Rakas NetAnttila.com

Voi NetAnttila kiltti.

Kunpa voisitte selittää minulle, mikä mahtaa olla se logiikka, jonka perusteella lähetätte minulle paperikuvastoja verkkokaupastanne? Oletteko mahdollisesti lainkaan miettinyt verkkokaupan olennaisinta funktiota: sitä, miksi asiakkaanne alunperinkin siirtyivät postimyyntikuvastokaupasta verkkokauppaan ja ryhtyivät tilaamaan sähköpostimainoksia?

Erityisesti minua kiinnostaisi tietää, miksi minun täytyy lähettää tämä sama viesti Teille joka kerran, kun olen erehtynyt tilaamaan jotakin verkkokaupastanne. Miksi, oi miksi lähetätte minulle näitä suoraan paperinkeräykseen meneviä, varmasti hinnakkaita painotuotteitanne jokaisen ostokseni jälkeen, vaikka olen sen jo moneen kertaan teidän asiakaspalvelussanne oikein erityisesti kieltänyt?

Nyt minun täytyy sanoa ikävästi, rakas NetAnttila.com. Jos minä vielä kerran saan Teiltä jonkinlaista paperiroskaa postilaatikkooni, se ikävä kyllä tietää loppua meidän pitkälle mutta hankalalle suhteellemme. Olen pahoillani, mutta näin on asia. En aio lähettää Teille tätä samaa viestiä enää kertaakaan. Suhteemme jatkuminen riippuu siis nyt täysin Teistä.

Ystävällisin (mutta myös hiukan turhautunein) terveisin,

Minna

Mitä lahjaksi naiselle?

Säännöllisin väliajoin ihminen kohtaa elämässään arkisen kriisin, joka kulkee juhlapäivän nimellä. Juhlapäivä tarkoittaa yleensä sitä, että jollekulle pitää antaa lahja; usein se joku on nainen. Usein lahjan hankkija on mies, jolla ei ole aavistustakaan, mitä hänen naisystävänsä/äitinsä/siskonsa mahtaisi haluta. Lopulta hän ostaa viime tingassa juhlapäivän aamuna ensimmäisen kaupassa näkemänsä tavaran ja viettää sitten lahjanvaihtoa seuraavan illan mykkäkoulun ukkospilvien varjossa, käsittämättä mikä meni vikaan.

Kun mies tulee tiettyyn ikään, hän on jo parisuhteessaan huomannut, että jos nainen sanoo, ettei hänelle tarvitse ostaa mitään, se tarkoittaa usein: yllätä minut ja osta kuitenkin. Tai tee itse, jos olet yksi niitä harvinaisia ja ihania tee-se-itse-miehiä. Mutta varsinkin, jos nainen ei ole erikseen sanonut, ettei hänelle saa missään tapauksessa hankkia lahjaa, lahjan tai edes kukkien puute erityisenä päivänä johtaa yleensä kaikkia osapuolia turhauttavaan juhlakriisiin ja mahdollisesti suurempiinkin ongelmiin, jos sama tyyli on jatkunut pitkään.

Aaargh!

Aiot siis selviytyä tästä juhlasta ilman parisuhdekeskusteluita: olet päättänyt käydä rohkeasti markkinavoimia päin ja uskaltautua myyntiliikkeeseen muzak-sävelmien keskelle. Et halua nikkaroida mitään, et tiedä naisesi vaatekokoja tai pukeutumistyyliä, sinulla ei ole aikaa eikä halua suunnitella mitään monimutkaisia juhlailtoja… Haluat vain viedä hänelle jonkin kivan lahjan, jonka saa kotimatkalla paikallisesta myymälästä. Mieluiten kaupassa paketoituna. Onko liikaa vaadittu?

Naisesi on vielä edes hitusen romantikko eikä ole vielä antanut periksi tavalle ojentaa hyvissä ajoin sinulle lista, jossa hänen lahjatoiveensa ovat kauppapaikkojen ja hintojen mukaan eriteltynä, koot ja värit suluissa. Hän ei ole edes ”vihjaissut” sinulle kiinnostavista lahjaideoista toistelemalla uudelleen ja uudelleen merkitsevään äänensävyyn, kuinka ihana se ja se tuote/palvelu olisikaan ja miten upeasti se sopisi juuri tähän sisustukseen tai tuohon asuun. Tai kuinka hän on ”aina toivonut” juuri sellaista asiaa, joka ihan sattumalta onkin tässä kuvastossa.

Niin. Naiset ovat niin vaikeita ymmärtää.

FreeDigitalPhotos.net

Perusvinkkejä

On muutamia tavallisia asioita, joita voi lähestulkoon aina antaa kenelle tahansa naiselle lahjaksi ja ne ilahduttavat kaikissa juhlatilanteissa. Parasta niissä on se, että ne kuluvat, eli samantyyppisiä asioita voi ostaa lahjaksi toistekin. Täten mielikuvitusta ei tarvitse venyttää ikuisesti vuodesta toiseen, vaan tästä listasta voi soveltuvin osin valikoida jonkinlaisen setin ja hyvin menee. Lisäksi näitä saa lähes mistä tahansa myyntiliikkeestä ja käyvät melkein mihin vain budjettiin. Kaikkea saa sekä halpoina että kalliina versioina.

 

Mutta ensin. Sinun täytyy tietää pari asiaa. Nyt kannattaa käväistä tarkistamassa, jollet millään muista:

1. Minkä väriset verhot hänellä on ikkunassa?

Myös muut sisustustekstiilit käyvät: minkä värinen pöytäliina, päiväpeitto, sisustustyynyt tms. Verhot ovat ehkä helpoin tarkistuskohde. Valitse jokin niissä oleva väri, kun ostat mitä tahansa, mikä liittyy kotiin. Valkoinen on hyvä, yleispätevä väri, joka käy melkein aina. Erityisesti, mikäli verhot ovat valkoiset, osta mieluiten valkoista. Mustaa ainoastaan siinä tapauksessa, että hänellä todellakin on mustat verhot ikkunassa. Jos vaihtoehdot ovat ”vähän sinnepäin” tai et ole käynyt hänen luonaan, valitse mahdollisimman neutraali väri: vaaleat sävyt, luonnonvalkoinen tms. Jos lahjan saaja on räiskyvien värien ystävä, silloin toki kannattaa valita jotain värikästä.

2. Millaisia värejä hän yleensä käyttää?

Pukeutuuko hän tummiin? Onko hänellä aina vaaleita vaatteita päällä? Onko hänellä aina yllä jotakin vihreää tai punaista? Jos ostat jotakin, joka puetaan päälle, valitse samantyyppisiä värejä kuin mihin hän muutenkin pukeutuu.

Ostoksille!

Ja sitten se lista. Valitse tästä vähintään kaksi asiaa samaan pakettiin (jos ne ovat suht pieniä). Kolme-neljäkin on hyvä. Jos haluat brassailla, osta pienehkö lahjalaatikko tai -kori (verhojen väri/neutraali) tms. ja kokoa lahjat siihen. Kaupassa voidaan kietaista se sellofaaniin ja juhla on hyvällä alulla.

• Kynttilät. Kaikenkokoiset käyvät. Muista verhojen väri! Jos hänen asunnossaan tuoksuu yleensä miellyttävältä, voit olla oikein romanttinen ja ostaa tuoksukynttilöitä. Jos hän on hajusteallergikko tai et tiedä onko hän, osta mieluiten tuoksuttomia. Älä kuitenkaan osta säästöpakettia perustuikkuja, vaan mieluiten jotain vähän juhlallisempaa. Vaikkapa vain yksi soma pöytäkynttilä tai jokin pieni rasia.
   
