Huh huh, onpas täällä pölyistä

Kuka tämän blogin tähän kuntoon on jättänyt? Hämähäkinseittejäkin kaikkialla. Köh! Kyllä tänne on siivooja tilattu, mutta ei näköjään ole vieläkään ehtinyt.

Tämä on nyt joko sellainen ”vielä kerran tytöt” -polkkaus, kun tuolla Facebookin bloginostalgiatiimissä yllyttivät, tai sitten polkkaajan tädin kumminkaiman serkun paluu. Tai sitten hento yritys vältellä siivousvaivaa keskellä koiraeläimen megalomaanista karvanlähtöaikaa (jossa karvalautat ajelehtivat lattioilla, vaikka joka päivä imuroisi). Ei vaan voi tietää. Ettäs tiedätte.

Jos ketään kiinnostaa (ja vaikka ei kiinnostaisikaan), olen viime aikoina lähinnä vaeltanut maalaismaisemassa isokorvaisen hurtan kanssa, päivitellyt Teonsanaa ja ohjannut kirjoitusryhmää. Ei välttämättä tässä järjestyksessä. Elokuussa menen ohjaamaan lasten ja nuorten kirjoituskesäleiriä, mutta muuten ohjaan vähän erilaista kirjoitusryhmää, jossa kirjoitetaan oman elämän asioista, arvostelematta ja luokittelematta. Kirjoittajat ovat ihmisiä, joita säännöllinen kirjoittaminen auttaa pääsemään elämässä eteenpäin.

Olen siitä aika innoissani, ja niin ovat kirjoittajat itsekin. He ovat aikas ihania tyyppejä. Monet eivät ole aiemmin harrastaneet lainkaan kirjoittamista, mutta kun he tulevat pöydän ääreen, on kuin he odottaisivat vain lähtölaukausta. Ja minä sanon: olkaa hyvät! Kynät alkavat rapista paperilla, muistot tulvivat riveille, ja tunteet. Lukiessa nauretaan, itketään. Jokainen haluaa kertoa, vaikkei ole pakko. Jokainen haluaa tulla kuulluksi, ja tuleekin. Miten kauniita maailmoja heistä kaikista paljastuu. Ja miten surullisia – niin, niitäkin. Mutta päivän lopussa, kun noustaan, hymyillään. Tämä on tärkeää, olennaista. Minulle, ja heille. Riveiltä paljastuu uusia ajatuksia, ideoita, voimia. Elämät kääntyvät kuin laivat.

(Tämän yksityiskohtaisemmin en oikein voi ryhmästä kertoa, mutta jos idea kiinnostaa, lisää saa kysyä. Profiilisivulta löytyy meiliosoite, josta minut tavoittaa, edelleen)

Täällä minä vielä siis häslään, kaikenlaista kirjoittamiseen liittyvää. Ufot eivät ole napanneet minua (tai sitten ovat, mutta olen valmiiksi niin omituinen, ettei sitä edes huomaa). Olen vapaa-aikani luuhannut lähinnä tuolla Naamaston puolella, niin kuin melkein kaikki muutkin vanhat bloggaajat.

Pitäisiköhän pudistella pölyt tästäkin bloginrohjakkeesta ja ryhtyä päivittelemään useammin? Esim. kerran vuodessa, parhaana kaksi? Sanokaas se.