Invasion of ... what?

Koen hyvin mielenkiintoisena nykyisessä mediakeskustelussa sen, että ns. vanhoilliset mediat ovat kovin kärkkäitä vetämään keskustelua koulusurmista jonkinlaiseksi internet-ilmiöksi. Ymmärrän kyllä hyvin niiden reaktiot, viehän internet niiltä tilaajia, katsojia, asiakkaita. Jos se saataisiin leimattua jonkinlaiseksi helvetin esikartanoksi, tokihan lehdenmyynti ja televisionkatselu kasvaisi, kun ns. tyypilliset tilaajat eivät uskaltaisi astua nettikelkkaan. Tai se ainakin tuntuu olevan toiveena.

Kaukana eivät kuitenkaan ole nekään ajat, kun televisiota pidettiin kaiken pahan ruumiillistumana, tuleehan sieltä kaikenlaista väkivaltaviihdettä ja ties mitä pornoa. ;) Lisäksi tässä internet-keskustelussa on kuitenkin varsin tehokkaasti unohdettu eräs sangen ilmeinen tosiseikka.

Auvinen ja Saari eivät suunnitelleet tekojaan netissä, vaan ihan omassa päässään. He eivät myöskään lahdanneet ihmisiä netissä, vaan täällä ihan oikeassa maailmassa.

Syy ja seuraus on syytä asettaa oikeaan järjestykseen tässä yhtälössä. Ei internet ole tunkeutunut meidän maailmaamme tai vallannut ruumiitamme kuin jokin virtuaalinen body snatcher. Me olemme tehneet internetin. Kaikki mitä siellä on, on meistä lähtöisin. Kaikki mitä sinne tulee, on meistä lähtöisin.

Jos nettiä ei olisi, olisiko Auvinen jättänyt tekonsa tekemättä? Ei. Silloin vain syyttäisimme televisiota tai musiikkiartistia tai maailman pahuutta tai jotakin muuta joka sattuu nyt olemaan pop kahvipöytäkeskusteluissa. Jos nettiä ei olisi, olisiko Saari jättänyt vihjaamatta aikeistaan? Kenties. Olisiko se sitten ollut hyvä juttu? Ehkä hän olisi vain soittanut radioon tai lähettänyt kirjeen Hesariin. Ja olisiko Hesari jättänyt painamatta sen? Tuskin.


PS: Miksi on jatkuvasti kohistava siitä, miten lapset sitä ja nuoret tätä, ja lisää valvontaa nuorisolle? Matti Saari oli aikuinen, itsenäinen ihminen eikä mikään teini. Jos hän olisi jäänyt eloon, häntä ei oltaisi toimitettu lastenkotiin eikä nuorisovankilaan vaan ihan aikuisten-oikeaan vankilaan, ihan aikuisten-oikeista murhista. Olisiko keskustelu erilaista, jos teon olisi tehnyt joku keski- tai eläkeikäinen aikuisopiskelija? Tottakai. Ja oltaisiinko nettiä tai kouluja silloin pistämässä tehovalvontaan? Ei tietenkään.

(Älkää käsittäkö minua väärin, minun puolestani KRP saa surffailla netissä siinä missä kuka tahansa muukin -- lienee jo pikkuhiljaa aika poliisinkin päästä mukaan nykymaailmaan -- mutta älkää nyt hyvät ihmiset ryhtykö selittämään mitään tekopyhää jaadajaadaa siitä, kuinka tässä nyt pidetään huolta nuorista. Murhaaminen ei ole mikään nuorisoilmiö, vaan sitä harrastavat Suomessakin reippaasti ihan kaikki ikäryhmät, jotka siihen vain fyysisesti kykenevät.)

Hyvät toverit

Ilmeisesti minulla on näinä aikoina paljonkin sanottavaa, mutta se tuntuu tulevan ulos lähinnä tällä kielellä. Pahoittelen.