• Kynttilälyhdyt. Loistoidea kauniin kynttilän kanssa on ostaa lyhty, joka sopii sen kanssa. Usein myydään myös settejä, joissa on molemmat, sellainen on aika varma valinta. Muista verhojen väri, jos tarjolla on värivaihtoehtoja. Jos saaja ei yleensä harrasta hyvin koristeellista tai kimaltavaa tyyliä, valitsisin jonkin suht neutraalin lyhdyn. Väritön lasi ja valkoinen tai musta ovat yleensä aika laajalti pidettyjä.
   
• Ranneketjut ja kaulakorut (jos saaja sellaisia yleensä käyttää). Korujen ei tarvitse olla kultasepänliikkeestä! Jos naisesi käyttää usein koruja, hän todennäköisesti ilahtuu myös marketin koruosastolta juuri hänelle valitusta helminauhasta. Kannattaa yrittää muistella, millaisia koruja hän käyttää; erityisesti sitä, ovatko ne isoja vai hyvin hillittyjä. Pyri löytämään samantyyppisiä värejä kuin hän käyttää vaatteissaan.
   
• Kaulahuivit, hansikkaat, rannekkeet. Lämmittävät pikkuasusteet ovat aina romanttisia. Muista vaateväri! Nämä pienet asusteet ovat yleensä sellaisia, että ne käyvät kaiken kokoisille. Sukkia vain, jos lattiat ovat kylmät ja tiedät hänen kengänkokonsa.
   
• Kalenterit, muistikirjat ja kauniit kynät. Erityisesti, jos lahjan saaja käyttää paperisia muistiinpanovälineitä muutenkin. Tässä voit ajatella hänen tavallisia värejään, mutta se ei ole niin tarkkaa.
   
• Se itsestään selvä: suklaa. Jos nainen ei ole suorin sanoin ilmaissut inhoavansa suklaata, se on yleensä aika varma valinta. Jos hän taas on hulluna lakritsiin, osta toki sitä. Jos et tiedä, osta jokin rasia, jossa on erilaisia makeisia.
   
• Muut herkut. Jos tiedät, millaisista herkuista lahjan saaja pitää, niitä kannattaa ostaa. Kokkailusta pitävälle voi ostaa vaikka setin erikoismausteita. Juustoharrastajalle laadukkaita juustoja ja sopivaa viiniä. Tulisesta pitävälle voi vaikka valita erilaisia chilejä. Makeasta tykkäävälle suklaa- ja muita herkkukeksejä tms. Vain mielikuvituksesi (ja budjetti) on rajana tässä! Kaupoissa myydään valmiita herkkukoreja, jotka ovat käteviä peruslahjoja, jos haluaa säästää aikaa.
   
• Tee tai kahvi. Yleensä ihmiset juovat ainakin jompaakumpaa. Jos hän juo vain vihreää tai valkoista teetä tai vaikkapa rooibosta, ei kannata ostaa mustaa teetä. Mene kaupan kahviosastolle tai erikoiskahviliikkeeseen ja kysy, mitä he suosittelevat. Kahviliikkeissä on yleensä myös laaja valikoima teelaatuja. Jollei teenjuoja ole hifistelijä, teepussipaketti on ihan ok – mutta älä silti osta sitä Rainbowta. Ihan tosi. Ei sitä halpamerkkiä.
   
• Saippua. Juu-u, ihan tosi. Palasaippua, suihkusaippua, mikä vain – kunhan se on jotain vähän erilaista, luksusta. Pikkuliikkeen luomu-yrttisaippua, tuoksuva suihkusaippua lasipullossa, jopa kylpyvaahto, jos hänellä on kylpyamme. Yleensä ihmisistä on mukavaa kokeilla erilaisia saippuoita, ellei heillä ole hajuste- tms. allergiaa. Saippuaa kuluu paljon jokapäiväisessä elämässä ja kiva erikoissaippua voi ilahduttaa joka päivä monta kertaa. Saippuaa myydään melkein kaikissa liikkeissä, sellaisen löytäminen ei todellakaan ole vaikeaa. Valitse jokin, jossa on nätti pakkaus. Konsultoi myyjää, jos tarvis.
   
• Kukat. Klassikko. Syystä. (Ei kuitenkaan tuoksuallergisille!)
   
• Lahjakortit. Jos et todellakaan jaksa miettiä tai olet kaupassa viime tipassa ja sinulla on aikaa viisi minuuttia, lahjakortti on pätevä valinta. Jos et yhtään tiedä, millaisia kulttuuririentoja tai vapaa-ajanjuttuja lahjan saaja harrastaa, osta lahjakortti isoon tavarataloon, josta saa kaikkea. Älä kuitenkaan ruokamarkettiin! Toisaalta jokin erikoismyymälä, jossa myydään kotimaista/eettistä ruokaa, teetä/kahvia, käsityötä ym., voi olla hyvä kohde. Tue kotimaista työtä ja/tai eettistä tuotantoa; tästä voi tulla vielä tyylipisteitäkin. 

FreeDigitalPhotos.net

Kyllä. Ihan tosi, nämä olivat aika itsestään selviä lahjoja. Siihen on kuitenkin syynsä, miksi nämä ovat kestosuosikkeja. Minusta ja monesta muusta naisesta on ihanaa saada juuri tällaisia asioita vaikka joka juhlassa, vuodesta toiseen. Suklaata ja kynttilöitä kuluu koko ajan, ei ole pelkoa että niitä kertyisi kotiin liikaa. Kynttilälyhtyjähän voi teoriassa olla liikaa, mutta itse en ole sellaista ihmettä vielä päässyt todistamaan. Saippuaa ja asusteita käytetään koko ajan, niitä tarvitaan aina. Teet ja kahvit juodaan, herkut syödään, aina on mukavaa löytää uusia maisteltavia.

Tällaisten settien antamisessa on se hieno puoli, että kun ajattelet läheistä naistasi ja valitset itse hänelle setin tällaisia mukavia juttuja lahjaksi, annat itsestäsi todella sympaattisen ja fiksun kuvan – ja herätät ihailua vielä naisen ystävissäkin. Olethan niin ajattelevainen ja ehkä romanttinenkin.

 

Se, että löysit nämä vinkit blogista, voi jäädä meidän salaisuudeksemme. 

(Meidän kolmen, jos sait linkin tähän kirjoitukseen läheiseltä naiseltasi. Ota se vinkkinä. ;))

Huolenpitovastuu

En tiedä, miten kouluissa nykyään yritetään käytännössä kitkeä kiusaamista, mutta tuli mieleeni eräs idea. Kertokaapa te koululaisten vanhemmat, jos jokin tällainen on jo käytössä kouluissa tai ideassa on vikoja.

Olen ajatellut, että jokainen pieni koululainen tarvitsisi koulussa isoveljen tai -siskon, joka katsoo välitunneilla perään ja puuttuu asiaan, jos häntä kiusataan. Lisäksi jokaisen pitäisi oppia pitämään huolta toisistaan ja ottamaan vastuuta toistensa pärjäämisestä. Voisikohan nämä kaksi asiaa yhdistää? 

