Toivotus

Jouluksi toivon
sen ainoan mantelin
riisipuuroosi,
kynttilöitä hämärään,
kotiisi kuusen tuoksun.

Ensi vuodeksi
sen ison lottovoiton –
joka päivääsi
hulvatonta naurua,
ystävän läheisyyttä.

Lahjaideoita

Lahjoja pitäisi ostaa? Ruuhkat eivät houkuta? Haluaisit olla eettinen kuluttaja? Näistä verkkokaupoista voi hankkia lahjoja ja käyttötavaraa hiukan paremmalla mielellä.

Hyväntekeväisyys-, avustus- ja ihmisoikeusjärjestöjen verkkokaupat:

Unicefin verkkokauppa
Täältä löytyy mm. kortteja (myös yrityskortit), leluja, pehmoeläimiä, pelejä, vaatteita, kalentereita, muistikirjoja, kirjepaperisettejä jne. Ostamalla täältä autat Unicefin kansainvälistä lastensuojelutyötä. Unicefilla on myös valtavan hienoja Pehmeitä paketteja.

Mannerheimin lastensuojeluliitto
Verkkokaupasta löytyy esim. vaatteita ja muita tekstiilejä (Lapset Ensin -mallisto) sekä korusähkeitä ja adresseja. MLL tekee varoilla suomalaista lastensuojelutyötä ja tukee lapsiperheitä vaikeissa elämäntilanteissa.

Pelastakaa lapset
Tarjolla laadukasta keramiikka- ja lasitaidetta, leluja, paitoja ja pusakoita, sekä erikoisia tarina-, myytti yms. korttisarjoja. Ostamalla täältä tuet lastensuojelua meillä ja maailmalla.

Suomen Punainen Risti: Hyvän Mielen Verkkokauppa
Verkkokaupassa näyttääkin olevan aivan erityisen monipuolinen tuotevalikoima, josta löytyy mm. ihana Martta Wendelin -seinäkalenteri, musiikki- ja dvd-levyjä, kauniita kortteja, Aarikka-tuotteita, tekstiilejä, koruja ja myös kaikenlaista käytännöllistä.

Kummijärjestö Plan Suomen verkkokauppa
Sieltä löytyy mm. pelejä, satukirja, vaatteita, Aurinkolintu- ja Eko-koruja, kortteja, CD:itä ja muuta lahjaksi sopivaa. Yrityksille yhteistyömahdollisuuksista löytyy tietoa Yritysyhteistyö-sivulta. (Plan Suomen järjestön sivut löytyvät täältä.)

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen verkkokauppa
Paitoja, muita tekstiilejä, joulukortteja yms.

WWF Suomen verkkokauppa
Eläin- ja luontoaiheisia tavaroita luonnonsuojelun hyväksi. Korttien lisäksi liikkeessä on kattava valikoima vaatteita, pehmoeläimiä, leluja, kodintekstiilejä ja muuta lahjatavaraa. Kortteja myös yrityksille. WWF eli Maailman luonnonsäätiö toimii yli 100 maassa.

Eläinsuojeluliitto Animalian verkkokauppa
Tarjolla taidetta, postikortteja, t-paitoja, kirjoja, koruja ja monenlaista muuta.

Suomen Luonnonsuojeluliiton Luontokauppa
Kaupasta löytyy hyvin monipuolisesti kaikenlaista: retkeily- ja ulkoilutuotteita, hoitotuotteita, Norppa-tuotteita, lahjatavaroita, kodintavaroita, tekstiilejä yms.

Kirkon ulkomaanavun nettikauppa
Täältä löytyy paljon joulutuotteita, kuten joulukortteja, kahvia, joulukoristeita, leluja, tekstiilejä, laukkuja ja kaikenlaista muuta mukavaa. Helsingissä on myös kauppa.

Syöpäjärjestöjen verkkokauppa
Tekstiilejä (mm. Syöpä-tuotteet), Aarikan Hiiri-tuotteita sekä kortteja ja adresseja.

Invalidiliiton verkkokauppa
Valikoimissa on paljon turva- ja terveystuotteita (kuten ensiapupakkauksia, kuumavesipullo, saunamyssy...), mutta myös muuta, esim. jäälyhtymuotit. Tulot menevät vaikeavammaisten palvelujen kehittämiseen Suomessa.

Autismi- ja Aspergerliitto
Verkkokaupasta löytyy esim. lasten maalaamia joulukortteja, kirjoja, paitoja ja muuta aiheeseen liittyvää.

Hyvän mielen lahjoja heille joilla on jo kaikkea:

World Visionin hieno idea: Lahjaksi lehmä -verkkokaupassa voit ostaa ystäville tai perheellesi lahjaksi tarvikkeita, jotka toimitetaan hänen nimissään lapsille ja heidän perheilleen kansainvälisillä kriisialueilla. Ystäväsi saa kortin, jossa lahjoituksestasi kerrotaan. Lahjat (esim. terveystarkastus, koulutarvikkeet tai ruokakori) toimitetaan perheille suoraan. World Visionilla on myös verkkokauppa, josta voi ostaa hauskoja paitoja. World Vision on maailman suurin kansainvälinen kummilapsijärjestö.

Kirkon ulkomaanavun Toisenlaisesta lahjakaupasta voit antaa ystävällesi lahjaksi mm. koulupukuja lapsille, puuntaimia, lääkkeitä, kanoja, puhdasta vettä, vuohen ja kaikkea muutakin tarpeellista lähetettäväksi ihmisille, jotka niitä tarvitsevat. Tarjolla myös erinomainen yrityslahjaidea.

Lahjoita solidaarisuutta!
Kansainvälisen solidaarisuussäätiön verkkokaupassa voit antaa lahjaksi esimerkiksi ammatin tai turvallisen yöpaikan. Säätiöllä on sivujen mukaan tällä hetkellä yhteistyö- ja kehityshankkeita Väli-Amerikassa, Afrikassa ja Karjalassa. Hankkeiden tavoitteena on auttaa ihmisiä auttamaan itse itseään.

Interpedia tarjoaa mahdollisuuden lahjoittaa esim. joulukortti- tai merkkipäiväkukkarahat kehitysmaiden lapsille. Tiedon lahjoituksesta voit lähettää vastaanottajan sähköpostiin Interpedian e-kortilla. Voit myös ohjata oman merkkipäiväsi lahjoitukset kehitysyhteistyöhön, ja sopia etukäteen jopa lahjoituksen kohteesta. Tulleista lahjoituksista saat itsellesi halutessasi listan. Interpedia myy myös adoptioaiheisia julkaisuja sekä tekstiilejä, joiden tuotto menee Interpedian lapsityöhön.

Ympäristöjärjestö Dodon iloinen ympäristölahja vie Madagasgarin pienviljelijöille mehiläishoidon aloituspaketteja ja Länsi-Afrikan Malin naisille puutarhakoulutusta ja viljelyvälineitä. Hyvää mieltä ja lisäksi tukea sekä ihmisille että ympäristölle.

I-Aidin Hyvät lahjat -kaupassa voit myös antaa lahjoja Intian Jaipuriin lastenkoteihin, katulapsille ja slummissa asuville perheille. Tarjolla koulupäiviä, vettä, ruokaa, huopia ja vaatteita.

Suomen lähetysseuran Onnen lahjat -kaupassa voit antaa lahjaksi kehitysmaiden lapsille mm. rokotteita, puhdasta vettä, koulukirjoja tai vaikkapa kaksi lammasta.

Muita hyvän mielen kauppoja:

Mentalwear on myös kiva paikka ostella lahjoja, vaikka kaikki sen tuotto ei menekään hyväntekeväisyyteen. Mentalwear avustaa joka vuosi erilaisia järjestöjä, kuten Suomen Mielenterveysseuraa, Alzheimer keskusliitto ry:tä sekä Aids-tukikeskusta. Mentalwearin suunnittelemia kampanjapaitoja voi ostaa Suomen Mielenterveysseuran verkkokaupasta.

Karma Shop myy sertifioituja reilun kaupan vaatteita sekä luomupuuvillasta ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita, joiden tuotantovaiheissa on tuettu kehitysmaiden työntekijöitä sekä ympäristöystävällisempiä tuotantotapoja.

MUMs helping mums tuo maahan eettistä designia eteläafrikkalaisten naisten pajoista. Tarjolla mm. vaatteita, koruja, laukkuja ja jopa huonekaluja.

Left-Online
Reilua kauppaa ja käsityötä suosivasta verkkokaupasta löytyy mm. koruja, vaatteita, kosmetiikkaa, pashmina-huiveja, tyynyjä yms. Sivusto on nykyään vain englanninkielinen.


Joulukin tulee joka vuosi:
Jos joulumieli on hukassa, anna sitä lahjaksi - saat samalla itsellesikin.

Joulukuussa alkaa myös vanha kunnon Joulupata-keräys haastemahdollisuuksineen. Kipaiskaapa siellä laittamassa muutama euro pataan. Niillä muutamalla eurolla viedään iso jouluilo johonkin perheeseen.

Muistathan myös Joulupuu-keräyksen, jolla Suomen nuorkauppakamarit keräävät joululahjoja eri kaupunkien lastensuojelun piirissä oleville lapsille. Kaipa melkein joka perheestä liikenisi pieni joulupaketti lapselle tai nuorelle, joka sen lisäksi, ettei ehkä voi edes mennä jouluksi omaan kotiin, näkisi muutoin Joulupukinkin menevän vain muille kylään?

Paikalliset lahjojenkeräyspaikat löytyvät omalta sivultaan, samoin kuin ohjeetkin. Helppoa kuin mikä, ja hyvä mieli kaupan päälle - sekä saajalle että lahjoittajalle. Suosittelen lämpimästi!


PS: Lisää vastaavia liikkeitä ja sivustojen linkkejä saapi lähettää. Päivitetään kun ehditään.
Kiitos vinkeistä, Marjut, Elvenroot, Qtea, Kulutusjuhlija, Vamppu, Jaatiina, Ilona ja Rndm.

(Edit 23.11.2008: Linkkejä päivitetty ja uusia lisäilty! Kaikkien linkkien pitäisi taas toimia. Jos jokin ei toimi, laitahan viestiä kommenttikenttään. :)

Siis anteeksi mitä?

"Maalaisjärjen mukaan vanhemmat eivät ole vastuussa lapsistaan työaikanaan."

Joo, on ihan totta että kun minulla ei ole itsellä lapsia, niin siksi en varmaan ymmärrä tämän lauseen taakse kätkeytyvää raudanlujaa logiikkaa - mutta ihan oikeesti hei?

Merkintöjä W-planeetalta:

Istuin tässä juuri koneen äärellä (lukemassa blogeja tietty), ja asunnollani kun on yleensä aika hiljaista, säpsähdin kun joku tuli iltakymmenen jälkeen soittelemaan ovikelloa ja koputtelemaan ovelle. No minähän en tosiaan avaa ovea jollen tiedä kuka siellä on (hyvästä syystä*), joten istuin vain ja kuuntelin. Kohta alkoi postiluukku kolista. Joku huuteli siellä luukusta epäselvästi, olin erottavinani jotain oven avaamisesta.

Huolestuin, että olisiko siellä sittenkin joku tuttu (vaikka millä hän olisi taloon tähän aikaan päässyt?) ja lähdin ovea kohti kuuntelemaan. Postiluukussa mutistiin sekavasti jotain, kuulin äänestä etten tuntenut häntä, humalassa tuntui olevan. "Avaa saatana...", ääni vaati ja jatkoi jotain. Sitten kuului jotakin äkäistä, postiluukun kolinaa ja lause loppui kiukkuisesti "...PASKA!" - ja henkilö kolautti luukun kiinni. Tuli hiljaista.

Palasin tietokoneelle. Noin 15 minuuttia myöhemmin kuulin kuinka (ilmeisesti oven takana elonmerkkejä tarkkaillut) vierailija palasi asuntoonsa.

