Hakukonehurmaa

Lueskelinpa tuossa taas Aukea.net -sivustoa, ja tulipa eteeni vallan näppärä jäsenen oma sivu, jossa Anni Valli oli antanut itsensä esittelyn Googlen tehtäväksi. En tiedä oliko hänkin lukenut Janne Nummelan uutta runoteosta Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli (jonka voi muuten ladata ilmaiseksi pdf-muodossa), mutta samantyyppinen tekniikka tässä ilmeisesti oli kyseessä. Nummelan hakukonerunoudesta ovat teoksen julkaisun myötä kirjoittaneet myös Anita Konkka (joka testasi tekniikkaa itse mielenkiintoisin tuloksin) ja Karri Kokko.

Koska lauantai on usein oman navan ympärillä pyörimiseen sopiva päivä, minulle tuli mieleen, että mitenkähän se Google minut mahtaisi esitellä. Tässä minun hakukone-esittelyni.


Minna on

Minna on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Minna on lyhentymä nimestä Vilhelmiina. Minna on viihtynyt hyvin ... Vaikka Minna on aktiivinen seurakuntanuori niin hänelle jää aikaa myös tapahtumissa kiertelyyn. Minna on tuttu näky erilaisten illanistujaisten "meediona".

Tarmokkaana ja pikkutarkkana ihmisenä Minna on hyvä täydennys ... Minna on luotettava, määrätietoinen ja kaiken lisäksi vieläpä hyvin mukava. Minna on auttanut kaupunkireissuilla ja Tallinnassa. Ihmisenä Minna on aktiivinen, valpas ja suora. Minna on söpö ja fiksu tyttö. Minna on tyytyväinen työnantajaansa. Minna hymyilee aina ja on niin hyväntuulinen, jopa silloinkin jos joku kytkentä ei toimi ensimmäisellä kerralla. ”Minna on suloinen mutrusuu.” Minna On Pikkupaska.

Minna on löytänyt sydämestään herkän kohdan vanhoille pitseille. Arsenikkia hän ei tunnusta käyttäneensä.
Minna on kauppakeskus Kuopiossa. Minna on yksi vaihtoehto jatkossakin.

Minna on nyt aika pessimistinen ... Minna on taas katsonut Innoa, ja on taas vaihteeksi kyllästynyt tähän kämppään. Minna on kooltansa aikuinen nainen ... Minna on ollut katsomassa "perääni". Minna on vähän niin kuin meidän "äiti" huolehtii aina meistä ja siitä olen hänelle kiitollinen. Minna on varmaan omasta mielestään niin helvetin sydämmellinen ja ...

Minna on kiltti ja kultainen, mutta samaan koiraan mahtuu myös junttura ... "Pienessä nousuhumalassa Minna on ihan parhaimmillaan". Minna on huomannut kehon vaativan. Minna on kokenut saman kohtalon kuin johtajakollegansa Hanna: harhautettu ...

Minna on perheen lapsista nörtein. Minna on 16-vuotias ja hieroo peilin edessä sipulia silmiinsä. Tämän selityksen mukaan ketjupäättely Minna on luottamustoimi ei päde, koska päättelyn keskimmäinen termi johtaja ei ole yksikäsitteinen: Minna on johtaja ...

Minna on aina pitänyt Eskosta ... Minna on lähdössä Teron kanssa lomamatkalle etelään ja haluaa ostaa matkalle vetävännäköisiä vaatteita. Minna on päässyt matkallaan maistamaan myös tanskalaisuutta. Minna on myös ottanut ...

Minna on psykoosissa ja kärsii kapea-alaisesta paranoidisuudesta ... Kuten muutkin perheenjäsenet, myös Minna on hyvin uskonnollinen. Minna on myös taitava lausuja, joka osaa herättää runot eloon. Minna on uudelleennousut! Inspiraatio palasi Minnan tykö!

Minna on mun paras kaveri ja meillä on ihan oma maailma! Minna on poissa koulusta ja koko se meidän juttu on sillä Minnan levykkeellä ... Muutenkin Minna on kiva vaikkei porkkanraasteen ja vilda bär limun lisäksi paljon muuta ... Kuinkahan hullusti Minna on koukuttunutkaan siihen Iinaan ... Minna on aika lapsellinen. Pussaili Katin kanssa yms. ... niimpä, minna on päästään vialla.

Minna on hyvä paikka. Suosittelen!
Minna on mysteeri.
Ergo, Minna on mies.

Minna: On.


