Henkilökohtaista-osasto

Lupasin kertoa uusista kuulumisista, joten täältä pesee.

Viime aikoina olen lähinnä yrittänyt koostaa runoja kasaan jonkinlaiseksi käsikirjoituksen alustavan luonnoksen harjoitelmaksi ja se on, lievästi sanottuna, hyvin turhauttavaa hommaa. Mainitsen tästä vain siksi, että asian julistaminen pakottaa minut pitämään työn omassakin mielessäni, vaikka ajoittain mieluiten vain lakaisisin koko homman hiljaa maton alle.

Olen jo ohittanut aiemmin itselleni sorvaamani deadlinen ja annan sen itselleni anteeksi vain, koska erään henkilön kanssa sovittu palauteaika tästä – tällä hetkellä vasta oletetusta – tekstikasasta siirtyi myöhemmälle ajalle. Olen kuitenkin mestari unohtamaan kaikki työt siihen hetkeen asti, kun deadlineen on noin 3 tuntia ja mitään ei ole tehtynä, joten jos haluatte, voitte kaikki kiusata minua kyselemällä jatkuvasti, miten homma edistyy.

Ei sitä tiedä, siitä voi olla jopa hyötyä.

Pään seinään hakkaamisen lisäksi olen hääräillyt kaikenlaista kirjoittajayhdistys Viitapiirin mukana, tällä erää vara-pj:n ja EKF-yhteyshenkilön ominaisuudessa. Julkaisen vielä tänään uuden kirjoituksen, jossa kerron enemmän festivaaleista ja hiukan uusia uutisia Ikikalenterin saatavuudesta Tampereella, joten stay tuned. (En laita niitä tähän samaan kirjoitukseen, jottette saa teksteistäni lopullista lukuähkyä.)

Viitapiirin pitäisi myös lähiaikoina löytää yhdistyksen nettisivuille uusi, edullinen palveluntarjoaja, joten jos kenelläkään olisi ehdotuksia, niitä otetaan ilolla vastaan!

Tietenkään en osannut pitää näppejäni erossa siitäkään asiasta, vaan ilmoittauduin nettisivutyöryhmään ihan vapaaehtoisesti. En enää pysy mukana laskuissa, kuinka paljon aikaa kulutan erilaisiin vapaaehtoishommiin per kuukausi, mutta ainakin ne ovat kaikki hauskoja vapaaehtoishommia.

Muuta

Sikäli mikäli ketään kiinnostaa, olen viime aikoina katsonut joitakin erinomaisia elokuvia (kuten Guillermo Del Toron fantastinen Pan’s Labyrinth, tai oikeammin El laberinto del fauno – suosittelen!) ja lukenut putkeen todella, todella monta Terry Pratchettin kirjaa (älkää kysykö miksi – ehkä se on jonkinlainen virus). Jos teistä siis jossakin vaiheessa alkaa tuntua, että olen menettämässä kontaktini proosalliseen arkitodellisuuteen ja/tai höpisen jotakin maailmasta, joka matkaa neljän elefantin selässä, se johtuu vain liiallisesta kaunokirjallisuudesta. Pistäkää minut sitten vaikka riuskalle tietokirjallisuusdieetille – jota todennäköisesti kuitenkin tulen vastustamaan ankarasti. Varautukaa siihen.

Yritin myös katsoa Kyllä Jeeves hoitaa -sarjaa dvd:ltä, mutta kirjaston levyt olivat liian kuluneita tai heidän käyttämänsä hälytystekniikka aiheuttaa häiriöitä läppärissäni (kuulemma niillä voi olla sellainen vaikutus), sillä en saanut katsottua loppuun kuin yhden jakson. Kaikki muut menivät jumiin kesken jakson. Turhauttavaa!