*
Tällaista tämän talon elämä on. Ilmeisesti joku näistä talon hassunhauskoista asukkaista, joista yhtäkään en tunne millään tasolla, on saanut päähänsä että olen ärsyttänyt häntä jotenkin. Esimerkiksi siten, että seinänaapuri hänen toisella puolellaan, tai ala- tai yläpuolella, on pitänyt jotakin ääntä, ja hän on tulkinnut sen minun syykseni. Tai hän on riidellyt jonkun toisen naapurin tai siippansa kanssa ja päättänyt hankkia toisesta naapurista liittolaisensa - tai kerätä samantien listan nimiä riitakumppanin häätämiseksi. Tai on lukenut jonkun törkeän heippalapun ja päättänyt soittaa kaikki ovikellot läpi saadakseen kiinni sen joka sen on hänelle laittanut. Tai... oikeastaan mitä tahansa. Mikään syy ei tässä talossa ole mikään ihme. Yhteistä niille on yleensä että niihin liittyy läjäpäin aggressioita tai vaihtoehtoisesti kohdistamattomia seksuaalisia tarpeita.

Niin kuin sillä naapurilla, joka varastelee alakerran pyykkituvalta naisten alushousuja - suoraan koneesta, jollei muuten ole otollista tilaisuutta. Hän todennäköisesti asuu joissain niistä asunnoista heti siinä vieressä.

Taannoin - silloin vasta tuleva - kälyni oli kerran menossa ulos asunnostaan tässä samassa talossa, kun hän löi oven takaisin kiinni ja sanoi rauhallisesti veljelleni: "Mennään sittenkin vähän myöhemmin". Hetken päästä oven takana seissyt alaston mies palasi takaisin asuntoonsa.

Aina kotiin tullessani, ovea sulkiessa muistan olla hetken hiljaa kiitollinen siitä, että siinä on lukko.



*****

Pikkujouluajan kunniaksi vielä hiukan jouluisia vinkkejä. Enjoy!

Runotorstain syksyssä

*

On syksy ja rakkaus nukkuu
liian, liian hiljaa.
Tuuli ajaa lehtiä pimeään,
päivisin valo hajoaa ajatuksen
mahdottomuuteen, sinisiin pilviin.
Minä kuljen lyhyitä päiviä pientä labyrinttiäni
edes ja takaisin, sinne ja tänne
alusta loppuun ja takaisin
enkä tiedä osaisinko pois.

On syksy ja kaipuu asuu
repaleisilla oksilla.
Mustat ojat virtaavat vettä,
kaivot asvaltissa pimeitä ovia
painajaisiin, lapsuuden satuihin.
Minä nukun raskaita unia yksin labyrintissäni
kynttilä palaen, ikkunassa
heijastukset häilähtelevät
kuin odotus avaraan valkoiseen.

*

Päivillä oli taas Hullua

Hullut päivät ovat kuin surrealistinen elokuva – ihmiset vyöryvät paikasta toiseen silmät kiiluen kauhomassa tavaraa (joka ei minusta vaikuta mitenkään erikoisen halvalta), kuin rytmitön vuorovesi, ensin sukkalaatikoita kohti, yhtäkkiä vaihtaen suuntaa kohti kaulahuiveja ja nahkahansikkaita, keltaiset laatikot kaikkialla kuin betoniporsaat, ohjaamassa kulkua kohti, ohi ja toisaalle. Ajelehdit virran mukana puolisokkona, et tiedä minne päin mutta vastavirtaan ei uskalla yrittää – ohitat laatikollisia kenkiä, hiuslakkaa, leluja, heijastimia, röykkiöittäin koruja ja käsilaukkuja ja sukkahousuja, joita ihmiset kaivelevat kuin olisi dyykkauksen maailmanmestaruuskisat ja voittaja saa palkaksi koko kaatopaikan. Juuri kun luulet, että olet saavuttanut äimistyksessäsi jonkinlaisen kliimaksin, yhtäkkiä torvisoittokunta puhkeaa absurdiin humppaan rullaportaiden välissä, ihmiset sähköistyvät yhä kiivaampaan ostoliikkeeseen, ja suustasi purkautuu tahaton hihitys. Mutta kukaan ei huomaisi vaikka laulaisit hoosiannaa, asiakaskunta on eksynyt Maija Poppasen tähtikuvioiden sirkukseen ja vihdoinkin, lastenvaunut auraavat edelläsi tietä ulos, keltaisten pussien valtaamalle kadulle.

Kirjavinkki

Tunnetko ihmisen, johon sopii yksi tai useampi näistä piirteistä:

- Hän on hurmaava ja jollakin tapaa lumoavan erityinen, mutta pidemmän päälle huomaa, että hän käyttää muita vain oman etunsa ajajina – hurmaavuus voi rakoilla yllättävänkin rajusti, jos joku sanoo hänelle ”ei”

- Hän saa sinut tuntemaan häneen tutustuessaan, että sinäkin olet jotenkin ihmeellinen hänen seurassaan, mutta lopulta huomaat, että imartelun tarkoitus on vain saada sinulta ihailua, hänen auransa kiillottamista.

- Hän joutuu usein käsittämättömästi riitoihin muiden ihmisten kanssa, mutta aina siksi, että nämä muut ihmiset ovat jotenkin kohdelleet häntä väärin, he vainoavat häntä tai vehkeilevät hänen selkänsä takana.

- Hän ei näytä omaavan omaatuntoa, mutta saa taitavasti lähipiirinsä tuntemaan häpeää milloin mistäkin. Loukkauksia voidaan jaella hymyillen, rakastavasti, huolestuneesti, asiallisesti ”huomauttaen”, usein myös rehellisyyden nimissä. Niiden tarkoitus on saada vastaanottaja häpeämään tai tuntemaan itsensä huonoksi, samalla kun niiden antaja säilyttää oman ystävällisyyden tai kunniallisuuden leimansa.

- Hän kohtelee muita kylmästi ja raivostuu helposti, jos ei saa kaikkea mitä haluaa. Raivo voi näkyä myös halveksuntana, syyllistämisenä, välien katkaisemisena tms.

- Hän saa toiset tuntemaan syyllisyyttä asioista, joita hän on tehnyt. Syyllinen on joka tapauksessa aina joku muu: jokin yritys, pomo, naapuri, kirkko, perhe, kaverit, kuka tahansa paitsi hän.

- Hän ei pysty tuntemaan empatiaa, asettumaan toisen ihmisen asemaan tai tunnistamaan muiden ihmisten tunteita tai tarpeita. Hän oppii kuitenkin käyttämään toisten heikkouksia taitavasti hyväkseen.

- Hän on vaativa luonne, ja odottaa kaikilta, että he tarjoavat hänelle sitä mitä hän haluaa, ilman kuitenkaan normaalia vastavuoroisuutta – ikään kuin kaikki olisivat jollain tapaa velkaa hänelle.

- Jos joku toinen menestyy, hän kiirehtii välittömästi estämään sitä, tai mitätöimään sen arvottomaksi, jos ei voi käyttää sitä oman arvonsa korostamiseen (esim. ottamalla työpaikalla kunnian toisten teoista).

- Hän vaikuttaa muita kohtaan ylimieliseltä ja ylemmyydentuntoiselta, eikä siedä arvostelua toiminnastaan.

Narsistiin voi törmätä työpaikalla, kirkossa, yhdistyksessä, harrastuksissa, koulussa – tai omassa lähipiirissä. Joissain tapauksissa tämä ihminen tulee myös pysymään elämässäsi, ja hänen kanssaan on pakko tulla toimeen. Täysimittaista narsistista persoonallisuushäiriötä esiintyy yhteiskunnassa vain parilla prosentilla, mutta narsistisia piirteitä esiintyy huomattavasti suuremmalla määrällä ihmisiä.

Narsismi syntyy varhaislapsuudessa, kun lapsen emotionaalisiin tarpeisiin ei vastata tai ne jopa kielletään (liika ankaruus tai välinpitämättömyys, lapsen käyttäminen omien emotionaalisten tarpeiden täyttäjänä, itsenäistymisen tukahduttaminen niin että lapsi ei pääse terveesti ”irti” vanhemmastaan jne.). Narsismi on lisäksi yleistymässä.

Narsistinen ilmapiiri voi myös työpaikalla, uskonnollisessa yhteisössä tai muussa ryhmässä, jos siellä olevalla narsistisella ihmisellä on riittävästi valtaa (ja valtaa narsisti haluaa). Asiaa ei auta se, että yhteiskunnassamme narsistiset piirteet ovat laajalti hyväksyttyjä ja jopa rohkaistuja, esim. yrityselämässä tai muussa yhteisössä, joka pyrkii menestymään. Koska narsisti on usein hyvin karismaattinen, narsismia esiintyy laajalti esim. uskonnollisessa herätysliikkeessä. Tällainen ympäristö houkuttelee narsistia, koska se tarjoaa narsistille niin paljon tilaisuuksia henkilöpalvontaan, ihailuun ja valtaan.

Miksi aina sinä? Narsismin seitsemän syntiä (kirj. Sandy Hotchkiss) on kirja, joka paitsi kertoo erilaisista narsismin ilmenemistavoista niin yhteiskunnallisella tasolla kuin yksittäisissä ihmisissäkin, myös siitä, miten narsistiset piirteet syntyvät varhaislapsuudessa, ja ennen kaikkea, kuinka narsistin kanssa voi tulla toimeen ilman että oma itsetunto on sen jälkeen riekaleina.

Jos törmäät usein narsismiin uskonnollisissa yhteisöissä, tai olet itse jonkin verran uskonnollinen, kannattaa lukea myös Raimo Mäkelän ohut kirja Naamiona terve mieli – Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen. Se kertoo narsismista yleisestikin, mutta puhuu aika paljon uskonnollisista yhteisöistä ja uskonnon suhteesta narsismiin. Se myös kertoo, miten voi tulla toimeen sekä narsistin että omantuntonsa kanssa.

Tyttökoulusta johtajanpaikalle

BBC News kertoo tutkimuksesta, jossa tutkittiin vuonna 1958 syntyneiden naisten myöhempää menestystä työelämässä, ja erikoinen seikka tuli esiin: tyttökouluissa opiskelleet naiset menestyivät paremmin työelämässä ja saivat parempaa palkkaa kuin sekakouluissa opiskelleet ikätoverinsa.

Outoa, vai? Vai eikö sittenkään?

Tutkija, tohtori Alice Sullivan, spekuloi, että kouluissa, joissa oli vain yhtä sukupuolta, opiskeltiin vähemmän todennäköisesti ”gender stereotyped subjects” eli sukupuolisidonnaisia aineita. Ihmiset olivat vapaampia valitsemaan oppiaineensa omien todellisten kykyjensä kuin sukupuolinormien perusteella, eli tyttökoulujen tytöt ottivat enemmän aineikseen A-tason matematiikkaa ja tieteitä, ja poikakouluissa pojat saattoivat huoletta ottaa aineikseen kieliä ja A-tason äidinkielen.

Naiset, edettyään myöhemmin näin ”miehisempiin” ammatteihin kuin sekakoulussa heiltä olisi odotettu, ja mahdollisesti, koska he olivat itsevarmempia neuvotellessaan palkoistaan, heidän palkkatasonsa määräytyi todennäköisemmin korkeammaksi. Professori Diana Leonard samaisesta tutkijaryhmästä spekuloi myös, että naiset ottivat myös naisvaltaisilla aloilla maskuliinisemman roolin, esim. valitsivat työkseen mieluummin tieteen alojen opetuksen kuin ranskan kielen opetuksen.

Jos tutkimus herättää ansaitsemaansa huomiota, se asettanee uusia kysymyksiä siitä, miten tyttöjä ja poikia sekakouluissa kasvatetaan, ja kuinka tätä asenteiden iskostamista lasten päähän voitaisiin estää, niin että he eivät tuntisi tarvetta valita aineita, joita yhteiskunta tuntuu heiltä odottavan.