******
Selvyyden vuoksi sanottakoon, että yksikään hakukoneen tuloksista ei tietääkseni kuitenkaan viitannut juuri minuun, vaikka olisikin mairittelevaa ajatella että nuo kehut olisivat minusta. Haku on tehty täsmällisellä ilmauksella ”Minna on”. Tuloksia sovelsin hiukan poistamalla epäolennaisia tai epämielenkiintoisia asioita, kuten täsmälliset ammatit, ja jättämällä mukaan ympärillä olevia lauseita jos ne olivat kiinnostavia. Tämä oli niin hauska projekti, että hakukonekollaaseja saatan kokeilla toistekin.

Kokeilkaa tekin mitä hakukone teistä sanoo! Tulkaa kertomaan sitten jos julkaisette, olisi kiva lukea niitä.

PS: Niille, jotka haluaisivat minun joskus olevan lyhytsanaisempi, suosittelen tutustumaan Ranka-blogiini. Siellä kaikki on ilmaistu 31 tavulla tai jopa lyhyemmin. Minäkin siis todistetusti pystyn sanomaan jotakin lyhyesti... ;)

Me lihavat tyytyväiset länsimaalaiset

Suomessa, kuten varmaan muissakin ns. sivistysvaltioissa, ihmetellään kahvipöytäkeskusteluissa epävakaiden maiden sotaisuutta: "Mitä ihmettä nekin koko ajan siellä sotii, eiks ne nyt vois vähän aikaa olla rauhassa?" Minäkin olen ihmetellyt sitä. Irakilaiset eivät saa rauhaa millään, Tshetsheniassa soditaan, jne. jne. Meikäläisestä vinkkelistä se tuntuu ihan käsittämättömältä, että jossakin ihmiset ovat tottuneita lahtaamaan toisiaan kuin karjaa. Syyksi tarjoillaan usein uskontoja, kiristyneitä konfliktitilanteita, jotka hiertävät välejä, veristä historiaa (kaikkia varmasti pätevistä syistä), ja jopa kansan mentaliteettia... (a.k.a. ”ne nyt vaan on sellaisia”).

Nyt taas luin, kuinka Afganistanissa rahtikoneen laskeutumisonnettomuudessa kone ajautui asuinalueelle ja tappoi kolmivuotiaan pikkutytön. Sortuneista taloista kaivettiin esiin lisää naisia ja lapsia. Kuinka suuri suru on menettää oma pieni lapsensa?

Mieleeni tuli uutisia, joissa amerikkalaiset pommittivat vahingossa (hupsista!) kouluja, sairaaloita ja esim. Punaisen Ristin keskuksen Irakissa – ja jopa 40:n hengen hääseurueen. Lapsia ja aikuisia kuoli täysin järjettömän teon seurauksena, vahingossa tapahtuneessa pommituksessa. (Amerikkalaiset eivät muuten pahemmin vaivaa omaatuntoaan tällaisilla vahingoilla, oletteko huomanneet? Viranomaisten reaktio tuntuu olevan ärsyyntynyt: ”No sehän oli VAHINKO, mitä te nyt tuollaisilla meitä ahdistelette? Älkää nyt häiritkö meidän tärkeitä tehtäviä!” Muiden talot, muiden lapset, vieraat ihmiset ja uskonnot. Ovatko irakilaiset ihmisiäkään heille enää. Ovatko he sitä meille?)

Kun länsimaalainen ihminen, tyytyväiseksi kasvanut, menettää läheisen, hän suistuu valtavaan suruun, joka kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Koko elämä tuntuu murentuvan alta. Me masennumme, reagoimme suruun vihalla, tekopirteydellä, itsetuhoisuudella, sairastumalla, työnteolla, siirtämällä vihantunteet jotakin sellaista asiaa kohtaan jota voimme käsitellä, potkia, muokata ja ajan kuluessa toivottavasti pienentää. Joskus sen kohde voi olla vaikka ihmisryhmä, jolla ei ole suoranaisesti mitään tekemistä asian kanssa. On helpompi vihata jotakin muuta kuin ihmistä, joka on pettänyt kuolemalla, tai itseään raastavien (yleensä aiheettomien) syyllisyyden tunteiden vuoksi. Teemme järjettömiä asioita, joita lähimmäisten on vaikea ymmärtää, vain koska meidän täytyy. Väkivaltainen ja äkillinen kuolema tuo suruun terävän piikin, joka pistää kauan ja syvälle – ei ehkä koskaan häviä. Koko sisäinen elämämme mullistuu moniksi vuosiksi, meille jää pysyvät arvet ja surun juovat muokkaavat meidän koko persoonallisuuttamme.