Eriarvoistumisesta

Eihän köyhyydessä mitään vikaa ole. Tarkoitan, aivan normaaleja ihmisiähän hekin ovat. Ei minulla ole ennakkoluuloja. Tietenkin se nyt on silkkaa liioittelua, että eriarvoistuminen yhteiskunnassamme olisi lisääntynyt. Höpö höpö, sanon minä. En minä ainakaan ole kohdellut ketään eriarvoisemmin vain koska joku on köyhä. Juuri viime viikolla, kun olin tullut Spinning-tunnilta ja olin aikeissa lähteä hiukan kahvittelemaan ystävieni Sinikan ja Anne-Marian kanssa, vastaani tuli joku ryysyläinen tai puliukko, pyytämään euroa. Ajatelkaa, eurohan on iso raha, vanhassa rahassa miltei kuusi markkaa. Ties mikä yhteiskunnan tukien väärinkäyttäjä sekin oli, saavat ilmaiseksi rahaa jo muutenkin -- ja mitä he tekevät, kehtaavat pyytää vielä lisääkin! No, koska olin niin lempeällä tuulella, annoin hänelle sitten 20 senttiä, yli markan siis, ja sanoin että voi mennä sillä kahville. Ei nyt tosin Strindbergille, hehe. Mutta ajattele, kaveri kehtasi haistatella minulle. Ja minä olin juuri antanut hänelle sentään rahaa! En voi edes toistaa sitä mitä hän sanoi, se oli niin loukkaavaa. Sinikkakin sanoi minulle kahvilassa, että mistä sen tietää mitä tuollaiset tekevät, siinä olisi voinut käydä huonosti. Mutta ei minusta köyhiä kovin paljoa ole, en minä ole nähnyt juuri yhtään. Käyn sentään paljon ulkona. Esimerkiksi kuntoklubilla, ja liikkeessäni tietenkin, kahviloissa ja ostoksilla -- ainahan sitä jotakin pientä ihminen tarvitsee, hehe... Olisihan minun pitänyt heitä tuolla nähdä, jos heitä niin hirveästi kerran on. Olen sentään avarakatseinen ihminen. No, en tietenkään kulje metrolla tai bussilla, likaisia paikkoja, ehkä ovat siellä kaikki. Matkustelevat linjoilla pitkin päivää. Mitäpä muuta he tekisivät, kun kerran ovat kaiken päivää vapaalla, työttömät. Tekisivät jotakin sivistävää! Menisivät vaikka teatteriin tai opiskelisivat jotakin, siivousalaa vaikka. Hyvistä siivoojista on aina pulaa. Ja onhan kirjastot ja kaikki, mutta tuskin nuo kirjoja lukevat. Voisi oikeastaan lakkauttaa koko laitoksen, kyllä kai jokainen joka on kirjoista kiinnostunut, voi ostaa itse kirjansa, halpojahan ne ovat. Ostin juuri Andalusiasta kertovan matkailuteoksen -- olemme menossa sinne ensi viikolla -- ja se maksoi vain 49 euroa. Ja kaikki se raha, mitä yhteiskunta käyttää noihin kirjastoihin, hukkaan heitettyä rahaa, sanon minä. Miljoonia euroja kirjoihin, joita kukaan ei lue. Puliukot siellä vain käyvät, nukkumassa. Menisivät kotiinsa, tai niihin yömajoihinsa, niitähän riittää. Kaikenmaailman mielenterveyskuntoutujat kaduilla. Menisivät jonnekin hoitoon, onhan meillä julkinen terveydenhuoltojärjestelmä. Minä en sitä tosin käytä, laitteetkin ovat siellä niin vanhoja, ja kaikenmaailman sairaalabakteereja pullollaan. Sitä paitsi, säästän yhteiskunnalta rahaa kun käytän yksityisiä. Minulla on aivan ihana lääkäri, häneltä saa ajan ihan koska tahansa. Aivan kuin hän olisi siellä vain minua