyi seuraavalle koneelle. Ja tursotti suklaapehmiksen samaan tuuttiin, josta oli juuri tipauttanut toisen jäätelön pois. Tuuttiin tarttuneena oli vielä sattumoisin aikamoinen kasa edellistä jäätelöä. Katsoin sitä hiukan ihmeissäni ja kiitin mielessäni onneani, etten ole sattumoisin millekään ruoka-aineelle allerginen. Olisin kyllä luullut, että kuuluisi asiaan laittaa jäätelö puhtaaseen tuuttiin -- huomatkaa, että myyjä ei edes kysynyt minulta, satuinko olemaan allerginen, tai inhosinko kyseistä jäätelömakua tai ylipäänsä, olisiko ok jos hän käyttäisi tätä samaa.

No, seuraavaksi sitten lakritsikastike, eikö niin? Ei. Myyjä uitti jäätelön liemessä ja vasta nostaessaan sitä ulos totesi, että: "Oho! Tämähän onkin suklaakastiketta". Hän tuijotteli tuuttia hetken ajan hämmentyneen näköisenä yrittäen ilmeisesti miettiä, millä voisi kaapia kastikkeen pois jäätelöstä, kunnes sain tarpeekseni ja sanoin ystävällisesti, että selvä, otetaan nyt sitten suklaapehmis suklaakastikkeella, menköön silleen. Arvelin, että eiköhän hän hyvitä asian jotenkin hinnassa. Tietysti ottaen huomioon, kuinka "clueless" hän oli siihen mennessä ollut, olisi ehkä pitänyt neuvotella asiasta ensin kirjallinen sopimus. No, maksoin kortilla ja tsekkasin sitten kuitin ja totesin, että turha toivo! Ihan saman (kiskuri)hinnan hän siitä otti kuin normaalistikin.

Eikä muuten vahingossakaan pyytänyt anteeksi. Yleensä olen kyllä saanut Sokoksella huomattavasti ammattitaitoisempaa palvelua, joten ehkäpä tuo keski-ikäinen rouvashenkilö oli siellä töissä vasta ensimmäistä päivää. Tai jotakin sellaista...

Siinä vaiheessa pakenin kuitenkin tiskiltä ennen lisäonnettomuuksia ja istuin mahdollisimman kauas syömään kiltisti kalliin jäätelöni, joka ei siis ollut tilaamani suklaapehmis lakritsikastikkeella, vaan nougat+suklaapehmis suklaakastikkeella. Tällainen traaginen jäätelöonnettomuus saattaa kyllä johtaa pysyvään kevätjäätelötraumaan, jonka seurauksena en uskalla enää koskaan tilata mitään Sokoksen kahvilasta. Minusta saattaa tulla pysyvästi jäätelötilauskyvytön, ajatelkaa.

Mitä tästä siis opimme?

Vahtikaa jäätelöitänne.

tiistaina, helmikuuta 24, 2009

Risuja Suomalaiselle Kirjakaupalle

Tulin liittyneeksi Facebookissa Suomalaisen Kirjakaupan Ystävänpäivälahja-sovellukseen, jossa sai (oletettavasti) lahjaksi Anne B. Radgen Berliininpoppelit-pokkarin ja saattoi lahjoittaa sellaisen ystävilleenkin. On hyvä juttu, että yrityksetkin alkava herätä internetin uusiin mahdollisuuksiin, mutta ikävä kyllä kampanjan suunnittelu taisi kärsiä pahasta Facebookin suosion aliarvioinnista eikä siis oikein toiminut.

Lähetin asiasta palautetta kirjakaupalle, ja ajattelin, että koska en varmaankaan ole ainoa, jolle näin kävi, teitäkin ehkä saattaa kiinnostaa. Liitän siis lähettämäni palautteen tähän:

Mikäli yritys järjestää laajan mainoskampanjan, jossa jaetaan jotakin asiakkaille, kuten Suomalaisen Facebook-ystävänpäiväkampanjassa pokkareita, on syytä varautua riittävillä varastoilla ja sitoa esimerkiksi ystäväkutsujen määrä tiukasti olemassa oleviin lahjakappaleisiin. Varsinkin digitaalisessa ympäristössä tämä on hyvinkin mahdollista: tällöin lahjoitusmahdollisuus jatkuisi vain niin kauan kuin varastoa on jäljellä, vaikka muu mainoskampanja jatkuisi sen jälkeenkin. Aivan samoin kuin kirjoja tilatessa vaikkapa nettikaupasta - ettehän te silloinkaan myy kappaleita, joita teillä ei ole, vaan tilausmäärä on sidottu varastotietoihin.

Itse liityin tuohon kampanjaan jo hyvissä ajoin ja lähetin kutsut ystävillenikin, mutta kaupassa minulle tarjottiin vain eioota. Olivat kuulemma loppuneet päiväkausia sitten. Poistuin siis kaupasta tyhjin käsin, turhaan tulleena. En varmasti palkitse huonoa suunnittelua ostamalla mitään.

Olen tietoinen, että rajattomat varastot ovat mahdottomuus, mutta mikäli varatut kampanjalahjat ovat koko kaupungin kaupoista loppu jo monta päivää ennen itse kampanjan loppua [tarkennus: jolloin kyseisiä "lahjoja" saattoi edelleen lähettää sovelluksessa, vaikka niitä ei enää ollut], on koko tempaus silloin väärin arvioitu ja suunniteltu. Ei varmasti palvele etujanne, että pyydätte asiakkaan tulemaan luoksenne ja tarjoatte hänelle sitten kaupassa pelkän pettymyksen, niin kuin nyt kävi. Ei ole hyvää PR:ää luoda asiakkaalle vääriä odotuksia, joita ette pysty täyttämään. Tällaiset asiat jäävät muistiin ja vaikuttavat jatkossa ostopäätöksiini.

