Etikkaa blogeissa ja etiikka kateissa – Part Deux (2)

Puhutaan etiikasta. Blogimaailmassa eettistä käsitteistöä ei ole vielä vakiinnutettu eikä säännötetty, vaan kaikki blogien eettiset ratkaisut ja väitteet ovat lausujansa ja toteuttajansa omia. Siten Blogistanian etiikkakeskustelussa on ongelma, ristiriita. Kenen etiikka on se oikea?

Ajatellaan etiikkaa vaikkapa siinä mielessä, että voiko sitä ylipäänsä tuoda Blogistaniaan: voidaanko blogien kirjoittajille lyödä eteen jonkun tekemät eettiset säännökset ja sanoa: ”Kas tässä, näitä sinäkin nyt noudatat. Niin se nyt vain on.”? Millä perusteella? Tällainen sanelupolitiikka ei päde edes journalisteihin. Journalismin etiikka koskee Julkisen sanan neuvoston perussopimuksen allekirjoittaneita joukkoviestimiä, käytännössä kaiketi Journalistiliiton jäseniä. Ei siis ihan ketä tahansa seiniin tai verkkoon kirjoittelijaa. Ihan kenellä tahansa EI ole asiaa Journalistiliittoon. Ei taatusti ainakaan bloggaajilla – eikä vaikuta siltä että asia muuttuisi ihan lähiaikoina.

Kari Haakana:
”Kansalaisjournalisminäkökulmaan pitää lisätä vielä sen verran, että bloggajat eivät ole en masse sitoutuneet mihinkään eettisiin periaatteisiin samalla tavalla kuin vaikkapa Journalistiliiton jäsenten voi katsoa sitoutuneen journalistin ohjeisiin. Niihin ei siis tässä kohtaa voi oikein vedota.”

Journalistiselle etiikalle on syynsä, jotka eivät päde blogimaailmaan. Journalisti on koulutettu ammattiinsa, saa palkkaa työstään ja esiintyy julkisesti jonkin mediayhtiön nimissä. On tiedostettava, että valtamediat, ns. virallinen media, on yleisesti tunnettu ja luotettu formaatti. Ammattiyhteisö joutuu pakostakin kasaamaan itselleen yhteiset eettiset periaatteet, jotta tämä luotettavuus ei vaarantuisi ja uutismediat menettäisi uskottavuuttaan yleisönsä silmissä. Lisäksi journalismia säätelee myös viestintää koskeva laki. Tämä ei ole eettinen valinta.

Miten journalistinen etiikka sitten on sovellettavissa blogiin? Ei mitenkään. Voidaan sanoa, että on joitakin blogeja, jotka pyrkivät ammattimaiseen uskottavuuteen ja ottavat siksi pyytämättä omikseen journalistiikan eettiset säännökset – tai vaikkapa Sediksen valmistamat Bloggaavan kansalaisjournalistin ohjeet ja/tai Bloggarin eettiset ohjeet. Mutta toisaalta on satamäärin enemmän blogeja, joilla mitään tällaista pyrkimystä ei ole. Eikä heitä pidä sellaiseen pakottaa vain siksi, että lukija nyt vain haluaa luottaa kaikkeen mitä jossakin lukee.

Lähdekriittisyys – kas siinä sana, jonka jokaisen on syytä kaivaa esiin sanakirjastaan ennen blogeihin tai ylipäänsä internetiin tutustumista.

PS: Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle. Asia puhuttaa myös muualla kuin Suomessa. Linkki löytyi Kari Haakanan kirjoituksesta.

Etikkaa blogeissa ja etiikka kateissa – Osa 1

Tämä kirjoitus on avoin vastaus Rauno Räsäsen tiedusteluun analyytikon blogin kommenttialueella. Julkaisen sen täällä, koska vastauksesta tuli yllättävän pitkä ja rönsyilevä. Asiaa tuntemattomien kannattaa vilkaista alkuperäinen keskustelu, jos haluatte tietää mistä puhutaan. Aiheena moraali, etiikka ja blogit. Jatkoa seuraa etiikka-aiheesta omana kirjoituksenaan, jahka kerkiän.

Hei vaan, herra Räsänen!

Kommentissa, johon viittasitte, on huomattava muoto ”jos ... blogeja tulee lukea fiktiona”. Siis tarkennan: sehän ei merkitse sitä että ne olisivat fiktiota. Mutta ydinasiani lauseessa on: ei voi tietää.

