Ekotekomeemi

Ilona nakitti minua meemillä, ja minäpä nyt sitten osallistun. Tällainen oli ohjeistus:

"Lähetä tämä ruusukimppu vähintään viidelle blogi-ystävällesi tai sähköpostilla ystävillesi! Mainitse oma päivän ekotekosi ja pyydä vastaanottajaa mainitsemaan oma ekotekonsa uusien haasteiden yhteydessä."

No, koska minä olen tänään erityisen laiska, niin en voi heittää tähän ekotekoa, jonka olisin tehnyt erityisesti juuri tänään, joten listaan, kuten Ilonakin, yleisempiä ekotapojani.

• Kuljen bussilla. Minulla ei ole ajokorttia, eikä luultavasti tulekaan. Tampereella on niin hyvä julkinen liikenne että oman auton pitäminen (varsinkin jos ei ole isoa perhettä kuskattavana) olisi melko turhaa.
  
  
• En syö punaista lihaa. No, okei, jos olisin tosi ekologinen, en söisi mitään lihaa, mutta olen oikeasti niin surkea kokki että kuolisin varmaan aliravitsemukseen, ellen söisi edes kanaa/kalaa silloin tällöin. Tavoitteena olisi luopua myös kanasta, mutta se saa odottaa sitä hetkeä, kun viitsin kiinnostua ruuanlaitosta. (Don't hold your breath...) Mutta mulle saa aina tulla tekemään ruokaa, jos huolestuttaa. Melkein mikä vain käy, paitsi ne isot elukat. Ja ötökät *inhonväristys*.
  
  
• Käytän energiansäästölamppuja. Tietenkin.
  
  
• Ostan, mitä tarvitsen, mieluummin esim. kirppiksiltä.
  
  
• Myös melkein kaikki huonekaluni on hankittu käytettyinä. (Jep, asuntoni ei välttämättä miellyttäisi sisustussuunnittelijaa, mutta minua se kyllä miellyttää.) Plussana mainittakoon, että melkein kaikilla huonekaluilla on siis oikea historia. Esim. minulla on kaappi, jonka ovien sisäpuolella on rakkaan, jo kuolleen enoni nuorna poikana keräämiä ja liimaamia eri kaupunkien viirejä. Huisia!
  
  
• Suuri osa kirjoistani tulee talouteen Metso-kirjaston poistomyynnistä, kirppareilta jne. Minulle saapi myös lahjoittaa kaikki sellaiset kirjat, joista joku haluaa eroon. Kiitän kauniisti.
  
  
• En lue paperilehtiä. Helsingin Sanomista soittelevat sitkeästi, vaikka olen kertonut, että heti kun tulee tarjous verkkolehdestä, minä ostan, muussa tapauksessa ei ole toivoakaan. Mutta niin, milläs puhelinmyyjistä pääsisi.
  
  
• En tilaa paperikuvastoista. Voi kun nuo kaupatkin tajuaisivat antaa asiakkaalle vaihtoehdon "haluan kaikki mainokset vain sähköisessä muodossa". Miksi ne aina vain sitkeästi lähettävät minulle meilimainosten lisäksi niitä pahuksen paperikuvastoja? Ihan turhaan heittävät rahaa hukkaan, en minä edes avaa niitä koskaan. Ja Biltema, lakkaa jo häiriköimästä niillä hautakivenkokoisilla ja -painoisilla kuvastoilla! Uskokaa huviksenne, ettei minua kiinnosta teidän ilmastointiteippi- ja ruuvitarjouksenne. Jessus.
  
  
• Niin paljon kuin vihaankin sitä valtavan paperimainosvyöryn kanniskelua, ne kuitenkin päätyvät onneksi paperinkeräykseen.
  
  
• Sanomalehdet hyötykäytetään äitini kissan "hiekkalaatikossa". Tampereella jaetaan niin paljon ilmaislehtiä, että kuivikkeista ei todellakaan ole pulaa lähiaikoina. Kiitti vaan, Tamperelainen ja muut lärpäkkeet.
  
  
• Kierrätän myös kartongit, maitopurkit, lasit jne. mille vain keräyslaatikko löytyy. Poikkeuksena tällä hetkellä on biojäte, koska (lame excuse, I know) se kaappi, missä on biojäteastia, on tavoittamattomissani, syystä että pakastin on jämähtänyt siihen eteen niin etten saa ovea auki. Se pahuksen pakastin ei mahdu mihinkään! Ja se on vieläpä ruma! Grrr!
  
  
• Vanhat vaatteet, tavarat jne. poistuvat taloudestani joko jollekin tutulle eteenpäin, UFF:in laatikkoon, kierrätykseen tms., jos ne vain jonnekin vielä kelpaavat.
  