Onneksi kuitenkin saan pikapuoliin omakseni boksin, josta löytyy Twin Peaks -sarja kokonaisuudessaan (kera erilaisten lisämateriaalien), joten olen tällä hetkellä todella onnellinen Twin Peaks -fani. Minulla on tosin nyt sellainen pulma, että aiemmin hankkimani Twin Peaksin 1. tuotantokausi muuttui samalla jotensakin ylimääräiseksi. Ei kukaan sattuisi tarvitsemaan sellaista?

Tässä kaikki Henkilökohtaista-osastolta tällä erää. Mukavaa maanantaita kaikille!

Täällä taas

Mökkielämää (1) Cottage life
Originally uploaded by Mina von M

Koska minulla on tänään vapaapäivä ja siten siivouspäivä, on parasta ryhtyä bloggaamaan. Täysin järkevää, eikös vain?

Haluan ensinnäkin kertoa, että vaikka olen ollut aika hiljaa enkä ole paljon mitään kommentoinut tai muutenkaan pitänyt yhteyttä, olette, kaikki kamut ja muut mussukat, ajatuksissani. Naamakirjan ja blogien yksi hieno puoli on siinä, että ne tavallaan havainnollistavat sitä, kuinka ystävät, sukulaiset ja kylännaiset ovat läsnä, vaikka ei jatkuvasti oltaisi aktiivisesti yhteyksissä. Te olette siellä, minä olen täällä.

Minä käyn töissä, huolehdin jatkotyöllistymisestä ja erinäisistä nettisivuista, odottelen ystävää luokseni loppuviikosta, haahuilen ja kirjoitan rivin silloin, toisen tällöin – tai lueskelen, kiroilen oikukasta dvd-asemaa, joka jättää minut nykyään miltei joka elokuvan kohdalla loppuratkaisua vaille tai ilman kuvan kuvaa. Siellä toisaalla Annareetta kärsii krapulasta ja aikoo jättää tämän ihanan kaupungin (onneksi näemme silti syksyllä!), Kaura tarjoilee kuulumisia ja ajatuksille purtavaa ihailtavan säännöllisesti, Veloena ja Kati ovat molemmat tahoillaan menneet naimisiin (Onnittelut vielä kerran!) ja Kati on juuri lähtenyt kaiketi häämatkalle. Asarum on ostanut kattotuulettimen (lucky you, minä en ole saanut omaani vielä kiinnitettyä; tuossa se lojuu lattialla kompastuskivenä) ja tehnyt ihanan näköisiä sinisiä muffineja (smurffimuffinit!), Varahvontta on harjoittanut kotimaanmatkailua, Jenni taitaa olla lomalla, Elma-täti on palannut töihin...

Olen siis vielä täällä, tavoitettavissa, vaikken muista aina viestitellä itsestäni. :)

Hanniina pohdiskeli sitä, kuinka ihmiset tuntuvat pitävän aina eniten ”omasta” vuodenajastaan: siis siitä, jolloin ovat syntyneet. Hän pitää elokuusta, minä rakastan syyskuuta. Se on minulle aina värikäs ja kirkkaan viileä kuukausi, kuulas kuin kesän valmistama omena. Silloin silkka ilo tuntuu saapuvan tuulen mukana. (Niin, minä tiedän että se kuulostaa mahtipontiselta ja kliseiseltä. Kiittäkää, etten sentään tehnyt siitä tähän runoa.)

Tulin miettineeksi: eikö se, että kuukausi, jossa olemme ensimmäisen rääkäisymme kajauttaneet, on miltei aina lempikuukautemme, kirkkain ja sykähdyttävin kaikista vuodenajoista – eikö se ole ehkä merkki siitä, että kun olemme syntyneet, olemme halunneet tulla tähän maailmaan: että koimme synnyttyämme ensimmäistä kertaa aitoa ja niin valtavaa elämänriemua, että heijastus siitä palaa joka vuosi, kun sama aika koittaa? Vaikea kuvitella, että sellainen ilo ja tyytyväisyys johtuisi vain vuosittaisista synttärikemuista, vaikka kakut, lahjat ja ilmapallot aina mukavia olivatkin.

