Olen mielenkiinnolla seurannut Blogistaniassa vellovaa keskustelua vaalilupauksista lapsiperheille ja siitä kuinka se herättää närää yksinasuvissa – miksei meille luvata mitään? Meitä on paljon, me äänestämme. Joo, totta.
Benropella oli mielestäni hyvä huomio, josta kaikki varmaankin ovat kohtuullisen samaa mieltä: Puheena olleessa artikkelissa ”lapsiperheen elämän vaikeudesta” esimerkkinä käytetty perhe, jonka Metroauto Areenan toimitusjohtaja/perustaja/osakkeenomistajan kotivaimo ja pikkuperijöiden äiti valittelee lapsilisän pienuutta, ei välttämättä osu kaikkein kireimpään saumaan esimerkkinä ”köyhästä lapsiperheestä”. Mut hei, ehkä Iltahötön toimittajat eivät vaan tunne yhtäkään muuta lapsiperhettä, niitähän on niin harvassa. Tai ehkä tosiaan on niin, että toimitusjohtajalla vain kerta kaikkiaan menee niin paljon rahaa työauton bensaan, että pikkuvaimo kasvattelee kolme lasta ihan pelkillä lapsilisillä. Ja Iltahötön palkkioilla.
En halua(isi) provosoitua, koska nähdäkseni kaikki [sic!] osapuolet ovat jo suoriutuneet siitä puolesta jo ihan kiitettävästi, mutta eräs näkökulma särähti pahasti korvaani Mean blogilla kyläillessäni.
”Mistä lähtien joidenkin ei ole tarvinnut laskea etukäteen, minkä halun pystyy tyydyttämään ja mistä pitää luopua, koska rahaa ei ole? Olenko ymmärtänyt jotain väärin? Eikö enää tarvitsekaan itse kustantaa omia mielihalujaan?”
Ja vielä (kommenteissa) "Minä tosin olen hiukan sitä mieltä, että ennen nykyistä kaikki-mulle-nyt-heti-mentaliteettia perheet suunnittelivat lastenhankinnan nimenomaan oman tilipussinsa mukaan. Tukia ei juurikaan ollut, joten oli pakko."
Mjaah. Että siis esimerkiksi mummoni, jonka ympärivuorokautiset päivät nuorna vaimona sodan jälkeen kuluivat lähinnä sotainvalidimiehensä hoitamiseen (miehen eläkerahoilla ilman omia tuloja), teki ihan huvikseen (ts. tyydyttääkseen mielihalujaan) omaishoitaja-kotiäitinä 16 lasta jaloissa pyörimään "suunnitellen tilipussinsa mukaan"?
Muistan kuulleeni joskus, että tukien puuttumisen lisäksi ei silloin ennen ollut juuri ehkäisymenetelmiäkään. Saatoin kuulla väärin.
PS: Vaikka pari lapsista kuoli jo pienenä ja he säästivät näin kätevästi rahaa, kaikista lopuista kasvoi ihmeen kaupalla sittemmin aikuisia veronmaksajia, jotka tekivät Suomeen lisää veronmaksajia, jotka tekevät Suomeen tällä hetkellä lisää veronmaksajia... jokusen.
Minulla ei ole lapsia. Mutta minäkin olen lapsiperheeseen syntynyt. Niin kuin varmaan joku muukin. Ehkä jopa muutkin yksineläjät kuin minä.
Itse olen valitettavan pienituloisella alalla, enkä uskalla edes kuiskata sanaa ”asuntolaina”, koska lähitulevaisuudessa ei ole mitään tietoa siitä, millä sen varsinaisesti maksaisin takaisin. Siltikään en kehtaisi tästä hyvästä moittia lapsiperheitä lasten hankkimisesta näinä pätkätyöllisyyden ja hyvinvointiyhteiskunnan käsitteen äärimmilleen venymisen aikoina. Pikemminkin pidän sitä ihailtavan rohkeana vastavetona, joka osoittaa että kaikki toivo ei ole vielä mennyt.
On se biologia vaan kumma juttu, pistää ihmisen lisääntymään, vaikka se ei välttämättä ole taloudellisen suunnittelun näkökulmasta kovin järkevää. Ihmiskuntahan on historiallisen tunnettu järkevästä suunnittelukyvystään ja loogisesta toiminnastaan.
Siksi kehitysmaissakaan ei hankita juuri koskaan lapsia, koska sehän ei ole niissä oloissa taloudellisesti järk... öh.