  
• En shoppaile huvikseni. En kyllä ymmärrä, mitä hauskaa on hirvittävän ruuhkan keskellä sompailu vain siksi että saisi jonkun hilakitkuttimen tai ekstra-vegetal-anti-ageing-hydro-gel-Q10-kemikaalipurkin, jota ei ole ennen mainosta tullut koskaan edes kaivanneeksi, ja jota nyt sitten saa sanoinkuvaamattoman supertarjouksen vuoksi 20% alennuksella vain 89,90€. Just joo.
  
  
• Elektroniikkaa yms. minulla on vain sen verran kuin on välttämätöntä. Esim. tietokone on välttämätön, mutta televisio ei, eikä minulla sen myötä ole myöskään mitään tarvetta digisovittimille ja mitä niitä nyt sitten onkaan.
  
  
• Lahjon mieluummin palveluilla kuin tavaroilla, jos se vain lahjansaajan persoonaan/harrastuksiin yms. sopii.
  
  
• Jos sen voi ostaa sähköisenä versiona, otan mieluummin sen. (Esim. netistä suoraan ladattavat elokuvat, musiikki jne.)
  
  
• Otan myös viralliset tiedotteet, kuitit, tiliotteet, laskut yms. elektronisina, jos vain mahdollista. E-kirjatkin kelpaisivat, jos olisi näppärä lukulaite.
  
  
• I looov Kirjasto. Ihanaisesta kirjastosta saapi mielin määrin kirjoja, musiikkia, elokuvia ja elämyksiä ihan ilmatteeksi lainaan, eikä siis tarvitse täyttää nurkkiaan jollakin sellaisella mitä aikoo katsoa/kuunnella vain sen yhden kerran. Voiko tällaista onnenpotkua järkevä ihminen edes uskoa todelliseksi?
  
  
• Roskaaminen on ehkä yksi järjettömimmistä asioista mitä ihminen voi tuolla kaduilla tehdä. Hei, jos se on tullut taskusta täytenä, niin se varmasti mahtuu takaisin sinne myös tyhjänä. Seuraavaa roskalaatikkoa ei varmasti tarvitse kaukaa etsiä. Ja kyllä, joskus kun oikein sieppaa, olen keräillyt kaduilta muidenkin ihmisten roskia. Siinähän tuijottavat.

No niin, kyllähän tällaisia pikkujuttuja varmaan lisääkin keksisi, mutta tosiasia on, että monessa asiassa olen myös ekoilumielessä täysi sika, ja yritän ajan myötä parantaa tapani. Ihan tosi, yritän minä. Uskottehan te mua, kaverit? Kaverit?

Koska tämä on meemi, minä nakitan. Mutta koska olen kiva, nakitan vain ne, joita muutenkin huvittaa osallistua. Niin että ottakaa siitä, jos kiinnostaa. Kommenttilaatikossa on tarjolla palkinnoksi virtuaalista kahvia ja pullaa. (Ajatelkaa hei, kuinka ekologista - ja kaiken lisäksi terveellistä! Hei, mihin te kaikki menette? Hei! Tyypit? Kukaan? Äh.)

Ru-uusut tulipunaiset ...eiku

Toveri antoi minulle tällaisia lisääntyviä kukkia. :) Niissä on tällainen kortti mukana:
Jaa palkinto eteenpäin 10 henkilölle, joiden blogit tuovat sinulle hyvää mieltä ja inspiraatiota ja tekevät elosi blogistaniassa onnelliseksi. Ilmoita palkinnosta heille kommentilla, jotta he voivat jakaa sitä eteenpäin. Varaudu siihen, että voit saada palkinnon useita kertoja."

Nyt minä saankin heitellä kukkakimppuja pitkin Blogistaniaa, vaikken ole edes naimisiin menossa. Hahhaa! Toisella puolella heittelin jo toisen persoonani puolesta kymmenen kimppua, ja nyt aion nakella toiset kymmenen. On kuin olisi kukkakaupassa töissä, paitsi ettei tarvitse osata käyttää kassaa. Täydellistä.

Jotkut teistä ovat jo saaneet kukkia, mutta minäpä en välitä siitä, vaan lahjon vielä lisää.