En voi tietää missä kenenkin blogissa kulkee fiktion ja faktan raja, ja jos te tiedätte, kadehdin suuresti. Minä en voi tehdä muuta kuin lähteä oletuksesta että kaikki mitä luen voi olla fiktiota. Minä nautin siitä ihan sellaisenaan, fiktiota tai ei. Erikseen mainitsemattomia osia omasta blogistani voi olla fiktiota, tai joku voi pitää sitä sellaisena. Miksi siis loukkaantuisin siitä, että siitä lasketaan leikkiä, sarkastistakaan? Kokisin omalla kohdallani vain huvittavana, että joku on lähtenyt arvioimaan minun blogiani tältä kannalta. Olettehan varmasti tietoinen, että tässä arvioidaan blogihenkilöitä, ts. reaalisesta taustahenkilöstään huolimatta vähintäänkin puolifiktiivisiä henkilöitä, niin kuin tarinoiden henkilöt aina – jopa itse kertomiemme ”tosi”tarinoiden. Ja kuten analyytikko on todennutkin, hän ei millään muotoa väitä tuntevansa näitä arvioimiaan blogihenkilöitä realistisesti, vaan ainoastaan heidän tekstinsä. Hän siis käsittelee heitä tavallaan fiktiivisinä hahmoina.

Lisäksi, se ei tarkoita sitä, että minä käskisin kaikkia tässä nyt lukemaan kaiken fiktiona, oli mitä oli. Ehkä epäselvästi ilmaistu tarkoitteeni oli tässä viitata A. edellisen kirjoitelman kommenttiosuudessa olleeseen kommenttiin ja B. omalta kannaltani henkilökohtaisiin blogeihin, joissa kerrotaan jonkun henkilön elämästä tai esittää kertoja tietyn roolin tai ammatin edustajana, kuitenkaan tarjoamatta varsinaisia tunnistetietoja tai faktoja, joiden perusteella roolin voisi päätellä oikeaksi. Esim. Jäädykepiirikunnan Vt. ei ehkäpä olekaan linnassaan kääpiöiden kera asuva sekopäinen kuningas, eh? Kenties onkin – ei voi tietää. ;) Toisaalla on kuitenkin esim. journalistisia media-alaa käsitteleviä blogeja, joiden kirjoittajat toimivat avoimesti ja todistettavasti nimellään tai jotka käsittelevät asioita jotka lukija voi itsekin halutessaan tarkistaa, tai vaikkapa Pirkka-blogeja, joiden tekijät ovat Kesko-konsernin palkoilla olevia toimittajia. Kuitenkin, jos nämä henkilöt sitten kuvailisivatkin asia-artikkeleiden keskellä oman henkilökohtaisen elämänsä tapahtumia, joutuisin suhtautumaan niihin fiktiovarauksella. Jälleen: ei voi tietää.

”...pitäisi ilmeisesti lukea "fiktiona" eikä teksteistään ja argumenteistaan vastuullisina agentteina”
Anteeksi? Eikö fiktion kirjoittaja ole vastuussa omista teksteistään? Mistä tällainen aasinsilta? Jokainen on vastuussa omista teksteistään, niin kuin myöhemmin* tarkennan, mutta jos teksti käsittelee (todellistakin) henkilöä selkeästi fiktiivisin keinoin, niin kuin nyt tässä, voin närkästyneisiin huudahduksiin vain huokaista väsyneesti: ”Finlandia-palkinto 2004”. Haluatteko että tarkennan?

Kysytte, ”ovatko ne [blogit] samalla myös moraalin, lain, hyvien journalististen tapojen jne. ulkopuolella”

Moraali? Kummastelen sanavalintaa suuresti. Mikä tässä maailmassa on häilyvämpää, kiistanalaisempaa, ankarampaa, ahdasmielisempää ja epäloogisempaa kuin ihmisten sekavat moraalikäsitykset? Moralisointi ei minusta sovellu blogien keskuuteen alkuunkaan. Jokainen toimii oman henkilökohtaisen moraalinsa mukaan joka tapauksessa. Ette voi väittää kenenkään moraalia vääräksi. Kertokaapa: jos joku kirjoittaa blogissaan jostakin omasta mielestään mielenkiintoisesta tai huvittavasta, suht harmittomasta asiasta ja satunnaisella lukijalla tulee tästä kirjoituksesta paha olla tai hän suuttuu, onko syyllinen kirjoittaja, joka on kirjoittanut jotakin mitä ei saa ilmaista, vai lukijan omat (ehkä tiedostamattomatkin) tunteet, pelot ja käsitykset?

Maailmassa on paikkoja joissa nainen ilman burkhaa on moraaliton. Myös esimerkiksi miestä rakastava mies voidaan käsittää moraalittomaksi. Kaupallisuus on kommunistin mielessä moraalitonta. Moraalittomuutta voi joidenkin mielestä olla avioero, seksi huvittelutarkoituksessa, eläminen ”vääränvärisen” ihmisen kanssa. Onko näin? Vai onko moraali vain malka kantajansa silmässä? Mitä moraalia tarkoitatte? Vai pitäisikö kysyä kenen? Jos haluatte bloggaajien tekevän moraalisia valintoja, älkää odottako niiden olevan juuri teidän moraalinne mukaisia.