Kuva: FreeDigitalPhotos.net

Mitä jos koulussa olisi jonkinlainen systeemi, jossa jokaiselle koululaiselle nimetään oma, alemmalla luokalla oleva ”pikkusisko/-veli”, jota on velvollinen auttamaan ja puuttumaan asiaan, jos lasta kiusataan (huutamalla, ilmoittamalla opettajalle)? Lukuvuoden alussa oppilasparit voisivat vähän tutustua toisiinsa, ainakin sen verran, että tietää nimen ja luokan. Jokainenhan puuttuu todennäköisemmin oman pienemmän kaverinsa kiusaamiseen kuin itselleen tuntemattoman alaluokkalaisen kiusaamiseen, varsinkin, jos se on annettu hänen vastuulleen. Jos oman oppilaan kiusaamiseen ei ole puuttunut, vaikka on nähnyt, siitä voisi tulla puhuttelu tms.

Jokaisella, paitsi ylimmän ja alimman luokan oppilailla, olisi tällöin sekä oma pienempi vastuuoppilas sekä ylemmällä luokalla isompi kaveri, jolta kysyä neuvoa, jos jokin koulujuttu tuottaa hankaluuksia. Luonnollisesti oikeat ongelmat pitäisi vanhemman oppilaan aina kertoa opettajalle.

Luulisin, että tällainen huolenpitovastuu nimetyistä nuoremmista koulukavereista voisi ainakin vähentää kiusaamista ja tuoda jonkinlaista solidaarisuuttakin oppilaiden välille. Yhteistyötä ja vastuuntunnetta se varmaankin lisäisi – samoin ymmärrystä, että pienemmistä ja heikommista täytyy jokaisen pitää huolta.

Mitä olette mieltä?

Huh huh, onpas täällä pölyistä

Kuka tämän blogin tähän kuntoon on jättänyt? Hämähäkinseittejäkin kaikkialla. Köh! Kyllä tänne on siivooja tilattu, mutta ei näköjään ole vieläkään ehtinyt.

Tämä on nyt joko sellainen ”vielä kerran tytöt” -polkkaus, kun tuolla Facebookin bloginostalgiatiimissä yllyttivät, tai sitten polkkaajan tädin kumminkaiman serkun paluu. Tai sitten hento yritys vältellä siivousvaivaa keskellä koiraeläimen megalomaanista karvanlähtöaikaa (jossa karvalautat ajelehtivat lattioilla, vaikka joka päivä imuroisi). Ei vaan voi tietää. Ettäs tiedätte.

Jos ketään kiinnostaa (ja vaikka ei kiinnostaisikaan), olen viime aikoina lähinnä vaeltanut maalaismaisemassa isokorvaisen hurtan kanssa, päivitellyt Teonsanaa ja ohjannut kirjoitusryhmää. Ei välttämättä tässä järjestyksessä. Elokuussa menen ohjaamaan lasten ja nuorten kirjoituskesäleiriä, mutta muuten ohjaan vähän erilaista kirjoitusryhmää, jossa kirjoitetaan oman elämän asioista, arvostelematta ja luokittelematta. Kirjoittajat ovat ihmisiä, joita säännöllinen kirjoittaminen auttaa pääsemään elämässä eteenpäin.

Olen siitä aika innoissani, ja niin ovat kirjoittajat itsekin. He ovat aikas ihania tyyppejä. Monet eivät ole aiemmin harrastaneet lainkaan kirjoittamista, mutta kun he tulevat pöydän ääreen, on kuin he odottaisivat vain lähtölaukausta. Ja minä sanon: olkaa hyvät! Kynät alkavat rapista paperilla, muistot tulvivat riveille, ja tunteet. Lukiessa nauretaan, itketään. Jokainen haluaa kertoa, vaikkei ole pakko. Jokainen haluaa tulla kuulluksi, ja tuleekin. Miten kauniita maailmoja heistä kaikista paljastuu. Ja miten surullisia – niin, niitäkin. Mutta päivän lopussa, kun noustaan, hymyillään. Tämä on tärkeää, olennaista. Minulle, ja heille. Riveiltä paljastuu uusia ajatuksia, ideoita, voimia. Elämät kääntyvät kuin laivat.

(Tämän yksityiskohtaisemmin en oikein voi ryhmästä kertoa, mutta jos idea kiinnostaa, lisää saa kysyä. Profiilisivulta löytyy meiliosoite, josta minut tavoittaa, edelleen)

Täällä minä vielä siis häslään, kaikenlaista kirjoittamiseen liittyvää. Ufot eivät ole napanneet minua (tai sitten ovat, mutta olen valmiiksi niin omituinen, ettei sitä edes huomaa). Olen vapaa-aikani luuhannut lähinnä tuolla Naamaston puolella, niin kuin melkein kaikki muutkin vanhat bloggaajat.

Pitäisiköhän pudistella pölyt tästäkin bloginrohjakkeesta ja ryhtyä päivittelemään useammin? Esim. kerran vuodessa, parhaana kaksi? Sanokaas se.

Salainen tie

Viime aikoina olen ajatellut paljon salaisia teitä ja käytäviä. P.I.J. julisti blogissaan kilpailun ja kysyi, millaisen salakäytävän haluaisin löytää. Aloin ajatella salaisia teitä. Ne ovat minulle sama asia: kaksi erimuotoista reittiä samaan paikkaan. Tajusin, että juuri sitä olen etsinyt – ja etsin vastakin. Ehkä sitä ei voi koskaan löytää. En saanut mietinnöistäni palkinnoksi kirjaa, mutta tässä kuitenkin tarina. Tarina on totta, jos ylipäänsä mikään on. Ehkä.

Kun kuljen koiran kanssa yöllä tuttua tietäni peltojen keskellä, näen yhtäkkiä jotakin, jota en ole ennen huomannut: tien, kaukana pellon toisella puolen, metsässä. En olisi muuten huomannut sitä, mutta se on valaistu, niin kuin yleiset tiet ovat. Ongelmana on vain se, että siellä ei ole mitään. Mitään risteystä ei ole, josta tie kääntyisi siihen suuntaan, metsien keskelle. Olen kulkenut näitä teitä ristiin rastiin joka päivä kuukausien ajan. Mitään sellaista tietä ei löydy kartasta; kartassa siinä on vain suuri yhtenäinen metsäalue. Ja kuitenkin, minä näen siellä taloja, ne häämöttävät puiden välissä. Öisin, kun on sumua, siellä haukkuu koira, kuin hätäänsä, ja yhtäkkiä jokin puhkeaa ulvomaan. Ääni kohoaa kunnes kuulostaa miltei inhimilliseltä – ja loppuu. Pimeässä metsässä on valoja, talojen tai jonkin muun.

Olen etsinyt järveä, joka näkyy kartassa, mutta jota ei ole. Siinä, missä kartassa on järvi, on vain peltoa ja metsää. Olen luullut, että järvet eivät yleensä häviä; ne eivät ole kovin hyviä piiloutumaan.

Näillä seuduin se on lähempänä kuin muualla. Outous. Kaikki tämä metsä ympärillä tuntuu kuiskivan ajatuksia, uteliaisuutta siitä, mitä saattaisi löytää, jos poikkeaisi hiukan polulta. Ja joka yö koira luulee jonkin seuraavan meitä.