Minä haluan antaa kukkia
älykkötoveri Varahvontalle, joka nyt vaan on niin ihana,
Harmaalle Hatulle jota palvon salÄH,
Vt:lle jota palvon julkisesti,
Saaralle jonka blogissa viihtyy silloinkin kun hän itse on tauolla,
Turistille, joka sanoo usein ääneen sen, mille itse en keksinyt edes sanoja,
Näkymättömälle kirjastolle ansiokkaasta ryhmäblogailusta,
Naurispajalle, jossa puhutaan mukavia ja lisäksi asiaa,
Tuomakselle, joka kyllä saisi jo päivittää,
Verkkomerkkien Annalle, joka sanoo paljon vaikka kirjoittaa vähän,
ja vielä Pohdiskelevalle liftarille, joka tekee tuntemattomista melkein tuttuja.

Olipas siinä. Rankkaa puuhaa tämä linkittäminen, huh huh.

Kiitos. Ja jatkakaa samaan malliin. Paitsi muutamat teistä saisivat päivittää vähän useammin (sanoi pata kattilalle). Enkä velvoita ketään lähettelemään mitään eteenpäin, ellei huvita. :)

Hiphurlaa

Kävinpä tänään pitkästä aikaa elokuvissa. Ikävä kyllä kokemus hieman latistui.

Joulueväät

Taas on aika tarkastaa palohälyttimet, hakea kaappien perukoilta pidempi vyö housuihin (tai ottaa kokonaan pois jouluaterialle ryhtyessä) ja ripustaa se joulustressi pimeimpään komeroon piiloon.

Pasi Ilmari Jääskeläinen on kirjoittanut oivallisesti joulun pinta-alasta ja tontuista (suosittelen) ja melkein kaikki muutkin bloggaajat ovat jo joulutunnelmissa. Niin myös minä.

Tänä vuonna olen mm. ihmetellyt miten kummallisia joululauluja me näihin aikoihin veisaammekaan. Melko synkeää paikka paikoin:

Oi jouluyö, oi juhlahetki suuri, kun
poikas syntynyt on päälle maan. Hän
meidät synneistämme vapahtaakseen,
on käynyt tuskien tuonelaan. Nyt kautta
maailman käy säde toivon, ja meret,
maisemat se kirkastaa. Polvistukaatte
nyt kansat riemumielin! Oi jouluyö, hän
meidät vapahtaa. Oi jouluyö, hän
meidät vapahtaa.

Hän murskannut on meiltä velkataakan,
nyt taivas siis on ja kahleetta maa. Sun
veljes on myös outo muukalainen ja
vihamiestäsi voit rakastaa. Toi
Vapahtaja rauhan taivahista ja meidän
vuoksemme hän piinat saa.
Polvistukaatte nyt kansat riemumielin! Oi
jouluyö, hän meidät vapahtaa. Oi
jouluyö, hän meidät vapahtaa.


[OI JUHLAYÖ (O Holy Night)
Melody and lyrics: A. Adam
Finnish translation: M. Ojapuu]

Mutta ei se haita, kunhan vain lauletaan duurissa ruotsalaisen kansanlaulun mukaan:

Hei, tonttu-ukot hyppikää,
nyt on riemun raikkahin aika!
Hei, tonttu-ukot hyppikää,
nyt on riemun raikkahin aika!
Hetken kestää elämä
ja sekin synkkä ja ikävä.
Hei, tonttu-ukot hyppikää,
nyt on riemun raikkahin aika!

Niin, että eiköhän siirrytä lepotilaan. Ai niin, ja...

Pirkanmaan taidetoimikunta palkitsi Viita-akatemian

Niina Hakalahti vinkkasi meille sunnuntaina, että kannattaa käväistä Pirkanmaan taidetoimikunnan sivuilla maanantaina, vaikka ei kertonutkaan mistä on kysymys. Tällaista sieltä sitten löytyi. :)

Kopioin tähän kyseisen tiedotteen suoraan, koska taidetoimikunnan sivuilla se on vain dokumenttina, joka täytyy ladata ensin koneelle:

Pirkanmaan taidetoimikunta on myöntänyt

KULTTUURITYÖN KUNNIAMAININNAN
Viita-akatemialle

kohta kaksi vuosikymmentä jatkuneesta määrätietoisesta ja tavoitteellisesta työstä kirjallisen kulttuurin alueella.

Taidetoimikunta pitää oikeana tulkintaa, että Pirkanmaan vahva asema kirjoittavien ihmisten maakuntana on viime vuosikymmeninä monilta osin perustunut sille työlle, jonka laaja kirjallisuudesta kiinnostunut ja kirjoittajakoulutuksen merkityksestä vakuuttunut yhteistyöorganisaatio käynnisti vuonna 1989 perustamalla Tampereelle Viita-akatemian. Tuosta kauaskantoisesta päätöksestä seuranneen työn tuloksia ovat sen jälkeen voineet seurata myös muut kirjallisuuden ystävät suurella tyytyväisyydellä ja kunnioituksella. Viita-akatemia on tänä aikana kehittynyt monipuoliseksi luovan kirjoittamisen koulutusohjelmaksi, joka sisältää kolmivuotisen kirjoittajakoulun, avoimet kirjoittajaryhmät aikuisille sekä lasten ja nuorten sanataidekoulun.