Olen pahoillani, että vaivauduin osallistumaan, ja vielä enemmän olen pahoillani, että menin kutsumaan ystäväni siihen mukaan - ja tein heille siten ikävän karhunpalveluksen. Olen kuitenkin oppinut läksyni, enkä tee niin enää toiste.

maanantaina, tammikuuta 19, 2009

Kalentereita ja festivaaleja

Kuten mainitsin jo aiemmin, Viitapiiri on mukana porukassa, joka järjestää Elävän Kirjallisuuden Festivaalia (14.2.), ja meidät voikin löytää festarilta esim. Runotiskistä (runoja tilaustyönä 1 €/kpl) tai myyntitiskiltä, jossa myydään Viitapiirin Ikikalentereita (seinäkalenteri, jossa on joka kuukausiaukeamalla ajankohtaan sopiva runo- tai proosateksti).

Viitapiirin runoimproryhmä Muuntaja ja moni piirin jäsenkirjailijoista esiintyvät tapahtumassa joko Sampolassa tai iltaklubilla Telakalla. EKF-tapahtuma on kokonaan ilmainen ja täynnä mitä loistokkaimpia esiintyjiä (mm. Kristiina Wallin, Risto Ahti, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Johanna Sinisalo), joten sinne kannattaa ilman muuta tulla. Lisätietoa tapahtumasta ja esiintyjistä löydät festivaalin omilta sivuilta.

Iltaklubilla jaetaan myös vuosittainen Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinto, jonka ehdokkaiden joukossa on tänä vuonna mm. Joona Kivirinta runokokoelmallaan Kymmenen vuoden päästä annamme lapsillemme nimet. Joona on minulle tuttu jo ajoiltaan Aukea.netin kirjallisuuspuolella, joten luonnollisestikin pidän peukkuja hänelle. Onnittelut Joonalle ansaitusta ehdokkuudesta!

Ikikalentereita Metson kahvilassa ja kirjakauppa Bukrassa!

Ilouutisia tamperelaisille runouden ja proosan ystäville: Ikikalentereita voi nykyään ostaa myös Tampereen pääkirjasto Metson yläkerran kahvilasta sekä kirjakauppa Bukrasta! Kalentereita löytyy Metson kahvilasta alustavasti ainakin 15.2. asti. Kalenterin hinta on 10 euroa, joten suuria investointeja koko vuoden kestävälle runouden ja proosan matkalle ei tarvitse tehdä.

Ikikalenteri on myös nimensä mukainen eli sitä voi käyttää minä tahansa vuonna tai vaikka joka vuosi – ei siis mitään kertakäyttötavaraa. Tekstejä kalenteriin ovat kirjoittaneet mm. kirjailijat Tuija Välipakka ja Ulla Vaarnamo sekä Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjan toinen voittaja Teppo Paulasto. Kuva ja lisätietoja kalenterista Flickrissä.

Jos haluaa ostaa kalentereita useampia kappaleita, kannattaa tilata kalenterit suoraan Viitapiiriltä, jotta saa kolmen tai useamman kalenterin ostosta koituvan alennuksen. Kalentereita saa siis myös esimerkiksi minulta, sekä Elävän Kirjallisuuden Festivaalin myyntitiskiltä 14. helmikuuta.

Henkilökohtaista-osasto

Lupasin kertoa uusista kuulumisista, joten täältä pesee.

Viime aikoina olen lähinnä yrittänyt koostaa runoja kasaan jonkinlaiseksi käsikirjoituksen alustavan luonnoksen harjoitelmaksi ja se on, lievästi sanottuna, hyvin turhauttavaa hommaa. Mainitsen tästä vain siksi, että asian julistaminen pakottaa minut pitämään työn omassakin mielessäni, vaikka ajoittain mieluiten vain lakaisisin koko homman hiljaa maton alle.

Olen jo ohittanut aiemmin itselleni sorvaamani deadlinen ja annan sen itselleni anteeksi vain, koska erään henkilön kanssa sovittu palauteaika tästä – tällä hetkellä vasta oletetusta – tekstikasasta siirtyi myöhemmälle ajalle. Olen kuitenkin mestari unohtamaan kaikki työt siihen hetkeen asti, kun deadlineen on noin 3 tuntia ja mitään ei ole tehtynä, joten jos haluatte, voitte kaikki kiusata minua kyselemällä jatkuvasti, miten homma edistyy.

Ei sitä tiedä, siitä voi olla jopa hyötyä.

Pään seinään hakkaamisen lisäksi olen hääräillyt kaikenlaista kirjoittajayhdistys Viitapiirin mukana, tällä erää vara-pj:n ja EKF-yhteyshenkilön ominaisuudessa. Julkaisen vielä tänään uuden kirjoituksen, jossa kerron enemmän festivaaleista ja hiukan uusia uutisia Ikikalenterin saatavuudesta Tampereella, joten stay tuned. (En laita niitä tähän samaan kirjoitukseen, jottette saa teksteistäni lopullista lukuähkyä.)

Viitapiirin pitäisi myös lähiaikoina löytää yhdistyksen nettisivuille uusi, edullinen palveluntarjoaja, joten jos kenelläkään olisi ehdotuksia, niitä otetaan ilolla vastaan!