Joskus, niin kuin tällaisina aurinkoisina laiskoina kesäiltapäivinä, on lupa heittäytyä ihan pikkuisen hellämieliseksi, niin kuin nyt. Lupaan olla kyynisempi taas lokakuussa, kun on pimeää. Tosin, ajattelin yrittää saada liput lokakuiseen mahtavaan konserttiin, joten saatan silloinkin ihkuttaa. Mutta jos en saa lippuja, niin kyllä minä sitten varmaankin taas valitan täällä jostakin, synkeänä talvenodottajana. Lupaan sen.

Okei – kuka jätti kortsunsa kirjastoon?

Kirjastotyö on palkitsevaa ja mielenkiintoista, ajoittain erittäinkin mielenkiintoista. Mieleeni tulee esim. päivä, jolloin naimisiin menevät nuoret viettivät polttareitaan kirjastossa. Toinen oli pukeutunut sairaanhoitajaksi ja toinen hevarivermeisiin: molemmille hankittiin kavereiden opastuksella kirjastokortti ja siihen tunnusluku, molempien piti etsiä kirjastosta kirjoja ja lainata ne. Kaverit kulkivat mukana neuvomassa ja kuvaamassa. Herttaista.

Tänään eräs perheenäiti poimi lattialta mielenkiintoisen löytötavaran ja ojensi minulle. Sitä voi kysellä kirjastosta (jos kehtaa). Hukatun esineen tuntomerkit pitää kuitenkin aina kertoa. Sääliksi käy vain onnetonta tiputtajaa, jota odottaa ikävä yllätys, kun tarvetta kyseiselle välineelle olisi. Ellei hän sitten halunnut lahjoittaa niitä kirjastolaisille – mutta ihan niin mielenkiintoista kirjastotyö ei sentään vielä ole ollut. ;)

Kirjastossa kävi myös poliitikko, joka todisti minulle, että kokoomuslaisetkin ilmeisesti lukevat. Ja ei, minä en voi kertoa, kuka. Perheenäiti ehdotti, että löytötavara olisi tippunut poliitikolta, mutta niin pitkälle meneviin oletuksiin emme sentään mene.

Olen siis ollut melko kiireinen, mikäli joku on ihmetellyt, ettei minusta ole juuri kuulunut. En ole vielä kertaakaan eksynyt kirjaston ”Vain henkilökunnalle” -ovien taakse kätkeytyvään yllättävän laajaan labyrinttiin, ja yritän pitääkin tilanteen sellaisena. Mutta jos joskus huomaatte, että olen aivan kadonnut, olen todennäköisesti jossakin siellä.

Ekotekomeemi

Ilona nakitti minua meemillä, ja minäpä nyt sitten osallistun. Tällainen oli ohjeistus:

"Lähetä tämä ruusukimppu vähintään viidelle blogi-ystävällesi tai sähköpostilla ystävillesi! Mainitse oma päivän ekotekosi ja pyydä vastaanottajaa mainitsemaan oma ekotekonsa uusien haasteiden yhteydessä."

No, koska minä olen tänään erityisen laiska, niin en voi heittää tähän ekotekoa, jonka olisin tehnyt erityisesti juuri tänään, joten listaan, kuten Ilonakin, yleisempiä ekotapojani.

• Kuljen bussilla. Minulla ei ole ajokorttia, eikä luultavasti tulekaan. Tampereella on niin hyvä julkinen liikenne että oman auton pitäminen (varsinkin jos ei ole isoa perhettä kuskattavana) olisi melko turhaa.
  
  
• En syö punaista lihaa. No, okei, jos olisin tosi ekologinen, en söisi mitään lihaa, mutta olen oikeasti niin surkea kokki että kuolisin varmaan aliravitsemukseen, ellen söisi edes kanaa/kalaa silloin tällöin. Tavoitteena olisi luopua myös kanasta, mutta se saa odottaa sitä hetkeä, kun viitsin kiinnostua ruuanlaitosta. (Don't hold your breath...) Mutta mulle saa aina tulla tekemään ruokaa, jos huolestuttaa. Melkein mikä vain käy, paitsi ne isot elukat. Ja ötökät *inhonväristys*.
  
