Siinä me olimme, vain hieman kuuden jälkeen kesäkuisena maanantaiaamuna kaupungin ikkunoissa, ilman nimiä tai kasvoja, putoavan jään rummuttaessa puita ja autoja, asvalttia ja puutarhapensaita: luonnonilmiön synkronoimina kuin se olisi iso kello, jonka mukaan meidät vedetään kaikki samaan sydänrytmiin. Lapsi, nukkuvien hiljaisuus tai kamera mukanamme seisoimme kuuliaisesti läsnä, näennäisen erillisinä, seuraten raesadetta kuin kollektiivista, vedentuoksuista unta.
maanantaina, kesäkuuta 09, 2008
Tilassa ja ajassa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Tää oli hieno! Parhaat blogin keinotkin käytössä :-)
Lähetä kommentti