Tietenkään en osannut pitää näppejäni erossa siitäkään asiasta, vaan ilmoittauduin nettisivutyöryhmään ihan vapaaehtoisesti. En enää pysy mukana laskuissa, kuinka paljon aikaa kulutan erilaisiin vapaaehtoishommiin per kuukausi, mutta ainakin ne ovat kaikki hauskoja vapaaehtoishommia.

Muuta

Sikäli mikäli ketään kiinnostaa, olen viime aikoina katsonut joitakin erinomaisia elokuvia (kuten Guillermo Del Toron fantastinen Pan’s Labyrinth, tai oikeammin El laberinto del fauno – suosittelen!) ja lukenut putkeen todella, todella monta Terry Pratchettin kirjaa (älkää kysykö miksi – ehkä se on jonkinlainen virus). Jos teistä siis jossakin vaiheessa alkaa tuntua, että olen menettämässä kontaktini proosalliseen arkitodellisuuteen ja/tai höpisen jotakin maailmasta, joka matkaa neljän elefantin selässä, se johtuu vain liiallisesta kaunokirjallisuudesta. Pistäkää minut sitten vaikka riuskalle tietokirjallisuusdieetille – jota todennäköisesti kuitenkin tulen vastustamaan ankarasti. Varautukaa siihen.





Yritin myös katsoa Kyllä Jeeves hoitaa -sarjaa dvd:ltä, mutta kirjaston levyt olivat liian kuluneita tai heidän käyttämänsä hälytystekniikka aiheuttaa häiriöitä läppärissäni (kuulemma niillä voi olla sellainen vaikutus), sillä en saanut katsottua loppuun kuin yhden jakson. Kaikki muut menivät jumiin kesken jakson. Turhauttavaa!

Onneksi kuitenkin saan pikapuoliin omakseni boksin, josta löytyy Twin Peaks -sarja kokonaisuudessaan (kera erilaisten lisämateriaalien), joten olen tällä hetkellä todella onnellinen Twin Peaks -fani. Minulla on tosin nyt sellainen pulma, että aiemmin hankkimani Twin Peaksin 1. tuotantokausi muuttui samalla jotensakin ylimääräiseksi. Ei kukaan sattuisi tarvitsemaan sellaista?

Tässä kaikki Henkilökohtaista-osastolta tällä erää. Mukavaa maanantaita kaikille!

lauantaina, tammikuuta 17, 2009

Tervehdys!

Lisäsin sivupalkkiin osion, jossa voi ilmoittautua tämä blogin lukijaksi. Liittykää VIP-ryhmään!

Olen ollut aika laiska päivittämään viime aikoina, mistä olen pahoillani. Mitään suuria mullistuksia viime aikoina ei ole tapahtunut, joten ette ole oikeastaan menettäneet mitään, paitsi korkeintaan tyhjänpäiväisiä vuodatuksia arjen kuvioista, mutta yritän jatkossa muistaa tiedotella asioista muuallakin kuin Naamakirjassa.

Kohtapuoliin ajattelin kertoa teille ainakin Elävän Kirjallisuuden Festivaalista, joka on Tampereella 14. helmikuuta. Minä olen siellä, koska Viitapiiri on yksi järjestäjistä, joten jos tulette sinne, tulkaa ihmeessä moikkaamaan.

Siiheksi: Voikaa hyvin!

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Se on täällä taas

Tässä teille kaikille mukaville bloggaajille ja lukijoille:


Syökää hyvin, laiskotelkaa ja nauttikaa. :)

maanantaina, joulukuuta 01, 2008

Ensimmäinen luukku

Halusin vain kertoa teille, että olen mitä ilmeisimmin ihastunut joulukalentereihin. Minulla on niitä jo kolme: yksi suklaakalenteri (ruma kuva mutta hyvä sisältö, ei siis sitä kammottavaa muovinmakuista "suklaankaltaista valmistetta"), kuvakalenteri ja arpakalenteri. Voittoa en hirveästi odottele, sain sellaisesta joskus jokusen euron voittoa, mutta unohdin hakea ne. Ystäväni aikoo myös lähettää minulle neljännen kalenterin, se taisi olla partiolaisten joulukalenteri. Jei!

Lisäksi olen bongannut netistä jo ainakin Positiivareiden joulukalenterin ja Sanojen ajan runo/proosakalenterin. Suosikkini on jälkimmäinen, tottakai. Jos joku on löytänyt muita nettijoulukalentereita, vinkatkaa kommenttilaatikkoon. Varsinkin runokalenterit olisivat aivan mahtava juttu, jos niitä olisi jossakin lisää. Seinälle ripustettavaa runojoulukalenteria kyselin jo kirjakaupastakin, mutta ilmeisesti sellaista ei ole tänä vuonna ilmestynyt.

Hassu juttu, mutta en ole kuunnellut vielä ainuttakaan joululaulua, vaikka yleensä olen aloittanut sen hullutuksen jo marraskuussa. Aiempina vuosina kuuntelin lähinnä amerikkalaisia vanhoja joulubiisejä, ne olivat minusta hauskempia kuin kotimaiset itkuvirret. Erityisesti välttelen tangotähtien määittäväksi annettuja huonoja uussanoituksia, joiden riimit ontuvat pahemmin kuin kolmijalkainen vuohi joulukuvaelmassa. Lienen kuitenkin kyynistynyt viime aikoina myös americanojen biiseissä esiintyvien hahmojen imelille stereotypioille ja/tai sanoitusten kliseille. Viime vuonna ne saivat minut tuhahtelemaan, tänä vuonna taidan vältellä ainakin tunkkaisimpia niistä.