Tämä herätti minussa muistoja omasta peruskoulustani ja sen asenneilmastosta. Tytöistä, jotka hymyilivät opettajalle kiltisti ja menestyivät käsitöissä ja äidinkielessä, pojista jotka metelöivät tunnilla ja alkoivat menestyä matemaattisissa aineissa. Opettajista, jotka olivat kumartuneena ”hankalien” poikien pulpettien ylle. Kuten varmaan jo arvaattekin, minulla on tästä kaikesta mielipide. Koska te nyt olette täällä, niin voitte yhtä hyvin lukeakin sen.

Sukupuoliorientoitunut opetus alkaa jo pienenä lapsena.

Koulussa kiltit tytöt saavat väistyä syrjään, kun ”pojat vain tarvitsevat enemmän”. Jo ensimmäiseltä luokalta alkaen annetaan malli, jossa tyttöjen tehtävä on mukautua ja olla kilttejä, kun pojat saavat enemmän huomiota ja heitä koulitaan ”oikeaa” työelämää varten. Tytöt puurtavat matematiikan parissa, mutta opettaja huomaa vain pojat, jotka ovat raisuja, heitä on vaikea saada keskittymään, toisin sanoen he vaativat enemmän aikaa. Tällä en tarkoita sitä, etteikö oppimisvaikeuksista kärsiville pojille (ja tytöille) tulisi aikaa antaakin, vaan sitä, että asenneilmasto kouluissa on oletuksena se, että pojat ”saavatkin” olla villejä ja hankalia, koska he ovat poikia, kun taas tyttöjen ”pitää” olla kilttejä ja mukautuvaisia, ja hyväksyä se, että opettajalla ei vain ole heille aikaa, koska ”kyllähän te tytöt ymmärrätte”. Samanlaista vinkkiä ei, hämmästyttävää kyllä, pojille koskaan anneta.

Silmä kovana vahditaan, että paraniko poikien tulos viime kokeesta, auttoiko opetus. Täten tytön saavutukset, esim. hyvät arvosanat matematiikan kokeessa, tavallaan mitätöidään ja jätetään huomiotta. ”Tytöthän ovat tunnollisia joka tapauksessa.” Näin tyttö oppii että häneltä ei odotetakaan mitään tällä saralla, se ei herätä kannustusta kenessäkään, vaan matematiikka (yms.) on ilmeisesti poikien laji. Siinä ei kannata menestyä, jos on tyttö, koska kukaan ei kuitenkaan huomaa sitä.

Muistelen lukeneeni joskus tutkimuksesta, jossa suomalaiset tytöt aloittaessaan koulun olivat mm. juuri matematiikassa yhtä hyviä kuin pojat – ensin. Kunnes ensimmäisen luokan jälkeen poikien tulokset alkoivat parantua tyttöjen tuloksiin nähden. Tätä on usein kansanomaisesti pidetty merkkinä siitä, että tytöt olisivat jotenkin matemaattisesti lahjattomampia. Edellisten tutkimusten perusteella olisin kuitenkin taipuvainen uskomaan, että tämä johtuu nimenomaan kannustuksen puutteesta ja stereotypioista, joita me niin rakastavasti lapsillemme tarjoilemme.

Lapsi tarvitsee oman osansa huomiosta, ja jos sitä huomiota ei saa matematiikalla, niin tyttö huomannee hyvin pian, että muilla aineilla sitä saa – esimerkiksi vaikka pätemällä äidinkielessä ja käsitöissä, aineissa joissa poikien taas uskotaan olevan huonompia. Näissä aineissa tyttöjen odotetaankin menestyvän, ja sitä kannustetaan.

En muuten usko hetkeäkään, etteikö virkkaus onnistuisi poikalapselta aivan yhtä ketterästi kuin tytöltäkin, jos häntä vain ei katsottaisi karsaasti sellaisen takia. Mutta sellaista työtä ei pidetä tärkeänä: kaikkihan hoituu tehokkaammin vaikka jollakin koneella – ja kuka niitä patalappuja oikeasti tarvitsee? Siksi käsitöiden tekeminen on ihan kivaa puuhaa – tytöille. Voi tehdä vaikka vaatteita sille vauvalle, jonka saattaminen maailmaan tulee olemaan hänen varsinainen tehtävänsä. Mutta ei se poikien hommaa ole, sellainen.

Lapsilta ei voi odottaa sellaista luonteenlujuutta, joka vastustaa yleisiä mielipiteitä ja stereotypioita hädin tuskin kymmenvuotiaana. Meidän aikuisten on huolehdittava siitä, että lakkaamme syöttämästä niitä lapsillemme – edes hyvää tarkoittaen ja rakastavasti, niin kuin tällaiset pikku vinkit usein annetaan.

Epäilemättä tuon yllämainitun tutkimuksen tytöillekin syötettiin stereotypioita kotona suut ja silmät täyteen – etenkin siihen aikaan. Mutta hämmästyttävää kyllä sillä oli kovin vähän merkitystä sen rinnalla, että koulussa he saivat päteä omilla ansioillaan. He eivät joutuneet olemaan ”kilttejä tyttöjä”, jotka antavat periksi poikien rinnalla, vaan oppivat kenties todella kilpailemaankin. Aikuisena he eivät varmaankaan enää ottaneet vastaan niitä hienovaraisia vihjeitä, jotka sanoivat ”ethän sinä voi kilpailla / vaatia isoa palkkaa / hakea ison pomon paikkaa, sinähän olet tyttö”. Niitä ei opetettu heille silloin kun he olivat pehmeitä ja mukautuvaisia.

Onko tällaiseen asenneilmaston muutokseen mahdollisuutta esim. Suomen luutuneessa koulutusjärjestelmässä? Voimmeko oppia antamaan tilaa ja huomiota kouluissamme matemaattisissa tai analyyttisissa, esim. tieteen alan oppiaineissa menestyville tytöille? Voimmeko luopua ajatuksesta, että kiltin tytön tehtävä on ajautua niille aloille, joita pidetään naisellisina, hoivaavina, ja luopua käsityksestä, että nämä alat eivät pojille sovi, koska ”pojat eivät ole sellaisia”? Voimmeko hyväksyä tyttöjen kilpailullisuuden ja lakata opettamasta, että tyttöjen pitää suunnata kunnianhimonsa työelämän sijasta henkilökohtaiseen elämänalueeseen, jolla tytöt ”ovat parempia kuin pojat”? Kaikki koulutus ammatteihin alkaa jo peruskoulusta.

Entä jos yrittäisimmekin pienestä asti kouluttaa kaikki lapsemme kaikille aloille, riippumatta sukupuolista? Pystymmekö me aikuiset luopumaan opettaessamme omista stereotyyppisistä kuvitelmistamme siksi aikaa, kunnes saisimme selville, mitä nämä meidän tulevaisuutemme toivot oikeasti haluavat tehdä?

Teematorstaita

Valokuvatorstain viesti:

Vain miehille.

______________________________________________

Runotorstain kuoresta putkahti omituinen viesti. Vaikka se ei olekaan runo, menköön nyt silleensä tällä kertaa, kun kerran tänne tuli. Tähän voisi lisätä esittelynä, että sanotaan, että nuoruuden huikean ja ihastuttavan olemuksen mukaisesti, nuorten odotukset tulevaisuudestaan ovat ehkä hiukan epärealistisia. Tämä ei siis ole lainaus, vaikka löysinkin joskus tämäntyyppisen kirjeen varastoistani. Ehkä tämä on jonkinlainen mukaelma sen kirjeen muistosta.

Pyydän näin jälkikäteen anteeksi toiveikkaalta nuorelta minulta. Toivottavasti en loukkaantunut. Mutta onneksi en tuntenut minua vielä silloin. ;)


"Rakas minä,

kun luet tätä, olet varmasti jo muuttunut aivan eri ihmiseksi kuin tätä kirjoittava minä. Kadehdin sinua jo, olet varmasti niin kaunis ja onnellinen.

Olethan jo menestynyt, niin kuin halusin, ja hankkinut loistavan vaatevaraston kuuluisimmista liikkeistä – ei tietenkään suomalaisista? Sait sen lottovoiton ja muutit Karibialle? Tai opit soittamaan pianoa niin kuin pitää, ilman sormien hermostunutta hyppelyä väärillä koskettimilla – pitänyt huippukonsertteja kansainvälisillä lavoilla? Olet varmasti joka tapauksessa rikas, esimerkiksi kuuluisa kansainvälinen kirjailija – vaikka sanotaankin että kirjailemisella ei voi rikastua niin eihän se toki sinua koske, niin kuin ei Kaari Utriotakaan. Ehkä tunnetkin hänet?

Oletko jo tavannut lukuisilla matkoillasi sen Michael Knightin näyttelijän ja todennut hänet yhtä hurmaavaksi luonnossa kuin Ritari Ässänä? Tai edes sen MacGyver -tyypin, mikäsenytolikaan? Olet varmasti käynyt hurmaavia keskusteluita monien kuuluisien ihmisten kanssa. Oletko jo muuttunut häikäiseväksi kaunottareksi, jota ihailevat katseet seuraavat, niin kuin niissä kirjoissa, joita luit – tai no, minähän luen niitä edelleen.

Minä olen täällä menneisyydessä ikuisesti, sinun varjonasi, eikö se tunnukin kummalliselta? Tämän kirjeen kirjoittaja ei ole koskaan muuttunut niin kuin sinä. Muistatko minut vielä?

Muutithan kotoa jo kuusitoistavuotiaana, muutithan? Jeez, toivottavasti et ainakaan ENÄÄ asu siellä, näiden vanhusten kanssa! Yyh! Niin kuin se naapuri, muistatko? Oikeesti hei, ethän?

Olet kai naimisissa ja sinulla on komea mies ja ihania lapsia, jotka eivät ole sellaisia takapihan kakaroita niin kuin täällä, eikö niin? Äläkä anna tyttäresi pussailla mitään luusereita metsiköissä, muista se. Vaikka nehän ovat kai jossain hienossa koulussa jo. Etkä ole varmaankaan päästänyt itseäsi repsahtamaan, vaikka olet jo niinkin vanha. Jo kaksikymmentäviisivuotias. Huh, onpa vaikea kuvitella minua niin vanhana!

No, onnea matkaan kuitenkin, jatka samaa rataa. Muista aina että minä olen täällä, sinun sisälläsi. Elät sitten 125-vuotiaaksi, niin kuin lupasit minulle. Vaikka oletkin silloin kurttuinen ja vanha, ei se haittaa. Tiede keksii varmasti siihen mennessä nuorennuspillerin, jotta voit olla taas niin kuin minä. Paitsi rikkaampi ja paremman näköinen, tietysti.

Ystävyydellä,
sinä, 13 vee."

Valokuvatorstai

*

15. haaste on
Valo

Runotorstai

*

Minä haluaisin pitää sinua sylissäni kuin
perhosensiipiä, avoimesti
varoen sateenkaaresi värejä.

Sinä olisit valmis lähtemään milloin tahansa
päättäisit silti jäädä tähän: valoon,
keveään lämpöön.

Minä haluaisin ojentaa painavan sydämeni
ja ottaa sinut sinne
pelkäämättä että muserrut minuun.

Puheemme olisi äänetöntä aaltoliikettä,
silmistä toisiin versovaa vihreää
syyslehtisessä mullassa.

Jos haluaisit, voisit pitää kädestäni kiinni
väkijoukossa, keskellä meteliä –
me olisimme yhdessä hiljaa.

Minä tuntisin kämmenesi lämmön, ja
elämänviivani lepäisi ihoasi vasten
niin kuin perhosen siipi.



*

Jatkoa edelliseen

Keskustelu on leimahdellut edellisen jutun kommenteissa valkoimenaan. Tähän vastasinkin jo, mutta koska vastaukseni lähti uusille urille, teen lopusta oman merkintänsä.

Pienyrittäjyyden puolesta puhunut halusi tuoda esille, että äitiysloman lisäkulut voivat kaataa pienyrityksen. Totta. Kuten varmaan työntekijän tai omistajankin pitkä sairausloma ja monet muut asiat, joita ei voi palkkausratkaisuilla pätevästi ennakoida. Nyt emme kuitenkaan puhu pienyrityksestä, kun puhumme Turun Sanomista.