Viita-akatemian kirjoittajakoulun vaikutus on ollut nähtävissä monien julkaisseiden kirjailijoidemme taustalla. Vierailevina opettajina ovat toimineet myös kirjailijat, joista osa on itsekin saman koulun kasvatteja. Paljon kertoo sekä hakijakunnan että kouluttajien vakavasta suhtautumisesta kirjoittamiseen se, että vain neljännes pyrkijöistä pääsee tekstinäytteen perusteella mukaan tähän tavoitteelliseen koulutukseen.

Viita-akatemia ei ole kuitenkaan ainoastaan ammattikirjailijakoulu, vaan se kannustaa ja ohjaa tuottamaan hyvin erilaisia tekstejä pitäen yllä kaikille avoimia kirjoittajaryhmiä, joissa annetaan opetusta sekä kirjallisten teosten julkaisemiseen pyrkiville että erilaisia kirjallisuuden muotoja ja lajeja vain harrastaville. Jotta kirjoittaminen ja yleisemminkin sanankäyttötaito pysyvästi säilyvät kulttuurissamme keskeisessä asemassa, Viita-akatemia on ottanut huolekseen myös kaikkein tärkeimmän ikäryhmän ja antaa lasten ja nuorten sanataiteen perusopetusta kolmelle ikäryhmälle. Myös akatemian sanataideopetus on luonnollisesti suunnitelmallista, tasolta toiselle etenevää ja sisällöltään kattavaa.

Pirkanmaan taidetoimikunta kiittää niitä taustavaikuttajia, joiden päätöksestä Viita-akatemia on syntynyt. Taidetoimikunnan antaman kunniamaininnan myötä kiitokset ohjautuvat myös kaikille sen tähänastisille kirjallisuuden ja sanataiteen opettajille, joiden ansiota on se, että akatemia on edelleen voimissaan.

Tampereella 17.12.2007
Pirkanmaan taidetoimikunta

Pertti Timonen
puheenjohtaja

Armas Ketonen
pääsihteeri

Kunniamaininta sisältää kunniakirjan ja Labyrintti-lasiveistoksen.

Ammulehtihän ei tietenkään tällaista sivuseikkaa tullut maininneeksi palkinnoista kertovassa jutussaan.

Porsaita äidin oomme kaikki ...kai?

Blogiini tullaan aika paljon Googlen kautta, etsimään sellaisia juttuja, joita olen joskus kirjoittanut. Niitä olenkin jälkikäteen merkinnyt tuon sivupalkista löytyvän tagin ”Google diggaa” avulla, joten voitte halutessanne tarkastella niitä sen kautta. Ilmeisesti ne ovat olleet jollekulle joskus hyödyksi tai huviksi, ja hyvä niin.

Nyt on taas se aika vuodesta, kun Google ohjaa blogiini paljon kävijöitä hakusanalla ”lahjaideoita” – ja tuoltahan niitä löytyy, yhä edelleen. Kannattaa tsekata, jollet ole aiemmin käynyt. Jos teille tulee lisää mieleen verkkokauppoja, joista olisi kiva ostaa lahjoja eettisemmillä perusteilla, vinkkejä otetaan edelleen vastaan.

Lisäsin sinne loppuun myös tiedot Joulupuu-keräyksestä, jolla kerätään joululahjoja niille miltei 60 000 suomalaislapselle, jotka ovat tällä hetkellä lastensuojelun piirissä, ja jotka eivät ehkä muutoin saisi minkäänlaista joululahjaa. Osa lapsista joutuu viettämään joulunsa jossain ihan muualla kuin kotona, ja olisi tosi kiva, jos joulupukki löytäisi nämäkin muksut. Käykää tsekkaamassa!