  
• Käytän energiansäästölamppuja. Tietenkin.
  
  
• Ostan, mitä tarvitsen, mieluummin esim. kirppiksiltä.
  
  
• Myös melkein kaikki huonekaluni on hankittu käytettyinä. (Jep, asuntoni ei välttämättä miellyttäisi sisustussuunnittelijaa, mutta minua se kyllä miellyttää.) Plussana mainittakoon, että melkein kaikilla huonekaluilla on siis oikea historia. Esim. minulla on kaappi, jonka ovien sisäpuolella on rakkaan, jo kuolleen enoni nuorna poikana keräämiä ja liimaamia eri kaupunkien viirejä. Huisia!
  
  
• Suuri osa kirjoistani tulee talouteen Metso-kirjaston poistomyynnistä, kirppareilta jne. Minulle saapi myös lahjoittaa kaikki sellaiset kirjat, joista joku haluaa eroon. Kiitän kauniisti.
  
  
• En lue paperilehtiä. Helsingin Sanomista soittelevat sitkeästi, vaikka olen kertonut, että heti kun tulee tarjous verkkolehdestä, minä ostan, muussa tapauksessa ei ole toivoakaan. Mutta niin, milläs puhelinmyyjistä pääsisi.
  
  
• En tilaa paperikuvastoista. Voi kun nuo kaupatkin tajuaisivat antaa asiakkaalle vaihtoehdon "haluan kaikki mainokset vain sähköisessä muodossa". Miksi ne aina vain sitkeästi lähettävät minulle meilimainosten lisäksi niitä pahuksen paperikuvastoja? Ihan turhaan heittävät rahaa hukkaan, en minä edes avaa niitä koskaan. Ja Biltema, lakkaa jo häiriköimästä niillä hautakivenkokoisilla ja -painoisilla kuvastoilla! Uskokaa huviksenne, ettei minua kiinnosta teidän ilmastointiteippi- ja ruuvitarjouksenne. Jessus.
  
  
• Niin paljon kuin vihaankin sitä valtavan paperimainosvyöryn kanniskelua, ne kuitenkin päätyvät onneksi paperinkeräykseen.
  
  
• Sanomalehdet hyötykäytetään äitini kissan "hiekkalaatikossa". Tampereella jaetaan niin paljon ilmaislehtiä, että kuivikkeista ei todellakaan ole pulaa lähiaikoina. Kiitti vaan, Tamperelainen ja muut lärpäkkeet.
  
  
• Kierrätän myös kartongit, maitopurkit, lasit jne. mille vain keräyslaatikko löytyy. Poikkeuksena tällä hetkellä on biojäte, koska (lame excuse, I know) se kaappi, missä on biojäteastia, on tavoittamattomissani, syystä että pakastin on jämähtänyt siihen eteen niin etten saa ovea auki. Se pahuksen pakastin ei mahdu mihinkään! Ja se on vieläpä ruma! Grrr!
  
  
• Vanhat vaatteet, tavarat jne. poistuvat taloudestani joko jollekin tutulle eteenpäin, UFF:in laatikkoon, kierrätykseen tms., jos ne vain jonnekin vielä kelpaavat.
  
  
• En shoppaile huvikseni. En kyllä ymmärrä, mitä hauskaa on hirvittävän ruuhkan keskellä sompailu vain siksi että saisi jonkun hilakitkuttimen tai ekstra-vegetal-anti-ageing-hydro-gel-Q10-kemikaalipurkin, jota ei ole ennen mainosta tullut koskaan edes kaivanneeksi, ja jota nyt sitten saa sanoinkuvaamattoman supertarjouksen vuoksi 20% alennuksella vain 89,90€. Just joo.
  