Lähistöllä metsän reunassa on unohtunut talo, josta asukas puuttuu. Talo kutsuu minua kylään aina kun ohitan sen: rikkonaisessa ikkunassa liehuu punainen verho, ovi on raollaan. Kuisti on parempina aikoina ollut ihana: sieltä voi katsella suoraan metsään. Nyt maalit rapisevat seinistä, ikkunat ovat rikki ja taloa käyttää ilmeisesti nuorisoporukka tai ryyppyremmi. Kerran uskaltauduin kurkistamaan sisälle; ketään ei tuntunut olevan lähistöllä. Oli kuin asukas olisi vain lähtenyt käymään jossakin, jättänyt palaamatta. Eteisen naulakossa roikkui vaatteita, kumisaappaat seisoivat hattuhyllyn alla. Vintille vievässä portaikossa roikkui seinillä pusseja ja tavaroita. Keittiössä astiakaappi oli täynnä astioita, aterimet sievästi laatikoissaan. Huonekaluja ei ollut kovin paljon, mutta näytti siltä kuin niitä ei olisi ollutkaan juuri enempää. Taloon tunkeutuneet vieraat olivat sotkeneet, eivät välittäneet siitä, että talo oli koti. Lasinsirpaleita, roskaa, jätöksiä. Silti kaiken alla ihmeellinen koskemattomuus: henkarissa roikkuva mekko, kattilat alakaapissa pinottuina sisäkkäin. Paperinen vaatepussi lojui sohvalla kuin odottaen noutamista.

Mitä kauemmin asukkaan lähdöstä on, sitä enemmän vieraat ovat sotkeneet: viime kerralla näin, että joku oli heitellyt sekalaista tavaraa ulos puutarhaan, repinyt lintulaudankin alas. Mekko oli heitetty kuistille ja tallottu likaiseksi. Sydäntäni kivisti, kun nostin mekon kuistin penkille ja lähdin, uskaltamatta katsoa enää sisään.

Yhtäkkiä huomaan, että minä haluan sen talon. Haluan istua kuistilla ja katsoa metsään. Haluan säilyttää edellisen asukkaan muiston, ja istua sen kanssa keittiössä, vaiti. Haluan tietää, kuka hän oli, mitä hänelle tapahtui. Onko hän vanhainkodissa vai hautuumaalla? Kadonnut metsään – tai salaiselle tielle? Sille, jonka minä olen aina halunnut löytää.

Teoriani mukaan salainen tie näyttää risteyksessä miltä tahansa tieltä – yhdeltä niistä sadoista teistä, jotka kääntyvät jonnekin, minne en ole nyt menossa. Kuljen suoraan, ei minulla ole aikaa suhata pitkin poikin pelkkää uteliaisuuttani. Aika on rahaa ja bensa kallista. Olen ohittanut sen kymmeniä kertoja, enkä koskaan ajattele sitä – miksipä ajattelisinkaan. Mikä lie pikkutie. Risteyksessä saattaa olla tienviitta, mutta en koskaan huomaa katsoa sitä tai se on jotenkin epämääräinen; vaikka juuri katsoin, en enää muista mitä siinä luki. Ehkä siinä on vain numero. Niitä teitä on täällä paljon, eikä niitä löydy kartoista.

Oletamme, että ne vievät jonkin talon luo, järven rantaan, jotakin sellaista.

Tämä tie vie sinne, missä mysteerit asuvat. Siellä ovat parittomat sukat, järjettömiin kadonneet ihmiset ja lemmikit, pudonneet avaimet. Siellä saan tietää, kuka asui autiossa talossa ja miksi hän lähti eikä koskaan palannut. Minne hän meni? Kuka tästä kaikesta on vastuussa? Saan kuulla, mitä kaikki todella ajattelevat, ja mitä minusta olisi voinut tulla, jos – ja miksi ihmiset ovat hirviöitä toisilleen? Kuka on se tyyppi, joka kylvää tienvierille parittomia kenkiä ja vanhoja sohvia? Kenen salaisuuksia on piilotettu mummolan vintille? Mitä eläimet sanovat, kun ne puhuvat meille? Olenko tarpeeksi hyvä? Miksi onnettomuuksia tapahtuu ja kuka sen aloitti?

Siellä on vastaus, millaista on pilvimassaan yhtäkkiä auenneen aukon toisella puolen, ja mitä on unissani asumani talon kaikissa loputtomissa huoneissa. Aika ei lopu kesken, saan vihdoinkin niin kauan kuin tarvitsen. Mutta kaikella tiedolla on hintansa. Minusta tulee yksi kadonneista, en pääse takaisin kertomaan.

(Jos epäilet astuneesi sille tielle, käänny äkkiä takaisin, jos vielä haluat palata; kun olet ohittanut mutkan ja näet toiselle puolen, on myöhäistä.)

Siellä on metsän keskellä oleva kylä, jonka näen öisin peltojen yli, mutta jonne en pääse. Ehkä hekin katselevat tänne pimeässä ja miettivät, onko täällä jotenkin paremmin. Ovatko meidän talomme ja kuistimme heille salaperäisiä? Päällepäin kaikki näyttää varsin tavanomaiselta, mutta tarkemmin tutkiessa paljastuu, että kaikki on jollakin hienoisella tavalla täysin erilaista: kuin kanava, joka on viritetty hieman eri taajuudelle. Välillä viereiseltä kanavalta kuuluu räsähdyksiä, puheenpätkiä, mutta kunnolla voi kuunnella vain yhtä: siihen on sopeuduttava. Kylän vieressä on toinen kylä, maailman kyljessä toinen maailma – eikä ole tietä ylittää etäisyyttä, kulkea yhdestä toiseen. Vain linnut voivat tehdä sen – mutta me emme puhu niiden kieltä.

Tampereen Runoviikko ry perustettu – Tampere täyttyy runoudesta jo ensi kesänä

LEHDISTÖTIEDOTE – vapaa julkaistavaksi

Tampereen Runoviikko ry perustettu – Tampere täyttyy runoudesta jo ensi kesänä

Edustava joukko tamperelaisia kirjallisuuden ja kulttuurin toimijoita on perustanut Tampereen Runoviikko ry:n. Perustava kokous pidettiin Tampere-talossa 23.9.2009, jolloin yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin päätoimittaja Ritva Hokka-Ahti. Yhdistys toimii hallinnoivana tahona ensi kesänä 7.–13.6.2010 järjestettävälle Runokaupunki-festivaalille. Runokaupunki täyttää Tampereella viikon ajaksi niin vakiintuneet tapahtumapaikat kuin erilaiset urbaanit kesannotkin erilaisilla runouteen liittyvillä tapahtumilla.

Runokaupunki-ajatuksen isät ovat runoilija Risto Ahti ja Runojen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Kiviniemi. Ahti on puhunut ideastaan, koko Tampereen kaupungin valtaavasta runojuhlasta, jo pitkään. Erkki Kiviniemi tarttui toimeen Annikin Runofestivaalin viime vuosien hyvän yleisömenestyksen innoittamana: Tampereelta ja Suomesta löytyy yleisöä runoudelle – paljon!

”Tampereelta on yksinkertaisesti puuttunut suurelle yleisölle suunnattu pitkäkestoinen ja koko kaupungin laajuinen runoustapahtuma. Tampereen asema suomalaisen runouden suurkaupunkina suorastaan vaatii sitä", Erkki Kiviniemi painottaa. "Täällä on lukuisia runotapahtumia ympäri vuoden ja ympäri kaupunkia. Todella hyvää työtä on tehty. Nyt runotoimijoilla on mahdollisuus yhdistää voimansa Runokaupungin sateenvarjon alle, ja siten vahvistaa myös omaa toimintaansa. Runokaupungista ollaan alusta asti tekemässä valtakunnallista ja myös kansainvälistä kirjallisuusfestivaalia."