Lisäkulut voidaan perustella, jos ei yritysmaailmassa nyt sentään reiluudella, niin vaikkapa hyvällä PR:llä. Se voidaan ajatella vaikkapa mainoskuluina. Tuskin rahasta on kysymys Turun Sanomien palkkausvalinnoissa, kun imagokannalta naispäätoimittaja toisi vain hyvää julkisuutta, joka saattaisi vain lisätä lehden menekkiä. Toisin kuin tämä.

Lisäksi: Vastuuta on mahdollista jakaa. Esimerkiksi Turun Sanomilla on tällä hetkellä kolme päätoimittajaa:

Massinen Aimo, Päätoimittaja
Vahtera Raimo, Päätoimittaja
Valjakka Ari, Vastaava päätoimittaja

Kuinka moni on yllättynyt, että he ovat kaikki miehiä? Ei kai kukaan tosissaan väitä, että yksikään päätoimittaja ei voi olla pois hetkeäkään ilman että lehti kaatuu? Höpö höpö.

Suurella yrityksellä on suuri vastuu, ja suurella mielipidevaikuttajalla on myös suuri vastuu siitä kuvasta, minkä se antaa oman toimintansa puolueettomuudesta.

Kysynpä tähän liittyen: Jos Turun Sanomien palkkauspolitiikka on puolueellinen, niin missä asioissa se on puolueellinen julkaisemiensa uutisten suhteen? Arvaisin että samojen asioiden, ja muutaman muun.

Haluatko sinä lukea lehteä, jonka toimitus on näkökantasi valinnut jo etukäteen sinun puolestasi? Tiedätkö sinä, mitä et saanut tietää, koska sen uutisen sisältö ei ollut Turun Sanomien mielipiteiden mukainen? Tai missä uutisessa käytettiin vain sen asiantuntijan lausuntoa, joka tuki lehden omia näkökantoja, vaikka moni muu asiantuntija olisi ollut eri kannalla? Voitko luottaa siihen, että päätökset ovat sellaisia, joita sinäkin kannatat?

Edit. klo. 15:02
Myöskään Journalistiliitto ei katsonut Ketosen lausuntoa oikein hyvällä.

Itkeäkö vaiko nauraa

Onneksi tasa-arvo on Suomessa saavutettu. Muuten tulisi kaikenlaisia kyseenalaisia asioita mieleen tästäkin kommentista: (via Hesari)

"Ketosen suvun perheyrityksessä Turun Sanomissa [päätoimittajan] muodollisen valinnan tekee hallitus, mutta käytännössä se päättää toimitusjohtajan esityksen mukaan. Onko sukupuolella vaikutusta valintaanne, toimitusjohtaja Keijo Ketonen? ”Ei ole.”

Kolmenkymmenen suurimman lehden vastaavina päätoimittajina ei ole yhtään naista. Voiko asialle tehdä jotain? ”En usko, että voi tehdä. Elämän kulku on tämä: miehet tekevät ja naiset saavat lapsia. Se on tässä se suurin este. Kun valitset jonkun nuoren etelän naisen tehtävään, seuraava ilmoitus on äitiysloma. Ei lehti voi tulla toimeen ilman vastaavaa päätoimittajaa.” Ketonen kuitenkin muistuttaa, että aikakauslehdissä tilanne on täysin toinen. Naisia on runsaasti isojenkin lehtien päätoimittajina." *

Siis, luetaas uudestaan, tällä kertaa selkokielellä:

"Juu ei meillä ole mitään ennakkoluuloja tai ongelmia tasa-arvon suhteen. Fakta on kuitenkin se, että miesten tehtävä on metsästää, naisten tehtävä olla kotona synnyttämässä. Naisia ei voi ottaa töihin, koska ne lisääntyvät ja pitävät sen takia vielä lomaakin.

Meidän firmassa ei laiskotella, vaan päätoimittaja on töissä kaikissa olosuhteissa. Koska päätoimittajan työ on niin vaikeaa, hänelle ei voi koskaan hankkia sijaista. Päätoimittaja tulee töihin vaikka pää kainalossa tai sitten johtaa lehteä sairaalasta käsin. Mutta menkää te naiset johtamaan niitä naistenlehtiänne - ei sen niin väliä ole jos jonkun Me Naisten päätoimittaja onkin puoli vuotta poissa, koska kyllähän nyt sitä lehteä tekee kuka tahansa muija. Mutta ei meille, kiitos - meillä on ihan oikea lehti hoidettavana."

Kiitos, Keijo. Taas on maailman asiat saatettu reilaan ja tasa-arvohumpuukit oikaistu.


Edit 28.6. Myös Hiipinä on nostanut kyseisen kommentin tapetille.

*(Korostukset, kappalejako ja []-lisäys minun.)

Juhlapäiviä tylsille kausille

Tulin eksyneeksi hassunhauskaan LottaLove-blogiin ja luin vanhaa merkintää, jossa toivotaan Hallmarkilta, että olisi Hyvää Jordan Knightin syntymäpäivää –kortteja. Muistaako kukaan, että silloin kauan kauan sitten oli olemassa ”bändi” (ts. levy-yhtiötuote) nimeltä New Kids On The Block, jossa tämä kaveri ilmeisesti oli mukana? Sanon ilmeisesti, koska ikävä kyllä en tainnut olla oikein hip ja in, eli tämä suosio meni minulta silloinkin ohi.

Kävin kuitenkin jutun johdosta uteliaana Hallmarkin sivuilla, ja kas hassua – löysin kaikkia todella hienoja amerikkalaisia juhlapäiviä, jotka varmaankin olisivat huippusuosittuja myös Suomessa! Harmi, että niihin ei tosin kuulunut Jordan Knight –juhlapäivä. Elämä on joskus täynnä pettymyksiä. ;)

USA:ssa on esimerkiksi todella hieno korttijuhlapäivä nimeltä Canada Day. Aivan niin, arvaatte varmaankin mitä silloin juhlitaan. Silloin (kanadanamerikkalaiset?) ihmiset lähettelevät toisilleen kortteja, joissa toivotellaan ”Happy Canada Day!” ja ”Celebrating Canada” ja tai hauskan kepeästi ”Here’s to Canada!”

Miksipä meillä ei voisi olla hassunhauska Ruotsi-päivä? ”Hauskaa Ruotsi-päivää!” toivottelisimme sitten toisillemme kortein ja tekstiviestein. (Ruotsalaisuuden päiväkin on kuivahtanut ilmeisesti vain kalenteripäiväksi ja liputuspäiväksi[?], eikä ainakaan meillä päin toivotella kortein hauskaa ruotsalaisuuden päivää.) Sen lisäksi että muistamme Suomen ruotsinkielistä väestöä, voisimme saman tien juhlia koko Ruotsia. Pidetään Ruotsi-päivän pirskeitä, koristellaan kodit ruotsalaisittain (IKEA auttaa) ja puhutaan huonoa ruotsia samppanjan äärellä. Skål på Sverige!

Toinen aivan ihastuttava päivä, jonka voisimme varmasti ottaa Suomessakin käyttöön aivan sellaisenaan, on National Boss Day, eli kansallinen Pomo-päivä. Silloin pomon mielistely on huipussaan ja – suorastaan vaadittua! Lähettäkäämme mekin kortteja Johtaja Virtaselle, jossa kerromme, kuinka ihana pomo hän meille on. Lainauksia korttiteksteistä: ”To a Great Boss”, ”Did you know that a special day is set aside every year to recognize great bosses like you?” ja suosikkini “Happy Boss's Day to the Big Enchilada ...From all the little people who add spice to your life. OK -- and indigestion...sometimes we add that, too”. (Korostus minun.) Doesn’t it all just make you want to… no, en sanokaan. Yhdysvaltalaiset ovat varmaan kaikki todella iloisia, että joku on tällaisen päivän heidän ilokseen keksinyt.

En halua edes arvailla, kuka on keksinyt heille päivän nimeltä Administrative Professionals Day, jonka suora suomennos olisi kaiketi hallinnollisen ammattilaisen päivä. Korttiteksti kertoo esim. ”Happy Administrative Professionals Day to someone who's made this place what it is today...” ja ihanasti madellen kortissa Memo From Tweety: “Do you know what a TEWWIFIC JOB you do? What am I saying? OF COURSE you do! You Know EVWYTING!”
Don’t we all just love that baby talk... Ammattimaista, eikö totta?

Yhdysvaltalaisten kalenterien mukaan löytyvät vielä sellaiset juhlapäivien helmet kuin Typerä miesten juttu -päivä eli “Stupid Guy Thing Day” (ihan oikeasti!), Anna mennä vaan -päivä eli ”Let It Go Day” sekä Plääh plääh plääh -päivä – ”Blah Blah Blah Day”. Tällaisia voisi tosiaan harkita otettavaksi käyttöön meilläkin.

Oletteko koskaan halunneet viettää vaikkapa näitä hienolta kuulostavia juhlapäiviä:

Viinietikkapäivä – Vinegar Day
Kansallinen Mahtailu(tai Törsäys-)päivä – National Splurge Day
Hupsistakeikkaa-päivä – Upsy Daisy Day
Rakastan hammaslääkäriäni -päivä – I Love My Dentist Day
Kansallinen steppauspäivä – National Tap Dance Day
Juhli vaaleilla valittuja virkamiehiäsi -päivä – Celebrate Your Elected Officials Day
Juurihoidon arvostamispäivä – Root Canal Appreciation Day
Luota intuitioosi -päivä – Trust Your Intuition Day
Paranormaali päivä (kaikkien kummitusten olet ok ja sopii ilmestyä -päivä?) – Paranormal Day
”Tarvitsen tuohon paikan” -päivä – "I Need a Patch for That" Day
Limerikkipäivä – Limerick Day
Syö mitä haluat -päivä – Eat What You Want Day
Ei sukkia -päivä – No Socks Day
Ei housuja -päivä – No Pants Day (mikäs sen hauskempaa, varsinkin jos päivän sijoittaa talveen)
Ei dieettiä -päivä – No Diet Day (ilmeisesti nämä syömisasiat ovat Amerikassa pinnalla juhlapäivissäkin)
Ei kotiläksyjä -päivä – No Homework Day (kannatetaan!)
Halaa australialaista -päivä – Hug an Australian Day
Selkäsaunapäivä – Spank Out Day (Että mikä?)
Toi on typerää -päivä – That Sucks Day
Kiitos, koulukirjastonhoitaja -päivä :) – Thank You, School Librarian Day
Kansallinen avaa sateenvarjo sisätiloissa -päivä – National Open an Umbrella Indoors Day

Kuulostavat tosi tarpeellisilta juhlapäiviltä minusta, mutta nämä seuraavat haluaisin tosiaan ottaa käyttöönkin:
Kansallinen töissä nukkumisen päivä – National Workplace Napping Day
Kansallinen lähde töistä aikaisin -päivä – National Leave The Office Early Day

Sitten on joitakin hassuja ja hölmöjä mutta eittämättä jotenkin suloisiakin juhlapäiviä, kuten:
Halaa kissaasi -päivä – Hug Your Cat Day
Kansallinen lakritsipäivä – National Licorice Day
Maailman kilpikonnapäivä – World Turtle Day
Kirjoita isällesi -päivä – Write to Your Father Day
Käy sukulaisissa -päivä – Visit Your Relatives Day

Nyt sitten vaan pyyntö virallisille tahoille, että saadaan meillekin näitä hienoja juhlapäiviä. Tässä listassa olivat muuten omituiset päivät vasta viimeisen neljän kuukauden ajalta, joten jokaiselle löytyy sieltä varmasti jotakin.

Juhannuksen selviytymisohjeet

Nyt kun on taas kesän juhla käsillä, kannattaa muistaa pari juttua, jotta huomenna ei tarvitsisi kärsiä ainakaan krapulaa kummempaa. Tässä pari lyhyttä käyttöohjetta.

