Kuka tämän blogin tähän kuntoon on jättänyt?
Hämähäkinseittejäkin kaikkialla. Köh! Kyllä tänne on siivooja tilattu, mutta ei
näköjään ole vieläkään ehtinyt.
Tämä on nyt joko sellainen ”vielä kerran tytöt” -polkkaus,
kun tuolla Facebookin bloginostalgiatiimissä yllyttivät, tai sitten polkkaajan tädin kumminkaiman
serkun paluu. Tai sitten hento yritys vältellä siivousvaivaa keskellä
koiraeläimen megalomaanista karvanlähtöaikaa (jossa karvalautat ajelehtivat
lattioilla, vaikka joka päivä imuroisi). Ei vaan voi tietää. Ettäs tiedätte.
Jos ketään kiinnostaa (ja vaikka ei kiinnostaisikaan), olen
viime aikoina lähinnä vaeltanut maalaismaisemassa isokorvaisen hurtan kanssa, päivitellyt Teonsanaa ja ohjannut
kirjoitusryhmää. Ei välttämättä tässä järjestyksessä. Elokuussa menen ohjaamaan lasten ja nuorten
kirjoituskesäleiriä, mutta muuten ohjaan vähän erilaista kirjoitusryhmää, jossa
kirjoitetaan oman elämän asioista, arvostelematta ja luokittelematta.
Kirjoittajat ovat ihmisiä, joita säännöllinen kirjoittaminen auttaa pääsemään
elämässä eteenpäin.
Olen siitä aika innoissani, ja niin ovat kirjoittajat
itsekin. He ovat aikas ihania tyyppejä. Monet eivät ole aiemmin harrastaneet lainkaan
kirjoittamista, mutta kun he tulevat pöydän ääreen, on kuin he odottaisivat
vain lähtölaukausta. Ja minä sanon: olkaa hyvät! Kynät alkavat rapista
paperilla, muistot tulvivat riveille, ja tunteet. Lukiessa nauretaan, itketään.
Jokainen haluaa kertoa, vaikkei ole pakko. Jokainen haluaa tulla kuulluksi, ja
tuleekin. Miten kauniita maailmoja heistä kaikista paljastuu. Ja miten
surullisia – niin, niitäkin. Mutta päivän lopussa, kun noustaan, hymyillään.
Tämä on tärkeää, olennaista. Minulle, ja heille. Riveiltä paljastuu uusia
ajatuksia, ideoita, voimia. Elämät kääntyvät kuin laivat.
(Tämän yksityiskohtaisemmin en oikein voi ryhmästä kertoa,
mutta jos idea kiinnostaa, lisää saa kysyä. Profiilisivulta löytyy meiliosoite,
josta minut tavoittaa, edelleen)
Täällä minä vielä siis häslään, kaikenlaista kirjoittamiseen
liittyvää. Ufot eivät ole napanneet minua (tai sitten ovat, mutta olen
valmiiksi niin omituinen, ettei sitä edes huomaa). Olen vapaa-aikani luuhannut
lähinnä tuolla Naamaston puolella, niin kuin melkein kaikki muutkin vanhat
bloggaajat.
Pitäisiköhän pudistella pölyt tästäkin bloginrohjakkeesta ja
ryhtyä päivittelemään useammin? Esim. kerran vuodessa, parhaana kaksi? Sanokaas
se.