Kun irakilainen, afganistanilainen, tshetshenialainen menettää sisällissodassa, onnettomuudessa, pommi-iskussa, vahingossa läheisensä, mitä hänen pitäisi tehdä? Jatkaa elämäänsä normaalisti, leppoisana kaverina – unohtaa koko prosessi, johon meiltä itseltämme menee niin monta vuotta? Kun hän on menettänyt parissa vuodessa kymmenen sukulaista, kuvittelemmeko ettei häneen suru pure niin kuin meihin? Etteivät jäljet piirry hänen koko olemukseensa niin kuin meihin, länsimaisiin, tyytyväiseksi kasvatettuihin. Pitäisikö olettaa, että koska siellä ollaan joka tapauksessa sotatoimialueella, siellä ei surra niin kuin muualla? Ei tunneta raastavaa murhetta, vihaa, irrationaalista aggressiivisuutta, jota puretaan kaikin tavoin – myös aiheettomasti?

Jään miettimään, kuinka suuri osa sotien järjetöntä jatkumista on murhetta, joka on kasautunut niin valtaviin mittoihin, että sitä eivät näe enää edes murheelliset itse. Millainen surun hyökyaalto kasvaa siitä, kun on menettänyt joka ikisen perheensä jäsenen, ystävänsä, puolet suvustaan? Millainen piikki kasvaa sydämeen sille, jolla on kymmenen läheisen väkivaltaiset veret ihollaan? Millaisiksi kasvavat lapset, jotka on kasvatettu menettämään?

Lyhyet jatkot terveydenhuoltoteemaan

Miten tästä nyt onkin tullut niin terveellistä, en ymmärrä, mutta lupaan että en aio ryhtyä pitämään terveysblogia jatkossa. (Olen vain jotenkin nyt jäänyt kiinni aiheeseen, koska se on niin raivostuttava.) Sen sijaan delegoin, eli suosittelen teille asiasta kiinnostuneille muutamaa, jotka tekevät sen, ja niin paljon paremmin.

Mielenkiintoinen blogilöytö, Yksi hoitoalan kapinallinen, kritisoi terveydenhuoltoa suoraan sisäpiiristä. Viimeisimmässä kirjoituksessaan hän viittaa kahteen hyvään artikkeliin, Metro-lehden kolumniin Ihmisen mentävä aukko (pdf, s. 6) ja Kaupunkilehti Vartin tekemään Tarja Tallqvistin haastatteluun hoitoalan pelon ilmapiiristä (pdf, sivu 3 – ikävä kyllä lehti ei toimi ilman uusinta Macromedia Flash Playerin versiota 8,0,24,0 – tarkista tästä omasi).

Lisätietoa hoitoalasta ja sen karusta todellisuudesta saa vielä blogista Terveisiä pahnoilta. Suositellaan kaikille, jotka nauttivat asiallisesta sisäpiirin tiedosta.

PS: Metro-lehden toimittajille (jotka tod.näk. eivät koskaan tätä lue) terveisiä saman sivun jutusta "Sotkuinen faniposti kiukuttaa Irinaa". Ymmärrän toki, että juttunne on mitä asiallisin ja Suomen kansalle hyvin tärkeä, mutta yleensä kannattaa mainita haastattelun kohteesta vähän tarkempiakin tietoja kuin etunimi. On olemassa ihmisiä, jotka eivät näinkään ilmeisen megatähden kyseessä ollen tosiaan osaa arvata, kuka mahtaa olla "Irina".

Mukavaa keväistä viikkoa kaikille kaksi-, kolme- ja nelijalkaisille. Ja muillekin. :)

Mielenosoitus Tampereella

Vanhustenhoidon ja terveydenhoitoalan puutteita vastaan osoitetaan tänään mieltä klo. 15 alkaen Keskustorilla Raatihuoneen edessä. Idea on saanut alkunsa Aamulehden keskustelusta.

Sinne vaan kaikki kynnelle kykenevät! Paikalle toivotaan erityisesti hoitoalan henkilöstöä ja opiskelijoita, mutta ihan kaikki muutkin närkästyneet ovat erittäin tervetulleita. Mitä enemmän porukkaa, sitä parempi! Juttua käsitellään myös Aamulehdessä.

PS: Tiedottakaa asiasta eteenpäin. Itse luin jutun vasta nyt, mistä pahoittelen viime hetken noottia, mutta varmasti tänäänkin vielä voi asiasta tiedottaa eteenpäin. Osallistukaa!