Minä väitän että juuri tällainen blogi on moraalisesti täysin tarkastelua kestävä. Se on minun mielipiteeni. Te väitätte että tämä on vastoin moraalia(nne), hyljeksittävää toimintaa joka loukkaa ”uhrejaan” kuin tuhma setä pelottelemiaan pikkulapsia. Se on teidän mielipiteenne. Onko teidän mielipiteenne moraalisesti, tai sanon mieluummin eettisesti, parempi kuin minun? Miksi? Oletteko te oikeassa koska te vain olette oikeassa?

Minun mielestäni blogien kirjoittajat eivät ole mitään hauraita orkideoita, jotka lakastuvat ja kuolevat sarkastisen arvostelun yöpakkasiin. Kunnioitan Blogistaniaa enemmän, luotan meidän kritiikinsietokykyymme ja kykyymme suhtautua myös itseemme ja blogeihimme kriittisesti, humoristisesti sekä, niin, myös sarkastisesti.

Mitä lakiin tulee, *kukaanhan tässä yhteiskunnassa ei ole lain ulkopuolella. Tämä ei ole mielipidekysymys vaan fakta. Laki pätee verkossa siinä missä muuallakin. Oliko kysymyksenne kenties retorinen?

”Jos pitää, niin silloin bloggaus muuttuu kokonaan ikäänkuin kirjailijoitten ja runoilijoitten mielipide-hautausmaaksi, jota kenenkään ei tarvitse ottaa millään tavalla vakavasti.”

Bloggaus ei muutu miksikään siitä, että minulla sattuu olemaan filosofinen mielipide. Höpö höpö, herra Räsänen.

”Bloggajat kategorisoidaan silloin yksinomaan sanoilla snobbaileviksi hörhöiksi, joiden uskottavuus (joka suhteessa) lähenee nollaa.
(Vastustan!)”

Jos nyt unohdetaan, että minun mielipiteeni ei suinkaan ole sellainen valtava mielipidevaikuttaja kuin tunnutte uskovan, niin jatketaan kuitenkin. Bloggaajien uskottavuus joka tapauksessa lähenee nollaa, ja monet Blogilistan ulkopuolella viihtyvät ihmiset totta tosiaan pitävät bloggaajia melkoisina hörhöinä.

Loukkaako tällainen mielipide sitten teitä jollakin tapaa? Miksi? Eikö jokaisella ole oikeus omaansa?

”Blogeja ei siis lainkaan tarvitsisi pitää myös! vakakavasti otettavana kirjoitteluna, koska ne ovat tavallaan "hallusinatorista" sekoilua.”

Blogeja ei tarvitse millään muotoa pitää vakavasti otettavana kirjoitteluna. Miksi blogeja pitäisi kategorisesti pitää jonakin vain siksi että ne ovat blogeja? Blogi on väline – sisältö riippuu tekijästä, hänen halustaan, motiiveistaan ja taidoistaan. Kukin lukija varmasti valitsee itse mitä kirjoittelua (blogissa, aitan seinässä, omakustanteessa, lentolehtisessä, mielipidepalstakirjoituksessa) pitää minäkin.

”Ei kuulosta uskottavalta eikä edes kirjallis-esteettisesti puolustettavalta.”

Ei niin, osuitte kyllä naulan kantaan.

”Blogit ovat fiktion ja faktan välillä liikkuvia mielleyhtymiä. Siten myös bloggari kuuluu moraalin piiriin eikä jonnekin unimaailmaan...”

Olipa hieno lause. Älkäähän nyt kuitenkaan jääkö sinne kuvittelemaanne moraalityhjiöiseen unimaailmaan, vaan istukaa ihmeessä ja ottakaa kuppi kahvia. Johan me olemme yhdessä asiassa samaa mieltä: että blogit ovat jotakin fiktion ja faktan väliltä, eivätkä kategorisesti kumpaakaan. Moraalista mielipiteeni taisitte jo lukeakin. ;)

Journalismista ja etiikasta huomenissa. Keskustelemisiin!

Jatkuu

Syysväriläiskiä

Turisti ei pidä syksystä. En ymmärrä. Syksyhän on vuodenajoista ehdottomasti paras.

Syksyllä blogihenkilö yleensä löytää jälleen kesään hukkaamansa pään. Sieltä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista, niin kuin ajatuksia ja mielenkiintoa kaikenlaisiin asioihin. Ajatukset säilyvätkin paremmin viileässä eivätkä pilaannu niin helposti.