varten, ja tavallaanhan hän tietty onkin. Siitähän minä maksan. Ja tällaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikille annetaan kaikkea ilmaiseksi, meille valitetaan jostakin eriarvoistumisesta. Mitä se edes tarkoittaa? Ikään kuin minä olisin vastuussa siitä, että jotkut hunsvotit eivät osaa pitää itsestään huolta. Pauli, mieheni, kertoi juuri että yksi tällainen ihminen oli hakenut hänelle töihin, ajattele. Eihän hänellä ollut edes kansainvälistä työkokemusta! Saati että olisi käynyt yliopiston tai edes tekun. Jonkin ammattiopiston vain. Kyllähän sen tietää, että ne ovat pelkkiä päivähoitopaikkoja noille vastuuttomille tyypeille, joilla ei ole riittävästi älyä että pääsisivät kunnon kouluihin. Eihän Pauli tietenkään hänellä olisi mitään tehnyt, joten hänen assistenttinsa lähetti hakijalle oikein kohteliaan sähköpostin, jossa kertoi, että tilanne on nyt sellainen, että ei ole tilaa, jne. Löytyihän siihenkin paikkaan sitten oikea ihminen, eräs ystävämme siskonpoika, joka on oikein mukava ja käynyt yliopiston ja matkustellut paljon esimerkiksi Italiassa ja Saksassa. Johan siinä kielitaitokin karttuu, vaikka lomalla olisikin. Ja kansainvälisyyden taju. Tiedä mitä tuosta pojasta vielä tulee, hänestä voi vielä tulla vaikka koko yrityksen toimitusjohtaja, kun mieheni jää eläkkeelle. Oma poikamme ei ole kiinnostunut siitä, mikä on tietty surettavaa, mutta hän on kuitenkin lääkäri, ja tällä hetkellä Australiassa konferenssissa. Toivottavasti hän nyt ehtii hiukan siellä ruskettuakin. Vaikka siellä on kyllä niitä hirmuisen kokoisia hämähäkkejä, olen kuullut. Ja sehän on loppujen lopuksi entisten vankien karkoituspaikka. Olen kyllä nyt vähän huolissani, pakko myöntää. Varoitin kyllä häntä kulkemasta kaikenmaailman syrjäkaduilla, parasta pysyä puhtaissa tiloissa, joissa on tarpeeksi turvahenkilökuntaa. Varminta tietysti olisi, jos pysyttelisi vain paikoissa, joissa puhutaan suomea, mutta hankalaahan sellaisia on löytää. Poikamme osaa tietenkin englantia loistavasti, se ei ole ongelma. Hän oppi englanninkieltä jo pienenä, meillä oli brittiläinen au pair lastenhoitajana, oikein mukava tyttö. Kansainvälisyys on opittava jo pienenä, niin minä olen aina sanonut! Myöhemmin hankimme hänelle myös espanjalaisen au pairin opettamaan hänelle espanjaa, mutta jouduimme luopumaan hänestä -- hän ei ollut oikein, kuinka tämän nyt sanoisin, riittävän sivistynyt. Miten hän olisi voinut opettaa poikaamme? Mm... Ai mutta, katsos vaan kuinka aika rientää kun on hauskaa! Minun täytyy ikävä kyllä nyt lähteä, meidän täytyy ehtiä eräisiin juhliin tänä iltana, ja tietäähän sen, tällaisia juttuja ei kannata jättää väliin, kun on sentään yrittäjä. Suhteillahan nämä jutut pelaavat, heh heh... noo, tietenkin me teemme PR:ää paljon muutenkin. Nyt täytyy rientää, tilasin auton tasaksi tuonne alaovelle, mutta oli tosiaan mukava jutella! Tavataan taas, pus pus ja sano terveisiä perheelle. Hei hei!