Tällä kertaa omituisen monta kertaa blogiini ollaan tultu etsimään ”selviytymisohjeet pikkujouluista”. No, niitä ei kyllä tuolta löydy, mutta jos minulta kerran kysytään, niin vastataan nyt sitten. Aika perusjuttujahan nämä ovat:

* Syö kunnollinen päivällinen ennen kuin alat juoda.
* Mainitse taksia tilatessa jos kyydittäviä on yli neljä.
* Ota mukaan päänsärkylääke, kännykkä, kondomit ja laastaria.
* Älä ota mukaan mitään minkä kadottaminen harmittaa seuraavat puoli vuotta.
* Ota tarpeeksi lämmin takki, jos juhla-asuna on vain jokin kevyt mekko tai muu asu.
* Älä juo liikaa, tai juo edes joka drinkin jälkeen lasi vettä tai limua.
* Älä varsinkaan yritä juoda sitä isoa korstoa pöydän alle – taas.
* Huomioi, että baarissa saattaa yllättäen olla ruuhkaa näin pikkujouluaikaan.
* Jos kohtelet baarin henkilökuntaa niin kuin he olisivat alansa tuntevia ammattilaisia, hekin todennäköisesti kohtelevat sinua niin kuin hyvää asiakasta.
* Älä jätä drinkkiä vahtimatta pöydälle kun menet käymään jossakin.
* Yritä olla tappelematta muiden juhlijoiden kanssa, vaikka laskuhumala vaivaisikin.
* Yritä suhtautua nakkikiskalla ja taksijonossa odottamiseen filosofisesti – tai vaihtoehtoisesti lähde baarista jo sellaiseen aikaan, että takseihin ei ole jonoja.
* Useamman kilometrin kävelymatka kotiin, kovassa pakkasessa, pelkkä ohut juhla-asu päällä neljältä yöllä ei välttämättä ole kovin hyvä idea, vaikka alkoholi lämmittäisikin.
* Käveleminen kotiin mainituissa olosuhteissa pimeillä ja eristyneillä seuduilla on vielä tuplasti huonompi idea.
* Älä oksenna taksiin – jos tulee paha olo, pyydä kuskia pysäyttämään (se tulee paljon halvemmaksi).
* Jätä taksikuskille tippiä tai ole ainakin mahdollisimman asiallinen ja miellyttävä asiakas.
* Ota se taksikuitti mukaasi. Jos/kun unohdat laukkusi taksiin, kuitissa on kuskin yhteystiedot.
* Juo paljon vettä tai jotain sokeripitoista ennen nukahtamista.
* Laita päänsärkylääke yöpöydälle valmiiksi.
* Tarkista aamulla ettei maksukorttisi tms. tärkeää ole hävinnyt ja jos on, tee asialle jotakin mieluiten mitä pikimmin.

Tämä oli siis vain minun subjektiivinen näkemykseni. Ottakaa tai jättäkää, muuta ei ole nyt tarjolla. ;)

Iloista ja mukavaa pikkujouluaikaa kaikille!

Täällä tänään

Sunnuntai-iltana Tampereella:

Ystävä on lähdössä Scrabble-pelailuksi muuntuneista kirjoitustreeneistä kotiin.
Samaan aikaan kaupungin toisella laidalla...
poliisit piirittävät taloa.
Parvekkeella piileskelee kauhuissaan teini-ikäinen poika. Hän heittää poliiseille kotiavaimensa.
Sisäpuolella perheriidan päätteeksi pojan isä ampuu vaimonsa.

En osaa sanoa tähän mitään. Tällaisia perheuutisia tuntuu tulevan jo melkein yhtä paljon kuin vihki- tai vauvauutisia. Aika pahoinvoiva fiilis.

Miten kukaan voi -- ei jumalauta.

Pitäisikö ihmisille ryhtyä jakamaan häälahjoina luotiliivejä? Minusta alkaa vähän tuntua, että taidan mieluummin kyllä pysyä sinkkuna.


PS: Vihkivalasta pitäisi määrätä jollakin lakimuutoksella muutettavaksi "kunnes kuolema teidät erottaa" muotoon "kunnes avioero teidät erottaa". Alkaa olla jo kansanterveydellinen riski, että se otetaan noin helvetin kirjaimellisesti.

Päivän uutinen

STT:ltä mojova uutistujaus: Saksa vie minkeiltä lebensraumia.

Jotenkin sitä välillä ihmettelee, että uutisia pidetään jotenkin niin kauhean vakavana asiana. Loistavaa kieli-iloittelua uutisissa - tällaista lisää!

Primitiivireaktio

Aika harvoin tekee mieli sylkäistä halveksunnasta ketään kohti. Nyt tekisi.

En piittaa piiruakaan, millainen päivä tai elämä on ihmisellä ollut, jotta tuohon päätyy. En piittaa siitäkään, että tyyppi on 75-vuotias. En ymmärrä, en edes halua ymmärtää. Alimpaan helvettiin lähettäisin tuollaiset. Perkele.

(Tällä kertaa ette voi ainakaan väittää, että kirjoitin liian pitkän postauksen.)

Edit 21:18
Toisaalle kirjoitin näköjään hiukan pidemmän.

Homo scriptor? Scribens? Jotain?