Ei kukaan olisi sattunut törmäämään uusiin, hauskoihin joulubiiseihin, joissa ei olisi ihan hirveitä kliseitä? Onko niitä olemassa?

Niin ja. Mitenkäs teillä joulunodotus sujuu -- nihkeästi vai intoa puhkuen?

maanantaina, marraskuuta 24, 2008

Äänestä lompakollasi

Nyt kun jouluteemassa ollaan, jatketaan vielä hiukan ekoasialla.

Jouluna ostetaan todella paljon elektroniikkaa, ja ehkä teidänkin perheessänne pukki saattaa tuoda jos jonkinlaista laitetta muassaan. Greenpeace on ehkä tätä hiukan ajatellutkin julkaistessaan kansainvälisten elektroniikkayritysten ekovertailun juuri tähän aikaan.

Nyt on siis loistava tilaisuus keventää hiukan omaa ekologista jalanjälkeä, vaikkei aikoisikaan jättää joululahjoja ostamatta. Mm. Tietokone-lehden juttu kertoo ketkä saivat kiitosta ja ketkä risuja ekovertailussa. Kauppalehti kertoo minijutussaan ytimekkäästi vain parhaat.

Ostoshuumassa kannattaa siis valikoida ympäristöystävällisempien yritysten tuotteita ja kannustaa piittaamattomia yrityksiä yrittämään ensi vuonna hiukan enemmän.

Lisäksi: hienoista ylpeyttä tuntien voimme todeta, että suomalainen yrityshän se voitti tämänkin vertailun. ;)

Koko vertailun tai sen tiedotteen voi lukea Greenpeacen sivuilta -- tosin vain englanniksi.


Ekovertailu tiivistettynä:

Vuoden parhaat: Nokia, Sony Ericsson, Toshiba, Samsung, LGE, FSC, Motorola, Sony, Panasonic

Vuoden häviäjät: Nintendo, Microsoft, Lenovo, Philips, Apple, HP, Acer, Dell, Sharp

Joulupukki ympäristöasialle! :)

sunnuntaina, marraskuuta 23, 2008

Joulupaniikki iskee jälleen?

Päivitin linkkejä ja lisäsin monta uutta hyvän mielen jouluostospaikkaa vanhaan suosikkijuttuuni. Täältä se löytyy taas:

Lahjaideoita

Iloista joululahjashoppailua!

torstaina, syyskuuta 25, 2008

Invasion of ... what?

Koen hyvin mielenkiintoisena nykyisessä mediakeskustelussa sen, että ns. vanhoilliset mediat ovat kovin kärkkäitä vetämään keskustelua koulusurmista jonkinlaiseksi internet-ilmiöksi. Ymmärrän kyllä hyvin niiden reaktiot, viehän internet niiltä tilaajia, katsojia, asiakkaita. Jos se saataisiin leimattua jonkinlaiseksi helvetin esikartanoksi, tokihan lehdenmyynti ja televisionkatselu kasvaisi, kun ns. tyypilliset tilaajat eivät uskaltaisi astua nettikelkkaan. Tai se ainakin tuntuu olevan toiveena.

Kaukana eivät kuitenkaan ole nekään ajat, kun televisiota pidettiin kaiken pahan ruumiillistumana, tuleehan sieltä kaikenlaista väkivaltaviihdettä ja ties mitä pornoa. ;) Lisäksi tässä internet-keskustelussa on kuitenkin varsin tehokkaasti unohdettu eräs sangen ilmeinen tosiseikka.

Auvinen ja Saari eivät suunnitelleet tekojaan netissä, vaan ihan omassa päässään. He eivät myöskään lahdanneet ihmisiä netissä, vaan täällä ihan oikeassa maailmassa.

Syy ja seuraus on syytä asettaa oikeaan järjestykseen tässä yhtälössä. Ei internet ole tunkeutunut meidän maailmaamme tai vallannut ruumiitamme kuin jokin virtuaalinen body snatcher. Me olemme tehneet internetin. Kaikki mitä siellä on, on meistä lähtöisin. Kaikki mitä sinne tulee, on meistä lähtöisin.

Jos nettiä ei olisi, olisiko Auvinen jättänyt tekonsa tekemättä? Ei. Silloin vain syyttäisimme televisiota tai musiikkiartistia tai maailman pahuutta tai jotakin muuta joka sattuu nyt olemaan pop kahvipöytäkeskusteluissa. Jos nettiä ei olisi, olisiko Saari jättänyt vihjaamatta aikeistaan? Kenties. Olisiko se sitten ollut hyvä juttu? Ehkä hän olisi vain soittanut radioon tai lähettänyt kirjeen Hesariin. Ja olisiko Hesari jättänyt painamatta sen? Tuskin.


PS: Miksi on jatkuvasti kohistava siitä, miten lapset sitä ja nuoret tätä, ja lisää valvontaa nuorisolle? Matti Saari oli aikuinen, itsenäinen ihminen eikä mikään teini. Jos hän olisi jäänyt eloon, häntä ei oltaisi toimitettu lastenkotiin eikä nuorisovankilaan vaan ihan aikuisten-oikeaan vankilaan, ihan aikuisten-oikeista murhista. Olisiko keskustelu erilaista, jos teon olisi tehnyt joku keski- tai eläkeikäinen aikuisopiskelija? Tottakai. Ja oltaisiinko nettiä tai kouluja silloin pistämässä tehovalvontaan? Ei tietenkään.