Grilli: Sytytetään yleensä noin kanisterillisella sytytysnestettä. Ei kannata kaataa sitä päälleen. Grilli on yleensä sytyttyään kuuma, älä siis koske siihen paljain käsin. Yleensä on suositeltavaa, ettei grillata omia nakkeja (=sormia) ritilällä. Todennäköisesti ei ole myöskään palkitsevaa kaatua sen päälle.

Vene: Pelastusliivit ovat kauden kuuminta hottia, joten ne kannattaa pukea jo tyylinkin vuoksi - kukapa ei olisi aina haaveillut näkyvänsä naapurisaareenkin neonväreissä. ;) No, ainakin jos on tippunut veneestä - tai, jos naapurisaaressa on yhtä hotteja kumppaniehdokkaita. Veneeseen kannattaa myös ottaa jokin kätevä ratkaisu, johon ulos pyrkivät oluet voi purkaa ilman laidalla keikkumista. Tyylikäs ratkaisu voi olla esim. juuri tyhjennetty pullo , johon pissiminen on myös varsinainen taidonnäyte. Ehkä kuitenkin suositeltavinta on pysähtyä lähimpään saareen, jossa voi bongata lisäksi samalla hyvin vähän pukeutuneita tipuja, jotka ovat kenties hehkeimmillään juhannuksen juhlissa.

Ranta: Uimaan lähtiessä kannattaa muistaa ottaa uimataito ja/tai kelluke mukaan. Jos sen sijaan on otettukin tukeva känni, on yleinen käsitys, että täynnä oleva pää pitää kaverin kuin kaverin pinnalla. Käsitys on kuitenkin väärä. Mitä täydempi pää sitä pienempi uimataito, joten pelkkä kahlaus lienee suositeltavaa.

Aurinko: Palaneen ihon kuoriminen isoina lastuina ei välttämättä ole parasta krapulapäivän ajanvietettä, joten kannattanee läträillä aurinkovoiteella usein ja antaumuksella. Seuraleikki-idea: Joka kerran kun haette uuden pullon, haette aurinkorasvan. Pullonpyörityksellä voidaan päättää kuka voitelee kenet.

Hyttyset: Niitä on olemassa. Kannattaa varautua muullakin kuin torjuvalla asenteella.

Tässä varmaan ne tärkeimmät. Jos muuta tulee mieleen, huikatkaa kommenttilootassa.


Iloista ja aurinkoista juhannusta! :)

Välispiikki

Annathan nimesi. Hän on jo perustellut, miksi.

Ymmärtämiseen tarvitset vain sydäntä - vaikuttamiseen ainakin nimesi.

Vappuriehastelua Tampereella

Kuvaraportti työläiskaupungin vappujuhlinnasta... :)

Palloja oli liikkeellä.



Paljon.



Ihmisiä oli liikkeellä vielä enemmän.


Ilmeisesti kaipuu kesään ja luontoon vetää paatuneimmankin kaupunkilaisen vappuna aurinkoon. Vaikka sitten vain Koskipuistoon muiden kaupunkilaisten kanssa vieri viereen.



Tämä pallo oli aivan liian nopea kamerani tarkennukselle, mutta koska koskessa killuvaan palloon kulminoituu minusta aika oivallisesti tamperelainen vapunvietto, niin laitoin sen kuitenkin tähän.


Vanhan kirjastotalon takana olevassa puistossa ei ollut aivan niin paljon väkeä.


Paappa Music Pubin, aiemmin tunnettu myös rennommalla nimellä Paapan kapakka, terassilla ei juuri koskaan näytä olevan tyhjää.



Onneksi kaikki vapputorin viihdykkeet eivät olleet varattuja aikuisille. Ihan kaikkialle aikuisetkaan eivät pääse... ;)



Harmi kyllä.



Keskustorin ulkopuolella ei ollut aivan niin kauheasti hälinää.



PS: Tämä oli vielä pakko laittaa mukaan, koska ennustin perjantaina paljaiden puunoksien alla, että ennen maanantaita puissa on silmut. Tadaa!

Hakukonehurmaa

Lueskelinpa tuossa taas Aukea.net -sivustoa, ja tulipa eteeni vallan näppärä jäsenen oma sivu, jossa Anni Valli oli antanut itsensä esittelyn Googlen tehtäväksi. En tiedä oliko hänkin lukenut Janne Nummelan uutta runoteosta Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli (jonka voi muuten ladata ilmaiseksi pdf-muodossa), mutta samantyyppinen tekniikka tässä ilmeisesti oli kyseessä. Nummelan hakukonerunoudesta ovat teoksen julkaisun myötä kirjoittaneet myös Anita Konkka (joka testasi tekniikkaa itse mielenkiintoisin tuloksin) ja Karri Kokko.

Koska lauantai on usein oman navan ympärillä pyörimiseen sopiva päivä, minulle tuli mieleen, että mitenkähän se Google minut mahtaisi esitellä. Tässä minun hakukone-esittelyni.


Minna on

Minna on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Minna on lyhentymä nimestä Vilhelmiina. Minna on viihtynyt hyvin ... Vaikka Minna on aktiivinen seurakuntanuori niin hänelle jää aikaa myös tapahtumissa kiertelyyn. Minna on tuttu näky erilaisten illanistujaisten "meediona".

Tarmokkaana ja pikkutarkkana ihmisenä Minna on hyvä täydennys ... Minna on luotettava, määrätietoinen ja kaiken lisäksi vieläpä hyvin mukava. Minna on auttanut kaupunkireissuilla ja Tallinnassa. Ihmisenä Minna on aktiivinen, valpas ja suora. Minna on söpö ja fiksu tyttö. Minna on tyytyväinen työnantajaansa. Minna hymyilee aina ja on niin hyväntuulinen, jopa silloinkin jos joku kytkentä ei toimi ensimmäisellä kerralla. ”Minna on suloinen mutrusuu.” Minna On Pikkupaska.

Minna on löytänyt sydämestään herkän kohdan vanhoille pitseille. Arsenikkia hän ei tunnusta käyttäneensä.
Minna on kauppakeskus Kuopiossa. Minna on yksi vaihtoehto jatkossakin.

Minna on nyt aika pessimistinen ... Minna on taas katsonut Innoa, ja on taas vaihteeksi kyllästynyt tähän kämppään. Minna on kooltansa aikuinen nainen ... Minna on ollut katsomassa "perääni". Minna on vähän niin kuin meidän "äiti" huolehtii aina meistä ja siitä olen hänelle kiitollinen. Minna on varmaan omasta mielestään niin helvetin sydämmellinen ja ...

Minna on kiltti ja kultainen, mutta samaan koiraan mahtuu myös junttura ... "Pienessä nousuhumalassa Minna on ihan parhaimmillaan". Minna on huomannut kehon vaativan. Minna on kokenut saman kohtalon kuin johtajakollegansa Hanna: harhautettu ...

Minna on perheen lapsista nörtein. Minna on 16-vuotias ja hieroo peilin edessä sipulia silmiinsä. Tämän selityksen mukaan ketjupäättely Minna on luottamustoimi ei päde, koska päättelyn keskimmäinen termi johtaja ei ole yksikäsitteinen: Minna on johtaja ...

Minna on aina pitänyt Eskosta ... Minna on lähdössä Teron kanssa lomamatkalle etelään ja haluaa ostaa matkalle vetävännäköisiä vaatteita. Minna on päässyt matkallaan maistamaan myös tanskalaisuutta. Minna on myös ottanut ...

Minna on psykoosissa ja kärsii kapea-alaisesta paranoidisuudesta ... Kuten muutkin perheenjäsenet, myös Minna on hyvin uskonnollinen. Minna on myös taitava lausuja, joka osaa herättää runot eloon. Minna on uudelleennousut! Inspiraatio palasi Minnan tykö!

Minna on mun paras kaveri ja meillä on ihan oma maailma! Minna on poissa koulusta ja koko se meidän juttu on sillä Minnan levykkeellä ... Muutenkin Minna on kiva vaikkei porkkanraasteen ja vilda bär limun lisäksi paljon muuta ... Kuinkahan hullusti Minna on koukuttunutkaan siihen Iinaan ... Minna on aika lapsellinen. Pussaili Katin kanssa yms. ... niimpä, minna on päästään vialla.

Minna on hyvä paikka. Suosittelen!
Minna on mysteeri.
Ergo, Minna on mies.

Minna: On.


******
Selvyyden vuoksi sanottakoon, että yksikään hakukoneen tuloksista ei tietääkseni kuitenkaan viitannut juuri minuun, vaikka olisikin mairittelevaa ajatella että nuo kehut olisivat minusta. Haku on tehty täsmällisellä ilmauksella ”Minna on”. Tuloksia sovelsin hiukan poistamalla epäolennaisia tai epämielenkiintoisia asioita, kuten täsmälliset ammatit, ja jättämällä mukaan ympärillä olevia lauseita jos ne olivat kiinnostavia. Tämä oli niin hauska projekti, että hakukonekollaaseja saatan kokeilla toistekin.

Kokeilkaa tekin mitä hakukone teistä sanoo! Tulkaa kertomaan sitten jos julkaisette, olisi kiva lukea niitä.

PS: Niille, jotka haluaisivat minun joskus olevan lyhytsanaisempi, suosittelen tutustumaan Ranka-blogiini. Siellä kaikki on ilmaistu 31 tavulla tai jopa lyhyemmin. Minäkin siis todistetusti pystyn sanomaan jotakin lyhyesti... ;)

Me lihavat tyytyväiset länsimaalaiset

Suomessa, kuten varmaan muissakin ns. sivistysvaltioissa, ihmetellään kahvipöytäkeskusteluissa epävakaiden maiden sotaisuutta: "Mitä ihmettä nekin koko ajan siellä sotii, eiks ne nyt vois vähän aikaa olla rauhassa?" Minäkin olen ihmetellyt sitä. Irakilaiset eivät saa rauhaa millään, Tshetsheniassa soditaan, jne. jne. Meikäläisestä vinkkelistä se tuntuu ihan käsittämättömältä, että jossakin ihmiset ovat tottuneita lahtaamaan toisiaan kuin karjaa. Syyksi tarjoillaan usein uskontoja, kiristyneitä konfliktitilanteita, jotka hiertävät välejä, veristä historiaa (kaikkia varmasti pätevistä syistä), ja jopa kansan mentaliteettia... (a.k.a. ”ne nyt vaan on sellaisia”).

Nyt taas luin, kuinka Afganistanissa rahtikoneen laskeutumisonnettomuudessa kone ajautui asuinalueelle ja tappoi kolmivuotiaan pikkutytön. Sortuneista taloista kaivettiin esiin lisää naisia ja lapsia. Kuinka suuri suru on menettää oma pieni lapsensa?

Mieleeni tuli uutisia, joissa amerikkalaiset pommittivat vahingossa (hupsista!) kouluja, sairaaloita ja esim. Punaisen Ristin keskuksen Irakissa – ja jopa 40:n hengen hääseurueen. Lapsia ja aikuisia kuoli täysin järjettömän teon seurauksena, vahingossa tapahtuneessa pommituksessa. (Amerikkalaiset eivät muuten pahemmin vaivaa omaatuntoaan tällaisilla vahingoilla, oletteko huomanneet? Viranomaisten reaktio tuntuu olevan ärsyyntynyt: ”No sehän oli VAHINKO, mitä te nyt tuollaisilla meitä ahdistelette? Älkää nyt häiritkö meidän tärkeitä tehtäviä!” Muiden talot, muiden lapset, vieraat ihmiset ja uskonnot. Ovatko irakilaiset ihmisiäkään heille enää. Ovatko he sitä meille?)