Lisäys klo. 21:02
Keskustorille löysi tiensä noin 300 mielenosoittajaa, joista ainakin Annalla oli kamera mukana. Pari lisäkuvaa löytyy Annan Flickr-sivulta. Jos joku muu oli Keskustorilla mukana, kerro siitä blogissasi ja lähetä minulle linkki, niin lisään sen tähän mukaan. Jos olette lukeneet asiasta jonkun blogista, lähettäkää minulle vinkki.

Asiasta uutisoivat tuoreeltaan ainakin Aamulehti ja Helsingin Sanomat. Toivottavasti linkit toimivat vielä myöhemminkin, mutta jos eivät, paperiversioista tai nettilehdistä voi varmaan lukea lisää.

Pahanlaatuista terveydenhuoltoa?

Olen kuulkaa usein ihmetellyt, että mikä on, kun kaikki TAYS:sta (Tampereen yliopistollisen sairaalan Keskussairaala) kuulemani jutut vahvistavat käsitystäni, että tämän sairaalan poliklinikalla* ei potilas eikä omainen voi luottaa ensiapuhenkilökunnan apuun. Muut osastot sairaalassa tuntuvat toimivan ihan normaalisti, tietty resurssien ylärajalla, kiitos nykyisten säästöjen. Mutta polilla takkuaa aina. Mikä siinä oikein on?

Pitkästä aikaa luin Meten Kapallista kirsikoita, ja törmäsin jälleen uuteen pöyristyttävyyteen. Lukekaa nyt hyvät ihmiset, miten TAYS:in polilla ”autettiin” Meten miestä ja sivujuonteena myös kolmen pikkulapsen äitiä. Minä en aio tuota sen paremmin nyt kuvailla, koska joka kerran kun vain ajattelenkin asiaa, alkaa otsasuoni tykyttää raivosta ja käsi hamuta puhelinta: tekisi mieli vähän soittaa ja kysäistä, että mikä on meininki siellä polilla. (Mitä en tietenkään tee – kiirettähän se lisäisi ja siten vain potilaiden ongelmia.) Meten luulisi tietävän, milloin on aihetta huoleen, jos oma äiti on jo aivoverenkiertohäiriöstä saanut kärsiä; ja jäänyt pysyvästi halvaantuneeksi (mahdollisesti juuri tuon TAYS:in polin viivyttelyn takia). Uskon, että hänellä on tietoa asiasta ainakin sen verran, että tietää milloin on syytä huoleen – niin, että on todella tehtävä jotakin. Kuten tutkittava potilas, noin alkajaisiksi. Onneksi tällä kertaa näyttää siltä, että selvittiin pienimmällä mahdollisella vaaralla – mutta mitä jo tilanne olisi ollut se huonompi?
*Huom. huvittava lainaus TAYS:in ensiavun kuvauksesta: "Välitöntä hoitoa vaativat potilaat (esimerkiksi kolari-, sydäninfarkti- ja aivoinfarktipotilaat) ovat etusijalla."
Jepjep. (Korostus on kylläkin minun.)

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen pelottavia juttuja TAYS:in polin henkilökunnan huolimattomuudesta, ylikiireisyydestä ja jopa siitä, että sairasta tai omaisia ei millään tavalla huomioida, vaikka hengenvaarallinen tilanne on päällä. Ja kyllä, olen täysin sataprosenttisen subjektiivinen eikä minulla ole nyt ainuttakaan tilastoa potilasten kohtelusta kädessäni. Mutta minua pelottaisi joutua TAYS:in polille, oli syy mikä hyvänsä. Pelkästään ihmisten lisääntyvä epäluuloisuus ja pettymys polilla huonoksi kokemastaan hoidosta on minusta riittävä syy ryhtyä tarkastelemaan TAYS:in poliklinikan toimintaa kriittisemmällä katseella. Myös – ja ehkä etenkin – TAYS:in sisällä.

Ymmärrän kyllä että syytä on haettava ensimmäisenä määrärahoista, työvoimapulasta jne. Ehkä osastolla on piittaamaton ja vain rahasta piittaava johto, joka kyykyttää myös henkilökuntaa. Ehkä poliklinikan työilmapiiri ei ole kaikkein paras mahdollinen. Pienehkö epäily mielessäni kehottaa silti kysäisemään myös, olisikohan kyseiselle osastolle ikävissä olosuhteissa päässyt pesiytymään inhottava pieni loinen, mentaliteetti nimeltään ”Asiakas on vihollinen”. Sen oireita ovat johtopäätökset kuten mm. ”Välttele asiakasta hinnalla millä hyvänsä, se on kuitenkin luulosairas” ja ”Kaikki valitukset johtuvat asiakkaiden ääliömäisyydestä ja kiittämättömyydestä”. Toivottavasti ei olla vielä päästy vaiheeseen ”No se nyt vaan kuoli, ei liity minuun!”