(Älkää käsittäkö minua väärin, minun puolestani KRP saa surffailla netissä siinä missä kuka tahansa muukin -- lienee jo pikkuhiljaa aika poliisinkin päästä mukaan nykymaailmaan -- mutta älkää nyt hyvät ihmiset ryhtykö selittämään mitään tekopyhää jaadajaadaa siitä, kuinka tässä nyt pidetään huolta nuorista. Murhaaminen ei ole mikään nuorisoilmiö, vaan sitä harrastavat Suomessakin reippaasti ihan kaikki ikäryhmät, jotka siihen vain fyysisesti kykenevät.)

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Hyvät toverit

Ilmeisesti minulla on näinä aikoina paljonkin sanottavaa, mutta se tuntuu tulevan ulos lähinnä tällä kielellä. Pahoittelen.

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Eriarvoistumisesta

Eihän köyhyydessä mitään vikaa ole. Tarkoitan, aivan normaaleja ihmisiähän hekin ovat. Ei minulla ole ennakkoluuloja. Tietenkin se nyt on silkkaa liioittelua, että eriarvoistuminen yhteiskunnassamme olisi lisääntynyt. Höpö höpö, sanon minä. En minä ainakaan ole kohdellut ketään eriarvoisemmin vain koska joku on köyhä. Juuri viime viikolla, kun olin tullut Spinning-tunnilta ja olin aikeissa lähteä hiukan kahvittelemaan ystävieni Sinikan ja Anne-Marian kanssa, vastaani tuli joku ryysyläinen tai puliukko, pyytämään euroa. Ajatelkaa, eurohan on iso raha, vanhassa rahassa miltei kuusi markkaa. Ties mikä yhteiskunnan tukien väärinkäyttäjä sekin oli, saavat ilmaiseksi rahaa jo muutenkin -- ja mitä he tekevät, kehtaavat pyytää vielä lisääkin! No, koska olin niin lempeällä tuulella, annoin hänelle sitten 20 senttiä, yli markan siis, ja sanoin että voi mennä sillä kahville. Ei nyt tosin Strindbergille, hehe. Mutta ajattele, kaveri kehtasi haistatella minulle. Ja minä olin juuri antanut hänelle sentään rahaa! En voi edes toistaa sitä mitä hän sanoi, se oli niin loukkaavaa. Sinikkakin sanoi minulle kahvilassa, että mistä sen tietää mitä tuollaiset tekevät, siinä olisi voinut käydä huonosti. Mutta ei minusta köyhiä kovin paljoa ole, en minä ole nähnyt juuri yhtään. Käyn sentään paljon ulkona. Esimerkiksi kuntoklubilla, ja liikkeessäni tietenkin, kahviloissa ja ostoksilla -- ainahan sitä jotakin pientä ihminen tarvitsee, hehe... Olisihan minun pitänyt heitä tuolla nähdä, jos heitä niin hirveästi kerran on. Olen sentään avarakatseinen ihminen. No, en tietenkään kulje metrolla tai bussilla, likaisia paikkoja, ehkä ovat siellä kaikki. Matkustelevat linjoilla pitkin päivää. Mitäpä muuta he tekisivät, kun kerran ovat kaiken päivää vapaalla, työttömät. Tekisivät jotakin sivistävää! Menisivät vaikka teatteriin tai opiskelisivat jotakin, siivousalaa vaikka. Hyvistä siivoojista on aina pulaa. Ja onhan kirjastot ja kaikki, mutta tuskin nuo kirjoja lukevat. Voisi oikeastaan lakkauttaa koko laitoksen, kyllä kai jokainen joka on kirjoista kiinnostunut, voi ostaa itse kirjansa, halpojahan ne ovat. Ostin juuri Andalusiasta kertovan matkailuteoksen -- olemme menossa sinne ensi viikolla -- ja se maksoi vain 49 euroa. Ja kaikki se raha, mitä yhteiskunta käyttää noihin kirjastoihin, hukkaan heitettyä rahaa, sanon minä. Miljoonia euroja kirjoihin, joita kukaan ei lue. Puliukot siellä vain käyvät, nukkumassa. Menisivät kotiinsa, tai niihin yömajoihinsa, niitähän riittää. Kaikenmaailman mielenterveyskuntoutujat kaduilla. Menisivät jonnekin hoitoon, onhan meillä julkinen terveydenhuoltojärjestelmä. Minä en sitä tosin käytä, laitteetkin ovat siellä niin vanhoja, ja kaikenmaailman sairaalabakteereja pullollaan. Sitä paitsi, säästän yhteiskunnalta rahaa kun käytän yksityisiä. Minulla on aivan ihana lääkäri, häneltä saa ajan ihan koska tahansa. Aivan kuin hän olisi siellä vain minua varten, ja tavallaanhan hän tietty onkin. Siitähän minä maksan. Ja tällaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikille annetaan kaikkea ilmaiseksi, meille valitetaan jostakin eriarvoistumisesta. Mitä se edes tarkoittaa? Ikään kuin minä olisin vastuussa siitä, että jotkut hunsvotit eivät osaa pitää itsestään huolta. Pauli, mieheni, kertoi juuri että yksi tällainen ihminen oli hakenut hänelle töihin, ajattele. Eihän hänellä ollut edes kansainvälistä työkokemusta! Saati että olisi käynyt yliopiston tai edes tekun. Jonkin ammattiopiston vain. Kyllähän sen tietää, että ne ovat pelkkiä päivähoitopaikkoja noille vastuuttomille tyypeille, joilla ei ole riittävästi älyä että pääsisivät kunnon kouluihin. Eihän Pauli tietenkään hänellä olisi mitään tehnyt, joten hänen assistenttinsa lähetti hakijalle oikein kohteliaan sähköpostin, jossa kertoi, että tilanne on nyt sellainen, että ei ole tilaa, jne. Löytyihän siihenkin paikkaan sitten oikea ihminen, eräs ystävämme siskonpoika, joka on oikein mukava ja käynyt yliopiston ja matkustellut paljon esimerkiksi Italiassa ja Saksassa. Johan siinä kielitaitokin karttuu, vaikka lomalla olisikin. Ja kansainvälisyyden taju. Tiedä mitä tuosta pojasta vielä tulee, hänestä voi vielä tulla vaikka koko yrityksen toimitusjohtaja, kun mieheni jää eläkkeelle. Oma poikamme ei ole kiinnostunut siitä, mikä on tietty surettavaa, mutta hän on kuitenkin lääkäri, ja tällä hetkellä Australiassa konferenssissa. Toivottavasti hän nyt ehtii hiukan siellä ruskettuakin. Vaikka siellä on kyllä niitä hirmuisen kokoisia hämähäkkejä, olen kuullut. Ja sehän on loppujen lopuksi entisten vankien karkoituspaikka. Olen kyllä nyt vähän huolissani, pakko myöntää. Varoitin kyllä häntä kulkemasta kaikenmaailman syrjäkaduilla, parasta pysyä puhtaissa tiloissa, joissa on tarpeeksi turvahenkilökuntaa. Varminta tietysti olisi, jos pysyttelisi vain paikoissa, joissa puhutaan suomea, mutta hankalaahan sellaisia on löytää. Poikamme osaa tietenkin englantia loistavasti, se ei ole ongelma. Hän oppi englanninkieltä jo pienenä, meillä oli brittiläinen au pair lastenhoitajana, oikein mukava tyttö. Kansainvälisyys on opittava jo pienenä, niin minä olen aina sanonut! Myöhemmin hankimme hänelle myös espanjalaisen au pairin opettamaan hänelle espanjaa, mutta jouduimme luopumaan hänestä -- hän ei ollut oikein, kuinka tämän nyt sanoisin, riittävän sivistynyt. Miten hän olisi voinut opettaa poikaamme? Mm... Ai mutta, katsos vaan kuinka aika rientää kun on hauskaa! Minun täytyy ikävä kyllä nyt lähteä, meidän täytyy ehtiä eräisiin juhliin tänä iltana, ja tietäähän sen, tällaisia juttuja ei kannata jättää väliin, kun on sentään yrittäjä. Suhteillahan nämä jutut pelaavat, heh heh... noo, tietenkin me teemme PR:ää paljon muutenkin. Nyt täytyy rientää, tilasin auton tasaksi tuonne alaovelle, mutta oli tosiaan mukava jutella! Tavataan taas, pus pus ja sano terveisiä perheelle. Hei hei!