No niin. Nyt se sitten hurahti taas uuteen blogiin. :)

Pitäähän sille oma alueensa antaa, ettei kaikkien tarvitse kärsiä yhden pakkomielteistä.

Päivän naurut

Tänään vastaanotin kirjastoon kirjaa, joka ärsytti minua jo pelkällä nimellään. Kuka tällaisen on mennyt tilaamaan? Miksi ihmeessä? Miksi maailma on täynnä pikkumaisia, valittavia ihmisiä, joiden pitää vaikka holokaustin raunioilla valittaa, kuinka sieluun sattuu, kun kaupantäti ei hymyillyt ihan riittävän kauniisti tänään?

Mutta joku muu sanoikin sen jo paljon paremmin: Kiitos, Jyrki!

PS: Onneksi minä en sentään ole pikkumainen valittaja. ;)

PPS: Se on huomenna. Missä on paniikkinappula!?

Luettavaa tarjolla!

Todennäköisesti monikaan teistä ei tiedä/muista/ole huomannut, että pyörin myös harrastussivusto Aukea.netissä kirjoittajapuolella, ja ylläpidän siellä jo viidettä vuotta Kirjallisuuden kuukausiteema -nimistä sarjaa, jossa kirjoitetaan noin kuukausittain jostakin ennalta määritellystä aiheesta. Nämä työt ilmestyvät sitten yhteisessä kokoelmassa, jossa lukijat voivat arvioida, kuinka erilaisilla tavoilla samaa aihetta voivat eri kirjoittajat käsitellä.

Kuukausiteema oli pitkään katkolla, koska Aukea.net kaatui jokin aika sitten niin pahasti, että koko sivusto oli rakennettava uudestaan. Nyt kun Aukea on taas päässyt kunnolla vauhtiin, kuukausiteematkin ovat palanneet entistä ehompina.

Tänään on julkaistu uuden Aukean ensimmäinen kirjallisuuspuolen kuukausiteemakokoelma, ja kirjoitusten aiheena on tällä kertaa Kuuhulluus. Kokoelmassa on 11 mielenkiintoista työtä eri tekijöiltä, joten jos aihe tuntuu kiinnostavalta, tervetuloa lukemaan!

Töiden kommentointi uudella Aukealla on rajoitettu rekisteröityjen käyttäjien oikeudeksi, mutta jos haluat, voit kommentoida (asiallisesti) kokoelmaa ja teemoja yleensäkin tämän kirjoituksen kommenttilaatikkoon. Sen verran rajoitan, että tekijöiden nimiä ei saa kommenttilaatikossa mainita, koska kaikki aukealaiset eivät halua nimiensä indeksoituvan Googleen ja muihin vastaaviin.

Otan myös mielelläni vastaan ideoita tulevien teemakokoelmien aiheiksi, jos haluatte sellaisia ehdottaa. Ja jos osallistuminen sattuisi kiinnostamaan, ei tarvitse muuta kuin rekisteröityä Aukealle - teemailuun saavat vapaasti osallistua ihan kaikki Aukea.netin jäsenet.

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Tyypillisesti sinun

Tein jokunen aika sitten Helsingin Sanomien testin, jossa arvioitiin sukupuolen piirteitä itsessä (ja jonka muotoilu kertoo aika hyvin HS:n journalistisesta objektiivisuudesta). En ollut järin yllättynyt, että testi kertoi minun olevan yli 50-prosenttisesti ”mies”. Perusteina johdattelevat ja karikatyyrin luonteiset kysymykset, joissa käsiteltiin elintärkeitä asioita, kuten auton korjaamista, kynttilöitä, urheilua, muotia ja kotitöitä.

Olen ilmeisesti epätyypillinen sukupuoliprofiililleni sikäli, että mm. tämän kirjoittaminen ajaa tärkeysjärjestyksessä kirkkaasti yli sellaisten asioiden kuin keittiössä odottavat tiskit, sen, etten ole ehtinyt pestä pyykkiä pariin viikkoon tai että kaikenlaiset muutkin kotityöt odottavat edelleen tekijäänsä tänä kauniina syyslauantaina. En pidä tätä mitenkään olennaisena asiana siinä, miten määrittelisin itseni, jos sitä minulta joku kysyisi. Minulla on siis piirteitä, jotka on perinteisesti katsottu miehille tyypillisiksi. Mutta ne eivät ole piirteitä ”miehestä minussa”. Luonteenpiirteeni ja tapani eivät ole ”miehen” tai ”naisen” – ne ovat minun piirteitäni, minun tapojani.