Kaikupohjaa kaikelle kuullulle haetaan tietenkin omasta elämästä, ja sitä löytyy täältäkin. Minunkin omaiseni on umpisuolentulehduksen takia odottanut TAYS:in polilla päivästä pitkälle yöhön asti, aina niin kauan, että umpisuoli sitten lopulta oli leikkausta odotellessa puhjennut. Tätä ei tietenkään kukaan huomannut, ennen kuin itse leikkauksessa. Kuten leikannut lääkäri jälkeenpäin niin osuvasti sanaili: ”Vain pientä hetkeä myöhemmin olisi ollut jo liian myöhäistä”.

Pitäisikö vielä mainita sivumennen, että tämä omainen on lisäksi invalidi, ja polilla kukaan ei lukenut potilastietokorttia, joka kielsi ehdottomasti niskan taivuttamisen. Vain potilaan omaa ansiota on, että hän inttämällä intti asiaa niin kauan, että joku kuunteli ja vihdoin vilkaisi tietoja. Nukutuksessahan hengitysputken laitossa niska automaattisesti laitetaan takakenoon, nyt niin ei missään nimessä saanut tehdä. Omaiseni, jos esim. ei olisi ollut tajuissaan eikä olisi pystynyt asiasta jankuttamaan, olisi luultavasti halvaantunut tämän seurauksena.

Tämä ”läheltä piti” -tieto ei mitenkään varsinaisesti auta tuntemaan luottamusta TAYS:in polin henkilökunnan ammattitaitoa kohtaan. Olisiko jonkun aika ryhtyä kyselemään, toimiiko kaikki ihan niin kuin pitää? Onko esim. potilaiden vakavista vammautumisista tai jopa kuolemantapauksista polin kiireisyyden takia tehty minkäänlaista tutkimusta tai tilastoa? Kiinnostaisi vähän tietää.

Tutkimuksia odotellessa: jos sinä tai omaisesi olette menossa kyseiseen paikkaan jotakin toimenpidettä varten, yrittäkää pitää huoli, että teidän/omaisenne potilastiedot aivan oikeasti luetaan ja otetaan huomioon. Älkää luottako siihen, että osaava, ammattitaitoinen henkilökunta varmaankin pitää huolen siitä, että kaikki otetaan huomioon. Mikään meidän suomalaisessa ”huippu”-terveydenhuollossamme ei enää ole itsestään selvää. Tai edes huippua.

Säästöt olivat perusteltuja kaiketi vielä laman aikana, mutta nyt näyttää siltä, että kun se kerran on näinkin toiminut niin annetaan mennä samaan tyyliin jatkossakin. Vai olenko käsittänyt väärin? Ovatko määrärahat per henkilö kasvaneet takaisin lamaa edeltävälle tasolle? Epäilen. Suomen terveydenhuoltomenot bruttokansantuotetta kohti ovat pohjoismaiden alhaisimmat ja selvästi OECD-maiden tason alapuolella (v. 2003 tilasto - pdf). Miettikääpä sitä.

Yhtä kaikki, muilta osastoilta en ole kuullut kauhujuttuja, joitakin kehuja on jopa tullut mm. äitiysosastolta ja sisätautien hoidosta, ja ylipäänsä yleisestä hoitotasosta – onhan TAYS:issa paljolti uusimmat laitteet ja toimivuus muutenkin suuren sairaalan luokkaa. Kyllä ammattitaito siellä yleisesti voittaa pienemmät terveyskeskukset. Mutta niin kuin yrityselämässä verrataan: yksi huono vihannes pilaa kyllä loistavankin salaatin. (Kokeilkaapa itse: pistäkää parhaat ainekset salaatiksi ja pilkkokaa mukaan vaikkapa pilaantunut tomaatti. Tuliko hyvää? No eipä niin.)