  
• Elektroniikkaa yms. minulla on vain sen verran kuin on välttämätöntä. Esim. tietokone on välttämätön, mutta televisio ei, eikä minulla sen myötä ole myöskään mitään tarvetta digisovittimille ja mitä niitä nyt sitten onkaan.
  
  
• Lahjon mieluummin palveluilla kuin tavaroilla, jos se vain lahjansaajan persoonaan/harrastuksiin yms. sopii.
  
  
• Jos sen voi ostaa sähköisenä versiona, otan mieluummin sen. (Esim. netistä suoraan ladattavat elokuvat, musiikki jne.)
  
  
• Otan myös viralliset tiedotteet, kuitit, tiliotteet, laskut yms. elektronisina, jos vain mahdollista. E-kirjatkin kelpaisivat, jos olisi näppärä lukulaite.
  
  
• I looov Kirjasto. Ihanaisesta kirjastosta saapi mielin määrin kirjoja, musiikkia, elokuvia ja elämyksiä ihan ilmatteeksi lainaan, eikä siis tarvitse täyttää nurkkiaan jollakin sellaisella mitä aikoo katsoa/kuunnella vain sen yhden kerran. Voiko tällaista onnenpotkua järkevä ihminen edes uskoa todelliseksi?
  
  
• Roskaaminen on ehkä yksi järjettömimmistä asioista mitä ihminen voi tuolla kaduilla tehdä. Hei, jos se on tullut taskusta täytenä, niin se varmasti mahtuu takaisin sinne myös tyhjänä. Seuraavaa roskalaatikkoa ei varmasti tarvitse kaukaa etsiä. Ja kyllä, joskus kun oikein sieppaa, olen keräillyt kaduilta muidenkin ihmisten roskia. Siinähän tuijottavat.

No niin, kyllähän tällaisia pikkujuttuja varmaan lisääkin keksisi, mutta tosiasia on, että monessa asiassa olen myös ekoilumielessä täysi sika, ja yritän ajan myötä parantaa tapani. Ihan tosi, yritän minä. Uskottehan te mua, kaverit? Kaverit?

Koska tämä on meemi, minä nakitan. Mutta koska olen kiva, nakitan vain ne, joita muutenkin huvittaa osallistua. Niin että ottakaa siitä, jos kiinnostaa. Kommenttilaatikossa on tarjolla palkinnoksi virtuaalista kahvia ja pullaa. (Ajatelkaa hei, kuinka ekologista - ja kaiken lisäksi terveellistä! Hei, mihin te kaikki menette? Hei! Tyypit? Kukaan? Äh.)

Porsaita äidin oomme kaikki ...kai?

Blogiini tullaan aika paljon Googlen kautta, etsimään sellaisia juttuja, joita olen joskus kirjoittanut. Niitä olenkin jälkikäteen merkinnyt tuon sivupalkista löytyvän tagin ”Google diggaa” avulla, joten voitte halutessanne tarkastella niitä sen kautta. Ilmeisesti ne ovat olleet jollekulle joskus hyödyksi tai huviksi, ja hyvä niin.

Nyt on taas se aika vuodesta, kun Google ohjaa blogiini paljon kävijöitä hakusanalla ”lahjaideoita” – ja tuoltahan niitä löytyy, yhä edelleen. Kannattaa tsekata, jollet ole aiemmin käynyt. Jos teille tulee lisää mieleen verkkokauppoja, joista olisi kiva ostaa lahjoja eettisemmillä perusteilla, vinkkejä otetaan edelleen vastaan.

Lisäsin sinne loppuun myös tiedot Joulupuu-keräyksestä, jolla kerätään joululahjoja niille miltei 60 000 suomalaislapselle, jotka ovat tällä hetkellä lastensuojelun piirissä, ja jotka eivät ehkä muutoin saisi minkäänlaista joululahjaa. Osa lapsista joutuu viettämään joulunsa jossain ihan muualla kuin kotona, ja olisi tosi kiva, jos joulupukki löytäisi nämäkin muksut. Käykää tsekkaamassa!


