lauantaina, toukokuuta 21, 2005

Lauantaihuviretki Blogosferiaan

Maalainen on tehnyt hienon ja perehtyneisyydellään vaikuttavan haastattelun Mettestä. Haastattelussa Mette lausahti viisaasti:

”Me kaikki blogin kirjoittajat uimme tai uppoamme ihan itse.”

Tätä moni ei Blogoslaviassa halua hyväksyä, tällaista omavastuuosuutta omaan yhteisöllisyyteen muiden joukossa. (Sanottakoon tästä kommentistani loukkaantuneille kuitenkin, että olen myös sitä mieltä, että blogi kuin blogi on sellaisenaan arvokas, vaikka lukijoita ei olisikaan pilvin pimein. Arvohan on todellisuudessa sisäistä: se, miten tärkeä tuo kanava kirjoittajalleen on.)

Mettestä puheen ollen, lukekaa hänen juttunsa Carl Hiaasenista, joka sattumoisin on yksi ehdottomista lempikirjoittajistani. Aivan loistava kirjailija, joka puolustaa turismin ja korruption alle nitistyvää Floridan luontoa viimeisen sissin raivolla. Keinoistaan tehokkain lienee sysimusta huumori, joka puree vähintään yhtä terävästi kuin hänen kirjojensa alligaattorit.

Tästä tulikin mieleeni, että voisin noudattaa Maalaisen esimerkkiä, ja kertoa vähän millaisia blogeja täällä Münchausenin kotilinnassa tykätään lukea. Minulla on blogilistani suosikeissa monia kymmeniä mielenkiintoisia blogeja, joita luen vaihtelevassa määrin, mutta tietyt blogit tuntuvat usein herättävän automaattisen klikkausreaktion hiirikädessäni.


Tämä olkoon siis Wilhelmiinan Wirallinen Kiitostus -osio.


No, kaikkihan (jotka täällä käyvät) varmaan jo tietävät, että ramppaan joka välissä soittamassa suutani Turistilassa ja Milan Vähätelmässä. Minusta tuntuu, että jokainen löytää aika pian hengenheimolaisensa Blogistaniasta, ja nämä ovat ilmeisesti minun. Ihailuni näitä sitkeitä naisia kohtaan on rajaton: heitä ei hidasta silmäpako sukassa eikä vihaposti sähköpostilaatikossa, vaan he jatkavat urheasti sarkastista ja hillittömien lausahduskukkasten sävyttämää menoaan.

Kirjailijan häiriöklinikalla on hyvä käydä hoidossa, kun kirjallisuuden olemus ja kirjoittaminen mietityttää ja tuskastuttaa. Siellä Ellilän Kirsti pohtii omaan lempeään ja rauhalliseen tapaansa kaikenlaista asiaan liittyvää, ja kun hänen seurassaan on jonkin aikaa asioita pohdiskellut, alkaa jonkinlainen tervejärkinen näkemys asioihin kirkastua. Tätä voisi jo sanoa epäviralliseksi kirjallisuusterapiaksi.

Sieltä on hyvä jatkaa Anita Konkan blogiin, jota voisi ajatella syventävinä opintoina. Kirjailija Konkan filosofissävyiset ja mielenkiintoiset pohdinnat ilmiöistä, ajatuksista ja kirjoista herättävät aina mietteliään olotilan. Sen jälkitunnelmissa Uudet lauseet herättävät ansaittua ihastusta, jota vain lisäisi, jos tarkkasilmäinen lauseidenmetsästäjä kertoisi uteliaille lukijoille myös löytöpaikan.

Takaisinpäin kääntyessä päädyn yleensä Saaran luokse, Ex Libris -lehmän kylkeen nojailemaan ja kuuntelemaan, kun Saara tuskailee, ettei kukaan koskaan käy lukemassa. Luultavasti aika monikin käy juuri siellä rauhoittumassa, kun meno Blogostravian estradeilla alkaa käydä hiukan liian kiihtyneeksi. Jotenkin tuntuu, että niissä vaatimattoman oloisissa huomioissa ympäröivästä maailmasta on sellaista hiljaista taikaa. Ei siihen mitään sivistyssanoja tarvita, Saara.

Annan kertomus omasta Adoptiomatkastaan tuntuu siinä määrin tärkeältä ymmärtää, että harvoin jätän käymättä lukemassa kun päivityksen olen havainnut. Niin rehellisesti ja intensiivisesti hän kertoo omasta kipeästä polustaan, että ehkä jokaisen kannattaisi vilkaista, millaista on kulkea hänen kengissään. Sama tärkeys, joskin eri syystä, pätee Tarinoihin Harmaan puun kylästä. Ei kai vääriä perheitä voi olla – on perheitä, joissa rakkaus riittää, ja niitä, joissa ei. Vaikuttaisivat kuuluvan edellisiin, nämä.

Feministisen näkökulman mutkista ja sokkeloista käyn lukemassa naisten luona, joita tulee katsottua ylöspäin, vaikka täällä Bloginneassa maasto onkin aika tasainen. He ovat aina yhtä vakava isosisko ja aina yhtä iloinen Tiina Kaarela, joiden molempien kokemus tasa-arvoasioiden ajamisesta on selvästikin huomattava. Isosisko voisi kyllä päivittää vähän useammin, ihan noin vaan vinkkinä.