Voitaisiin vaikkapa sanoa, että jos kaikki ihmiset olisivat aina olleet näin järkeviä rahankäyttönsä suunnittelussa, sitä olisi kulunut aikojen saatossa paljon vähemmän. Niin kuin luontoakin. Eihän pari villi-ihmistä paljon kuluta.
– Jälkeiset –
Muuten: Käsi ylös, ketä ei naurata kun kuulee samassa lauseessa sanat ”edellyttää”, ja ”kohtuullisuutta vaalilupauksissa”.
Muuten 2: Käsi ylös, joka on joskus todennut että vaalilupaus + ehdokkaan valinta ei pääsääntöisesti = toteutunut lupaus. (Osaatteko kuvitella millainen taivas maan päällä Suomi olisi – niin yksin asuville, lapsiperheille kuin vanhuksillekin – jos puoletkaan olisi toteutunut; tai edes yritetty toteuttaa?)
Muuten 3: Käsi ylös, kuka on todella vakavissaan sitä mieltä, että pienituloinen (oikeasti pienituloinen) pariskunta, joka saa lapsia, ei keskimäärin ota ”vastuuta elämässään tekemistä ratkaisuista”. [Kolkkoa naurua tähän väliin.]
Muuten 4 (tämä on viimeinen, lupaan!): Käsi ylös, kenen mielestä äkkijyrkkä muiden osapuolien nenänvarttaan pitkin tuomitseminen ja täysi kyvyttömyys ymmärtää kenenkään muun toimintaa kuin omaansa, on jo jotenkin niin junttimaista ja aivan passé.
En muista kenen blogista ajatuksen luin, mutta mahtavastihan hyvätuloisilla kansanedustajakonkareilla menee, kun pienituloiset lapsiperheet/yksinasuvat/sinkut/ eläkeläiset/yksinhuoltajat/lainanmaksajat mätkivät vain vaalikartulla toisiaan – eivätkä siis ryhdy yhteiseen kuoroon, jota kaiketi jokusen edustajan olisi pakko jo vähän kuunnellakin. Ja ehkä tehdä vähän töitäkin sen valtaisan päivärahansa eteen.
Mutta miksipä turhaan, kun voi ottaa Arkadianmäellä mukavan asennon ja seurata komediaa, johon ei tarvitse edes ostaa lippuja.
keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007
Vaalikarttua, siskot ja veljet!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
No juu, ei niitä lapsia valita tehtäväksi kuin joitakin muita mielihaluja tuosta noin vain. Eihän lapsi jumankauta ole mikään tavara tai lemmikki, jonka ostamista pitää viimeiseen asti harkita. Lapsi on ihan oikeasti ihminen. Tämä "mielihalu" -juttu nostaa karvat pystyyn. Näistä lapista kasvaa ihan oikeita ihmisiä, siis niitä tulevaisuuden aikuisia, jotka nyt kasvavat siinä käsityksessä, että ovat tavaroita, jotka pitää valita muista vaihtoehdoista, niin sasse, miten ne tulevaisuuden vanhuksia mahtavatkaan kohdella tähän käsittämättömän kyyniseen maailmankuvaan kasvaneena.
Sekin on totta, että tukiaisiin ehkä tukeudutaan liikaa, mutta monella se merkitsisi sitä, ettei niitä lapsia tosiaan uskallettaisi tehdä ollenkaan. On se vaan niin kallista. Kyllä ne vanhemmat joutuvat paljosta luopumaan, mitä on ehkä kovin monen vaikea uskoa. Siis vaikka olisi keskituloinen isä ja kotona oleva äiti, niin kyllä ne rahat hitto vieköön siihen elämiseen menevät, ei siinä hirveästi pröystäillä normaalissakaan perheessä, saati pientuloisten perheissä.
Minä ärähdin tästä nyt vain siksi, että lapsiperheitä on viimeiset 15 vuotta kohdeltu aivan kaltoin. On lupailtu parannuksia, mutta niitäpä ei ole näkynyt. Tähän saumaan sinkkujen närä, joille lapsien tekeminen on vaihtoehto yltäkylläisemmälle elämälle oli minusta vain aika paksua.
Muutoinhan olen siis sitä mieltä, että jos rahaa olisi jaettavaksi kaikille, niin kaikkien huonosti toimeentulevien pitäisi saada siitä osansa. Täällä eletään kuitenkin kaikki yhdessä, joten on käsittämätöntä, ettei lapsiperheitä haluttaisi tukea millään tavalla.