”Olemme tekemässä tapahtumakokonaisuutta jossa on kynnys matalalla ja taivas kattona”, Tampereen Runoviikko ry:n puheenjohtaja Ritva Hokka-Ahti kuvailee. ”Runous kuuluu kaikille, ja siksi haluamme tarjota runo-ohjelmaa, joka kokoaa yhteen kaikenlaisia ihmisiä lapsista ja nuorista ikä-ihmisiin. Eikä vain yleisöksi vaan aktiivisesti itse osallistumaan tapahtumien ideointiin ja tekemiseen. Jos omia ideoita ei heti tule mieleen, niin olemme perustamassa ideapankkia, josta voi vapaasti varastaa hyviä tapahtumaideoita”, Hokka-Ahti kertoo. ”Odotamme jännityksellä, kuka ottaa omakseen vaikkapa runopuhelimen tai runopiknikin järjestämisen.”

Tampereen Runoviikko ry toivottaa tervetulleeksi Runokaupunkiin kaikki tahot, jotka haluavat järjestää erilaisia runouteen liittyviä tapahtumia Tampereella 7.–13.6.2010. Runokaupunki-festivaali kokoaa yhteen, koordinoi ja tiedottaa tapahtuman sateenvarjon alla järjestettävistä tapahtumista. Näin pienemmätkin runotapahtumat voivat saada osakseen tavallista suuremman huomion ja yleisön.

Myös muut kuin leimallisesti kirjallisuuden toimijat ovat tervetulleita. Festivaalin ideointiin toivotaan mukaan mm. teatterin, musiikin, tanssin, elokuvan ja kuvataiteen tekijöitä.

Runokaupunki-hankkeessa ovat tässä vaiheessa mukana mm. Annikin Runofestivaali, Elävän kirjallisuuden yhdistys, Pirkanmaan lausujat, Pirkkalaiskirjailijat, Runokauppa Kattila, Tampereen kaupunginkirjasto, Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut, Tampere-talo, Viitapiiri ja Yöstäjä.

Yhteystiedot:
Ritva Hokka-Ahti,
Tampereen Runoviikko ry:n puheenjohtaja
050 5426 752
Ritva.Hokka-Ahti(at)tampere.fi

Runopihaan huomenna!

Tamperelainen kirjoittajayhdistys Viitapiiri ry järjestää jälleen jokakesäisen Runopiha-tapahtumansa Tampereen Tallipihalla (Kuninkaankatu 4). Runopiha on perinteiseen tapaan Eino Leinon päivänä 6.7. kello 18–21.

Yleisölle ilmaisessa runotapahtumassa esiintyvät Olli Sinivaara, jolle myönnettiin Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto hänen toisesta runokokoelmastaan Palava maa, tuore Pirkanmaan kirjoituskilpailu -voittaja Satu Lepistö, esikoisrunoilija Joona Kivirinta, monipuolinen ja palkittu runoilija-prosaisti Vilja-Tuulia Huotarinen, useita teoksia julkaissut Tuija Välipakka, monissa runolehdissä tekstejään julki saanut Juha Rautio, hallitseva Poetry Slamin eli lavarunouden suomenmestari Kari Raineranta sekä runoimprovisaatioryhmä Muuntaja. Illan musiikkiosuudesta vastaa loistava Iida Umpikuja. Myös sanataidekoululaiset esiintyvät illan aikana.

Illan päättää open stage -osuus, jossa yleisön sanataiturit saavat nousta lavalle esittämään omia runojaan.

Tänä vuonna Runopihan teemana on Kivi on rock! Aleksis Kivi saattaa kurkistella illan runoesityksissä ja niiden lomassa. Viitapiiri julistaa myös kaikille avoimen Aleksis Kivi -kaksoisolentokilpailun. Kivenkovista kloonikokelaista valitaan huutoäänestyksellä voittaja, joka palkitaan upealla Viitapiirin runollis-proosallisella ikikalenterilla. Kalentereita on myös myynnissä Runopihassa.

Tuttuun tapaan myös Runotiski päivystää Pihassa. Viitapiiriläisiltä saa käydä tilaamassa uniikin runon itselleen tai jollekulle toiselle edullisesti yhdellä eurolla.

Runopihan hienosta esiintyjäkaartista moni kuuluu kirjoittajayhdistys Viitapiiriin. Yhdistyksen jäsenet ovat kirjoittajakoulu Viita-akatemian entisiä ja nykyisiä opiskelijoita ja opettajia. Lasten ja nuorten sanataidekoulu on sekin osa Viita-akatemiaa, sen junioriryhmä, josta osa on siirtynyt tai siirtyy myöhemmin opiskelemaan aikuisille suunnattuun kolmivuotiseen kirjoittajakouluun.

Kuva (c) MA

Runoimprovisaatioryhmä Muuntaja vuoden 2008 Runopihassa. Tapahtuma ja lisää kuvia aiemmista Runopihoista Facebookissa.

Tervetuloa mukaan nauttimaan kesälämpimästä tunnelmasta ja pirskahtelevista säkeistä!

Tyhmälaatikon rahoitus ihmemaassa

Facebook-kuomat lienevät jo tuttuja tämänkin mielipiteeni kanssa, mutta sanottakoon täälläkin.

Ensinnäkin haluaisin tietää: kenen tai keiden ääliöiden keksintöä on, että laite nimeltä televisio on valtion siunaama kotijumalamme, jota meidän kaikkien on pakko palvella?

Toisekseen: Allekirjoittakaa tämä (tai jokin vastaava) adressi.

Edelleenkään en keksi yhtään hyvää syytä, miksi minun pitäisi maksaa tuotteesta, jota en ole tilannut enkä ottanut vastaan.*

Vähän sama juttu kuin alkaisin laskuttaa kaikkia suomalaisia siitä, että heillä on mahdollisuus lukea minun blogiani, koska tämä on julkisena internetissä. Koskee myös kaikkia, joilla ei ole edes tietokonetta, saati nettiä. Eikö olekin loistava liikeidea?

Maksaisitko sinä?

Samalla periaatteellahan toimii YLE, vieläpä valtion siunauksella.


Having said that

Koska, kuitenkin, kannatan (edes periaatteessa) puolueetonta julkista tiedonvälitystä ja epäkaupallisen kulttuurin (kuten kirjallisuuden) saatavuutta, esimerkiksi valtion budjettirahoitus olisi minusta ihan hyvä kompromissiratkaisu.

Vaikkakin, jos YLEn toiminta maksettaisiin verovaroilla, siinä tapauksessa odotan toiminnalta huomattavasti parannettua järjenkäyttöä ja kustannustehokkuutta. Se tarkoittaa raakaa sisällön karsimista ja rakenteiden yksinkertaistamista. Ensimmäisenä saa lähteä kaikki, minkä kaupalliset kanavat tekevät jo, ja vieläpä paljon paremmin. Minä en maksa veroja kustantaakseni saippuasarjoja YLEn kanaville.

Pidän selviönä myös, että lähetyksiä voi siinä tapauksessa myös vastaanottaa tasapuolisesti kaikenlaisilla laitteilla, kuten esim. internetissä ja kännykällä.


*Ei, minulla ei ole televisiota -- eikä tule.

Nyt turvat kiinni siellä pohjan perukoilla

Olen aina suhtautunut YK:n ihmisoikeusneuvoston sanaan vähän niin kuin yhdysvaltalaiset Constitutioniinsa tai, sanotaan nyt vaikka uskonnolliset fundamentalistit pyhiin kirjoihinsa. Mahdollisesti olen hyväuskoinen hölmö, mutta olen silti kuvitellut, että tässä maailmassa on vielä jotakin sellaista, johon tällainen agnostikkokin voi vilpittömästi uskoa – jotakin, joka ei sorra ketään vaan päin vastoin puolustaa kaikkien ihmisten oikeuksia väriin, uskontoon (tai uskonnottomuuteen), sukupuoleen, ikään jne. katsomatta.