----------------------------------
Disclaimer:
Teksti on fiktiivinen eikä perustu mihinkään eikä kehenkään. Kaikki yhtäläisyydet nyky-yhteiskunnan kanssa ovat täysin sattumanvaraisia. Yhtäkään köyhää ei vahingoitettu teoksen valmistusprosessin aikana.

maanantaina, syyskuuta 15, 2008

Hiukkasen kiihdyttävä laite

Olemme alttiita luottamaan erilaisiin järjestelmiin – mitä suurempi järjestelmä, sitä suurempi luottamus. Uskomme, että jos mikä tahansa järjestelmä kasvaa suuriin mittoihin, sen turvatoimet kasvavat samaa tahtia ja yksinkertaisen inhimillisen virheen mahdollisuus tuottaa vahinkoa vähenee mikroskooppiseksi. Näin ei tietenkään ole; me vain uskomme niin, koska meidän täytyy. Muutoin mahdollisuudet ovat liian kauhistuttavat: mitä suurempi järjestelmä, sitä suurempi tuho.

Cernin hiukkaskiihdytin (Large Hadron Collider eli tuttavallisemmin LHC) on aiheuttanut kohua mediassa, ja syystäkin. On kauhistuttavaa ajatella, kuinka suurta vahinkoa voi tuottaa yksinkertainen oletusvirhe laskukaavassa, kun puhutaan todennäköisyyksistä synnyttää mustia aukkoja, outokaisia tai muita reaktioita, joita emme täysin ymmärrä. "Meihin" luen tässä tapauksessa myös tutkijat.


Älä turhaan vaivaa pientä päätäsi tällaisilla asioilla

Mikä huolestuttaa minua enemmän kuin vaikkapa outokaiset (oudon viehättävä nimi, muuten) sinänsä, on Cernin tutkijoiden kollektiivinen asenne: vaivoin verhottu ylimielisyys, joka käy ilmi kommenteissa huolestunutta kritiikkiä kohtaan. Vastaukset, kuten "Ne, jotka väittävät LHC:n tuhoavan maapallon, ovat typeryksiä", eivät vakuuta siitä, että Cernissä on haluttu todella varmistaa, että asiasta ei seuraa mitään ikävää ja odottamatonta. Jos asenne kritiikkiä ja epäilyä kohtaan on "Se on hölynpölyä", kritiikin tai epäilyn ääneen esittäminen laitoksen sisällä ei varmaankaan ole niitä asioita, joita kannustetaan.

