Ennuste loppuvuodelle

Kohta se alkaa. Tavaratalojen pimpelipompeli-jouluhissimuzakit, joissa lapset kailottavat kuorossa, kuinka äiti taas salarakasti pukkia ja sentimentaalinen mieslaulaja kertoo, kuinka lumiukko heräsi henkiin – luonnollisesti Bing Crosbyn ja Louis Armstrongin äänellä. Postiluukusta niagarana vyöryvät mainosvirrat, joissa vihreissä ja punaisissa väreissä kultasilattuna korostetaan, kuinka onnellisiksi voimme rakkaamme tehdäkään – ostamalla heille ihan hemmetisti uutta tavaraa, jota he eivät aikaisemmin edes älynneet haluta. Ähäkutti, yllätys! Soivia lasienkeleitä! Paikallaan pyöriviä joulufiguureita, jotka välkyttävät strobovaloja aina kun joku kulkee ohi! Amerikaksi laulavia pehmoeläimiä (batteries not included)! Liikkuvia leluja jotka ampuvat muoviammuksia ja huutavat samalla hellyttävällä koneäänellään: ”Kuole, terroristi”! Kerran joulussa ostettavia jouluvaloja, jotka hämmästyttävästä kolmen vuoden takuusta huolimatta kestävät joka vuosi loppiaiseen. Eikä kukaan jaksa palauttaa – ostetaan ensi vuonna uudet! Halvalla lähtee, netistä saa pikavippiä ja veronpalautukset menevät taas oikeaan osoitteeseen: Stockmannin myhäilevän joulupukin reippaasti kilisevään kassaan.

Kynttilät savuten pohdimme, miten ylittäisimme viime vuoden saavutukset: hienommat ikkunavalot, loistavammat jäälyhdyt, kirkkaammat krääsäkoristeet, kalliimmat lahjat. Kateellisemmat naapurit ja kiitollisemmat perheenjäsenet. Radio varoittelee kuusenkynttilöistä ja kehottaa taas vaihtamaan patterit palohälyttimeen, mutta eihän meidän perheessä jouluna kuolla – niin käy vain ulkomailla ja köyhissä perheissä. Meillä syödään kinkkua yöllä ja ähkytään onnellisina saunassa punaisina kuin puoliraa’at pihvit. Pakkanen paukkuu (jos kasvihuoneilmiö sallii) ja joulukortit kertovat taas millaista jouluna pitää olla: lumista, täynnä hiihtäviä nallekarhuja ja kimalletta, lahjoja, joulupukkeja ja vanhoja kunnon misteleitä katot täynnä. Jouluolut kylmänä ja sauna kuumana, niin sen nyt vain pitää olla.

Joulustressi kuivaa taas kurkkua ja hermo kiristyy ajatellessa niitä sataa ruokalajia joita joulupöydässä nyt vaan pitää olla ja sillä sipuli. Lipeäkalaa unohtamatta suunnittelemme valmiiksi notkuvan pöydän, joka lyö laudalta kaikki aikaisemmat jouluateriat sukulaisilla. Jos maustekin puuttuu niin tässä perheessä soi seuraavaksi haulikko! Lapset muuttuvat unelmissa Martta Wendelinin sileätukkaisiksi pikku enkeleiksi, jotka laulavat suut ammollaan joulukuusen vieressä. Alitajuinen tietoisuus tulevasta pettymyksestä kiristää suupielet ja äänensävyn: prrkele kakarat jos uskallattekin inahtaa vastaan jouluna. Pukki tuo piiskaa!

Niin... vuoden hienoin aika on taas tulossa. Ehdimmeköhän marraskuulle ennen kuin ensimmäiset joulutavarat ilmestyvät tavarataloihin?

...kulkuuset, kulkuuset, riemuin helkkäilee...


Joulua ikävöiden, W