Luettuani tämän uutisen voitte siis ehkä kuvitella, että fiilis oli vähän sama kuin jollakulla, jota luotettu läheinen on juuri tempaissut turpaan. Ensiksi pidin sitä jonain aprillipilana tyyliin Italian spagettipuut, mutta luettuani Reutersin uutisen U.N. body adopts resolution on religious defamation (suom.*: YK:n ihmisoikeusneuvosto hyväksyi päätöslauselman uskontojen halventamisesta – julk. 26.3.) oli pakko uskoa, että en näe harhoja.

Ihmisoikeusneuvosto on todellakin äänestänyt uskontojen "halventamisen" (jollaiseksi helposti voidaan mieltää myös uskontokritiikki) ihmisoikeusrikokseksi ja kehottaa kaikkia YK-maita lainsäädännössään kieltämään sen. Pakistanin ja muslimimaiden lobbaamassa päätöksessä mainittiin oikein erikseen islam, sikäli mikäli se ketään kiinnostaa.


Julkisia kannanottoja

Pikainen tiivistelmä neuvostossa äänestäneistä, lainaus Piraattiliitto-sivulta (btw kaverit, olisitteko voineet keksiä sivustollenne vielä nörtimmän tittelin, jotta kukaan ei vahingossakaan ottaisi teitä vakavasti?):

"13 maata ihmisoikeusneuvostossa istuvasta 47:stä maasta pidättäytyi äänestämästä. Päätöksen puolesta äänestivät muslimimaiden rinnalla Valko-Venäjä ja Venezuela; sitä puolestaan vastustivat Kanada, kaikki EU-maat, Sveitsi, Ukraina ja Chile. "

Lainaus Reutersin uutisesta:

"It is individuals who have rights, not religions," Ottawa's representative told the body. "Canada believes that to extend (the notion of) defamation beyond its proper scope would jeopardize the fundamental right to freedom of expression, which includes freedom of expression on religious subjects."

Suomeksi*:

"Yksilöillä on oikeuksia, ei uskonnoilla," Ottawan edustaja kertoi ryhmälle. "Kanada uskoo, että herjaamisen (käsitteen) laajentaminen yli sen tavanomaisen laajuuden vaarantaisi perusoikeuden ilmaisunvapauteen, joka sisältää myös ilmaisunvapauden uskonnollisissa aiheissa."

Toinen lainaus Reutersilta:

Earlier this week, 180 secular, religious and media groups from around the world urged diplomats to reject the resolution which they said "may be used in certain countries to silence and intimidate human rights activists, religious dissenters and other independent voices" and ultimately restrict freedoms.

Eli*:

Aiemmin tällä viikolla 180 maallista, uskonnollista ja mediaryhmää ympäri maailman kehottivat diplomaatteja hylkäämään päätöksen, josta he sanoivat, että sitä "voidaan käyttää tietyissä maissa hiljentämään ja uhkaamaan ihmisoikeusaktivisteja, eriuskoisia ja muita riippumattomia ääniä" ja lopulta rajoittamaan vapauksia.

(*Suomennukset minun pikaisesti väsäämiäni, pahoittelen mahdollista laaduttomuutta.)


Suomi, sananvapauden puolustaja

Suomessahan asia on saavuttanut valtavan mediahuomion: siitä on tähän mennessä uutisoinut mm. Suomen Kuvalehti valtavalla 8 rivin tiivistelmällään, uskonnollinen Kotimaa ja... niin, siinä se sitten olikin.

Viime päivinä olen oikein urakalla ihmetellyt, kuinka suomalaiselta medialta on ilmeisesti mennyt täysin ohi, että YK:n ihmisoikeusneuvostossa näyttää olevan meneillään hullut päivät. Luulisi, että vähintäänkin jokin iltavässykkä-lehti olisi tästäkin repäissyt näyttävät lööpit Vanhasen parisuhdesotkujen rinnalle. Veikkaan, että muutama lehti olisi sillä myyty, ehkä.

Pari kirjailijaa on sentään pysynyt valveilla ja tiedottanut kanssakansalaisilleen asiasta – lisäksi muutama blogi ja keskustelupalsta on yrittänyt saada aiheesta aikaiseksi pientä keskustelua. Mediassa asiasta ollaan kuitenkin oltu hyvin hiljaa.

En voi kuin ihmetellä. Ei tässä maassa ole mahdollista saada aikaiseksi minkäänlaista julkista keskustelua päätöksen vaikutuksista sananvapauteen (saati YK:n ihmisoikeusneuvoston uskottavuuteen), kun koko asiasta tiedottaa Suomessa hihhuliryhmä, jokunen keskustelupalsta ja pari hassua bloggaajaa.

Olen yleensä pitänyt YLEä tämän maan asiallisimpana ja puolueettomimpana uutislähteenä. Se, että STT:n lisäksi myös YLEssä näköjään nukutaan tämän yli, on minusta hyvinkin huolestuttavaa. Eikö journalisteja enää nykyään kiinnosta sananvapaus?


Mut hei enivei, mitä se meihin kuuluu?

Ihan asian havainnollistamiseksi heitän pienen spekuloivan juonitiivistelmän siitä, miten tuolla hemmetinkaukana tehdyt linjaukset voivat (yllättäen) ilmaantua meidänkin kotirappusillemme tulevaisuudessa. Huomatkaa, että tämä on (tällä hetkellä) vain fiktiota:

Suomessa säädetään ihmisoikeusneuvoston käskystä ja Lex Nokia- ja estolistahuumassa laki, jossa kielletään uskontojen halventaminen, koska onhan se nyt hyihyi ja kyllähän valtion pitää ennakkovalvoa, että kansalaiset eivät ole tuhmia toisilleen. Meillähän on jo niin hyviä kokemuksia valtion uudesta lainsäädäntömentaliteetista.

Halventamiseksi katsotaan mm. kriittinen julkinen keskustelu kulttuureista, joissa uskonto määrittelee toimintaa enemmän kuin maallinen laki.

Halventamiseksi katsotaan myös uskontoa rumasti ja epäystävällisesti kritisoivat kirjat, kuten Hannu Salaman Juhannustanssit sekä tietty vanha kunnon Saatanalliset säkeet: niiden ja muiden vastaavien jäljellä olevat kappaleet kerätään kaupoista, kirjastoista ja antikvariaateista ja – niin ollaan jälleen lämmittävien kirjarovioiden äärellä.

Mitään uskontoa käsitteleviä kirjoja, dokumentteja yms. ei tietenkään voida enää julkaista – linnaahan siitä tulisi. Ollaan kaikki vain ihan hiljaa, jookosta joo, niin ei tule vaikeuksia. Yhtäkkiä joku valopää huomaa (sanoa ääneen), että meidän Raamatussa muuten halvennetaan niitä toisia uskontoja, ja niiden toistenkin pyhissä kirjoissa mollataan inhottavasti mm. kristinuskoa. Ja voilá!

Jokainen voi keskuudessaan miettiä, mitkä ovat ne pari eri reagointitapaa, joilla voidaan tuosta sitten jatkaa.