Jäin miettimään, miksi meille on niin tärkeää jakaa itsemme ja toisemme jonkin sukupuolen rooleihin. Miksi näemme itsemme ja toisemme ensisijaisesti miehinä ja naisina – ja vasta toissijaisesti ihmisinä? Tämä on minulle mysteeri.

Eihän tämä tietenkään koske pelkästään sukupuolta. Mehän jaamme toisemme muutenkin pieniin lokeroihin, joiden perusteella meidän ”täytyy” voida määritellä toisemme. Se tuntuu olevan meille elintärkeää. Jos tapaamme ihmisen, jonka saamme tietää kuuluvan johonkin puolueeseen, toteamme mielessämme automaattisesti hänelle monia muitakin piirteitä, jotka kuuluvat asiaan. Laajennamme tietämystämme hänestä kaikilla niillä piirteillä, jotka ovat tyypillisiä oletuksia jonkin viiteryhmän ominaisuuksista. Hän on vihreiden kannattaja – ahaa, hän siis vihaa keskiluokkaisia ihmisiä, hänellä on hippikavereita ja vihreä löysä takki, hän asuu vallatussa talossa, polttelee pilveä ja hyysää löytökissoja. Tiedämme nämä kliseiksi, tottakai, ja silti otaksumme näin.

On varmaan tyypillistä ihmisluonteelle pyrkiä ennakoimaan tulevaa: käyttäytymistä, tekoja, asenteita ja niin edelleen. Kyky sijoittaa asioita erilaisiin konteksteihin ja sen perusteella ennakoida tulevia tapahtumia suojelee meitä – tai, pitäisikö sanoa, on suojellut evoluution varhaisvaiheista asti. Jossain määrin on tärkeää muodostaa erilaisia kaavoja ja toimia niiden mukaan, voidaksemme varautua erilaisiin mahdollisuuksiin. Se myös helpottaa elämää: voimme solahtaa vanhaan mukavaan rutiiniin, automaattiohjaukselle, jota ei tarvitse liiemmin ajatella.

Ilman rutiineja olisimme täydellisen kaaoksen vallassa. Elämä olisi vaivalloista; jo pelkkä kengännauhojen solmiminen pitäisi ajatella joka kerran ennalta. Rutiinit mukavoittavat elämää, tekevät kaikenlaisista pikkuasioista helpompia. Pyörää ei tarvitse jatkuvasti keksiä uudelleen. Kun suoritan tuttua aamurutiinia sen kummemmin miettimättä, voin suunnata energiani ja huomioni muihin asioihin. Mutta rutiinit myös rajoittavat, kahlitsevat mieltämme ja, vaikka niiden on tarkoitus ylläpitää kaiken sujumista, ne joskus vaikeuttavat elämäämme. Emme osaa hyväksyä sitä, että jokin ei sujukaan niin kuin olemme tottuneet siltä odottamaan. Se ”sattuu aivoihin”. Se rikkoo järjestyksenhaluamme vastaan.

Meille on yllättävän tärkeää, että juoppo naapurimme ei väitä olevansa intohimoinen taiteenharrastaja ja siisteysintoilija – että miesystävämme tuhahtaa vaateostoksilla käymiselle eikä tiedä, mitä eroa on silkillä ja polyesterillä – että nainen, joka näyttää niin mukavalta, pillahtaa riidellessä mieluummin hellyttävään itkuun kuin ryhtyy tiukkaan, loogiseen väittelyyn. Juopponaapuri siis valehtelee, jotta ei vaikuttaisi säälittävältä, ostoksilla viihtyvä mies on ilmeisesti homo, väittelevä nainen on selvästikin nalkuttaja. Näille on jo olemassa kaavat; sijoittakaamme heidät siis niihin.

Miten vapaita olisimmekaan, jos voisimme pitää rutiinit ainoastaan pikkupuuhissa, kuten aamutoimissa sängystä työpaikalle, koneiden käyttötaidoissa, kaappien järjestämisessä, ja olla ilman niitä kohdatessamme toisia ihmisiä? Miten kiinnostavaa olisikaan suhtautua jokaiseen kohtaamaamme ihmiseen niin kuin uuteen mysteeriin, innokkaana saamaan selville millainen hän todella on. Sen sijaan, että me vain kyllästyneenä toteamme jokaisesta: ”Jaahas, kyllä minä jo tiedän millainen sinä olet, turha selittää. Sinähän olet nainen/mies, automekaanikko/IT-tukihenkilö/poliitikko/kaupan kassa/opiskelija, oikeistolainen/hippiradikaali/konservatiivi, isoäiti/veli/naapuri, punatukkainen/mustiin pukeutuva/verkkarihousuinen. Kyllä minä tiedän, miten ajattelet ja toimit.”