Kun länsimaalainen ihminen, tyytyväiseksi kasvanut, menettää läheisen, hän suistuu valtavaan suruun, joka kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Koko elämä tuntuu murentuvan alta. Me masennumme, reagoimme suruun vihalla, tekopirteydellä, itsetuhoisuudella, sairastumalla, työnteolla, siirtämällä vihantunteet jotakin sellaista asiaa kohtaan jota voimme käsitellä, potkia, muokata ja ajan kuluessa toivottavasti pienentää. Joskus sen kohde voi olla vaikka ihmisryhmä, jolla ei ole suoranaisesti mitään tekemistä asian kanssa. On helpompi vihata jotakin muuta kuin ihmistä, joka on pettänyt kuolemalla, tai itseään raastavien (yleensä aiheettomien) syyllisyyden tunteiden vuoksi. Teemme järjettömiä asioita, joita lähimmäisten on vaikea ymmärtää, vain koska meidän täytyy. Väkivaltainen ja äkillinen kuolema tuo suruun terävän piikin, joka pistää kauan ja syvälle – ei ehkä koskaan häviä. Koko sisäinen elämämme mullistuu moniksi vuosiksi, meille jää pysyvät arvet ja surun juovat muokkaavat meidän koko persoonallisuuttamme.

Kun irakilainen, afganistanilainen, tshetshenialainen menettää sisällissodassa, onnettomuudessa, pommi-iskussa, vahingossa läheisensä, mitä hänen pitäisi tehdä? Jatkaa elämäänsä normaalisti, leppoisana kaverina – unohtaa koko prosessi, johon meiltä itseltämme menee niin monta vuotta? Kun hän on menettänyt parissa vuodessa kymmenen sukulaista, kuvittelemmeko ettei häneen suru pure niin kuin meihin? Etteivät jäljet piirry hänen koko olemukseensa niin kuin meihin, länsimaisiin, tyytyväiseksi kasvatettuihin. Pitäisikö olettaa, että koska siellä ollaan joka tapauksessa sotatoimialueella, siellä ei surra niin kuin muualla? Ei tunneta raastavaa murhetta, vihaa, irrationaalista aggressiivisuutta, jota puretaan kaikin tavoin – myös aiheettomasti?

Jään miettimään, kuinka suuri osa sotien järjetöntä jatkumista on murhetta, joka on kasautunut niin valtaviin mittoihin, että sitä eivät näe enää edes murheelliset itse. Millainen surun hyökyaalto kasvaa siitä, kun on menettänyt joka ikisen perheensä jäsenen, ystävänsä, puolet suvustaan? Millainen piikki kasvaa sydämeen sille, jolla on kymmenen läheisen väkivaltaiset veret ihollaan? Millaisiksi kasvavat lapset, jotka on kasvatettu menettämään?

Lyhyet jatkot terveydenhuoltoteemaan

Miten tästä nyt onkin tullut niin terveellistä, en ymmärrä, mutta lupaan että en aio ryhtyä pitämään terveysblogia jatkossa. (Olen vain jotenkin nyt jäänyt kiinni aiheeseen, koska se on niin raivostuttava.) Sen sijaan delegoin, eli suosittelen teille asiasta kiinnostuneille muutamaa, jotka tekevät sen, ja niin paljon paremmin.

Mielenkiintoinen blogilöytö, Yksi hoitoalan kapinallinen, kritisoi terveydenhuoltoa suoraan sisäpiiristä. Viimeisimmässä kirjoituksessaan hän viittaa kahteen hyvään artikkeliin, Metro-lehden kolumniin Ihmisen mentävä aukko (pdf, s. 6) ja Kaupunkilehti Vartin tekemään Tarja Tallqvistin haastatteluun hoitoalan pelon ilmapiiristä (pdf, sivu 3 – ikävä kyllä lehti ei toimi ilman uusinta Macromedia Flash Playerin versiota 8,0,24,0 – tarkista tästä omasi).

Lisätietoa hoitoalasta ja sen karusta todellisuudesta saa vielä blogista Terveisiä pahnoilta. Suositellaan kaikille, jotka nauttivat asiallisesta sisäpiirin tiedosta.

PS: Metro-lehden toimittajille (jotka tod.näk. eivät koskaan tätä lue) terveisiä saman sivun jutusta "Sotkuinen faniposti kiukuttaa Irinaa". Ymmärrän toki, että juttunne on mitä asiallisin ja Suomen kansalle hyvin tärkeä, mutta yleensä kannattaa mainita haastattelun kohteesta vähän tarkempiakin tietoja kuin etunimi. On olemassa ihmisiä, jotka eivät näinkään ilmeisen megatähden kyseessä ollen tosiaan osaa arvata, kuka mahtaa olla "Irina".

Mukavaa keväistä viikkoa kaikille kaksi-, kolme- ja nelijalkaisille. Ja muillekin. :)

Mielenosoitus Tampereella

Vanhustenhoidon ja terveydenhoitoalan puutteita vastaan osoitetaan tänään mieltä klo. 15 alkaen Keskustorilla Raatihuoneen edessä. Idea on saanut alkunsa Aamulehden keskustelusta.

Sinne vaan kaikki kynnelle kykenevät! Paikalle toivotaan erityisesti hoitoalan henkilöstöä ja opiskelijoita, mutta ihan kaikki muutkin närkästyneet ovat erittäin tervetulleita. Mitä enemmän porukkaa, sitä parempi! Juttua käsitellään myös Aamulehdessä.

PS: Tiedottakaa asiasta eteenpäin. Itse luin jutun vasta nyt, mistä pahoittelen viime hetken noottia, mutta varmasti tänäänkin vielä voi asiasta tiedottaa eteenpäin. Osallistukaa!


Lisäys klo. 21:02
Keskustorille löysi tiensä noin 300 mielenosoittajaa, joista ainakin Annalla oli kamera mukana. Pari lisäkuvaa löytyy Annan Flickr-sivulta. Jos joku muu oli Keskustorilla mukana, kerro siitä blogissasi ja lähetä minulle linkki, niin lisään sen tähän mukaan. Jos olette lukeneet asiasta jonkun blogista, lähettäkää minulle vinkki.

Asiasta uutisoivat tuoreeltaan ainakin Aamulehti ja Helsingin Sanomat. Toivottavasti linkit toimivat vielä myöhemminkin, mutta jos eivät, paperiversioista tai nettilehdistä voi varmaan lukea lisää.

Pahanlaatuista terveydenhuoltoa?

Olen kuulkaa usein ihmetellyt, että mikä on, kun kaikki TAYS:sta (Tampereen yliopistollisen sairaalan Keskussairaala) kuulemani jutut vahvistavat käsitystäni, että tämän sairaalan poliklinikalla* ei potilas eikä omainen voi luottaa ensiapuhenkilökunnan apuun. Muut osastot sairaalassa tuntuvat toimivan ihan normaalisti, tietty resurssien ylärajalla, kiitos nykyisten säästöjen. Mutta polilla takkuaa aina. Mikä siinä oikein on?

Pitkästä aikaa luin Meten Kapallista kirsikoita, ja törmäsin jälleen uuteen pöyristyttävyyteen. Lukekaa nyt hyvät ihmiset, miten TAYS:in polilla ”autettiin” Meten miestä ja sivujuonteena myös kolmen pikkulapsen äitiä. Minä en aio tuota sen paremmin nyt kuvailla, koska joka kerran kun vain ajattelenkin asiaa, alkaa otsasuoni tykyttää raivosta ja käsi hamuta puhelinta: tekisi mieli vähän soittaa ja kysäistä, että mikä on meininki siellä polilla. (Mitä en tietenkään tee – kiirettähän se lisäisi ja siten vain potilaiden ongelmia.) Meten luulisi tietävän, milloin on aihetta huoleen, jos oma äiti on jo aivoverenkiertohäiriöstä saanut kärsiä; ja jäänyt pysyvästi halvaantuneeksi (mahdollisesti juuri tuon TAYS:in polin viivyttelyn takia). Uskon, että hänellä on tietoa asiasta ainakin sen verran, että tietää milloin on syytä huoleen – niin, että on todella tehtävä jotakin. Kuten tutkittava potilas, noin alkajaisiksi. Onneksi tällä kertaa näyttää siltä, että selvittiin pienimmällä mahdollisella vaaralla – mutta mitä jo tilanne olisi ollut se huonompi?
*Huom. huvittava lainaus TAYS:in ensiavun kuvauksesta: "Välitöntä hoitoa vaativat potilaat (esimerkiksi kolari-, sydäninfarkti- ja aivoinfarktipotilaat) ovat etusijalla."
Jepjep. (Korostus on kylläkin minun.)

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen pelottavia juttuja TAYS:in polin henkilökunnan huolimattomuudesta, ylikiireisyydestä ja jopa siitä, että sairasta tai omaisia ei millään tavalla huomioida, vaikka hengenvaarallinen tilanne on päällä. Ja kyllä, olen täysin sataprosenttisen subjektiivinen eikä minulla ole nyt ainuttakaan tilastoa potilasten kohtelusta kädessäni. Mutta minua pelottaisi joutua TAYS:in polille, oli syy mikä hyvänsä. Pelkästään ihmisten lisääntyvä epäluuloisuus ja pettymys polilla huonoksi kokemastaan hoidosta on minusta riittävä syy ryhtyä tarkastelemaan TAYS:in poliklinikan toimintaa kriittisemmällä katseella. Myös – ja ehkä etenkin – TAYS:in sisällä.

Ymmärrän kyllä että syytä on haettava ensimmäisenä määrärahoista, työvoimapulasta jne. Ehkä osastolla on piittaamaton ja vain rahasta piittaava johto, joka kyykyttää myös henkilökuntaa. Ehkä poliklinikan työilmapiiri ei ole kaikkein paras mahdollinen. Pienehkö epäily mielessäni kehottaa silti kysäisemään myös, olisikohan kyseiselle osastolle ikävissä olosuhteissa päässyt pesiytymään inhottava pieni loinen, mentaliteetti nimeltään ”Asiakas on vihollinen”. Sen oireita ovat johtopäätökset kuten mm. ”Välttele asiakasta hinnalla millä hyvänsä, se on kuitenkin luulosairas” ja ”Kaikki valitukset johtuvat asiakkaiden ääliömäisyydestä ja kiittämättömyydestä”. Toivottavasti ei olla vielä päästy vaiheeseen ”No se nyt vaan kuoli, ei liity minuun!”

Kaikupohjaa kaikelle kuullulle haetaan tietenkin omasta elämästä, ja sitä löytyy täältäkin. Minunkin omaiseni on umpisuolentulehduksen takia odottanut TAYS:in polilla päivästä pitkälle yöhön asti, aina niin kauan, että umpisuoli sitten lopulta oli leikkausta odotellessa puhjennut. Tätä ei tietenkään kukaan huomannut, ennen kuin itse leikkauksessa. Kuten leikannut lääkäri jälkeenpäin niin osuvasti sanaili: ”Vain pientä hetkeä myöhemmin olisi ollut jo liian myöhäistä”.

Pitäisikö vielä mainita sivumennen, että tämä omainen on lisäksi invalidi, ja polilla kukaan ei lukenut potilastietokorttia, joka kielsi ehdottomasti niskan taivuttamisen. Vain potilaan omaa ansiota on, että hän inttämällä intti asiaa niin kauan, että joku kuunteli ja vihdoin vilkaisi tietoja. Nukutuksessahan hengitysputken laitossa niska automaattisesti laitetaan takakenoon, nyt niin ei missään nimessä saanut tehdä. Omaiseni, jos esim. ei olisi ollut tajuissaan eikä olisi pystynyt asiasta jankuttamaan, olisi luultavasti halvaantunut tämän seurauksena.

Tämä ”läheltä piti” -tieto ei mitenkään varsinaisesti auta tuntemaan luottamusta TAYS:in polin henkilökunnan ammattitaitoa kohtaan. Olisiko jonkun aika ryhtyä kyselemään, toimiiko kaikki ihan niin kuin pitää? Onko esim. potilaiden vakavista vammautumisista tai jopa kuolemantapauksista polin kiireisyyden takia tehty minkäänlaista tutkimusta tai tilastoa? Kiinnostaisi vähän tietää.

