perjantaina, maaliskuuta 06, 2009

Satunnaiset asiat

Anita Konkka haastoi minut meemiin.

Meemin säännöt:
1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

No tuota.

1. Minulla on kaksi pikkuveljeä, jotka tosin ovat nyt jo aikuisia. Silti tunnen usein kiusausta puuttua heidän asioihinsa isosiskon oikeudella, jollaista he eivät kyllä ole minulle varsinaisesti myöntäneet.

2. Kannan mukanani kaipuuta takaisin Irlantiin. Haluaisin ehkä jopa muuttaa sinne vielä joskus.

3. Vietin lapsuuteni pikkukaupungissa, jota vertaan joskus Twin Peaksiin. Sielläkin oli synkät nurkkansa, puhumattakaan julkisista salaisuuksista. Saattaa myös olla, että vertaan sitä, koska olen Twin Peaks -fani ja se antaa kotikaupungilleni hohtoa, jota sillä ei muutoin olisi.

4. Kirjoitan koska minun täytyy, vaikka epäilenkin joka toinen päivä olevani siinä aivan surkea, ja ystäväni eivät vain kehtaa kertoa sitä minulle, koska eivät halua loukata tunteitani. Kirjoitan, vaikka se olisi tottakin.

5. Rakastan elokuvia, jotka ovat visuaalisia runoja. Sellaisiksi määrittelen esimerkiksi elokuvat, joiden juoni ei ole kausaalinen, jotka sisältävät kuvakieltä ja asioita, joita ei voi ymmärtää järjellä, vaan ainoastaan vaikkapa unen logiikalla. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää.

6. Kun aloitan omien tekstieni editointiprojektin jotakin tarkoitusta varten, tarvitsen täsmällisen deadlinen päästäkseni alkuun. Alkuvaiheessa olen joskus niin turhautuneen raivon vallassa, että haluaisin hakata päätäni näppikseen, tehdä ihan mitä tahansa muuta sen sijaan ja antaa homman jollekin muulle. Onneksi se menee ohi.

Siinäpä se. Aion olla kapinallinen ja tarjota haastetta vain niille lukijoilleni, joita osallistuminen sattuu huvittamaan. Tulkaa kertomaan, jos otitte sen vastaan. :)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oletko nähnyt Wong Kar-wain leffoja? Ne tulivat ensimmäisenä mieleen viitoskohdan kuvauksesta... vaikka Twin Peaks -viittauksen perusteella voisin arvata sinun ajatelleen David Lynchiä.

Itse asiassa Mulholland Drive "aukeaa" nimenomaan tuolla unen logiikalla, jos on auetakseen. Sen alussahan on kuva, jossa päähenkilö painaa päänsä tyynyyn.

http://www.franksreelreviews.com/reviews/mdexplain.htm <--- hyvä analyysi, joka selittää auki mysteerin (lue omalla vastuulla).

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Joo, no Lynch tuli toki ensimmäiseksi mieleen, kun olen viime aikoina katsellut paljon Twin Peaksia, mutta olen kyllä nähnyt esim. Chungking Express -leffan ja pidin kovasti. Muuta häneltä en ole (vielä) nähnyt, mutta aikeissa on kyllä.

Muutenkin tykkään katsoa ei-niin-Hollywood -tyylisiä leffoja, kuten vaikkapa juuri japanin- ja kiinankielisiä elokuvia, myös esim. wuxia-leffoja, vaikka niitä en aina välttämättä luekaan tuohon "runo"-osastoon. En ole määritellyt sitä käsitettä mitenkään tarkasti: nyt äsken vasta sitä aloin miettiä, mutta siihen sopii hyvin myös esim. The Jacket, jonka näin juuri viikko-pari sitten. Se oli hyvin kiintoisa.

Kiitos Mulholland Drive -linkistä. Ainakaan vielä en halua mennä lueskelemaan selityksiä, olen itsekin sen nähnyt vasta kertaalleen, ja veikkaan, ettei se ollut viimeinen kerta. Se on tosiaan juuri sellainen visuaalinen runo, ja en tiedä, haluanko sitä lainkaan "valmiiksi avattuna". Taidan mieluummin pitää omat harvat tulkintani, jos niitäkään. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onpas leveä VIP-ryhmä.
Tai siis kiva, että kerrankin käytetään koko ruututila hyödyksi, mutta... (se pakollinen mutta)
...sivupalkki vie kolmasosan leveydestä, joka 16:9-monitorilla on aika paljon..

Ilkka kirjoitti...

Millois olet täällä Irlannissa sitten asustellut..?

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Minulla ei ole ollut vielä sitä iloa, että olisin asunut siellä -- minä vain kävin siellä vuonna 2005 ja ihastuin korviani myöten. :)

 
Clicky Web Analytics