Tällä kertaa omituisen monta kertaa blogiini ollaan tultu etsimään ”selviytymisohjeet pikkujouluista”. No, niitä ei kyllä tuolta löydy, mutta jos minulta kerran kysytään, niin vastataan nyt sitten. Aika perusjuttujahan nämä ovat:

* Syö kunnollinen päivällinen ennen kuin alat juoda.
* Mainitse taksia tilatessa jos kyydittäviä on yli neljä.
* Ota mukaan päänsärkylääke, kännykkä, kondomit ja laastaria.
* Älä ota mukaan mitään minkä kadottaminen harmittaa seuraavat puoli vuotta.
* Ota tarpeeksi lämmin takki, jos juhla-asuna on vain jokin kevyt mekko tai muu asu.
* Älä juo liikaa, tai juo edes joka drinkin jälkeen lasi vettä tai limua.
* Älä varsinkaan yritä juoda sitä isoa korstoa pöydän alle – taas.
* Huomioi, että baarissa saattaa yllättäen olla ruuhkaa näin pikkujouluaikaan.
* Jos kohtelet baarin henkilökuntaa niin kuin he olisivat alansa tuntevia ammattilaisia, hekin todennäköisesti kohtelevat sinua niin kuin hyvää asiakasta.
* Älä jätä drinkkiä vahtimatta pöydälle kun menet käymään jossakin.
* Yritä olla tappelematta muiden juhlijoiden kanssa, vaikka laskuhumala vaivaisikin.
* Yritä suhtautua nakkikiskalla ja taksijonossa odottamiseen filosofisesti – tai vaihtoehtoisesti lähde baarista jo sellaiseen aikaan, että takseihin ei ole jonoja.
* Useamman kilometrin kävelymatka kotiin, kovassa pakkasessa, pelkkä ohut juhla-asu päällä neljältä yöllä ei välttämättä ole kovin hyvä idea, vaikka alkoholi lämmittäisikin.
* Käveleminen kotiin mainituissa olosuhteissa pimeillä ja eristyneillä seuduilla on vielä tuplasti huonompi idea.
* Älä oksenna taksiin – jos tulee paha olo, pyydä kuskia pysäyttämään (se tulee paljon halvemmaksi).
* Jätä taksikuskille tippiä tai ole ainakin mahdollisimman asiallinen ja miellyttävä asiakas.
* Ota se taksikuitti mukaasi. Jos/kun unohdat laukkusi taksiin, kuitissa on kuskin yhteystiedot.
* Juo paljon vettä tai jotain sokeripitoista ennen nukahtamista.
* Laita päänsärkylääke yöpöydälle valmiiksi.
* Tarkista aamulla ettei maksukorttisi tms. tärkeää ole hävinnyt ja jos on, tee asialle jotakin mieluiten mitä pikimmin.

Tämä oli siis vain minun subjektiivinen näkemykseni. Ottakaa tai jättäkää, muuta ei ole nyt tarjolla. ;)

Iloista ja mukavaa pikkujouluaikaa kaikille!

Päivän naurut

Tänään vastaanotin kirjastoon kirjaa, joka ärsytti minua jo pelkällä nimellään. Kuka tällaisen on mennyt tilaamaan? Miksi ihmeessä? Miksi maailma on täynnä pikkumaisia, valittavia ihmisiä, joiden pitää vaikka holokaustin raunioilla valittaa, kuinka sieluun sattuu, kun kaupantäti ei hymyillyt ihan riittävän kauniisti tänään?

Mutta joku muu sanoikin sen jo paljon paremmin: Kiitos, Jyrki!

PS: Onneksi minä en sentään ole pikkumainen valittaja. ;)

PPS: Se on huomenna. Missä on paniikkinappula!?