----------------------------------
Disclaimer:
Teksti on fiktiivinen eikä perustu mihinkään eikä kehenkään. Kaikki yhtäläisyydet nyky-yhteiskunnan kanssa ovat täysin sattumanvaraisia. Yhtäkään köyhää ei vahingoitettu teoksen valmistusprosessin aikana.

Hiukkasen kiihdyttävä laite

Olemme alttiita luottamaan erilaisiin järjestelmiin – mitä suurempi järjestelmä, sitä suurempi luottamus. Uskomme, että jos mikä tahansa järjestelmä kasvaa suuriin mittoihin, sen turvatoimet kasvavat samaa tahtia ja yksinkertaisen inhimillisen virheen mahdollisuus tuottaa vahinkoa vähenee mikroskooppiseksi. Näin ei tietenkään ole; me vain uskomme niin, koska meidän täytyy. Muutoin mahdollisuudet ovat liian kauhistuttavat: mitä suurempi järjestelmä, sitä suurempi tuho.

Cernin hiukkaskiihdytin (Large Hadron Collider eli tuttavallisemmin LHC) on aiheuttanut kohua mediassa, ja syystäkin. On kauhistuttavaa ajatella, kuinka suurta vahinkoa voi tuottaa yksinkertainen oletusvirhe laskukaavassa, kun puhutaan todennäköisyyksistä synnyttää mustia aukkoja, outokaisia tai muita reaktioita, joita emme täysin ymmärrä. "Meihin" luen tässä tapauksessa myös tutkijat.


Älä turhaan vaivaa pientä päätäsi tällaisilla asioilla

Mikä huolestuttaa minua enemmän kuin vaikkapa outokaiset (oudon viehättävä nimi, muuten) sinänsä, on Cernin tutkijoiden kollektiivinen asenne: vaivoin verhottu ylimielisyys, joka käy ilmi kommenteissa huolestunutta kritiikkiä kohtaan. Vastaukset, kuten "Ne, jotka väittävät LHC:n tuhoavan maapallon, ovat typeryksiä", eivät vakuuta siitä, että Cernissä on haluttu todella varmistaa, että asiasta ei seuraa mitään ikävää ja odottamatonta. Jos asenne kritiikkiä ja epäilyä kohtaan on "Se on hölynpölyä", kritiikin tai epäilyn ääneen esittäminen laitoksen sisällä ei varmaankaan ole niitä asioita, joita kannustetaan.

Olen taipuvainen uskomaan, että ilman kritiikkiä tai skeptisyyttä lähimainkaan objektiivisen tieteen tekeminen on lähestulkoon mahdotonta. Tieteellinen tutkimustyö on vähän niin kuin palapelin kokoamista: jos on koko ajan vakuuttunut siitä, että on oikeassa, lopulta sitä vain runnoo palasia paikalleen välittämättä siitä, sopivatko ne siihen – onhan jo etukäteen päätetty, että siihen ne menevät. Voitte ehkä kuvitella, millainen valmiista kuvasta tulee sillä metodilla.

Jos on esimerkiksi jo etukäteen päättänyt, että "Koska maapallo on edelleen paikallaan, ei ole syytä olettaa, että LHC:n toiminta olisi haitallista", silloin asiaa ei varmaankaan kannata mitenkään erityisesti ryhtyä tutkimaan, vai mitä? Selvä hommahan se on. Hassu juttu, mutta minua eivät vain turvallisuusmielessä vakuuta sanat "ei ole syytä olettaa". Aika paljon tapahtuu koko ajan asioita, joita ei ole ollut mitään syytä olettaa. Lause ei kuulosta siltä, että asialle olisi uhrattu kovin paljon työtunteja. Saatan tietysti olla väärässäkin, mutta onneksi minulla on varaa siihen – ei niin, että olisin esim. pystyttänyt valtavan tieteellisen tutkimuskeskuksen tutkimaan maailmankaikkeudelle merkittävää prosessia, jonka lopputuloksesta ei voi olla täyttä varmuutta.


Tietoturva hallussa?

Huolellisuudesta ja kaikkien mahdollisuuksien huomioonottamisesta ei kerro myöskään se, että kreikkalainen hakkeriryhmä on jo parin päivän sisällä koneen käynnistyksestä onnistunut murtautumaan järjestelmän keskeisiin osiin ja liittämään mukaan oman pilaviestinsä. Sattumalta ryhmä ei aiheuttanut mitään vahinkoa siellä käydessään. Syynä tähän ei ollut kuitenkaan se, etteivät he olisi siihen pystyneet – joko "tahallaan tai vahingossa" – vaan se, että he päättivät olla tekemättä niin.