Tutkimuksia odotellessa: jos sinä tai omaisesi olette menossa kyseiseen paikkaan jotakin toimenpidettä varten, yrittäkää pitää huoli, että teidän/omaisenne potilastiedot aivan oikeasti luetaan ja otetaan huomioon. Älkää luottako siihen, että osaava, ammattitaitoinen henkilökunta varmaankin pitää huolen siitä, että kaikki otetaan huomioon. Mikään meidän suomalaisessa ”huippu”-terveydenhuollossamme ei enää ole itsestään selvää. Tai edes huippua.

Säästöt olivat perusteltuja kaiketi vielä laman aikana, mutta nyt näyttää siltä, että kun se kerran on näinkin toiminut niin annetaan mennä samaan tyyliin jatkossakin. Vai olenko käsittänyt väärin? Ovatko määrärahat per henkilö kasvaneet takaisin lamaa edeltävälle tasolle? Epäilen. Suomen terveydenhuoltomenot bruttokansantuotetta kohti ovat pohjoismaiden alhaisimmat ja selvästi OECD-maiden tason alapuolella (v. 2003 tilasto - pdf). Miettikääpä sitä.

Yhtä kaikki, muilta osastoilta en ole kuullut kauhujuttuja, joitakin kehuja on jopa tullut mm. äitiysosastolta ja sisätautien hoidosta, ja ylipäänsä yleisestä hoitotasosta – onhan TAYS:issa paljolti uusimmat laitteet ja toimivuus muutenkin suuren sairaalan luokkaa. Kyllä ammattitaito siellä yleisesti voittaa pienemmät terveyskeskukset. Mutta niin kuin yrityselämässä verrataan: yksi huono vihannes pilaa kyllä loistavankin salaatin. (Kokeilkaapa itse: pistäkää parhaat ainekset salaatiksi ja pilkkokaa mukaan vaikkapa pilaantunut tomaatti. Tuliko hyvää? No eipä niin.)

Henkilökohtaisena tarkennuksena: Se mikä tässä oikein vihaksi pistää on se, kun avuttomia kyykytetään. Esim. sairaat, vanhukset, lapset, mielenterveysongelmaiset – kaikki ihmisiä, joille omien oikeuksiensa puolustaminen on muutenkin tavanomaista kinkkisempi juttu. Tuntuu että tätä sitten käytetään nyky-yhteiskunnassa täydesti hyväksi. Otetaan niiltä jotka eniten tarvitsisivat ja annetaan niille joilla on suurin suu vaatia, ja suurimmat varat ja valta laittaa uhkaukset käytäntöön. Heikkojen ääntä, eikä edes heidän omaisiaan viitsitä kuulla, elleivät nämä ole riittävän varakkaita vaatiakseen – ja varakkaat toki valitsevatkin ihan muut paikat: esim. yksityissairaalat, joissa rahalla kyllä saa ihan ilman vaatimuksiakin.

Mennäänkö täälläkin vielä vain evoluution ehdoilla: vahvimmat saavat valita ensin ja heikoimmat kaapivat kilpaa mitä jäljelle jää?

Siis jos jää.


Jälkihuomautuksena:
Koukkuniemen vanhainkodin likaisen pikku salaisuuden tultua päivänvaloon ihmettelen, kuinkahan paljon täällä ihanassa järvikaupungissamme oikein mennään riman alta? Sitä ilmeisesti tehdään juuri niin kauan kunnes joku huomaa ja luultavasti vielä jonkun aikaa sen jälkeenkin. Laura Tohka ja Pinserin Riitta kirjoittavat Koukkuniemen tapauksesta, ja löysin myös hyvän kirjoituksen, joka kuvaa hoitajan arkea ja sivuaa samalla tätä Koukkuniemen tapausta ihan käytännön kannalta. Lisäksi totean, että muitakin näemmä närkästyttää.

Yksi paise kaupungin terveydenhuollossa on siis puhkaistu - mutta miten käy muiden? Kuka tutkisi sairaanhoidon, esimerkiksi juuri TAYS:in ensiavun ongelmia?


-----------------------
Lisätietoa terveydenhuollon rahoituksesta:
Sosiaali- ja terveysministeriö: Sosiaali- ja terveyskertomuksessa painotetaan terveyserojen kaventamista
Stakes: Sosiaalimenot ja niiden rahoitus 2003
Sosiaali- ja terveysministeriö: Sosiaaliturvan suunta 2004 – Tiivistelmä

Aprillia aprillia

Salarouvat ja muutamat -herratkin hiiviskelivät tiettävästi Tampesterin lauantaiyössä, ja huutomerkkejä ei ole sen jälkeen paljon säästelty, kuten erinäisistä kommenttilaatikoista voi päätellä. Etenkään hurmaavan tarjoilijamme Antin suhteen... (harmi, että ainoassa Antti-kuvassani hänellä oli silmät kiinni, mutta silti...)

Kaura (moniaita kimppuja runsaita kiitoksia ihastuttavalle juhlaemännällemme!) kertoikin jo kaikille ketkä kaikki salarouvailivat ja -herrailivat paikalla, joten sieltä näettekin olennaiset infot. Tässä kuitenkin ne harvat muutamat, jotka sallivat henkilöllisyytensä mysteerin verhoa hiukan raotettavan...

Kaikkihan ovat tietenkin odottaneet ihanaisen Turisti-neidon kuvaa, ja tässä se on. Veikeä vilkaisu, eikö vain? :) Tämä hurmaava neitokainen lahjoitti minulle maailman ihanimman kaulakorun, jota olen kantanut ylpeänä siitä lähtien. Se on vain niin IHQ!!! (Jokaisella pitäisi olla jotakin maailman ihaninta, nyt minulla on sellainen koru. :)

Kiitos, sinä näppäräsorminen ihastuttava ystävällisyyden henkilöitymä.









Tässä on eräskin Ohi ammuttu. Me emme ainakaan missanneet häntä, ja hyvä että emme. Hauskaa seuraa on hän. :)









Joka miitissä täytyy olla yksi tai useampi Anonyymi bloggaajatar... ;)

Kas tässä, lupaamani salarouva liittyi kuvagalleriaan: ylväs ja oivallinen juhlaseura, Ylimalkainen leidi -t.








Sori vaan, kuulkaa. Kukaan muu ei antanut lupaa kuvansa julkaisuun. Te ette arvaakaan miten söpöjä salarouvia teiltä meni nyt ohi. Vielä saa muuttaa mielensä julkaisusta, anyone? Mutta teille pettyneille ei auta sanoa muuta kuin: olisi varmaan kannattanut tulla Plevnaan. ;)

Pappa ja lehtinen

Viime viikolla odotin bussia, kun eteeni tupsahti vanha herra uskonnollinen lehtinen kädessään. Hän, arvattavastikin, tarjosi minulle pelastusta ja oli aloittamassa litaniaansa, kun sanoin hänelle vain ystävällisesti: ”Mulla on jo vakaumukset kunnossa, kiitos vaan”. No, ei siinä mitään, miekkonen jatkoi matkaa eteenpäin, ja pysähtyi – samalla pysäkillä istuvan ehkä kahdeksan- tai kymmenvuotiaan, epävarman oloisen lettipäisen tytön eteen.
”Haluaisitko kuulla Jeesuksesta?” hän aloitti ja tarjosi lehtistä. Tyttö kieltäytyi, mutta mies tyrkytti sen hänelle kuitenkin. ”Oletkos sinä tyttö rukoillut koskaan? Onkos sinulla tapana lukea runoja?” (Tyttö mutisi jotakin arasti.) ”Tuletkos kuuntelemaan sanaa meidän ryhmään, kokoonnumme joka viikko, tule meidän kanssa! Siellä voi laulaakin! Tässä on sinulle kasetti, ota ja kuuntele!” (Tyttö sopersi hämmentyneesti, ettei hänellä ollut kasettisoitinta, joten mies otti kasetin vastentahtoisesti takaisin – onneksi ei ollut CD:tä.) Mies jatkoi: ”Jeesus on ainoa pelastaja – ovatkos vanhempasi kertoneet sinulle, että elämä ei kuulepas lopukaan kuolemaan, jos on ottanut Jeesuksen sydämeensä?”

Hän jatkoi saarnaamista, ja astuin lähemmäs tyrmistyneenä ukon käytöksestä. Juuri, kun olin aikeissa sanoa hänelle: ”Hei, nyt riittää! Eiköhän se ole lapsen vanhempien asia kertoa näistä asioista jos se on heistä tarpeen.” – Mies yllättäen käänsikin selkänsä ja jatkoi mitään sanomatta matkaansa. Joko hän vaistosi, että jutulle oli juuri tulossa tyly loppu, tai sitten hän vain pääsi spiikkinsä loppuun.

Tuntui pahalta katsoa, kun tyttö hetken lehtistä käänneltyään ja luettuaan taitteli sen ja laittoi hitaasti reppuunsa. En tiennyt, pitäisikö hänelle sanoa, ettei hänen olisi pakko pitää sitä, jos hän ei halua. Että hän voi hyvällä omallatunnolla heittää sen roskiin. Sitten ajattelin, kuinka ison keskustelun paikka tämä oli, ja tiesin sen olevan sellainen, joka hänen täytyisi käydä vanhempiensa kanssa. Että pelkkä lause toiselta vieraalta ihmiseltä ei riittäisi kuittaamaan kaikkia miehen väitteistä herääviä kysymyksiä. Ja toivoin todella, että hän laittoi lehtisen laukkuunsa näyttääkseen sitä vanhemmilleen ja kysyäkseen siitä, jotta nämä tietäisivät puhua asiasta, oman vakaumuksensa mukaan. Ennen kaikkea toivoin, että hän kertoisi asiasta edes jollekin, eikä vain yksin jäisi miettimään tuota kuolema-asiaa ja syntejä ja helvettiin joutumista, mistä näissä lehtisissä tunnetusti propagoidaan.

Kaikkea sitä lapsi joutuu nykyään kohtaamaan, useimmiten yksin. Voi vain toivoa, että vanhemmat saavat tietää asioista, joista he varmaankin haluaisivat lasta neuvoa. Onneksi lapset yleensä yrittävät kertoa mieltään vaivaavista asioista.

Itse olen kuitenkin tyrmistynyt tuon vanhan miehen käytöksestä. Kyllä minä ymmärrän, että hän uskoo olevansa oikeassa ja tekevänsä lapselle vain palveluksen yrittämällä ”pelastaa hänen sielunsa saatanalta” ja niin edelleen, mutta jumankeuta: lapsille ei saarnata! Ihan oikeasti, hei, vaikka kuinka olisitte mielestänne oikeassa.

Lapsi ei kenties ole Tabula Rasa (= valkoinen taulu, so. kaikkien vapaasti maalattavissa), mutta on takuuvarmaa, että hänellä ei ole keinoja käsitellä vieraita ja pelottavia asioita, kuten helvetti-väitteitä ja muuta semmoista, niin kuin aikuisilla. Kuinka monta tarinaa mekin olemme kuulleet pelottavien aikuisten varomattomien puheiden aiheuttamista traumoista! Lapsella ei ole sellaista järkevää seulontajärjestelmää, joka aikuisella erottaa pelkät väitteet perustelluista faktoista ja kykenee kaiken oppimansa avulla ajattelemaan asiaa loogisesti; siis tekemään informoidun päätöksen asiasta – kuten nyt vaikkapa siitä, että liittyisikö uskonnolliseen yhteisöön ja ryhtyisikö hihhuliksi. (Anteeksi kaikille hihhuleille, vakuutan, että käytän sanaa nyt lempeässä ja hyväksyvässä mielessä.) Ei kai suomalainen uskonnollinen yhteisö halua liittää ketään riveihinsä pelottelemalla lasta, joka ei pelkoa kykene käsittelemään, vaan jonka mieli on vielä pehmeä ja altis vieraidenkin muokkaukselle? (Ei, en minä ollut ironinen, vaikka tajuankin että voisin sanoa tämän myös sarkasmin värittämällä äänellä.) Ja täysin varmaa lienee, että yksikään uskonnollinen yhteisö täällä ei halua raivostuneiden vanhempien julkista hyökkäystä heidän alaikäistä lastaan väkisin käännyttäneitä yksilöitä vastaan. Sanoilla kuten ”aivopesu” ja ”lasten pelottelu” on minun tuttavapiirissäni ainakin aika huono kaiku.