Naisasiaa vähän personoituneemmasta vinkkelistä tarjoilee miellyttävän oloinen Siiveniskujen Minttu, jonka mielipiteet osuvat usein niin terävästi naulankantaan, että ei voi kuin ihailla. Joskus subjektiivinen näkemys osuu vähän turhankin terävänä tuomiona, mutta onhan se inhimillistä.

Musiikillisina keinuina blogimaailmassa jammailevat hienot lauluntekijät ja musiikin monitaiturit: Laura Sippola ja Ilona Korhonen blogeineen.

Sitten ovat vielä ystäväni Viisas ja Kaunis, joiden kuulumisia tiirailen tätäkin kautta. Tosin jälkimmäinen ei taida muistaa enää koko bloginsa olemassaoloa. Hänen huidellessaan omissa sfääreissään jotakin kummallista on tapahtunut sivun ulkoasulle. Ainakin Firefoxissa ilmaantuva outo ilmiö tuntuu olevan IE:ssa näkymätön. Herätys, Heimo – blogia korjaamaan!

Ja totta kai, aina halutessani visiitille ulkoavaruuteen, on Jäädykepiirikunnan kelkka aina valmiina lähtöön – tai no, oikeastaan jo lähtenyt.



PS: Phuuh! En varmasti ole koskaan kirjoittanut näin linkkipitoista merkintää. Toivottavasti ette saaneet yliannostusta – linkkishokkiin kun ei vielä ole keksitty lääkettä. Ai niin, vielä yksi linkki kaupan päälle: käykääpäs kaikki arvioimassa vakioblogienne ominaisuudet kartalle, jonka ulkoasu tosin kaipaisi aika tavalla selkeytystä.

6 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Ai ai, kiitos. Tämä kyllä mykisti minut nyt.

minh kirjoitti...

Samaa mieltä Saaran blogista. Vaatimaton asenne, mutta paljon ajateltavaa ja itseironista läppää.
Kävin tunkemassa itseni tuohon BlogSomin listalle, mutta en kyllä tajunnut siitä yhtään mitn. No, harjoitellaan...
-minh-

minh kirjoitti...

Lisäys edelliseen: blogin arvosta puhuttaessa tulee aina mieleen nämä top-listat sun muut. Päinvastoin kuin turhan usein bloggaajat tuntuvat kuvittelevat, arvo EI ole siinä sijoituksessa tai linkityksessä tai laskurin numerossa, vaan nimenomaan siinä, kuinka tärkeä se on kirjoittajalleen. Sinäpä sen sanoit, mitä olen itse yrittänyt hakea tässä pari viikkoa kirjoittaakseni sen blogiini. Kiits.
-minh-

Anonyymi kirjoitti...

No kas, kirjallisuusterapia onkin kiinnostanut jo pitkään ja minulla on kirjallisuusterapeuttisesti toimivia ryhmiä. En kylläkään ole tajunnut olevani erityisen lempeä, mutta tietenkin yritän aina hillitä itseäni niin ettei pahin veemäisyys pääsisi pullahtamaan pintaan vaan säilyisi ikiomana salaisuutenani.

Minä olen vissiin sen verran paljon tapellut Saaran kanssa, etten osaa ajatella hänen blogiaan rauhoittumispaikkana.

Kirsti

Saara kirjoitti...

Heh, no näin minäkin olen asian ajatellut.

Kaikin puolin kuitenkin oikein hyvä juttu Wilhelmiinalta. Sitä voisi tietenkin miettiä, että kuinka arvokas se oma blogi itselle sitten on. Monestihan sitä vähän suotta arvioi itseään muitten kautta, mutta tässä tapauksessa: kuinka tärkeä se blogi voi itselle olla, jos se kerran on julkinen blogi ilman lukijoita? Blogihan on JULKINEN päiväkirja. Se on osa sen arvoa, että se on esillä ja kaikkien luettavissa. Mikä merkitys sillä julkisuudella on, jos siellä blogissa ei kukaan käy? Eikö silloin pelkkä päiväkirjan pitäminen ole se tärkein pointti? Jos näin on, miksi se sitten on julkinen, ellei niillä lukijoilla ole mitään merkitystä? Tahdon siis sanoa jotakin, mutta en näköjään pysty. Minusta tuntuu, että olisin epärehellinen itselleni, jos väittäisin, ettei lukijoilla ole merkitystä silloin, kun on julkaisemisesta kyse. Toki tärkein tapahtuma on aina kirjoittaminen. Mutta tässä mennään kyllä ihan selvästi jonkin rajan yli, joka ei minusta oikein natsaa kauniin ajatuksen kanssa.

Hohhoo. Meikäläisen filosofoinnit on aina pikkuisen kökköjä. Suonette anteeksi.

Tiina Kaarela kirjoitti...

Kiitos kiitos!

Kumma kun nuo silloin tällöin kimppuuni käyvät miespuoliset bloggaajat eivät ollenkaan ymmärrä minua iloiseksi ihmiseksi. Ellei Poikittain ole mies.

Mutta itse asiaan. Kiitän enemmänkin tämän naisbloggaajajutun tekemisestä kuin minun mainitsemisestani, välillä tunnen olevani niin yksin ja Kaisa kaukana... ;-)

Päivän paras bloggaus!

 
Clicky Web Analytics