Sitä odotellessa, terveisiä vaan Kanadaan: Packing my books already. See you there!
_

Surullinen kevätjäätelötarina

Kävin tänään Sokoksen kahvilassa Spice Ice -jäätelöllä, ja totesin, että myyjällä ei tainnut olla ihan kaikkein huomiokykyisin päivänsä.

Tilasin häneltä suklaapehmiksen (kaikkien aikojen suosikkijäätelöni) ja siihen päälle lakritsikastikkeen -- halusin testata, olisiko sekoitus hyvä.

No, myyjä kääntyi konetta kohti ja alkoi tursottaa, ja huomasi yhtäkkiä, että olikin laittamassa tuuttiin nougatpehmistä (tai jotain vastaavaa). Minä en nähnyt mitä kyseisessä suuttimessa luki. No, myyjä sitten tyynesti avasi koneen yläkannen ja tipautti valmiiksi tursotetun jäätelöklöntin takaisin koneeseen ja siirtyi seuraavalle koneelle. Ja tursotti suklaapehmiksen samaan tuuttiin, josta oli juuri tipauttanut toisen jäätelön pois. Tuuttiin tarttuneena oli vielä sattumoisin aikamoinen kasa edellistä jäätelöä. Katsoin sitä hiukan ihmeissäni ja kiitin mielessäni onneani, etten ole sattumoisin millekään ruoka-aineelle allerginen. Olisin kyllä luullut, että kuuluisi asiaan laittaa jäätelö puhtaaseen tuuttiin -- huomatkaa, että myyjä ei edes kysynyt minulta, satuinko olemaan allerginen, tai inhosinko kyseistä jäätelömakua tai ylipäänsä, olisiko ok jos hän käyttäisi tätä samaa.

No, seuraavaksi sitten lakritsikastike, eikö niin? Ei. Myyjä uitti jäätelön liemessä ja vasta nostaessaan sitä ulos totesi, että: "Oho! Tämähän onkin suklaakastiketta". Hän tuijotteli tuuttia hetken ajan hämmentyneen näköisenä yrittäen ilmeisesti miettiä, millä voisi kaapia kastikkeen pois jäätelöstä, kunnes sain tarpeekseni ja sanoin ystävällisesti, että selvä, otetaan nyt sitten suklaapehmis suklaakastikkeella, menköön silleen. Arvelin, että eiköhän hän hyvitä asian jotenkin hinnassa. Tietysti ottaen huomioon, kuinka "clueless" hän oli siihen mennessä ollut, olisi ehkä pitänyt neuvotella asiasta ensin kirjallinen sopimus. No, maksoin kortilla ja tsekkasin sitten kuitin ja totesin, että turha toivo! Ihan saman (kiskuri)hinnan hän siitä otti kuin normaalistikin.

Eikä muuten vahingossakaan pyytänyt anteeksi. Yleensä olen kyllä saanut Sokoksella huomattavasti ammattitaitoisempaa palvelua, joten ehkäpä tuo keski-ikäinen rouvashenkilö oli siellä töissä vasta ensimmäistä päivää. Tai jotakin sellaista...

Siinä vaiheessa pakenin kuitenkin tiskiltä ennen lisäonnettomuuksia ja istuin mahdollisimman kauas syömään kiltisti kalliin jäätelöni, joka ei siis ollut tilaamani suklaapehmis lakritsikastikkeella, vaan nougat+suklaapehmis suklaakastikkeella. Tällainen traaginen jäätelöonnettomuus saattaa kyllä johtaa pysyvään kevätjäätelötraumaan, jonka seurauksena en uskalla enää koskaan tilata mitään Sokoksen kahvilasta. Minusta saattaa tulla pysyvästi jäätelötilauskyvytön, ajatelkaa.

Mitä tästä siis opimme?

Vahtikaa jäätelöitänne.

Satunnaiset asiat

Anita Konkka haastoi minut meemiin.

Meemin säännöt:
1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

No tuota.

1. Minulla on kaksi pikkuveljeä, jotka tosin ovat nyt jo aikuisia. Silti tunnen usein kiusausta puuttua heidän asioihinsa isosiskon oikeudella, jollaista he eivät kyllä ole minulle varsinaisesti myöntäneet.

2. Kannan mukanani kaipuuta takaisin Irlantiin. Haluaisin ehkä jopa muuttaa sinne vielä joskus.

3. Vietin lapsuuteni pikkukaupungissa, jota vertaan joskus Twin Peaksiin. Sielläkin oli synkät nurkkansa, puhumattakaan julkisista salaisuuksista. Saattaa myös olla, että vertaan sitä, koska olen Twin Peaks -fani ja se antaa kotikaupungilleni hohtoa, jota sillä ei muutoin olisi.

4. Kirjoitan koska minun täytyy, vaikka epäilenkin joka toinen päivä olevani siinä aivan surkea, ja ystäväni eivät vain kehtaa kertoa sitä minulle, koska eivät halua loukata tunteitani. Kirjoitan, vaikka se olisi tottakin.

5. Rakastan elokuvia, jotka ovat visuaalisia runoja. Sellaisiksi määrittelen esimerkiksi elokuvat, joiden juoni ei ole kausaalinen, jotka sisältävät kuvakieltä ja asioita, joita ei voi ymmärtää järjellä, vaan ainoastaan vaikkapa unen logiikalla. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää.

6. Kun aloitan omien tekstieni editointiprojektin jotakin tarkoitusta varten, tarvitsen täsmällisen deadlinen päästäkseni alkuun. Alkuvaiheessa olen joskus niin turhautuneen raivon vallassa, että haluaisin hakata päätäni näppikseen, tehdä ihan mitä tahansa muuta sen sijaan ja antaa homman jollekin muulle. Onneksi se menee ohi.

Siinäpä se. Aion olla kapinallinen ja tarjota haastetta vain niille lukijoilleni, joita osallistuminen sattuu huvittamaan. Tulkaa kertomaan, jos otitte sen vastaan. :)

Malliesimerkki onnistuneesta damage controllista

Lähetin siis eilen palautetta Suomalaiselle Kirjakaupalle tuosta mainostetusta lahjasta, jota ei sitten ollutkaan, ja sain vastauksen viestiini jo tänään. Tehokasta toimintaa! (On aina jonkinlainen ällistyttävä yllätys, jos yrityksen asiakaspalvelu on toimivaa ja nopeaa myös sähköpostitse. Pisteet Suomalaiselle siitä!) Vastauskin oli oikein miellyttävä:

"Hei!

Kiitos palautteestasi.

Kampanjan saama suosio yllätti kaiketi meillä markkinoinninkin. Valitettavasti kirjojen lisäerän saaminen myymälöille takkuili. Postittaisimme kirjan Sinulle mielellämme, kerrothan osoitetietosi.

Ystävällisin terveisin
Suomalainen Kirjakauppa oy / asiakaspalvelu"

Kannatti siis laittaa palautetta, sillä nyt saan sittenkin tuon luvatun kirjan, jota olinkin odottanut pääseväni lukemaan. Tähän voisi vielä lisätä, että tavallisesti kesken loppuneet tarjoukset tai muut sellaiset eivät minua suuremmin harmita, mutta viepä minulta kirja, ja minä puren. ;)


Aiheeseen sopivasti liitän tähän myös toiset kiitokset. Eilen illalla minulta katosi nettiyhteys aivan yhtäkkiä ja jonkin aikaa odoteltuani ja testailtuani, soitin Elisan puhelintukeen tehdäkseni häiriöilmoituksen. Selvittelyn jälkeen alkoi näyttää siltä, että ongelma onkin vanhassa modeemissani. Olin jo varma, että nettikatkokseni venyy, kunnes saan jostakin uuden modeemin, kunnes yhtäkkiä muistin, että olin ostanut uuden modeemin jokunen kuukausi sitten, mutten ollut ottanut sitä vielä käyttöön. No, minäpä sitten tänään soittamaan uudelleen Elisalle ilmoittaakseni uuden modeemin numeron.