Henkilökohtaisena tarkennuksena: Se mikä tässä oikein vihaksi pistää on se, kun avuttomia kyykytetään. Esim. sairaat, vanhukset, lapset, mielenterveysongelmaiset – kaikki ihmisiä, joille omien oikeuksiensa puolustaminen on muutenkin tavanomaista kinkkisempi juttu. Tuntuu että tätä sitten käytetään nyky-yhteiskunnassa täydesti hyväksi. Otetaan niiltä jotka eniten tarvitsisivat ja annetaan niille joilla on suurin suu vaatia, ja suurimmat varat ja valta laittaa uhkaukset käytäntöön. Heikkojen ääntä, eikä edes heidän omaisiaan viitsitä kuulla, elleivät nämä ole riittävän varakkaita vaatiakseen – ja varakkaat toki valitsevatkin ihan muut paikat: esim. yksityissairaalat, joissa rahalla kyllä saa ihan ilman vaatimuksiakin.

Mennäänkö täälläkin vielä vain evoluution ehdoilla: vahvimmat saavat valita ensin ja heikoimmat kaapivat kilpaa mitä jäljelle jää?

Siis jos jää.


Jälkihuomautuksena:
Koukkuniemen vanhainkodin likaisen pikku salaisuuden tultua päivänvaloon ihmettelen, kuinkahan paljon täällä ihanassa järvikaupungissamme oikein mennään riman alta? Sitä ilmeisesti tehdään juuri niin kauan kunnes joku huomaa ja luultavasti vielä jonkun aikaa sen jälkeenkin. Laura Tohka ja Pinserin Riitta kirjoittavat Koukkuniemen tapauksesta, ja löysin myös hyvän kirjoituksen, joka kuvaa hoitajan arkea ja sivuaa samalla tätä Koukkuniemen tapausta ihan käytännön kannalta. Lisäksi totean, että muitakin näemmä närkästyttää.

Yksi paise kaupungin terveydenhuollossa on siis puhkaistu - mutta miten käy muiden? Kuka tutkisi sairaanhoidon, esimerkiksi juuri TAYS:in ensiavun ongelmia?


-----------------------
Lisätietoa terveydenhuollon rahoituksesta:
Sosiaali- ja terveysministeriö: Sosiaali- ja terveyskertomuksessa painotetaan terveyserojen kaventamista
Stakes: Sosiaalimenot ja niiden rahoitus 2003
Sosiaali- ja terveysministeriö: Sosiaaliturvan suunta 2004 – Tiivistelmä

Aprillia aprillia

Salarouvat ja muutamat -herratkin hiiviskelivät tiettävästi Tampesterin lauantaiyössä, ja huutomerkkejä ei ole sen jälkeen paljon säästelty, kuten erinäisistä kommenttilaatikoista voi päätellä. Etenkään hurmaavan tarjoilijamme Antin suhteen... (harmi, että ainoassa Antti-kuvassani hänellä oli silmät kiinni, mutta silti...)

Kaura (moniaita kimppuja runsaita kiitoksia ihastuttavalle juhlaemännällemme!) kertoikin jo kaikille ketkä kaikki salarouvailivat ja -herrailivat paikalla, joten sieltä näettekin olennaiset infot. Tässä kuitenkin ne harvat muutamat, jotka sallivat henkilöllisyytensä mysteerin verhoa hiukan raotettavan...

Kaikkihan ovat tietenkin odottaneet ihanaisen Turisti-neidon kuvaa, ja tässä se on. Veikeä vilkaisu, eikö vain? :) Tämä hurmaava neitokainen lahjoitti minulle maailman ihanimman kaulakorun, jota olen kantanut ylpeänä siitä lähtien. Se on vain niin IHQ!!! (Jokaisella pitäisi olla jotakin maailman ihaninta, nyt minulla on sellainen koru. :)

Kiitos, sinä näppäräsorminen ihastuttava ystävällisyyden henkilöitymä.









Tässä on eräskin Ohi ammuttu. Me emme ainakaan missanneet häntä, ja hyvä että emme. Hauskaa seuraa on hän. :)









Joka miitissä täytyy olla yksi tai useampi Anonyymi bloggaajatar... ;)

Kas tässä, lupaamani salarouva liittyi kuvagalleriaan: ylväs ja oivallinen juhlaseura, Ylimalkainen leidi -t.








Sori vaan, kuulkaa. Kukaan muu ei antanut lupaa kuvansa julkaisuun. Te ette arvaakaan miten söpöjä salarouvia teiltä meni nyt ohi. Vielä saa muuttaa mielensä julkaisusta, anyone? Mutta teille pettyneille ei auta sanoa muuta kuin: olisi varmaan kannattanut tulla Plevnaan. ;)