Kuinka paljon meiltä jää huomaamatta? Kuinka monia asioita kieltäydymme näkemästä, koska ne eivät sovi odotuksiimme? Ja kuinka paljon me itse mukaudumme muiden odotuksiin ja unohdamme itsestämme sellaiset puolet, joita muut eivät pidä rooliimme sopivina – ja korostamme niitä, joista emme todella välitä, mutta joita vaistoamme meiltä odotettavan?

Niin niin, tämä kaikkihan on aivan itsestään selvää. Kyllähän me tämän tiedämme, eikö niin? Silti me jatkamme samaan tapaan, teeskennellen olevamme itse jotenkin erilaisia. Emmekä edes huomaa, kuinka tavatessamme ihmisen, jonka (esim. vaatevalintojen tai ammatin perusteella) sijoitamme eri yhteiskuntaluokkaan, hylkäämme automaattisesti mahdollisuuden tutustua uuteen tulevaan ystävään ja sijoitamme hänet ”oikealle paikalleen”: ihmiseksi, jonka kanssa keskustellaan hetki kohteliaasti säästä tai televisio-ohjelmista, kunnes pääsemme eteenpäin sellaisten ihmisten luo, jotka ovat sopivampia odotuksillemme.

Raamatullista lapsikauppaa

Visukinttu heitti mielenkiintoisella linkillä, joka sai minut todella ihmettelemään Yhdysvaltain lastensuojelupolitiikkaa.

Marry Our Daughter -sivustossa myydään morsiamia - eikä vain mitä tahansa morsiamia, vaan teinimorsiamia; tällä hetkellä tarjolla alkaen 13-vuotiaista. Diili on tämä: me esittelemme tyttäremme [!] mahdollisimman lolitamaisissa kuvissa, sinä teet tarjouksen (=kosit) ja osallistut huutokauppaan, jossa tytär myydään korkeiten tarjoavalle. Perhe saa uima-altaan, uuden auton ja maatilan - sinä saat lapsimorsiamen.

Yhdysvalloissa virallinen Age of Consent eli ikä jolloin laillisesti saa harrastaa seksiä, on pääsääntöisesti 16 ja joissain osavaltioissa 18 vuotta. Tätä nuoremman kanssa seksiä harrastavaa aikuista odottaa vankilatuomio. Mutta ei hätää! Tämän voivat pedofiilisedät mainiosti kiertää ostamalla ja naimalla [sic!] kyseisen lapsen. Tarjoavia perheitä löytyy näemmä pilvin pimein.

Kaikki on laillista - ja myynnistä tyrmistyjää lyödään päähän raamatulla: näin sanotaan jo Vanhassa Testamentissa. Vaikka laillinen naimisiinmenoikä on suurimmassa osassa osavaltioita 16 tai 18 vuotta, porsaanreikänä monin paikoin on, että nuoremmat saavat mennä naimisiin, jos vanhemmat suostuvat. Joissain osavaltioissa on tälle alaikäraja, mutta toisissa mitään rajaa ei ole: laki sanoo vain, että nuoremmat voivat mennä naimisiin, jos vanhemmat suostuvat. Ja tällä sivustolla ne todella suostuvat!

13-vuotiaan Courtneyn hinta on tällä hetkellä $49,995 ja lisää tarjouksia odotellaan. Kuvassa tyttö poseeraa lapsellisen "viettelevä" ilme kasvoillaan ja sormet levittäen vihjailevasti paidankaulusta. Häntä markkinoidaan sillä, että jo hänen äitinsä ja isoäitinsä ovat menneet naimisiin 13-vuotiaana ja tytöllä on sama tavoite. Tokihan 13-vuotias jo tietää mihin on ryhtymässä, ja mitä loppuelämältään tavoittelee. Epäilemättä jotakuta tuntematonta rikasta vanhaa miestä, joka kustantaa hänen vanhemmilleen uuden traktorin.

Sivuhuomautuksena: ei Suomessakaan laki kovin tiukka tämän asian suhteen ole. Vaikka laissa sanotaan, että avioitujan alaikäraja on 18 vuotta, se myös sanoo (4 §): "Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon." Minkälaisia nämä erityiset syyt voisivat olla? Kumma, että mieleeni ei tule yhtään pakottavaa syytä, jolloin avioliitto esim. pelastaisi alle 18-vuotiaan hengen tai terveyden. On vaikea kuvitella, että järkevät suomalaiset ryhtyisivät myymään lapsiaan morsiamiksi, mutta toisaalta, on minusta montaa muutakin asiaa vaikea kuvitella. Kuten vaikkapa sitä, että joku oikeasti maksaa rahaa kuullakseen Matti Nykäsen laulavan.