Siksipä syksyllä on niin miellyttävää aloittaa kaikenlaisia hauskoja, turhaakin turhempia kursseja, kuten japanin tai italian alkeet, meditaatio tai taiji. Turhia sikäli, että talven kynnyksellä, kun ajatukset alkavat jäätyä pohjoisen pakkasissa, into laimenee, kunnes haihtuu kokonaan ja lupaavasti alkaneet harrastukset jäävät vaivihkaa Keskenjääneiden Innostusten romukoppaan. Sieltä niitä saattaa toisinaan kaivella ja tarkastella, ihmetellen että mikäköhän tässäkin nyt niin kiehtoi – tai miettiä että olisipa ollut kiva jos sittenkin... ja ehkä sitten seuraavana syksynä taas aloittaakin samaisen kurssin toiveikkaana uudestaan.

Syksyllä on myös miellyttävää käydä kävelyllä. Kaikkialla on koivu- ja vaahteranlehtikujia, puistoja ja polkuja. Sateella on mukavaa tulla kotiin ja kuunnella ropinaa ikkunalaudalla. Illan pimetessä voi sytytellä kynttilöitä ja lueskella oikein hyviä kirjoja. Tai lähteä pihalle sadekävelylle – kastumasta pääsee sateenvarjon ja kunnon saappaiden avulla. Kuivalla ja kauniilla säällä viisto valo lankeaa niin kauniisti, että olisi synti lähteä ulos ilman kameraa. Ilma on kirkas ja raikas ja tunnelma epämääräisen kaihoisa.

Ilmojen viiletessä runoilija kirjoittaa paljon syysrunoja – hyviä tai huonoja, merkityksetöntä. Blogihenkilön heikkoutena ovat tankarunot: olen lakannut laskemasta kuinka monta syystankaa on jo tullut kirjoitettua. Liikaa, epäilen. Myös musiikki kuulostaa jollain tapaa paljon eläväisemmältä ja merkityksellisemmältä – enkä nyt tarkoita viimeisimpiä listahittejä, vaan klassista musiikkia tai itselle tärkeitä vanhoja lempilevyjä.

Syksyllä kaikki on värikästä: tuntuu että mihin tahansa katsookin, vastassa on hehkuvaa punaista, oranssia, maanruskeaa, hilpeää keltaista, vihreää ja erilaisia murrettuja värisävyjä – jopa ihmisten pukeutuminen noudattelee luonnon värejä. Myöhemmin valikoimaan astuu kirkas valkoinen: kuura-aamuina nurmikko on hileessä, talven lähestyessä puut keräävät jäätä kuin kristallia.

Taivaalla voi nähdä muuttolintuparvia matkalla eteläisiin maihin. Kajattavat satapäiset naakkaparvet muuttavat Pohjois-Suomesta etelämmäs ja laskeutuvat iltahämärässä naapuruston puihin – valtava, tumma parvi lehahdellen taivaalle ja takaisin täyttämään puunoksat ääriään myöten. Minusta naakat kuulostavat joltakin koiran vinkulelulta ja ääni moninkertaistettuna iltapimeässä kuulostaa sangen erikoiselta.

Jopa hiljaisen alakuloisissa, tihkusateisissa harmaasävyisissä iltapäivissä on oma viehätyksensä: silloin on hyvä pysähtyä pohtimaan syntyjä syviä ja muistella menneitä paikkoja ja ihmisiä. Voi tehdä vaikka menneisyyden uudelleenarviointia, kunhan ei liikaa keskity niihin ikäviin asioihin. Mutta ikävillekin asioille on hyvä antaa aikaansa, etteivät ne joudu kolkuttelemaan alitajunnan ovia ainaisesti – huomiotta jätetyillä asioilla, niin kuin ihmisilläkin, on ikävä tapa häiriköidä väärällä hetkellä, jos oikeaa ei anneta.

Kaiken kaikkiaan syksy on mielestäni syvällistä ja merkityksellistä aikaa, jolloin aloitetaan uusia ja innostavia asioita ja arvioidaan menneitä, nautitaan ulkoilusta ja luonnonilmiöistä. Kesä on kyllä ihan mukavaa aikaa, mutta yleensä niin ärsyttävän lämmintä ja nihkeää, että syksyn viileys on kerrassaan ihastuttava asia. Niin kuin kew sanoo, "sopivan viileää tällaisille Siperian perillisille jotka pitävät yli viiden asteen lämpötiloja jo tukalina". Kyllä minä syksyn valitsen kesän sijaan milloin tahansa. Ehkä olen outo. Ja olenkin.