Yökyöpeli

Minä en voi sietää aamuvirkkuja ihmisiä.

Sanotaan nyt vaikka, että olisin pyytänyt miestä herättämään minut kello 12. No. Sehän ei tarkoita sitä, että hänen pitäisi herättää minut vaikkapa 11:45, tai edes kello 11:57. Se tarkoittaa sitä, että ennen kuin kello on saavuttanut tuon maagisen kahdellatoista alkavan kellonajan, minua EI SAA HERÄTTÄÄ.

Kohtaus elävästä elämästä:
Havahdun siihen, kun joku heiluttaa minua puolelta toiselle kuin kehtoa. Mieheni lirkuttaa korvaani ärsyttävän aurinkoisesti: ”Herätyys! Herätyys! Kello on kakstoista!”
Aikansa heiluteltuaan hän mutisee ”Sä oot tietysti mennyt nukkumaan kaks tuntia sitten…” ja kohta hän kysyykin: ”Koska sä menit nukkuun?”

Onnistun mutisemaan jostain peiton ja unen syövereistä: ”Kuurelta…” mihin mieheni toteaa riemuissaan: ”No niin! Sehän tekee sitten kokonaista kuusi tuntia!” Raotan silmää: kello on 11:52.

No, kun minä sanon puoliunessa että olen mennyt nukkumaan kuudelta, niin sehän on lyhennetty versio siitä, että kellonaika on silloin alkanut kuutosella, eli tarkemmin ilmaistuna n. klo. 06:09. Ja koska minut on herätetty jo 11:52, olen siis saanut parhaassa mahdollisessa tapauksessa, olettaen että olen nukahtanut samalla sekunnilla kun pääni iski tyynyyn, laatuaikaa unieni kanssa kokonaista 5 tuntia ja 43 minuuttia. Mikä ei siis ole lähestulkoonkaan kuutta tuntia!

Saakelin aamuvirkut.