Olen taipuvainen uskomaan, että ilman kritiikkiä tai skeptisyyttä lähimainkaan objektiivisen tieteen tekeminen on lähestulkoon mahdotonta. Tieteellinen tutkimustyö on vähän niin kuin palapelin kokoamista: jos on koko ajan vakuuttunut siitä, että on oikeassa, lopulta sitä vain runnoo palasia paikalleen välittämättä siitä, sopivatko ne siihen – onhan jo etukäteen päätetty, että siihen ne menevät. Voitte ehkä kuvitella, millainen valmiista kuvasta tulee sillä metodilla.

Jos on esimerkiksi jo etukäteen päättänyt, että "Koska maapallo on edelleen paikallaan, ei ole syytä olettaa, että LHC:n toiminta olisi haitallista", silloin asiaa ei varmaankaan kannata mitenkään erityisesti ryhtyä tutkimaan, vai mitä? Selvä hommahan se on. Hassu juttu, mutta minua eivät vain turvallisuusmielessä vakuuta sanat "ei ole syytä olettaa". Aika paljon tapahtuu koko ajan asioita, joita ei ole ollut mitään syytä olettaa. Lause ei kuulosta siltä, että asialle olisi uhrattu kovin paljon työtunteja. Saatan tietysti olla väärässäkin, mutta onneksi minulla on varaa siihen – ei niin, että olisin esim. pystyttänyt valtavan tieteellisen tutkimuskeskuksen tutkimaan maailmankaikkeudelle merkittävää prosessia, jonka lopputuloksesta ei voi olla täyttä varmuutta.


Tietoturva hallussa?

Huolellisuudesta ja kaikkien mahdollisuuksien huomioonottamisesta ei kerro myöskään se, että kreikkalainen hakkeriryhmä on jo parin päivän sisällä koneen käynnistyksestä onnistunut murtautumaan järjestelmän keskeisiin osiin ja liittämään mukaan oman pilaviestinsä. Sattumalta ryhmä ei aiheuttanut mitään vahinkoa siellä käydessään. Syynä tähän ei ollut kuitenkaan se, etteivät he olisi siihen pystyneet – joko "tahallaan tai vahingossa" – vaan se, että he päättivät olla tekemättä niin.

Miksi – jos saa kysyä – järjestelmä on ylipäänsä saavutettavissa Internetin kautta? Se ei tunnu minusta mitenkään erityisen järkevältä tavalta suojella järjestelmää, jossa turvallisuus on ydinasemassa. Miksi verkkoa ei ole suljettu käytettäväksi ainoastaan laitoksen sisällä, omassa verkossaan? Tuntuisi järkevältä olettaa, että Internet–toiminnot ja hiukkaskiihdytintä operoiva järjestelmä olisivat eri verkoissa ja koneilla. Pikkurahasta ei varmaan ole puutetta, joten raha tuskin on syynä. Täytyykö tutkijoiden päästä käyttämään LHC:tä etänä, silloin kun eivät millään jaksaisi lähteä laitoksella käymään? Onko heidän pakko lukea sähköpostinsa samassa järjestelmässä? Vai eikö asiaa ole vain vaivauduttu miettimään? Mielessäni kummittelee sana: tietokonevirus. Enpä haluaisi olla se verkkojärjestelmien ylläpitäjä, joka tajuaa troijalaisen päässeen livahtamaan LHC:n käyttöjärjestelmään. Hupsista!

Uskoani tieteentekijöiden etiikkaan ei kohenna lukea, että "LHC:tä operoivien tiedemiesten mukaan tilanne oli varsin pelottava, sillä hakkerit olisivat voineet vahingossakin aiheuttaa suuria rahallisia tuhoja". Sekö on pelottavinta? Minua huolestuttaisi kyllä enemmän, millaista vahinkoa jokin fanaattinen aatteellinen hakkeriryhmä voisi saada aikaan päästessään LHC:n käyttöjärjestelmiin mellastamaan. Vai onko niin, että mitään vahinkoa ympäristölle tai ihmisille ei voi seurata esim. siitä, että toimintavirhe tai tahallinen sabotaasi sulkisi täydellä teholla pyörivän laitteen kaikki jäähdytysjärjestelmät?


Todellisuus vastaan James Bond

Luin jostakin nettikeskustelusta, että Cernin tutkijoiden intresseissä ei varmaan ole maapallon tuhoaminen, joten jos jotain riskiä tästä olisi, koetta ei jatkettaisi. Olen toki varma, että tutkijat eivät halua tuhota maailmaa – jätettäköön ne skenaariot James Bond -elokuviin – mutta riskienhallintakyvystä minulla on omat epäilykseni.

Ihminen on siitä hassu eläin, että joskus me emme ota huomioon asioita, joita emme halua, ja sen sijaan ajattelemme vain sitä, mitä haluamme – tai tarvitsemme. Jos olemme vakuuttaneet itsellemme, että riski epäonnistua (vrt. "mustia aukkoja ei pitäisi suhteellisuusteorian mukaan LHC:ssä syntyä") on paljon pienempi kuin mahdollisuus onnistua, tungemme epäilykset sikseen ja ryhdymme toimiin.

Lisättäköön tähän vielä tiedemaailman paine, joka vaatii uusia tuloksia jatkuvalla syötöllä, ja asiaan sijoitettu valtava rahamäärä, joka roikkuu kuin kirves pään päällä. Siinä tilanteessa yksittäinen tutkija ei varmasti ole kovin altis taistelemaan miljardien dollarien takaamaa vakuuttuneisuutta vastaan omalla henkilökohtaisella kustannuksellaan. Ei omien pikku epäilystensä tähden.

