*
Minä haluaisin pitää sinua sylissäni kuin
perhosensiipiä, avoimesti
varoen sateenkaaresi värejä.
Sinä olisit valmis lähtemään milloin tahansa
päättäisit silti jäädä tähän: valoon,
keveään lämpöön.
Minä haluaisin ojentaa painavan sydämeni
ja ottaa sinut sinne
pelkäämättä että muserrut minuun.
Puheemme olisi äänetöntä aaltoliikettä,
silmistä toisiin versovaa vihreää
syyslehtisessä mullassa.
Jos haluaisit, voisit pitää kädestäni kiinni
väkijoukossa, keskellä meteliä –
me olisimme yhdessä hiljaa.
Minä tuntisin kämmenesi lämmön, ja
elämänviivani lepäisi ihoasi vasten
niin kuin perhosen siipi.
*
torstaina, elokuuta 24, 2006
Runotorstai
Korvamerkit:
kirjoittaminen,
runoa,
teemat
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Ai miten kaunis ja kaihoisa runo. Kiitos!
tämä on kokonaisuudessaan todella kaunis ja sisältää myös kohtia joita voisi maistella ja tutkia vaikka kuinka kauan.
Hän sanoi "jos pyydät, niin tulen kanssasi". Minä en rohjennut pyytää. Siksikö elämänviivani on niin levoton...
Tekstisi synnyttämä ajatus.
Tämäpä mielenkiintoinen blogituttavuus. Vaikka tekstini ehkä häviäisivät muilta kuin perusteellisilta penkojilta, eihän fyysinen olemukseni katoa...
Tulenpa tänne uudestaankin.
Alruuna
Susienne sanoo, että ihana runo. :) Ja Susienne myös kaipaa valokuvia synttäreiltään. ;)
Lähetä kommentti