Tiedänhän minä, että Suomi on täynnä uskonnollisia kokouksia, jossa lapset ovat perheensä mukana. Meidänkin kulmilla on kyllä tällainen uskonnollinen keskus, jonka pihassa joinakin iltoina parveilevat kymmenet ja taas kymmenet teini-ikäiset jonkinlaisessa nuorisoseurassa. Ei se minusta oikein ole, mutta sen nyt vain on minun vakaumukseni: Että lapsia ei saisi käännyttää, vaan tällaiset päätökset pitäisi tehdä jokaisen ikiomasta aloitteesta, ilman ulkopuolelta tulevaa painostusta (edes vanhemmilta) – mieluiten vasta aikuisena, kun aivot ovat kehittyneet tekemään perusteltuja ja tietoon perustuvia päätöksiä.

Psykologian näkökulmasta ymmärrän myös, että joskus täysivaltainen uskoon hurahtaminen ON yksilön kannalta täysin perusteltu ja looginen päätös, vaikka sitten alitajuinenkin. Siihen voi olla monia hyviä syitä, joista moni voi todella olla hurahtajalle täysin konkreettinen pelastus, joko fyysisessä tai psyykkisessä mielessä. Kannatan sitä aivan lämpimästi, tilanteissa joissa näin todella on. Ja uskon, että uskonto voi monelle tuoda paljon iloa ja tyydytystä elämään aivan aidosti, ja tehdä joistain ihmisistä paljon mukavampia kuin he ehkä muuten olisivat. Uskon myös, että moni näistä nuorista on ihan itse halunnut mennä näihin kokouksiin. Mutta eivät kaikki. Eivätkä kaikki oikeista syistä.

However, täysin varma minä olen siitä, että lapsia ei saa käännyttää kysymättä ensin lupaa heidän vanhemmiltaan. Se, että uskoo olevansa täysin oikeassa ja tekevänsä toiselle vain palveluksen, ei anna oikeutta muokata puolustuskyvyttömän lapsen mieltä haluamaansa suuntaan. Ei edes tällaisessa intohimoja herättävässä ja kansan kahtia jakavassa asiassa kuin uskonnon edut sielunelämälle. Ei edes, vaikka uskoisi pelastavansa sillä toisen sielun. Tuskinpa kenenkään jumala haluaa lahjaksi sielua, jota ei ole vapaaehtoisesti itse annettu.

Vai mitä?

Ystävänpäivää

Eilen tuossa kaikkien tuntemassa amerikkalaisessa hampurilaisravintolassa kuulimme jo jonossa jostain takavasemmalta jotakin kovaäänistä puhetta. Mennessämme pöytään huomasimme lähellä istuvan vanhahkon naishenkilön, joka oli selvästi sekavassa tilassa. Hän oli majoittunut tavaroineen sivupöytään, puhui suureen ääneen yksinään aggressiiviseen sävyyn ja välillä tiuskaisi jotakin muita aterioijia kohti. Liikkeet olivat epämääräisiä, ja tavasta liikkua tuli mieleen pitkäaikaisen alkoholismin vaikutus pikkuaivoille tai jokin muu häiriö toimintakyvyssä. Vaatteet ja hiukset olivat resuiset ja likaiset, kuin hän ei olisi peseytynyt viikkoihin. Epäilin, joskaan en tiedä, hänen olevan asunnoton tai tilapäismajoituksessa asuva, ja että hänellä ei ollut oikein muuta paikkaa viettää aikaansa. Ihmiset istuivat kauemmas, välttelivät.

Valehtelisin jos sanoisin, etten ensi alkuun olisi reagoinut kuten kunnon ääliö: ajatellut ”Miksi tuollaiset saavat olla täällä häiritsemässä asiakkaita?”. Onneksi tajusin kohta, miten idioottimainen ajatus oli. Missä muualla hän voisi olla, pakkasessako? Ainakin olisi lämmintä, mitä sitten vaikka muut asiakkaat vierastaisivatkin häntä? Ehkä hänellä ei ollut muuta paikkaa, ehkä hän oli yksinäinen – en minä sitä voinut tietää, mutta en tiennyt tarpeeksi tuomitaksenikaan. Tuskin hän varsinaisesti valitsi ongelmiaan, mitä ne sitten olivatkaan. Me vain automaattisesti oletamme, että kaikkien muidenkin pitää olla yhtä ennustettavia ja käytöksessään mietoja kuin me – mutta eikö se ole vain meidän oma (asenne)ongelmamme, jos emme kykene asettumaan toisenlaisen ihmisen asemaan? Miksi kaikkien pitäisi olla rohkeita, reippaita, terveitä ja voimakkaita – ja käyttäytyä aina niin hillitysti ja mukavasti? Pystyykö siihen ylipäänsä kukaan?

Missä asunnottomat viettävät aikansa täällä? Sitä jäin miettimään. Tampereella on muutamia päiväkeskuksia, mutta ne ovat auki vain lyhyen aikaa päivällä.

Esim. Seurakunnan päiväkeskus Musta lammas
ilmoittaa olevansa avoinna
ma-to 7.30-13
pe 7.30-11.30
10.5. asti tupa on avoinna myös la klo 10-13.

Pirkanmaan sininauha ry:n Hervannan päiväkeskus WITONEN on avoinna arkisin 7-16 (ti 7-14).

Laskekaa itse kuinka monta tuntia päivästä jää tarkoituksettomaan vaelteluun paikasta toiseen, ellei muuta paikkaa löydy. En saanut asiasta tietoa, mutta tietääkseni esim. yömajat avaavat ovensa vain yöksi. Laitoshoidossa olevat toki ovat siitä onnekkaampia, että siellä saa olla kaiken päivää, mutta esim. avohoitoa voi hädin tuskin enää oikein hoidoksi kutsua. Kuulemissani tapauksissa avohoito on leimautunut lähinnä pillerienjakopaikaksi, ja nekin voivat jäädä saamatta, jos ei ole päässyt paikalle juuri silloin kuin on määrätty.

Ravintolasta piti jatkamani.

Jossakin vaiheessa sekava nainen asteli epävarmoin askelin kassalle, ja seurasin tilannetta, koska halusin tietää, miten häntä siellä kohdeltaisiin – suhtauduttaisiinko ivallisesti? Iloinen yllätykseni oli melkoinen, kun huomasin, kuinka ystävällisesti ja lempeästi lettipäinen nuori nainen häntä puhutteli, kauniisti ja vilpittömästi hymyillen. Muut jonossa vaihtoivat toiseen jonoon sivulleen vilkuillen, mutta myyjätär kohteli häntä aivan yhtä ystävällisesti ja kauniisti kuin olisi kohdellut jotakuta rouvaa piisamiturkissa. Pienen neuvotteluhetken tuloksena rouva teki valintansa ja laski rahat myyjättärelle. Hän sai ruokansa ja horjahteli takaisin pöytäänsä. En tiedä oliko myyjän ystävällisyys vaikuttanut rauhoittavasti, mutta nainen ei enää meuhkannut, vaan syötyään käveli tyynesti kassalle tilaamaan toisen, jonka myyjä hänelle kantoi sen valmistuttua pöytään.

Ei voi muuta kuin ihailla – tästä tytöstä pitäisi tehdä kuukauden työntekijä. Näillä alipalkatuilla ja kamalia työaikoja noudattavilla nuorilla on voimia ja halua olla ystävällinen heillekin, jotka eivät takuulla kykene reklamaatioita firman johdolle tekemään. Onnittelut.


Myöhemmin aloin todella miettiä, missä mahtavat Tampereen asunnottomat viettää aikaansa – oliko heillä ylipäänsä mitään paikkoja. Ja onko täällä paljonkin asunnottomia? Otin selvää.

Vuoden 2000 selvityksessä* asunnottomia, jotka majailevat ulkona, arveltiin Tampereella olevan jotakin 10 ja 1000 väliltä. Ne asunnottomat, jotka eivät syystä tai toisesta hae apua, eivät päädy viranomaisten tai yhteisöjen tietoon, joten arviointi on lähestulkoon mahdotonta. Pysyvästi ulkona majailevia arvioidaan Tampereella olevan noin 20-30 henkilöä.

Selvityksessä tehtiin Tampereella kysely asunnottomilta itseltään, ja kyselyssä he arvioivat mm. syitä asumiseensa kyselyhetkellä olevissa olosuhteissa (esim. ulkona, yömajoissa, hoitokodeissa, laitoksissa, tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona yms). Kyselyssä oli 308 asunnotonta. Suurimpana syynä asumisolosuhteisiin mainittiin miespuolisilla asunnottomilla ensin päihdeongelma ja sitten asunnottomuus, naisilla päinvastoin. Mielenterveydellisten syiden osuus naisilla oli hiukan yleisempi kuin miehillä. (Onko syynä se, että miehistä useimmiten pitää joku [nainen] huolta, äiti, sisko tai tyttöystävä, mutta koska naisen luonne yhteiskunnassa tuntuu kaatuvat huolenpitäjän rooliksi, huolenpitoa tarvitsevat naiset useammin jäävät apua vaille – ehkä koska eivät ennakkoasenteensa takia halua sitä hakea, ehkä eivät pystykään, eikä sitä heille niin herkästi tarjotakaan?)

Oman arvionsa mukaan kaksi kolmannesta asunnottomista ei kykenisi asunnon saatuaan normaaliasumiseen, vaan he kaipaisivat jonkinlaista tuettua asumismuotoa. Kyselyssä todetaankin: ”Edelleen tuntuu olevan tarvetta sellaiselle paikalle, jossa olisi tarjolla tukea päihdeongelmien lisäksi esim. mielenterveysongelmista kärsiville henkilöille”.

Kyselyssä oli mainittu 10 eri keskusta tai laitosta, joissa majoitettiin asunnottomia pysyvästi tai väliaikaisesti. Paikkoja kaikissa näissä laitoksissa oli yhteensä 266 (vrt. esim. kyselyyn vastanneiden asunnottomien määrä).


Vuonna 2001 valtion asuntorahaston selvityksen (pdf) 2002 mukaan tamperelaisten yksinäisten asunnottomien määrä oli 580 henkilöä (koko maassa 9 966), joten voidaan päätellä, että syrjäytyminen ja eri syistä johtuva asunnottomuus on kasvanut melko tavalla. Tampere onkin yksi Suomen suurimmista asunnottomuusalueista, jonka edellä on vain Helsinki, jossa on 4 700 yksinäistä asunnotonta. Espoossa oli saman verran asunnottomia kuin Tampereella, 580 henkilöä.

Seuraavina tulivat:
Vantaa (507)
Turku (469)
Lahti (347)
Oulu (170)
Kuopio (163)
Joensuu (158)
Järvenpää (143)
Jyväskylä (135)
Vaasa (112)

Tamperelaisista asunnottomista ulkona, ensisuojissa yms. asui 25, asuntoloissa yms. 18, laitoksissa 186, tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona 351. Naisia heistä oli 120 ja nuoria 116. Asunnottomia perheitä oli 20.


Päiväkeskus Musta Lammas ottaa muuten vastaan lahjoituksia: miesten ja naisten vaatteita, sisustus- ja kodintekstiilejä sekä astioita (huonekaluja ei enää voida ottaa vastaan) puh. (03) 219 0372. Jos teiltä siis liikenee vanhoja lakanoita, vaatteita yms. viekää ne Mustaan Lampaaseen, jos vain jaksatte vähän UFFin laatikkoa pidemmälle uhrautua. En tiedä hakisivatko, mutta voihan sitä kai kysyä.

Yritetään mekin pitää huolta toisistamme, edes joskus. Jookos.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!


LÄHTEET:
*Asunnottomuus Tampereella 3.11.2000 (Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen monistesarja 15/2001)

Linkkejä:
Asunnottomien yö
Tampereen päihdeongelmaisten asumispalvelut
Päihdehoitopaikat (pdf)