Maailmanloppu ei tunnu todelliselta, mitä jos vain myöntäisimme sen. Sehän on täysin abstrakti idea. Ettäkö me voisimme hävitä – muualla kuin viihdyttävissä katastrofielokuvissa? Hölynpölyä! Naurettava ajatus, vakuuttavat Cerninkin tiedotteet. Tokihan tutkijat ovat tässä suhteessa realistisempia kuin me.

Mutta jos niin on, että "meitä viisaammat" ovat varovaisempia ja reagoivat riskeihin vastuullisemmin, miksi ilmastonmuutos pahenee edelleen, vaikka me kaikki tiedämme, mihin se johtaa? Miksi hallitukset eivät aseta tiukempia ympäristörajoitteita tai noudata niitä? Miksi sademetsiä edelleen hakataan, vaikka ne ovat "maailman keuhkot"? Miksi lääkärit tupakoivat, vaikka tietävät varmasti mitä se tekee elimistölle?

Miksi kukaan meistä tekee asioita, joiden tiedämme olevan mahdollisesti tuhoavia? Koska emme todellisuudessa usko siihen. Ei niin voi meille käydä.

Eihän?

tiistaina, elokuuta 05, 2008

Täällä taas


Mökkielämää (1) Cottage life
Originally uploaded by Mina von M

Koska minulla on tänään vapaapäivä ja siten siivouspäivä, on parasta ryhtyä bloggaamaan. Täysin järkevää, eikös vain?

Haluan ensinnäkin kertoa, että vaikka olen ollut aika hiljaa enkä ole paljon mitään kommentoinut tai muutenkaan pitänyt yhteyttä, olette, kaikki kamut ja muut mussukat, ajatuksissani. Naamakirjan ja blogien yksi hieno puoli on siinä, että ne tavallaan havainnollistavat sitä, kuinka ystävät, sukulaiset ja kylännaiset ovat läsnä, vaikka ei jatkuvasti oltaisi aktiivisesti yhteyksissä. Te olette siellä, minä olen täällä.

Minä käyn töissä, huolehdin jatkotyöllistymisestä ja erinäisistä nettisivuista, odottelen ystävää luokseni loppuviikosta, haahuilen ja kirjoitan rivin silloin, toisen tällöin – tai lueskelen, kiroilen oikukasta dvd-asemaa, joka jättää minut nykyään miltei joka elokuvan kohdalla loppuratkaisua vaille tai ilman kuvan kuvaa. Siellä toisaalla Annareetta kärsii krapulasta ja aikoo jättää tämän ihanan kaupungin (onneksi näemme silti syksyllä!), Kaura tarjoilee kuulumisia ja ajatuksille purtavaa ihailtavan säännöllisesti, Veloena ja Kati ovat molemmat tahoillaan menneet naimisiin (Onnittelut vielä kerran!) ja Kati on juuri lähtenyt kaiketi häämatkalle. Asarum on ostanut kattotuulettimen (lucky you, minä en ole saanut omaani vielä kiinnitettyä; tuossa se lojuu lattialla kompastuskivenä) ja tehnyt ihanan näköisiä sinisiä muffineja (smurffimuffinit!), Varahvontta on harjoittanut kotimaanmatkailua, Jenni taitaa olla lomalla, Elma-täti on palannut töihin...

Olen siis vielä täällä, tavoitettavissa, vaikken muista aina viestitellä itsestäni. :)

Hanniina pohdiskeli sitä, kuinka ihmiset tuntuvat pitävän aina eniten ”omasta” vuodenajastaan: siis siitä, jolloin ovat syntyneet. Hän pitää elokuusta, minä rakastan syyskuuta. Se on minulle aina värikäs ja kirkkaan viileä kuukausi, kuulas kuin kesän valmistama omena. Silloin silkka ilo tuntuu saapuvan tuulen mukana. (Niin, minä tiedän että se kuulostaa mahtipontiselta ja kliseiseltä. Kiittäkää, etten sentään tehnyt siitä tähän runoa.)

Tulin miettineeksi: eikö se, että kuukausi, jossa olemme ensimmäisen rääkäisymme kajauttaneet, on miltei aina lempikuukautemme, kirkkain ja sykähdyttävin kaikista vuodenajoista – eikö se ole ehkä merkki siitä, että kun olemme syntyneet, olemme halunneet tulla tähän maailmaan: että koimme synnyttyämme ensimmäistä kertaa aitoa ja niin valtavaa elämänriemua, että heijastus siitä palaa joka vuosi, kun sama aika koittaa? Vaikea kuvitella, että sellainen ilo ja tyytyväisyys johtuisi vain vuosittaisista synttärikemuista, vaikka kakut, lahjat ja ilmapallot aina mukavia olivatkin.

Joskus, niin kuin tällaisina aurinkoisina laiskoina kesäiltapäivinä, on lupa heittäytyä ihan pikkuisen hellämieliseksi, niin kuin nyt. Lupaan olla kyynisempi taas lokakuussa, kun on pimeää. Tosin, ajattelin yrittää saada liput lokakuiseen mahtavaan konserttiin, joten saatan silloinkin ihkuttaa. Mutta jos en saa lippuja, niin kyllä minä sitten varmaankin taas valitan täällä jostakin, synkeänä talvenodottajana. Lupaan sen.

 
Clicky Web Analytics