Mökkielämää (1) Cottage life
Originally uploaded by Mina von M
Koska minulla on tänään vapaapäivä ja siten siivouspäivä, on parasta ryhtyä bloggaamaan. Täysin järkevää, eikös vain?
Haluan ensinnäkin kertoa, että vaikka olen ollut aika hiljaa enkä ole paljon mitään kommentoinut tai muutenkaan pitänyt yhteyttä, olette, kaikki kamut ja muut mussukat, ajatuksissani. Naamakirjan ja blogien yksi hieno puoli on siinä, että ne tavallaan havainnollistavat sitä, kuinka ystävät, sukulaiset ja kylännaiset ovat läsnä, vaikka ei jatkuvasti oltaisi aktiivisesti yhteyksissä. Te olette siellä, minä olen täällä.
Minä käyn töissä, huolehdin jatkotyöllistymisestä ja erinäisistä nettisivuista, odottelen ystävää luokseni loppuviikosta, haahuilen ja kirjoitan rivin silloin, toisen tällöin – tai lueskelen, kiroilen oikukasta dvd-asemaa, joka jättää minut nykyään miltei joka elokuvan kohdalla loppuratkaisua vaille tai ilman kuvan kuvaa. Siellä toisaalla Annareetta kärsii krapulasta ja aikoo jättää tämän ihanan kaupungin (onneksi näemme silti syksyllä!), Kaura tarjoilee kuulumisia ja ajatuksille purtavaa ihailtavan säännöllisesti, Veloena ja Kati ovat molemmat tahoillaan menneet naimisiin (Onnittelut vielä kerran!) ja Kati on juuri lähtenyt kaiketi häämatkalle. Asarum on ostanut kattotuulettimen (lucky you, minä en ole saanut omaani vielä kiinnitettyä; tuossa se lojuu lattialla kompastuskivenä) ja tehnyt ihanan näköisiä sinisiä muffineja (smurffimuffinit!), Varahvontta on harjoittanut kotimaanmatkailua, Jenni taitaa olla lomalla, Elma-täti on palannut töihin...
Olen siis vielä täällä, tavoitettavissa, vaikken muista aina viestitellä itsestäni. :)
Hanniina pohdiskeli sitä, kuinka ihmiset tuntuvat pitävän aina eniten ”omasta” vuodenajastaan: siis siitä, jolloin ovat syntyneet. Hän pitää elokuusta, minä rakastan syyskuuta. Se on minulle aina värikäs ja kirkkaan viileä kuukausi, kuulas kuin kesän valmistama omena. Silloin silkka ilo tuntuu saapuvan tuulen mukana. (Niin, minä tiedän että se kuulostaa mahtipontiselta ja kliseiseltä. Kiittäkää, etten sentään tehnyt siitä tähän runoa.)
Tulin miettineeksi: eikö se, että kuukausi, jossa olemme ensimmäisen rääkäisymme kajauttaneet, on miltei aina lempikuukautemme, kirkkain ja sykähdyttävin kaikista vuodenajoista – eikö se ole ehkä merkki siitä, että kun olemme syntyneet, olemme halunneet tulla tähän maailmaan: että koimme synnyttyämme ensimmäistä kertaa aitoa ja niin valtavaa elämänriemua, että heijastus siitä palaa joka vuosi, kun sama aika koittaa? Vaikea kuvitella, että sellainen ilo ja tyytyväisyys johtuisi vain vuosittaisista synttärikemuista, vaikka kakut, lahjat ja ilmapallot aina mukavia olivatkin.
Joskus, niin kuin tällaisina aurinkoisina laiskoina kesäiltapäivinä, on lupa heittäytyä ihan pikkuisen hellämieliseksi, niin kuin nyt. Lupaan olla kyynisempi taas lokakuussa, kun on pimeää. Tosin, ajattelin yrittää saada liput lokakuiseen mahtavaan konserttiin, joten saatan silloinkin ihkuttaa. Mutta jos en saa lippuja, niin kyllä minä sitten varmaankin taas valitan täällä jostakin, synkeänä talvenodottajana. Lupaan sen.