Elisan mukava asiakaspalveluhenkilö ryhtyi hoitamaan asiaa samantien, ja lupasi ilmoitella minulle tekstiviestitse, jos yhteyden saaminen kestää kauemmin kuin joitakin tunteja. Hän vielä varoitteli, että nettiyhteyden päivittyminen saattaa venyä jopa huomiseen asti. Laitoin uuden modeemin valmiiksi kiinni ja valmistauduin pitkään odotusaikaan, kun asiaa hoitanut kaveri soitti minulle samantien takaisin ja kertoi saaneensa tiedot järjestelmään ja että kohta pitäisi toimia taas. Muutaman minuutin päästä olin taas netissä ja yhteys toimi ilman mitään ongelmia. Sanoisin, että aika hienoa palvelua, kiitos vain Elisan asiakaspalveluun.

Tänään siis tarjolla vain hyviä uutisia.

PS: Osaisiko joku kertoa, mikä olisi suomenkielinen vastine tuolle damage control -termille? Vaurioiden hallinta?

Risuja Suomalaiselle Kirjakaupalle

Tulin liittyneeksi Facebookissa Suomalaisen Kirjakaupan Ystävänpäivälahja-sovellukseen, jossa sai (oletettavasti) lahjaksi Anne B. Radgen Berliininpoppelit-pokkarin ja saattoi lahjoittaa sellaisen ystävilleenkin. On hyvä juttu, että yrityksetkin alkava herätä internetin uusiin mahdollisuuksiin, mutta ikävä kyllä kampanjan suunnittelu taisi kärsiä pahasta Facebookin suosion aliarvioinnista eikä siis oikein toiminut.

Lähetin asiasta palautetta kirjakaupalle, ja ajattelin, että koska en varmaankaan ole ainoa, jolle näin kävi, teitäkin ehkä saattaa kiinnostaa. Liitän siis lähettämäni palautteen tähän:

Mikäli yritys järjestää laajan mainoskampanjan, jossa jaetaan jotakin asiakkaille, kuten Suomalaisen Facebook-ystävänpäiväkampanjassa pokkareita, on syytä varautua riittävillä varastoilla ja sitoa esimerkiksi ystäväkutsujen määrä tiukasti olemassa oleviin lahjakappaleisiin. Varsinkin digitaalisessa ympäristössä tämä on hyvinkin mahdollista: tällöin lahjoitusmahdollisuus jatkuisi vain niin kauan kuin varastoa on jäljellä, vaikka muu mainoskampanja jatkuisi sen jälkeenkin. Aivan samoin kuin kirjoja tilatessa vaikkapa nettikaupasta - ettehän te silloinkaan myy kappaleita, joita teillä ei ole, vaan tilausmäärä on sidottu varastotietoihin.

Itse liityin tuohon kampanjaan jo hyvissä ajoin ja lähetin kutsut ystävillenikin, mutta kaupassa minulle tarjottiin vain eioota. Olivat kuulemma loppuneet päiväkausia sitten. Poistuin siis kaupasta tyhjin käsin, turhaan tulleena. En varmasti palkitse huonoa suunnittelua ostamalla mitään.

Olen tietoinen, että rajattomat varastot ovat mahdottomuus, mutta mikäli varatut kampanjalahjat ovat koko kaupungin kaupoista loppu jo monta päivää ennen itse kampanjan loppua [tarkennus: jolloin kyseisiä "lahjoja" saattoi edelleen lähettää sovelluksessa, vaikka niitä ei enää ollut], on koko tempaus silloin väärin arvioitu ja suunniteltu. Ei varmasti palvele etujanne, että pyydätte asiakkaan tulemaan luoksenne ja tarjoatte hänelle sitten kaupassa pelkän pettymyksen, niin kuin nyt kävi. Ei ole hyvää PR:ää luoda asiakkaalle vääriä odotuksia, joita ette pysty täyttämään. Tällaiset asiat jäävät muistiin ja vaikuttavat jatkossa ostopäätöksiini.

Olen pahoillani, että vaivauduin osallistumaan, ja vielä enemmän olen pahoillani, että menin kutsumaan ystäväni siihen mukaan - ja tein heille siten ikävän karhunpalveluksen. Olen kuitenkin oppinut läksyni, enkä tee niin enää toiste.

Kalentereita ja festivaaleja

Kuten mainitsin jo aiemmin, Viitapiiri on mukana porukassa, joka järjestää Elävän Kirjallisuuden Festivaalia (14.2.), ja meidät voikin löytää festarilta esim. Runotiskistä (runoja tilaustyönä 1 €/kpl) tai myyntitiskiltä, jossa myydään Viitapiirin Ikikalentereita (seinäkalenteri, jossa on joka kuukausiaukeamalla ajankohtaan sopiva runo- tai proosateksti).

Viitapiirin runoimproryhmä Muuntaja ja moni piirin jäsenkirjailijoista esiintyvät tapahtumassa joko Sampolassa tai iltaklubilla Telakalla. EKF-tapahtuma on kokonaan ilmainen ja täynnä mitä loistokkaimpia esiintyjiä (mm. Kristiina Wallin, Risto Ahti, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Johanna Sinisalo), joten sinne kannattaa ilman muuta tulla. Lisätietoa tapahtumasta ja esiintyjistä löydät festivaalin omilta sivuilta.

Iltaklubilla jaetaan myös vuosittainen Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinto, jonka ehdokkaiden joukossa on tänä vuonna mm. Joona Kivirinta runokokoelmallaan Kymmenen vuoden päästä annamme lapsillemme nimet. Joona on minulle tuttu jo ajoiltaan Aukea.netin kirjallisuuspuolella, joten luonnollisestikin pidän peukkuja hänelle. Onnittelut Joonalle ansaitusta ehdokkuudesta!

Ikikalentereita Metson kahvilassa ja kirjakauppa Bukrassa!

Ilouutisia tamperelaisille runouden ja proosan ystäville: Ikikalentereita voi nykyään ostaa myös Tampereen pääkirjasto Metson yläkerran kahvilasta sekä kirjakauppa Bukrasta! Kalentereita löytyy Metson kahvilasta alustavasti ainakin 15.2. asti. Kalenterin hinta on 10 euroa, joten suuria investointeja koko vuoden kestävälle runouden ja proosan matkalle ei tarvitse tehdä.

Ikikalenteri on myös nimensä mukainen eli sitä voi käyttää minä tahansa vuonna tai vaikka joka vuosi – ei siis mitään kertakäyttötavaraa. Tekstejä kalenteriin ovat kirjoittaneet mm. kirjailijat Tuija Välipakka ja Ulla Vaarnamo sekä Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjan toinen voittaja Teppo Paulasto. Kuva ja lisätietoja kalenterista Flickrissä.

Jos haluaa ostaa kalentereita useampia kappaleita, kannattaa tilata kalenterit suoraan Viitapiiriltä, jotta saa kolmen tai useamman kalenterin ostosta koituvan alennuksen. Kalentereita saa siis myös esimerkiksi minulta, sekä Elävän Kirjallisuuden Festivaalin myyntitiskiltä 14. helmikuuta.