Miksi – jos saa kysyä – järjestelmä on ylipäänsä saavutettavissa Internetin kautta? Se ei tunnu minusta mitenkään erityisen järkevältä tavalta suojella järjestelmää, jossa turvallisuus on ydinasemassa. Miksi verkkoa ei ole suljettu käytettäväksi ainoastaan laitoksen sisällä, omassa verkossaan? Tuntuisi järkevältä olettaa, että Internet–toiminnot ja hiukkaskiihdytintä operoiva järjestelmä olisivat eri verkoissa ja koneilla. Pikkurahasta ei varmaan ole puutetta, joten raha tuskin on syynä. Täytyykö tutkijoiden päästä käyttämään LHC:tä etänä, silloin kun eivät millään jaksaisi lähteä laitoksella käymään? Onko heidän pakko lukea sähköpostinsa samassa järjestelmässä? Vai eikö asiaa ole vain vaivauduttu miettimään? Mielessäni kummittelee sana: tietokonevirus. Enpä haluaisi olla se verkkojärjestelmien ylläpitäjä, joka tajuaa troijalaisen päässeen livahtamaan LHC:n käyttöjärjestelmään. Hupsista!

Uskoani tieteentekijöiden etiikkaan ei kohenna lukea, että "LHC:tä operoivien tiedemiesten mukaan tilanne oli varsin pelottava, sillä hakkerit olisivat voineet vahingossakin aiheuttaa suuria rahallisia tuhoja". Sekö on pelottavinta? Minua huolestuttaisi kyllä enemmän, millaista vahinkoa jokin fanaattinen aatteellinen hakkeriryhmä voisi saada aikaan päästessään LHC:n käyttöjärjestelmiin mellastamaan. Vai onko niin, että mitään vahinkoa ympäristölle tai ihmisille ei voi seurata esim. siitä, että toimintavirhe tai tahallinen sabotaasi sulkisi täydellä teholla pyörivän laitteen kaikki jäähdytysjärjestelmät?


Todellisuus vastaan James Bond

Luin jostakin nettikeskustelusta, että Cernin tutkijoiden intresseissä ei varmaan ole maapallon tuhoaminen, joten jos jotain riskiä tästä olisi, koetta ei jatkettaisi. Olen toki varma, että tutkijat eivät halua tuhota maailmaa – jätettäköön ne skenaariot James Bond -elokuviin – mutta riskienhallintakyvystä minulla on omat epäilykseni.

Ihminen on siitä hassu eläin, että joskus me emme ota huomioon asioita, joita emme halua, ja sen sijaan ajattelemme vain sitä, mitä haluamme – tai tarvitsemme. Jos olemme vakuuttaneet itsellemme, että riski epäonnistua (vrt. "mustia aukkoja ei pitäisi suhteellisuusteorian mukaan LHC:ssä syntyä") on paljon pienempi kuin mahdollisuus onnistua, tungemme epäilykset sikseen ja ryhdymme toimiin.

Lisättäköön tähän vielä tiedemaailman paine, joka vaatii uusia tuloksia jatkuvalla syötöllä, ja asiaan sijoitettu valtava rahamäärä, joka roikkuu kuin kirves pään päällä. Siinä tilanteessa yksittäinen tutkija ei varmasti ole kovin altis taistelemaan miljardien dollarien takaamaa vakuuttuneisuutta vastaan omalla henkilökohtaisella kustannuksellaan. Ei omien pikku epäilystensä tähden.

Maailmanloppu ei tunnu todelliselta, mitä jos vain myöntäisimme sen. Sehän on täysin abstrakti idea. Ettäkö me voisimme hävitä – muualla kuin viihdyttävissä katastrofielokuvissa? Hölynpölyä! Naurettava ajatus, vakuuttavat Cerninkin tiedotteet. Tokihan tutkijat ovat tässä suhteessa realistisempia kuin me.

Mutta jos niin on, että "meitä viisaammat" ovat varovaisempia ja reagoivat riskeihin vastuullisemmin, miksi ilmastonmuutos pahenee edelleen, vaikka me kaikki tiedämme, mihin se johtaa? Miksi hallitukset eivät aseta tiukempia ympäristörajoitteita tai noudata niitä? Miksi sademetsiä edelleen hakataan, vaikka ne ovat "maailman keuhkot"? Miksi lääkärit tupakoivat, vaikka tietävät varmasti mitä se tekee elimistölle?

Miksi kukaan meistä tekee asioita, joiden tiedämme olevan mahdollisesti tuhoavia? Koska emme todellisuudessa usko siihen. Ei niin voi meille käydä.

Eihän?