Kysehän on valinnoista. Yksi valitsee yksinäisyyden, toinen äitiyden, kolmas monilapsisuuden. Yritin sanoa, että valinnoistaan pitäisi olla vastuullinen eikä olettaa niin herkästi apua muualta.
Isoäitikin valitsi osansa, en jaksa uskoa, että ketään on puukko kurkulla pakotettu tekemään 18 lasta. Mutta hänpä ei olettanutkaan, että yhteiskunta tulee ja hankkii isomman talon, omaishoitajan ja antaa tukea. Hän teki itse. Siinä se ero juuri onkin. Isoäiti tuskin edes valitti, koska kellepä hän.
Mutta kaikilla puolilla on myös toinen puoli, tottakai.
No nythän ei voida kyllä puhua siitä, että "herkästi" olettaisi avun tulevan muualta. Eihän sitä ole tullut 15 vuoteen.
Toisaalta ymmärsin, että sinkut ovat myös apua vailla jostakin syystä... kuulinko peräti jonkun valittavan?
Ylipäätään lapsiperheelliset eivät valita, eivät ne jaksa. Tämä valittamisen valitus on minusta jo aika huippua. Kuka edes on valittanut? Faktoja pistetty esiin, mutta kaipa senkin voi halutessaan valittamiseksi tulkita. Sikäli melkoisen kova oletus, että ihmisen pitäisi olla kurjuudessaankin hiljaa, kun on kurjuutensa kerran valinnut. Ja onko se edes valintaa tässä ajassa? Onko se enää edes inhimillinen vaihtoehto, että jos on lapsia, niin ei kyllä sitten ole varaa autoon tai asuntoon? Onko se todella aivan kohtuutonta ja mulle-heti-kaikki-mentaliteettia enää ollenkaan?
Ei, en edes pysty enää sanomaan kaikkea mitä tulee mieleen tuosta maailmankuvasta. Olkoot koko aihe. Eihän se edes minua enää kosketa. Ajattelin vain älähtää, koska tiedän, etteivät pienten lasten vanhemmat itse jaksa taistella näitä kylmiä näkemyksiä kohtaan. Enkä ihmettele.
On kyllä hyvin ankaraa, kun työssäkäyvä yksinasuva joutuu yksin maksamaan tv-luvan, kun meillä on neljä henkeä ja pölykoirat sitä maksamassa ;-) Äh, en koskaan ole ollut niin äveriäs kuin työssäkäyvänä yksinasujana enkä osannut silloin kuvitella mitään, mitä juuri minulle pitäisi jonkun ehdokkaan tyrkyttää. Pystyin tavanomaisella palkallani itse hankkimaan kaiken tarvitsemani ja aika paljon sen ylikin! Sen sijaan arvostin niitä ehdokkaita, jotka olivat heikkojen puolella. Mutta lienenkin kaamea sossu.
Ajattelin myös, että yhteiskunta oli suorastaan ruiskuttanut hirveitä määriä rahaa kouluttamiseeni. Olin onnellinen siitä, että itse voisin vuorostani laittaa fyffeä yhteiskunnan suuntaan. Iloinen veronmaksaja, siis.
Ehkäpä monet tekevät vaaliratkaisunsa sen perusteella, mitä hyvää ehdokas lupaa juuri minulle-minulle-minulle. En siis varmaankaan olisi menestyvä vaaleissa, jos jostain päähänpistosta joskus erehtyisin ehdolle.
Saara, ei jaksa ei, mutta kiitos teitille, jotka jaksatte muistuttaa esim. siitä, että lapset ovat ihmisiä eivätkä esineitä, lemmikkejä tai ylellisyyksiä. Ihmiset ovat yhteisön välttämätön osa. Ennen kuin he pystyvät kannattelemaan ja rakentamaan yhteisöä, yhteisön pitää kannatella heitä jonkin aikaa.
Saara: "Toisaalta ymmärsin, että sinkut ovat myös apua vailla jostakin syystä... kuulinko peräti jonkun valittavan?"
En tiedä. Et ainakaan minun.
Minä... Minusta ei tunnu hyvältä. Jokin on niinku huonosti.
Noin.
Miksi en löytänyt kommenttilaatikkoa tuosta aprillijutusta? Piti vain sanoa, että Turun sanomissa kerrottiin beringinhanhien laskeutuneen muuttomatkalla Kupittaan puistoon ja ne pitää sen vuoksi lopettaa. Meni minuun aivan täydestä. Ehdin kauhistuneena levittää uutista ympäriinsä, kunnes tänä aamuna luin että se olikin aprillia :-( Olen höynäytettävä ihminen.
Lähetä kommentti